Mielenkiintoinen kysymys

Minulta kysyttiin kerran, miltä imetys tuntuu. Vähän aikaa olin hoo-moilasena ennen kuin osasin mitään vastata. Ja sittenkin vain jotain heitin hätäpäissäni :) Nyt olen tuota kysymystä vähän enemmän miettinyt ja tässä vastaus (ja täysin henkilökohtaiselta kantilta, huom.):

Psyykkisesti imetys tuntuu tosi hyvältä, kun omalla kropallaan saa ruokittua jälkeläisensä. Siitä tulee hyvä mieli ja luottamus itseen äitinä (ja naisena) kasvaa. On ihana huomata, miten vauva rauhoittuu rinnalle tai miten vauva kujertelee rinnalle tai miten vauva nauraa rinnalla :) Itselläni vauvan ja lapsen imettäminen on ollut hyvin suuri osa äitiyttäni. Vapauttavaa on myös se, etten ole asettanut mitään aikarajaa "sopivasta" imetyksen kestosta. Imetän niin pitkään lapsiani, kun se minusta ja heistä hyvältä tuntuu :)

Fyysisesti imetys tuntuu erilaiselta vähän tilanteesta riippuen. Esikoisen ensi-imetys kirpaisi, kun en todellakaan tajunnut imun voimaa. Kun maito nousi tai rinnat pääsevät vähän pingottumaan, imetys tuntuu erittäin helpottavalta. Tunne on verrattavissa siihen, kun pääsee vihdoinkin vessaan pidätettyään tosi kauan ;) Sitä ihan oikeasti vain huokaisee helpotuksesta, kun paine hellittää :D Normaalitilanteessa - siis silloin, kun rinnat eivät pingota - heruminen kihelmöi ja kutittaa. Vapaassakin rinnassa herahtaa, joten sitä pitää vähän painaa, ettei maito ala valua. Ennen herumisen tapahtumista vauvan imu voi vähän kutittaa - ja toisinaan ärsyttää, sillä se on usein nykivää. Kun vauva nukahtaa rinnalle, imu muuttuu lupsutukseksi. Silloin imuote usein huonontuu niin, että rinnan saa hyvin vedettyä vauvan suusta pois. Lupsuttaminen tuntuu joskus inhottavalta, mutta joskus sitä jaksaa paremmin. Etenkin silloin, kun haluaa todella vauvan nukahtavan, eikä vain torkahtavan rinnalla :) Sekä esikoinen että kuopus ovat joskus harrastaneet sitä, että imemisen lopussa ottavat nännistä inasen kiinni hampaillaan. Se ei satu, muttei ole mitenkään miellyttävääkään. Ja samalla heillä on se ilme, joka saa äidillä hälyytyskellot soimaan :)

Raskaudenaikainen imetys oli henkisesti välillä tosi rankkaa. Fyysisestikin se tuntui erilaiselta, mm. rinnat kutisivat ihan eri tavalla - vähän häiritsevästikin - ja herumisen tunne hävisi. Koska maidoneritys itselläni jossain vaiheessa raskautta ehtyi, imetykset tuntuivat enenevässä määrin lupsuttelulta. Silloin piti vähän rajoittaa esikoisen rinnallakäyntejä, kun ei tahtonut tämän äidin polla kestää.

Tandem-imetys on tuntunut vähän hassulta. Kun molemmat lapset ovat yhtä aikaa rinnalla, on olo kuin lypsylehmällä :D Siinä on syli täynnä, juu ;)

Rintatulehduksen aikana imettäminen sattui, eikä se tulehdus edes ollut ollenkaan paha. Sain sen sitä paitsi kotikonstein hoidettua puolessatoista vuorokaudessa. Mutta silloin imettäminen tulehtuneesta rinnasta teki kipeää. Tuntui, kuin koko rinta olisi ollut tulessa ja että vauva olisi sitä pureskellut samalla, kun imi. Nännin iho oli herkkänä samoin kuin koko rinnan iho. Kun tuosta kivusta pääsi yli ja jatkoi imettämistä kipeästä rinnasta, tuli jälleen se helpotuksen tunne. Rinta tyhjeni ja tulehdus alkoi parantua hienosti.

Sitä en tiedä, miltä tuntuu, jos joutuu imettämään rinnat verillä. Onnekseni sekä esikoisella että kuopuksella imuote on ollut alusta asti niin hyvä, ettei ole tarvinnut kipeistä rinnosta kärsiä.

Kyllä, imetyksestä saa vaikka minkälaisia puheenaiheita ;)

Pääsiäisen kunniaksi uskontovisa

Teinpä tuossa äsken pääsiäisen kunniaksi pienen uskontovisan.

Mitä muslimit viettävät pääsiäisen tilalla...?

You scored as Islam. Your beliefs are most similar to those of Islam. Do more research on Islam and possibly consider taking the shahadah and officially becoming a Muslim, if you aren't already. Despite the actions of some - who go against the teachings of Islam - Islam is a religion of peace; the word "islam" means "peace through submission to God." "Muslim" means "one who submits to God." Islam is the third of the three Abrahamic faiths, and it shares much with Judaism in Christianity; its differences are the acceptance of Muhammad as the last and final prophet, and the oneness of God - in other words, that Jesus, though he was a revered prophet, was not in fact God, and only one God exists. Apparently the Taliban could not read (though their name means "students"), because the Qur'an states that men and women are equal as believers, and that all believers should be educated and seek knowledge. Modesty in dress and behavior is required in Islam for both men and women to preserve the values of society and move the emphasis from superificial appearance to intelligence, knowledge, and God. Islam 58% agnosticism 58% Buddhism 58% Hinduism 50% Paganism 50% atheism 46% Satanism 46% Judaism 42% Christianity 38% Which religion is the right one for you? (new version) created with QuizFarm.com

 

via RaparperiBlog

munivia kukkoja ja pääsiäskokkoja

Pääsiäinen ja muutaman päivän lomaputki takana. Lähdimme koko konkkaronkka maalle, ja mikäs siellä oli ollessa, kun kevät tekee näinkin voimallisesti tuloaan. Lapset viihtyivät ulkona mainiosti, esikoinen luonnollisesti pidempään kuin kuopus, ja hyvä niin, sillä sisällä on aina vähän tylsää. Paitsi minulla, kun maalla saan aina tehdä palapelejä :) Tällä kertaa oli vuorossa 1000 palan palapeli, joka saatiin melkein valmiiksi. Yksi päivä lisää, ja se olisi ollut siinä. No, onpa ainakin, mitä odottaa, kun seuraavan kerran maalle suuntaamme :)

Esikoinen oli ihan tohkeissaan, kun sunnuntaina oli kukko käynyt munimassa. Pöytä notkui suklaamunista! Harmi vain, että lähinnä ne suklaamunien yllärit innostivat, ja itse suklaa jäi minun syötäväkseni. En pahemmin valita, suklaan ystävä kun olen, mutta tunnetusti noissa pääsiäismunissa tuo suklaa ei ole kovinkaan laadukasta. Eipä onneksi tullut esikoisen mieleen kysyä, miksi kukko niitä munia munii näin pääsiäisenä. Pitääkin miettiä tuohon vastausta seuraavaa pääsiäistä silmällä pitäen. Kuopukselle ei vielä annettu suklaamaistiaisia - tai sitten se meni multa kokonaan ohi.

Pääsiäiskokoille kävi vähän köpelösti. Vaikka senhän tiesi jo ennestään, kun tarkoitus oli polttaa risuja vain päivää aiemmin kaadetuista puista. Savua savua, muttei tulta. No, juhannuksena sitten onkin luvassa mahtikokko :)

Pitkäperjantaina esikoisesta tuli sitten supervelho. Kuopus saa odottaa velhoutumistaan ensi pääsiäiseen. Näillä näkymin ei mitään ongelmaa. Suvussa on ainakin yksi velho muutenkin, oma isoisäni. Taidetaan kuitenkin kaikki muut olla melkoisia jästejä ;) ja :(

kännykkäkansaa

Esikoinen siis haluaa puhua puhelimessa aina, jos näkee minunkin puhuvan. Tänään annoin hänen leikkiä vähän aikaa kännykälläni, ja tässä tulos:

E: "Ei se vastaa, sil on varmaan akku loppu."

Ä: "Ai jaa."

E: "Mä soitan uudestaan. *tauko* Haloo, onko sulla akussa viitaa? Ai sun akku loppuu? Sun pitäis käydä ostamassa uusi akku. Autoon kanssa. Autostakin on akku loppu. Joo, mä meen nyt. Hyvää joulua!"

vvv-vauvan kuulumisia

Kun esikoinen oli n. puolivuotias, kuulin ekaa kertaa vvv:stä eli vauvojen vessahätäviestinnästä. Innostuin asiasta, sillä se tuntui maailman järkevimmältä tavalta tulla toimeen vauvan pissan ja kakan kanssa. Valitettavasti esikoinen vain oli himpun liian vanha, joten kestovaippojen pesu jatkui. Kuitenkin vvv:tä soveltaen kuivaksioppiminen alkoi kesällä, kun esikoinen oli 1,5v, päättyen "täyskuivuuteen" kaksivuotiaana. Päätin, että seuraavan lapsen kanssa aloitamme ihan alusta.

Kun kuopus syntyi, hän pissasi ensimmäisen lavuaaripissansa n. kaksipäiväisenä. Mikä hieno fiilis, kertakaikkiaan :) Ja siitä se lähti, vessahätäviestintä. Koska vauva majaili suurimman osan ajasta liinassa, pissahätäviestejä oli vaikea olla huomaamatta. Ensimmäisten kuuden kuukauden aikana harsoja kyllä pestiin, mutta suurin osa pissoista ja lähes kaikki kakat saatiin kyllä pyydystettyä. Ja äidillä oli hyvä mieli.

Kuopus siis lähti liikkeelle melko varhain: viisikuisena ensin ryömi, sitten konttasi ja kuusikuisena nousi seisomaan. Ensimmäiset askeleet otti n. 8,5kk ikäisenä. Ja askelten myötä hävisivät vessahätäviestit :(

Eipä vauva ollut kyllä koskaan täysin vaipaton. Lähinnä viestien perusteella - ja joskus kellon tai intuition - häntä käytettiin lavuaarilla pissalla. Yöpissautus sujui loistavasti niin, että ähinän alkaessa nostin kuopuksen syliin, hilauduin sängyn jalkopäähän, nostin vadin jalkojeni väliin ja asetin kuopuksen tissille. Pissa tuli, jos oli hätä. Siitä oli sitten helppo kellistyä takaisin nukkumaan. Ja se, ettei tarvinnut kakkavaippoja pestä, oli luksusta. Kakka kun tuli kellontarkasti joka aamu aamupissan jälkeen vatiin.

Mutta nyt on toisin. On ollut jo useamman kuukauden. Kun kuopus sai jalat alleen, kaikki muu alkoi kiinnostaa paljon enemmän kuin vessahädästä viestiminen. Tai vaikka hädästä ilmoittaakin, niin loukkaantuu verisesti, jos kesken puuhastelun vauva viedään pissalle. Silloin on turha yrittää pissauttaa toista - ja hetken kuluttua saa joko luututa lattiaa tai vaihtaa vaipan. Märästä vaipasta tuo kyllä ilmoittaa, joten pesukone on mukavan työllistetty. Onneksi rahaa ei mene juurikaan, kun ei tarvitse vaippoja viikoittain kaupasta raahata kotiin.

Kuulostaapa tämä nyt negatiiviselta. On tässä hyviäkin puolia edelleen. Yöpissautukset sujuvat vieläkin oikein hyvin. Samoin pissautukset aamulla herätessä ja päiväunien jälkeen. Ja jos vain kantaisin enemmän liinassa, niin muutkin pissautukset todennäköisesti sujuisivat hieman paremmin kuin nyt... Harmi, että ulkona on vielä noin kylmä. Ihan ei tarkene toista käyttää puskapissalla. Suomen talvi ihan oikeasti vähän häiritsee tätä vessahätäviestintää :-/ Onneksi ollaan kesää kohti menemässä.

Jaa että mistä ihmeestä tämä tämmöinen aihe? No kun kuopus on tänään ollut kipeä ja muuten vähän hiljainen, niin meno yltyi entiselleen, kun otin vähäksi aikaa vaipan pois :) Muutenkin tuo on sellainen, että ilman vaippaa olisi paras - ihan ymmärrettävästi. Ei minuakaan huvittaisi koko ajan kulkea vaippa housuissa :-P Vaikka pissan kertamäärä ei olekaan mikään huikea (juu, olen mitannut: kerralla pissaa tulee n. 20-40ml), niin kun se tulee 2-4 kertaa tunnissa, siitä tulee aika iso määrä pissaa. Ja jos vaipan vaihtaa kahden tunninkin välein, on vauva saattanut yhteen vaippaan pissata peräti 8 kertaa. Millilitroissa se on jotain desin ja kahden desin väliltä. Ja jos se kaikki menee lattialle, alkaa äitiä harmittaa jatkuva laittian pyyhkiminen. Kun etenkin kipeänä potalla istuminen ei onnistu senkään vertaa...

Mutta ei mitään stressiä *vakuuttaa itselleen*. Näiden kokemusten valossa voin kaikesta huolimatta sanoa, että vaipattomuus voi ihan oikeasti toimia muuallakin kuin mustimmassa Afrikassa. Katsotaan, miten homma luistaa sitten joskus sen kolmosen kanssa. Annoin pikkusormen, se vei koko käden...

Alussa oli kantoliina

Kantoliina, tuo (koti)äidin hands-free.

Esikoisen vauva-aikana en olisi pärjännyt ilman sitä. Onneksi ensimmäinen liina tuli hommattua jo raskausaikana ;) Esikoisen synnyttyä tosin tunnollisesti kävin päivittäin vaunulenkeillä - niin kuin pitää - mutta kun toinen viihtyi liikkuvissa vaunuissa vain maksimissaan puoli tuntia ja sen jälkeen alkoi kiljunta vaikka mitä teki, huomasin, että kantoliina auttoi. Otin tavakseni sitoa liinan päälleni takin alle jo ennen vaunuttelua, ja kun huuto alkoi, nostin esikoisen liinaan takin alle. Hän jatkoi uniaan ja minä jatkoin lenkkiä tyhjiä vaunuja lykkien :) Onneksi harrastin tuota vain kerran päivässä. Kaikki muut reissut, ellei menty autolla, kannoin esikoista liinassa takin alla. Ja matkanteko oli huomattavasti rattoisampaa. Vaunut jäivät käytöstä pois esikoisen puolivuotispäivän kieppeillä, kun auringon paahtaessa en enää jaksanut niitä "hyökkäysvaunuja" lykkiä vauvalla enkä ilman. Samalla esikoinen siirtyi nukkumaan yhdet 1-1,5 tunnin päikkärit makkariin sängylle. Vaunuista tuli siis täysin turhat. Samoihin aikoihin ajoittui myös "herääminen": se sama vanha kantoliina ei enää tyydyttänytkään, vaan uutta piti saada. Trikooliinaa, rengasliinaa, neliöliinaa, raitakuoseja ja eri värejä. Liinapino olohuoneen nurkassa kasvoi, ja parhaimmillaan siinä taisi olla lähemmäs 15 erilaista liinaa :) Oli ainakin, mistä valita ;) Vuosi meni niin, ettei rattaita edes muistettu - kunnes eräänä päivänä, kun esikoinen oli n. 1,5-vuotias, hän näki ne autotallissa. Ihme tapahtui; esikoinen halusi rataskyytiin! Sen jälkeen liinakyyti ei enää niin kelvannutkaan, vaan aina, kun sai valita, valitsi rattaat. Liinat jäivät odottamaan kuopusta.

Kuopus pääsi heti ensimmäisenä elinpäivänään liinakyytiin. Siinä mielessä siis päihitti esikoisen, joka maistoi liinakyytiä ensimmäisen kerran vasta kotona neljän päivän ikäisenä. Heti alussa meininki oli sellainen, että kuopus matkusti liinassa ja esikoinen, silloin jos oli tarvis, rattaissa. Erittäin hyvä työnjako. Kuopus ei myöskään makoillut pahemmin missään muualla kuin sängyssä kainalossani ennen kuin oli reilu kolmikuinen. Liina ja kainalo (ja tissi tietysti), niillä pärjää vauvan kanssa hienosti ;)

Kuopus lähti liikkeelle n. viisikuisena, siis ryömimään. Konttaaminen tuli kuvioihin n. puolivuotiaana, ja muutama päivä sen jälkeen hän päätti nousta seisomaan. Kiire esikoisen perään oli valtava: mitä esikoinen edellä, sitä kuopus perässä. Sisäliinailu jäi koko ajan vähemmälle, vaikka ulkona edelleen yleisin matkustustapa oli liinassa. Ja päiväunet, ne muutamat lyhyet, nukkui joko liinassa ulkona tai sängyssä.

Haikeus (ja todellisuus) iski tänään. Esikoinen käveli ja kuopus istui rattaissa. Kuopus myös nukahti rattaisiin, ja nukkui niissä päiväunensa (käytännössä se aika, mikä meillä meni matkaan puistosta kotiin). Ei tuota enää liinassa pahemmin kanneta *nyyh*. Kohtahan tuo jo kävelee itse pidempiäkin matkoja *nyyh*. Ja minä saan lykkiä rattaita *puuh*. Toisaalta, sanottakoon tämä todellisuuden nimissä: joskus rattaiden lykkiminen on oikeasti helpompaa, kuin liinassa kantaminen. Ja toisaalta olen ihan tyytyväinenkin tähän nykytilanteeseen, vaikka rattaiden raahaaminen mukana ottaakin päähän. Enpä enää erotu "äitimassasta" niin selvästi, kuin aiemmin :)

Kantoliinoja en toki ole hylkäämässä, kyllä niitäkin käytetään silloin, kun pitää päästä reippaasti jonnekin. Mutta taidanpa pikku hiljaa alkaa säästää liinoja sille kolmoselle, joka toivottavasti meille joskus vielä tulee...

vähän biologiaa

Tänään illallispöydässä esikoinen oli sitä mieltä, että hän on ollut isin masussa. Ja isi on sitten hänet sairaalasta hakenut. Mies yritti kovasti oikaista, että äidin masussa ne vauvat kasvavat, mutta esikoinen ei oikein uskonut. Puheet miesten ja naisten erilaisuudesta eivät oikein uponneet :)

Piti sitten hakea masukuvat ja esikoisen vauvakuvat siihen ruokapöytään, ja jälkiruokaa (jätskiä *nam*) syödessämme sitten katselimme ensin masukuvia ("katso, kun äidillä oli noin iso masu vähän ennen kuin sä synnyit. Sä olit tuolla masussa!"), sitten kuvia esikoisesta vastasyntyneenä ("katso, kun sä olit pieni! Ja mummi ja pappa ja mummo ja ukki ja isomummi ja isomummo ja isovaari ja kaikki kävivät sua katsomassa. Katso, miten sä mahduit isin kädelle.") ja viimeiseksi kuvia esikoisesta 3-5kuisena ("katso, kun sä olit tommonen pieni vauva, ja söit  vain tissimaitoa. Katso, kun olit isin sylissä liinassa - ja tossa sä oletkin äidin sylissä liinassa, nukkumassa"). Epäusko vaihtui ihastukseksi: no niin olinkin äidin masussa ja niin olinkin ihan pieni vauva ja söin vain tissimaitoa! Ihan niin kuin kuopuskin! Ja sitten kiherrettiin ja pyydettiin isääkin katsomaan vauvakuvia.

Jännä juttu,  että meidän lapset ovat vauvoina ihan saman näköisiä. Esikoinen monta kertaa sanoi, että tuossa on kuopus, kun omia kuviaan katsoi. Ei hänkään itseään kuvista tunnistanut. Ja voi sitä ihanuutta, kun saikin kuulla, että oli itse siinä kuvassa. Meillähän tämä vauva on tämä kuopus.

Iltapalan jälkeen jatkettiin samalla teemalla:

"Äiti, miksi vauvat on äidin masussa?"

"No kun ne kasvaa siellä sen kokoisiksi, että ne voi syntyä."

"Miksi?"

"Ai miksi ne kasvaa siellä? No kun jos ne ei kasvaisi, ei ne voisi syntyä."

"Miksi?"

"Kun ei ne pärjäisi masun ulkopuolella, jos ne on liian pieniä."

"Miksi?"

"Mitä jos sä nyt menisit nukkumaan. Jatketaan tästä vaikka huomenna." *pyyhkii hikeä otsalta* ;)

Uhmaa ja "uhmaa"

Äitihirviö iski jälleen :(

Olipa ikävä päivä. Koko päivä. Tai itse päivä oli ihan kiva, minä olin ikävä - koko päivän. Ihan hävettää. Asia, joka tuntuu erityisen pahalta on se, että esikoinen meni nukkumaan ennen kuin ennätin pyytää typerääkin typerämpää käytöstäni anteeksi. Ihan itkettää :(

Ennen kuin esikoinen täytti kaksi, pidin uhmaikää lähinnä urbaanilegendana. Ne, ketkä puhuivat uhmaiästä, puhuivat pehmoisia. Olen edelleen (lähes) samaa mieltä, jos puhutaan pienistä lapsista. (Isommilla, sanotaanko kouluikäisillä ja teini-ikäisillä uhmaikä voi usein olla ihan todellinen - ja onkin :) ) Eivät pienet lapset uhmaa aikuisia kiusatakseen tai tarkoituksella vain siksi, että "on kiva uhmata". Aina siihen on jokin muu syy.

Tänään esikoinen halusi eri asioita kuin minä. Ei hän niitä haluamiaan asioita osannut aina niin kovin hyvin perustella, kun kysyin, mutta ilmeisen tärkeitä juttuja ne olivat silti. Kävimme ostoksilla ostamassa ennalta sovitut asiat. Esikoinen halusi lisäksi ostaa yhtä sun toista. Minä en. Tulimme ostoksilta kotiin. Esikoinen halusi kävellä hitaasti ja katsella ohiajavia autoja. Minä en. Kun päästiin kotiin, esikoinen halusi leikkiä. Minä en. Ruuan jälkeen esikoinen halusi lähteä ulos. Minä en. Olihan minullakin syyni, ja niistä esikoiselle kerroinkin ("äidillä ei ole rahaa ostaa xyz", "äidillä on niin paljon kantamuksia, ettei maisemien ihailu jaksa kiinnostaa, kun kädet repeävät", "äidin pitää tehdä xyz, eikä äiti juuri nyt ehdi leikkiä/lähteä ulos"), mutta eivätpä minun syyni estäneet esikoista haluamasta. Seurauksena huutoa, vinkunaa, kitinää, pahaa mieltä ja mielipahaa. Molemminpuoleista. Ja voi itku niitä sammakoita, joita suustani karkasi *ruoskii itseään* :(( Herää vain kysymys, kummallakohan meistä se uhmaikä nyt olikaan...

Onneksi:

• näitä päiviä ei ole montaa kuukaudessa,


• huomenna on uusi päivä


• voin pyytää anteeksi myös huomenna


• pääsen pian rakkaan pikku-esikoiseni viereen nukkumaan :)

P.S. Rakas ystäväni, jos luet tätä, niin oikein mahtavaa synttäriä! :D

koirankakat tulevat

Ah, tämä jokakeväinen ikusuusaihe. Ei voi mitään, mutta kun lumet sulavat, on näky lohduton: liukumiinoja joka paikassa. Tänään ulkona lasten kanssa kävellessäni kuulin, kun eräs nainen läksytti miestä, jolla ei ollut aikomustakaan korjata koiransa ulosteläjää pois maasta makaamasta. Miehen perustelu oli: "sehän peittyy tohon, eikä se ketään häiritse". Just joo. Kevät tulla porskuttaa *ihanaa*, eikä nyt kakittavat läjät ennätä lumen alla tai päällä maatua niin, etteivät a) haisisi ja b) näkyisi koko ajan lumien sulaessa.

Ikävintä läjissä on se, että tällaisten pienten lasten kanssa liikkuessa pitää koko ajan kulkea keskellä tietä. Jos mennään reunaan kävelemään, on satavarmaa, että kun päästään kotiin, äiti saa mennä vessaan pyykkipoika nenässään hinkkaamaan koirankakkaa pois kenkien pohjista. Ja jos lapset sattuvat vähän kompuroimaan, on seuraavana ohjelmanumerona toppapukujen pesu. Todella ärsyttävää!

Olen eläinrakas ihminen - ja meillä varmaan olisi ainakin kissa, ellei mies olisi eläimille allerginen - mutta en ulosterakas. Kyllä koirasta huolehtimiseen kuuluu myös koiran jätöksistä huolehtiminen, ellei koira pääse tekemään niitä metsään tai pelloille. Ja eikös läjien keräämättömyydestä saa joissain kaupungeissa myös päiväsakkoja, jos jää kiinni?

Kesää odotellessa.

Lisäys edelliseen:

Kakkojen keräämisessä on toki se sama ongelma, kuin vauvan kertavaippojenkin kanssa: jätökset säilyvät "ikuisesti". Muovi kun ei maadu - ainakaan hetkessä. Vauvojen kanssa mm. tästä syystä suosin ehdottomasti kestovaippoja (joista muuten kakan saa kipattua pyttyyn, minne se oikeasti kuuluu. Näin pitäisi tehdä myös kertistenkin kanssa IMHO), mutta koirien kanssa tuo on pienoinen ongelma. Vai onko kukaan nähnyt kestovaipoissa kulkevaa koiraa...?

Mutta sen verran viitseliäisyyttä kuitenkin odotan koiranomistajilta, että keräisivät kakkakikkareet pois ainakin kävelyteiltä. Kikkareethan voisi kerätä pussiin, josta ne voisi sitten ravistella vaikka lannoitteeksi lähimpään metsään. Tai kotipihan ruusujen juurelle, jos niin haluaa :) Toinen varmasti toimiva idea on se, että koiran ulkoiluttajalla on mukanaan pieni sanko (vaikka kannellinen), johon hän pienellä lapiolla kerää ulosteet. Sangon voi sitten helposti tyhjentää, ja tarvittaessa vaikka pesaista, jos kakka jää reunoihin kiinni :) Toisaalta, ihmisluonnon tuntien molemmat ehdotukseni taitavat tuntua a i v a n liian vaivalloisilta :/ Niinpä jatkamme koirankakan "ihastelua" tienvierillä hamaan ikuisuuteen saakka...

Saa onnitella :)

Vihdoinkin, tuskallisen väännön, säädön ja hikoilun jälkeen on totisen tosi, että minä olen tanssitaiteen kandidaatti! Sain mukavan viestin koulusta opintoneuvojalta, joka oli kuin olikin saanut arvon taitelijat professorit kerrankin istutettua saman pöydän ääreen pohtimaan ja ratkomaan tätä meikäläisen dilemmaa. Ja niin oli ratkaisu syntynyt, ja taitaa tuo kaikkia asianosaisia tyydyttää :) Todistuksenhakureissulle suuntaan reilun parin viikon kuluttua. Kyllä on hieno olo :) Yksi ja todennäköisesti hankalin etappi saavutettu. Jäljellä enää reilu puolet maisterin opinnoista. Ne ajattelin saada tehtyä puolessatoista vuodessa. Ajanlasku alkaa syksyllä.

Kyllä on ihmismieli ihmeellinen. Vaikka valmistuminen ja koulusta pois pääseminen häämöttävät yhä vain lähempänä, niin silti on alkanut kiehtoa peräti tohtorinhattu. Päivänä jos toisenakin huomaan maistelevani sanoja "tanssitaiteen tohtori". Olisipa tuo hienoa :) Miehen suvussa jo on näitä tohtoreita useampikin, mutta minun suvussani ei taida olla yhtään. Ja onhan nyt herran jestas tanssitaiteen tohtori _paljon hauskempi titteli kuin se iänikuinen lääketieteen tohtori, eikö vain ;)

Kandikahvit järjestän joskus huhtikuussa, jos puhtia riittää. Pitäähän tätä nyt jotenkin juhlia. Voi vinde, kun tuntuu hyvältä *rankkaa tuuletusta* :D

Asioita, joita ei kannata tehdä lasten läsnä- tai hereilläollessa:

• ommella


• juoda kahvia


• lukea lehteä, kirjaa tms.


• puhua puhelimessa


• olla koneella


• käydä yksin vessassa


• syödä suklaata


• syödä karkkia


• syödä jätskiä


• löhötä sohvalla, sängyllä tms.


• toivoa hetken rauhaa

nimim. muutama uusi harmaa hius lisää