Tippa linssissä

Tänään oli lapsilla viimeinen päivispäivä. Seuraavan kerran aikataulutettua elämää eletään ensi syksynä, kun esikoinen menee eskariin. (Ja voi apua jo etukäteen: eskari alkaa _joka aamu_ klo 8. Miten me selvitään??)

Eilen kävimme lasten kanssa ostamassa keksipaketit molemmille ryhmille. Esikoinen halusi tarjota Tom&Jerry -keksejä, kuopus Carnevalin Aakkoskeksejä. Hoitajille valitsivat suurimman suklaarasian, mitä kaupassa oli: Fazerin Wiener Nougat -rasian. Aamulla askartelin yksinkertaisen kortin suklaan mukana annettavaksi.

Kun iltapäivällä hain lapset päiviksestä, oli molemmissa ryhmissä hoitajat (ja esikoisen ryhmässä myös päiviskaverit) askarrelleet lapsille kortit. Tippa linssissä niitä luin. Ja mitä hoitajien kanssa viimeisiä sanoja vaihdoin, oli heilläkin haikeat tunnelmat.

Lapset eivät olleet moksiskaan. Koska "äiti hei, voidaanhan me mennä joka päivä aidan taakse vilkuttelemaan kavereille". Niinpä.

Eikö jo riitä?

Vuoden vaihduttua medioissa on jälleen ruodittu imetystä. Valitettavasti lähinnä negatiivissävytteisesti. Harmi. Imetyksestä kun tiedetään, miksi se on tärkeää ja tarpeellista, mutta ei tiedetä läheskään niin hyvin, miten sen saa toimimaan. Myös silloin, jos tulee mutkia matkaan.

Pään avasivat Karjalainen ja Keskisuomalainen jutulla "Vauva ja nälkä on huono yhdistelmä". (Sanottakoon, että kuka tahansa ja nälkä on huono yhdistelmä. Minä ainakin olen nälissäni kuin ahteriin ammuttu nalle.) Harmi vain, että kyseisessä jutussa ei käynyt ilmi, miten äitejä oli ohjeistettu imetyksessä. Eikä edes sitä, oliko äideille kerrottu maidon riittämisen merkit. On niin helppo syyttää imetystä. Sehän ei näy eikä kuulu, eikä tuo rahaa kenenkään kassaan. Jutussa myös kehotetaan kääntymään ammattilaisten puoleen vertaistuen (joka voi pahimmillaan olla myös erittäin vaarallista!) sijasta. Eipä kuitenkaan kerrota, että lastenneuvoloissa työskentelevistä terveydenhoitajista vain 32%:lla on takanaan minimi-imetysohjauskoulutus (WHO:n 18 tunnin koulutus), lääkäreillä ei sitäkään. (Paljonpa auttaa, jos imuotetta tarkastava th istuu kirjoituspöydän takana ja sanoo, että ote näyttää hyvältä, vaikka äidillä rinnat ovat jo verillä. Esimerkiksi.) Lisäksi vastuu vieritettiin vapaaehtoistyötä tekevien vertaistukihenkilöiden niskoille, vaikka ihan aikuisten oikeesti vastuu kuuluu nimenomaan niille terveydenhuollon ammattilaisille, joiden pitäisi ohjata äitejä imetyksen alkuun. Saa vauvan kuivumaan myös pullolla: pitkät syöttövälit, että "vatsa saa levätä" ja himpun verran liian niukat korvikeannokset, niin eiköhän vauva silloinkin kuivahda. Lisäksi suurin osa sairaaloihin tuotuja ja tippaan laitettuja vauvoja on kuivunut ennemmin rs- ja rota-virusten takia, ei täysimetyksen takia.

Etelä-Saimaa ja MTV3 jatkavat imetysaiheen käsittelyä, tällä kertaa allergianäkökulmasta. On totta, että monesti vauvan poskien lehahtelut uusien ruoka-aineiden kohdalla ovat väliaikaisia ja vaarattomia. Mutta mikä ihme siinä on, että tässäkin jutussa vähätellään puolen vuoden täysimetyksen etuja? Olisi tavattoman mukava lukea itse ne tutkimukset, joihin professori Hannuksela nojaa sanoessaan, että täysimetyksen pituus ei saisi juurikaan ylittää neljää kuukautta, eikä ainakaan puolta vuotta.

Onkin tavattoman yllättävää, jos Suomen täysimetysluvut tällaisen julkisuuden jälkeen mihinkään nousevat. Lieneekin aivan mahdotonta suomalaisten naisten täysimettää suosituksenmukaiset puoli vuotta, vaikka mm. ruotsalaisilla, norjalaisilla ja yhdysvaltalaisilla naisilla ei asian suhteen ole ongelmia. Mikä lie meidän geeniperimässämme on vikana...

Huopikkaat, huopikkaat

Aivan mahtava päivä! Oltiin lasten kanssa ulkona yhteensä reilut viisi tuntia. Mikäs se on ollessa, kun on varusteet kunnossa :) Vauva nukkui liinassa lämpimässä takin alla ulkoilujen ajan. Minullakin oli mukavan lämmin, kun tajusin ottaa käyttöön siskoltani nelisen vuotta sitten lahjaksi saadut huopikkaat. Sanon vain, että huopikkaat rules!

Niin, keskimmäinen ei sitten sairastunutkaan, vaikka sitä vähän pelkäsinkin. No, niin hyvä tuuri meillä ei kuitenkaan ole, että terveinä pysyisimme: nyt minulla on nenä tukossa ja kurkku hieman kipeä. Eikös sitä sanota, että jos yhdelle tulee flunssa, se kiertää kaikki muutkin perheenjäsenet.

Hyvät uutiset ensin

Viikonloppu meni hienosti. Sekä meillä täällä kotona että esikoisella ja keskimmäisellä mummolassa. Lauantaina iltapäivällä sain tekstarin mummilta: "Ei saa soittaa sinnepäin. Teistä en tiedä. Hyvää kuuluu." En soitellut perään (eikä edes tehnyt mieli - hyi minua :) ).

Lauantaina illalla olo oli hieman epätodellinen. Koko ajan havahduin ihmettelemään hiljaisuutta ja sitä, pitäisikö isommat lapset jo kutsua ulkoa sisälle. Sitten aina muistin, että hehän ovatkin mummolassa yötä.

Tänään aamu meni rentoilun merkeissä. Ainakin minulla, sillä nousin sängystä hieman ennen puolta päivää. Mies oli huolehtinut aamulla vauvasta (mitä nyt tuonut tyypin viereeni ottamaan ammaa), joka oli kovasti yrittänyt herätä jo klo 6 ja myöhemmin klo 8. Kun sitten noin puolen päivän tietämillä avasin silmäni, vauva nukkui jo päikkäreitä vieressäni. Oli suoraan sanottuna levännyt olo.

Vähän heräämiseni jälkeen sain jälleen tekstarin mummilta: "Tulkaa valoisaan aikaan ja ottakaa videokamera mukaan." Niinpä lähdimme mummolaan päin melkein heti lounaan (minulle aamiainen :) ) jälkeen.

Kun pääsimme perille, esikoinen ylpeänä esitteli meille uudet luistimensa. Keskimmäiselle olin perjantaina pakannut mukaan esikoisen viimevuotiset harjoitusluistimet. Kauaa emme saaneet miehen kanssa olla sisällä, kun piti lähteä luistelemaan. Kävelimme läheiselle kentälle ja toden totta, sekä esikoinen että keskimmäinen luistelivat (ja siksi piti se kamerakin olla mukana). Keskimmäinen tosin vielä lähinnä käveli jäällä luistimet jalassa ja nojasi jääkiekkomailaan, mutta esikoinen meni jo eteenpäin ja ihan mukavalla vauhdilla. Aivan mahtavaa! Oli muuten hauska nähdä, miten innoissaan lapset olivat uudesta taidostaan :)

Mitä öihin tulee, niin nekin olivat menneet todella hyvin. Pappa oli nukkunut esikoisen ja keskimmäisen kanssa yläkerrassa. Esikoinen oli halunnut nukkua omassa sängyssään, mutta keskimmäinen nukkui papan vieressä. Aamulla olivat heränneet kukonlaulun aikaan ja ulos oli pitänyt päästä pian yhdeksän jälkeen. Ulkoilua oli tullut harrastettua noin kuukauden tarpeisiin, ainakin jos mummiin on uskominen ;) Ja kyllä, mummi ja pappa huolivat lapset toistekin yökylään :)

Mitä huonoihin uutisiin tulee, niin keskimmäiselle nousi illalla kuume. Onneksi vauvan flunssa on hyvää vauhtia paranemassa.

Joko ne nyt...?

Kerta se on ensimmäinenkin. Tuttu sananlasku monelle.

Meillä, viisi- ja kohta kolmevuotiaan sekä vauvan perheessä tapahtuu usein uusia asioita ensimmäistä kertaa. Tässä päivänä muutamana minä mm. vein auton autopesuun ensimmäistä kertaa elämässäni :) Samalla reissulla tankkasin - tosin toisen kerran elämäni aikana. Kaikkea sitä... ;)

Tämä viikonloppu on "ensimmäistä kertaa" -magneetti: esikoinen ja keskimmäinen ovat ensimmäistä kertaa mummolassa yökylässä ilman jompaa kumpaa vanhempaansa. Ja ikään kuin yksi yö ei olisi ollut tarpeeksi, he halusivat olla heti kaksi yötä! Esikoinen oli kovin huolissaan, kun vein heitä mummolaan, että varmasti lähden heti takaisin kotiin enkä vaan jää sinne. Tein, kuten esikoinen pyysi, ja lähtöhalien jälkeen huikkasin vielä mummille, että jos tulee tarvis, niin saa soittaa. Melko todennäköisesti eivät soita :)

Vauva koisaa kantoliinassa ja talo on muuten ihan hiljainen. Mieskin on erään työkaverinsa läksiäisissä ja tulee joskus yöllä kotiin. Minä käyn kohta kippaamassa vauvan sänkyyn ja sen jälkeen otan hyvän asennon sohvalla, herkuttelen kaakaolla, pipareilla ja Fazerin sinisellä, neulon ja katson samalla telkkaa. Siiderikin on jo jäähtymässä ;)

Voi vitsi, kun isommat lapset ovat poissa, voi huomenna olla vähän tylsää. Tai sitten ei.

Jos asiat vain voivat mennä pieleen

Miksi aina, kun kuvittelee, että hommat hoituvat liukkaasti, ne menevätkin päin pyppyä? Mikä kumma siinä on, että kun tulee se hyvänolon tunne, että elämä rullaa ja hymyilee, niin ähäkutti, matto vedetään jalkojen alta ja joku nauraa räkäisesti päälle?

Ensinnäkään missään apteekissa ei ole enää Infanrix-rokotetta. Eikä sitä saa tukustakaan, kun on menossa joku hiivatin tehdasvaihto. Vaihtoehdot alkavat käydä vähiin, jos edelleen mielin välttää elohopean tuikkaamista lasteni elimistöön.

Toisekseen, vauva on päivisin suht hyvinvoiva. Kuumetta ei ole nimeksikään, vaikka räkä vielä valuukin. Mutta mikä ihme laittaa vauvan parkumaan öisin niin, ettei rintakaan auta?? Olen niin tottunut viettämään yöni vaakatasossa (vaikka yksi osa minusta olisikin toisen ihmisen suussa), että itsensä ylöskampeaminen ja vauvan kanniskelu ympäriinsä pimeää asuntoa ei oikein luonnistu.

Kolmanneksi, kun olisi mahdollisuus saada omaa aikaa, sitä ei vain käytä hyväkseen. Tyhmä, tyhmä, tyhmä. Tiedän, pään hakkaaminen seinään ei auta sekään. Kokeiltu on.

Neljänneksi: olen tietokoneiden lumossa. No, se ei ole mikään uutinen sinänsä :) Olen opetellut pienimuotoista koodausta, ja html sekä php sujuvat hienosti. Nyt, kun haluaisin alkaa harrastaa DTP:tä (Desktop Publishing), ja menin ostamaan sitä varten mukavan softankin (eikä ollut edes kallis verrattuna moniin muihin - vai siinäkö on se syy?), niin sekin mättää.

Ai niin, suklaakin on loppu. Paska.

Sairaspäivä, toinen otto

Vuorokausi alkoi mukavasti, kun menin köhivän ja räkäisen vauvan viereen nukkumaan. Sääliksi käy pientä, kun päällä on aivot-valuvat-nenän-kautta-ulos -flunssa. Reppanalla on myös ollut hieman lämpöä ja tänään äidin syli ja kantoliina ovat olleet maailman parhaita paikkoja.

Minä itse olen jo ihan kunnossa, mutta keskimmäiselläkin nokka vuotaa. Esikoinen on elämänsä kunnossa ja tänään mm. vietti pihalla kymmenen asteen pakkasessa mukavan viisituntisen. Oli niin kivat leikit menossa, että sisälle syömään saaminen oli melkoisen vaikeaa. Veikkaan, että uni maistuu tänä yönä ;)

Jatkan sisar hento valkoisena oloa.

Pikkuinen kultakala lammessa ui

Vauva pääsi tänään ensimmäistä kertaa isoon altaaseen. Kävimme siis koko perhe uimassa. Vauva oli aluksi hieman ihmeissään, mutta ei mitenkään peloissaan. Siellä me terapia-altaassa polskimme sen 20 minuuttia, mikä on sopiva aika ekaksi kerraksi. Sitten lämpimän suihkun ja saunapiipahduksen kautta pukuhuoneeseen pukeutumaan ja ottamaan ammaa. Ja sen jälkeen maistuikin uni kantoliinassa. Mies jäi isompien lasten kanssa uimaan vielä tunniksi. Minä istuin uimahallin kahviossa, join mustaa limua ja neuloin :)

Miehellä oli tänä iltana jälleen iltamenoa. Ajattelin hyödyntää illan katsomalla elokuvan. Ajoimme uimahallilta kotiin videovuokraamon kautta, josta mukaan lähti säkki irtokarkkeja sekä DaVinci koodi. Kaikkia karkkeja en mitenkään saanut itseeni ahdettua hyvästä yrityksestä huolimatta, eikä leffailtakaan mennyt niin putkeen, kuin olisin toivonut. Leffa oli hyvä - etenkin kun kirjan lukemisesta on vierähtänyt reilu vuosi - mutta pätkittäin katsottuna se menetti intensiteettiään. Vauva kun hälyytti makkariin puolen tunnin välein. Kohta taas pitänee mennä, joten lopettelen tähän.

Luvassa talvi

Mikäli säätiedotuksiin on uskominen, talvi on vihdoinkin tulossa tänne etelään. Jipii jipii jipii! Ei enää kurahousuja, ei enää rapaisia rukkasia, ei enää pimeitä iltoja pihalla. Miten sitä osaakaan iloita asiasta, joka joskus teininä ei tuntunut niin kivalta. Etenkin, kun lukioaikoina luokat olivat aina ihan jäässä ja ikkunoista kävi kylmä viima. (Ja nyt, kun muisteloihin päästiin ;), muistan, miten tappelimme siirrettävästä sähköpatterista, jonka "puolien" väliin sai varpaat tungettua lämpimään. Yleensä se oli minulla, koska istuin vetoisen ikkunan vieressä :) )

Ibuprofeeni on muuten tosi kiva aine: se pitää kuumeen alhaalla ja pääkivun loitolla. Mikä lie tauti minullakin, kun nuhaa ei nimeksikään. Vain outo, häilyvä kuume, palan tunne kurkussa, takaraivossa jyskyttävä päänsärky ja kipeät lihakset. Kuin tilauksesta vauvakin on oudon kräntty. Kitisee asennossa kuin asennossa (lukuunottamatta hoitopöydällä makoilua ilman vaippaa, kun suihkuverhoissa on kivoja kuvia katseltavana ja varpaista voi pitää kiinni, mutta ei häntä voi pitää hoitopöydällä makoilemassa koko aikaa), eikä juuri nyt ole tarpeeksi voimia kantaa tyyppiä koko aikaa liinassa - kun siinäkin ollessa hän kitisee, jos olen hetkenkin paikoillani.

Onneksi kohta alkaa viikonloppu ja mieskin on silloin kotona. Tosin huomiselle olisi skedjuloitu yhden kaverinsa 30-synttärit...

Piikittelyä

Vauvan 4kk-neuvola-aika lähestyy. Edellisellä kerralla jätettiin rokotus väliin, kun halusin ottaa selvää nykyisen rokotusohjelman mukaisesta Pentavac-rokotteesta. Hieman mietityttää se, että tuossa tulee taudinaiheuttajat viiteen eri tautiin yhdellä kertaa.

Esikoisen kanssa mentiin "virran mukana", mitä rokotuksiin tulee. Tai no, silloinkin piti vähän säveltää, kun en halunnut antaa silloista pdt-rokotetta vaan sen soluttoman, jossa ei ole eläviä (hinkuyskä) soluja eikä elohopeaa. Joka elimistöön joutuessaan on myrkky. Vaikka on se muutenkin. Niinpä meille neuvolalääkäri kirjoitti tunnollisesti reseptin Infanrix-rokotteelle, joka annettiin tuon tavallisen pdt-rokotteen sijaan. Piikitysaikataulussa sitten kyllä pysyttiin, ja olihan se lohdutonta kuunnella vauvan itkua, kun yhdellä käynnillä annettiin kaksikin piikkiä. Eri kankkuihin tosin.

Keskimmäisen kanssa olin vieläkin valistuneempi. Niinpä synnärillä kielsin antamasta tubi-rokotetta, kun valmiste oli vaihtunut tanskalaiseen, jolla ei edes ollut myyntilupaa Suomessa, ja josta olin kuullut ikäviä huhuja. Muutenkin keskimmäisen rokotusohjelmaa hieman kevennettiin. Hänkin sai luonnollisesti tuon Infanrixin, mutta aikataulua höllättiin niin, että yhdellä käynnillä annettiin vain yksi piikki. No, hän ei ollut siitä moksiskaan. Se viimeisin Infanrix (tehoste) on hänellä muuten vuorossa 3v-neuvolassa, kun onnistuneesti menin hukkaamaan sitä varten kirjoitetun reseptin, ja vasta nyt muistin pyytää uuden.

Tämän kolmannen kanssa rokotusohjelma on kokenut täydellisen mullistuksen. Aikaisempien noin kymmenen piikin sijaan vauvoja piikitetään vain viisi kertaa. Kerralla tosiaan tulee useammankin tartuntataudin systeemit elimistöön: kurkkumätä, jäykkäkouristus ja hinkuyskä (se vanha pdt, joka tässä valmisteessa vastaa tuota Infanrix-valmistetta), Hib (aivokalvontulehdusta aiheuttavaa influenssabakteeria vastaan) ja polio. Tämä viitosrokote pistetään kolme kertaa, sen lisäksi kerran annetaan ns. MPR-rokote (tuhka-, vihurirokko ja sikotauti - nuo vanhat lastentaudit, jotka minäkin olen aikoinaan sairastanut ja melko perusteellisesti, jos äitini puheita on uskominen) ja kerran tehoste kurkkumätää, jäykkäkouristusta ja hinkuyskää vastaan.

Onhan se hyvä, että vauva saa vähemmän piikkejä. Ja onhan se hyvä, että rokotetaan (joidenkin mielestä, joidenkin mielestä ei). Mutta asia, joka minua epäilyttää  - tuon jättisatsin lisäksi - on se, että tuossa Pentavacissa voi edelleen olla pieniä määriä elohopeaa, pakkausselosteessa tiomersaalia. Luonnollisesti mietin nyt, haluanko tieten tahtoen antaa truutata omaan lapseeni myrkkyä suoraan lihakseen. Enpä taida.

Wikipedian mukaan tosin vauvan ensisijainen tiomersaalinlähde on tämän oma äiti. Minulla tosin ei ole amalgaamipaikkoja hampaissa, en syö kalaa juurikaan enkä ole saanut Rho D -immunoglobuliinia. Mitenköhän tuo tiomersaalipitoisuus periytyy? (Nimim. äidillä suu täynnä paikkoja - anteeksi äiti :) )

Vauvallekin on Infanrix-resepti odottamassa. Ongelma syntyy, kun nyt näyttäisi siltä, että a) Infanrixiä voi olla vaikea saada ja b) erikseen annettavan Hib-rokotteen kanssa voi olla sama homma.

Tutkimukset jatkuvat. Täydellinen rokottamattomuus ei meillä ole vaihtoehto.

Näitä päiviä

Eilen se alkoi. Väsytti ihan pirusti (no, se ei ole uutta pitkään valvotun illan jälkeen) ja sen lisäksi jomottava päänsärky teki tuloaan ja olo oli kuin hakatulla tai tiejyrän alle jääneellä (vaikka en tiedäkään, miltä nuo oikeasti tuntuisivat). Joka ikinen lihas oli kipeä. Kun mies tuli töistä kahdeksan aikaan illalla, annoin vauvan hänelle ja sanoin meneväni nukkumaan. Puin villasukat ja kasasin päälleni kaksi peittoa ja nukahdin. Jossain vaiheessa mies toi vauvan viereeni.

Tänä aamuna herätessäni olo oli tosi hutera. Ihan kuin noin viiden kuumepäivän jälkeen. Mittasin kuumeen, mutta sitä ei ollut. Vaikka mies onkin monesti pitkään töissä, voi hän myös työajoissa joustaa. Mikä on hyvä, sillä tänään hän jäi kotiin, että sain levätä. Todettakoon kuitenkin, että ihan hirveästi ei tullut levättyä. Onko se edes mahdollista kolmilapsisessa perheessä ja pienen vauvan äitinä?

Olo alkoi helpottaa juotuani kupillisen kuumaa lääkettä ja toisen mokoman teetä. Mieskin pääsi lähtemään työkavereiden kanssa mikroautoradalle (kuten oli ollut tarkoituskin). Ulkona ei tullut tänään oltua, joten isompien lapsien meininki olikin sitten sitä luokkaa. Vauva onneksi nukkui ihan mukavan pitkät päikkärit sängyssä, vaikken viereen päässytkään, kun piti pitää jöötä esikoiselle ja keskimmäiselle - joka kirjaimellisesti hyppi pitkin seiniä.

Nyt on vihdoinkin rauha maassa, kun kaikki kolme mukulaa ovat jo unten mailla. Oma olokin alkaa olla suht siedettävä. Jopa niin, että tekee suklaata mieli. Ja se on hyvä merkki :)

Sen siitä saa...

Jännät kelit olleet, kun joka toinen päivä tulee lunta tai räntää ja joka toinen päivä on pakkasta. Eihän tässä hitaampi pysy ollenkaan mukana, mitä ulkovaatetukseen tulee. Olen äitiyteni aikana ommellut jokusen kantoliinatakin (yhteensä 5 itselleni), eikä mikään niistä sovi tällaisille keleille. Kummallista. On lämmintä takkia ja vuoritonta takkia ja liukaspintaista takkia - mutta kaikista niistä vesi (siis se lumi tai räntä, kun se takin pinnalle jää) menee läpi. Ärsyttävää.

Viime viikolla ostin alesta itselleni hyvät ulkoiluhousut. Niissä on lumilukot (ikään kuin niitä tänä talvena tarvitsisi),  ohut vanuvuori, ei henkseleitä mutta pysyvät silti päällä ja 3000mm vedenkestävä kalvo. Kengätkin ovat gore-texiä, samoin hanskat. Syksyllä kerroin ostamastani kalvopuvusta, jossa on air-tex -kalvo. Puku on ihan ok, mutta kun on vauva kantoliinassa, sillä ei tee mitään. Ja nyt sitä tarvitsisi.

Mitä tekee ompelutaitoinen perheenäiti tällaisessa tilanteessa? Ostaa tietenkin vastaavaa kangasta ja ompelee siitä takkiin sopivan kantoliinalärpäkkeen :) Tietenkin :) Okei, ostokset on tehty, mutta koska kankaat tulevat minulle postitse, ompelen lärpäkkeen joskus ensi viikolla. Näin taas meni rahaa, vaikken paikoiltani minnekään liikkunut. Aivan mahtavaa ;)

Kunhan takki on valmis, voin ulkoilla lasten kanssa, vaikka taivaalta tulisi mitä. Eikä vauvakaan kastu. Rahanmenoa ei näköjään voi estää. (Toisaalta, jos maksoin tuosta satsista - Kidtex-kangasta metri, tikkivuorikangasta metri, ompelutarvikkeita jonkin verran - 30e, on se pieni hinta toimivista ulkovaatteista. Onhan?)

Pelle Peloton

Tänään, kun Intercityllä suhasin Lappeenrantaan ja takaisin (oli muuten uskomattoman kauniit talvimaisemat!), tulin ajatelleeksi keksintöjä, jotka helpottaisivat kotiäidin arkea. Kipinän sain jonkun miehen yleisönosastokirjoituksesta Hesarissa ja siitä poikineista vastineista. Mies kehtasi väittää, että naiset ottavat kotityöt harrastuksena - ja miesten harrastukset hoituvat sitten muualla kuin kotona imurin varressa.

Ensinnäkin: Itsepuhdistuva lattiapinnoite. Ikkunoitahan on jo itsepuhdistuvia. Miksei myös lattioita? Heti, kun tuollainen saadaan toteutettua, voisin huolia sellaisen keittiön lattiaksi (nimim. taas sukat kiinni lattian tahmassa vaikka juuri muutama päivä sitten sain lattiat pestyä).

Toisekseen: likavaaterobotti. On ruohonleikkurirobotteja ja imurirobotteja. Minä huolisin likavaaterobotin, joka surraisi ympäri asuntoa ja poimisi lattioilla lojuvat vaatteet likapyykkikoriin. Deluxe-malli myös lajittelisi pyykit ja täyttäisi pesukoneen. Variaatio tästä olisi tavarakeruurobotti. Jostain kumman syystä lattioilla ajelehtii irtotavaroita, jotka jäävät lähes poikkeuksetta minun nostettavikseni. Robotti voisi hoitaa senkin työn. Tämän Deluxe-malli myös palauttaisi tavarat niiden omille paikoille.

Jos pääsääntöisesti miehet olisivat kotiäitejä, varmaan olisi jo vaikka minkälaista teknistä arjen sujumista helpottavaa laitetta markkinoilla. Sitä odotellessa... ;)

Tök-tök-tökkii

Päivän ilopilkut: lumisade ja ihan yksin ostoksilla. Tosin ostoskassiin kertyi juttuja lähinnä lapsille, kuten pari pulkkaa, pari liukuria - niitä pyöreitä -, pari lumilapiota ja muutama vaatekappale. Vauvalle ostin mm. uikkarin :) On todella vapauttavaa tuhlata rahaa. Minimiäitiyspäivärahasta ja lapsilisistä kovasti riittääkin tuhlattavaa, joten nyt jo vähän - mutta vain vähän - kaduttaa. Itselleni hankin goretex-hanskat, kun totaalisesti kyllästyin siihen, että pihalla ollessa nykyisistä rukkasista menee vesi läpi. Edellisellä "yksinäisellä" ostosreissulla ostin alusvaatteita. Niitä kun on liian haasteellista sovittaa vauva liinassa ;)

Kun loppiaisena sain joululahjatumppuprojektini valmiiksi, olen pudonnut ikään kuin tyhjiöön mitä neulomiseen tulee. Kamalasti tekisi mieli tehdä vaikka mitä, mutta en vain saa päätettyä, mihin aikani ja energiani laittaisin. Puikoilla ovat keskeneräisinä neulepaita sekä uusimmasta Modasta bongattu pipo itselleni. Esikoinen haluaisi minun neulovan hänelle villahousut. Jämälangoista pitäisi neuloa huovutettavia lapasia (yhtiin ainakin vielä riittäisi lankaa), ihanaisesta silkkivillasta vauvalle kypärämyssy, huopuvasta villasta itselleni kissahattu, sekä erilaisista villalangoista villasukkia lapsille. Ei hotsita eikä inspaa. Tai hotsittaisi sitten, kun saan vanhat ja ankeat muovipuikkoni vaihdettua bambuisiin ja ruusupuisiin. Ja sitten, kun löydän jotain tosi ihanaa lankaa - jota en kuitenkaan raaski ostaa kerää/vyyhtiä enempää enkä sitten enää tiedäkään, mitä langasta voisin tehdä. Suuria projekteja en viitsi aloittaa, sillä vauva ei anna minun neuloa sillä intensiteetillä kuin haluaisin. Samasta syystä lukuisat kankaat odottavat aikaa parempaa: ei ole yksinkertaisesti aikaa ommella.

Huomenna teen vauvan kanssa pikavisiitin Lappeenrantaan. Junamatkat - reilut 2 tuntia suuntaansa - mennevät hyssytellessä. Paitsi jos vauva päättää nukkua liinassa suht rauhallisesti, jolloin voin käyttää tuon ajan hyväkseni ja neuloa. Toivossa on hyvä elää...

Minulla on selvästi aikapula. Omassa ajassa on se huono puoli, että jos sitä saa vähän, sitä alkaa haluta lisää :-/

Onko teilläkin kotitonttu?

Tänä aamuna ystävällisesti miehelle huomautin, että margariinin ja juuston voi laittaa käytön jälkeen takaisin jääkaappiin sen sijaan, että jättää ne pöydälle eltaantumaan. Mies hoiti kamat kylmään ja mutisi jotain jostain, joka hoitaa hommat "ihan itsestään". Kysyin, että kotitonttuako hän tarkoitti. Kun todellakin voisi luulla, että meillä asiat vain tapahtuvat ja hommat hoituvat, mutta hei, there's no such thing like free lunch.

Miestä vähän nauratti, kun ilmoitin meidän kotitontun haluavan vähän kiitostakin tekemästään työstä. Esimerkiksi suklaata tai timanttisormuksen. (Vaikka en niinkään tuosta sormuksesta välitä... ;) )

Tänään onkin tullut tonttuiltua oikein urakalla. Tai pitäisikö kuitenkin sanoa, että ihan tavanomaisesti, kun imuri on ollut käytössä samoin kuin pesukone, astianpesukone, tiskiharja ja hellakin. Vain jotakin mainitakseni.

Niin että antaa miehen vain nauttia olusilla ystäviensä kanssa. Tämä tonttu - päivän tonttuiltuaan - lähtee nyt Höyhensaarille rentoutumaan. (Tai vaihtoehtoisesti kaataa itselleen lasillisen - tai kaksi - punaviiniä ja istahtaa sohvalle pipoa neulomaan.)

Tuo ihana valkoinen aine, jota lumeksikin sanotaan

Aamulla herätys kahdeksalta, kun vauvalle tuli kakkahätä. Isommat lapset nukkuivat sikeästi, mutta heräsivät, kun menin vauvan kanssa takaisin nukkumaan. Tyypillistä. Kurkistin ikkunasta pihalle: maa, puut ja pensaat olivat valkoiset ja sitä tuli taivaalta lisää. Johan lapsiin tuli vauhtia :) Aamupala katosi suihin hetkessä, ja lähes yhtä nopeasti oli vaatteet puettu päälle.

Aamupäivä vierähti ulkona. Vauva nukkui liinassa, isommat lapset olivat hurmaantuneita lumileikeistä ja minullakin oli seuraa, kun muutkin pihan äidit olivat lapsineen tuossa pihalla.

Tätä lisää :)

Oppia ikä kaikki

Tänään liikkarissa bongasin mielenkiintoisen kirjan: Ben Furmanin "Muksuoppi". Ensin vain vähän sitä selasin, sitten aloin lukea alusta :) Kirjan periaatteet kuulostivat todella järkeviltä. Tiivistettynä: lapsilla ei ole ongelmia vaan taitoja, joita ei ole vielä opittu.

Esikoisella kyseisiä vielä piilossa olevia taitoja ovat mm. puhumalla asioiden selvittelytaito, nenänniistämistaito, ripeästi pukeutumisen taito (tosin tämä orastaa jo) ja ohjeiden kuuntelemistaito.

Keskimmäisen luettelo menee jokseenkin näin: ohjeiden kuuntelemistaito, satuttamisen lopettamistaito, lastenhuoneen siivoamistaito sekä nukkumaanmenemisen taito. Tätä viimeisintä kirjan innoittamana alettiin harjoitella jo tänään :)

Aloitin taidon esittelyn sanomalla, että ollaan isän kanssa mietitty, miten mukavaa olisi, jos keskimmäinen osaisi mennä nukkumaan yksin (ts. ettei hänen vieressään tarvitsisi maata kunnes hän nukahtaa). Kysyin, haluaisiko hän oppia sen taidon, ja vastaus oli naurava joo. Kerroin, että siitä taidosta on valtavasti hyötyä: seuraavana päivänä hän jaksaisi leikkiä paremmin, kun menisi ensin reippaasti nukkumaan heti uniaikaan. Hän myös alkaisi voittaa esikoisen tässä nukkumaanmenokisassa (esikoinen on mallia pikauninen). Perustelut saivat aikaan hyväksyvää kiherrystä. Kysyin, mikä olisi hyvä nimi tälle opittavalle taidolle. Keskimmäinen nimesi sen "pää tyynyyn" -taidoksi. Kannustajiksi hän halusi isänsä, minut, esikoisen sekä norsun (?). Sitten leikittiin leikkiä, missä keskimmäinen näytti, miten hän menee nukkumaan sitten, kun hän on oppinut pää tyynyyn -taidon ;) Minä poistuin makkarista, eikä keskimmäisestä ole sen jälkeen kuulunut. Yleensä hän siis hyppii sängystä pois ja tulee kirmaamaan olkkariin. Ei näin ekan kokeilun perusteella mitenkään tyhmä oppi tämä Muksuoppi :)

Tasapuolisuuden nimessä listaan tähän loppuun vielä ne taidot, jotka minun olisi hyvä oppia: hermojen hillitsemistaito, normaalilla äänellä puhumisen taito (tilanteessa kuin tilanteessa), suklaan syömisen rajoittamistaito, aikaisin nukkumaanmenemisen taito sekä nettishoppailun hillitsemistaito. Ovat suunnilleen myös tärkeysjärjestyksessä ;)

Purkit ja purnukat

Näköjään nyt on tullut se päivä, kun huomaan miettiväni silmänympärysvoiteen hankkimista. Muistelen joskus kymmenisen vuotta sitten ajatelleeni, että sellaista ostan sitten joskus kolmikymppisenä...

En juuri kosmetiikasta välitä. Päivittäinen meikkaus käsittää oikeastaan vain ripsivärin, useimmiten ei sitäkään. Nyt kuitenkin selaan innoissani erään suoramyyntifirman tuote-esitettä. Hovihankkija nimittäin asuu melkein naapurissa, joten tilaaminen käy sikäli vaivatta :)

Mitään tiettyä merkkiä en ole itselleni ominut. Aikoinaan Stockkalla työskennellessäni innostuin Biothermin tuotteista - enkä vähiten siksi, että niistä sai henkilöstökortilla 20 prossaa alennusta. Olivathan ne ihan kelpo tuotteita, mutta kun työsuhde loppui, ei niihin enää ollut samalla tavalla varaa. Sen jälkeen olen tyytynyt pääasiassa markettikosmetiikkaan. Kallein naamarasva, jonka ikinä olen ostanut tai saanut oli Kenzon joku purnukka. Ostin sen lentokentältä, kun olin Lontooseen lähdössä visiitille. Myyjä oli niin innostunut, etten hennonnut kieltäytyä. Olisi pitänyt, sillä rasvaan menneet rahat tekivät verrattain suuren loven matkabudjettiini...

Mitä noihin aikaisemmin mainitsemani suoramyyntifirman tuotteisiin tulee, niin olen hyvin tyytyväinen ennen joulua ostamiini ripsiväriin ja käsivoiteeseen. Seuraavan tilauksen voisinkin siis laittaa menemään pikapuolin. Silmänympärysvoiteen tosin vielä skippaan - sen verran nuorekkaan näköinen olen edelleen ;) (Tosin en tiedä kuinka kauan, heh.)

Simpukan kuvia

Tämä sivupohjilla kikkailu on oikeastaan aika kivaa :)

Törmäsin tällaiseen simpukkakuvaan, joka toi veden kielelle: yhdennäköisyys herkullisten belgialaissuklaasimpukoiden kanssa on ilmeinen ;)

Aijai, pitänee varmaan suunnata kauppaan ostamaan toiseksi parasta - sitä Fazerin sinistä (jonka keskimmäinenkin kelpuuttaa ainoana suklaana, tyypillä on hyvä maku :D ).

Kas näin äiti jaksaa, ja äiti jaksaa näin

Onpa tämäkin tapa ladata akkuja: valvoa yömyöhään ja kilkutella puikkoja :)

Tänään huomasin hyvin selvästi, että tarvitsen vähintään sen pari tuntia omaa aikaa vuorokaudessa. Eilen menin lasten kanssa yhtä aikaa nukkumaan, kun oli univelkaa vähän kertynyt. Tänään todellakin sitten siivosin ja muutenkin hääräsin kotona, vauva liinassa suurimman osan ajasta. Mitä enemmän iltaa kohti elettiin, sitä levottomammaksi kävi meikäläisen mieli. Kun vihdoin sain vauvan sänkyyn, huokasin syvään ja painuin viinilasi kädessäni sohvalle neulomaan.

Möykyt mielestä hävisivät sitä mukaa, kun kello kävi ja neuletyö (miehelle huovutettavat lapaset) edistyi. Ihan mahtavaa! Vaikka fyysisesti tämä valvominen ei ole järkevää, niin henkinen puoli sitä kuitenkin tietyllä tapaa vaatii. Nyt, kun kello on jo vaikka mitä - ja Hesarikin kohta kolahtaa postiluukusta sisään - ja miehen kintaat huovutusta vaille valmiit, on todella hyvä mieli mennä nukkumaan.

Arvaan tosin, että huomisesta tulee melko raskas päivä. Esikoiselle nousi illalla kuume, ja jos huomisesta tulee sisäpäivä, on siinä minulla jälleen kestämistä. "Aseita" sisäpäivien varalle on onneksi muutama toimiva: satukirjat, Uno-pelikortit, lastenohjelmat, Brion junarata ja tosi hätätapauksessa vesivärit ;)

Päivä kerrallaan, ei sitä oikein muuta voi.

Oikeutta ja kohtuutta

Perhevapaauudistuksen myötä keskusteluun on noussut isän oikeus lapseensa. Minullakin - yllätys yllätys - on asiasta mielipiteeni. Perhevapaauudistusta puolustetaan monesti sillä, että niin isät saavat olla lastensa kanssa kunnolla. Hesarissa ennen joulua yhdessä jutussa eräs haastateltu isä sanoi, että isillä pitää olla oikeus tutustua lapseensa kunnolla. Ja se ilmeisesti onnistuu parhaiten silloin, kun äiti on töissä :-P

Luonnollisesti kukin perhe tekee niin kuin parhaaksi näkee, mutta minusta tuntuu vähän oudolta, jos isä ei pääse tutustumaan lapseensa muuten kuin silloin, kun äiti on töissä. Vähän samaa argumenttia käytetään myös silloin, kun vauva on imetetty: jos isä ei pääse vauvaa ruokkimaan, hän ei saa solmittua vauvaan kunnon tunnesidettä. Onko se todellakin niin myös vauvojen kanssa, että tie vauvan sydämeen kulkee vatsan kautta? Epäilen.

Luin erään tutkimuksen simpansseista. Siinä simpanssivauva sai kaksi "äitiä". Toinen oli lämmin ja pehmoinen, mutta siltä ei saanut maitoa, ja toinen kova ja kylmä, mutta se antoi maitoa. Muistaakseni tutkimus piti keskeyttää, kun simpanssivauva kiintyi tuohon lämpöiseen ja pehmoiseen "äitiin" niin paljon, ettei syönyt mitään. Luulisin, että sama toimii myös ihmisvauvojen kanssa: kun vauvan kanssa on ja pitää vauvaa sylissä, tunnesiteen muodostuminen on todennäköistä. Jos imetys on ainoa asia, mitä isä ei voi tehdä, ei se tarkoita sitä, etteikö isä voisi kuitenkin olla yksi merkittävä aikuinen vauvan elämässä. Vauvan kanssa oleminen on muutakin kuin imetystä. Toisaalta, jos isä on töissä suurimman osan valveillaoloajasta, tunnesiteen muodostaminen voi olla ylivoimaisen hankalaa. En kyllä sitten tiedä, ratkaiseeko isän kotiinjäänti tuon ongelman, vai voisiko senkin ratkaista esimerkiksi siten, että isäkin alkaisi noudattaa lakisääteistä 7,5 tunnin työaikaa... Ja hei, kun vauva ennemmin tai myöhemmin alkaa syödä (tai no, alkaa ja alkaa ;) ) kiinteitä ruokia, niin sehän olisi vallan mainio tilaisuus isille. Olen vain ollut ymmärtävinäni, että siinä vaiheessa vauvan ruokkiminen ei enää olekaan tunnesiteen kehittymisen suhteen yhtä merkittävää. Miksiköhän?

Oikeuksista kun puhutaan, yleensä osapuolia on aina enemmän kuin yksi. Vauvalla on oikeus parhaaseen ruokaan (äidinmaito), hoivaan sekä turvalliseen aikuiseen. Vanhemmilla on oikeus jakaa rakkautta esimerkiksi olemalla vauvan kanssa ja hoivaamalla tätä. Äidillä on oikeus olla kotona vauvaa hoitamassa, jos hän niin valitsee. Toki isälläkin on sama oikeus. Mutta ei se silti ole se ainoa tapa kiintyä vauvaan. Eihän?

Tänään luin Hesarista, että pk-seudun suurimpien päiväkotien johtajat olisivat muutamaa poikkeusta lukuunottamatta valmiit rajoittamaan subjektiivista päivähoito-oikeutta niiden perheiden kohdalla, joissa vähintään yksi vanhempi on kotona. Seuraa paljastus: esikoinen ja keskimmäinen käyvät edelleen päiviksessä, vaikka minä olenkin vauvan kanssa kotona. Päivispäiviä mahtuu viikkoon 2-3, ja päiviksessä kerrallaan vietetty aika on 4-6 tuntia. Lapsilla on toki oikeus äitiin ja oikeus tutustua vauvaan, mutta heillä on mielestäni myös oikeus omiin ystäviinsä. Nyt kuulen jonkun mutisevan, että alle kolmevuotiaalle paras paikka on kotona. Entä viisivuotiaan? Esikoiselle kaverit ovat todella tärkeitä, eikä keskimmäinen yksinään kaveriksi aina riitä, vanhemmista puhumattakaan. Keskimmäinen taas haluaa mennä sinne, minne esikoinenkin. Jos päivähoidolle olisi jokin muu vaihtoehto, ehdottomasti se olisi meidän juttu. Tällä alueella ei vain ole juurikaan kerhoja, puistotätejä eikä muitakaan kotiäidin elämää helpottavia juttuja. Olisikin, niin ei tarvitsisi viedä päiväkotipaikkoja keneltäkään niitä kipeämmin tarvitsevilta.

Ennen kuin tuota subjektiivista oikeutta aletaan rajoittaa, tulisi miettiä korvaavia hoitomuotoja. Minusta ainakin. Minullakin on oikeus saada helpotusta arjen pyörittämiseen vaikka siten, että isommat lapset viettävät jokusen tunnin viikossa lapsiryhmässä, jossa saavat ikäistään seuraa - ja voivat myös olla erossa toisistaan. Tuona aikana minä voin hoitaa mielenterveyttäni keskittymällä vain vauvaan tai itseeni - sen verran toki, kun vauva antaa myöden. Olenko siis rikollinen tai huono äiti? Ja kyllä, ihan itse olen halunnut nämä kolme lasta :)

Siivouspäivä

Olenko outo, kun pidän siivoamisesta? Siivoaminen on kivaa: on mukava nähdä työnsä jälki oli kyse sitten pyykkäämisestä, imuroimisesta, lattioiden pesusta tai pintojen pyyhkimisestä. Ainoa, mistä en pidä on se, kun kaikki muut pyörivät jaloissa ja sotkevat sitä mukaa, kun minä siivoan.

Tänään päätin pitää siivouspäivän. Joulukuusta meillä ei ollut, joten varisseet neulaset eivät olleet syy tarttua imuriin. Enemmän minua häiritsivät keittiön tahmainen lattia sekä joka paikassa häilyvät villakoirat. Niinpä ryhdyin hommiin heti, kun olin saanut aamupalan syötyä.

Olisittepa nähneet, kun kosteamopilla pesin lattioita samalla, kun imetin vauvaa kantoliinassa :) Imuroiminen vauva kantoliinassa ei enää ole temppu eikä mikään. Siitä on kokemusta jo kolmen lapsen kohdalta. Ainoa, mikä ei suju kovinkaan hyvin vauva kantoliinassa on puhtaan pyykin viikkaaminen kaappiin. Siksi tuo pyykkikori on vieläkin tuossa odottamassa :)

Siivouksen lomassa valmistin perheelle ravitsevan liha-aterian, ja jälkkäriksi söimme Ingmanin jätskiä (päärynä-vanilja-appelsiinitrio, oikein makoisaa, suosittelen). Nyt vauva nukkuu miehen kainalossa - tai nukkui äsken, juuri tuli äänimerkki, ja minä nautin puhtaasta kodista. To do -listalla on tosin vielä lakanoiden vaihtaminen ja peseminen, mutta sen ehtii vielä.

 

Siis mistä johtuu?

Mikä ihmeen vimma ajaa rikkomaan kaikki ne tavarat, jotka vain voi rikki saada? Onko kyse jostain testosteronijutusta, vai tekevätkö kauniimman sukupuolenkin (lapsi)edustajat samaa? Ihan oikeasti tuntuu, että parhaat lelut näille kahdelle ovat sellaisia, jotka on yhdestä palasta tehty. Vähänkin liikkuvia osia - vaikka vain yksi - ja tavara on hyvin nopeasti purettu. Eikä toiveitakaan, että sen saisi korjattua.

Lapset saivat joululahjaksi taskulamput. Ne ovat ehjiä - toistaiseksi. Mutta olivat löytäneet minun taskulamppuni, joka on nyt rikki. Tarvitsen kassakaapin, jota pienet sormet eivät saa auki. Mielellään niin ison, että sinne mahtuvat kaikki omat tavarani. Normaaleissa paikoissaan ne eivät tässä huushollissa saa olla rauhassa kuin pienen hetken silloin tällöin.

Mikään ei ole niin raivostuttavaa kuin se, että joku (tahallaan) rikkoo minun tavaroitani!!

Jotain puuttuu

Esikoisen kitarisaleikkaus meni hienosti. Lähtivät miehen kanssa korva- ja kurkkupoliklinikalle aamulla kahdeksan jälkeen. Kun kävin ovensuusta huikkaamassa heiheit (ennen kuin menin jatkamaan uniani keskimmäisen ja vauvan väliin), esikoinen valitti kovaa nälkää. Ohjeeksi oli annettu olla ruokkimatta ja juottamatta toista klo 04:n jälkeen. Nälälle ei siis voinut tehdä mitään.

Kun sitten tulivat kotiin, kello oli jo neljä iltapäivällä. Olivat ottaneet ihan rauhallisesti leikkauksen jälkeen: esikoinen oli juonut pillimehua, syönyt mehujäitä, katsonut videoita ja ottanut pienet tirsat. Särkylääkettä oli saanut ennen polilta kotiutumista niin, että oli ihan hyväntuulinen ja pirteä. Olivat myös kotimatkalla käyneet kaupan kautta: ostoskassi oli täynnä pillimehuja, viiliä ja jätskiä :)

Keskimmäinen oli ollut koko päivän ihan orpo piru, kun esikoinen oli ollut poissa kotoa. Riemu olikin suuri, kun ikkunasta nähtiin miehen ja esikoisen kävelevän pihalle :) Ilo muuttui itkuksi kauppakassin purkamisen jälkeen, kun mikään herkuista ei ollutkaan keskimmäiselle. Esikoinen solidaarisena sitten kuitenkin lahjoitti keskimmäiselle yhden pillimehun ja kaksi jätskiä, ja sillä saatiin parkuminen vihdoin loppumaan.

Ihan täysin tuo kyseinen toimenpide ei ongelmia lopettane. Epäilty liimakorva ei ollutkaan liimakorva, vaan jotain muuta. Seurauksena korvaröntgen ja kuulotutkimus reilun kuukauden kuluttua. Tuon käynnin jälkeen saamme kuulla ihan spesialistia. Hyvä niin.

Pienistä asioista syntyy kokonaisuus

Satuinpa netissä surffatessani löytämään itseni Vihreän vyyhdin sivuilta. Erilaiset ihanat langat alkoivat suorastaan himottaa, mutta en vielä päästänyt sisäistä shoppailijaani valloilleen. Sen sijaan - kun mies kerran tuli erittäin aikaisin kotiin - otin vauvan kantoliinaan ja lähdin Helsingin Menitaan :) Viimeisiin joululahjoihin (jotka siis annan loppiaisena :) ) tarvitsin vähän materiaalia, ja koska edellisessä postauksessa mainitsemani Fritids Garn ei ole minua vielä pettänyt, kävin hakemassa kyseistä lankaa muutaman vyyhdin lisää. Voi vinde, miten ihana kauppa tuo Menita onkaan!! Jos ei olisi väliä, miten paljon lankoihin menee rahaa (toisaalta, onko muutenkaan...?), ostelisin tuolta surutta kaikenlaista. FG:n lisäksi toin kotiin vyyhdin vanhan roosan väristä silkkivillaa. Jos siitä saisin vaikka neulottua vauvalle kypärämyssyn.

Tämä pimeys ei juurikaan mieltä piristä. Liekö syynä todellakin pimeys, huonosta ruokavaliosta johtuva vitamiininpuutos (ai miten niin suklaasta ei saa kaikkia tarvitsemia ravintoaineita?) tai itseaiheutettu väsymys - nytkin istun tässä koneella neulottuani parin lapasia valmiiksi sen sijaan, että olisin fiksusti nukkumassa - olo on melkoisen nuutunut. Olen kuullut paljon kirkasvalolampusta ja sen tehosta, mutta kun juuri päästiin eroon ylimääräisistä tavaroista, en haluaisi tänne sellaisia lisää. Tulisi edes lunta, niin ei olisi niin pimeää. Eivätkä lasten vaatteet niin kuraantuisi. Ihan turha niitä toisaalta on pestä, kun seuraavan ulkoilun jälkeen näyttävät samoilta kuin ennen pesua.

Esikoinen jatkoi tässä eräänä päivänä taivasjuttujaan. Taisimme olla tulossa (vai menossa, ei enää äiti muista) maalta, kun takapenkiltä kuului esikoisen ääni: "Kaikki on jumalasta ja Jeesus on enkeli, koska se on kuollut. Kuolleet nimittäin muuttuu enkeleiksi." Mitä tuohon voi enää sanoa ;)

Huomenna onkin jännä päivä, kun vihdoinkin esikoinen pääsee eroon kitarisoistaan. Aikaisemmaksi sovittu leikkausaika siirtyi nuhakuumeen takia, mutta nyt tämä uusi aika näyttäisi toteutuvan. Minuakin jännittää :)

Vauvan kanssa käytiin eilen 3kk-neuvolassa. Painoa oli noin kuuden viikon aikana tullut noin kilo, ja pituutta 4,5cm. Tyyppi haluaisi kovasti jo seistä ja istua, vaikkei vielä edes käänny. Mikä ihme siinä on, että samalla, kun nämä meidän lapset ovat kerta kerralta pienentyneet, he myös lähtevät kerta kerralta aikaisemmin liikkeelle. Mielenkiintoista.

Ai niin, siitä pimeydestä vielä. Taisin purnata samaa asiaa jo viime syksynä, mutta purnaan uudelleen :) On aivan käsittämätöntä, miten vähän ihmiset käyttävät heijastimia! Kuinka moni kuvittelee, että katuvalot riittävät valaisemaan pimeässä kävelevät tummiin vaatteisiin pukeutuneet ihmiset niin, että autoilijat heidät huomaavat - käsi ylös. Eihän tuolla enää uskalla autollakaan ajaa, kun näitä kamikaze-jalankulkijoita on liikkeellä ihan liikaa. Bussikuskeja käy sääliksi, kun heidän pitää vielä huomata nuo kyseiset ihmiset pysäkeillä. Ihan turha hermostua, jos bussi ajaa ohi, kun kuski ei erota pysäkilläolijoita ympäröivästä pimeydestä.

Ja hei, mikä ihme siinä on, että autoilijat eivät voi vilkkua näyttää? Pelkäävätkö, että ne kuluvat? Vai pitävätkö kaikkia muita teilläliikkujia ajatustenlukijoina: kun olen aina tästä kääntynyt, niin kyllähän sen jo kaikki tietävät? Vai ovatko vain niin tyhmiä, etteivät tajua ilmoittaa kääntymisaikeistaan muille? Muutama vuosi sitten eräässä ohjelmassa yksi (mies)autoilija järjen jättiläisenä asiastakysyjälle heitti, että vittuako se muille kuuluu, minne hän on menossa. Muuten, se vilkku on melko hyödytön siinä vaiheessa, kun ollaan jo kääntymässä. Ihan vain vinkiksi.

Näin keskiviikkoiltaisin kolmoselta tulee verraton ohjelma: Myytinmurtajat. Minulla olisi pari myyttiä murrettavana. Myytti nro 1: jos purkan nielaisee, se päätyy umpisuoleen ja  tarpeeksi monta nielaistua purkkaa saa aikaan tukoksen. (Tiedän, ettei tuo ole totta - eihän?) Ja myytti nro 2: äidinmaito muuttuu sokerilitkuksi viimeistään kuuden kuukauden kohdalla, eikä sillä ole sen jälkeen mitään ravitsemuksellista merkitystä. Tosin tämä toinen myytti on jo myytiksi todistettu: äidinmaito ei muutu sokerilitkuksi missään vaiheessa (laktoosin määrä pysyy vakiona - 7g/1dl - kypsässä maidossa niin pitkään, kun maitoa vain muodostuu), vaan itse asiassa sen rasvapitoisuus hieman nousee, kun imetystä on kestänyt vuoden. Näin ollen ravitsemuksellinen merkityskään ei mihinkään häviä, vaikka jotkut lääkärit (ja mummot ja kummit ja naapurintädit muun muassa) niin edelleen uskovat. :)

Todellakin, joulu on jo ohitse, kun lahjasuklaat loppuivat. Mitä sitä nyt söisi?

Huovutusta ja huovutusta

Lapasmania sen kun jatkuu. Joululahjaksi antamani tuplalapaset otettiin kiitoksin vastaan - se työ ei siis ainakaan mennyt hukkaan :) (Olipa muutama miettinyt, mistä olin lapaset käynyt ostamassa, kun eivät uskoneet minun osaavan sellaisia itse tehdä. Heh.) Loppiaisena olisi tarkoitus jakaa vielä viimeiset joululahjat. Olin ajatellut antaa lahjaksi - yllätys yllätys! - lapasia. Tällä kertaa huovutettuja.

Viime talvena tein itselleni ekat huovutetut lapaset. Olin ostanut Novitan Huopanen-lankaa, kun Novitan talven lehdessä oli ollut kiva ohje. Ennen huovutusta lapaset olivat aivan jättimäiset! Pituus ainakin kolme kertaa enemmän, kuin mitä käteni on oikeasti. Leveyttä ei ollut niinkään paljon ylimääräistä. Koneessa uhkarohkeasti pesin lapaset kuudessakympissä parin pyyhkeen kanssa. Vaikka olin peukaloihin laittanut pakastepussit ohjeen mukaan, niin silti ne pirulaiset huovuttuivat kiinni. Lapasista tuli kauniit mutta käyttökelvottomat. En kuitenkaan lannistunut, vaan jatkoin huovutuskokeiluja, mutta toisella langalla :) Seuraavaksi kävin ihan käsityöliikkeessä ostamassa 100% villalankaa (Fritids garn), ja tein lapsille ja miehelle huovutetut lapaset. Ne onnistuivat vähän paremmin. Onneksi.

Kun tässä joulun alla tajusin, etten millään ennätä saada valmiiksi yhdeksää paria tuplalapasia, päätin antaa Huopaselle toisen mahdollisuuden. Nyt olen sitten kolmet huovutetut lapaset tehnyt valmiiksi asti - ja susiahan niistäkin tuli. Kele. Tällä kertaa peukalot eivät huovuttuneet kiinni, sentään. Olin jostain lukenut/kuullut, että kun neuloo ei-niin-paksuilla puikoilla, huopuminen ei olisi ihan niin voimakasta. Huopasen ohjeessa suosituspuikkokoko on 8-10. Koska käsialani on löysähköä, valitsin seiskan puikot. Ohjeessa myös sanotaan, että lanka kutistuu n. 40%, joten tein lapasista reilut. Siis kirjaimellisesti. Nyt nuo ovat pesukoneesta tulleet (ohjeen mukainen 40 asteen kirjopesu), ja olen viimeisen tunnin käyttänyt niiden muotoiluun ja venyttämiseen, mutta aikuisten käsiin (ne lahjan saajat) ne ovat edelleen himpun liian pienet. Voihan venäjä! En muuten myöskään liiemmin pidä huopuneen pinnan ulkonäöstä. Se on jotenkin nyppyinen ja "peltinen", toisin kuin Fritids garnia huovuttaessani. Epätoivoissani googlasin huovutusohjeita, ja sain lukea, että pesukoneessa mukana olleet pyyhkeet (tai no, itse pesin mukana yhden 4,6-metrisen kantoliinan) lisäävät huopumista. Jos olisin tuonkin ajoissa tiennyt...

Lankaostoksille en taida ennen loppiaista ehtiä, mutta lankakorissa on vielä ainakin yksi kerä Huopasta jäljellä, joten kai se on annettava langalle vielä yksi mahdollisuus. Tällä kertaa jätänkin kantoliinat ja pyyhkeet pesemättä. Ja jos noista tulee sudet, niin en ala. En.

Päivisin en juurikaan ehdi neuloa, mutta onneksi yöt on keksitty. Ja kaupat, joista saa ostettua suklaakonvehtirasioita, jos aika loppuu kesken :)

Uusi vuosi, uudet kujeet

Näin se vuosi sitten vaihtui. Ammuimme muutaman raketin jo iltayhdeksän aikaan, valoimme tinaa ja poltimme tähtisädetikkuja. Lapset tykkäsivät, vaikka minulla olikin huono päivä.

Uudenvuodenlupausta en tehnyt, sillä sen pitäminen ei ole vielä koskaan onnistunut. Sen sijaan tein toivomuksen: toivoin vuoden vaihtuessa itselleni hieman pidempää pinnaa. Tämä nykyinen kun on käynyt aivan liian lyhyeksi lasten kasvaessa. Etenkin keskimmäinen osaa sitä venyttää äärimmilleen erittäin tehokkaasti...

Tuli muuten katsottua Ykköseltä uudenvuoden vastaanotto Senaatintorilla. Ei vakuuttanut, valitettavasti. Sen jälkeen olikin hyvä mennä nukkumaan :)

Ensimmäinen ärsytys tänä vuonna: miksi, oi miksi yhdyssanojen käyttö on joillekin niin kamalan vaikeaa? Lehdestä luettua "karaoke valmiudet". Lukioaikainen äidinkielen openi (joka muuten oli tosi hyvä ja tehokas - ja pidettykin vielä ;) ) sanoisi tuohon että "kahden nominatiivissa olevan peräkkäisen substantiivin kirjoittaminen erikseen on erittäin paha virhe". (Tai jotain sinne päin - onhan lukiovuosista vierähtänyt jo jokunen. Nuo oikeinkirjoitussäännöt ovat muuten vieläkin minulla jossain tallessa, kun ne tuli kirjoitettua vihkoon silloin aikoinaan open sanelusta.) Rapun ilmoitustaululta bongattua: "joulu ja uuden vuoden aaton sauna vuorot". Voi elämä!!