3.11.2012

Kekri

Suomessa entisaikoina Pyhäinmiestenpäivän aikoihin vietetty juhla oli nimeltään kekri. Wikipedia tietää kertoa, että "kekri oli sadonkorjuun juhla ja karjamarkkinoiden aika ja runsaalla ruualla kestittäminen oli  kekrin vietossa tärkeässä asemassa".

Kekrin hengessä järjestin tänään hyvän ystäväni avustuksella pienimuotoiset markkinat. Kotoisammin vaatekutsut :) Pöytä notkui herkkuja, kunhan ensin oli väki ostellut tarpeeksi ;)

(Näin hienon ja erittäin herkullisen mangojuustokakun tein kutsuille näillä ohjeilla - paitsi että käytin appelsiinin makuista tuorejuustoa ja mangososetta, joka ei ollut Pilttiä. Nam! Sokerikuorutetta ei muuten sitten kannata käyttää kakun koristeluun :D Hieno kurpitsanaama kärsi huomattavia vahinkoja. Harmi sinänsä.)

Olen pitkään vältellyt minkäänlaisten myyntikutsujen järjestämistä. Ystäviini ja tuttaviini kuuluu paljon niitä, jotka ovat toimineet myyjinä erilaisissa kotimyyntihommissa: Tupperwarea, Partylitea, Oriflamea ja mitä niitä nyt onkaan. Kutsuilla olen kyllä itse käynyt ja jotain aina silloin tällöin ostellut, mutta kun ystäväni emännyyttä tiedusteli alkusyksystä, ajattelin, että mikä jottei, ja sovin marraskuun alkuun kutsut. Yltiöoptimistisesti kuvittelin, että siihen mennessä nämä suurimmat remontit olisivat jo valmistuneet. Hah! Mutta toisaalta, yläkerrassa yhä jatkuva remontti ei pahemmin tämän päivän vaatekutsujen tunnelmaan vaikuttanut, kun esittely ja muu bisnes tapahtui alakerrassa :)

Oli niin mahtavaa toimia kutsujen emäntänä, että tavoistani poiketen sovin heti seuraavien vaatekutsujen ajankohdan! Minä, joka olen aikoinaan vannonut, että mitään myyntikutsuja en järjestä. Niin niin...

Palataan siihen kekriin.
Herkkuja jäi vähän jäljelle. Syöminen siis jatkukoon :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti