Vesipetojen klaani

Ihanaa, kun on ollut aurinkoista ja lämmintä. En valita säästä (vaikka lämmin ilma tarkoittaakin enemmän ötököitä ulkona ja kuumuutta sisällä), kun näitä lämpöisiä päiviä on kuitenkin sen verran vähän vuodessa. Ja mikäs täällä maalla on ollessa, kun meri on tuossa vieressä, jonne tarpeen tullen pääsee vilvoittelemaan :)

Lapset käyttävätkin vettä vilvoitteluun useamman kerran päivässä. Matalassa rantavedessä on kiva polskia ja leikkiä - vaikka pulkilla (!), eikä se, että pintaveden lämpötila on 20 asteen paremmalla puolella, haittaa yhtään. Niin kuin viime kesänäkin, olen jo alkanut odottaa, koska lapsille kasvavat kidukset. Sen verran paljon päivittäinen elämä on siirtynyt rannan suuntaan.

Kaikki kolme tenavaa ovat innokkaita vesipetoja. Nuorimmainenkin, jonka mielestä parasta on päästä hyppimään laiturilta veteen. Toki niin, että joko minä tai mies pidämme taaperoa käsistä kiinni ja sitten "dippaamme" hänet veteen. Sitä saakin tehdä ihan hiki hatussa väsymiseen asti. Ennemmin aikuinen tuossa touhussa väsyy kuin tuo vajaa kaksivuotias. Ei laiturilta veteen hyppiminen ole esikoisesta ja keskimmäisestäkään yhtään tyhmää, päätellen hyppyjen määrästä ja riemunkiljahduksista ja naurun pyrskähdyksistä hyppyjen jälkeen. Esikoinen oppikin jo viikonloppuna hyppäämään laiturilta pää edellä. Keskimmäinen vetelee sujuvasti mahalleen tai pommilla, ja kellu-uikkarit takaavat sen, että tyyppi nousee pintaan kuin korkki :) Koiraa uivat molemmat ihan sujuvasti, sukeltavat kuin hylkeet ja esikoinen jo harjoittelee rintauinnin vetoja. Ja jos kuopus isoihin sisaruksiinsa tulee, niin jo ensi kesänä on hän mukana hyppyjoukoissa - kellu-uikkarit päällä.

Lienee sanomattakin selvää, että sauna lämpiää joka ilta, ja sellainen mukava saunaan, uimaan, saunaan, uimaan -rundi toistuu useita kertoja.

Perhanan paarma ja muita kuulumisia

Olo on kauniista ilmasta ja rennosta mielestä huolimatta tällä hetkellä hieman alavireinen. Tästä fiiliksestä saan kiittää sitä perhanan paarmaa, joka perjantaina puolen päivän jälkeen nappasi kiinni oikean polveni sivuun. Jumankekka, miten jalka onkaan kipeä! Pohje turposi ja oli eilen ihan kivikova, punainen ja kuumottava pölkky. Housujenkin kosketus sattui, käveleminen tuntui inhalta ja voi sitä kutinan määrää...
Antihistamiineista ei ollut mitään apua, hydrokortisonivoide auttoi hetken. Särkylääke vei pahimman jomotuksen pois, mutta pakko oli aloittaa antibioottikuuri. Nyt, reilut 12 tuntia kuurin aloittamisesta tuntuu hieman paremmalta. Turvotus on jonkin verran helpottanut eikä kipuakaan tunnu. Käveleminen on kuitenkin vielä hieman hankalaa, kun "nahka venyy" tosi ikäväntuntuisesti.

Olenkin nyt pari päivää kysellyt, kuka hiivatti oli niin fiksu, että keksi paarmat. Niistä ei ole mitään hyötyä, syövät vain ihmistä.

No, menevät ne hellepäivät näinkin, sisällä paarmoja ja itikoita paossa lääkkeitä syöden...

* *


(Parlamenttitalo ja Big Ben)


(Serpentiini-järvi Hyde Parkissa)

Vähän iloisempiin kuulumisiin: Lontoon reissu tuli, oli ja meni - ja kivaa oli :) Näin vanhoja luokkakavereitani pitkästä aikaa. Nautin Lontoon humusta ja kävelin siskoni kanssa ympäri ämpäri Covent Gardenia, join hyvää viiniä ja paransin maailmaa. Kolme päivää ja kaksi yötä menivät kuin hujauksessa. Tällä kertaa tuntui, että reissu olisi kyllä voinut olla hieman pidempi, mutta parempi tuokin kuin ei mitään.

* *

Kesäloma on mennyt mökkeillessä ja muuton parissa. Pikku hiljaa ollaan kaappeja tyhjennetty ja viety tavaroita väliaikaiseen säilytykseen sen, mitä ollaan mökkeilyltä ja lomailulta jaksettu.
Näin kivat järvimaisemat oli Kutemajärvellä tämän viikon puolivälissä (kun aurinko suvaitsi paistaa eikä satanut):



Mökkeily jatkuu vielä vajaan viikon, ja sitten elokuun ekana viikonloppuna muutamme ihan oikeasti. Saa nähdä, miten yhteiselo kolmen sukupolven yhteistaloudessa sujuu...

Menneiden kaivelua

Tein tänään hätkähdyttävän löydön. Siivosimme miehen (ja lasten) kanssa ns. vanhaa taloa Inkoon kesäpaikassamme. Talo on sotien jälkeen rakennettu rintamamiestalo, jossa asui miehen vaari vanhempiensa ja siskonsa kanssa ennen kuin rakensi tämän uuden talon. Viimeiset 30 vuotta talo on toimittanut lähinnä varaston virkaa. Nyt kun meillä on se muutto edessä ja osa tavaroistamme kaipaa välisäilytystilaa, päätimme raivata tuolta yhden huoneen käyttöömme. (Haaveissa on jossain vaiheessa remontoida talosta ainakin kesäasuttava. Sähkö saadaan sisälle asti, samoin vesi. Harmaan veden osalta myös viemäröinti on kunnossa, ja se riittää meille.) Ei muuta kuin hommiin!

Kävimme päällisin puolin läpi erinäisiä pahvilaatikoita, jotka olivat täynnä vaatteita. Aika huonossa kunnossa, sillä myös hiiret olivat nuo laatikot löytäneet. Suurin osa niistä meneekin kokkoon, kunhan sellainen saadaan rantaan sytytettyä. Lehtiä löytyi myös vinot pinot ja ovat suurimmaksi osaksi vuosilta 1960-1980. Taitavat mennä sytykkeiksi nekin. Rautaa ja muovia tuli esiin kun vähän kaivettiin. Ne lähtevät kierrätykseen, kunhan saadaan peräkärry tyhjennettyä.

Pari kunnon löytöäkin kyllä tehtiin. Vietin ainakin puoli tuntia tutkiessani vanhaa poljettavaa ompelukonetta. Tikkakoski Oy:n tekemä kone oli priimakunnossa. Lankakin oli pujotettuna ja kangastilkku paininjalan alla. Aivan mahtavaa! Mies löysi yhdestä laatikosta kaksi erittäin vanhan näköistä nukkea. Toisella niistä oli posliinista tehdyt pää ja raajat, toisella jostain muovintapaisesta aineesta (guttaperkasta?). Rohkeasti epäilin nukkien olevan aikakaudelta ennen sotia. Pitääkin ottaa selvää, olenko ollenkaan oikeilla jäljillä. Vaatteista hienoin löytö oli aito retropotkupuku 70-luvulta. Trumpettilahkeet ja kaikki :) Sen otin talteen ja pesin.

Olohuoneen nurkasta löytyi pieni valkoinen kaappi. En voinut vastustaa kiusausta, vaan kurkkasin sinne sisälle. Siellä oli pinoissa vanhoja almanakkoja kuuskytluvulta, Jehovan todistajien kirjoja sekä kaksi matalaa laatikkoa, joissa oletin olevan vanhoja valokuvia. Ei kun penkomaan ;) Arvaukseni meni siinä mielessä pieleen, että valokuvia laatikoissa oli vain kaksi: toinen vaarin isästä ja toinen vaarin äidistä. Molemmat 60-luvulta. Mutta kaikkea muuta mielenkiintoista laatikoissa kyllä oli senkin edestä. Vaarin äidille lähetettyjä kirjeitä oli jokunen, ja niistä selvisi, että uskonnolliset kirjat ja oppaat kaapissa olivat hänen. Loviisa-mummo oli siis ollut Jehovan todistaja! Ihmekös, että vaari ei juurikaan uskonnosta perustanut, sanoi mies kun löydöstäni hänelle kerroin. Löytöni sai minut uteliaaksi: laatikosta löytyneistä eläkepapereista sain selville Loviisan syntyneen tammikuun alussa 1890. Laatikossa oli myös onnittelukortteja 80-vuotispäivän johdosta. Muutama lääkeresepti ja parit silmälasit mallia pullonpohjat. Kaapista löytyi kirjapinon alta myös nippu osanottoadresseja, jotka oli osoitettu Loviisan omaisille.

Tässä vaiheessa tutkiskelua kuopus ilmoitti äänekkään vaativasti kaipaavansa päiväunille, joten pakkasin ottamani tavarat nätisti takaisin kaappiin ja lähdin nukutuspuuhiin. Makkarissa silmäni osuivat vaarin vanhempien hääkuvaan. Kuvassa Loviisalla on valkoinen kaulaan asti napitettu hieman rimpsukauluksinen mekko, utuinen katse kaukaisuuteen ja hyvin 1900-luvun alun aikainen kampaus keskijakauksineen. Nuorena hän oli erittäin kaunis nainen. Vieressä omana kuvanaan on Eljas, joka Loviisasta poiketen katsoo suoraan kameraan, musta puku päällä, ilme totisena mutta hyväntahtoisena. Yhdennäköisyys vaariin on suuri.

Kun kuopus oli nukahtanut, jäin pohtimaan Loviisan ja Eljaksen elämää. He asuivat Viipurin maalaiskunnan Lihaniemen kylässä. Eljas kalasti ja oli ilmeisesti satamassa töissä. Ainakin näin ymmärsin vaarin puheista, kun porukalla viitisen vuotta sitten Lihaniemessä ja Viipurissa kävimme. Kun sota syttyi, Loviisa, Eljas ja heidän kaksi lastaan lähtivät evakkoon ja saivat kalastustilan täältä Inkoosta. Lihaniemen yli marssivat sekä venäläiset että suomalaiset useaan kertaan, eikä kylästä jäänyt jäljelle kuin muutama kivijalka (ja kansakoulusta ulkohuussi ja jostain luokasta saippuateline - vaari löysi sen kun koulun raunioilla kävelimme). Vanha talo nousi paikalleen Eljaksen ja vaarin tekemänä. Ensin tosin oli rakennettu pieni saunatupa. Kun talokin oli pystyssä, tehtiin ulkorakennus. Se oli oikea monitoimihalli. Yhdessä päässä oli liiteri, välissä maitokeittiö, jauhohuone, eteinen josta pääsi ylisille ja yhden hevosen mentävä talli, ja toisessa päässä navetta kolmelle lypsävälle. Maata viljeltiin, merestä kalastettiin. Sitten vaari meni naimisiin ja toi nuorikkonsa taloon. Syntyi lapsi ja sitten toinen. Talon ullakolle tehtiin lapsille huone, toinen puoli jätettiin kylmäksi. Aika kului pelto-, metsä- ja navettatöissä. Vaari teki päivätyötään syväsatamassa lahden toisella puolella, vapaa-ajallaan kalasti ja möi kalat kaupunkiin. Lapset kävivät kylällä koulussa ja auttelivat kotona. Varttuivat, kävivät rippikoulun, kirjoittivat ylioppilaiksi. Moottoripyöräonnettomuus vei toisen lapsista, ja pian toinenkin lähti maailmalle opiskelemaan. Ja sitten, todennäköisesti kesällä -71 puolitoista vuotta 80-vuotispäivien jälkeen kuoli Loviisa-mummo. Eljaksesta en tiedäkään. Taloa jäivät asuttamaan vaari vaimonsa ja siskonsa kanssa. Tytär meni naimisiin ja sai lapsen, joka vietti paljon aikaa mummolassa. Ja sitten 70-luvun aikana vaari rakensi uuden talon lähemmäs rantaa. Vanha talo sai jatkaa varastona, jonne säilöttiin kaikki käytöstä poistettu tavara. Varmaan sillä oletuksella, jos sitä vaikka tarvittaisiin vielä joskus...

Kuopuksen päiväunien aikana uppouduin sukututkimuksen, luovutetun Karjalan ja vanhojen karttojen maailmaan. (Samalla muistelin omaa mummoani, Karjalan evakoita hänkin, Salmin kunnan Palojärven kylästä.) Jos aikamatkailu olisi mahdollista, haluaisin ehdottomasti päästä seuraamaan sekä mummoni että Loviisa-mummon elämää Karjalassa ennen sotia. Nyt täytynee tyytyä vain kirkonkirjoihin, maakunta-arkistoihin, vanhoihin valokuviin ja karttoihin.

Ei vanhasta talosta löytyisi mitään muuta, joka valottaisi Loviisa-mummon elämää hieman enemmän?

Oli kesä, oli loma

Tai siis lomalla ollaan. Ja kelistähän sen huomaa :-P

Rytmit on tällä äidillä täysin sekaisin: menen nukkumaan aamuyöstä 3-5 aikoihin ja nousen päivän puuhiin yhdeksän-kymmenen aikoihin. Mies on ollut paljon lasten kanssa pihalla, ja minä olen ommellut. Vihdoinkin olen saanut tehtyä rästitöitä pois kuleksimasta. Oi, tätä onnea ja autuutta :)

Seuraava suuri projekti on muutto. Se onkin tavallista hankalampaa sorttia, kun tavaroita viedään vähän sinne sun tänne. Pakkaamisen kanssa siis täytyy olla erittäin huolellinen: kyllä ottaa päähän, kun huomaa jotain tiettyä tavaraa etsiessään että se onkin viety n. 100 kilsan päähän toiseen varastoon...
Pakkaamiseen ja tavaroiden roudaamiseen meneekin sitten varmaan tämä loppukuu. Tarkoitus olisi saada nykyinen asunto tyhjäksi kuun loppuun mennessä. Vaikka sille ei vielä olekaan uutta omistajaa löytynyt. Sekin vähän harmittaa.

Miten ihmeessä sitä onkaan näin tajuttomasti tavaraa kertynyt nurkkiin pyörimään?? Huonekaluja on kiitettävän vähän, mutta kaapit ja varastot ovat sitä vastoin pullollaan tavaraa. Aivan käsittämätöntä! Enkä minä voi pakata niitä kaikkia niin, etten yhtään valitse, mikä säilyy ja mikä saa mennä. Ja aikaa kuluu tuhottomasti, mutta toivottavasti siinä vaiheessa, kun n. puolen vuoden kuluttua päästään tavaroita purkamaan, homma osoittautuu vaivan arvoiseksi.

Voi apua, mitä tästäkin tulee...