Lisää päiviä viikkoon

Aiheesta itse asiassa postasi "Kolme Kertaa Ikuisuuden" Kaisa tässä taannoin, ja asia jäi päähäni sitten sitkeästi pyörimään.

Nyt viikossa on seitsemän päivää. Olisi aika mageeta, jos siihen saisi lisättyä muutaman ylimääräisen. Kaisa ehdotti vapaantaita. Se mahtuisi minunkin viikkooni erinomaisen hyvin. Toinen tarpeellinen päivä meidän perheessä on siivontai. Eipä tarvitsisi muina päivinä siivota. Neulontai on tullut esille ainakin yhdessä käsityöblogissa. Sekin olisi erittäin kiva lisäys viikkoon. Olisi kerrankin aikaa neuloa ihan rauhassa (yeah, right.)

Muita ehdotuksia?

Miksi aina minä?

Olen tässä miettinyt, miten helppoa olikaan kotiäitinä oleminen. Työnteko on ihanaa ja olen suuresti motivoitunut, mutta illalla kotiin tullessani alkaa päässä kiristää. Mieskin tiesi, että kun palaan työelämään, olen illat töissä. Minä tiesin, että arjen saaminen rullaavaksi vie aikansa. Silti tähän on vaikea tottua.

Hoidan lasten aamut miehen lähtiessä aikaisin töihin. Esikoinen lähtee ihan sopuisasti kouluun ja kuopus päiväkotiin, mutta keskimmäisen kanssa tekemiset ovat yhtä vinkumista. Ja koska en suostu kohta kuusivuotiasta enää pukemaan vaan oletuksena on, että hän tekee sen itse, olemme aina myöhässä. Jopa silloinkin, kun menemme muita myöhemmin päiväkotiin.

Illalla opetustuntieni jälkeen tulen yleensä kotiin iltayhdeksän tienoilla, parina päivänä viikossa jopa sen jälkeen. Ja lähes poikkeuksetta minulle jää lasten iltapuuhat. Onhan se selvää, että kun mies käy päivätöissä ja iltaisin on ollut rakentamassa autokatosta, on hänelläkin voimat vähän vähissä siinä vaiheessa, kun vauhdissa olevat alamittaiset on saatava rauhoittumaan iltapalapöytään, siitä ohjattua iltapesulle ja lopuksi vielä nukkumaan. Mutta ai että kun ärsyttää se, että hän odottaa minun tulevan kotiin, ja jättää komentamisen ja hoputtamisen minulle.

Näen tässä selvän noidankehän: kun yöunille meno viivästyy, aamuisin saan kuunnella väsykitinää, joka raastaa hermojani päivä päivältä yhä enemmän. Ja koska en ole kotona iltapuuhia hoitamassa ennen kuin yhdeksän jälkeen, kierrettä ei tunnu saavan poikki millään.

Tietysti voisin vain antaa olla ja kärsiä nahoissani, mutta se ei oikein sovi minulle. En myöskään ole valmis jättämään työtäni vain siksi, että mies saisi illat levätä kun minä hoidan kodin ja lapset. Miehen kouluttaminenkaan ei varmaan oikein onnistu, ei ainakaan riittävän nopeasti. Mikä olisi se neljäs vaihtoehto, millä tilanteen saisi käännettyä negatiivisesta positiiviseen? Ja miksi aina minun on se keksittävä? (Ehkä siksi, kun tilanne nimenomaan minua häiritsee, sanoisi rakas mieheni. Hän itse ja lapset ovat tähän oikein tyytyväisiä. Lapsista on mukava saada valvoa pitkään.)

Ja tähän loppuun vielä ruma sana.

Kansalaisaktivismia

Olen kunnostautunut kansalaisaktivismin saralla nyt syksyllä oikein urakalla. Ensin taisi olla Toiveikas mielenosoitus Eduskuntatalon portailla syyskuussa. Mitä ei pieni ihminen tekisi suuren ja tärkeän asian eteen, kysyn vain :)

Itseäni lähemmäs - suorastaan kotinurkille - ovat sitten sattuneet seuraavat tapaukset: ensinnäkin soitin yksykskakkoseen lokakuun alussa pyöräillessäni hammaslääkäriin. Edessäni ajoi auto, jonka kuljettaja ei varmasti ollut ihan selvä. Kyydissa neljä naista. Tuulilasinpyyhkimet päällä, vaikka oli aurinkoinen keli. Auto ajoi tosi hiljaa ja seilasi keskiviivalla. Koulupoika ajoi auton edessä oikeaa reunaa, ja siltikin auto tööttäili pojalle niin, että tämä meinasi ojaan keikahtaa. Otin puhelimen oikeaan käteeni kun vasemmalla pidin pyöränsarvesta kiinni, ja vinkkasin päivystäjälle sekavasti ajavasta autoilijasta. Tämä lupasi lähettää poliisipartion katsastamaan tilanteen. Itse en voinut jäädä asiaa seuraamaan, kun hammaslääkäri (ja hampaan poisto) odotti.

Toisekseen tuossa eräänä päivänä vein lapset kävellen päivikseen, kun auto oli appiukolla lainassa. Puoli tuntia rattaita työntäen kirpakassa alkutalven säässä auringon paistaessa oli ihan hauskaa liikuntaa, kunhan ei tule tavaksi ;) Kotimatkalla huomasin erään suojatien kohdalla ajotiellä melkoisen montun, ainakin kahden jalkapallon mentävän. Siihen ajaa sopivasti niin pyörällä kuin autollakin, jos huonosti käy. Soitin saman tien pikkukaupungin kaupunkihuollon numeroon ja ilmoitin tiemestarille tai vastaavalle havainnostani. Tuli hyvä mieli. (No, nyt kun olen paikan ohi mennyt muutaman kerran soittoni jälkeen, mitään ei ole kuopalle tapahtunut, ellei se sitten ole peräti vähän suurentunut. Voi sitä pyöräilijäparkaa, joka siihen pimeällä humpsahtaa.)

Kolmannekseen huomasin viikonloppuna, että lähileikkipuiston valot, kaikki neljä kappaletta, oli ihan pimeinä. Ei huvittanut lasten kanssa jäädä puistoon leikkimään, kun ei siellä nähnyt mitään, kun illalla viiden aikaan olisimme sinne menneet. Tänään kirjoitin sähköpostia taholle, joka nettisivujen mukaan vastaa katuvalaistuksesta. Jos vaikka saataisiin valoa kansalle, joka iltasella haluaa puistossa vielä leikkiä. Toisaalta, viime syksynä soittelin samoissa asioissa samaan paikkaan, ja ilmoitin kahden lampun neljästä olevan pimeinä. En tiedä, onko homma jäänyt tekemättä vai miksi nyt on neljä lamppua pimeänä. Jään odottamaan, josko muutosta parempaan tapahtuisi.

Taikasana

Kolmevuotiaat pikkutytöt ovat sitten hurmaavia. Ainakin tämä meillä asuva ja kainalossani yöt nukkuva yksilö. Hauska on seurata eri vaiheiden läpimarssia. Kaksivuotiaana kuuminta hottia oli Nalle Puh. Nyt kolmevuotiaana kaikki sellainen, mikä vähänkin liittyy tai viittaa prinsessoihin, on ihan parasta.

Kun on riittävän ovela ja muistaa käyttää taikasanana prinsessaa, niin mitä vain saa läpi ;)

"Puepas tämä prinsessahaalari", "Tässä sulle prinsessahaarukka, jolla saat hyvin ruuat lautaselta (prinsessa)masuun", "Pikkuprinsessan pitää nukkua, että jaksaa huomenna leikkiä lisää prinsessaleikkejä". Ja niin edelleen.

Ei nuo kaksi edellistä olleet näin helposti huijattavia. Tämähän on ihan liiankin helppoa :)

Yleisön pyynnöstä

Tuon edellisen postauksen kommenttilootassa nimimerkki anonyymi kyseli kantaani sikainfluenssarokotuksiin.

En ole ikinä ollut rokotevastainen. Rokotukset ovat jees. Niiden avulla on saatu kitkettyä pois useita hengenvaarallisia sairauksia, jotka edelleen ihmisiä tappaisivat, jos täällä pyörisivät. Rokotekriittinen olen ollut lähinnä suositusikien suhteen. Ja kun hyvin monessa rokotteessa on säilöntäaineena käytetty tiomersaalia eli elohopeaa, niin en ole halunnut sitä tieten tahtoen kovin pieneen lapseen pistää. Siksi olemme venyttäneet rokotteiden antamista vähän vanhemmalle iälle - tai vaihtoehtoisesti pyrkineet omakustanteena hankkimaan elohopeatonta rokotetta, jos se on piikitetty alle vuoden ikäiselle.

Sikainfluenssarokotteessa on tiomersaalia. Ja meidän kuopus on jo 3v. Esikoinen sai koulusta lapun, jossa kysyttiin lupaa antaa rokote sitten, kun vuoro tulee. Ruksasimme miehen kanssa yhteisymmärryksessä kyllä-sarakkeen.

Lapset saa rokottaa, ja todennäköisesti itsekin otamme rokotteen jos emme sairasta possunuhaa sitä ennen. Kukaan meistä ei kuulu mihinkään riskiryhmään, joten on ihan mahdollista myös ensin sairastua, jolloin rokotteen ottaminen jää pois ohjelmasta.

Tällä hetkellä tautia ei ole tavattu täällä pikkukaupungissa kuin ihan yksittäistapauksissa. Päiväkodeissa ja kouluissa ei vielä ole epidemiaa, vaikka naapurikunnista on paikallislehden välityksellä luettu parista tautiryväksestä. 3-24 vuotiaiden rokottamiset käynnistyvät täällä näillä näkymin viikolla 47. Huomenna alkaa viikko 46.