Apua!

Yhdistys, jonka toiminnassa olen erittäin aktiivisesti ollut mukana kohta kahdeksan vuotta, on nyt joutunut selkä seinää vasten. Pienillä rahasummilla projektirahoitusten näkökulmasta ollaan tähänkin asti toimittu, mutta ensi vuoden alusta sekin määrä on katkolla. Tämä tarkoittaa toiminnan supistumista lähestulkoon nollille.

Imetystukipuhelin reagoi tilanteeseen ehkä rajustikin. Kun palvelun kautta imetystukea on saanut vuosittain reilut 1000 äitiä, on aivan turha väittää, ettei palvelua enää tarvita.

Suomessa vauvoja syntyy keskimäärin 60 000 vuodessa. Yhdistyksellä on tukikontakteja keskimäärin 6000 vuodessa. Kymmenen prosenttia ikäluokasta on ilmeisesti rahoittajille liian pieni määrä, tai sitten he sokeasti luottavat siihen, että terveydenhuollon ammattilaiset kykenevät (koulutuksen puutteesta ja työmäärän kuormittavuudesta huolimatta) antamaan imetystukea sitä tarvitseville. Harhaahan se on, kun imetysohjaustakin on niin vaikea saada. Lisäksi lokakuun alussa julkaistava Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen kokoama Imetyksen edistämisen ohjelma uhkaa näillä tiedoin jäädä vain paperinipuksi muiden joukossa, kun sen toteutumista ei mikään taho ehdi valvoa. Tähänkö on äitien ja vauvojen tyydyttävä?

Ahdingosta, sen seurauksista ja yhdistyksen toimijoiden sekä tukiäitien taistelumielialasta ja -keinoista voi lukea enemmän blogista.

Arjessa täyskäännös

Viikko työssäkäyvän elämää takana, ja vieläkään ei ahdista :) Se on ihan varmasti hyvä merkki ;) Kehtaanko edes kertoa, miten ihanalta on tuntunut hoitaa vain itseään ja omia hommia päiväsaikaan. Lounaan syöminen ypöyksin on ihan luksusta!

Täällä koulut alkoivat tiistaina 11.8. ja samana päivänä myös keskimmäinen ja kuopus jäivät päiväkotiin tätien hellään huomaan, kun minä suunnistin opekokoukseen hyvän fiiliksen saattelemana. Päiväkotielämä on lähtenyt sujumaan yllättävän hyvin. Keskimmäinen vähän protestoi aamuisin, kun kaikki "vanhat" kaverit pääsevät esikoisen kanssa kouluun, eikä hänellä kuulemma ole yhtään isoa kaveria päiviksessä. Kuitenkin, kun sitten käyn lapset iltapäivällä hakemassa kotiin, saan joka kerta ensimmäisenä kuulla: "Äiti, ei vielä!!"

Kuopus on päiväkodissa kuin kala vedessä. Iloisena jää aamuisin vilkuttelemaan ja hoitajien mukaan on tosi reipas ja iloinen ja ahkera. Päiväunille nukahtaa suunnilleen samalla hetkellä, kun pää osuu tyynyyn. Ruoka tosin ei ole liiemmin maistunut, kun siinä on perunaa, josta kuopus ei juurikaan tykkää. Syö sen sijaan sitten hienosti välipalat ja päiväruualla näkkäriä. No, ei hän sinne ruuan ääreen kuole, se on varmaa :)

Viikon pehmeä lasku on siis takana, ja nyt jatketaan tästä eteenpäin ihan normaalia arkea. Aamulla lähetän ensin esikoisen kouluun, sitten vien kaksi nuorempaa päivikseen viimeistään puoli kymmeneksi. Tämän ansiosta aamut ovat vielä toistaiseksi ihanan rauhallisia :) Kun lapset on saatu päivän puuhiin, on minun aika aloittaa omat hommani. Suunnittelua ja pikkuasioiden hoitamista.

Jännäksi arjen tekee se, että työpäiväni ovat pääasiassa kaksiosaisia: aamupäivisin suunnittelen kotona tai salilla iltojen ohjelmaa. Iltaisin sitten olen siellä salilla oppilaiden kanssa, ja toteutan suunnitelmiani :) Ennen opetustyön alkamista ehdin hakea lapset päiviksestä ja ilta onkin sitten miehen vastuulla, kun minä vuorostaan ansaitsen rahaa leipäni eteen.

Huomenna olenkin sitten tosikoitoksen edessä, kun tapaan oppilaat ihan ekaa kertaa. Samoin tiistaina, keskiviikkona, torstaina ja perjantaina :) Sen jälkeen voikin vähän rentoutua ja todenteolla alkaa suunnitella tätä syksyä nimenomaan oppilaiden lähtökohdista käsin.

Jotta ei alkaisi kuulostaa ihan rutiinilta koko homma, niin kerrottakoon vielä, että vanhempieni uuden talon rakentaminen sujuu ihan aikataulussaan. Sisäseinät on kohta maalattu, ja on aika alkaa miettiä lattioita ja sisäkattoa. Muuttopäivä koittanee lokakuun puolivälin tienoilla. Ja sen jälkeen onkin meidän aika kääriä hihat ja aloittaa vanhan talon remontointi. Mielenkiintoiseksi sen tekee se, että täällä asutaan samalla (tosin tavarat muuttavat tänne vasta, kun osa remontista on tehty. Onneksi meillä ei huonekaluja ehtinyt ihan hirveästi kertyä kerrostalokolmiossa vietettyjen vuosien aikana), ja muukin arki soljuu siinä rinnalla, eli minä illat töissä. Saas kattoo nyt, miten tuo organisoidaan...

Ei muuta kuin täysin purjein kohti työelämän ja perhe-elämän yhteensovittamisen haasteita. Eiköhän se siitä lutviudu, kun saadaan pyörät pyörimään.

P.S. Lienee aika myös päivittää tuota statusta :)

Mielenkiintoinen reissu Korkeasaareen

Torstaina kuopus kärtti minulta reissua Korkeasaareen "kaahuja" katsomaan. Olin selvästikin väliaikaisen mielenhäiriön kourissa, kun niin auliisti reissun lupasin säävarauksella heti seuraavaksi päiväksi. Annoin esikoisen ja keskimmäisen jopa pyytää yhtä ystäväänsä mukaan, ja se on jo paljon se. Etenkin, kun oletuksena oli, että lähtisin yksin neljän lapsen kanssa matkaan.

Perjantai valkeni suht aurinkoisena ja poutaisena, joten pakkasin eväslaukun ja varavaatteet (ja sadetakit) rattaisiin ja sitten lähdimme kävellen asemaa kohti. Mies lähti sittenkin mukaan, joten oli sentään joku toinenkin eri suuntiin säntääviä lapsia kaitsemassa kanssani.

Junamatka pikkukaupungista Helsinkiin meni ihan hienosti, vaikkakin melko äänekkäästi. Mitään ihmeempää ei tapahtunut myöskään matkalla Helsingin rautatieasemalta lauttarantaan Kauppatorille. Olin jopa niin kaukoviisas, että valitsin rauhallisemman reitin kuin mitä Esplanadi olisi ollut siihen aikaan päivästä. Ehdimme hienosti lauttaan, ja lapset seurasivat silmät hohtaen siipirataksen pyörintää lähestulkoon koko 20 minuuttia, mitä matka kesti.

Päästyämme maihin Korkeasaareen päätimme lähteä kiertämään reittiä epäortodoksisesti lopusta alkuun. Tämä lähinnä siitä syystä, että kuopus niin kovasti halusi nähdä "kaahuja", ja karhulinnahan on siellä loppupään numeroissa.

Matkalla sinne näimme ensin nämä söpöt Alppikauriin kilit kiipeilemässä kalliorinteellä.

Takinit saivat lapset myös innostumaan, etenkin kun ne tulivat niin lähelle :)

Kun sitten Karhulinnalle päästiin, oli sen asukas pienoinen pettymys pikkuväelle. Nalle uinui sikeästi ylhäällä tasanteella. Muita asukkaita ei aitauksessa edes näkynyt.

Alueella käyskentelevät riikinkukot kyllä lapsia kiinnostivat. Tämä komea yksilö yhytettiin ravintola Pukin edustalta. Vaikka kuinka maaniteltiin, niin eipä tuo suostunut komeaa pyrstöään esittelemään.

Käytiin vielä katsomassa käärmeitä ja pikkuapinoita ja sammakoita Africasia- ja Amatsonia -taloissa. Tällainen kääpiömaki sieltä löytyi. Poikanen oli syntynyt reilu viikko aikaisemmin ja nyt matkusti turvallisesti (?) emänsä selässä :)

Taivaalle katsahdettuamme päätimme skipata paviaanit ja suuntasimme kulkumme Kissalaaksoon. Leijonat olivat ruokalevolla. Aitauksen seinässä oli kyltti lauman saaneen aikaisemmin päivällä syödäkseen auton alle kuolleen valkohäntäkauriin ruhon. Urosleijona makoili ihan aidan vieressä, mutta pleksin läpi otettu kuva ei ole tämän parempi:

Eikä se suostunut karjumaan, vaikka kauniistikin pyydettiin.

Tiikeri sen sijaan ilmeisesti kyllästyi meteliin ja heräsi :)

Ajoitus oli oikeastaan aika hyvä, sillä kun alkoi tihuttaa, olimme nähneet lasten mielestä kaikki kiinnostavat eläimet (myös ne ihanan riehakkaat gebardinpoikaset). Suuntasimme ensin lauttarantaan jätskille ja siitä sitten lautalla Kauppatorille. Lauttamatkalla sade yltyi. Olin tyytyväinen mukaan pakkaamistani sadetakeista lapsille. Mitä siitä, että kengät olivat vähän heppoiset :) Minä turvauduin sateenvarjoon, kuopus matkusti rattaissa sadehupun alla ja vain mies oli suurimmaksi osaksi sään armoilla.

Junamatka kotiin meni hienosti kuopuksen nukkuessa rattaissa. Mutta kun pääsimme pikkukaupungin rautatieasemalle ja piti lähteä kävelemään kotiin päin, taivas repesi. Sateenvarjo oli pelkkä vitsi, sateenkohinan yli ei kuullut puhetta ja rattaidenkin sadehuppu falskasi niin, että kuopus heräsi saadessaan kaiken veden syliinsä. Eipä siinä voinut muuta kuin nauraa, kun kotiin päin kiirehdittiin veden lainehtiessa kengissä ja valuessa silmiin.

Sisälle päästyämme tarkistimme vahingot: olimme alusvaatteita myöten likomärkiä. Vain kuopuksen kengät olivat säästyneet kastumiselta :D Ei muuta kuin vaatteet pois ja lämpöiseen saunaan lämmittelemään.

Huomenna olisi suunnitelmissa käydä Rautatiemuseossa Hyvinkäällä. Edellisestä kerrasta onkin aikaa vierähtänyt n. 20 vuotta :)

Loman loppukiri on nyt päällä. Saa nähdä, iskeekö turnausväsymys loppumetreillä...