Pakko kertoa

Voi tätä äidin ylpeyden määrää: kuopus, parin viikon kuluttua 8kk, nousi karhukävelyasennosta istumaan eilen ja tänä aamuna saimme todistaa, kun pikkuinen ihan itse nousi tukea vasten seisomaan. Ja nyt ei sitten seisomisesta tulekaan loppua... Tälläkin hetkellä tuo tuossa hojottaa, imuria vasten :)

Pimp my pram

Hienolle Suunnitelmalleni on käymässä ohraisesti, pahus vieköön. Tänään päätin ryhtyä tuumasta toimeen. Istuinosan kaavat oli helppo piirtää, mutta hitto tuon kuomun kanssa. Siitä ei saa kankaita irti edes pesua varten, ellei käytä ratkojaa rankalla kädellä. Ja tarkoitus olisi kuitenkin, että nuo alkuperäiset kankaat pysyisivät kunnossa, jos niitä joskus haluaisi taas käyttää. Ei varmaan auta muu kuin kuomun käsipesun jälkeen vain ommella uusi kuomu, jolla tuo vanha sitten "huputetaan". Toinen ongelma on jalkapeite. Tarkemmin sanottuna ne nepparit, joilla se kiinnitetään rattaisiin kiinni. Niitä kun ei saa mistään kaupasta. Pitäisikö siihenkin tehdä "huppu", vai jättää tylysti pois käytöstä.

Musta väri tuntui kuusi vuotta sitten hyvältä vaihtoehdolta - etenkin kun rattaita lähdettiin ostamaan juuri silloin, kun vanhat mallit oli lähes kaikki jo myyty eikä uusia ollut vielä tullut kauppoihin. Ja rattaat piti tietysti saada siitä huolimatta, että niille tuli tarvetta vasta viisi kuukautta ostopäivän jälkeen. Ai miten niin ajoissa? Jos vielä käännetään veistä haavassa, kerrottakoon, että rattaat olivat käytössä ekat puoli vuotta (kävin säässä kuin säässä päivittäin vähintään kahden tunnin vaunulenkillä, siitäkin huolimatta, että esikoinen nukkui niissä sen puoli tuntia ja sen jälkeen jatkoi uniaan - ja lopetti huutamisen - kantoliinassa) ja sen jälkeen koin ne turhiksi, ja työnsin ne autotallin nurkaan säilöön. Että sinne meni sekin 3000 mummonmarkkaa. Ja nyt olen noita jo uusiksi tuunaamassa. Olisin halunnut uusiksi väreiksi viininpunaisen ja beigen. Kuinka ollakaan mistään ei tunnu löytyvän viininpunaista tec-kangasta. Pitänee vaihtaa väriä johonkin toiseen, ja tällä hetkellä lime tuntuu aika kivalta. Lime-beige. Vaaleat ovat, mutta eiköhän ne saa tarvittaessa pestyä. Lupaan kuvia sitten, kun projekti on valmis. Lepo, sillä siihen menee jokunen kuukausi :)

Kotiäidin puuhapäivä ja muita tarinoita

Niin kuin jo aikaisemmin tulin maininneeksi, päivät kuluvat niin suurella nopeudella, että hyvä jos ehtii teen rauhassa juoda. Koneella ei siis tule istuttua kuin ehkä nanosekunnin ajan silloin tällöin. Mutta kyllä meillä tapahtuu, paljonkin. Haluatteko kuulla? Ei se mitään kerron silti :)

Tässä muutama päivä sitten pistin hösseliksi parvekkeella. Meillä on ihan kiva partsi. Ei mikään kattoterassi (vaikka ylimässä kerroksessa asutaankin), mutta ei mikään postimerkin kokoinenkaan. Kauan pyydeltyäni ja hyvin perusteltuani sain kuin sainkin parvekkeelle kunnon pöydän. Valkoisen, kovapuisen. Viimekesäisen remontin jäljiltä parvekkeella oli vielä jonkin verran työkaluja (levällään) samoin kuin muuta roinaa. Tarkoitukseni oli vain äkkiä järjestää vähän paikkoja niin, että pääsisin nauttimaan ilta-auringon paisteesta ilman Veikka Gustafssonin vuorikiipeilytaitoja. Mitä sitten kävikään? No, nostin parvekerallit ylös ja harjasin noin miljoona ampiaisenraatoa muiden roskien mukana pois parvekkeen lattialta. Sitten imuroin parvekkeen. Eikä siinä vielä kaikki - pitihän se parvekkeen lattia vielä pestäkin. Sen jälkeen pyyhin (mikrokuituliinalla - eläköön mikrokuituliina!) kaikki parvekkeen huonekalut puhtaiksi. Meinasin jättää työni siihen, mutta kun parvekelasit näyttivät kaiken muun siisteyden joukossa äärettömän nuhruisilta, otin ja pesin vielä nekin. Nyt jopa näkee parvekkeelta ulos :) Kolme tuntia siinä meni, mutta kyllä kuulkaa on hieno parveke! Enää verhot lasien eteen (pari laskosverhoa, että saa pahimman kuumuuden blokattua pois) ja kukkaruukkuun auringonkukan siemenet itämään. Sitten on kesäkeitaani valmis. Jee!

Ennen parvekkeen siivousta olin imuroinut muun asunnon ja vähän järjestellyt paikkoja. Kun mies sitten tuli kotiin, hän ensitöikseen kysyi, olinko tehnyt suursiivouksen. Tällä todistettiin, että kyllä nuo kaksilahkeisetkin sentään jotain huomaavat...

Esikoisella ja keskimmäisellä kerhopäivät vähenevät hyvää vauhtia. Ensi viikolla ovat vuorossa enää kevätjuhlat. Sen jälkeen minä tuuletan: ei enää kello kaulassa juoksemista. Ei enää lasten hoputtamista ("Se on sinun kerhosi, ei minun. Tule jo!"). Ei enää kiukuttelua, kun pihassa saa leikkiä mielin määrin ilman, että olisi vaarana myöhästyä kerhosta. Ja tästä aikatauluttomuudesta sitten kyllä nautitaankin, sillä elokuussa, kun esikoinen menee eskariin, pitää kelloon jälleen tuijottaa. En uskalla edes ajatella, miten ihmeessä selviän, kun eskari alkaa joka aamu joskus puoli ysin aikaan. Ja kestää sen nelisen tuntia. Ja keskimmäisen kerho onkin sitten iltapäivällä. Kaksi tuntia kerrallaan kaksi kertaa viikossa. Vähän vaikuttaa siltä, että syksyllä en tule tekemään mitään muuta kuin kuljettamaan yhtä lasta eskariin ja toista kerhoon - eikä kertaakaan yhtä aikaa.

Esikoisella ja keskimmäisellä on meneillään hyvin voimakas "et sä mua määrää" -vaihe. Jos minulta kysytään, niin saisi mennä ohi jo. Joka ikiseen asiaan vastauksena on: "et sä mua määrää". Mitäs siihen sitten muuta kuin että "kyllä muuten määrään!". Keskimmäisellä on oma idolinsa tuolla pihalla, kahdeksanvuotias Mikko. "Mikkokin saa, niin mäkin saan." Alussa oli aika huvittavaa kuulla kolmevuotiaan suusta "peukeue" ja "taatana", mutta aika pian niiden huumoriarvo hävisi. Ja kun pyydettiin lopettamaan kiroilu (tai kiroilemaan yksin jossain sellaisessa paikassa, missä kukaan muu ei kuule), vastaus oli "Mikkokin saa, niin mäkin saan". Että silleen. Toinen kahdeksanvuotias, Miranda, on esikoisen idoli. "Miranda antoi karkkia!" "Miks Miranda saa tehdä x, mutta mä en!!" No, Miranda on kahdeksanvuotias eivätkä Mirandan vanhemmat tunnu välittävän, vaikka Mirandalla olisikin joka päivä karkkipäivä. Kyllä riepoo kuulla, miten Miranda oli kaikille jakanut karkkia, vaikka hyvin tietää, että näillä alle kouluikäisillä on yksi karkkipäivä viikossa. Menin sitten Mirandalle kaikella ystävyydellä sanomaan, että jos vielä kerran jakaa karkkia muille lapsille pihalla, niin minä tulen ja otan ne karkit häneltä pois. Ja tulen tekemään sen joka kerta, kun vain näenkin hänellä karkkia pihalla. Esikoiselle sanoin, että jos vielä ottaa Mirandalta karkkia, niin minä pidän huolen siitä, että kotona on karkkia turha pyytää. Saa nähdä, kauan Miranda jaksaa karkkia muille jaella... *huoh*

Ja vielä: olen ottanut askeleen kohti kilpavarustelua rattaiden saralla :) Ostinpa tuossa Teutonian seisomalaudan Emmaljungan rattaisiin. Miksi Teutonian? No siksi, että niissä on hieno pallonivel, eivätkä pyörät ole sellaiset ritsat, jotka pyörivät miten sattuu. Ainoat laatuaan. Pallonivelen sain hienosti kiinni Emmaljungiin, kun katkaisin tavarakorista pari pinnaa (ei haittaa käyttöä yhtään). Ainoa huono puoli on, että jarru ei ihan yllä kiinni. Eli rattaista ei päästetä irti koskaan. Mutta noita tulee käytettyä lähinnä täällä kerho- ja puistomatkoilla, joten niistä silloin sopiikin pitää kiinni. Ja mielessä on jo viritelmä jarrujen tuunaamiseksi. Samoin kuin koko rattaiden. Olen kyllästynyt klassiseen mustaan, ja siihen, että sateella saan repiä kuomun suojaksi sadesuojan, jonka reunalta vesi kuitenkin valuu istuimeen. Minulla on Suunnitelma: ostan tec-kangasta ja teen uuden verhoilun. Sateella riittää, että kuomun vetää tarpeeksi yli, eikä istujan märät/rapaiset vaatteet haittaa. Enää pitäisi keksiä, mistä taion ne lisätunnit, jolloin olisi aikaa ommella...

Ja jotta elämästä ei jännitystä puuttuisi, yritän nyt vielä ehtiä juoda kupin teetä kaikessa rauhassa ennen kuin vauva herää päikkäreiltä tai isommat alkavat tapella pihalla. Vauvalla on muuten jo kaksi hammasta :)

Uusia juttuja

Vauva on huomenna 7kk. Sen kunniaksi (varmaan) hän eilen innostui ryömimään - kännykän perässä :) Taitaa tulla vauvasta insinööri...

Eivätkä ne uudet jutut tähän lopu: mies lähti autotallia siivoamaan ja otti vauvan mukaan. Nyt mietitte, miten kummassa autotallin siivoaminen onnistuu vauvan kanssa. No, ilmeisesti hyvin, kun vauva nukkuu ekaa kertaa kuomurattaissa. Saa nähdä, kuinka kauan. (Ja vaikka nukkuisikin kauan, en ole aikonut ottaa noita menopelejä siltikään vauvakäyttöön, vaan edelleen kuopus saa niissä matkustaa silloin, kun ei jaksa kävellä. Helpommalla pääsen itse, kun vauva keikkuu jatkossakin kantoliinassa.) :)