viikko mökillä

Perinteinen kesälomaviikko Kutemajärvellä on nyt takana. Vaikka sää olikin vaihtelevaa, niin tekeminen ei juurikaan poikennut: saunomista, uimista, neulomista, soutelua, onkimista, syömistä, nukkumista. Sekalaisessa järjestyksessä. Pari kertaa tuli käytyä myös kaupassa.

Kutemajärven vesi oli ihanan lämmintä: + 22 astetta. Kelpasi käydä pulahtamassa mihin aikaan päivästä halusi. Esikoinen ja keskimmäinen halusivat noin viiden minuutin välein :) Tai aina silloin, kun eivät olleet papan kanssa onkimassa (saivat aivan hurjan paljon isoja ahvenia!) tai soutelemassa. Puulämmitteinen sauna lämpeni melkein joka päivä. Mikäs on lämmitellessä, kun puutkin tulevat omasta metsästä - ja niitä on paljon. Oli mukava lasten kanssa palata nuoruuteen sen verran, kuin mitä saunaan-uimaan-saunaan-uimaan -touhu mahdollisti. Vauvakin (joka tosin ei tullut meidän kanssa saunomaan) innostui uimisesta.  Katsokaa vaikka:

Tai läiskyttelyähän tuo enemmän on kuin uimista. Vedestä ei olisi halunnut millään pois, mutta kaikki kiva loppuu aikanaan (tough life).

Minä neuloin. Olin ottanut mukaan pari UFO:a (unfinished objects), tosin niinkin vaatimattomat kuin kaksi paritonta sukkaa. Niiden lisäksi tekaisin itselleni ensimmäiset polvisukat. Mallikappaleet. Tuli kokeiltua myös tiimalasikantapäätäkin. Aikaisemmin olen neulonut kantapäät perinteisesti, mutta tämä tiimalasi on kyllä mainio - ja uusi suosikkini :)

Lanka on Supersockea (100, Linie 3), ja 100g:n kerästä jäi 20g jäljelle. Puikot ihanat ruusupuiset 2,5. Malli oma, kantapäätä lukuunottamatta. (Huomatkaa nilkan ojennus. Treenin puutteessa sain tämän kuvan jälkeen parannella armotonta suonenvetoa jokusen minuutin.) Nyt kuumeisesti mietin, mitä saan tehtyä 20g:sta lankaa. Vauvalle sukat? Tumput? Myssyn?

Itikoita, anteeksi, hyttysiä :), mökillä oli ihan liikaa. Vieläkin syyhyttää, vaikka kotona ollaan oltu jo kuutisen tuntia. Äitini oli kuitenkin rohkea, ja kävi mustikkametsässä. Ystävällisesti antoi meille mukaan pakastettavaksi jokusen litran. Kyllä minunkin oli tarkoitus omin käsin käydä mustikoita keräämässä, mutta ei sitten kuitenkaan ollut tarpeeksi naista sitä tekemään - niin, ja antihistamiinit olivat unohtuneet kotiin.

 

Vauva oppi tämän mökkiviikon aikana ainakin seisomaan tuetta, kävelemään tukien ja ottipa muutaman askeleenkin ilman tukea. Hauskaa oli toisen oppimista seurata. Ja niin on suuren taiteilijan elkeet, että: noustuaan seisomaan ennen ensimmäistäkään askelta vauva näyttää, että nyt pitää taputtaa. Ja kun katsojat taputtavat, hän ottaa muutaman askeleen ja riemusta kiljuen sitten kaatuu vastassaolijan käsivarsille :D Kohta tuo jo juoksee. Harmi, ettei vieläkään ole ehditty toiselle hankkia sopivankokoisia kenkiä.

Tänään, kun tehtiin lähtöä, mökkipihan nurmikolta löytyi ikävä yllätys: kyy. Isäni oli onneksi nopea ja ehti tehdä kyystä entisen. Ehkä valitettavasti, sillä ikävältä tuntuu eläimiä tappaa. Aika rohkea käärme, kun kaiken sen metelin ja töminän keskellä uskalsi ihan pihaan asti tulla. Pituutta tuolla luikertelijalla taisi olla reilut 50 senttiä. Tosin se vain arvioitiin. Väritykseltään kyy oli musta, mutta sahalaitakuvio erottui hyvin (irtileikatun) pään takana selässä. (Tuossa kuvassa heti lapion punaisen kärjen jälkeen.)

 

Mökillä oli kaiken kaikkiaan erittäin mukava olla, ja minäkin sain nauttia lomasta. Palvelu oli viiden tähden luokkaa, ja emäntäkin pysyi tyytyväisenä, kun tiskasin kerran päivässä :) Ruuat hoituivat pöytään "ihan itsestään", ja pappa oli mitä mainioin lapsenvahti. Mies ei ihan hirveästi tylsistynyt, kun pääsi välillä purjelautailemaan järvelle. Ja minä sain hyvällä omallatunnolla katsoa telkkaa ja neuloa.

Kaiken kehun jälkeen oli kieltämättä kuitenkin mukava palata kotiin. Vaikka heti pitikin alkaa tehdä ruokaa. Hieman vain laukkuja purkaessani mietin työnjakoa. Minä hääräsin pyykin, ruuan ja laukkujen kanssa, kun mies kävi kaupassa ja sen jälkeen istui koneella. Paluu arkeen oli ehkä liiankin konkreettinen minun makuuni...

Miehellä on lomaa vielä viikko. Saas nähdä, mitä sitä keksitään. ;)

2007

Niin vain se aika kuluu ja viisaus karttuu - toivottavasti.

Miehelle tuossa jokunen aika sitten vitsailin, että tänään olisi hyvä päivä mennä naimisiin: ei tarvitsisi muistaa kuin vuosiluku, niin hääpäivän muistaminen tulisi siinä samalla. Mieskin piti ajatusta hyvänä, mutta koska kaikki avioliiton solmimiseen liittyvä pikkusälä (kuten esim. esteettömyyden todistaminen) jäi kesäloman jalkoihin, niin tässä sitä edelleen ollaan. Toisaalta, tällaisia vuosilukupäiviä tulee tässä useampi vuosi peräkkäin, niin että ehtiihän sitä :) Ja olisihan se pidemmän päälle ollut aika tylsää juhlia hääpäivää yhtä aikaa synttäreiden kanssa, minusta.

Kesäsynttäreissä on hyvää se, että on kesä. Kesä on aina hyvä juttu. Huonoa on taas se, että on kesä ja kesälomat. Ihan turha edes yrittää järjestää minkäänlaisia juhlia, kun kaikki kaverit ovat aina mökkeilemässä tai lomailemassa jossain muualla. Yritetty on muutamana vuonna, mutta kun vieraskato oli suuri, ei motivaatiokaan juhlien järjestämiseksi oikein riittänyt. Juhlitaan sitten perhepiirissä. Perinteisesti synttäreilläni on syöty mansikkakakkua: sokerikakkupohja (itsetehty, tai jos oikein laiskottaa, niin kaupasta ostettu), joka kostutetaan tilkalla maitoa, välissä mössättyä banaania ja kermavaahtoa (sokeroimatonta, kerma on parasta siten) ja päällä herkullisia tuoreita mantsikoita ja kasoittain kermavaahtoa. Tänään jää kakku syömättä, kun unohdettiin eilen ostaa mansikat ja kerma. Eikä juuri nyt huvita lähteä ajamaan kauppaan, kun tuo kauppareissu täällä maalla kestää aina vähintään tunnin. Mutta koska olen jo elämää nähnyt, en jää tällaisessakaan tilanteessa seisomaan neuvottomana sormi suussa :) Pihalla notkuvat punaviinimarjapensaat painavia ja mehukkaita marjoja täynnä. Kävin reippaana tyttönä keräämässä kupillisen kypsiä marjoja, ja nyt on piirakka uunissa. Sen päälle kun lurauttaa reilulla kädellä vaniljakastiketta (löytyi jääkaapista), niin avot!

Eipä tässä muuta kuin että juhlinta jatkuu :)

Kotona käymässä

Mies sai kuistin valmiiksi (siitä tuli hieno!) ja päätettiin tulla käymään kotona. Päätökseen puoltavasti vaikuttavia seikkoja olivat kaivoveden vähyys yhdistettynä pyykinpesutarpeeseen, kaivoveden vähyys yhdistettynä peseytymisen tarpeeseen (no joo, meressä voi uida, mutta hiuksia en lähde merivedellä pesemään) sekä lasten kaipuu kavereiden kanssa leikkimään. Keskimmäisen sanoin (ja tähän sellainen kitisevän vinkuva intonaatio): "Ikkä, mulla on hiiveä ikävä mun pikku keulipyölää." Niinpä hellyimme miehen kanssa ja lähdimme tänään aamupalan jälkeen ajamaan kotiin päin.

Loppupäivä meni sutjakasti pyykätessä, järjestäessä, siivotessa ja peseytyessä. Esikoinen ja keskimmäinen leikkivät pihalla, hyvä että malttoivat tulla sisälle syömään. Mies kävi vauvan kanssa ensin ruokakaupassa ja myöhemmin vielä rautakaupassakin. Huomenna homma jatkuu samaan tyyliin: lapset leikkivät kavereiden kanssa ja minä häärään ja hoidan asioita. Miehen tekemisistä ei vielä ole selvyyttä - hän todennäköisesti lomailee kaikessa rauhassa.

Takaisin maaseudun rauhaan siirtynemme alkuviikosta. Sitä ennen haluaisin saada ommeltua sekä taskuvaippoja vauvalle (tilasin iiiiihanaa pul-kangasta tässä taannoin) että pari uutta vaatekappaletta itselleni. Ja neuloakin tekisi kovasti mieli; pari projektia ovat jo loppusuoralla, ja viimeistelyn välttääkseni voisin aloittaa jotain uutta ;) Miehen loma jatkuu vielä seuraavat kolme viikkoa, joten ei mitään kiirettä.

Näihin tunnelmiin...

Seitsemän

Mitluana haastoi minut mukaan seiskameemiin. Mikäs siinä. Meemin säännöt ovat seuraavat: Mukaan haastetut kertovat 7 satunnaista faktaa/tapaa itsestään sekä pelin säännöt omassa blogissaan. Sitten heidän tulee haastaa 7 muuta bloggaajaa mukaan ja ilmoittaa haastettujen nimet. Heidän tulee myös jättää kommentti asiasta ko. henkilöiden blogeihin, jotta nämä tietävät ottaa osaa peliin ja katsoa ohjeet haastajan blogista.

No, minähän en ketään haasta, sillä tuntuu, että kaikki ne, joiden blogeja luen, ovat tähän meemiin jo osallistuneet. Nopeat syö, hitaat ei - tai jotain sinne päin.

1. Vaikka olenkin horoskooppimerkiltäni vesielementti ja vaikka tykkään suunnattomasti vedestä, on minusta kuitenkin parempi jäädä niin sanotusti rannalle. Vesi on mukavaa silloin, kun on kuivaa maata jalkojen alla. Jää on parasta silloin, kun se on tehty hiekkakentän päälle. Leppoisa soutelu järvellä menettelee, mutta ajatus purjehtimisesta jossain ulapalla... no thanks.

2. Uskon jälleensyntymiseen. En hindulaisittain tosin, en siis tavoittele lehmän olomuotoa ;) Mutta minulla on sellainen tunne, että olen ollut joku muu. Olen siis elänyt aikaisemminkin. Todennäköisesti Aurinkokuninkaan hovissa :) Tai Egyptissä faaraoiden aikaan.

3. Historia on intohimoni. Lukiossa hurmasin historianopen tietämällä vastaukset kaikkiin nippelikysymyksiin (sen jälkeen, kun ope oli edellisellä tunnilla kaikki vastaukset ensin kertonut ja minä ne kynä savuten kirjan marginaaleihin ja kappaleiden väleihin pienellä käsialalla kirjoittanut). Siskoni hurmasi saman open vuotta myöhemmin samalla taidolla ;)

4. Suuntavaistoni on surkea. Olen tosin hyvä maantiekartturi, sillä karttoja osaan lukea ilmiömäisesti. Näkömuistista on myös tässä apua. Mutta jos minut vietäisiin metsään (no, iso kauppakin käy) ja käsketään etsimään tie ihmisten ilmoille, niin hullusti kävisi.

5. Kutian erittäin herkästi. Kun olen oikeassa mielentilassa, riittää, että minuun päin imitoidaan kutittamista. Kutittaminen myös sattuu, ei siis vain tunnu kivalta.

6. Haaveilen jatkuvasti eri tavoista käyttää vähintään miljoonan euron lottovoitto. En kuitenkaan juuri koskaan muista lotota, joten haaveeksi taitanee tuo jäädä.

7. Olen tasan kaksi kertaa ollut niin sanotusti räkäkännissä. Ja siinäkin on kaksi kertaa liikaa.

Kyllä maalla on mukavaa

Näin sateisena päivänä ei oikein ole mitään tekemistä. Tai no, minulla olisi, mutta lapsilla vähemmän. Mieskin on työllistetty kuistin rakentamisessa, tekee sitä omien sanojensa mukaan kuin "Iisakin kirkkoa" :) Ei mikään kiire, mihin sitä nyt kesälomalla kiire edes olisikaan...

Olen vauvan kanssa huristellut kaupunkiin (tai no, kunnan keskusta on kyseessä, ei sentään mikään kaupunki) noin joka kolmas päivä. On ihanaa päästä ruokakauppaan! Ja muutenkin ihmisten ilmoille. ADSL-yhteys on jostain syystä ollut kumman oikutteleva, samoin kuin se digiboksikin, joten helposti tulee olo, ettei tämän taivaankannen alla ole ketään muita meidän lisäksemme (lukuunottamatta sitä kolmen tyypin porukkaa, joka tuossa lahdella poutaisena päivänä ajaa moottoriveneellä edestakaisin yhden vesihiihtäessä siinä perässä). Kun sitten hyppään autonrattiin ja huristan tuon n. 14 kilsan matkan yhteen suuntaan, pääkin samalla tuulettuu.

Maanantaina käytiin koko konkkaronkka kotona. Matka tuli vähän ex tempore, kun alun perin piti käydä vain lähirautakaupassa hakemassa lisää ruuveja. Kun niitä ei siitä löytynyt, ajettiin "omaan" rautakauppaan. Samalla reissulla poikettiin kotona, että sain täydennystä neulelankoihin: viikonlopun olin tuskissani, kun lankakin loppui juuri kesken kuumeisen neulomisen. Nyt jos loppuu uudelleen, niin on muita lankoja mukana, ja voin aloittaa uusia töitä :)

Uimassa on tullut käytyä harvakseltaan. Isommat lapsethan nyt tuossa rannassa puljaavat harva se päivä, ja keskimmäinen saunoisi vaikka koko ajan. Omaa uimisinnostustani hillitsi viikonloppuna poukamaan kerääntynyt sinilevä. Nyt alkuviikosta tuulet ovat olleet sen verran suotuisia, että levä on hävinnyt laiturin vierestä. Uimarannalla sitä ei edes oikein ollutkaan, kun siihen tuuli kävi sopivasti muutenkin.

Jos huomenna jälleen aurinko paistaisi, pääsisi ruohonleikkuuseen. Ja uimaan oikein kunnolla.

Lomalistalla tekemättömiä hommia

Vietimme eilen parisuhdeaikaa (vauvan kera) kaupungissa: kävimme ostoksilla. Isommat lapset jäivät mummon kanssa maalle, ja heillä oli erittäin mukava päivä. Me miehen ja vauvan kanssa ajoimme ensin kaupunkiin, kiersimme kaupoissa, pesimme pyykkiä ja ajoimme takaisin maalle jatkamaan lomaa. Perille pääsimme hieman iltayhdentoista jälkeen, mutta tulipa pyykit pestyä ja välttämättömiä tavaroita hankittua. Jostain kumman syystä täällä eivät hommat lopu kesken...

Ennen kuin jälleen palaamme kaupunkiin, työlistalla on mm. alakuistin lattian päällystäminen puulla (puut ostettiin eilen), paikan imurointi kunnolla (imuri hajosi pari päivää sitten, ja eilen ostettiin uusi, jota olen jo testannutkin - hyvin toimii), katiskojen tarkistus (isommat lapset halusivat laittaa katiskat veteen ja ne käydään katsomassa joka aamu. Saalis perataan ja paistetaan rannalla grillissä.), mato-ongella onkiminen, pakastimesta viimeisten viimevuotisten vadelmien ja marjojen syöminen, terassin tekeminen rannalle (puut vielä hakematta), keittiön kaappien siivous (ovat niin täynnä kaikenlaista, että jotain tarttee tehrä), uiminen (vesi sopivasti n. 20-asteista, vaikka merivettä onkin. Siinä ui ihan ilokseen, ja virkistyykin vielä.), nukkuminen (makkariin hankittiin eilen pimennysverho, joten on mahdollista, että nukahtaminen alkaa sujua helpommin - lapsilta) ja yleinen lystinpito :)

Tässä kun aikaa kuluu (ja anoppi palaa kesälomapurjehdukselta), on aika alkaa suunnitella vähän vaativampia askareita. Talo tarvitsee keittiö-, kylpyhuone-, vessa- ja saunaremontit. Puuliiteri pitäisi siivota ja uusi rakentaa, rantaan miehet haluaisivat venevajan, porakaivokin pitäisi tehdä, ettei vesi lopu kaivosta (kuten meinasi jälleen kerran käydä, siksi pyykitkin vietiin kaupunkiin pestäviksi) ja ruoho leikata. Tosin se pitää tehdä joka kerta, kun täällä käy.

Työnjako on seuraava: minä touhuan vauvan kanssa täällä sisällä ja mies isompien lasten kanssa tuolla ulkona. Voisin veikata, että kun loma loppuu, arkeen on ihan mukava palata... ;)

Hyvää tuuriako vain?

Lomaa miehellä takana virallisesti pari päivää, ja jo oli ohjelmassa yksi puhelinpalaveri. Se oli onneksi lyhyt, joten annettakoon se anteeksi. Muuten loma on alkanut oikein mallikkaasti. Ilmatkin hellivät - jälleen. Vuosi sitten lomailimme Ahvenanmaalla samanlaisen kelin vallitessa.

Keskimmäinen on oikea vesipeto. Jos hän ei ole uimassa, hän on uimaan menossa tai sieltä juuri tulossa. Tai muuten vain kirmaamassa pitkin tiluksia ilkoisen alasti. Hyttyset tykkäävät :) Mikäs on uidessa, kun merivesikin on tällä hetkellä rannassa n. 20-asteista. Siitä ilosta pitää nauttia, sillä sitten, kun vesi tuulen tai muun vastaavan vaikutuksesta sekoittuu, on onnekas, jos pääsee uimaan edes 15-asteiseen veteen.

Esikoinen ei tällä kertaa vedestä ja uimisesta niin välitä, sillä hänen pitää edelleen varoa sitä toukokuun alussa leikattua korvaa. Eikä sellainen uimapanta päässä ole ilmeisesti yhtään kivaa. Ymmärrän häntä täysin, sillä ei minustakaan olisi.

Päivärytmit ovat nyt jo heittäneet häränpyllyä (äidin suureksi harmiksi). Aamulla lapset heräävät joskus yhdeksän aikaan, vaikka menevät nukkumaan - kuten tänään - vasta iltayhdeltätoista. Vauvakin nukahti seitsemältä vain herätäkseen vajaata paria tuntia myöhemmin pirteänä kuin peipponen. Toisaalta ihan kiva, ettei herätys ole aamukuudelta, mutta saisivat silti mennä nukkumaan viimeistään iltakymmeneltä.  Menevät kaikki tv-ohjelmat minulta sivu suun, kun olen juuri parhaaseen katseluaikaan makkarissa ylipirteitä kakaroita nukuttamassa.

Onnekasta on muuten myös se, että kotimme kaupungissa kuuluu kaapelitalouksien ylevään joukkoon. Siirtyminen huonosti ja epävarmasti toimivan digiboxin palvelun varaan ei kiinnosta. Tarpeeksi pätkittäisiä lähetyksiä, tekstityksen puutetta ja muuta ongelmaa on täälläkin, vaikka ei homma analogisestikaan täällä kunnolla toiminut. Paras moka, minkä olen digiaikana todistanut on ollut se, että ohjelmassa oli pitkän aikaa ihan eri ohjelman tekstitys. Edelleen jatkuvasti telkkarin ääressä tulee miettineeksi, miksi ihmeessä jostain lähes varmasta pitääkin siirtyä niin epävarmaan. Edes Yle-Teeman näkyminen ei saa minua liiemmin innostumaan digi-tv:stä. Eihän minulla olisi edes aikaa katsoa kaikkia niitä mielenkiintoisia dokumentteja, mitä sieltä tulee.

Jatkan omasta ajasta nauttimisesta hiljaisessa talossa upeaa auringonlaskua ikkunasta ihaillen. Bonuksena rauhoittava merinäköala :)

Kielikylpyhäät

Kesän ainoat häät on nyt juhlittu. Ja tällä kertaa ilman lapsia :) Sattui niin sopivasti, että mummi ja pappa olivat (jälleen) käytettävissä, ja mielellään touhusivat lasten kanssa lauantaina, kun me olimme häissä.

Mielenkiintoista oli. Sulhanen oli norjalainen, morsian suomalainen ja olivat tavanneet Ruotsissa. Vihkiminen Fagervikin pienenpienessä (ja tautisen vanhassa) ristikirkossa vedettiin ruotsiksi, samoin hääjuhlassa suurin osa puheista pidettiin ruotsiksi tai norjaksi. Onneksi muutama puhe oli myös englanniksi, ettei tarvinnut meikäläisen niin pinnistellä. Toinen kotimainen (norjasta puhumattakaan) kun ei ole vahvuuksiani...

Häitä on tullut koluttua jo useammat, mutta nämä olivat toiset sellaiset, joissa pöytäjärjestys oli ennalta mietitty. Niinpä löysin itseni istumassa täysin tuntemattomien ihmisten vieressä. Esittelyiden jälkeen sovimme puhuvamme englantia (lähimmät pöytänaapurit olivat Ruotsista, Norjasta, Suomesta ja Belgiasta), ja sen jälkeen juttu luistikin oikein mainiosti.

Viini virtasi ja niin edelleen. Koska oloni muuttui illan kuluessa yhä vain tukalammaksi, oli minun aika lähteä kotiin päin iltakymmeneltä. Mies päätti tulla mukaan, sillä juhlapaikalta matka kotiin olisi ollut melkoisen hankala ilman omaa autoa. Myöhemmin saimme kuulla, että missasimme mehukkaimmat palat hääjuhlasta, kuten esim. sulhasen melkoisen humalatilan (joka aiheutti kaatumisen häävalssin aikana) ja marenkisen hääkakun leikkaamisoperaation. Jotenkin minusta tuntuu, etten ole tilanteesta ollenkaan pahoillani.

Muutaman norjalaisen hääperinteen soisin kotiutuvan tänne Suomeenkin. Ensinnäkin oikein hauskaa oli se, että norjalaisen perinteen mukaan kaikki naiset ryntäävät pussaamaan sulhasta heti, kun morsian poistuu paikalta (esim. vessaan). Ja toki miehet kiirehtivät pussaamaan morsianta heti, kun sulhanen poistuu paikalta. Toisekseen jossain vaiheessa puheiden välissä aloitetaan kova meteli (esim. kilistämällä lasia tms.), ja ainoa keino saada meteli lakkaamaan on se, että morsiuspari nousee pöydälle seisomaan ja suutelee pitkään ja hartaasti. Siihen asti, että meteli loppuu. Vähän lisäjännitystä niiden normaalien hääkujeiden, sukkanauhan ja morsiuskimpun heittämisen lisäksi.

Häät aloittivat meidän lomakauden. Kaupunkiin ei tällä kertaa ole mikään kiire, vaan maalla jatkamme oloamme vielä ainakin viikon. Lapset tykkäävät, kun pääsevät uimaan. Ja juuri tälläkin hetkellä nukkuvat miehen kanssa pihaan pystytetyssä teltassa. Vauvakin on saanut tutustua nurmikon ihmeisiin. Niin, ja minä olen ihan paukamilla, kiitos pirullisten hyttysten. Ei liene inhottavampaa ääntä kuin hyttysen ininä kesäyössä - sisällä makuuhuoneessa.