Räkä lentää - jälleen

Tuntuu, että juuri kun on yhdestä räkätaudista selvinnyt, toinen iskee päälle. Pää on täynnä eritettä niin, että silmissä sumenee eikä henki kulje. Tosi kiva juttu. Eilen tämä alkoi; noin kello kaksi iltapäivällä tunsin, miten virus otti vallan ja alkoi täyttää nenää räällä, karhentaa kurkkua ja aiheuttaa yskänpuuskia. Molemmat lapsetkin ovat räkäisiä - tosin eivät ollenkaan samaan tyyliin kuin minä. Pitääkin aina olla perusteellinen myös tämän sairastamisen suhteen... *pah*

Koulussa olin tänään ihan normaalisti. Menossa on naamionäyttelemisen kurssi, joka on niin mielenkiintoinen, ettei sieltä yksinkertaisesti voi olla pois. Toisekseen, jos on poissa, ei saa suoritusmerkintää.

En muuten mitenkään jaksa ymmärtää sitä, että pääkaupunkiseudun liikenne on täysin kaaoksessa heti, jos taivaalta tippuu pari lumihiutaleen tapaista. Oli kiva mennä kouluun aamulla, kun kaksi bussivuoroa jäi välistä. Myöhästyin siis koulusta sen takia. Kyllä otti päähän. Ja kun pääsin koulusta, niin sama juttu. Ensin odotin ratikkaa pysäkillä vartin. Sitten, kun se tuli, niin eikös se seuraavalla pysäkillä tylysti jättänyt kaikki matkustajat odottamaan takana tulevaa ratikkaa. Kun vuoro oli myöhässä, piti oikaista, oli selitys. Kyllästyin seisomaan tuulessa ja tuiskussa pää täynnä räkää, ja lähdin kävelemään. Pitkään ei tarvinnut kävellä, kun pääsin bussipysäkille ja hyppäsin bussiin, joka tuli paikalle juuri sopivasti. Mies oli soitellut vähän ennen viittä, että tiet on ihan tukossa ja että jos en vielä ole bussissa, niin tulisin kotiin junalla. Kun ratikka teki minulle oharit ja asemalle oli liian pitkä matka kävellä, päätin uhmallakin tehdä kotimatkan bussin kyydissä. Oli hyvä päätös. Ei ruuhkaa missään. Bussimatka kesti vaivaiset 35min, jonka jälkeen olin kotona. Ainoa huono homma tuossa oli se, että bussissa ei jostain kumman syystä ollut sisällä valoja. Neulominen oli hieman hankalaa ja haasteellista, etenkin, kun lanka oli mustaa.

Toivottavasti oloni helpottaa pian. Hyvä ystäväni sai vauvan joulukuun lopussa, enkä ole vielä päässyt pientä katsomaan. Enkä flunssaisena edes menekään. Paranemista odotellessa siis...

 

Perseeseen ammuttu karhu

Otsikossa kolme sanaa, jotka parhaiten kuvaavat eilistä oloani. Jostain kumman syystä olin koko päivän erittäin vihainen. Kaikki ärsytti. Iltaa kohti olo vain hurjistui, ja mitä vähemmän muut osallistuivat kodin puhtaanapitämiseen (kääntäen sama: mitä enemmän muut sotkivat) sitä vihaisemmaksi tulin.

Meillä ei koti kiillä, lattiat eivät ole niin puhtaat, että niiltä voisi vaikka syödä, mutta jonkinlainen perussiisteys on kuitenkin tavoitteena. Jos likaisia vaatteita ei saada vietyä pyykkikoriin, vanhoja lehtiä ja muuta paperiroskaa lehtikoriin, likaisia astioita olohuoneesta keittiöön (toivomus siitä, että ne laitettaisiin vielä tiskikoneeseen, taitaa olla liikaa vaadittu) tai leluja lastenhuoneeseen, vaan nämä kaikki jätetään äidin (siis minun) tehtäväksi, niin leppeämpikin ihminen tuosta menosta suuttuu. Ikään kuin minä olisin täällä sitä varten, että siivoan ja passaan ja huolehdin siitä, että tavarat ovat omilla paikoillaan ja kaikilla on hyvä mieli.

Eilen teki mieleni antaa lakkovaroitus. Jos homma jatkuu samaa rataa ja  minun tehtäväkseni jää hoitaa kaikki kotihommat, en todellakaan niele sitä purematta. Kyllä pitäisi nelivuotiaan osata viedä appelsiininkuoret roskiin, kun kaksivuotiaskin sen osaa tehdä. Tosin vaikeuksia on välillä myös tuolla meidän perheen toisella kolmekymppiselläkin... Ja sitten halutaan, että äiti leikkisi, kun pyydetään (sekä niitä lasten että aikuisten leikkejä). Eipä onnistu, ei.

Helpotti hieman tämä purkaus :) Onneksi tänään olo on ollut ihan erilainen. Kahdentoista tunnin yöunet lienevät myös vaikuttaneet asiaan. Mitä tästä opimme. Nukkuminen kannattaa.

 

Kyllä paukkuu

Pakkanen siis. Vaikka näitä kirpeitä pakkaspäiviä ei vielä montaa olekaan ollut, olen siitä huolimatta mennyt niiden määrässä totaalisen sekaisin. Itseäni pakkanen ei kauheasti liikuta. Pukeutumiskysymyshän se on :) Ja siskolta pari vuotta sitten joululahjaksi saamani mustat huopikkaat ovat tulleet tarpeeseen, kiitos siis niistä :) Enemmän minua huolettaa lasten pukeutuminen. On villahousua, villapaitaa, villasukkaa, mutta siitä huolimatta etenkin kuopuksella on aina sormet ja varpaat kylmät. Usein jopa jäässä. Joululahjaksi ostin molemmille kalliit lampaanturkisrukkaset, mutta ei näillä pakkasilla nekään pidä sormia lämpimänä. Eivätkä kengät - vaikka niitä lämpökengiksikin kehutaan - ole itse asiassa kovinkaan lämpöiset. Kylmä tulee pohjan kautta, eikä sille oikein voi mitään, kai. Onneksi nuo eivät nyt niin hirveästi näillä paukkupakkasilla ulkoile, kun päiväkodissakin ovat koko päivän sisätiloissa. Mutta jos jo kotimatkalla tulee kylmä, niin huolestuttavaahan se on. Ei meidän kotimatka nyt niiiiin pitkä ole, vaikka onkin keskimääräistä pidempi.

Nyt on työn alla molemmille lapsille tumput. Koulun läheltä löysin uuden käsityöliikkeen, josta ostin huopuvaa villalankaa. (Olisin ostanut paljon muutakin, sillä olo oli kuin lapsella karkkikaupassa, mutta johonkin se raja oli vedettävä :) ) Toivon todella, että tumpuista tulisi sen verran lämpöiset, että auttaisivat tähän sormienjäätymisongelmaan. Kenkiin pitää keksiä vielä jotain. Voisin tietysti neuloa kaksi isoa levyä, jotka huovuttaisin, ja joista sitten leikkaisin ja saumurilla huolittelisin pohjalliset...

 

Hyvältä näyttää

Elämä vaikuttaa ruusuiselta jälleen. Tai sanotaanko, että opiskelu näyttää ruusuiselta jälleen. Vaikka tällä laitoksella on yksi ongelmista se, että opintojen laajuutta ei ilmoiteta opintosuunnitelmissa, vaan ainoastaan opinto-oppaassa ja sielläkin osin hieman epämääräisesti, eikä opintokokonaisuuksistakaan infota kunnolla, niin omien laskujeni mukaan olen loppusuoralla tämän koulun suhteen. Sen kunniaksi: *aaltoja* :D

Aktiivinen, läsnäoloa vaativa koulutyö alkaa lähestyä loppuaan. Kursseja, joille pitää vielä osallistua, on tämän kevään aikana peräti neljä, joista kolme on jo käynnissä ja neljäs käynnistyy hiihtoloman jälkeen. Ja kaikki vain yhden opintoviikon laajuisia. Hurraan mielessäni kaiken aikaa :)

Noiden lisäksi pitäisi tehdä harjoittelut ja kirjoittaa opinnäyte. Siis ihan piece of cake :) Tosin hieman näyttää ankealta harjoittelun suhteen, kun fiilis on, että se ei sittenkään tule onnistumaan tämän kevään aikana. Ja jos niin käy, viivästyy myös opinnäytteen valmiiksi saaminen, sillä harjoittelusta on tarkoitus ottaa materiaalia tuohon opinnäytteeseen. Mutta kaikki muu on kuitenkin lähes tehty!

Lisää hyvää mieltä tulee siitä, että vastoin odotuksiani syksyllä mies on osallistunut erittäin hienosti lasten päiväkotiin viemisiin ja sieltä hakemisiin. Toisaalta hänen on ollut vähän pakko, sillä jos koulu loppuu klo 16.30, en mitenkään päin ehdi ennen viittä hakemaan lapsia päiväkodista. Ja jos koulu alkaa klo 9, tekee vieminenkin tiukkaa. Toisin kuin miehellä, jolla on erittäin joustavat työajat (ja sen näkee siitä, että hän voi tehdä töitä kotona/töissä myös öisin) ja joka kulkee töihin autolla. Siinä on minulla yksi stressinaihe vähemmän.

Jatkankin parin esseen kirjoittamista - ja opintoviikot ropisevat haaviin ;)

 

Vaipoissa, vaipatta

Kuopus, 1v11kk on alkanut viihtyä enenevässä määrin ilman vaippaa. Kotona harvoin tulee enää pissapyykkiä (jos satunnaisia yövaippoja ei lasketa mukaan), ja päiväkodissakin potatus onnistuu kohtuullisen hyvin. Toisaalta, jos hoitajia ei haittaa, että välillä vaihtavat pissaisia housuja, niin ei se minuakaan haittaa. Ihan samahan se on, pesenkö kestovaippoja vai housuja :) Lisäksi päiväkodissa ovat alkaneet pitää kuopusta vaipatta myös ulkoiluiden ja päiväunien aikana. Ja silloin kuulemma niitä vahinkoja eniten sattuu. Kotona minulla ei vielä ole kanttia antaa tyypin nukkua ilman vaippaa saatika ulkoilla ilman vaippaa - siitäkin huolimatta, että hyvin usein sisään tullessamme vaippa on on kuiva.

Esikoinen jätti vaipan pois hyvin pian aloitettuaan päiväkodin vuoden ja kahdeksan kuukauden ikäisenä. Mielestäni tosi aikaisin. Hänelle ei edes sattunut vahinkoja. Oikeasti muistan vain yhden, jota ei siis edes lasketa :) Yövaippa jäi esikoiselta pois kaksivuotispäivänä, ja yksi pissa on sen jälkeen tullut sänkyyn. Melko pian kaksivuotispäivän jälkeen sekin. Kuopus saa pitää yövaipan vielä jonkin aikaa, sillä edelleen on öitä, jolloin vaihdan vaipan, joskus kahdestikin. Suunnilleen saman verran on toki niitäkin öitä, että selviämme yhdellä vaipalla, ja minä käytän tyyppiä pissalla kerran, pari.

Kangasvaipat ovat tosi käteviä siinäkin mielessä, että jos vaippa on kuiva, se ei samalla tavalla nuhraannu kuin kertavaippa. Enkä kuivaakaan kertavaippaa viitsisi montaa kertaa peräkkäin lapsen päälle pukea. Kangasvaipan voi pestä välissä, eikä mene rahaa hukkaan eivätkä jätevuoret kasva. Ja minulla on hyvä mieli ;)

Saapi nähdä, koska tähän perheeseen saadaan jälleen uusi vaippaikäinen. Ei ainakaan voi sanoa, ettemmekö olisi miehen kanssa jo harjoitelleet... ;)

 

Kouluun, kouluun

Loma, ihana kolmen viikon loma on pian ohitse. Aamulla olisi tarkoitus herätä klo 7, viedä lapset jälleen päiväkotiin kahdeksaksi (tai vähän jälkeen) ja olla koululla tanssisalissa treenivaatteet päällä ja lihakset lämmitettyinä klo 10. Sen sijaan, että olisin jo nukkumassa, istun edelleen tässä koneella. Puolen yön aikaan kirjoitin vielä esseetä, nyt olen viimeisen tunnin vain surffannut. Yhtään ei huvita mennä nukkumaan, vaikka herätä pitäisi vajaan viiden tunnin kuluttua.

Tyhmähän minä olen, kun täällä vielä valvon. Toisaalta, pitäisi vielä pakata tavarat - sekä minun että lasten - huomiseksi. Aamulla siitä ei kuitenkaan tule yhtikäs mitään (vaikka itseni tuntien pakkaamiset aamulle kuitenkin jäävät).

Kuopus on roikkunut rinnalla koko joululoman tosi ahkerasti. Etenkin öisin, mikä tässä viime päivinä on jo alkanut käydä hermoille. Kun olen ollut lasten kanssa kotona, olen palannut siihen kotiäitimoodiin, että teen omia hommiani öisin lasten nukkuessa. Hommat eivät ole edistyneet juurikaan lähinnä siitä syystä, että kuopus on puolen tunnin - tunnin välein hälyyttänyt minut viereensä. Noin tunti sitten sain tarpeekseni ja vein makuuhuoneeseen vesipullon. Lykkäsin pullon miehen käteen, toivottelin kuopukselle hyvät yöt ja tulin takaisin koneelle. Vahinko oli kuitenkin tapahtunut ja ajatus katkennut. Katkos oli sen verran paha, että katsoin parhaimmaksi lopettaa esseen kirjoittamisen ja ryhdyin - niin kuin jo kerroin - surffaamaan :)

Nukkumaan en haluaisi mennä. Mitä jos olisin niin hullu, että valvoisin koko yön ja neuloisin?

Kouluasiat tämän kevään osalta ovat viittä vaille selvät. Enää pitää järjestää harjottelupäivät ja ajat, mitä aikatauluihin tulee. Kevään publiikissa en ehdi vielä valmistua, sillä opinnäytetyön kirjoittaminen vaatii enemmän aikaa kuin kuukauden. Sen verran minulla ilmeisesti olisi aikaa harjoittelun ja opinnäytetyön palauttamisen välillä, jos haluaisin valmistua 2.6. En siis halua. (Tai jos rehellisiä ollaan, niin olisihan se aika mageeta valmistua keväällä, mutta tässä elämäntilanteessa aika ei yksinkertaisesti riitä. Jos ei olisi lapsia, voisin koulun jälkeen illat kirjoittaa opinnäytettä, mutta kun on lapset, se ei käy päinsä. Ja jos koulu alkaa päivittäin klo 9 treenitunnilla, olisin ihan tärähtänyt, mikäli valvoisin kaiket yöt koneella - vaikka voi olla, että niin tulee joka tapauksessa käymään.)

Vielä pitäisi selvittää, montako opintoviikkoa minulta vielä puuttuu. Jotain mätää on opintosuunnitelmissa, kun niissä annetaan vain kurssien ajat, mutta ei kerrota kurssien laajuutta opintoviikoissa. Vaikea pitää kirjaa siitä, montako opintoviikkoa on suorittanut ja montako on vielä suorittamatta. Opintorekisteriotekin päivittyy niin hitaasti, ettei siitä ole juuri apua.

Hieman jännittää myös se, että kolmen viikon tauon jälkeen lapset menevät huomenna jälleen päiväkotiin. Esikoinen oli tänään kyllä jo ihan innoissaan ja mietti kovin, mitä tarhakaverit sanovat hänen uudesta tukasta :) Kuopus - joka on alkanut puhua yhä enenevässä määrin (ja miten ihanalla äänellä!) - hoki pitkään "uomenna kotiin äiti", jonka tulkitsin tarkoittavan "jäädään huomenna kotiin, äiti". Sori, ei se vain käy. Ensi viikolla mulla taitaa olla koko opiskeluajan tärkein kurssi. Kanadasta tulee kaksi vierailijaa meille viikoksi, ja joka päivä klo 10-17 syvennymme baletin opettamiseen. Kanadassa on tällä hetkellä paras tietotaito, joten innolla odotan ensi viikkoa. Tai tätä viikkoa, kunhan nyt vain pääsisi nukkumaan ensin.

 

Riverdance rules :)

Your Inner European is Irish!

Sprited and boisterous! You drink everyone under the table.

Who's Your Inner European?

 

via Ämmästelyä

koti-isä

Vaikka otsikosta voisi niin päätellä, niin mies ei kuitenkaan ole jäämässä koti-isäksi. Sen sijaan kyse on ohjelmasta, joka tuli neloselta tänään ja jota aloin sattumalta katsoa (kun kuopus sai kaukosäätimen käteensä ja onnistui laittamaan telkkarin päälle ja neloselle). Ohjelma oli nimeltään "Lapset vai ura?", ja tänään lähetettiin sarjan ensimmäinen osa.

En nähnyt ohjelmaa ihan alusta, mutta sain sen käsityksen, että kyseessä oli perhe, jossa äiti teki kahta työpäivää: toisen kodin ulkopuolella ja toisen kotona palkkatyön jälkeen. Tyypillinen lähtöasetelma siis. Isä kävi töissä (työskenteli mallina) ja oli päivittäin lasten kanssa ehkä maksimissaan pari tuntia. Lapsia oli neljä alle kouluikäistä: kolme poikaa ja yksi tyttö. Äiti kiiti työpäivän jälkeen lasten luo (en saanut selville, olivatko nämä päiväkodissa vai yksityisellä hoitajalla päivisin), siivosi mitä siivosi, syötti lapset ja laittoi nämä nukkumaan.

Perhe aloitti kokeilun: ensimmäiset kolme viikkoa isä jatkoi elämäänsä kuten aina ennenkin, mutta äiti jäi töistä pois kotiäidiksi. Lapset tykkäsivät siitä, että äiti oli kotona, elämä vähän rauhoittui siltä osin. TV:n edessä syödyt ateriat jäivät pois, ja niiden tilalle tulivat yhteiset ruokahetket. Välillä isän tullessa kotiin paikat olivat edelleen mullin mallin, ja siitäkös herra kimpaantui. Kerran jopa ihmetteli, miten voi olla mahdollista, että äiti ei kotona ollessaan ehdi siivota ennen kuin mies tulee kotiin... Sanoipa senkin, että lasten synnyttyä vaimo ja rakastajatar on muuttunut "vain äidiksi".

Kokeilun toisessa vaiheessa osat vaihtuivat. Mies jäi kotiin lasten kanssa kahdeksi viikoksi, kun äiti palasi töihin. Ja tästä alkoikin ohjelman mielenkiintoisin osuus *vahingoniloista naurua* :)

Alussa mies tsemppasi tosi hyvin päivät. Pyykit pestiin, vaikka neljä lasta sottasivatkin aika tahtia. Hän ei halunnut syöttää lapsille valmisruokia, kun ne lihottavat, vaan kokkasi itse terveellistä ruokaa. Hän sai lapset siivoamaan omat jälkensä. Pukemiset ja lähtemiset sujuivat, vaikka mies kameralle kertoikin tilanteen olevan aika stressaava. Äiti oli tunnollinen ja tuli aikaisin töistä suoraan kotiin. Kun äiti pääsi kotiin, hoitovastuu (sekä lasten että kodin) siirtyi heti hänelle. Mies lähti vapaalle ja äiti jäi laittamaan lapsia nukkumaan.

Viikon koti-isyyden jälkeen miehen ote ja periaatteet alkoivat lipsua. Äitikin hiffasi, että hän voi iltaisin mennä harrastamaan, kuten mies oli aikaisemmin tehnyt. Ja näin sai mies hoitaa lapset aamupalalta nukkumaan. Enää ei koti kiillellyt eikä pyykkiä pesty ahkerasti. Mies kertoi olevansa entistä stressaantuneempi ja haluavansa jättää kokeilun kesken. Tulipa sieltä vielä sekin, että hän ei tajunnut, miten vaativaa oli olla lasten kanssa päivät ja pitää koti järjestyksessä, eikä voi ymmärtää, miten vaimo voi hoitaa hommat niinkin hienosti, kuin mitä hän on ne hoitanut. Lisäsi loppuun, että omien lasten hoitaminen on täysin aliarvostettua ja alipalkattua työn vaativuuteen nähden.

Mitä tein minä? Istuin sohvalla ja hymyilin maireasti. Mies (siis tämä meidän) oli ollut lukemassa kirjaa, mutta hänkin jäi katsomaan tuota ohjelmaa. Kyllä häntäkin hymyilytti, mutta ilmeessä oli myös jotain pelokasta. Tosi-TV:tä parhaimmillaan...

Kun kokeilu oli ohi, pariskunta lähti illalla ravintolaan keskustelemaan kokemastaan. Yllättäen mies ymmärsi, että kodin ja lasten hoitaminen on rankkaa puuhaa, eikä siitä kahden aikuisen perheessä yksi aikuinen selviä ilman apua. Tai selviää, mutta silloin hän ei enää ehkä halua eikä jaksa kiinnostua esimerkiksi aviosuhteen hoitamisesta.

On se jännä, miten kaikki pitää kokea kantapään kautta. Mitään ei auta se, että toiselle sanoo homman olevan rankkaa yksin ja että apu olisi hyvä juttu. Pitää kokea itse, ilmeisesti. No, kun ohjelma loppui, sain minäkin kiitosta osakseni. Olen kuulemma hienosti hoitanut hommat täällä kotona. Lämmittää se pienikin kiitos :)

 

Loppiaisluistelua

Esikoinen sai joululahjaksi luistimet, joita käytiin tänään porukalla testaamassa. Meidän kodin lähellä on iso ja hyvinhoidettu jääkenttä (mm. pukukopit kentän laidalla), ja sinne suuntasimme kulkumme puolen päivän jälkeen. Minäkin kaivoin vanhat luistimeni naftaliinista.

Kuopus sai tallustella jäällä kengät jalassa, mutta varotoimenpiteiksi oli hänelläkin kypärä päässään. Luistelukerta oli itse asiassa esikoisen toinen. Eka kerta oli joulupäivänä mummolan jäällä. Tämä toinen kerta sujui yllättävän hyvin. Hän pysyi pystyssä itse, ja "luistelikin" aika pitkän matkan vähän ennen kotiinlähtöä. Toki hän välillä istui jäällä ja söi lunta, mutta kukapa ei sitä olisi tehnyt tokalla luistelukerralla :)

Luistelu taitaa lukeutua samaan kastiin pyörällä ajamisen kanssa. Kun sen on kerran oppinut, sen taidon osaa aina. No, olihan kyseinen taito tosi ruosteessa, mutta sen tunnin aikana, mitä jäällä oltiin, alkoivat vanhat taidot palata sekä muistiin että jalkoihin. Vaakaliukua en kyllä edes harkinnut kokeilevani, vaan pitäydyin niissä liikkeissä, missä molemmat jalat ovat mahdollisimman lähellä maan pintaa. Täytyy ilmeisesti käydä luistelemassa useammin kuin kerran neljässä vuodessa...

Huomenna on vuorossa pulkkamäki. Tässä lähellä on yksi julmetun iso mäki (vaikuttaisi siltä, että huimalla 80-luvulla siitä suunniteltiin jonkinlaista pientä laskettelurinnettä), joka on tajuttoman suosittu pulkkamäkenä. Siellä ollaan käyty joka talvi ainakin kerran, vaikka mäen kiipeäminen syökin naista. Mitä sitä ei tekisi lastensa vuoksi ;)

 

Kansalaisvelvollisuus täytetty

Kävin tänään äänestämässä. Ajattelin hoitaa asian päiväjärjestyksestä heti kun mahdollista, tai muuten se unohtuu. Eikä ole takeita siitä, että varsinaisena äänestyspäivänä edes olemme paikkakunnalla. No, tulipahan tehtyä. Eihän valtakunnan presidentistä äänestetä kuin kerran kuudessa vuodessa.

Esikoinen voi jo paljon paremmin. Tänään hän viihtyi pihalla yhteensä 4 tuntia. Mukavaa, että hänellä on tuo yksi hyvä ystävä tässä meidän pihassa. Yhteinen sävel löytyy heti, ja tekemistä riittää useaksi tunniksi.

Kuopuksella on jokin ihme tauti, josta en ota selvää. Pitäisi varmaan käyttää tuo lääkärissä. Vaihtoehdot olen maallikkona rajannut kolmeen: vesirokko (ei näytä siltä, kun näppylöistä ei tule vesikelloja), parvorokko (myöskin epätodennäköinen, sillä näppylät eivät vastaa kuvausta parvorokkoon kuuluvasta ihottumasta) tai vihurirokko (oireiden ja niiden kuvausten perusteella todennäköisin, mutta vahvasti epäilen omaa tulkintakykyäni). Hänellä siis on punaisia, noin pikkurillinpään kokoisia näppylöitä siellä täällä. Pari kasvoissa, muutama käsivarsissa, muutama jaloissa, yksi masussa ja yksi selässä. Kutisevat etenkin öisin. Näppylän keskellä ei näy minkäänlaista pistojälkeä (joku epäili hyttysenpistoiksi), eikä kyllä viitteitä vesikellostakaan. Maanantaina ja eilen hänellä oli hieman lämpöä. En mitannut, mutta tyyppi tuntui tavallista kuumemmalta. Ruoka ei ole juurikaan maistunut, amma sitäkin enemmän. Virkeä on kuitenkin, ihan normaali itsensä. Mummi huomasi näpyt (tai ne pari, mitä silloin vasta oli) lauantaina, minä vasta maanantaiaamuna. Heh, miehen puolella suvussa on useampikin lääkäri, mutta se ei nyt paljoa auta.

 

Remontti etenee

Vuodenvaihde meni mukavasti remontoidessa. Veimme lapset mummolaan aattona päivällä ja tulimme itse kotiin jatkamaan remonttia. Illaksi menimme miehen kanssa myöskin mummolaan, mutta heti seuraavana päivänä tulimme takaisin jatkamaan remonttia, kun lapset jäivät vielä päiväksi mummin ja papan luo.

Niin vain saimme työhuoneen remontoitua lastenhuoneeksi. Mies uusi listat ja yhdessä tapetoimme yhden seinän lasikuitutapetilla, joka peitti vanhat raot ja jonka päälle oli sitten helppo maalata. Eka päivä meni tapetoidessa, toka päivä maalatessa. Jälkimmäisestä todisteena mehevä rakkula kädessä: maalista märkä tela on yllättävän painava. Emme alkaneet säätää maalin kanssa, vaan vetelimme sekä seinät että katon maalarinvalkoisella. Väriä tehdään sitten tekstiileillä. Ei tarvitse seuraavan asukkaan repiä nalletapetteja seinistä pois :) Eikä me miehen kanssa edes tykätä tapeteista. 

Kun olin hakenut lapset sunnuntai-iltana kotiin ja heidät oli kannettu nukkuvina autosta sänkyyn, aloimme siirtää tavaroita takaisin lastenhuoneeseen, vaikka huone ei ihan valmis ollutkaan. Yhdelle seinälle maalatut magneettiraidat pitäisi vielä peittää kerroksella maalarinvalkoista. Raitojen viereen on tarkoitus maalata vielä liitutaulumaalilla n. 1,5 neliön alue, että saavat lapset ihan luvan kanssa piirrellä seiniin :) Pikkuhiljaa iltaisin jatketaan, kun lapset menevät nukkumaan. Maalaushommissa näistä meidän pikkuapulaisista ei juurikaan ole hyötyä.

Lastenhuoneesta tuli niin hieno, että soisin kaikkien muidenkin huoneiden kokevan saman käsittelyn. Kova hommahan se oli, purkamisineen kaikkineen, mutta ei mitenkään mahdoton. Ja suuresti helpotti hommaa se, että lapset olivat pari päivää poissa tieltä. Jos - kuten suunniteltiin - mies olisi yksin hoitanut suurimman osan ja minä olisin vahtinut lapsia, ei huone olisi vieläkään edes noin valmis, kuin se on nyt.

Yksi viidestä (jos keittiö ja eteinenkin lasketaan huoneiksi) tehty. Erinomaista, vaikka itse sanonkin :)