Kotiäidin loma, you wish

Mies on ekaa viikkoa lomalla. Loma alkoi juhannuksena. Kotona ollaan nyt toista päivää, ja jo toivon, että menisi töihin :-P



Lomalainen nukkuu aamulla pitkään, lomalainen lukee päivän lehteä
aamupalapöydässä (sitten kun suvaitsee sinne saapua) lounasaikaan asti,
lomalainen ottaa pikku tirsat silloin kun sattuu väsyttämään... Mitä
tekee kotiäiti, joka ei ole lomalla, vaikka mies onkin?

Tekee aamulla nälkäisille lapsille aamupalan, pesee pyykkiä, että olisi
edes jotain puhdasta päällepantavaa, siivoaa keittiön, että siellä
mahtuisi myöhemminkin tekemään ruokaa, imuroi hiekkalaatikollisen
verran hiekkaa sisältä (kun sitä kengissä jatkuvasti ulkoa sisälle
kannetaan), viikkaa kuivat pyykit narulta hyllyyn, pyyhkii kuopuksen
nenän ja syöttää tämän - tai sitten siivoaa sen kamalan sotkun, mikä
jää, kun kuopus haluaakin syödä itse, vaihtaa kuopukselle vaippoja ja
käyttää tätä potalla, lukee lapsille kirjaa ja selvittää lasten
nujakoita. Jees, että sellaista lomaa...



Lomailu on ihan kivaa silloin, kun kukaan ei oleta jonkun keijukaisen
taikovan sotkuja pois, ruokaa pöytään ja puhtaita vaatteita kaappiin,
vaan kun _kaikki_ osallistuvat siihen pakolliseen taloudenpitoon.
Valitettavasti jotta tuo toteutuisi, pitää lomailla kaukana kotoa.
Niinpä minä, ylityöllisetetty ja aliarvostettu
kotiäiti-taloudenhoitaja-kokki-piika-siivooja-lastenhoitaja, huhkin jos
mahdollista vieläkin enemmän silloin, kun mies lomailee. Kaiken lisäksi
mikään ei tunnu sujuvan, kun huushollissa onkin yllättäen liikaa
liikkuvia osia (lue: mies lasten lisäksi). Käsittämätöntä on se, että
vaikka tässä ollaan kohta asuttu 6 vuotta ja astiat ovat muutosta asti
olleet keittiön kaapeissa tasan samoilla paikoilla kuin mitä ovat nyt,
niin silloin, kun mies on joko tiskannut tai tyhjentänyt
astianpesukoneen, niin tavarat ovat missä sattuu. Mieskään ei muista,
mihin on jonkun kipon tai kupin laittanut, ja niitä sitten etsiään
kissojen ja koirien kanssa.



Milloin on kotiäidin vuoro lomailla, kysyn vain?



(Ja tähän loppuun pieni disclaimeri: vaikka mies nukkui aamulla
pitkään, otti parin tunnin päikkärit tuossa päivällä ja luki lehteä
koko sen väliajan, niin juuri äsken hän otti lapset ja lähti käymään
mummolassa - jotta minä saisin olla ihan rauhassa ja tehdä mitä haluan
:)

Ihana mies! ;D )

Sanoja

Kuopus on erittäin puhelias. Valitettavasti hän puhuu kieltä, jota ei juuri kukaan ymmärrä. Sitä sanotaan vauvakieleksi :)



Nyt viimeisen kuukauden aikana suomenkielen sanavarasto on hieman
laajentunut. Ennestään olleiden sanojen "äiti", "hei hei" "tiitti" (=
kiitti) ja "ka" (= kaikki muut sanat ;) ) lisäksi uusia sanoja ovat
"kakka" (tarkoittaa sitä itseään että pissaa että hiekkakakkua :) ),
"kukka" ja "pallo". Myös "pappa" kuullaan aika usein, mutta vielä on
epäselvää, tarkoittaako se isoisää vai jotain muuta. Vähän epäselvempiä
sanoja, jotka myöskin ovat uusia, ovat "tettä" (eli vettä) ja "äkii",
eli jätskiä. Käytännössä kaikki, mitä juodaan on "tettä". Ja aina pitää
saada maistaa, ja jos ei saa, tulee raivari :)



Kuopuksen kanssa on kiva käydä kaupassa, sillä kun sieltä ollaan
lähdössä, hän erittäin kuuluvalla äänellä sanoo "tiitti" ja "hei hei" :D



Esikoinen oli yhtä puhelias samassa iässä. Noin 1v9kk iässä puhe alkoi
kuulostaa enemmän suomelta kuin joltain muulta, tuntemattomalta
kieleltä, ja sitten hän puhuikin jo useamman sanan lauseita. Jos kuopus
seuraa esikoisen jalanjälkiä, voimme odottaa suomenkielistä puhetta
loka-marraskuussa :)

Olipa juhannus

Hyvää juhannusta vaan näin jälkikäteen. Meidän juhannus oli ihan kiva,
mitä nyt välillä kävi mielessä, että meno ei ollut aina kovin sopivaa
lapsille...



Lähdimme jussin viettoon jo torstai-iltana. Suuntasimme auton nokan
kohti sitä samaa vanhaa kalastustilaa, josta jo aikaisemmin kerroin.
Perjantaina paikalle saapuivat muut vieraat: anopin ystäväpariskunta,
miehen siskon kaksi kaveria ja miehen veljen kaksi kaveria. Mitä
olikaan odotettavissa, kun kantoivat kaljaa korikaupalla sisään
kylmäkellariin...



Aatto sujui helteisessä meiningissä. Kaljapullot sihahtelivat auki,
puhe ja nauru raikui. Ja lapsillakin oli kivaa, kun pääsivät jälleen
rantaan leikkimään :) Herkuteltiin grilliruualla ja paistateltiin
auringonpaisteessa. Yötön yö sai normaalin rytmin täysin sekaisin, ja
niinpä vain huomasin nukuttavani lapsia puolen yön paikkeilla. Koko
päivä lasten kanssa ulkona oli minustakin vienyt mehut, joten painoin
pääni tyynylle pupusten viereen suunnilleen samoihin aikoihin.
Yllättäen mieskin tuli nukkumaan yhtä "aikaisin". "Vanhukset" jatkoivat
vielä hetken, samoin "nuoriso". Jälkimmäisen joukon juhlinta oli
huomattavasti äänekkäämpää, kuin edellisen joukon.

Olin nukkunut n. 3 tuntia, kun heräsin hirvittävään möykkään: tum, tum, tumtumtum TUM.

Syöksyin salamana sängystä ylös (mies perässä) ja säntäsin portaiden
juurelle (nukuimme alakerrassa, nuoriso juhli yläkerrassa, talossa
70-luvun kierreportaat, joiden yläpäässä vanerilevy lapsiporttina).
Eikös vain yksi miespuolinen, noin kolmen promillen humalassa oleva
nuori juhlija ollut heittänyt kuperkeikkaa portaat alas. Toinen, ei
läheskään niin humalassa ollut, nuori juhlija oli saanut otteen
kaiteesta noin portaiden puolivälissä, ja hänen matkansa oli pysähtynyt
siihen. Alas asti kierinyt oli putoamisen jälkeen tajuttomana lyhyen
hetken (n. 15 sek), mutta suuri onni onnettomuudessa: mitään sen
vakavampaa ei tapahtunut kummallekaan. Olisi ollut tosi ikävää
kartuttaa tämän juhannuksen muutenkin ikävää kuolintilastoa kahdella :(
Sydämentykytystä - ja unettomuutta, en oikein saanut sinä yönä enää
nukuttua - pirulaiset aiheuttivat minulle ja muillekin tapahtuman
nähneille/kuulleille, ja muutaman mustelman itselleen.



Seuraavana aamuna sain kuulla seikkaperäisen selvityksen juhannusyön
tapahtumista. Tämä alaskierinyt nuori mies oli nostanut tuon toisen
(nuoren naisen) "säkkinä" olkapäälleen, jolloin painopiste oli
siirtynyt taakse ja kaatanut miehen. Edes vanerilevy ei ollut
pysäyttänyt, korkeintaan hidastanut, ja tuon tapahtuman jälkeen oli
kauniisti kolmessa osassa. Todennäköisesti tuo voimakas humalatila oli
vähän jeesannut, ja mies oli kierinyt alas niin rennosti, ettei mitään
ollut mennyt rikki. Jotain iloa siis siitäkin kännistä.



No, juhannus jatkui, ja portaistakin tuli turvalliset kuopukselle (ts.
hän ei päässyt portaisiin :) ), kun mies heti ensitöikseen nikkaroi
hienon uuden portin portaiden yläpäähän.



Lauantaina jälleen olut virtasi ja ruoka oli hyvää - ja lapset
kuukahtivat yöunille puolen yön tietämissä. Ja kun mies tuli
vartioimaan lasten unta, minä suunnistin rantaan nauttimaan osani
muurinpohjaletuista. Kun kokkoa ei saanut kulovaaran takia polttaa,
päätimme tehdä rantaan hiekalle pienen notskin ja sen voimalla paistaa
lettuja. Söin peräti viisi (vaikka ei meillä lasketa :) ) jättilettua
sokerilla, ennen kuin maltoin lähteä itsekin nukkumaan. Mies oli jo
ennättänyt lasten viereen, mutta muut jatkoivat rannassa juhlimista.
Onneksi mitään onnettomuutta ei enää sattunut.



Aika raju juhannus, etten sanoisi. Ensi vuonna mennäänkin Etelä-Savoon
minun vanhempieni mökille viettämään vähän rauhallisempaa juhannusta.
Joko se on tämä ikä tai uusi status (=äiti), mutta en enää jaksaisi
yhtään noita kännijuhlia. Hyvä, että itse sain edes juotua ne kolme
siideriä, mitä olin juhannukseksi itselleni varannut.  Tänään meni
yksi ruuan kanssa, ja ne kaksi muuta saunan jälkeen. Mistä tulikin
mieleeni, että merivesi oli kylmää, mutta tulipahan ainakin talviturkki riisuttua :)



Mies aloitti kesälomansa ensimmäisen osan juhannukselta, joten
seuraavat pari viikkoa menevät lomaillessa. Katsotaan, mitä silloin
sattuu ja tapahtuu...

Voi hyvää päivää!!!

Niistä varpajaisista.

Mies kotiutui joskus viiden aikaan aamulla. Seitsemältä kuopus heräsi ja vein hänet potalle. Kuinka ollakaan, mies nukkui vessassa, paita pään yli vedettynä. Selvä, ajattelin. Humalan määrä oli ilmeisesti melkoinen (ja myöhemmin päivällä mies ei edes muistanut nukkuneensa vessassa saatika että minä olisin siellä kuopuksen kanssa käynyt, vaikka me pari sanaa siinä vaihdettiinkin). Mentiin vauvan kanssa takaisin nukkumaan, ja kun muutama tunti myöhemmin heräsimme "ihan oikeasti", nukkui mies jo sohvalla.

Oli tullut ryynättyä. Ja juotua viinaa. Ja siitä ei hyvää seuraa...

Käsivarret mustelmilla ja leuassa ventti. Oli kuulemma intoutunut painimaan erään toisen miehen kanssa. Ihan kaverillisesti tosin. Ja painimisen lisäksi piti rymytä puskissa ja harjoitella sissimäisiä syöksähdyksiä. Ja siinä selittyi se ventti leuassa. Kaverit olivat olleet laittamassa miestä taksikyydillä kotiin jo yhden aikaan yöllä. Mitä tekee mies? Päättää olla menemättä taksiin (joka oli siis tilattu paikalle) ja lähtee kävelemään taksitolpalle. Haloo!!! Kolmisen tuntia käveltyään ympäri keskustaa (ja tästä ajasta ei ole kuulemma mitään muistikuvaa), mies päätyi rautatieasemalle taksitolpalle ja siitä pirssillä sitten kotiin. Tohinassa onnistui hävittämään reppunsa, ja samalla kännykkänsä ja meidän digikameran (ja jostain tuntemattomasta syystä myös vyönsä :-o ). Kakka juttu sanon vain.

Mitä mies tästä oppi? Kuulemma sen, että seuraavalla kerralla hän juo vain olutta eikä koske väkeviin ollenkaan.

No, ei tuo nyt kovin tyytyväinen itseensä ollut. En minäkään olisi ollut.

Että sellainen reissu tällä kertaa.

ihanaiset rannalla

Aah, mikä päivä! Tämä jos jokin on kesää!



Lähdettiin puolen päivän aikaan (ts. heti herättyämme ;) ) ajelemaan
maalle. "Maalle" on yhtä kuin vanha kalastustila Inkoon lähellä meren
rannalla. Matkalla haettiin kaupasta vähän apetta, että olisi jotain
syötävää, kun perille pääsisimme. Ajomatka ei ole pitkä, joten autossa
(ei ilmastointia; ei hyvä lasten kanssa) ei tarvinnut pitkään
kärvistellä.



Perille päästyämme söimme pika pikaa myöhäisen lounaan ja säntäsimme
rantaan. Miehellä on siellä pieni projekti. Hän on pääsemässä kaislikon
niskan päälle levittämällä alle kangasta ja päälle hiekkaa. Niinpä
rannassa, laiturin vieressä, on aivan ihana, lapsiystävällinen
hiekkaranta. Sekä kuopus että esikoinen olivat ihan innoissaan.
Vaatteet lensivät kaaressa pois, ja koko loppupäivän kaksi nakupelleä
läträsivät rantavedessä. Me olimme miehen kanssa työllistettyjä rannan
kunnostushommissa. Minä haravoin ja kärräsin pois kuollutta kaislaa ja
mies kärräsi rantapenkereelle nyrkin kokoisia kiviä. Kun olin kaislat
saanut vietyä tulevan juhannuskokon paikalle, energiataso hiipui.
Niinpä hain jääkaapista kylmän siiderin ja istuin viltille katsomaan a)
miehen aherrusta ja b) lasten telmimistä, ja annoin auringon paistaa.
Mikäs siinä oli ollessa: kylmää juotavaa ja iholla aurinkovoidetta
suojakertoimella 30. Ei punainen-rapu -efektiä tänään, nääs :)

Ai niin, esikoinen oli reipas ja rohkea, ja halusi omasta aloitteestaan
käydä uimassa. Hrr, merivesi ei kuitenkaan ole mitään tajuttoman
lämmintä vielä, olisiko noin +12-asteista. Minä en käynyt uimassa, mitä
nyt jalkoja liottelin rantavedessä. Periaatteena on ollut, että riisun
talviturkin aikaisintaan juhannuksena - mikäli vesi on niin lämmitä,
että siinä tarkenee uida. En ole kylmän veden ystäviä. Toisaalta, jos
ajattelee, että kylmin vesi, missä olen jussina käynyt pulahtamassa, on
ollut vain +6-asteista, ei tuo +12-asteinen vesi enää niin kovin
kylmältä tunnukaan...



Iltasella lähdimme ajelemaan kotiin päin. Normaalisti olisimme toki
jääneet yöksi, mutta tänä iltana miehellä oli suunniteltu iltameno.
Hyvän ystävän varpajaisia ei sovi missata :) Lapset simahtivat autoon
alta aikayksikön. Päivä rannalla teki tehtävänsä :)



Muuten, sainpa rannalle ihanan tekstiviestinkin. Hyvä ystäväni ja
kuopuksen kummitäti kävi tänä aamuna synnyttämässä pienen tyttövauvan!!
Lisää vauvoja, jee!! :) Tämä oli peräti neljäs ystävä- ja
tuttavapiirissä syntynyt tyttö tänä vuonna. Aikaisemmin syntyi vain
poikia. Kiva, että tuo suhde pikku hiljaa tasapainottuu ;)

Terveisiä Lontoosta!

Menin, olin ja tulin takaisin.

Olipa mukava visiitti Lontooseen, vanhaan kotikaupunkiini ;) Kahdeksan
vuotta sitten muutin sieltä takaisin Suomeen, ja kuusi vuotta sitten
kävin siellä viimeeksi piipahtamassa. Jännä fiilis, kun ikään kuin
mikään ei olisi muuttunut, mutta on kuitenkin. Vanhojen aikojen
kunniaksi kävin kävelemässä Angelin alueella, jossa aikoinaan asuin.
Amwell Streetin ja Lloyd Streetin kulmassa ollut pieni "maitokauppa"
oli laittanut lapun luukulle. Ilmeisesti sitä pitänyt vanha rouva on
kuollut. Muuten kaikki näytti samalta kuin silloin ennen :)



Visiittini ajan asuin vanhan ystäväni luona. Viime kerrasta on kohta
peräti neljä vuotta. Olin silloin hänen häissään morsiusneitona.
Skotlannissa. Emme tainneet lakata puhumasta muuten kuin nukkuaksemme
ja syödäksemme :D Aivan mahtavaa, kun näinkin pitkän ajan jälkeen
tuntuu, että ei ole ollut erossa ollenkaan. Juttu luisti ikään kuin ei
olisi koskaan tauonnutkaan. Mieletöntä!



Oli ihan pakko käydä myös koululla. Yllättäen koko paikka näytti paljon
pienemmältä kuin muistin. Ja huomattavasti rapistuneemmalta. Lisäksi
opettajat ovat yhtä lukuunottamatta vaihtuneet. Kiersimme ystäväni
kanssa kuitenkin katsomassa vanhoja tanssisaleja, ja näimme myös
nykyisten oppilaiden treenaavan. Vaikea uskoa, että siitä on todellakin
jo kahdeksan vuotta aikaa, kun itse tuolla treenasin. Poislähtiessämme
päätin, että en enää mene käymään koululla, ellen ole menossa sinne
opettamaan. Ei ole mitään järkeä käydä paikoissa, joissa on joskus
ollut, jos menneisyydellä ja nykyisyydellä ei ole mitään muuta yhteistä
nimittäjää. Opiskeluvuodet Lontoossa eivät koskaan enää palaa...



Koko reissu ei suinkaan ollut noin surumielinen. Oli meillä hauskaakin
:) Sunnuntai vietettiin Lontoon keskustassa ostoksia tehden. Pienellä
budjetilla tehdään pieniä ostoksia, etenkin kun en omista
"rouva-visaa". Rahat riittivät kuitenkin ihan hienosti, mitä nyt en
tänään oikein saanut enää ostettua syötävää ;) Tulipahan ostettua
tuliaisia sekä itselle että perheelle, ja se on tärkeintä :) Lontoon
keskusta on mukavan kompakti, joten kävelemällä pääsee kätevästi
paikasta toiseen. Jo silloin 90-luvun puolivälissä :) Turistia en
leikkinyt shoppailua enempää, mutta onpahan ainakin yksi syy lisää
käydä Lontoossa uudelleen ;) Ja seuraavalla kerralla taidankin ottaa
miehen ja lapset mukaan. Vaikka erittäin mukavaa oli olla reissussa
ihan yksin.



Ai niin, olipa hyvä, että muistin pakata rintapumpun mukaan. Ilman sitä
olisin ollut kirjaimellisesti hätää kärsimässä. Pumppasin n. kaksi
kertaa päivässä, aamulla ja illalla, ja joka kerta tuli saaliiksi n.
3dl maitoa. Viemäriin vain, vaikka vähän maidon haaskuu 
harmittikin. Eipä sillä olisi mitään muutakaan käyttöä ollut.



Kotijoukoista sitten. Kun minä lähdin lauantaina puolenpäivän aikaan
lentokentälle, mies pakkasi lapset autoon ja hurautti kesämökille.
Tekstiviestein oltiin reissun aikana yhteydessä, ja kuulemma ihan
hienosti heillä oli mennyt. Esikoinen oli tosin jo lauantai-iltana
kysellyt, koska äiti tulee kotiin :) Kuopuksen ruokahuollosta en tiedä.
Oli mies ottanut pakkasesta lypsymaitoja mukaan, mutta sitä en tiedä,
tuliko niille käyttöä. Todennäköisesti :) No, nyt ei pakkasmaitoja
tarvita. Odottelen vain, että kuopus vähän havahtuisi, jotta saisin
pingotusta vähän pois. Ei pelkoa maidon loppumisesta parin päivän
reissun aikana ;)



Jepulis jee, huomenna koittaa arki. Ei siinä mitään pahaa, itse asiassa
odotan huomista innolla :) Kannattaa käydä välillä vähän kauempana ja
ottaa etäisyyttä tähän kotielämään. *janka suosittelee -leima*

Poistun petiin armaitteni väliin nukkumaan. Ja ihan varmasti näen unta englanniksi :)

Raporttia sairastuvalta

Voiton puolella ollaan!



Oma kuumeeni kesti viikon. Lauantaista lauantaihin. Sunnuntaina oli eka
kuumeeton päivä, ja maanantaina pääsin jo uloskin. Tai sisään. Menin
nimittäin sairaalaan esikoisen luo. Vaihdettiin miehen kanssa vain
lapsia. Minä jäin esikoisen seuraksi ja mies otti kuopuksen ja tuli
kotiin tekemään töitä. Illalla vaihdettiin takaisin, ja mies jäi
esikoisen kanssa yöksi sairaalaan ja minä huristin autolla kuopuksen
kanssa kotiin nukkumaan. Tiistaina tehtiin ihan samoin. Keskiviikkona,
kun esikoinen oli jo paljon paremmassa kunnossa, olimme koko perhe koko
päivän sairaalassa. Esikoinen pääsi irti tippaletkusta ja sai
ulkoiluluvan. Niinpä tallustimme sairaalan pihan pienelle
leikkipaikalle ja päästimme lapset irti :) Mikäs siinä oli
istuskellessa, kun aurinko lämmitti. Kävimme myös piknikillä.
Esikoinenkin innostui syömään, mikä oli tosi hyvä juttu.



Tänään esikoinen sai kotiinlähtöluvan. Voi sitä iloa ja riemua!!! Kun
päästiin kotipihaan ja esikoinen näki kaverinsa pihassa, hän ilmoitti
jäävänsä ulos. No, mikäs siinä. Onkin koko päivä mennyt tuossa pihalla
ollessa.



Muitakin hyviä uutisia: meillä on lastenhoitaja. Juu, netissä näin
koulutytön ilmoituksen lastenhoitoavusta, ja tartuin siihen kuin kala
syöttiin. Sovittiin, että hän käy ulkoiluttamassa meidän lapsia 2
kertaa viikossa 2-2,5 tunnin ajan. Tänään on lastenhoitopäivä, ja minä
saan olla yksin sisällä. Kohta
tosin menen ulos ja päästän tytön kotiin. Mutta tämä kaksituntinen
yksin sisällä on kyllä ollut luksusta! Tarkoitus oli ommella, vaan
toisin kävi. Otin imurin ja imuroin kahden viikon pölyt pois. Heti tuli
viihtyisämpää :) Ensi kerralla kyllä ompelen - tai vain makaan sohvalla
ja syljeskelen kattoon ;D



Kahden yön kuluttua suuntaan kulkuni Helsinki-Vantaan lentokentälle ja
sieltä Finskin koneella Lontooseen!! Matka toteutuu, kun esikoinen
pääsi sairaalasta kotiin. Voi ihanaa, en malta odottaa sitä hetkeä, kun
pääsen reissuun. Reissu on lyhyt (kaksi yötä) mutta sitäkin odotettu.
Ja hartaasti toivottu. Ja ihan varmasti sitä sitten muistellaankin
suurella hartaudella ;)



Reissutunnelmissa...

Aika aikaansa kutakin

Sanotaan, että on kaksi tapaa päästä eroon laastarista. Ensimmäinen on
se, että sitä hivuttaa irti milli milliltä toooooooosi hitaasti ja
kauan (kivusta nauttien ;) )ja toinen on se, että kiskaisee läpyskän
kerralla irti, vaikka se vedet hetkellisesti silmiin toisikin.
Ja sitten on se kolmas tapa: hivutetaan hiljaa irti, kunnes ollaan yli puolen välin ja sitten otetaan siitä rohkeasti kiinni ja kiskaistaan. Avot!

Ai miksi minä tätä kerron? No siksi, että tein juuri äsken yhden postituslistan suhteen juuri tuolla kolmannella tavalla.

Reilut
kaksi vuotta sitten ryhmä ihania, erinomaisia, valloittavia naisia
perusti postituslistan. Alussa meitä oli lähemmäs 40, mutta aika
nopeasti ryhmä kutistui n. 30 naisen "kahvipöydäksi". Virtuaaliseksi
hiekkalaatikoksikin sitä saattoi kutsua. Aina oli olkapää sitä
tarvitsevalle, viisaita sanoja, lohtua, tukea, neuvoja. No, oli
kärhämääkin ja mustia pilviä, mutta eihän niiltä välty edes
todellisessa elämässä. Listan postimäärä oli alusta asti huikea.
Keskimäärin 100 päivässä. Vähintään.

Huomasin tuossa vuoden
vaihteen jälkeen, etten enää jaksanut millään lukea tuota postimäärää.
Välillä kirjoitin, mutta hyvästä tahdosta huolimatta tuli välillä
fiilis, että kirjoitukseni jäi muiden viestien jalkoihin. Ei mikään
mahdottomuus, viestimäärän huomioon ottaen. Eikä ainoastaan minun
viestieni kanssa. Ikävä vain tunnustaa, että kun ei ole sitä kahdeksaa
tuntia laittaa koneen ääressä istumiseen (mikäli haluaa nukkuakin
joskus ;) ), tuon listan seuraaminen alkoi olla liian iso urakka.
Niinpä vähensin seuraamista. Ja mitä tapahtui? Putosin kyydistä.


Kun ei tiedä, mitä toiset tarkoittavat puhuessaan aiheesta a, on aika
turhauttavaa lukea siitä kertovia viestejä. Tai sitten multa puuttuu
jalo taito "to mingle" ja hypätä kulloiseenkin keskusteluun, mistä
satun pienen osan kuulemaan.

Kun päätös oli nyt kypsynyt sen
puolisen vuotta (ts. olin hivuttanut sitä laastaria irti milli
milliltä), niin keräsin rohkeuteni - juu, kuumeen pehmittämällä päällä
rohkeus on erittäin hyvä kerätä :) - ja repäisin loputkin irti. Vielä
en kadu. Ainakaan hirveästi.

Rakkaat naiset. Jos te tätä
satutte lukemaan, niin tietäkää, että päätös oli yksin minun :) Aika ei
vain riittänyt, eikä ihan tahtokaan. Olette kaikki ihania silti. Ja
tiedätte, mistä minut tavoittaa, jos sattuu tulemaan asiaa :)

Viettäkää hyvä elämä ja ihana kesä!


P.S. Se eilinen kuumeeton päivä? Ei sellaista ollutkaan. Illalla
mittari näytti jälleen yli 38 astetta Celciusta. Nyt on aika pelätä
ensi viikon Lontoon matkan onnistumista... *puree kynsiään*

Kotiäiti sairastaa

Jos joku haluaa tietää, mistä saa elämääkin suuremmat sympatiat sairastavalle kotiäidille, niin täältä!


Viikko mennyt kovassa kuumeessa. Viime lauantaina se alkoi, ja
satunnaisesti on helpottanut aina n. 45min Burana 600mg:sen jälkeen.
Tänään taitaa olla eka kuumeeton päivä - mihin seinään rasti piirretään?


En oikeasti ymmärrä,  miten kukaan voi parantua, jos pitää samalla
huolehtia a) terveistä lapsista tai b) sairaista lapsista. Minä en
ainakaan. Onneksi, kun kuume alkoi, oltiin kaikki mun vanhempieni
luona. Kerroinko jo, että myös esikoinen ja kuopus sairastuivat?
Sunnuntai meni nukkuessa - ja yskiessä. Kuopus vetäisi valehtelematta
24 tunnin unet. Ja minä melkein kanssa. Kun sunnuntai-iltana päästiin
takaisin kotiin, menin lasten kanssa heti petiin. Onneksi mies jäi
maanantaina kotiin meitä hoitamaan. Hänhän oli ollut jo viime viikolla
kovassa kuumeessa. Vaikka oli jo yksi hoitaja, niin siitä huolimatta
sain minäkin hoitaa osani sairaista lapsista, itseni lisäksi. Ei tunnu
kivalta olla juuri nukahtanut, kun joku parkaisee vieressä ja sen
jälkeen on joko huudettava mies auttamaan tai haettava itse sitä, mitä
lapsi on vailla. Usein juotavaa. Maanantaista selvittiin näin.
Tiistaina äitini tuli auttamaan, ja kuopus alkoi olla suht kunnossa.
Esikoisen kova kuume ja vielä kovempi yskä vain jatkuivat. Mies oli
tosin jo maanantaina käyttänyt esikoisen lääkärissä, josta saadut
ohjeet olivat: kuumeen perushoitoa ja yskänlääkettä yskään. Väkisin
piti toista yrittää juottaa, sillä vaikka oli jano, ei suostunut
ottamaan kuin pieniä huikkia kerrallaan :(

Keskiviikkona olin
yksin päivän lasten kanssa, ja aika romuna, kun mies kotiutui n. klo
17. Ei kun suoraan petiin. Kuopus oli elämänsä kunnossa, mutta tosi
kiukkuinen leikkikaverin puuttuessa. Esikoinen kun virui pedissä
kuumeen sahatessa ylös-alas. Niin, ja kaiken lisäksi pelästyin saaneeni
jo korvatulehduksenkin! Järkyttävän kipeä oikea korva. Painetta
pirusti, eikä tukkoisuus aukea sitten millään. Tuli kyllä elävästi
mieleen kotimatka USA:sta viime kesänä, kun kuljin tukkoisin korvin
vielä 3 päivää kotiintulon jälkeen... *huh*

Eilinen sitten.
Kauniisti pyysin miestä jäämään kotiin, että saisin minäkin levätä
mahdollisimman paljon. Hän jäi, ja minä lepäsin. Kuuden aikaan illalla
tuli nälkä, ja raahauduin telkkarin ääreen syömään. Kuopuksessa riittää
virtaa kuin Duracell-pupussa, mutta esikoinen, raukka-parka, on ihan
nuutuneena sänkyssä korkeassa kuumeessa jälleen :(

Yöllä
hikoilin kuin pieni porsas, joten kuumetta vielä silloin. Tänä aamuna
erittäin huonosti nukutun yön jälkeen voin jo paljon paremmin.
Huolissani esikoisen jatkuvasta kuumeesta pyysin miestä käyttämään
lapsen lääkärissä. Kaksi tuntia myöhemmin mies soittaa ja ilmoittaa,
että ovat sairaalassa lastenpolilla, esikoisella keuhkokuume ja menossa
tiputukseen. Voi sitä itkun määrää!!! Voi sitä itsesyytösten tulvaa!!!!
Minkälainen äiti minä oikein olen, kun en edes osaa viedä lastani
ajoissa lääkäriin? No, tässä kunnossa ei ole sairaalaan mitään asiaa
(onpa ironista, olen väliinputoaja), mutta onneksi mies voi olla siellä
esikoisen kanssa, myös yön.
Nyt minun tehtäväni on parannella
itseäni ja vahtia ylivilkasta vauvaa :) Jos esikoisen luo pääsisi
käymään viimeistään sunnuntaina, ellei hän jo silloin pääse kotiin. Mun
pieni rakas esikoinen. Vasta 3,5v ja jo sairaalassa yötä. Nyyh :´(
Kuumeen kotihoitoa ja yskänlääkettä, my ass...



Kaiken lisäksi, esikoinen ei ole tämän taudin (ts. tämän viikon) aikana
käynyt rinnalla kuin kerran! Siis vain yhden kerran. Vaikka hiljainen
tarkoitus on ollut vieroittaa toinen ennen 4v-päivää, tuntuu tosi
julmalta se, ettei hän kipeänä - juuri silloin, kun rinnasta olisi
eniten hyötyä mm. vasta-aineiden ja läheisyyden muodossa - ole halunnut
käydä rinnalla. Olen kyllä tarjonnut. Sen sijaan hän on aina halunnut
"kylmää lehmänmaitoa jääkaapista". Tiistainako se oli, kun kysyin, eikö
hän enää halua tissimaitoa. Vastaus oli ei. Kysyin, että eikö edes
sitten, kun on terve. Sama vastaus. Kolmas kysymykseni oli, eikö hän
halua tissimaitoa edes kesällä mummin ja papan mökillä. Jälleen sama
vastaus. Nyyh tällekin :´( Jos tämä oli vieroitus, niin mielestäni se
tapahtui aivan liian nopeasti. En mä ollut yhtään valmistautunut. Mutta
katsotaan, jahka tuo tervehtyy.

Mutta siis, tähän pieneen
päähäni ei mitenkään tämän kokemuksen valossa mahdu se, miten kotiäiti,
jolla ei ole apujoukkoja, sairastaa kuolematta. Ei, enkä edes halua
tietää. Sillä silloin, kun minä olen kipeä, ehdottomasti vaadin, että
minua hoidetaan. Tai ainakin joku muu kuin minä pitää lapsista huolen.
Ei siis supermutsia täällä.

Sairastaminen pitäisi lailla kieltää.