Aivan turha juhla

Jos jollekin juhlapäivälle pitäisi (tai saisi) antaa turhake-palkinnon, minun valintani kohdistuisi juuri tähän päivään. Vappuun. Vappu on täysin turha juhla, ainoastaan yksi syy (jälleen) juoda itsensä räkäkänniin ja hillua kaduilla. Eikä Vappuna ole ikinä niin lämmin, että missään ulkona ihan oikeasti viihtyisi. Joka paikka sotketaan ja joka paikassa örvelletään. Ihan vain siksi, kun on Vappu.

Meillä ei ole juurikaan mitään vappuperinteitä. Mitä nyt munkit leivoin jälleen tänään (kuten viitenä aikaisempanakin Vappuna). Lapsille käytiin jo torstaina ostamassa Prismasta vappupallot. En vieläkään kaivanut esiin kolme vuotta sitten Vappua varten ostamiani serpentiinejä (koska lapset ne kuitenkin ensin repisivät tuhannen silpuksi, ja minulle jäisi jälkihuolto). Puhallettavia ilmapalloja on vielä paketillinen, ja ne hönkäillään täyteen huomenna, mikäli lapset kunnostautuvat sen verran, että saavat lastenhuoneen lattian tavararöykkiöiden alta näkyviin. Emme käyneet katsomassa Mantan lakitusta (eikä edes kiinnosta, kun siellä on ihan liikaa jengiä), emmekä huomenna suuntaa kulkuamme Ullanlinnanmäelle piknikille (kun ei sinne mahdu, eikä siellä voi ihan oikeasti syödä, kun kalliot ovat epätasaisia ja lapset juoksisivat paikasta toiseen niin, että hermo menisi). Emme myöskään ole koskaan käyneet missään vappulounaalla tai brunssilla, paljolti samasta syystä kuin miksi Ullis jää meiltä väliin. Meidän Vappumme on hyvin tavallinen. Yksi vapaapäivä muiden vastaavien joukossa. Huomenna me siivoamme autotallin. Että sellaista.

Vapaapäivän lisäksi Vappu on kiva ainoastaan siksi, että silloin saa tippaleipiä ja simaa - ja tietty niitä munkkeja :)

Törkeää välinpitämättömyyttä

Jostain kumman syystä satuin tänään selaamaan paikallislehteä. Kyllähän minä olen tiennyt, että alueen lähikoulu - se, johon esikoinenkin menee reilun vuoden kuluttua ekalle - on homekoulu. Olen myös kuullut huhuja, että vihdoinkin tilanteelle oltaisiin tekemässä jotain. Kyseisessä paikallislehdessä ollut mielipidekirjoitus sai minut kuitenkin näkemään punaista (ja vakavasti harkitsemaan, josko kuitenkin laittaisin esikoisen johonkin toiseen kouluun sitten, kun asia on ajankohtainen).

On kuulemma ollut yleisesti tiedossa, että kosteusvaurioita on löydetty jo vuodesta 1996 alkaen. Näiden 11 vuoden aikana tilannetta on korjattu pienillä pintapaikkauksilla, kuten mm. luokkien lattiapinnotteiden vaihtamisella. Niin, se mikä ei näy, ei haittaa. Kosmeettisista korjauksista huolimatta sekä opettajat että oppilaat ovat sairastelleet melkoisesti. Nyt käyttökiellossa on koulun jumppasali (eikä ruokalassakaan voi kovin pitkään oleskella ennen kuin oireita ilmaantuu). Kuulemma silloin kultaisella 70-luvulla, kun tuokin koulu rakennettiin, oli ihan yleisenä käytäntönä jättää rakennusjäte lattioiden alle. Kolmekymmentä vuotta kun se siellä muhii, niin keitos on valmis.

Mitä tekevät tämän kaupungin päättäjät? Eivät mitään. Nostelevat käsiään ja sanovat, että ei ole rahaa, voi voi. Kyllä minä tiedän, että jos liikuntavirastolle on budjetoitu x euroa, sitä ei opetustoimi voi käyttää, vaikka liikuntavirasto ei kaikkea rahaa tarvitsisikaan. Mutta miksi, oi miksi, tänne rakennetaan uusi palloiluhalli entisen viereen ja sitten sanotaan, että homekoulua ei ole varaa korjata? Eikä siinä vielä kaikki: ensi vuonna peruskorjataan pieni ruotsinkielinen koulu (tällä alueella) ja sen jälkeen tämän alueen lukio, koska niiden opetustilat ovat vanhanaikaisia. Vaikuttaa vähän siltä, että homekouluun ei kukaan halua koskea pitkällä tikullakaan. Niin että sori vain te kaikki, jotka joudutte homeisessa rakennuksessa aikaanne viettämään. Rehtorin ratkaisu tilanteeseen on se, että homeen takia sairastavia oppilaita siirretään tarpeen tullen muihin kouluihin. Melkoista hölmöläisten puuhaa, mielestäni.

Lehdessä olleessa mielipidekirjoituksessa vaadittiin koulun purkamista välittömästi ja uuden rakentamista tilalle. Kaikkien kuulemieni asianhaarojen perusteella alan myöskin olla samaa mieltä. Puskutraktori paikalle vain! No mercy!

Kyllä on harvinaisen paskasti hoidettu asia. Kenet vedetään edesvastuuseen? Kenelle voisi tilanteesta kannella? Kenen vika, että mitään ei tehdä?

Hetki terapiaa

Mitä tekee kotiäiti normaalin rankan päivän päätteeksi?

Illalla, kun vauva oli jo käynyt yöunille (klo 19.30) ja mies ja isommat lapset olivat tulleet vikasta liikkarista (klo 20.15), pääsin ihan yksin ruokakauppaan. Naurakaa vain, mutta tuo on monesti viikon tähtihetki. Kun tulin kaupasta kotiin (klo 20.50), isommat olivat jo syöneet iltapalan ja olivat hammaspesulle menossa. Minä ryhdyin siivoamaan ihan kaikessa rauhassa, kun lapset olivat menossa nukkumaan. Siivottuani (klo 21.50) talo oli ihanan hiljainen, joten otin lasin punaviiniä ja ryhdyin silittämään lakanoita.

Olen aina tykännyt silittämisestä. Siinä yhdistyvät huvi ja hyöty: näyttää tekevänsä jotain erittäin hyödyllistä, mutta samalla saa nautiskella omassa rauhassa ja omasta rauhasta.

Nyt pari tuntia myöhemmin, kaksi lasia punkkua juotuani ja ison pinon lakanoita silitettyäni voin sanoa, että olo on tosi rentoutunut ja akut latautuneet. Eikä haittaa yhtään se, että mies on huomisen päivän työmatkalla Ruotsissa. Terapiaa tämäkin ;)

Matalalentoa

Elämä kulkee nyt niin tasaisesti omia uomiaan, ettei ole mitään erityistä kirjoitettavaa:

Vauva on alkanut herätä aamulla kello kuusi (haukotus). Ei tainnu untenmaille uudelleen, vaikka kuinka yrittäisi rintaa tyrkyttää, vaan herää kakkahätään. Ja kun ollaan käyty pytyllä, jaksaa keikkua hereillä sen pari tuntia - jonka jälkeen isommat lapsetkin ovat jo hereillä. Eteenpäin ei vielä pääse, ja sekös harmittaa. Sylissä ollessaan haluaisi vain seistä. Kiinteitä ollaan aloitettu kerettiläisesti omena-päärynällä. Omena ei taida kuitenkaan oikein sopia, kun sai suun ympäryksen täyteen punaisia näppyjä. Muita maisteltuja ruokia ovat maissinaksut ja riisikakut. Ja ne kelpaavat mainiosti.

Päivien kulku on suunnilleen sama: herätys, aamutoimet, pihalle tai jonkun lapsen vienti kerhoon. Siivousta, pyykinpesua, ruuanlaittoa, siivousta uudelleen että mahtuu myöhemminkin ruokaa tekemään. Ulkoilua, ruokailua, iltatoimet ja nukkumaan. Välissä on useita erotuomarointeja ja muuta järjestyksen pitoa.

Mies toissapäivänä puheli, että olisi lähtenyt pikavisiitille isänsä luo ja ottanut lapset mukaan. Iloitsin jo mielessäni muutamasta tunnista omaa aikaa täällä kotona, mutta kivillehän tuo meni. Tietenkin. Tänään on jälleen luvassa pitkä päivä, kun heti töiden jälkeen mies menee isänsä kanssa syömään ja sen jälkeen vielä kavereidensa kanssa oluselle. Mutta en minä valita (ainakaan ääneen).

Paha mieli

Juuri tällä hetkellä toivoisin voivani herätä tästä painajaisesta. Elämä sucks, etenkin tämä äitinä oleminen.

Kun jokainen aamu alkaa itkupotkuraivarilla, mitä muuta voikaan odottaa. Päivät eivät ainakaan ole tasaisen harmaita, kun koskaan ei tiedä, milloin räjähtää. Joka ikinen asia antaa aihetta tappelulle: mitä pienempi juttu, sitä suurempi matsi. Puhe äänenvoimakkuudesta riippumatta ei tehoa. En tiedä, enkä halua kokeillakaan, tehoaisiko väkivalta. Tokkopa.

Olen selvässä palkkakuopassa. Kotiäidin tuloja pitäisi todella kipeästi nyt tarkistaa. Tämä työ on erittäin vaativaa ja vaarallista. Ympärivuorokautista, kuluttavaa (hiukset harmaantuvat silmissä) ja yksinäistä. Ei puhettakaan tasa-arvosta tai kunnioituksesta. Siitä huolimatta ikälisiä, indeksikorotuksia, ylityölisää sun muita etuuksia ei kuulu eikä näy. Eläkekään ei kartu näiltä vuosilta. Piinavuosilta, tekisi mieleni sanoa. Mitäköhän ne Kelassa tuumaisivat, jos ihan pokkana soittaisin ja näillä perusteilla vaatisin itselleni lisää liksaa?

Jos äiti pyytää, siitä viis. Jos äidiltä pyydetään, niin olisi pitänyt tapahtua jo. "Mitä se äiti kuhnii?" "Miksi mä en saa?" "Mä haluun nyt heti justiinsa!!" Joka ikinen pyyntö pitää perustella niin hyvin, että sitä ei enää oikein jaksa pyytää. Mieluummin tekee itse kuin käyttää joka kerta tuhottomasti aikaa siihen, että pyynnön kohde ymmärtää, että apu olisi ihan oikeasti tarpeen. Sama kieltämisen suhteen. Mitä sitä kieltämään, kun kukaan ei kuitenkaan kuuntele. Eikä tottele. Mistä tuli mieleen, että kun tässä eräänä päivänä pyysin mieheltä jotain pikkuasiaa (siis kyse oli ihan jostain triviasta; kenkien laittamisesta kenkähyllyyn eteisessä tms.) ja mies _kehtasi kysyä "Miksi?", niin vastasin, että ihan vain siksi, että se tekisi minut niin kovin iloiseksi. Ja ihan totta, melkein itkin ilosta, kun homma hoitui tuosta noin vain. Eikö olekin surullista. 

Tekisi mieli toivottaa tuo kolmevuotias Jousimies hornan tuuttiin. Tai antaa ensimmäiselle vastaantulijalle. Voisin vaikka maksaakin vähän. Juuri nyt en jaksa hirveästi välittää.

Mr. Murphy vierailee jälleen

Mikä kumma siinä on, että silloin, kun ollaan poissa kotoa enemmän kuin yksi yö, päivystykseen on parin tunnin ajomatka eikä mailla halmeilla avoinna olevaa apteekkia, joku lapsista sairastuu?

Vauvalla taitaa olla ensimmäinen korvatulehdus. Viime yö meni miten meni - siis minun ja vauvan osalta, muut kyllä nukkuivat makeasti. Tämä päivä on ollut melkoisen itkuinen (lähinnä vauva, minä olen kyennyt hillitsemään itseni), eikä tuleva yö kovin lupaavalta näytä. Paikassa, jossa olemme Pääsiäisen vietossa, oli tänään iltapäivällä peräti neljä lääkäriä. Yhteistuumin he diagnosoivat vauvalla korvatulehduksen. Huono äiti -syndrooma iski heti, kun olin ollut sitä mieltä, että itkuisuuden taustalla oli "vain" tukkoinen nenä. Mutta toinen olikin itkenyt sekä tukkoista nenää että kipeää korvaa.

Yksi lääkäreistä olisi soittanut puhelinreseptin lähimpään apteekkiin, mutta kun apteekit noin sadan kilometrin säteellä ovat kaikki kiinni. Tai siis yksi niistä aukeaa huomenna klo 10, pari muuta klo 12 ja loput neljä ovat kiinni sunnuntaisin, pyhistä puhumattakaan. Miten kummassa syrjäseutujen ihmiset pärjäävät ilman 24h avoinna olevaa apteekkia? (Eikä tämä paikka nyt ihan niiiiin syrjässä ole.) Nyt sylettää.

Kuolema ja ylösnousemus

Esikoisen kerhossa on näin Pääsiäisen edellä puhuttu paljon kuolemasta ja ylösnousemuksesta. Ovathan nuo kristinuskon keskeisiä teemoja. Hämmentävää on vain se, että esikoinen on selvästi juuri nyt siinä iässä, että kaikki tarinat kiinnostavat, ja hän onkin hyvä kuuntelija - oli puheenaihe sitten mikä tahansa.

Sattuipa niin ikävästi, että isovaari kuoli parisen viikkoa sitten. "Sopivasti" pääsiäisteeman aikaan. Kun tuli puhe hautajaisista, esikoinen kysyi, nouseeko isovaarikin kuolleista sitten Pääsiäisenä. Kun kuulemma Jeesuskin nousi, vaikka oli kuollut. ("Jeesus kuoli ja haudattiin, mutta se nousi kuolleista kun sen haudalta otettiin se kivi pois.") Yritin selittää, että ylösnousemusta ei ole todistettavasti tapahtunut tuon yhden kerran jälkeen, ja se tapahtui tosi kauan aikaa sitten. En viitsinyt sanoa, että toiset uskoo tuohon, mutta toisten mielestä se on vain satua, sillä tilanne, että kerhon jälkeen esikoinen kertoo kertoneensa kerhon ohjaajille äidin sanoneen kristinuskon olevan vain satua on sen verran paha,  ettei sitä huvita kokea.

Vaikka hautajaiset olivat vasta pari päivää sitten, ylösnousemuksesta ei ole esikoinen enää puhunut. Nyt odotellaan jo pääsiäismunia...

Puoli vuotta

Vauva täytti tänään puoli vuotta. Ihan on haikea huomata, että (mahdollisesti viimeinen) vauvani on kovaa vauhtia kasvamassa taaperoksi.

Merkkipäivän kunniaksi kävimme neuvolassa ja reiteen saatiin eka piikki. Luovutin: en jaksanut metsästää Infanrix-rokotetta enää, joten Pentavac-rokote annettiin kaikesta huolimatta. Ehkä se ei haittaa... Terveydenhoitaja oli vahvasti sitä mieltä, että kun hienosti ollaan oltu täysimetyksellä kuusi kuukautta, niin nyt pitäisi kiinteitä saada vauhdilla menemään. En ilmaissut ainakaan kovin voimakkaasti eriävää mielipidettäni ;) Kuulemma etenkin puuroja pitäisi alkaa syöttää, mielellään sekä aamulla että illalla. Tulinpa kertoneeksi, että eilen jo korkkasimme tämän puuro-osaston (hurja pikkusormen kynnellinen/lusikankärjellinen kaurapuuroa omin käsin lusikalla suuhun vietynä - ei tullut leualle :) ). Tänään jatkoimme rauhallista soluttautumista sekasyöjän maailmaan: vauva antaumuksella imeskeli puolikkaan viinirypäleen (valkoinen kivetön) illalla kokouksessa. Siitä se lähtee...

Mitä tuohon liikkumispuoleen tulee, niin kovasti vauvaa harmittaa, kun lelut vain loittonevat, vaikka hän kovasti yrittää niiden luo päästä. Peruuttaminen on siis hallussa :) Myös kellonviisarina pyöriminen onnistuu: siihen suuntaan on nenä saatava, mistä kuuluu esikoisen tai keskimmäisen ääni. Uusinta uutta (tai no, pari viikkoa vanha juttu jo) on konttaus- tai karhukävelyasennossa heijaaminen. Ehkä tässä pian saamme todistaa etenemistä nenän näyttämään suuntaan.

Kevät toi, kevät toi räätälin...

Meitä on hellitty mahtavilla keleillä. Ei uskoisi, että elämme vasta maaliskuuta. Ihan tulevat Lontoon ajat mieleen: narsisseja, ruusuja, tulppaaneja, vihreää ruohoa, lämmintä auringonpaistetta, katukahviloita (joissa ei ikinä ehtinyt käydä - eikä kyllä ollut varaakaan), rentoa meininkiä. Mieletöntä!

Talvi on mennyt neuloessa, vaikka esikoisen villahousut eivät olekaan vielä valmiit. Lankaa on vaikka millä mitalla, ja sormia syyhyttää päästä neulomaan itselleni ihania toppeja. Lasten mummo hoitaa neulomisen lapsille, joten minä voin huoletta keskittyä itseeni ;)

Neulomisen lisäksi on ihan selvästi aika nostaa ompelukone ja saumuri kaapista. Kaivelin kangaslaatikoitani tänään ja löysin muutaman imetyspaitakankaan odottamasta. Niiden lisäksi kipaisin Eurokankaassa (jonka liikevaihtoa rikastutin 160 euron verran) ja ostin pari uutta paitakangasta lisää, lastenhuoneeseen uudet verhot (pitää vielä ommella) ja kummitytölleni kyläilytakkikankaan. Siitä takista tulee ihqu, sanokaa minun sanoneen :)

Suunnitelmia olisi vaikka muille jakaa, mutta eräs tuttu ongelma seuraa matkassa edelleen: aikapula. Päivät menevät tiiviisti lasten kanssa puuhatessa ja kotihommia tehdessä, joten öisin olisi sitä aikaa sitten ommella. On vain sen verran äänekästä puuhaa, ettei ihan hirveän myöhään viitsi sitä tehdä. Puikkojen kilinä ei naapuriin kuulu, mutta ompelukoneen ruksutus kyllä. Niinpä tehokasta ompeluaikaa on noin tunti vuorokaudessa, kun lapset on ensin saateltu unten maille. Harmi sinänsä, sillä vaikka olenkin nopea ompelija, yhden paidan ompelemiseen menee kuitenkin vajaat pari tuntia. Puhumattakaan kankaan leikkuusta (jonka mielelläni delegoisin jollekin muulle, jos voisin).

Ah ja voih, jos saisin toivoa, toivoisin muutamaa kolmen tunnin pätkää ihan vain itselleni ompeluajaksi. Toivossa on hyvä elää...