Häähullut

Aina välillä viihdytän itseäni katsomalla neloselta Häähullut-ohjelmaa. Siinähän yhdysvaltalaiset morsiamet näyttävät, miten häistä saadaan täydelliset - ja rahaa palaa.

Minäkin aikoinaan ajattelin, että kun joskus menen naimisiin, tapahtuu vihkiminen kirkossa kaikkien sukulaisten ja ystävien läsnäollessa. Lisäksi tiesin, minkälaisen morsiuspuvun haluan. Ja hunnun, tottakai. Ja juhlista ei sitten iloa ja riemua puuttuisi. Olin jopa miettinyt bändinkin valmiiksi. Häävalssista en ollut päättänyt, kun niitä on niin monta hyvää... Unelmoin suurista kirkkohäistä, mutta kuinkas kävikään.

Astuin avioon maistraatissa. Mies kun ei kuulu kirkkoon. Päivä oli ihan tavallinen keskiviikko, ja vihkiminen suoritettiin keskellä päivää. Tilaisuus kesti peräti vartin (ei mitään ylimääräistä), ja morsiusparin (eli miehen ja minun) lisäksi paikalla olivat lapset, kaikki kolme kappaletta, sekä heitä vahtimaan pyydetty ystäväni. Hän sai toimittaa myös todistajan virkaa. Kaasoksi häntä en pyytänyt, kun ei ollut sellaiselle tarvetta. Ei valkoista unelmahääpukua, ei huntua, ei kukkia. Sormus sentään oli hankittuna, vaikka sekin piti viedä vihkimisen jälkeen pienennettäväksi :) Vihkimisen jälkeen kävimme torikahvilassa kahvilla. Herkuttelimme oikein, sillä lapsille tarjottiin letut hillolla ja kermavaahdolla. Häämatka oli yhtä kuin autoajelu Kehä kolmosta pitkin kotiin :)

Rahaa meidän häihin paloi keskimäärin 300e (sormukseen suurin osa). Ja ihan kivat ne häät silti olivat.

Sukulaiset ja ystävät saivat kuulla säädyn muuttumisesta tipoittain myöhemmin, kun muistimme kertoa. Tai kun näkivät sormessani uuden sormuksen - sitten, kun olin saanut sen takaisin oikean kokoisena.

Suunnitelmissa oli vielä ennen joulua järjestää myöhemmin ihan kunnon hääjuhla, mutta se taitaa kuitenkin jäädä. Mitä sitä juhlimaan jälkikäteen. Siinä sitä olisikin rahastuksen makua...

Pientä puuhastelua

Vihdoin ja viimein odottelu palkittiin, kun eilen kävimme hakemassa Lundian liikkeestä "uuden" hyllykkömme. Olihan siinä vanhaakin seassa, mutta pääasia on, että hyllykkö sekä näyttää uudelta että toimii vanhaa paremmin.

Tänään heti aamiaisen jälkeen käärimme hihat ja ryhdyimme hommiin. Ensin tyhjensimme vanhan hyllyn. Esikoinen ja keskimmäinen auttoivat, ja homma kävi sutjakasti. Sitten ryhdyimme kokoamaan uutta hyllykköä. Ja kokosimme ja kokosimme. Ja vähän viilasimme ja säädimme. Ja ihmettelimme ja kummastelimme. Ja lapset venyivät ja vanuivat, mutta ulos ei siltikään voinut lähteä. Sitten vauva meni päikkäreille ja mies rautakauppaan. Oli nimittäin kaiken sen kääntämisen ja vääntämisen jälkeen käynyt ilmi, että seinä on kiero ja lattia vino. Yritä siinä sitten saada kaapinovia asettumaan kauniisti suoraan.

Kahdeksan tuntia (!) myöhemmin homma oli siinä pisteessä, että kahdeksan ovea oli paikoillaan, samoin kaikki hyllylevyt, mutta kaksi liukutaso-ovea menevät vaihtoon. Syy: saranoiden paikat ovessa oli väärin laitettu. Vähän harmittaa, mutta sellaista sattuu.

Kun lapset saatiin untenmaille (ja urheasti uurastanut mies kanssa), ryhdyin jälleen hommiin. Tällä kertaa kannoin kirjoja sun muuta tavaraa takaisin hyllyyn. Käsittämätön määrä erilaista sälää siihen vanhaankin oli saatu mahtumaan, eikä tälläkään kertaa ollut hirveästi aikaa miettiä, mikä säästetään ja mikä ei. Kirjat ja kansiot on nyt laitettu kauniisti ovien taakse, mutta sälä odottaa säätäjän virkeämpää olotilaa.

Täytyy sanoa, että uusi hyllykkö on hieno! Ja ihanat ovet!! Pysyvätpä tavarat piilossa kaikkien (vieraiden) katseilta ja lasten sormilta. Olen tyytyväinen :)

Outo valoilmiö

Näin hiihtolomaviikon alkajaisiksi oli mukava herätä auringon kajoon. Eipä tarvitse enää vastapäisen naapurin keittiön ikkunan kautta yrittää saada pientä annosta kirkasvalolampusta, kun luonnon oma kirkasvalolamppu hoitaa homman :) Verrattuna niin moneen muuhun päivään tällainen herätys antaa ihan eri tavalla energiaa koko päiväksi. Yllätys yllätys, lapsetkin huomasivat auringon, ja nyt riehuvat sisällä kuin viimeistä päivää. Ulos eivät halua lähteä, kun ovat omien sanojensa mukaan kipeitä. Niin just. (Vaikka esikoisella toisaalta ihan oikeasti oli kuumetta perjantaina ja lauantaina.)

Keväthangilla hiihtelyn voi ilmeisesti unohtaa. Kevät tulee kyllä, mutta hankia ei juurikaan ole täällä näkynyt. Olenkin ihan vakavissani harkinnut kävelysauvojen hankkimista. Suksethan ostin pari talvea sitten, mutta niiden käyttö on (myös muista kuin minusta riippumattomista syistä) jäänyt tosi vähälle. Jos nyt vaihtaisi sivakoinnin rivakkaan kävelyyn? Idea houkuttelee, mutta bongaan heti parikin ongelmaa. Ensimmäinen on lastenhoitosellainen. Mitä teen lapsille, kun lähden itse reippailemaan? Mies kun tulee töistä verrattain myöhään kotiin, enkä viitsisi naapureita liikakäyttää lapsenvahteina. Toinen ongelma liittyy tähän ensimmäiseen: kun mies tulee myöhään, ei päivänvaloa enää silloin ole, eikä minua huvita lähteä kävelemään yksin tuonne pimeään. Ei taida sauvakävely onnistua ennen kuin lapset ovat niin isoja, että pärjäävät tunnin omin nokkinensa kotona. Sinänsä harmi, kun ei tässä nuorruta itse yhtään...

Pulinat pois, ja pihalle happea haukkaamaan. Kun ei kerran vettä sada ja ilma on aurinkoinen, niin siitä pitää nauttia :)

Kiperiä kysymyksiä ja paljon muuta

Kyllä sitä tuntee itsensä harvinaisen tyhmäksi lasten edessä, kun nämä keksivät kysyä mitä kummallisimpia kysymyksiä. Esikoinen on tässä parin viikon aikana mm. kysynyt, mikä on huumerikos, mikä on veropetos, milloin tulee kunnon talvi ja koska hän saa oman auton. Huumerikoksen ja veropetoksen osasin jotenkuten selittää, mutta kahteen viimeiseen piti rehellisesti sanoa, etten tiedä.

Kuopus vuorostaan kysyi tässä eräänä päivänä, ajavatko jäänmurtajat pimeässä vai nukkuvatko ne silloin. En valitettavasti osannut vastata. Ja kun hänen 4v-synttäreitä vietettiin viikko sitten, hän kysyi onko nyt talvi vai kevät. Kysymys juontanee juurensa siitä, että olen sanonut, että hänen synttäreidensä aikaan on ihan varmasti lunta...

*

Ystävänpäivä tuli ja meni. Olin reipas, ja askartelin kymmenelle hyvälle ystävälle ihan oikeat ystävänpäiväkortit. Minulle tuli hyvä mieli, toivottavasti myös korttien vastaanottajille :) Itse en saanut yhtäkään korttia, ja mieskin muisti koko päivän vasta illalla nukkumaanmennessään. Sain suukon. No, parempi sekin kuin ei mitään - kai.

*

Kelien ollessa mitä on, lasten haalarit ovat jatkuvasti kurassa ja ravassa. Ja jos olen ihan rehellinen, olen ollut myös aika laiska niitä pesemään. Miksi pesisin, kun heti seuraavan kerran kun haalareita käyttävät, ei niistä näe, onko ne pesty äskettäin vai kuukausi sitten. Tämä toimintatapa on nyt kostautunut. Yritin saada haalareista alkuperäistä väriä näkyviin, ja kehnosti kävi. Sappisaippua on testattu (harjasin sitä juuriharjalla kankaan pintaan, annoin vaikuttaa piiiiiitkän tovin ennen pesua pesukoneessa), ja edelleen haalareissa on tummia pinttyneen ravan läikkiä. Kuopuksen haalarin alkuperäisväri jää pitkälti arvailujen varaan, mikä on harmi, sillä sen jälleenmyynti on tässä tilanteessa huomattavasti vaikeampaa kuin puhtaan ja tahrattoman haalarin myynti. Nyt mietinkin, jaksanko kokeilla ruokasoodaa tahranpoistajana. Olen googlannut aiheesta, ja sitä hehkutetaan estoitta lähes poikkeuksetta. Sitä en tiedä, sopiiko ruokasooda yhteen Reiman tec-kankaan kanssa. Taitaa jäädä nähtäväksi.

*

Meillä alkoi hiihtoloma, mutta emme ole minnekään lähdössä. Miehen sanoin, keli ei inspiroi. Sinänsä harmi, kun olisi voinut olla kiva käydä jossain kauempana. Vaikka Oulussa. Tosin kävin siellä eilen. Edellisestä kerrasta Oulussa onkin kulunut ainakin 20 vuotta. Illalla oli hieman hassu olo, kun oli tullut matkustettua yli 1100km. Lentäen menin aamulla ja lentäen tulin illalla. Vapaaehtoistyö pitää kiireisenä :) Oli mukava nähdä vähän luntakin, vaikka ei sitä Oulussakaan ollut kuin nimeksi.

Nyt pitää enää miettiä, mitä ihmettä ensi viikolle keksisi, kun esikoinenkin on kotona kaiket päivät. Luistelun ja mäenlaskun hiihtämisestä puhumattakaan voi unohtaa. Kunhan ei vettä sada, niin emmeköhän me saa aikaamme tuolla pihalla kulumaan. Toivottavasti.

Kun maas' on hanki

Onpa ollut tympeä talvi. Niinpä heti, kun on mahdollista, pitää käyttää tilaisuus hyväkseen. Näin tein eilen, kun olin keskimmäisen ja kuopuksen kanssa pihalla aamupäivällä. Maassa kymmenisen senttiä yöllä satanutta nuoskalunta, eikä vauvaa liinassa (toisin kuin niin monena aikaisempana talvena). Kyllähän sen arvaa, mitä alkaa tehdä mieli ;)

Homma lähti liikkeelle lumilyhdystä. Pitihän sitä testata, osaanko vielä pyörittää sopivia lumipalloja. Osasin :) Ja lyhty pysyi harvinaisen pitkään ehjänäkin, vaikka pieniä jalkoja vipelsi ympärillä. Sitten tein muutaman pikkuapulaisen kanssa ison kolmen pallon lumiukon. Sain ihailevia katseita osakseni etenkin näiltä alle metrinmittaisilta. Ukon kaveriksi innostuin muovaamaan rusakon :) Kauempaa katsottuna yhdennäköisyys oli ilmeinen. Tämä tosin oli melko pönöttävä pupu, niin kuin vahtipupun pitääkin, heh.

Ja lopuksi, ennen kuin raahasin nälkäisen jälkikasvuni sisälle syömään, heittäydyin selälleni tallaamattomaan lumeen ja tein lumienkelin. Ja toisen. Lunta - jee!

No, se ilo ei pitkään kestänyt, sillä tänään suurin osa lumesta on muisto vain. Samoin kuin lumiukko ja rusakkokin. Tosin heidän kohtalokseen koitui pihan kaksi kouluikäistä tyttöä, jotka antaumuksella potkivat luomukseni kumoon eilen illalla. Näin ikkunasta. Toki aina parempi, että potkivat lumityyppejä kuin mummoja, mutta silti vähän harmittaa. Onneksi otin ukkeleista pari kuvaa. Harmi, että otin kuvat kännykällä ja että kännykän usb-piuha ei jostain kumman syystä toimi. Jää siis näyttämättä luovuuteni hedelmät. Aina ei voi voittaa.

Jos talvi oli tässä, mä en ala.