Aamussa päivän alku

Eräs perhe eräänä arkiaamuna:

Vanhemmat heräävät seitsemän jälkeen. Isä menee suihkuun, äiti keittiöön puuroa keittämään. Pian herää taapero, jonka äiti vie potalle. Sitten sängystä kömpivät ylös eskarilainen ja kerholainen. Molemmilla silmät sikkurassa ja tukka pystyssä.

Isä on käynyt suihkussa, pukenut päällensä ja laittaa taaperolle vaippaa. Äiti on saanut puuron lautasille ja pöytään. On aika tulla aamupalalle. Taapero istuu jo syöttötuolissa ja lusikoi puuroa innoissaan. Kahta vanhempaa lasta ei pöytään kuulu. Sohvalla he olla möllöttävät ja katsovat silmät renkaina lastenohjelmia. Äiti kutsuu toisen kerran lapsia puurolle. Ei reaktiota. Kolmannella kerralla kaukosäädin puhuu ja toosa pimenee. Jos nyt vaikka tulisi eloa jälkikasvuun.

Kello raksuttaa ja aika kuluu, ja eskarilaisen kyyti on lähdössä reilun vartin kuluttua. Tyyppi sen sijaan on ihan "kohmeessa". Puurolautanen nököttää pöydällä nenän edessä koskemattomana, vaatteet ovat edelleen pinossa sohvalla. Kohta pitäisi jo mennä pukemaan kenkiä jalkaan.

Ja niinhän siinä jälleen kerran käy, että eskarilaiselta jää puuro puoliksi syömättä ("Äiti, mulla on nälkä!" "No olisit sitten lusikoinut sen puuron suuhusi sen sijaan, että vain istut ja tuijotat!") kun vanhemmat yhteistuumin ryhtyvät kiskomaan vaatteita lapsen päälle. Noin minuuttia ennen määräaikaa eskarilainen saadaan ulos ovesta rappukäytävään.
"Juokse nyt reippaasti sinne autolle, sinua odotetaan."
"Joo joo" - ja eskarilainen lähtee maleksimaan portaita alas.

Lienee turha sanoa, että äidin pinnaa on mukavasti jo aamutuimaan venytetty, eikä isäkään kovin iloisena lähde töihin...

Mikä ihme siinä on, että arkiaamut ovat kuin tahmaa, mutta kun on viikonloppu, lapset riekkuvat hereillä kukonlaulun aikaan, syövät reippaasti aamupalan ja pukevat yhdessä hujauksessa vaatteet päälleen? Ja ennen kuin äiti ehtii kissaa sanoa, ovi käy, ja tulevaisuuden toivot pomppivat pihalla alta aikayksikön.

Onneksi kohta alkaa kesäloma.

Ihan kuin silloin aikoinaan

Tulipa nostalginen fiilis viikonloppuna. Esikoisella ja keskimmäisellä oli tanssikoulun kevätnäytökset, joten teatterilla tuli vietettyä jokunen tovi. Jos joitain hajuja saisi purkkiin, niin minä voisin heti säilöä teatterin hajua. Siis sitä, missä erottaa pölyä käristävän kuuman valonheittimen, puuterin ja ripsivärin, balettitossut ja tanssimaton, varastossa olleet esiintymisvaatteet silitettyinä ja valmiina käyttöön.

Koska ennen esitystä pitää harjoitella näyttämöllä, olin yhden lapsen kanssa kerrallaan mukana harjoituksissa. Autoin vaatteiden vaihdossa ja istuin katsomossa katsomassa läpimenoa. Taputin kiitosten aikana. Pyyhin pari kyyneltä silmäkulmasta. Ja olin erittäin ylpeä jälkikasvustani. Niin, ja muistelin aikaa 10-15 vuotta sitten, kun tuli teatterilla, näyttämöllä ja näyttämön takana vietettyä jokunen tovi. En ole pitkään aikaan hinkunut esiintymään, mutta nyt alkoi tehdä mieli. Olisi kiva kokeilla, osaisinko enää. Tai kestäisikö kantti. Muistan niin hyvin, miltä jännitys tuntui vatsanpohjassa juuri ennen omaa esiintymisvuoroa ja miten se myös helpotti heti, kun musiikki alkoi. Ja aplodit oli aina mukava ottaa vastaan :) Aina esityksen jälkeen kiirehdittiin kotiin katsomaan tanssit heti tuoreeltaan videolta. Nenä kiinni telkkarissa elettiin joka hetki näyttämöllä uudelleen. Naurettiin mokille ja ihailtiin onnistumisia. Kuunneltiin aplodeja ja fiilisteltiin. Suurin osa lavalla eletyistä hetkistä on yhä vieläkin videokaseteilla tallessa. Ja kyllä niitä edelleen kehtaa katsoa :)

Yllättäen alkoi tehdä hirveästi mieli lähteä töihin :-o .

Ilmiöitä

Sainpa tänään makeat naurut Stockkalla. Nauroin tosin sisäänpäin, etten olisi häirinnyt muita asiakkaita ;) Kävin ihan piruuttani nimittäin koruosastolla. Siellähän myös myydään sesonkituotteita eli aurinkolaseja. Vaikka tiedän näyttäväni tosi hölmöltä kehykset päässä (yksi syy, miksi en tykkää silmälaseista vaikka niitä käytänkin), oli ihan pakko kokeilla näitä tämän kevään aurinkolaseja. Siinä sitten hekottelin, kun peilistä katsoi kärpänen. Jotkin mallit peittivät valehtelematta yli puolet kasvoista! Ihan käsittämätöntä. No, löysin pari mallia, jotka olisin voinut itselleni kelpuuttaakin, mutta hinta oli sen verran suolainen, että telineeseen jäivät. Täytyy maalla vähän penkoa laatikoita: muistan nähneeni siellä yhdet ihan autenttiset 70-luvun aurinkolasit. Ne päässä olisin ihan varmasti über cool 8-D

*

Poliisiauto saa osakseen aina varovaista huomiota, missä ajaakaan. Niin tänäänkin. Olen ilmeisen hilpeällä tuulella, kun tilanne, jossa poliisiauton takana ajava jättää liioitellun turvavälin muiden ajaessa sen takana puskurissa kiinni, saa hihittämään. "Kieli keskellä suuta, tuossa menee poliisi."

*

Mikä siinä on, että silloin, kun on kiire, onnistuu kaupassa aina päätymään juuri siihen kassajonoon, joka ei vedä sitten millään? Joko tukkeena on mummeli, joka lataa kahden kympin maksun edestä viiden sentin kolikoita tiskiin tai sitten joku toinen hajamielinen, joka on unohtanut punnita hevi-osastolta pussittamansa tuotteet. Jono ei liiku minnekään, ja minuutit kuluvat. Ärsyttävää.

Miten niin ankeaa elämää?

Kesä lähestyy huimaa vauhtia, ja parhaiten sen huomaa siitä, että lasten harrastuksien kevätjuhlapäivät ovat ihan nurkan takana. Viikon kuluttua keskimmäisen kerhossa vietetään kevätjuhlaa (saas nähdä, mitä siitäkin tulee...), vajaan parin viikon kuluttua on tanssikoulun kevätnäytökset (esikoisen ja keskimmäisen esitykset ovat sopivasti peräkkäisinä päivinä, se siitä viikonlopusta) ja eskarin kevätjuhlia vietetään toukokuun vikana keskiviikkona. Paikasta toiseen roudaaminen ei kuitenkaan siihen lopu (vaikka salaa olin vähän sitä toivonutkin), sillä mies ilmoitti - minun suostumuksellani kyllä - nämä isommat lapset urheilukouluun. Kun nuo tykkäävät muutenkin juosta ja hyppiä ja kiivetä, niin saavat tehdä sitä ohjatusti ja valvotusti kaksi kertaa viikossa tunnin kerrallaan kesäkuun ekalta viikolta juhannusviikolle saakka. Kai sen verran roudaamista kuitenkin vielä jaksan...

* *

Esikoisella on aika paha siitepölyallergia. Vaikka se tiedetään, se kuitenkin pääsee yllättämään. Niin tänäkin vuonna. Nenä vuotaa ja silmät kutisevat. Kun silmiä sitten multaisilla käsillä hangataan, ne turpoavat ja alkavat punottaa - ja kutisevat entistä enemmän. Ja kun samaisilla multaisilla käsillä räkää pyyhitään milloin mihinkin (vaan ei vahingossakaan nenäliinaan), niin nenänalunen ja hyvin usein myös koko naama on kuin nokikolarilla. Ihan käsittämätöntä, miten kaikilla muilla pihan lapsilla kasvot pysyvät suht puhtaina ulkoilun ajan, mutta nämä meidän sankarit tulevat ulkoa sisälle lähes poikkeuksetta naamat niin ravassa, että hyvä että lapsia edes tunnistaa. En ymmärrä - mutta ehkä minun ei tarvitsekaan.
Silmien kutinasta sai alkunsa hyvin perinteinen tapahtumaketju: esikoinen tuli eilen välipalalle. Pyysin käsienpesun jälkeen pesemään naamansakin (ks. yltä syy). Peseytyminen kesti yllättävän kauan, ja ehdin sitä jo ihmetelläkin. Kunnes esikoinen marssi vessasta keittiöön. Sakset kädessään ja tukka kynittynä. Niinpä niin. Otsatukka oli kuulemma ihan liian pitkä ja meni silmiin ja kutitti. Toimeliaana eskarilaisena hän ratkaisi ongelman Fiskarseilla. Nips ja naps, niin eipä mene tukka enää silmille. Mitäs minä siihen muuta, kuin että totesin tukan kasvavan, joten mitään peruuttamatonta vahinkoa hän ei ollut saanut aikaan. Esteettiset vahingotkin jäivät pieniksi. Ja tänään vielä klipperillä viimeistelin sen, mitä tyyppi itse oli eilen aloittanut. Onpas ainakin kesätukka, mukavan viileä ja helppohoitoinen :)

* *

Äitienpäivä tuli ja meni. Ja hyvä niin. Parempi olisi, jos se(kin) peruttaisiin kokonaan. Tai sitten minun pitäisi olla odottamatta mitään erikoista koko päivältä. Joko hormonit vetävät mielen matalaksi, mutta ärsyttävää on, että äitienpäivänä, jonka siis käsitykseni mukaan pitäisi olla juuri se yksi päivä vuodesta, jolloin äitejä hemmotellaan, herätys on puoli kahdeksan ja sen jälkeen päivä rullaa niin kuin mikä tahansa muu päivä. Sain sentään esikoisen tekemän aamiaisen sänkyyn ja ihanat kortit esikoiselta ja keskimmäiseltä. Mutta siinäpä se äitienpäivähuuma sitten olikin. Hieman kirpaisee se, että toisille äideille tarjotaan täytekakkua, pitkää löhöilyä sängyssä, mieluisaa tekemistä ja vapaata keittiöhommista. Minä sain tyytyä ruisleipään, aamupuuron keittoon (miehen jatkaessa makeita uniaan yhdeksään) ja lasten vahtimiseen maalla miehen ja esikoisen leikatessa hehtaaripihalta nurmikkoa. Ruoka tehtiin puoliksi miehen kanssa - sentään - minun ostamistani aineksista. Kyllä teki mieli hurrata, kun päivä oli pulkassa. Onneksi seuraavaan äitienpäivään on vuosi, ei näitä jaksaisi sen useammin. Kauhulla odotan synttäreitä. Jos vanhat merkit paikkaansa pitävät, saan itse tehdä kakun, jos sellaista haluan syödä. Jep jep.

* *

Jotain hyvää sentään: varasin siskolleni ja itselleni matkan Lontooseen. Vanha luokkani pitää tapaamisen Regent's Parkissa heinäkuun puolivälissä, eikä tarvinnut kauaa miettiä, kun mies näytti vihreää valoa. Niinpä siskon kanssa lennetään Lontooseen lauantaina aamulla, yövytään kaksi yötä hotellissa keskustassa (kaikki tärkeä kävelyetäisyyden päässä, nääs) ja maanantai-iltana lennän takaisin kotiin. Sisko jatkaa lomailua interreilillä Euroopassa. Kolme kuukautta vielä pitäisi jaksaa odottaa, ja sitten... London calling! :D
Pitäisikö hommata aamukampa?

Pihatalkoot

Taloyhtiössä asumisen hyvä/huono (riippuu asenteesta) puoli on vuosittain järjestettävät pihatalkoot. Meidän yhtiössä ne pääsääntöisesti järjestetään keväisin, joskus on ollut myös syystalkoita. Tämän vuoden kevättalkoot pidettiin eilen. Tuttuun tapaan ohjelmassa oli pihan kunnostamista, grillaamista ja saunomista. Vaikka vain murto-osa ison taloyhtiön (112 asuntoa) asukkaista oli talkoissa mukana, henki oli hyvä ja hommiakin saatiin hienosti tehtyä. Tänä vuonna taisi paikalla häärätä enemmän lapsia kuin aikuisia, mutta se ei menoa haitannut. Ainakin esikoinen ja keskimmäinen haravoivat, lapioivat ja kantoivat ihan into piukassa :)

Minä otin tehtäväkseni kerätä roskia taloja ympäröiviltä nurmialueilta sekä istutuksista. Pieniä muovipusseja, karkkipapereita, lasinsiruja, tikkarintikkuja ja tupakantumppeja löytyi ihan kiitettävä määrä. Etenkin ruusupuskat pihan sivuilla ovat tupakoijien mielestä ilmeisesti mitä mainioimpia tuhkakuppeja, kun pensaiden alle tumppeja on urakalla heitelty. Siitäkin huolimatta, että joka rapun ovenpielessä on seinään kiinnitettynä tupakkaroskis. (Joiden hankkimisen sain läpi taloyhtiön hallituksessa istuessani. Perusteluna oli se, että rappujen ovenpielissä oli vedellä puoliksi täytettyjä lasipurkkeja, jotka helposti voivat mennä rikki ja joihin lapset pääsivät yhtä helposti käsiksi.) Kun aikani olin tupakantumppeja maasta kerännyt, olin kehittänyt teorian siitä, miksi ne tumpit ovat siellä maassa eivätkä niissä tupakkaroskiksissa: suurin osa ihmisistä on oikeakätisiä. Ja hyvin monen rapun kohdalla tuo röökiroskis on vasemmalla puolella. Siispä kun tupakoiva asukas tulee kotiin ja tupakka on aika tumpata, se vain heitetään "röökikäden" puolelle maahan. Kun onhan se ihan liian rasittavaa viedä oikea käsi kropan etupuolella vähän ristiin niin, että tupakantumppi yltäisi sinne vasemmalla puolella olevaan roskikseen. Kukkapenkeistä löytyneet tumpit selitin itselleni tuttuakin tutummalla teorialla: poissa silmistä, poissa mielistä.

Kun oltiin touhuttu pari tuntia, alkoivat ensimmäiset jo grillata. Yhtiö tarjosi makkarat ja juomat. Siinä samalla oli mukava turista naapureiden kanssa, ja keskustelu olikin vilkasta ja iloista. Tänä vuonna en käynyt saunomassa, vaan toin kuopuksen nukkumaan. Mies ja kaksi vanhinta lähtivät vielä miesten saunaan. Viime vuonna kävi niin, että mies jatkoi saunasta parin naapurin kanssa lähiökapakkakierrokselle tullen kotiin vasta aamuyöstä. Tänä vuonna kielsin sen ehdottomasti: nyt oli minun vuoroni ;) Niinpä kun mies (vihdoin) tuli saunasta, lähdin takaisin pihalle grillikatokseen. Siellä meitä istui viisi naista melkein puolille öin siideriä ja lonkeroa juoden ja pulisten. Kolme meistä lähti vielä jatkoille. Suuntana yksi kolmesta paikallisesta. Valittiin se, jossa oli karaokea :)

Kolmelta aamulla olin kotona. Ja puoli kahdeksalta oli herätys. Olo oli mitä mainioin, eikä liiemmin edes väsyttänyt. Päiväkin meni ihan normaalisti. Vähän vain ihmettelin sitä, että kun menimme lasten kanssa aamupäivällä ulos, niin siellä, missä olin kerännyt tupakantumppeja, oli jo uusia vanhojen tilalla. Missä välissä ne olivat sinne ehtineet, kysyn vain...

Aatteen hengessä muun muassa

Olipa Vappu!

Opiskelijaelämä on taaksejäänyttä, joten meidän perheessä ei Vappua vietetty hillumalla Helsingissä. Ehei, me lähdimme maalle, Inkooseen. Oli aika hoitaa piha-alueet kesäkuntoon. Säät suosivat rannan siivoajia tänä vuonna ja hyvä niin.

Palasimme Vapun juurille. Se oli meille sekä kevään että työn juhlaa. Viimeeksimainittua ihan kirjaimellisesti, sillä maalla eivät työt tekemällä lopu. Keväästäkin saimme nauttia täysin rinnoin. Jotain kertoo sekin, että kun minä normaalisti käyn luonnonvesissä uimassa aikaisintaan juhannuksena, niin näinpä senkin päivän, jolloin talviturkki jäi meren viileään syleilyyn Vapunpäivänä. Jaiks. Eikä se vesi nyt mitenkään kamalan kylmää ollut. Jos lämpömittari olisi ollut ehjä, olisi se ihan varmasti näyttänyt +10 astetta tai jopa vähän enemmän. Ihan totta. Lapset ainakin tykkäsivät. Heti, kun aurinko alkoi paistaa hiekkarannalle, he kirmasivat nakuina veteen ja takaisin. Esikoinen ja keskimmäinen kävivät jopa hakemassa aurinkotuolit kellarista, ja ilkosillaan paistattelivat päivää niillä lojuen. Eivät sentään vielä ole räkätaudissa, mikä on sekin hyvä juttu.

Mitä työntekoon tulee, niin minäkin sillä alalla kunnostauduin. Haravoin kaisloja ja lehtiä rannalta perjantaina vaatimattomat kahdeksan tuntia. Mieletön flow-kokemus!  Ja sain kuin sainkin rannan siivottua kesäkuntoon:



Kuten kuvasta näkyy, siivoamista riitti. Eikä ranta tuohon kuvan oikeassa reunassa olevaan koivu- ja kuusipöheikköön lopu. Ehei. Siinä on vasta rannan puoliväli. Ja tuo iso tumma kasa vasemmalla yläreunassa on kaikki se, mitä rannalta kasaan haravoin.
Olin ihan varma, että en seuraavana päivänä pääse sängystä ylös, kun saunan jälkeen puristusvoima sormista oli täysin kaikonnut (ilmeisesti haravanvarren kouristuksenomaisen puristamisen takia, mene ja tiedä) niin, että koin hankalana siideritölkin pysymisen kädessä. Perjantai-iltana myös neulomiset jäivät erittäin vähiin, ja kun sitten luovutin ja painuin pehkuihin, kärsin hetken "levottomista käsistä" ennen kuin uni vei voiton - noin kymmenessä sekunnissa. Mutta onneksi seuraavana aamuna vain lihakset lapaluiden välissä muistuttivat edellisen päivän suururakasta, ja niinpä olin jälleen haravoimassa rantaa (olin uimareissulla edellisenä iltana huomannut pari huonosti haravoitua kohtaa) heti aamupalan jälkeen :)

Tuo paikka on oikea eläintarha. Jos haluaa nähdä metsäpeuran tai valkohäntäpeuran, joutsenia, tikan tai vaikka hirviä, niin sinne vain. Kaikki edellä mainitut löytyvät ihan pihapiiristä. Tai ainakin hyvin läheltä. Menomatkalla tien vieressä matkaamme tahditti yhdeksän peuran lauma. Meillä vauhti oli hiljainen, peuroilla kova, ja niin vain ne mennä huiskivat tien yli melkein kosketusetäisyydeltä. Harmi, että kamera oli juuri silloin siinä kassissa, joka oli pakattu ensimmäisenä takakonttiin. Hirvet nähtiin kotiintulomatkalla myöskin erittäin lähietäisyydeltä. Onneksi mies ennätti jarruttaa, ja lapset saivat miellyttävän kokemuksen hirvistä, kun sattuivat näkemään ne noin läheltä. Juoksivat, penteleet, nekin pellolta suoraan auton edestä  tien yli metsään. Olivat - eivät ehkä juuri samat yksilöt - käyneet myös pihassa, eivätkä vain kerran. Sen verran ikävän näköisiksi olivat sekä tyrnipuskat että omenapuut revitty. Ja peuran jälkiä oli myös piha täynnä. Anopin kasvimaata käy sääliksi. Ja meitäkin. Sillä kaikki herkut menevät peurojen ja hirvien suihin. Höh.

Tikka kävi kokeilemassa onneaan sähkötolppaan:



Tolpan metallisesta "hatusta" lähtikin aika kiva ääni, kun tikka sitä nokallaan rummutti. Ei tuo kauaa jaksanut, ja lensikin sitten pois. Joutsenia ui rannan tuntumassa pari ja vähän kauempana lahdella vielä toinen pariskunta. Kun venevalkamassa haravoin kaisloja kasaan, eivät nuo olleet moksiskaan, vaan lensivät kymmenen metrin päästä ohi siivet ujeltaen. Majesteetillisiä lintuja ovat (ja kovia kakkaamaan meidän rannalle).

Joutuipa mieskin pelastustehtäviin:



Lasten kumivene oli päässyt rannalta karkuun kauas kaislikkoon, ja se piti hakea takaisin kotiin. Pari vuotta sitten karkuun lähti (varmaan samalla tavalla) puhallettava krokotiili. Se sai uuden kodin jostain muualta - lasten suureksi harmiksi.

Olimme poissa neljä päivää, ja kotipihaa ei ollut tunnistaa, kun sinne sunnuntai-iltana ajoimme. Lähtiessä ihan paljaat puut olivat vihreitä ja mesiangervot (tai jotkut vastaavat koristepensaat) jo kukkivat. Makuuhuoneen ikkunan alla oleva tuomi on aikeissa kukkia, ja varmaan tekeekin sen heti, kun sää jälleen vähän lämpenee. Sitten saakin tuomen ihanasta tuoksusta nauttia reilun viikon.

Kesää ja lomaa odotellessa...