Uimasilla

Tämän kesän tähän astiset kovimmat helteet, ja vasta nyt pääsin uimaan! Ei, en ole sairas tai muutenkaan päästäni vialla ;)

Perinteisesti olen käynyt luonnonvesissä uimassa ja talviturkin riisumassa mökillä juhannuksena. Tänä vuonna tunsin itseni niin kokeneeksi ja kypsäksi (lue: vanhaksi), että totesin, että minun ei tarvitse mennä kastautumaan kylmään veteen (+15 °C) vain siksi, että allakka niin sanoo. Kävin siis saunassa ja muiden hilpaistessa uimaan Itämereen, minä jäin istumaan terassille ja ihailemaan yötöntä yötä (ja tulin siinä istuessani tappaneeksi jokusen hyttysenkin, sori). Kunnes sitten: porrasremontin lopun häämöttäessä lämpötila sisällä nousi tänään niin korkeaksi ja pikkuneiti ystävineen oli väsyttänyt minut kitinällään, totesin meidän kaikkien tarvitsevan vähän viilennystä (jota rehellisyyden nimissä olisin saanut menemällä kellariin, jossa on ihastuttavan tasainen 17 asteen lämpötila) ja pakkasin muksut autoon ja huristin lähimmälle ilmaiselle uimapaikalle kuuden kilometrin päähän. Ja niin tuli pulahdettua :)

Taidanpa käydä vielä uudelleen tämän kesän aikana...

Kesärientoja

Kesä ja varsinkin kesäloma ovat siitä jännää aikaa, että silloin pitäisi tehdä kaikenlaista. Kuten huvitella vesipuistoissa ja huvipuistoissa, käydä sukulaisissa, olla mökillä, nähdä kavereita, nauttia auringosta terassilla (tai jossain muualla), olla paljon ulkona, piipahtaa kenties ulkomaillakin. Kamalan stressaavaa!

Lomalla on oltu nyt pari-kolme viikkoa ja jo tuntuu, että kalenteri on ihan täynnä, eikä tässä paikasta toiseen juoksemisen lomassa ehdi edes lomailla tai ottaa muutenkaan rennosti. Nyt jo harmittaa kesän ja loman lyhyys sekä se, että niin paljon kivaa jää kuitenkin tekemättä ja kokematta.

Ja sitten, kun tulee aika lähteä sovittuun rientoon, lapset pistävät jarrut päälle ja haluavatkin jäädä kotiin kavereiden kanssa. Tai mennä ihan toiseen rientoon kuin mistä on aikaisemmin sovittu. Tai sitten sataa niin rankasti tai on niin kylmä, ettei mihinkään ulkoilmapaikkaan voi lähteä. Tekipä niin tai näin, aina menee pieleen...

Tällaisina hetkinä alkaa päässä soida Junnu Vainion mainio kesäbiisi: "Käyn ahon laitaa, minä ilman paitaa, ei estä kukaan, kun matkaa teen. Vain suvituulen, minä kutsun kuulen, se ottaa mukaan, mun uudelleen." Carpe diem. Sitä on helppoa itselleen hokea, kun niin moni asia odottaa tekijää. Ja sitä lomaa, kun olisi aika hommat tehdä. Juhannuksena lupaan tarttua hetkeen - yksistä kaverihäistä huolimatta - ja nautin olostani maaseudun rauhassa merimaisemaa ihastellen ja hyttysiä laiskasti hätyytellen. Mukaan pakkaan pari uutta kirjaa (jeps, en vain voinut olla ostamatta niitä, kun kirjakaupan ohi tässä taannoin kävelin) ja ehkä neulomistarvikkeet. Pitkän tauon jälkeen vähän jo houkuttelee jatkaa rakasta neulomisharrastusta, jota voi oikeasti tehdä missä vain.

Positiivarit.fi:n sivuilta poimin omaksikin iloksi mukavan kesärunon. Olkaapa hyvät :)


Ihastele poutapilviä
siristele auringossa silmiä,
Haista kesän tuoksut
unohda turhat juoksut,
Muista paljon lekotella
laiturilla elämää hekotella,
Mieti kivoja juttuja
tapaa ystäviä ja tuttuja,
Älä murehdi ötököitä
vietä rauhallisia kesäöitä!

Huolta kerrakseen

Esikoinen, 11,5-vuotias, sai eilen ihan luvan kanssa lähteä ensimmäistä kertaa ilman aikuisseuraa Helsinkiin. Junalla. Piti päästä ostamaan jotain scootin osia, ja reitti oli katsottu ja moneen kertaan puhuttu. Lasta oli ohjeistettu painamaan oikeaa leimausnappulaa junassa, matkakorttiinkin oli valmiiksi ladattu arvoa sen verran, että ei rahat lopu kesken matkan. Oltiin sovittu, että siihen ja siihen aikaan soittaa kotiin ja siihen ja siihen aikaan on kotona. Ensimmäinen toimi, jälkimmäinen ei niin hyvin. Seikkailuksihan se sitten oli mennyt. Huoh. Onneksi sentään puhelin oli mukana ja sillä sai lapseen yhteyden.

Eikä mitä, keskimmäinen, 9,5-vuotias, keksi tehdä saman kuin esikoinen. Mitä isot edellä, sitä pienet perässä. Pari isoa muttaa oli kuitenkin tässä mukana: lupaa ei ollut kysytty, matkakorttia ei ollut mukana, puhelin oli pois päältä. Jokunen puhelu tuli numeroon soitettua, ja savu vain nousi päästä, kun virallinen naisenääni vastasi: "Numeroon ei juuri nyt saada yhteyttä."

Kun lapsi sitten (hyvissä ajoin ennen normaalia kotiintuloaikaa, hurraa sille) tuli kotiin iloisena kuin peipponen, hyvin vakavin äänenpainoin tuli selvitettyä, miksi noin ei saa tehdä. Onneksi, onneksi oli vähän vanhempi kaveri ollut mukana, tosin hänkin ilman lupaa. Olivat olleet hulavannekisoissa ja voittaneet aika hienot jumppavanteet. Tämä asia kerrottiin ihan kuin en sitä tajuaisi. Yritin ymmärtää, mutta vihainen kyllä olin.

Aika varhaisessa vaiheessa lapset näköjään haluavat ympäristön ottaa haltuun. Toistaiseksi tosin saavat jatkossakin tutustua ensisijaisesti kotikaupunkiinsa. Ja ehdottomasti tullaan yhä takomaan kalloon, että AINA pitää kertoa, minne menee ja kenen kanssa. Ja näin kännyköiden aikakaudella ("toista se oli silloin kun minä olin nuori...") se kapula pidetään mukana ja huolehditaan siitä, että akkua riittää, että huolissaan oleva äiti saa yhteyden, vaikka kyse olisi vain siitä, että haluaa pyytää lapsen kotiin syömään.

Kesäloma, jeps.