Sama pää

Olen vakavasti harkinnut hankkivani ensi vuodelle sellaisen näppärän seinäkalenterin, jossa on jokaiselle perheenjäsenelle oma sarakkeensa, että pysyvät menot ja tärkeät asiat järjestyksessä ja mielessä. On se kumma, että elämän ruuhkavuodet tarkoittavat myös erilaisten muistamista vaativien asioiden... öh... muistamista.

Esikoisella ja keskimmäisellä on molemmilla opettajat, jotka ovat ihanan aktiivisia kertomaan tulevista tapahtumista (kokeet, retket ja muut koulujutut) Wilmassa. Nuorimmaisen eskarissakin tapahtuu joka viikko. Niistä viestitään joko hakijan kautta tai sitten reppupostilla. Omat työjutut vaativat muistamista ja kalenterin käyttämistä - ja toistaiseksi niiden kanssa on mennyt ihan hyvin :)

Mutta nämä lasten asiat.... Hoh hoijakkaa. Sitä pitää vain todeta, että sama pää kesät talvet. Eikä voi edes raskautta tai imetystä syyttää, jos hetkellinen dementia iskee.

Aikaisemmin tällä viikolla tapahtunutta:
Kuopuksella oli merkitty maanantaille eskarilaisten yhteiskuntaopin tunti koululla ekaluokkalaisten kanssa. Lapussa luki, että eskarilaiset lähtevät kävelemään koululle klo 9.15. Me kun asumme tässä melkein koulun vieressä, olen sopinut eskariopettajien kanssa, että vien neidin suoraan koululle silloin, kun siellä pitää olla. Niinpä lähdimme mekin marssimaan peräkanaa koulua kohti maanantaiaamuna klo 9.15. Vartti sen jälkeen soitin eskarinumeroon ja kyselin, mahdammeko olla oikeassa paikassa, kun muita eskarilaisia ei vain näy eikä kuulu. Vastaus: "Oi ei, eikö sun mies kertonut?" Ja tiesin heti, mistä oli kyse. Ei ollut Mies kertonut, enkä kyllä yhtään ihmettelekään. Ihminen, joka unohtaisi oman päänsäkin, jos se ei olisi valmiiksi kropassa kiinni :) Kotiin tulleessa kuukausiohjelmassa oli väärä aika. Eskarilaiset olivat aloittaneet ekaluokkalaisten kanssa yllin tunnin jo klo 8.45. Silloin, kun keskimmäisen (tokaluokkalainen) koulu alkoi. Niinpä niin. Puoli kymmenen aikaan yllin tunti oli juuri päättynyt, joten jäimme odottamaan eskarilaisten seuruetta, joka lähtisi kävelemään kohti päiväkotia.

Illalla kotona töiden jälkeen otin asian Miehen kanssa puheeksi: "Arvaa mitä tänään tapahtui? Me mentiin eskarilaisen kanssa koululle, ja kun muita eskarilaisia ei kuulunut, soitin eskariopelle ja sain kuulla että..."
"Ai hitto, sori! Mä unohdin kertoa aikataulumuutoksesta."

Niinpä niin.

Tänään sainkin makeat naurut aamulla, kun eskariope kertoi Miehen eilen käyneen kääntymässä päiväkodilla - siitä huolimatta, että eilen aamulla toivotti eskarilaiselle ja minulle hyvää vapaapäivää :D

Miten kaiken sitten muistaisi? Lanka sormen ympärille solmuun? Vai se perhekalenteri seinälle riittävän näkyvälle paikalle?

Pikkuneidin oma huone

Vihdoinkin koitti se hetki, kun perheen jokaisella lapsella on oma huoneensa. Tätä mieltä ovat nuo meidän perheen lapset :)

Sunnuntaina Mies isäni kanssa yhdessä kiinnitti yläkertaan rakennetun uuden huoneen oven karmeineen paikoilleen. Sen jälkeen minä imuroin ja pesin uuden huoneen lattian, kiinnitin seinätarrat, ommella hurautin uudet verhot ja autoin miestä kantamaan yhden sängyn huoneeseen. Olimme luvanneet, että illalla neiti pääsee omaan huoneeseensa nukkumaan - ja se lupaus piti :)

Huone on pieni (n. 8 m2), mutta uskoisin, että juuri sopivan kokoinen kuitenkin. Ainakin vielä, kun kalusteista vain se äskenmainittu sänky on huonetta täyttämässä. Sinne pitäisi saada vielä mahtumaan liukuovellinen vaatekaappi, kirjoituspöytä sekä seinään hyllykkö. Tosin ennen muita kalusteita pitäisi maalata ja kiinnittää lattialistat uuden seinän juureen sekä kytkeä sähköt niin, että huoneen valokatkaisin olisi huoneen sisäpuolella eikä ulkopuolella, missä se nyt on.

Eikä tämä urakointi tähän lopu. Viikonloppuna pitäisi sisustaa keskimmäisen huone uudelleen, kun pikkusisko muutti sieltä pois. Ja esikoisenkin huone vaatii pieniä toimenpiteitä, mm. uudet verhot, kun vanhat menin antamaan ystävälle suoraan ikkunasta :) Normityön (ja joulunäytös lähestyy, joten pukuompeluakin on tiedossa) lisäksi suunnitelmissa on maalata kaksi sänkyä, yksi kirjoituspöytä ja yksi tv-taso; siirtää yhdet portaat ja viimeistellä alimmainen ja ylimmäinen askelmataso sekä maalata ne mäntyportaat kokonaan; sisustaa yläkerran olohuone; tilata, kasata ja täyttää portaiden alle tuleva siivous- ja liinavaatekaappi; valmistaa joululahjoja, ja mitähän vielä? Niin, ne märkätilatkin pitäisi remontoida. Huh.

Askel ja tehtävä kerrallaan, niin valmista kyllä syntyy :)

Kekri

Suomessa entisaikoina Pyhäinmiestenpäivän aikoihin vietetty juhla oli nimeltään kekri. Wikipedia tietää kertoa, että "kekri oli sadonkorjuun juhla ja karjamarkkinoiden aika ja runsaalla ruualla kestittäminen oli  kekrin vietossa tärkeässä asemassa".

Kekrin hengessä järjestin tänään hyvän ystäväni avustuksella pienimuotoiset markkinat. Kotoisammin vaatekutsut :) Pöytä notkui herkkuja, kunhan ensin oli väki ostellut tarpeeksi ;)

(Näin hienon ja erittäin herkullisen mangojuustokakun tein kutsuille näillä ohjeilla - paitsi että käytin appelsiinin makuista tuorejuustoa ja mangososetta, joka ei ollut Pilttiä. Nam! Sokerikuorutetta ei muuten sitten kannata käyttää kakun koristeluun :D Hieno kurpitsanaama kärsi huomattavia vahinkoja. Harmi sinänsä.)

Olen pitkään vältellyt minkäänlaisten myyntikutsujen järjestämistä. Ystäviini ja tuttaviini kuuluu paljon niitä, jotka ovat toimineet myyjinä erilaisissa kotimyyntihommissa: Tupperwarea, Partylitea, Oriflamea ja mitä niitä nyt onkaan. Kutsuilla olen kyllä itse käynyt ja jotain aina silloin tällöin ostellut, mutta kun ystäväni emännyyttä tiedusteli alkusyksystä, ajattelin, että mikä jottei, ja sovin marraskuun alkuun kutsut. Yltiöoptimistisesti kuvittelin, että siihen mennessä nämä suurimmat remontit olisivat jo valmistuneet. Hah! Mutta toisaalta, yläkerrassa yhä jatkuva remontti ei pahemmin tämän päivän vaatekutsujen tunnelmaan vaikuttanut, kun esittely ja muu bisnes tapahtui alakerrassa :)

Oli niin mahtavaa toimia kutsujen emäntänä, että tavoistani poiketen sovin heti seuraavien vaatekutsujen ajankohdan! Minä, joka olen aikoinaan vannonut, että mitään myyntikutsuja en järjestä. Niin niin...

Palataan siihen kekriin.
Herkkuja jäi vähän jäljelle. Syöminen siis jatkukoon :)

Työnteko palkitaan

Esikoisen luokka kerää kovasti rahaa ensi syksyn leirikoulua varten. Ekalta luokalta lähtien on osallistuttu koulun joulumyyjäisiin. Viime vuonna jo myytiin Pilkkoset-sukkia ja sama myyntityö jatkuu näin viidennelläkin. Lisäksi keväällä vanhemmat pääsevät myymään sukkien lisäksi myös vessapaperia :)

Näinhän se menee: vanhemmat hoitavat myyntihommat ja myyjäiset sun muut. Miten sitten saadaan lapsille näytettyä, että omalla työllä voi myös tienata yhteiseen kassaan rahaa?

Ope sen keksi vanhempainillassa. Laitetaan lapset haravoimaan ihmisten pihoja! Idea sai varauksetonta kannatusta kaikilta vanhemmilta, joten tuumasta toimeen sitten. Ensin leviteltiin muutamia mainoksia koulun läheisille asuinalueille, joista suurin osa on pientalovoittoista. Sitten jäätiin odottelemaan yhteydenottoja. Ja niitähän tuli!

Homma on toiminut niin, että luokka jaetaan kahtia ja toinen puolisko menee open johdolla haravoimaan ja toinen jonkun vanhemman johdolla haravoimaan. Minä olin esimiehenä keskiviikkona, ja niin vain reilussa tunnissa saatiin ison pihan lehtipuista pudonneet lehdet (ja omenat) haravoitua siisteihin kasoihin ja osa jo säkitettyäkin. Tulipa ainakin ulkoiltua ;)

Eiväthän kaikki 10-11 -vuotiaat jaksa koko aikaa haravoida, mutta kun työpisteitä vähän vaihtelee, niin homma toimii kyllä ihan ok.

Palkkiota on pyydetty 30-50 euroa omantunnon mukaan. Ja kyllä on oppilaiden työtä kiitelty! Rahaa tulee tehdyn työn mukaan, joten hyvältä näyttää :)

Vielä on pari haravointikeikkaa tiedossa, ja sitten aletaan valmistautua joulumyyjäisiin...