Kapulakieltä ja muita koukeroita

Havahduin tänään huomaamaan, että vanhempainrahakauteni päättyy vajaan kahden viikon kuluttua. Tämä havahtuminen tapahtui sen jälkeen, kun olin miehelle puhissut, miten ärsyttävää on joka päivä miettiä, mitä tekee ruuaksi ja vielä ärsyttävämpää kuulla, "yäk, en syö!" sen jälkeen, kun on ruuan saanut valmiiksi. En siis todellakaan ole mikään keittiön hengetär ja wanna-be kokki. Havahtumista edesauttoi miehen heittämä ehdotus vuoron vaihtamisesta. Kun tajusin, että hän puhui ihan muusta kuin kokkausvuorojen vaihtamisesta (minä kokkaan arkisin ja pyhinä ja lauantaisin, mies kokkaa silloin, jos olen jostain syystä estynyt - mikä on äärettömän harvoin, valitettavasti), sitten siis havahduin.

Ryntäsin koneelle kesken keittiön siivouksen ja klikkailin itseni Kelan sivuille. Noin minuutin niitä sivuja luettuani aloin kaihoisasti kaivata Kela-suomi -sanakirjaa. Muutama asia kuitenkin tuli selväksi: jos mies haluaisi jäädä ihan oikeasti isäkuukaudeksi kotiin, se pitäisi aloittaa heti, kun vanhempainvapaan maksukausi loppuu. (Jos vauva olisi syntynyt vasta tämän vuoden puolella, isäkuukautta voisi siirtää alkamaan meille paremmin sopivana ajankohtana, mutta jos jossitellaan niin lehmätkin lentäis.) Ongelma tulee vastaan siinä, että tuon isäkuukauden aloittamisesta olisi pitänyt ilmoittaa sekä Kelaan että miehen työpaikalle viimeistään kaksi kuukautta ennen kyseistä ajankohtaa. Että se siitä sitten. Kun tarkemmin ajattelen, niin isäkuukausi olisi ollut aivan verraton juttu: minä olisin päässyt treenaamaan vaikka päivittäin ja vaikka parikin kertaa päivässä, kun mies olisi ollut kotona lasten kanssa, ja saanut siitä vielä "palkkaakin"! Vaikka tosin epäilen - hyi minua - että olisimme olleet koko isäkuukauden maalla, mies ruohonleikkurin varressa ja minä sisällä kokkaamassa, siivoamassa, nukuttamassa vauvaa ja luppoaikoina surffaamassa netissä tai virkkaamassa. Siis koska minullahan ei ole töitä. Tai ehkä olisi, mutta näin huonossa kunnossa en voi niitä tehdä.  Toinen vaihtoehto on tietysti se, että mies jää pariksi kuukaudeksi lasten kanssa kotiin ja minä ryhdyn ankaran treenin avulla saattamaan itseäni työkuntoon. Huonoa tässä vaihtoehdossa on tosiasia, että treenit eivät tuo rahaa, vaan vievät sitä. Ja kotihoidon tuki on sisaruslisien (tai mikä nyt niiden virallinen nimi onkaan) kanssa 415e/kk. Tosin siinä vaiheessa, jos minä lähtisin treenaamaan (ehkä voisin mahdollisesti opettaa viitisen tuntia viikossa), perheen tulot olisivat sitä luokkaa, että olisimme oikeutettuja saamaan kotihoidon hoitolisää, jolloin etuus olisi peräti 583,99e/kk.  Kun tuosta rahasta maksaisimme asuntomme vastikkeen, käteen jää (verojen jälkeen - huom!) hyvällä tuurilla pari kymppiä. Pari kymppiä kuussa ei riitä ruokkimaan neljää nälkäistä suuta (vauvan suuta ei vielä lasketa). Joten jollei lotosta kolahda jättipottia tilille, voimme haudata kuolleena syntyneen ajatuksen miehen jäämisestä kotiin lasten kanssa.

Kaiken tavaamisen ja harmaiden aivosolujen vaivaamisen jälkeen tulin sitten siihen tulokseen, että minun on parasta vain pysyä kotona, hellan ääressä. Treenaan itseni kuntoon joskus toiste ja mietin työasioita joskus toiste. Kotona on itse asiassa ihan kiva olla, jos joku toinen tekisi ruuat. Edes pari kolme kertaa viikossa. Kaksi kertaa päivässä. Toivonko liikoja?

Mittumaarin aikaan

Keskikesän juhlaa juhlittiin erittäin maltillisesti tällä kertaa. Tai me juhlimme. Kutemajärven rannalla. Railakkaaksi juhlintaa ei saanut millään, sillä mieskin väsähti iltayhdeksän aikaan nukkumaan. Mutta kaunis oli juhannus tänä vuonna. Aurinko paistoi ja hyttyset inisivät. Aurinkoisella paikalla hyttysiä oli vähemmän, mutta huitomislihakset tulivat kuitenkin otetuiksi käyttöön. Järven vesi oli lämmintä (+23 astetta) ja talviturkki tuli riisuttua. Myös vauvalta :) Isommat lapset eivät muuta tehneetkään kuin puljasivat rantavedessä. Ihan turhaan tuli otettua vaihtovaatteita mukaan...

Nelostie oli yllättävän rauhallinen sekä mennessä että tullessa. Hieman tosin ihmetytti eräiden tielläliikkujien käyttäytyminen. Yksikin auto (Audi) teki ihan järjettömiä ohituksia nelostiellä välillä Hartola-Heinola. Ei ollut vain kerran, kun kolme autoa ajoi rinnakkain kaksikaistaisella tiellä. Varmaan kuskin mieltä lämmitti olla viisi minuuttia aikaisemmin perillä hurjien ohitusten jälkeen kuin mitä olisi ollut, jos olisi ajanut jonossa (kasikymppiä) muiden lainkuuliaisten ajajien joukossa.

*

Juhannuksen Iltasanomien välissä olevasta tv-lehdestä sai lukea jopa parin viikon tv-ohjelmien tiedot. Mökillä kun useinkin tulee luettua jos jonkinlaista lehteä (aikoinaan lapsena luin mummolassa aina tätini sinne ostamia Alibeja), niin tuli tuokin tv-lehti selattua läpi. Diili, tuo Donald Trumpin oma ohjelma on edennyt täällä Suomessakin jo neljännelle tuotantokaudelle. Ja samainen ohjelma on yksi suosikeistani :) Nyt en tosin tiedä, pitäisikö itkeä vai nauraa, kun tuli "nuolaistua ennen kuin tipahtaa". En tämän tarkemmin viitsi kertoa, jos joku toinen ei halua tietää tapahtumia etukäteen. Jos taas asia kiinnostaa, niin kehotan lukemaan tuon tv-lehden kahden seuraavan keskiviikon ohjelmatiedot - tai vierailemaan Diilin omilla nettisivuilla.

*

Vielä viikko, ja sitten miehenkin kesäloma alkaa. Minähän nyt olen aina lomalla, kun olen "vain kotona" :-P ... Tällä kertaa emme suunnista merta edemmäs kalaan. Toisin sanoen lomailemme kotikulmilla, jos sellaisiksi voidaan laskea mökkitontit Inkoossa ja Kutemajärvellä. Inkoossa on työtäkin tarjolla: isovaarin taloa pitäisi remontoida ja rantaan rakentaa kunnon terassi. Että ei ainakaan miehen aika käy pitkäksi lomallakaan. Kesä voisi oikeasti olla paljon pitempi - tai loma ainakin. Kertoneeko stressistä tai jostain, kun nyt jo harmittelen mielessäni loman lyhyyttä. Siis ennen kuin se on alkanutkaan.

Ehkä tämä tästä.

Kaikkea ei voi saada

En yritä tällä seuraavalla päästä marttyyriluokkaan, vaikka se siltä voi vaikuttaakin :) Kunhan ajattelen ääneen.

Mies on päivät töissä (ja illatkin, kun tulee monesti kotiin vasta iltakasin tienoilla) ja minä lasten kanssa kotona. Näin kesäisin kotonaolo on pitkälti ulkonaoloa. Ei siinä mitään, vaikken mikään suuri ulkoilmaihminen olekaan. En vain ole vielä oppinut yhtä asiaa: kun suunnittelen mielessäni tekemistä niille hetkille, jolloin mieskin on kotona (tai läsnä), suunnitelmat harvoin toteutuvat niin kuin olen ajatellut. Ei siinäkään mitään, mutta välilllä harmittaa se, että monesti se olen nimenomaan minä, joka joustan. Usein siis tehdään niin kuin mies on mielessään suunnitellut.

Konkreettinen esimerkki: olin ajatellut täksi viikonlopuksi kaivaa ompelukoneen kaapista ja käyttää kaiken (vaikkakin vähäisen) vapaa-aikani ompelutöiden aloittamiseen ja loppuunsaattamiseen. Olin siis ajatellut, että olisimme kotona ja mies minun sijastani hengaisi pihalla lasten kanssa (ja mahdollisesti touhuaisi myös keittiössä hellan ääressä - minä voin kyllä siivota ruokailun jälkeen). Mies oli taas ajatellut, että tottahan toki me lähdemme maalle, kun kaupungissa olo kuumana (?) kesäviikonloppuna on monesti yhtä tuskaa. Perjantai-iltana esitin kainosti omat suunnitelmani. Miehen naamasta näki, että pieleen meni ja lujaa. Mitä sitten tapahtuikaan?

Lauantaina, kun vauva oli herännyt aamupäiväuniltaan (ja kaksi isompaa riehuneet tarpeeksi) ja mies tarpeeksi pitkään valitellut, ettei ollut mitään tekemistä, lähdimme viemään lapsia HopLoppiin purkamaan energiaa. Sen jälkeen huristimme kaupan kautta maalle. Nyt täällä mies saa tehdä ulkona hommia, eikä tylsistyminen uhkaa (toisin kuin kaupungissa). Ompeluprojektini ovat edelleen jäissä, mutta onhan minulla virkkuuni ja tämä tietokone.

Kaikkea ei voi saada (vaikka olisi kiva, jos edes joskus saisi jotain siitä, mitä toivoo).

Aino

Ajattelin vain tulla kertomaan iltaohjelmastani:

Mies osti (pyynnöstäni) minulle purkin Aino maitosuklaa-jäätelöä. Arvaatte varmaan loput ;)

Nimim. herkkuvieroitus* alkoi eilen

 

* Siis kaikki juontaa juurensa siihen, kun pari päivää sitten suihkusta tullessani satuin vilkaisemaan alastonta itseäni eteisen kokovartalopeilistä. Jos raskausaikoja ei oteta lukuun, en ole ikinä eläissäni ollut vielä näin paksussa kunnossa. Järkytys oli suuri ja taisin vähän vinkaistakin peilikuvan nähdessäni. Siltä seisomalta päätin, että kun edelliset herkut on kaapeista syöty, en uusia enää osta. Okei, paksuus on suhteellista, mutta jos on koko ikänsä joutunut katsomaan itseään kriittisesti peilistä vähissä vaatteissa (ts. tanssitrikoissa) ja kerran viikossa käymään vaa'alla, niin tämä nykyinen olomuotoni ei miellytä tippaakaan. Uimapukukaudelle en enää voi mitään (muuta kuin että uimapuvussa minua ei nähtäne tänä vuonna), mutta ennen kuin treenikausi syksyllä alkaa, olen toivottavasti muuttunut parempaan suuntaan. Kunhan olen ensin maistanut tätä uutta Aino-jätskiä ;)

Lisää lapsia

Heh, pelästytinkö? ;)

Meille ei ole tulossa lisää lapsia (vielä ainakaan), mutta ihan huvikseni tein testin, joka vinkkaa tulevan lapsen sukupuolesta. (Hesarissa oli asiasta juttua muistaakseni pari päivää sitten.)

Testin mukaan:

"Out of ten possible categories, your score put you in Category 4.

Of all the women who have taken this test so far, 20% have had scores that put them in Category 4.

Of those women, 45% of them have conceived and given birth to boys, and 55% have conceived and given birth to girls.

So for you we would predict, if you become pregnant within the next 4 - 5 weeks, you would be 55% likely to conceive a girl and 45% likely to conceive a boy."

Mielenkiintoista :)

Tätä päivää en kaipaa

Huoh. Eikä tänään ole edes maanantai.

Aamulla ensimmäinen ikävä ylläri: ampiaispesä parvekkeen katossa. Parvekkeen ovi on pysynyt koko päivän visusti kiinni, ja ilma sisällä on sen mukainen.

Päivällä toinen ikävä ylläri: pesukone hajosi. Eikä ole kuin muutama koneellinen pestävää pyykkiä. Hieman lohduttaa se, että pyykkitupa on käytettävissä - vaikka pyykin raahaaminen sinne ja takaisin ei juuri houkuta.

Noiden lisäksi vauva on kitissyt koko päivän, ja esikoinen ja keskimmäinen olleet tavallista rasittavampia pyörremyrskyjä. Onnistuivat mm. hajottamaan potkulautansa tuosta noin vain.

Pisteenä i:in päällä mies on vieläkin töissä. Ja minä olen odottanut jo ainakin viikon pääseväni kangaskauppaan _ihan yksin. Haaveeksi jää tänäänkin, kun kauppa menee vartin kuluttua kiinni.

Jotain hyvääkin sentään: välipalaksi söin pussillisen Pollyjä. Vaatimattomat 220g (ja n. 1000kCal). Äsken otin raparperipiirakan (ihan yksin leivottu!) uunista ja pitihän sitä myös maistaa. Ja iltaa varten jääkaapissa odottaa siideri - ai niin, ja amme on pesty, jos mielin kaiken tämän schaissen jälkeen vaahtokylpyyn. Kunhan talo hiljenee ensin.

Viikonloppu tulee, olenko valmis

Tämä alkava viikonloppu vietetäänkin yksilapsisena. Esikoinen ja keskimmäinen lähtivät mummin ja papan kanssa viikonlopuksi mökille Kutemajärven rannalle. Voi sitä onnea ja iloa, kun papan auto mummolan pihalta tänään iltapäivällä starttasi kohti Etelä-Savoa! Minä jäin pihalle vilkuttamaan (vauva rinnalla), ja taisipa siinä yksi pieni kyynelkin vierähtää poskipäälle. (Ilostako? No comment.) Sitten hyppäsin minäkin autoon ja huristin takaisin kotiin. Hiljaiseen kotiin, jos saan tunnustaa.

Mies kyseli, mitä haluaisin viikonloppuna tehdä. Tiesin heti, mitä en ainakaan halua tehdä: ruokaa. Minä pärjään vallan mainiosti ilman minkään valtakunnan lämmintä ateriaa. Ja nyt, kun ei ole muita suita ruokittavana kuin vauvan, minun ei tarvitse seistä ensin jääkaapin edessä miettimässä, mitä ruokaa tekisin ja sen jälkeen hellan edessä valitsemaani ruokaa hämmentämässä. Oi tätä onnea ja autuutta!! :)

Vaikka ruuanlaitto jääkin pois ohjelmasta, lista tehtävistä hommista on silti kunnioitettavan pitkä. Ajattelin pestä ikkunat. Siihen menee n. 20min per huone, eli keksi- ja suklaatauon kanssa noin puolitoista tuntia. Pyykkiä pitää pestä. Varastonkin voisi siivota. Ja koitan vielä ehtiä ommellakin. Imetysmekko ja -paita ovat odottamassa, samoin kuin juhlamekko yksiin häihin kuun lopulla. Sitten haluan virkata. Juuri niin, päädyin sitten kuitenkin virkkaamaan itselleni pitsiponchon, ja yritän saada sen valmiiksi noihin edellämainittuihin häihin. Alku ainakin näyttää hyvältä :)

Ei miehenkään tarvitse toimetonna tätä viikonloppua viettää. Hän otti hommakseen maalata lastenhuoneeseen liitutaulun sekä vahvistaa reilu vuosi sitten maalattuja magneettiraitoja. Lisäksi huoneessa pitää suorittaa kevyttä paikkamaalausta, jotta kynänjäljet seinistä saadaan piiloon...

Voisimme myös käydä ostoksilla. Parveke kaipaa edelleen verhoja blokkaamaan pahinta kuumuutta pois. Vauvan kanssa ostoksilla oleminen on kuin olisi yksin reissussa - siis erittäin vaivatonta. Lisäksi kaupoissa usein on ilmastointi, jolloinka rahan tuhlaaminen hakkaa kuus-nolla tämän +28 asteen saunan. Läpivedolla.

Illalla kahdeksan aikaan tuli tekstari mummilta: retkue oli päässyt perille ja lapset olivat paraikaa uimassa. Järvivesi on kuulemma mukavat 23 plusastetta. Kelpaa siinä uida - minäkin voisin :) Laitoin vastauksena tsemppausviestin ja toivottelin hyviä viikonloppuja. Lupasin olla soittelematta perään. En usko kokevani siihen mitään tarvetta :)

Tunnustan kuitenkin olevani hieman kade omille lapsilleni: minustakin olisi mukava olla mökillä mummin/äidin hemmoteltavana ;)

Apua pyytää hän

Neulekärpänen on jälleen puraissut (tai purema on aktivoitunut, miten vain), ja puikot kilkattavat joka päivä. Myös pihalla, jos vauva sattuu nukkumaan. Innostuksen vauhdittamana sain kokoamista vaille valmiiksi yhden neuletakin ja nyt olisi suunnitelmissa ystävän häihin omaa juhla-asuani täydentämään (ja imetystä peittämään) pitsineuleponcho.

Meni vain sormi suuhun. Mistä kummasta löydän kivan ohjeen? Langan paksuus voisi olla jotain sellaista, että sen voisi neuloa 2,5-3 puikoilla. Pitsineule voisi olla ei kamalan paljastavaa mutta ei myöskään kovin peittävää. Ja aika helppokin kuvio, sillä häät ovat kuun lopulla.

Omat lehdet olen selannut jo useampaan kertaan (ja löysinkin yhden kivan, mutta virkatun ponchon ohjeen, eikä virkkaaminen juuri nyt oikein nappaa) eikä netissä ole aikaa roikkua senkään vertaa, että googlettamalla olisi edes mahdollisuuksia löytää mitään kivaa ohjetta.

Jos tätä blogia lukee joku käsityöihminen, joka sattuu tietämään jonkun hyvän ohjeen, pyydän nöyrimmästi: linkki kommenttilootaan, pliis. *katsoo anovasti ja räpsyttelee ripsiään*

Pihatalkoissa

Taloyhtiössä oli tänään pihatalkoot. Koska olen hallituksen jäsen, olin jo senkin puolesta velvoitettu osallistumaan talkoisiin. Olisin toki osallistunut muutenkin - esikoista ja keskimmäistä ei olisi talkoista pitänyt poissa mikään.

Normaalisti talkoisiin on osallistunut kourallinen ihmisiä. Tällä kertaa oli toisin. Pihalla hääräsi yhteensä noin kolmisenkymmentä aikuista ja siihen vielä kaikki lapset päälle. "Vauvallisia" kaikista oli itseni lisäksi neljä muuta. Ja silloin, kun vauvat eivät nukkuneet vaunuissa, he keikkuivat mukana joko kantoliinoissa tai rintarepuissa. Ohimennen satuin kuulemaan kolmen vauvallisen keskustelusta pätkän. Hymyilin sisäisesti, kun heillä tuli puhetta kestovaipoista (kaikki käyttivät vauvoillaan niitä) ja kantoliinoista. En vain voi sille mitään, että ne "hörhöjutut", jotka ovat itsellenikin kolahtaneet, saavat hymyn naamalleni etenkin silloin, kun kuulen muidenkin niihin hurahtaneen :)

Talkoiden ohjelma oli rennon letkeä ja tällaiseen helteiseen kesäkuun iltaan juuri passeli: pientä siivousta sekä hiekkalaatikon hiekkojen vaihtaminen. Naiset hoitivat ensimmäisen ja miehet jälkimmäisen. Nyt on suurin osa hiekkalaatikon vanhasta hiekasta siroteltu ja levitelty pitkin pihan nurmikoita. Huomenna aamulla tulee laatikkoon uusi kuorma hiekkaa, joka toivonmukaan ei sisällä yhtä paljon käpyjä, neulasia, karkkipapereita, rautanauloja, rakennusjätettä ja muuta ei-hiekkaa kuin tänään laatikosta tyhjennetty tavara. Ja toivon myös, että huomenna tilalle tuotavaa hiekkaa on enemmän kuin yksi säälittävä traktorinkauhallinen. Vähän jännitystä elämään ;)

Kun siinä sitten rankimpien hommien jälkeen istuimme grillikatoksessa ja nautimme pihagrillin antimista (sekä raikkaista alkoholipitoisista juomista kukin tyylillään), tuli - yllätys yllätys - puhe lapsista. Ihan huviksemme siinä naisporukalla suoritimme pikaisen päässälaskun, ja totesimme, että mikäli kukaan "lapsellisista" tai sellaiseksi tulevista perheistä ei muuta pois, hiekkalaatikolla on ensi kesänä 12 taaperoa hiekkakaakkuja tekemässä. Vilinää tiedossa, siis. On muuten mukavaa, että lähes aina, kun pihalle menee heilumaan, niin sinne saa seuraa. Ja erittäin mukavaa tuo on lasten kannalta: leikkikaverit löytyvät läheltä, eikä ainakaan kesäisin ole siis mikään kiire sisälle.

Kun nyt olen saunonut (mies on edelleen talkoosaunassa, toivottavasti henki vielä ainakin pihisee) ja nauttinut erittäin maltillisesti virvokkeita, on mieli hyvä, lämmin ja hellä. Mikäs täällä on asuessa, kun seura on hyvää ja sitä on paljon :) Eikä niin hirveästi näissä tunnelmissa haittaa se, että keittiö vetelee viimeisiään, oma sauna puuttuu, toinen vessakin olisi kiva juttu ja että kohta tarvitsemme yhden huoneen lisää...

Kesä alkoi!

Perinteisesti olen juhlinut (usein itsekseni) kesän alkamista näin kesäkuun alussa. Tänään juhlistan tilaisuutta istuttamalla auringonkukansiemeniä parvekelaatikoihin.

Keskimmäinen päätti yllättää ja alkoi ajaa polkupyörällä ilman apupyöriä. Ikää kohta 3v4kk. Ihan hyvä aika oppia sekin taito :)

Esikoinen harjoittelee kovasti r-kirjainta. Porkkanana toimivat vesi-ilmapallot. Kun on edellisenä päivänä tarpeeksi harjoitellut "dan-dan-dan" -juttuja, niin seuraavana aamuna saa yhden tai pari vesi-ilmapalloa. Sama porkkana on käytössä myös keskimmäisellä, joka yrittää päästä peukusta eroon. Ei siis kirjaimellisesti, sillä peukalo on kiva olla olemassa, vaan koitetaan vain luopua tavasta tunkea peukku suuhun joka tilanteessa. Homma toimii niin, että jos päivä on mennyt ilman peukkua - tai jos se on vahingossa suuhun eksynyt niin huomaa ottaa sen pois suusta - niin seuraavana päivänä saa ulos ainakin yhden vesi-ilmapallon. "Peukkuvieroitusta" on nyt mennyt pari päivää, ja erittäin hyvältä näyttää.

Vauva on tänään 8kk. Keskiviikkona neuvolassa vaaka näytti 8kg ja mittanauhalla saatiin pituutta 65cm. Pieni pötkylä, siis :) Tutkimusmatkailija parhaassa iässä: joka paikkaan pitää kiivetä (tai ainakin nousta pystyyn). Sen lisäksi osaa istua ja istuutua ja ryömiä ihan mielettömän kovaa vauhtia. Puhettakin tulee. Olen ihan varmasti kuullut hänen sanovan "nälkä" ja "äiti" ;), vaikka normaalisti kuuluu "tä-tä-tä" tai "hät-hät-hät" tai vastaavaa.

Kesän alkamisen kunniaksi eräs ystäväni sai vauvan, järjestyksessä toinen poika perheeseen. Isot onnitteluhalit täältä! Miehen ystävästä tuli toisen kerran isä pari viikkoa sitten. Jotenkin surullista on kuitenkin se, että kummallakaan meistä ei ollut mitään tietoa siitä, että vauvoja näihin perheisiin edes odotettiin. Selvä merkki siitä, että yhteydenpito on syystä tai toisesta jäänyt hoitamatta. Harmi. Mutta onneksi aina on mahdollisuus korjata tilanne :)

Pidetään siis yhteyttä - toiseenkin suuntaan :)