Mielenkiintoista (vaali)asiaa

Reilun parin viikon kuluttua äänestetään uudet ihmiset eduskuntaan. Tai no, uudet ja uudet. On varmaan melko todennäköistä, että suurin osa samoista vanhoista jatkaa siellä uudessa pestissään. Joka tapauksessa, vaalilupauksia satelee oikealta ja vasemmalta - myös imetysrintamalla. Imetyksen tuki ry on järjestänyt jo pari "vauvojen vaalitenttiä", joissa on tentattu ehdokkailta imetyspoliittisia asioita. Vauvojen puolesta. Viimeisin vaalitentti on Hämeenlinnassa 5.3., jos asia kiinnostaa *vink vink*. Aiheeseen liittyen samainen yhdistys on tarjonnut ehdokkaille väylän tuoda julki imetyspoliittisia kannanottojaan. Erittäin mielenkiintoista luettavaa!

Täytyy sanoa, että itse en noiden kannanottojen perusteella suurinta osaa kyseisistä ehdokkaista äänestäisi. Lähes jokainen tekee selväksi sen, että imetyksen hyödyistä tulisi "valistaa" kunnolla ja perusteellisesti, mutta vain pari puhuu myös siitä, mistä ja miten pitäisi saada apua ongelmatilanteissa. Paljonpa se ketään lohduttaa, että joka tuutista toitotetaan imetyksen ja äidinmaidon hyödyistä, mutta jos on imetyksen suhteen ongelmia, juuri kukaan ei kerro, miten niistä voi selvitä. Karkeana vertauksena äkkipäätä tulee mieleen hieno laite, jota olisi hyvä ja suositeltava käyttää, mutta kukaan ei anna manuaalia tai tule näyttämään, miten ihmeessä tuo niin verraton laite oikein toimii. Ja jotta ei totuus unohtuisi, niin "imetys ei ole äitiyden mitta" ja "jos imetys ei syystä tai toisesta onnistu, äitejä ei tule siksi syyllistää".

Plaa, plaa, plaa.

Enkä muuten varmasti äänestäisi ihmistä, joka kirjoittaa yhdys sanat erikseen!

Unohdetaan vaalit hetkeksi. Toinen mielenkiintoinen asia on esikoisen korva. Kävimme tänään korvalääkärillä kuulemassa edelliskäynnin kuulotutkimuksen ja tietokonekuvauksen tulokset. Kuulo on normaali tuonikäiselle. Tietokonekuvauksesta selvisi, että vasemmassa korvassa on "helmi". Kun hyssytin vauvaa liinassa ja yritin pitää keskimmäistä karkaamasta tutkimushuoneesta, lääkäri selitti, että tärykalvon pinnalla on helmiäistä, joka on jäänne sikiöajalta. Käytännössä pieni määrä ihon pintasolukkoa ei ole löytänyt paikkaansa vaan jäänyt korvaan. Ja nyt se pitäisi poistaa. Kuulemma näitä tapauksia on Suomessa 1-2 vuodessa, että siinä mielessä harvinainen juttu. Ja korvaleikkaus on edessä toivottavasti jo ennen kesää, viimeistään kuitenkin syksyllä. Ei siis ollut liimakorva, vaan helmikorva. Heh.

Ai niin, blogi ennätti kuin huomaamatta täyttää kunnioitettavat kaksi vuotta. En tarjoa kakkukahveja kenellekään, sillä tässä huushollissa kakun leipomiseen ei ole aikaa. Hyvä, että ennättää aamuisin teen hörppiä ennen kuin härdelli alkaa. Ja onpa muuten mukavaa, kun lapset ovat alkaneet herätä aamuisin noin klo 7.30. *haukotus* Tosin menevät kyllä sitten nukkumaan jo klo 20, mikä on loistava juttu äidin oma aika huomioon ottaen ;) Osaisipa sitä itsekin mennä hieman aikaisemmin nukkumaan...

Ensimmäinen otto

Vauva kääntyi ensimmäisen kerran selältä vatsalleen toissapäivänä, 22.2. Kääntymistä oli pitkään jo harjoiteltukin, mutta silti se eka kerta taisi tyypille tulla yllätyksenä :) Mies oli työmatkalla siellä Brittein saarilla, mutta kuinka ollakaan minulla oli videokamera sopivasti käytössä, ja niin tuo eka "voltti" tallentui nauhalle myös miehen iloksi.

Esikoisen ja keskimmäisen touhuja pitäisi kyllä kuvata huomattavasti nykyistä enemmän. Ne kun keksivät kaikenlaista. Sellaisia juttuja, joilla voisi hyvinkin päästä paras kotivideo -kategorian kärkisijoille. Esimerkiksi pulkkamäessä meno on hyvinkin mielenkiintoisen näköistä :) Kuvaamista hidastaa lähinnä vain se, ettei ole aikaa editoida kuvattua materiaalia. Raakamateriaalia kun ei kovin mielellään katso Erkkikään. Niin, ja ne miljoonat valokuvat on vieläkin laittamatta kansioihin. Eikä niitäkään siis tule juurikaan katseltua. Huoh.

Luihin ja ytimiin

Pakkasta on piisannut näin hiihtolomaviikolla. Ei siinä mitään; etenkin iltapäivisin on ollut ihan miellyttävä ulkoiluilma, kun melkein-kevätaurinko on päässyt lämmittämään. Pieni ongelma tuo paukkupakkanen on ollut, kun isommat lapset haluaisivat ja voisivatkin olla ulkona, mutta vauvaa en ulos raaski viedä. On siis pitänyt soveltaa.

Tilanne on sikäli vaikea, että nuo kaksi hurjapäätä haluaisivat ulkoilla useita tunteja päivässä, mutta vauva - jos ei satu nukkumaan liinassa juuri silloin - taas viihtyy paremmin sisällä. Itse en ole vielä niin taitava, että osaisin olla kahdessa paikassa yhtä aikaa. Ollapa nyt se puistotäti tai vastaava! Oma ratkaisuni ei ole mikään paras mahdollinen, mutta siihen on ollut tyytyminen: esikoinen ja keskimmäinen saavat olla pihalla ilman minua joko keskenään tai muutaman muun isomman lapsen kanssa. Onneksi on ihanan suojainen piha ja ikkunoista sinne näköyhteys. Esikoinen sai aikoinaan olla pihalla yksin pieniä aikoja, kun jaksoi itse avata alaoven. Ikää taisi silloin olla hurjat 3,5 vuotta. Keskimmäinen ei vielä ole niin vahva, että saisi itse alaoven auki, mutta esikoisen avustuksella pääsee kuitenkin tarvittaessa sisälle. Hyvä niin.

No, nyt kun pakkaset hellittävät toistaiseksi, pääsemme helpommin ulos, ja vauvakin viihtyy siellä paremmin, kun ei naama jäädy. Vielä, kun minulle olisi siellä muutakin tekemistä kuin seisomista ja heilumista. Ei tarkene edes neuloa, mikä on harmi.

Provosoiduin jälleen

Seuraa tiukkaa tilitystä. Ne teistä, jotka eivät halua lukea vanhemmuuden arvostelua tai imetyskummasteluja, skipatkaa tämä postaus. En ota vastuuta herneenpaloista nenissä ;)

Olen jostain kumman syystä löytänyt itseni viime aikoina lukemasta Kaksplussan keskustelupalstaa. Lähinnä "vauvat 0-12kk" -aluetta. Valikoin aiheet huolella otsikon perusteella, mutta silti törmään kirjoituksiin, jotka saavat minut joko hieman surulliseksi tai joskus jopa melkoisen kettuuntuneeksi.

Ensinmainittuun kategoriaan kuuluvat (valitettavasti) kaikki ne viestit, joissa jaetaan väärää tietoa, lähinnä imetyksestä. Liian usein on vieläkin niitä, joiden mielestä "imetä, imetä, imetä vain, niin kyllä se maito sitten riittää, niin riitti minullakin". Tai "kun se kerran heräilee noin usein, niin anna lisäruokaa, niin minäkin annoin jo 2,5-kuiselle ja sen jälkeen se alkoi nukkua 12 tuntia yössä."

Kettuuntuneeksi minut (valitettavasti - kai?) saavat ne viestit, joissa valitetaan sitä, ettei lapsi toimi niin kuin vanhemmat haluaisivat. (Joo, osuukohan tuo omaan nilkkaan...?) "Kuinka kauan saa kolmikuista huudattaa?", "Millä ihmeellä saan viisikuisen nukkumaan yhtenäiset 10 tunnin yöunet?", "Koko elämänikö joudun imettämään, kun vauva 3kk ei huoli maitoa muualta kuin rinnasta?", "Kamalaa, kun vauva syö kolmen tunnin välein. Ei saa hetkeäkään hengähtää!", "Vauva haluaa koko ajan olla sylissä. Millä opetan vauvan viihtymään itsekseen?"

Kraah!

Tulipa tässä mieleeni lehtikirjoitus, johon oli haastateltu noin kolmikymppisiä esikoisvauvojen vanhempia. Eräälle pariskunnalle tuli järkytyksenä se, että jokailtaiset ravintolaillalliset eivät enää onnistuneet vauvan synnyttyä. Jos en ihan väärin muista, niin jutussa mies jopa murjaisi, että jos he olisivat tuon tienneet, he eivät ehkä olisi lasta vielä halunneet.

Ei lapsi ole mikään statussymboli, jota näytellään kaikille ketkä vain ihailevat, ja jonka voi sitten jättää oman onnensa nojaan, kun se alkaa häiritä vanhempien "normaalia elämää". Pieni vauva kaipaa syliä ja läheisyyttä. Sellaiseksi se on luotu, kunnes itse omaan tahtiinsa oppii olemaan myös yksin - taito, jota nykyään ihaillaan ihan liikaa.

Jo helpotti :)

Laskuja

Näin jälleen vietettiin laskiaista. Tai lapset viettivät, minä vain leivoin pullaa. :)

Oltiin maalla metsähommissa (tai "mehtähommisa"). Esikoinen oli ihan super: aamulla aamupalan jälkeen pihalle ja miehen kanssa metsään (oli saanut mieheltä kirveen, ja kiire oli sitä käyttämään), pikainen välipala sisällä n. klo 13, sitten takaisin metsään. Vähän myöhemmin meren jäälle luistelemaan ja siitä pulkkamäkeen - kunnes tulivat sisälle iltakuudelta. Syötiin ja lähdettiin ajamaan kotiin päin. Noin vartti ajettuamme takapenkiltä kuului tasainen tuhina :)

Keskimmäinenkin oli ulkona tänään hyvän tovin (ja ajeli miehen kanssa moottorikelkalla metsään ja takaisin), mutta väsähti kolmen aikaan ja tuli sisälle parin tunnin päikkäreille. Minäkin toki pistin nokkani ulos, kun kävin vauvan kanssa metsässä pienellä kävelyllä, mutta viihdyin paremmin sisällä (leipomassa pullaa).

Laskiaisessa on erityisen ihanaa se, että lähdetään selvemmin etenemään kesää kohti. Johan tätä talvea on nähtykin... ;) Toinen kiva juttu on hiihtoloma. Tosin näin kotona ollessa se ei juurikaan arjesta erotu, mitä nyt lasten kerhot ja liikkarit pitävät viikon taukoa. Mies ei pidä lomaa, vaan lähtee työmatkalle Britanniaan. Onneksi tosin vain päiväksi (ja yöksi).

Tähän loppuun lyhyt vetoomus: kotiapulaiset takaisin!! (Olen lopen kyllästynyt siihen, että kolme muuta perheenjäsentä, jotka kykenevät mm. viemään omat likapyykkinsä likapyykkikoriin, eivät sitä tee, vaan ilmeisesti odottavat kotitontun hoitavan homman. Jos meillä olisi kotiapulainen, voisin minäkin uskoa kotitonttuihin. Nimim. piikako? )

Jälleen se aika vuodesta

Tänään viedessäni keskimmäistä aamulla kerhoon, näin läheisen koulun pihalla frakkipukuisia ja juhlamekkoisia nuoria. Tajusin heti, että kyse oli vanhojen päivästä. En myöskään voinut välttyä ajattelemasta, että olen noin kaksi kertaa niin vanha, kuin nämä nykyiset vanhat.

Mistään muusta vanhenemista ei (vielä) juuri huomaakaan ;)

Tuulettumista

Eilinen ystävänpäivä oli ja meni. Mieskin muisti sen illalla, kun olin ensin kertonut, miten mukavia tekstareita olinkaan ystäviltäni saanut ;) Silti tämäniltainen tuli yllättäen: mies soitti päivällä ja kysyi, huvittaisiko minua lähteä leffaan. No totta kai huvitti! Joululahjaksi olimme saaneet lahjaliput sekä lupauksen lastenhoidosta.

Ei muuta kuin vaippoja, varavaatteita ja "menomaitoa" mukaan ja menoksi. Lapset - kaikki kolme - viettivät iltaa mummon kanssa anoppilassa, kun minä ja mies istuimme kuin tavalliset ihmiset (ilman yhtäkään lasta tai vauvaa sylissä, jalassa roikkumassa tai lähellä kitisemässä) elokuvateatterin mukavissa penkeissä ja nautimme elokuvanautinnosta.

(Nautinto tosin meinasi jäädä väliin, kun kauhealla kiireellä painelimme ensin väärään teatteriin. Ehdimme oikeaan teatteriin ja sisälle saliin samalla hetkellä, kun pääkuva pyörähti käyntiin. Mieletön tuuri!)

Blondi Bond oli mielenkiintoinen tuttavuus. Ja leffa hengästyttävä - lukuunottamatta niitä nuoleskelukohtauksia, joiden aikana tuppasi haukotuttamaan. Juu ei, en ole vieläkään tottunut katsomaan syljen vaihtamista tai lattialla/hiekkarannalla kieriskelemistä 5x7 -metriseltä valkokankaalta.

Isommat lapset olivat anopin mukaan olleet kuin enkeleitä. Vauvakin oli pärjännyt ihan hyvin (anopista puhumattakaan ;) ). Eroa tuli nelisen tuntia. Nyrkkisäännön mukaan mentiin siis. (Yhtä monta tuntia erossa äidistä kuin on ikää kuukausina.)

Kyllä nyt taas jaksaa, kun on saanut hetken huilata.

Huh hah hei ja rommia pullo!

Pienessä pöhnässä pitkästä aikaa on ihan hauska olla.

Pöhnän syy on hyvässä punaviinissä. Viinapää on näiden äitiysvuosien aikana heikentynyt (jos se nyt koskaan on kovin kestävä ollutkaan), ja tätä nykyä jo kaksi annosta hyvää punaviiniä tekee mukavan kevyen olon. Toisaalta, tuohon varmaan vaikuttanee viime yön nukutut kolme ja puoli tuntia... (täysin itseaiheutettua väsymystä!)

Mikä oli syy punaviinin nauttimiseen? Jos sille pitää joku syy nimetä, niin kerrottakoon, että totaalinen hermostuminen esikoiseen ja keskimmäiseen saivat minut tarttumaan (avattuun) punkkupulloon. Tulimme illalla kotiin _minun_ harrastuksestani (jonne olin pakotettu ottamaan kaikki lapset mukaan), jonka nuo kaksi koheltajaa olivat onnistuneet totaalisesti tuhoamaan. Se siitä nautinnosta ja ilosta.

Perimmäinen syy on kuitenkin minussa: jos olisin saanut houkuteltua lapset aamupäivällä ulos raittiiseen ilmaan kirmaamaan sen sijaan, että annoin heidän leikkiä keskimmäisen synttärilahjaleluilla sisällä ja jos emme olisi käyneet asioilla (jolloin lapset käyttäytyivät uskomattoman mallikelpoisesti), vaan jälleen olisimme olleet ulkona purkamassa energiaa, tällaista ei olisi tapahtunut. Voinkin vääntää huoneentauluni uusiksi. Kun siinä on aiemmin lukenut:" sääntö nro 1 - äiti on aina oikeassa. Sääntö nro 2 - jos käykin niin, että äiti ei olekaan oikeassa, astuu voimaan sääntö nro 1", niin nyt siinä lukee: "sääntö nro 1- äiti on aina syyllinen. Sääntö nro 2 - jos käykin niin, että äiti ei olekaan syyllinen, astuu voimaan sääntö nro 1."

Itsesäälissä kieriminen on kivaa - ainakin näin pöhnässä ;)

Hämmästys

Satuinpa kääntämään kolmoselle juuri silloin, kun missikisojen ratkaisunhetket olivat käsillä. En muuten ole pitkään aikaan nähnyt kenelläkään yhtä hämmästynyttä ilmettä kuin tällä uudella Miss Suomella oli, kun hänen nimensä sanottiin. Oli tainnut likka jo miettiä, miten pääsee kohta vaahtokylpyyn rentoutumaan ja syömään suklaata ;)

Olen myös itse hämmästynyt siitä, miten nopeasti aika (taas) kuluukaan. Huomenna juhlimme keskimmäisen 3v-synttäreitä. Virallisesti hän täyttää kolme jo ennen kuin aamulla herää - mitäs syntyi klo 6.56 :)

Ilahduin tänään

Aamulla lehdenluvun jälkeen otin ja selasin läpi Hobby Hallin uusimman kuvaston. Ilahduin, kun "vauvaosiossa" huomasin myynnissä vauvan riippumaton ja kantoliinan. Eipä taida kantoliinailu todellakaan enää olla extremeä vauvanhoidossa - toisin kuin esikoisen vauva-aikaan. Muita kivoja ylläreitä olivat Aventin sähkökäyttöinen rintapumppu ja "höyrysterilisaattori". Tuli hyvä mieli - pienestä se on kiinni ;)

Helmikuu on Sockkallakin usein ollut "vauvakuukausi". Tänä vuonna kantistarjouksina ovat imetyspaita ja Aventin käsikäyttöinen rintapumppu ainakin. Tosi hieno homma.

Kestovaipatkin ovat päässeet jokseenkin eroon hörhömaineestaan. Stockkalla ainakin Popolinon kestoja on myyty jo muutama vuosi, mutta tänään näin niitä myös Citymarketissa, tuossa tuulipukukansan ostosparatiisissa. Mahtavaa!

Meidän lapset, muiden kakarat

Kun perheessä on useampi eri-ikäinen lapsi, sitä tulee ajatelleeksi kasvatusta ja niitä valintoja, joita on ajan kuluessa tehnyt. Viisivuotiaan kanssa on haasteellista, mutta kolmevuotias se vasta hankala välillä onkin. Vauva noihin verrattuna on tavattoman helppo tapaus. Kun sitten omia lapsiaan sattuu vertaamaan ystävien tai tuttavien lapsiin, huomaa aina sekä yhtälällisyyksiä että eroavaisuuksia, joita peilaa omiin kasvatusvalintoihin.

Kun esikoinen oli vauva ja taapero, elämä oli oikeasti helppoa verrattuna nykyiseen (ja tämän seikan huomaa aina vasta jälkeenpäin!). Olin päättänyt välttää ei-sanaa mahdollisuuksien mukaan, ja pyrin kiertämään sen käyttämällä mm. ilmaisuja "anna olla", "laita takaisin" tai "lopeta". Toimi ihan kivasti :) Viimeistään siinä vaiheessa, kun keskimmäinen syntyi, oli pakko ottaa "ei" käyttöön entistä tomerammin. (Ja sitä tuli myös sitten huudettuakin, häpeäkseni tunnustan.)

Yhden lapsen kanssa ei myöskään ollut pahemmin asioita, joita olisi pitänyt jatkuvasti kieltää tekemästä. Keittiön kaappeja ja laatikoita sai avata, tietyin rajoituksin. Pöydälle sai kiivetä silloin, kun pöydällä ei ollut ruokaa.

Kun lapsia on useampia, on myös enemmän liikkuvia osia.

Nyt olen miettinyt erilaisia sääntöjä ja rajoituksia. Meillä on niitä aika vähän: satuttaminen on kiellettyä, toisten tavaroita ei saa ottaa ilman lupaa, lastenohjelmia ei katsota jos lelut on levällään, ruokapöydässä syödään ja leikkiminen tapahtuu sitten muualla, ei jatkuvaa napostelua. Siinäpä ne tärkeimmät. Silti tulee kiellettyä ja komennettua enemmän kuin oikeasti olisi tarpeen. Valitettavan usein kiellot ja komennukset vain tuntuvat kaikuvan kuuroille korville. Kun on tarpeeksi monta kertaa asiasta x sanonut, kyllästyy siitä sanomaan - ja antaa olla. Tänään itse asiassa tajusin, että turhat kiellot ovat ihan oikeasti turhia. Mitä siitä, että sisällä leikki joskus yltyy äänekkäämmäksi kuin mitä haluaisin, kun siitä ei aiheudu kenellekään todellista vahinkoa. Mitä siitä, että silloin, kun herkkuja on tarjolla, lapset haluavat syödä niitä niin, että napa rutisee. Jos oksentavat, niin osaavat sen tehdä vessassa, kuten asiaan kuuluu :) Ja siinähän oppivat myös tunnistamaan omia rajojaan. Kantapään kautta oppiminen on tehokkaampaa kuin "tehkää niin kuin minä sanon" -metodilla :)

Sitten on niitä sääntöjä, joiden noudattaminen luo viihtyvyyttä ja hyvää henkeä. Viisi- ja kolmevuotias osaavat jo siivota omat jälkensä ainakin suurin piirtein. Sitä heiltä myös odotetaan. Meillä äiti ei halua olla ainoa siivoistaitoinen (vaikka valitettavan usein se siltä tuntuukin). On myös kohteliasta muita perheenjäseniä kohtaan olla metelöimättä, jos sitä on vielä erikseen pyydetty. Ja yleensä haluamansa saa paremmin läpi pyytämällä sitä kauniisti.

Kotona saa tuulettaa myös mielialoja. Kylässä ja muiden ihmisten seurassa niitä täytyy osata kontrolloida, ja sen nämä meidän lapet osaavatkin ihan hienosti. Kaikesta huolimatta sitä satunnaisesti, tietyntyyppisen päivän osuessa kohdalle ajattelee, että "meidän kakarat, muiden lapset".  :)

Rati riti ralla, tuli talvihalla

Mahtava pakkaspäivä! Aamulla lähdettiin lasten kanssa läheiseen avoimeen päiväkotiin. Noin 500 metrin matkalla naama jäätyi täysin. Kun puolenpäivän jälkeen tultiin kotiin, ei viima ollut ihan niin pureva.

Päiväruualla tajusin, että nythän jos koskaan on oikea aika sulattaa pakastin. Kävin heti tuumasta toimeen: pakastimen sisältö partsille ja pakastimesta virta pois. Keitin pari kattilallista vettä sulamisprosessia vauhdittamaan, ja kun jokunen hetki oli kulunut, otin järeämmät aseet käyttöön. Hiustenkuivaajalla puhaltamalla jääkerrostumat sulivat silmissä. Vettä ja jääkimpaleita tuli yksi vadillinen. Sen siitä saa, kun unohtaa sulattaa pakastimen kerran talvessa.

Jos ja kun pakkaset jatkuvat vielä huomenna, on petivaatteiden ja patjojen vuoro. Seuraa pölypunkkien joukkotuho. Eikä kaduta yhtään. Miten se olikaan: 20 asteen pakkasessa kuusi tuntia, niin niistä pääsee eroon - hetkellisesti.

Ja jotta tällaisella kelillä kaikki, mitä voi tapahtua, tapahtuu, niin kerrottakoon, että keskimmäinen kokeili, miten käy, kun hän tuolla ulkona nuolaisee polkupyörää. Sai itse kielen ja ylähuulen irti, mutta vertavaluvana tultiin kotiin. Ei kuulemma enää työnnä kieltään pakkasella metalliin. Ai niin, lääkkeeksi paras on kuulemma mehujää :)

Esikoinen on selvästi ulkoilmaihmisiä. Hän on tuolla ulkona leikkinyt parin kaverinsa kanssa nyt nelisen tuntia. Pitäisi unen maistua illalla.

Antaa tulla vain!

Nyt ei haittaa, vaikka taivaalta tulisi pieniä possuja. Minulla on takki, jonka sisään vauvakin mahtuu (toistaiseksi), ja me pysymme molemmat ainakin suurin piirtein kuivina räntäkelilläkin.

Ostin siis syksyllä kalvotakin. Hieno nimi takille, jossa on air-tex -kalvo. Tuon pitäisi olla vedenpitävä. En ole vielä päässyt testaamaan, mutta varmaan tänä keväänä pääsen.

Vuodenvaihteen jälkeen ostin vedenpitävää kangasta, ja tänään - vihdoinkin! - sain sen verran omaa aikaa, että ommella hurautin vauvalle tuohon hienoon kalvotakkiini kanto-osan. Huppu ja kaikki :) Ja huppukin on vedenpitävä, sillä käytin tuhottomasti aikaa ja vaivaa kiinnittäessäni saumoihin Reiman saumausteippiä. (On muuten vihoviimeinen kiinnitettävä, eikä kangastakaan ollut maailman helpoin ommella.)

Takki on hieman niukka, mutta mennee loistavasti ylläolevalla kokoonpanolla tämän kevään. Sen jälkeen ei taida vauva enää viihtyä liinassa takin alla.

Olen tyytyväinen. Tarvitseeko enempää sanoa.