Joulun odotusta

 Sieltä se joulu tulla jolkottaa. Maa on valkeanaan lunta, ja tämä äititonttu nauttii omasta ajasta iltaisin lasten mentyä nukkumaan. On tullut neulottua pukinkonttiin jonkin verran, tosin liian vähän. Enemmänkin olisin neulonut, jos olisi aika antanyt myöten.

Viimeinen työpäivä oli viime torstaina oppilasnäytöksen myötä. Kolmannen oppilasnäytöksen, jos ihan tarkkoja ollaan :) Ensimmäisen jälkeen tiistai-iltana kannoin kotiin selkä vääränä lahjoja oppilailta. Suurin osa paljastui suklaarasioiksi. Näin hieno keko niistä tuli, kun ne kasasin pinoon:

Ei siis tarvitse pahemmin joulusuklaita tänä vuonna ostella :D

Joulua vietetään tänä vuonna kotimaisemissa. Näillä näkymin joulupöytään käy 14 hengen porukka. Siinä riittää haastetta kerrakseen, kun astioitakaan ei ole niin monelle. No, onneksi naapurista saadaan astioita lainaan - tuovat mukanaan :) Lisäksi äidin kanssa on hyvä jako: hän hoitaa suolaiset ja minä makeat jouluruuat. Joten tänään ja huomenna olisi tarkoitus leipoa piparkakut, joulutortut, maustekakku ja joulupullat. Ja se suklaa, sitä siis on jo omasta takaa ;)

Lapset ovat tänään viettäneet ensimmäistä joululomapäiväänsä. Aika on mennyt leppoisasti, kun kukin hävisi kavereidensa luokse. Mikäs tässä on ollut ollessa :) 

Joulutunnelma tuotiin sisään jo viime lauantaina, kun koristelimme kuusen. Kuusi on omasta metsästä ja ihan omin kätösin kaadettu ja kannettu. Inkoossakin lunta riitti, ja kun toisena adventtina lähdimme koko perhe kuusimetsään, sai siellä tarpoa yli polvenkorkuisissa hangissa. 

Alla meidän kuusi lumen peittämänä:

Ja sama kuusi lumi putsattuna pois oksilta:

Nyt tuo koristaa olohuonettamme täydessä juhlapuvussa. Hieno homma :)

Ai niin, näin upealta näytti auringonlasku toisena adventtina Inkoossa:

 

Tästä on hyvä jatkaa jouluun rauhoittumista. Toivotaan vielä, että aattoiltana Pukki on maltillinen lahjojen suhteen eikä tuo kovin paljon lisää roinaa lastenhuonetta täyttämään - etenkin kun olen viimeisen viikon ajan yrittänyt päästä entisestäkin roinasta eroon. Oma lahjatoiveeni on simppeli: aikaa itselle. Pieniä järjestelyitä se tosin vaatii, kun olisi niin ihanaa viettää se kotona omassa rauhassa. (Niin, ja rasia tai pari Vihreitä kuulia olisi hieno ylläri... ;) )

Leppoisaa joulunaikaa kaikille!

Remontti etenee

 Olemme päässeet sisustusvaiheeseen jo osassa huoneita - siitäkin huolimatta, että koko ajan tulee mieleen, mitä muuta voisi muissa huoneissa tehdä. Mutta sellaistahan se on.

Olohuoneeseen tilattu uusi sohva tuotiin kotiin maanantaina ja jo aikaisemmin tilaamani villamatto CarpetVistalta pääsi omalle paikalleen. Päädyimme luonnonvalkoiseen sohvaan, kun lattiat ovat vaihtaneet väriään koivusta tummanruskeiksi. Sohva tulee paremmin esille, nääs :)

Villamatto tuntuu ihanalta paljaiden jalkojen alla, joten sen paikka on luonnollisesti tuossa sohvan edessä :)

Muita (lähes) sisustettuja huoneita ovat olohuoneen lisäksi työhuone ja uusi makuuhuone. Ne tärkeimmäthän molemmissa on, eli työhuoneessa Miehen työpöytä ja makkarissa meidän sänky. Puuttuvia osiakin on jokunen, kuten työhuoneen Lundian ovet ja makkarin vaatekaappien ovet. Edelliset ovat Inkoossa edelleen välisäilytyksessä, yhtään ei tiedä, koska siellä päästään käymään ja ne ovet tänne hakemaan, ja jälkimmäiset pitäisi tilata jostain. Makkariin on tulossa liukuovet, joiden taakse on kasattu Elfaa. Tarjouspyyntöjä ollaan laitettu menemään pariin kolmeen paikkaan. Nyt pitäisi Miehen enää päättää, minkä väriseksi haluaa lasiovet kahden peilioven pariksi.

Yläkerrasta tyhjennetään nyt yksi huone. Se, mikä oli aikaisemmin meidän makuuhuoneena. Ja kun se tyhjenee, se on hyvä maalata. Näin se remonttijärjestys muokkautuu: yläkerran remontointi piti aloittaa vasta, kun alakerta on kokonaan tehty. Mutta mitä sitä samaa huonetta kahteen kertaan tyhjentämään ;) Niinpä kunhan saan siellä olevan Lundian tyhjennettyä ja purettua (maalaamistakin varten), alan urakoida paneelikaton maalauksen kanssa. Ja kun katto on maalattu valkoiseksi, on seinien vuoro. Lattiamateriaali on vielä mietinnässä, kun olisi tarkoitus saada yhtenäinen lattia koko yläkertaan, joten ehkä se huone pitää kuitenkin vielä tyhjentää lattian asennusta varten joskus... pöh.

Samaan syssyyn pitäisi kysellä tarjouksia sisäportaista. Nekin vaihtuvat samoin kuin kulkusuunta. Mitään tällaista suurta ei kyllä ehditä tehdä ennen joulua, mutta jos saisi tarjouspyynnöt tehtyä ja portaat tilattua, niin ensi vuoden alussa voisi tarttua niihin hommiin sitten. Ai niin, ja kellarin tyhjennys on edelleen tehtävälistalla - ollut jo kesästä 2008 saakka (kun tänne muutettiin). Harmi, että on tätä muutakin elämää niin, että ei voi kaikkea aikaa remontointiin laittaa. Tämähän olisi jo valmis, ja mitä sitä sitten tekisi ;-P

 

Mitä tänään juhlittaisiin?

 On lokakuu, ja meidän perheen juhlakausi on alkanut. Juhlimisessa ei ole muuta vikaa kuin se, että se hidastaa remontin etenemistä, kun joka viikonloppu jompi kumpi päivä menee juhliessa. Aika rasittavaa.

Lokakuu aloitettiin pikkuneidin 4v-synttäreillä (ja siskoni 34-vuotissynttäreillä). Remontista johtuen olin varannut tuon mummolan tuosta naapurista juhlapaikaksi, ja lokakuun ensimmäisenä lauantaina talon valtasivat pikkutytöt. Kun kaverisynttärit kuuden kaverin voimin oli saatu juhlittua, huilattiin hetki ja sen jälkeen tulivatkin sukulaiset kakkukahveille. 

Kolme päivää ensimmäisten synttäreiden jälkeen syntyi lasten ensimmäinen serkku, joten jatkossa juhlimme niitäkin synttäreitä :)

Seuraavana viikonloppuna vietettiin parin lapsen nimipäiviä sekä meidän 3-vuotishääpäivää. No, ne juhlat olivat harvinaisen pienimuotoiset, mitä nyt käytiin tuota tuoretta serkkutyttöä moikkaamassa ja sylittelemässä. 

Sitten viime viikonloppuna olikin miehen 35-vuotissynttärit. Juhlatapa oli mielenkiintoinen: veimme lapset keskimmäisen kummitädille hoitoon ja tulimme kotiin remontoimaan :D Miehen toiveesta. Menihän se juhlapäivä näinkin. (Toisella taholla juhlittiin siskoni avomiehen 34-vuotissynttäreitä...)

Nyt saa hengähtää pari viikkoa ennen isänpäivän juhlallisuuksia, jonka jälkeen on esikoisen 9v-synttäreiden vuoro (ja isovanhempieni 59-vuotishääpäivä), mummini syntymäpäivä, pikkujoulut ja joulu. Ja sitten onkin jo uusivuosi ja isäni 61-vuotissynttärit. Ja anopin synttärit heti perään. Ja heti helmikuun alussa keskimmäisen 7-vuotissynttärit (ja setäni 59-vuotissynttärit). 

Tänään voidaankin sitten juhlia sitä, ettei ole mitään juhlia ;)

Harrastuksesta toiseen

 Olen viime päivinä saanut kuulla monelta eri taholta, että aika aikaansa kutakin. Olen aikaisemmin syyllistynyt sanonnan viljelyyn minäkin, mutta enpä enää tee niin, koska niin ärsyttävää tuo on itse kuulla.

Syy sanonnan vastaanottamiseen on sellainen, että päätin lopettaa lähes 9 vuotta kestäneen rakkaan harrastukseni viikko sitten. Monille lopetus tuli yllätyksenä, mutta itselläni päätös oli kypsynyt useamman kuukauden, kunnes lopullinen niitti tuli eräältä ihmiseltä. Mietin silloin, että jos joka kerta harrastaessani päällimmäinen tunne on vitutus, niin miksi turhaan leikin masokistia. Joten yksi sähköpostiviesti ja yksi napinpainallus, ja se oli siinä. No, jälkihoitoa piti tehdä parin kansiollisen ja yhden muistitikullisen verran, mutta luulin homman olleen helposti ylitsepäästävissä.

Kunnes tänään sain kiertotietä kuulla, että lopettamiseni oli katsottu uskaltamisen osoitukseksi. Tuosta tuli sellainen fiilis, että olin ollut tulppana kehitykselle ja  mukanaoloni häirinnyt tämän pienen organisaation toimintaa. Miten voikaan tuollainen oletus ottaa päähän!! Lähes yhdeksän vuotta käytin suurimman osan vapaa-ajastani tämän pienen mutta valtakunnallisen organisaation toiminnan edistämiseksi ja tukemiseksi, ja sitten ydinjoukosta poistuessani annetaan ymmärtää, että hienoa, että tajusin jo lähteä. Kriisejä yhteisöllä on näiden vuosien aikana ollut jokunen, enkä ole ikinä ottanut niitä henkilökohtaisesti. En tätäkään, vaikka tekeekin mieli älähtää ja puolustaa itseään. Kuten näin :)

Kerrottakoon nyt tässä ihan näin julkisesti lähtöni syyt:

Ensinnäkin, minulla ei ollut enää kivaa. Tehtävät olivat kivoja ja tein niitä mielelläni, mutta olosuhteet mättivät sen verran, että päätin kerrankin kuunnella järjen ääntä.

Toisekseen, tämä pieni organisaatio on myös työnantaja, jolla on työnantajavelvoitteita. Näiden muutamien vuosien jälkeen en halunnut enää olla jakamassa vastuuta noista velvotteista, kun mielestäni työntekijäosapuoli ei hoitanut omaa tonttiaan kuten olisi pitänyt. Lukuisista keskusteluista huolimatta. 

Kolmanneksi, ehkä aikani tässä pienessä organisaatiossa (ja juuri näiden ihmisten kanssa) oli tullut täyteen. Kuitenkin.

 

No, sota ei yhtä miestä kaipaa. Ja minulla olo on selvästi kevyempi, kun pääsin irti tilanteesta ja vielä ihan omasta halusta ja päätöksestäni. Vaikka paperinpyöritystä, puhtaaksikirjoittamista ja järjestelemistä sekä maailmanparantamista tulen kyllä kaipaamaan. Nyt pitää enää keksiä, mihin tämän sisäisen sihteeriyyteni ja tunteenpaloni suuntaan....

Ei hyvää päivää!

 Mitähän tästä taas tulee...?

Miehellä ja minulla on seinien värin ja lattioiden ja katon suhteen samat mietteet, mutta kaikki muu meneekin sitten ihan ristiin. Hermojen menetystä luvassa siis useampaan otteeseen, ei vain tänään.

Itsekin pidän minimalismista, mutta en niin pelkistetystä sisustuksesta, että yhtään persoonallisuutta ei näy missään. Haluan myös riittävästi säilytystiloja, ja ehdottomasti sellaisia, joissa tavarat saa muiden katseilta piiloon. Karsastankin avohyllyjä ja pintoja, jotka on pinottu täyteen tavaraa. Mies on myös sitä mieltä, että mahdollisimman vähän tavaraa - noin niin kuin yleensä. Hän haluaisi, että huoneet olisivat lähestulkoon tyhjiä, ehkä nyt sohva saisi olla, ja tietysti se oma työpöytä, mutta ei mitään muuta. Lipastot ja kirjahyllyt ovat perkeleestä seuraavia, tai siltä se välillä vaikuttaa. Ja viimeisin hyvin tiukkasävyinen keskustelu käytiin siitä, tarvitaanko makuuhuoneeseen vaatekaappeja ollenkaan. (Tietysti tarvitaan, aivan ehdottomasti!!!) Kuulemma meillä on aivan liian paljon tavaraa. En voi olla täysin eri mieltä, mutta kerrottakoon myös, että kaikki se tavara on myös ihan väärissä paikoissa. Säilytystilojen puutteesta johtuen. Ei minustakaan ole hehkeää, että täysinäisiä muuttolaatikoita edelleen on kasattuna huoneiden nurkkiin. Tai että kellarissa on huonekaupalla 20 vuotta vanhaa roinaa, joka ei edes meille kuulu. Mutta minusta tuo ei liity ollenkaan siihen, miksi kirjahyllyjä ei myöskään saisi olla puhumattakaan niistä muutamista kirjoista siinä hyllyssä.

Ihan oikeasti, hermo menee. 

Tämän päivän olenkin haaveillut jälleen kerran ja pitkästä aikaa äidin omasta yksiöstä, jossa saisin sisustaa niin kuin haluaisin ja juuri niillä tavaroilla, jotka itse katsoisin tarpeellisiksi ja hyödyllisiksi. Helppohan se on toisen uhota, että on ihan liikaa roinaa nurkissa, kun omat roinat täyttävät kylmillään olevan talon huoneet Inkoossa. Olemme sitä myös välivarastoksi kutsuneet. Siellä ne ovat miehen erilaiset kaapelit ja soittovehkeet, cd-levyt yms. joita hän ei tunnu tarvitsevan. Jääkööt sinne, kun kerran haluaa tavaraa karsia. Kyllä ne sieltä joku joskus siivoaa pois, viimeistään lapset perheineen, jos eivät muut ;)

En kyllä nyt nauti tästä tilanteesta yhtään. Vaikka jotain hyvää sentään on tapahtunutkin. Tuleva makkari tyhjennettiin pari viikkoa sitten, ja nyt siellä on jo katto maalattu ja seinät tasoitettu. Huomenna olisi tarkoitus maalata seinät (tai myöhemmin tällä viikolla) ja sen jälkeen uusitaan lattia. Ja jossain tuossa välissä pitäisi varmaan taas vääntää kättä niistä vaatekaapeista (liukuovellisista, mind you) makkariin *huoh* Niin, ja eteisenkin sain tänään käyttökuntoon, kun vaatenaulakot kiinnitettiin seinään. Loppuu keittiön läpi ravaaminen kengät jalassa ja lasten vaatteiden kerääminen keittiöstä. Ihanaa!

Miksi tämä minun armas puolisoni ei voi olla samanlainen kuin niin monet muut miehet ovat sisustamisen suhteen? Ei jaksaisi nyt yhtään vääntää...

 

Terveisiä remontista

 Enpä tainnut aavistaa, mihin pääni työnsin, kun tähän projektiin lähdin mukaan. Ai mihin projektiin? No, omakotitaloprojektiin tietysti :) Eikä mihin tahansa omakotitaloprojektiin, vaan siihen "vanhasta uutta" -juttuun...

Hiljaa hyvä tulee. Tai sillä ainakin yritän lohduttaa itseäni, kun katselen kotini nykytilaa. Alakerrasta käytössä on keittiö, jonne on ahdettu enemmän tavaraa kuin laki sallii. Läpikulkuhuoneena on ns. porrashuone, jossa on varastoituna maaleja, pensseleitä, työkaluja - ja piano. Kolmas ei remontissa oleva huone on ns. perähuone, joka on niin ikään täynnä tavaraa, lattiasta kattoon. Siitä olisi tarkoitus tulla uusi makkari miehelle ja minulle, mutta koska tämä aika koittaa, on täysin hämärän peitossa.

Remontin kourissa ovat olohuone, työhuone ja eteinen. Tosi käytännöllistä. Eteinen siksi, että sillä ja olohuoneella on "yhteinen" lattia. Ja kun halusimme olohuoneen lattian laittaa kuntoon, piti eteinenkin ottaa käsittelyn kohteeksi. Olohuoneen ja työhuoneen seinät ja katot on onneksi jo kunnostettu, ja kunhan lattiat saadaan viimeisteltyä, on viimeinkin aika ottaa nuo huoneet asumiskäyttöön. Jippii!! 

Remonttikäsittelyssä olevissa huoneissa oli vanhastaan lakattu koivuparketti. Itse asiassa muistan, kun se asennettiin 80-luvun puolivälissä. (Ja jos tässä vaiheessa on vielä epäselvää, miten minä ja tämä talo liitymme yhteen, kerrottakoon, että kyseessä on lapsuudenkotini, jonne muutimme v. 1982. Nyt vanhempani asuvat uudessa takatontille rakennetussa omakotitalossa, ja mieheni ja minä remontoimme tästä vanhasta talosta meidän viisihenkiselle perheelle omaa kotia.) Mies enkä minä tykännyt yhtään kusenkeltaiseksi kellastuneesta ja koiran naarmuille raapimasta parketista, ja harkitsimme jo lattiamateriaalin vaihtoa. Silkasta kokeilunhalusta päätimmekin ensin hioa vanhan lakan pois ja sen jälkeen käsitellä lattian OsmoColor puuvahalla ja silkinhimmeällä öljyvahalla. Koska seinät ja katto ovat kaikki valkoisia, halusimme lattiasta mahdollisimman tumman. Mies itse asiassa ehdotti yhdessä vaiheessa, että maalaisimme lattian mustalla Betolux-maalilla flyygelinkiiltäväksi. No, se ehdotus ei ihan mennyt läpi...

Lattiaprojekti on nyt siinä vaiheessa, että tänään vedän kolmannen kerroksen öljyvahaa eniten kuluviin kohtiin, eli mm. tuohon eteisen lattiaan. Tässä projektia kuvina, olkaa hyvät :)

Vanha lakka saa kyytiä. Vuokrattiin hiomakone ja mies hoiti hiomisen. Lakan lisäksi hiottiin pois kaikki koiran tekemät naarmut. Tähän meni 1,5 päivää, kun nurkat ja seinänvierustat piti hioa pienellä käsikoneella. Hiottavia neliöitä oli 30.

 

Kun lattia oli hiottu, se puhdistettiin hiomapölystä. Rakennusimurin jälkeen käytin monitoimimoppia ja siinä kuivaa mikrokuituliinaa. Useampaan kertaan sain käydä alueen läpi. Lopuksi vielä pyyhittiin lattia lakkabensiiniin kastetulla liinalla, ja näin saatiin viimeisetkin hiomapölyn rippeet pois.

Kun lakkabensiini oli haihtunut pinnalta pois, ryhdyin värjäyshommiin. Värinä käytettiin OsmoColorin läpikuultavaa puuvahaa sävynä Eebenpuu. Testissä olin sivellyt vahaa pensselillä, mutta päädyin lattiaan hankaamaan vahan nukkaamattomalla liinalla. Ja siinä sitä olikin sitten hommaa. Viidessä tunnissa sain koko alan käsiteltyä - ja sen jälkeen oli vuorossa vahan poistaminen käsistä. En ollut tajunnut suojata käsiä esim. kertakäyttökumihanskoilla. Tyhmä minä. Mutta meidän mielestä oli kyllä vaivan arvoista :) Musta sävy muuttui kauniin suklaanruskeaksi koivun vaaleuden ansiosta - juuri oikea sävy meille.

Värivahan annettiin kuivua melkein 2 vuorokautta. Haluttiin pelata varman päälle, etenkin kun helteet ihan varmasti hidastivat vahan kuivumista.

Seuraavaksi oli vuorossa silkinhimmeän öljyvahan levittäminen värjätyille pinnoille. Seinänvierustat käsiteltiin ensin pensselillä, isot pinnat sen jälkeen superlon-telalla. Homma sujui suit sait sukkelaan reilussa tunnissa. Kuvassa tuossa yllä öljyvaha on juuri levitetty, siksi lattia kiiltää noin paljon. Kuvan ottamisen jälkeen lattia on saanut pintaansa kaksi lisäkerrosta öljyvahaa, ja nyt odotellaan sen kuivumista.

Koska lattiasta tuli meidän mielestä niin hieno, ostimme koivuparkettia lisää. Mies hioi parketinpalaset jo (levitettyään ne autokatoksen lattialle lasten kavereiden ihmetykseksi ;) ) Kun pääsemme porrashuoneen ja perähuoneen kimppuun, päällystämme lattiat hiotulla koivuparketilla ja toistamme tuon OsmoColor-käsittelyn. Ja sama sitten joskus myös keittiön kanssa. Yläkerran lattiamateriaali on vielä mietinnässä.

Remontti siis jatkuu. Eikä asiaa yhtään helpota se, että nälkä kasvaa syödessä :) Seuraava väliprojekti on vanhojen lakattujen Lundioiden käsittely valkoiseksi. Ja nämä ikkunanpokatkin pitäisi maalata uudelleen...

Aikuinen nainen

 Kun oma äitini täytti 35 vuotta, olin itse paria kuukautta vaille 14-vuotias. Enkä ajatellut, että äitini olisi mitenkään vanha, kun oli järjestään nuorempi kuin ystävieni äidit. 

Kuinka ollakaan, heräsin tänä aamuna tajuamaan, että olen nyt itse tuo 35-vuotias nainen. Kolmen lapsen äiti, tosin esikoiseni on vasta 8,5-vuotias. Minne nämä kaikki vuodet ovat menneet? Tai mitä, jos olenkin neljänkympin kriisin kourissa? O_O

Saavutusteni lista on melko lyhyt, mutta onneksi epäonnistumisten lista vielä lyhyempi. Kokemuslistalla on jokunen merkintä, ja juuri tänään tuntuu, että se lista voisi olla pidempi. Huomattavasti pidempi. Pakko se on myöntää, että pieni kateus nostaa päätään kun kuulen vanhojen koulukavereitteni ulkomaanmatkoista ja kokemuksista. Ehkä kyse on myös valinnoista, alkaen sieltä ammatinvalinnasta asti. Baletinopettajan palkoilla kun ei ulkomailla viisihenkisen perheen kanssa reissata. Eikä reissattu kotiäidin tuloillakaan.

Mutta mitä sitä rahaa miettimään. (Nytkin kaikki se, mikä tulee, menee mm. remonttikustannuksiin ja peruselämiseen.) Sen sijaan mietin tulevaisuutta. Kuinka pitkäksi ennätän saavutusten ja kokemusten listaa kasvattaa? Osaanko valita riittävän arvokkaita kokemuksia - tai osaanko tunnistaa niitä? Haaveita on paljon, niiden toteutuminen vain on huomattavan epävarmaa.

Mitä sitä surkuttelemaan, elämä on tässä ja nyt, enkä vaihtaisi mitään, jos joku tarjoaisi siihen mahdollisuuden :)

Hauskaa synttäriä minulle!

Mitä muuta sitä tekisi kuin ottaisi rennosti

 Jo kolme viikkoa sitten näin haarapääskyjen lentelevän huvivenesatamassa Inkoossa. Selvästi kesä on täällä :)

Lapset ovat ihan innoissaan, kun saavat olla kavereiden kanssa aamusta iltaan. Minusta on ihan mukavaa vahtia lasten pihaleikkejä (tai lähinnä kuopuksen, kahta vanhempaa tunnun näkevän vain ruoka-aikoina jos silloinkaan) pihakeinusta käsin neuloen, lukien tai netissä surffaten. Miestä vähän sylettää työnteko, mutta se nyt vain on tehtävä, eikö ;)

Ihan pelkkää lomailua ei tämä kesä kuitenkaan ole, sillä täällä on remonttihommat kuumimmillaan. Yksi huone noin seitsemästä on saatu maalattua: seinät valkoisiksi ja lakattu paneelikatto myös. Parkettilattia odottaa hiomista ja lakkausta, samoin listat kaipaavat uutta maalia pintaansa. Toisaalta pää on avattu, ja tapettien poistaminen kolmesta muusta huoneesta sujuu mallikkaasti. Ottaen huomioon, että isäni, joka tapetit n. 15 vuotta sitten seiniin kiinnitti, oli sitä mieltä, että homma on niin rankka, että kannattaako siihen edes ryhtyä... Oikeilla keinoilla liisterin ja Erikeeperin sekoituksella kiinnitetyt kangastapetit lähtevät seinistä oikein hyvin, kiitos vain kysymästä :) Keittiön uusiminen jäänee syksyyn, sillä sitä ennen pitää Miehen kanssa päästä yksimielisyyteen kaapien paikasta. Ai niin, ja ne kodinkoneetkin pitäisi valita. 

Ja jotta se vähäinenkin vapaa-aika iltaisin ja viikonloppuisin ei tuntuisi liian runsaalta, tässä samalla tehdään pihaakin uuteen uskoon. Vanha autotalli purettiin reilussa kahdessa viikossa (kaikki mahdollinen hyötykäyttöön, tietysti!), ja nyt sen valettu laattapohja palvelee skeittiparkkina :D Kunnes saa ensin soraa ja ensi kesänä asvaltin päällensä. Se nimittäin jää uuden pihatien alle lähestulkoon kokonaan. Parin viikon kuluttua pihaan tulee kaivinkone ja kuorma-auto, ja kaadetaan kolme vanhaa (mutta kaunista) omenapuuta uuden pihatien alta pois. Maata kuoritaan myös, että saadaan tilaa mullalle, joka toivottavasti jo syksyllä tai viimeistään ensi keväänä kasvaa kestävää nurmikkoa. Haaveissa on rakentaa vielä mukava oleskeluterassi tuohon länsipuolelle taloa, jossa voisi sitten istuskella ja nauttia auringonlaskusta (ja siideristä ;) ). Ja jolla olisi käyttöä myös keväällä ja syksyllä ja mikä ettei talvellakin, jos lunta olisi vaikka vähän vähemmän kuin viimeeksi. Terassihaaveet toteutuvat, kunhan ensin uuden talon lopputarkastus saadaan tehtyä, sillä ennen terassia kaivetaan talon länsipuolelle vielä salaojat. Ja ennen lopputarkastusta uusi autokatos pitäisi saada täysin valmiiksi. Vielä puuttuvat sähköt, varaston hyllyt ja sisäänmenoluiska, eikä maaliakaan ole ihan joka puolella. Miten se lopputarkastus terassiin liittyy? No siten, että uutta taloa varten kaivetut hulevesikaivot tarkastetaan siinä samalla ja ennen kuin niihin voi vetää uusia putkia (ne salaojaputket vanhan talon länsipuolelta). Näin ollen järkevintä olisi ehkä tehdä se autokatos valmiiksi. Mutta mehän emme ole järkeviä - etenkään kun kotikatu asvaltoidaan putkitöiden jälkeen viimeistään elokuussa, ja saamme samalla uuden liittymän teetettyä, jos pihatie on siihen mennessä valmis. Eikö olekin ihanan monimutkaista? :)

Niin, ja jos alkaa tulla tekemisen puutetta, Inkoon vanhalla kalastustilalla olisi tuhat ja yksi hommaa tehtävänä alkaen vanhan rintamamiestalon kunnostamisella. Sen talon, joka on toiminut irtaimen omaisuutemme välivarastona kohta kaksi vuotta ja on ollut asumaton reilut 30 vuotta...

Mutta homma kerrallaan, ei sitä oikein muuta voi (ellei voita lotossa miljoonia ja palkkaa ihmisiä tekemään näitä kaikkia yhtä aikaa, mutta sehän olisi jo melkoista utopiaa) :)

Kesäloma - ihmisen parasta aikaa

 Heräsin aurinkoiseen aamuun. Esikoinen lähti kouluun ja jäin keskimmäisen ja kuopuksen kanssa kotiin. Eilen nuorimmaiset olivat päiväkodissa viettäneet läksiäisiä. Elokuussa pk-ura jatkuu eri päiväkodissa. Nyt tuossa lähellä, eikä tarvitse enää autolla suhata Pikkukaupungin toiselle puolelle joka arkiaamu.

Juhlinnasta huolimatta keskimmäisen toive tälle päivälle oli pyöräretki päiväkodille, että pääsee kavereiden kanssa leikkimään. Ei mennyt ihan yksiin oman toiveeni kanssa pyykkipäivästä, siivouspäivästä ja pensasaidanleikkuupäivästä.

Vuoden työssäolo on ollut yhtä juhlaa. Kaksiosaiset työpäivät mahdollistavat oman ajan puolen päivän aikaan, kun lapsoset uinailevat päiväkodissa eikä esikoinenkaan ole vielä koulusta kotiutunut. Nyt seuraavat kaksi kuukautta ovatkin sisällöltään ihan erilaisia: päivät niin täynnä puuhaa, että tuskin tätä voi lomaksi kutsua - paitsi siltä osin, ettei tarvitse kellon kanssa elää samanlaisessa symbioosissa kuin on eletty. On hyvin todennäköistä, että kun elokuu koittaa, palaan töihin riemusta kiljuen. Pääsenhän samalla lepäämään. Kyllä silloinkin vielä aurinkoisia ja lämpimiä päiviä riittää, ja keskipäivän oma aika mennee pihalla istuessa ja kesästä nauttiessa ;)

 

Kurinpalautusta

On tämä tällaista suurperheenäidin elämää välillä, kun pitää naapureidenkin lapsia ojentaa.

Jostain syystä meille tullaan aina riehumaan, pelaamaan pleikkaa ja syömään kaapit tyhjiksi. Kun sitten kyselen lasten kavereilta, saavatko he kotona riehua, käydä jääkaapilla koska haluavat ja pelata pleikkaa silloin kun tekee mieli, on vastaus lähes poikkeuksetta negatiivinen. Ihmettelen, millä logiikalla muksut kuvittelevat, että meillä sitten saa tehdä sitä kaikkea, mitä ei kotona saa tehdä.

Yksi selitys voi tietysti olla se, että Mies, joka on kaikki illat vastuussa lapsista, on sallinut tuon kaiken minun tietämättäni. Se on tiedossa, että Mies on jonkin sortin anarkisti, joka on edelleen varhaisessa keski-iässä sitä mieltä, että säännöthän on tehty rikottaviksi. No, nyt tulee toinen järjestys taloon, kun aloitan ensi viikolla kahden kuukauden kesälomani lasten kanssa.

Tässä kesäsäännöt:

- sisällä ei kuljeta kengät jalassa

- keittiöön ei ole lapsilla asiaa ilman erillistä kutsua

- kellari on täysin lapsilta kielletty, etenkin kavereiden kanssa

- ikkunoista ei kuljeta, sitä varten on ovi keksitty.

- katolta ei hypitä trampoliinille

- roskat tuodaan roskikseen eikä jemmata ulkoportaiden alle

- perennakukkia ei poimita maljakkoon ellei äiti sitä nimenomaan pyydä

- pleikkaa ei pelata kuin silloin kun siihen on erillinen lupa

- pallopelit hoidetaan pihalla, mieluiten koulun kentällä, jossa niille on kunnolla tilaa

... noin niin kuin päällimäisenä.

 

Ugh, ylipäällikkö on puhunut!

Hävytön hiljaisuus

Tajusin, että edellisen kerran olen ollut äänessä kolme kuukautta sitten! En voi muuta sanoa, kuin että aika suin päin ryntäilee. Mutta tämä kiire on ollut ihan tervettä ja ihanaa: työ on pitänyt kiireisenä :)

Ja kohta sekin kiire hellittää, kun kahden kuukauden kesäloma kolkuttelee ovella. Elämme jännittäviä aikoja, näin kevätesitysten alla. Ja tässä tulee samalla itsekin katsoneeksi menneeseen kauteen vähän sillä silmällä. Työvuosi on ollut hyvä, sillä iloisin mielin odottelen jo ensi syksyä ja sen mukanaan tuomia haasteita. Mutta toki nautin kesälomasta tässä välissä :)

Kotirintamallekin kuuluu hyvää. Vanhempani muuttivat pääsiäisen aikaan, ja olemme hiljalleen aloitelleet vanhan talon remontoinnin. Tässä tosin työkiireet vähän sotkevat suunnitelmia, sillä iltaisin olen aina töissä, kun miehellä taas olisi aikaa remontoida. Mutta kyllä se tästä, pikku hiljaa.

Se, mikä tuntuu sitten kurjalta, on kaikki ne ihanat kukkamainokset eri lehdissä. En tajunnut haluavani olla viherpeukalo ennen kuin tänne muutettiin. Ja nyt, kun talo on melkein oma, on kova hinku tehdä pihasta omannäköinen myöskin. Ennen kuin sinne asti päästään, pitäisi kuitenkin päättää, kaivetaanko talon pihankin puolelle salaojat (ennen terassin rakentamista). Ja tuon päätöksen jälkeen voikin alkaa suunnitella pihaa enemmän. Nurmikkoa tuonne, rodoja tänne, köynnösruusuja näkösuojaksi tuohon, lasten keinu ja hiekkalaatikko tähän... Ai niin, ja pihatiekin pitää siirtää kolmisen metriä tontin rajalle päin, että saadaan se oma piha joskus tehtyä.

Hävytön hiljaisuus todennäköisesti jatkuu vielä, kun viimeiset työkiireet ennen kesää puskevat päälle. Mutta palaan linjoille, kunhan meno tästä rauhoittuu :)

Juhlakauden päätös

Eilen juhlittiin keskimmäisen 6v-synttäreitä. Kuten esikoisellakin, nämä synttärit järjestettiin Hoplopissa, ja vieraita oli kutsuttu yhtä paljon kuin sankarilla tuli vuosia täyteen (+ kolme oman pesueen alamittaista).

Aikamoista hulinaahan se oli, kun vanhimmat juhlijat olivat 8v ja nuorin 3v. Siinä meillä valvojilla (mies ja minä) oli kyllä ihan työntäyteinen kaksituntinen. Omien lasten kanssa Hoplopissa ollessa kaksituntinen ei meinaa kulua millään kahvilan pöydässä istuessa, mutta kun oli vieraita lapsia mukana, piti silmien olla selässäkin.

Mitään ei onneksi sattunut - enkä sitä edes epäillytkään. Synttärikakkuna ollut jätski maistui juhlijoille, samoin juotavaksi tarjottu limppari. Sipsit ja karkit - yllätys yllätys! - jäivät lähestulkoon kokonaan syömättä. Täytyykin siis miettiä, jos tässä vielä kuopuksen 6v-synttärit tuolla järjestetään, että veisi vain vieraat sinne riehumaan pariksi tunniksi, ja tarjoaisi heille mehulasilliset siinä kahden tunnin aikana. Säästyisi rahaa, kun ei tarvitsisi varata synttärihuonetta (jossa vain hätäisesti syödään) eikä kattausta tarjoilusta puhumattakaan. Sesonkilisäkin jäisi pois laskusta.

Kun lapset ovat syntyneet talvella, on tästä eteenpäin vain aikuisten juhlia. Eli saa hengähtää :) Seuraavat lastenjuhlat ovat edessä vasta lokakuussa. Ai niin, keskimmäisen sukulaissynttärit järjestetään ensi lauantaina, ja tarkoitus on leipoa kakku marsipaanipäällyksellä. Saas nähdä, miten käy. Raportoin sitten vaikka ihan kuvan kanssa - jos kakusta ylipäänsä tulee kuvauskelpoinen ;)

Riti rati ralla, tuli talvihalla

Ihana talvi sen kun vain jatkuu. Valkoinen hurmos herättää muistoja lapsuuden talvista, jolloin oli aina paljon lunta (paitsi silloin yhtenä jouluna, kun oli ihan mustaa ja tosi liukasta joka paikassa) ja pakkasta juuri sopivasti (paitsi silloin yhtenä talvena, kun joululoman jälkeen mentiin kouluun 30 asteen pakkasessa reilun viikon verran ainakin).

Lapsetkin ovat lumesta ihan innoissaan, ja mäenlaskua ja kinoksiin kaivautumista ovat saaneet harrastaa ihan urakalla.

Luistelemassakin ollaan käyty, tosin pureva pakkanen hieman hillitsee talviurheilua lasten osalta. Kolmevuotias kuopus on kovasti innoissaan luistimilla, mutta kun hän ei vielä hirveän hyvin pääse liikkumaan itse, varpaat jäätyvät yllättävän nopeasti. Samoin kuin äidillä, joka yrittää parhaansa mukaan auttaa pientä liukkaalla jäällä :)

Itse olen alkanut - jälleen kerran - hinkua suksille. Ostin murtsikkasukset muutama vuosi sitten, ja kuten silloin lupasin, olen käyttänyt niitä vähintään kerran talvessa ;) Nyt alkaisi olla suksien esiinkaivamisen aika.

Ja jos kaikki menee niin kuin saduissa, niin kun pakkaset tästä hellittävät, onkin jo kevät. Jää sellainen ärsyttävä loskakausi kokonaan välistä. Se jos mikä miellyttäisi varmaan muitakin kuin minua...

* *

P.S. Pirun pakkaset, kompostorin kanssa kävi hullusti. Lähes samassa tilanteessa oltiin jo vajaa vuosi sitten, mutta nyt tehtiin tässäkin kyseenalainen ennätys. Biolanin lämpömittari on näyttänyt nollaa noin kuukauden, vaikka mitä tekisin. (No joo, vielä en ole lähtenyt kompostoria lämmittämään kuumavesipulloilla, vaikka mielessä sekin on käynyt.) Tyhjennysluukku on jäätynyt kiinni (kai, tai sitten edessä on liikaa lunta, eikä sitä siksi saa mitenkään auki), joten kompostoria ei voi tyhjentääkään (ellen sitten ota kottikärryjä ja talikkoa avuksi, eikä se ole suunnitelmissa todellakaan). Ja vaikka voisi, mihin sen raakakompostin kippaisin, kun jälkikompostorikin on ihan täynnä... Vastoin periaatteitani joudumme nyt laittamaan biojätteenkin sekajätteeseen (joka onneksi viedään Riihimäen polttolaitokseen eikä kaatopaikalle), kun paljon mainostettu lämpökompostori on ihan täynnä. Piru vie. Ja niin kuin kesällä olin ylpeä ja innoissani, kun lämpömittarin neula huiteli 60 ja 70 asteen tienoilla ja pömpelissä perunankuoret ja muut maatuivat niin kovaa vauhtia, että tuli kiire tuottaa biojätettä eliöiden ruuaksi. Voi miksi, miksi en alkusyksystä tehnyt sitä, mitä olin miettinyt koko kesän?? Tiedän ainakin, että heti keväällä marssin lähimpään rautakauppaan ja ostan meille toisen lämpökompostorin. En Biolania, sillä se on liian ailahtelevainen tasaisuutta rakastavalle luonteelleni, vaan jonkin sellaisen mukavan pyöreän systeemin, joka toivottavasti ei jäädy umpeen heti, kun elohopea laskee nollan alapuolelle. Himputti sentään, en paremmin sano.

Kymmenen vuotta

Kymmenen vuotta menevät yllättävän nopeasti. Kaiken lisäksi 10 vuotta sitten olin 10 vuotta nuorempi, parisuhteessa kylläkin, mutta vielä lapseton. Muistellaanpa vähän näitä menneitä vuosia:

2000

Olimme menneet miehen kanssa kihloihin syksyllä 1999 ja vuotta aikaisemmin muuttaneet siihen asuntoon, jossa myöhemmin kaikki kolme lastamme viettivät vuorollaan elämänsä ensimmäiset vuodet. Minulla oli kolme työpaikkaa ja sen ikäiseksi taiteilijaksi siis oikein hyvät tulotkin. Helmikuussa kävimme miehen kanssa lomamatkalla Fuerteventuralla. Mies purjelautaili, minä hoidin auringonoton. Vuokrasimme maasturin, jolla huristelimme ympäri saarta ja löysimme hienoja uimarantoja. Keväällä olin Kansallisteatterin leivissä teatterivierailulla Pietarissa ja syksyllä aloitin opinnot Teatterikorkeakoulun tanssitaiteen laitoksella. Samalla karsin työt minimiin, koska koulussa oli 100-prosenttinen läsnäolopakko ja itselläni kamala polte saada tämä pakollinen kandin tutkinto alta pois ja päästä opiskelemaan maisteriksi.

2001

Heti vuoden vaihduttua lomailimme miehen kanssa Egyptin Hurghadassa. Samalla reissulla kävimme myös Luxorissa Kuolleiden kaupunkia ihmettelemässä. Koimme myös elämämme pahimman turistiripulin, joka vei 8 päivän lomastamme peräti 3 päivää. Raskauduin maaliskuussa ja loppukevät meni raskausoireita ihmetellen. Opiskelupuolella piti vähentää nostohommia, mutta treeneissä kävin muuten ihan normaalisti, esiinnyinkin jopa. Kesällä vietin ansaittua kesälomaa pitkän kaavan mukaan. Syksyllä jatkoin opiskeluja kasvavan mahani kanssa, pääasiassa lukkarissa oli luentoja ja muita teoria-aineita. Ja astanga-joogaa :) Tanssinopettajan töistä jäin äitiyslomalle lokakuun lopussa ja joulukuun alussa - äitini vanhempien 50-vuotishääpäivänä ja kymmenen päivää lasketun ajan jälkeen - esikoinen syntyi Jorvin sairaalassa. Joulu ja sitä seurannut vuodenvaihde meni uutta perheenjäsentä ihmetellessä.

2002

Vuosi vierähti kotiäitiyden merkeissä, mitä nyt sain kandin paperit ja hain maisterilinjalle Pedagogiikan laitokselle :)  Innostuin imetyksestä ja kantoliinoista ja kestovaipoista. Vauva-arki tuntui välillä tosi raskaalta keskimääräistä vaativamman esikoisen kanssa. Sain kuitenkin uusia ystäviä etenkin Imetyksen tuki ry:n (silloinen Vauvamyönteisyys ry) parista,  joista yhden kanssa perustin imetystukiryhmänkin.

2003

Kävimme keväällä vähän isommalla porukalla Viipurissa iso-vaarin lapsuudenmaisemissa. Olin hurmioitunut siitä historian määrästä, mitä reissulla sain mahdollisuuden imeä itseeni. Se oli esikoisen ensimmäinen ulkomaanmatka. Innostuin enenevässä määrin imetystukiyhdistyksen toiminnasta. Kesällä raskaustesti näytti positiivista. Syksyllä esikoinen aloitti ensimmäisen pätkänsä päiväkodissa, ja sydäntäni riipaisi jättää hänet sinne joka aamu, kun itse jatkoin matkaani Helsinkiin opiskelemaan. Töitä en tehnyt satunnaisia sijaisuuksia lukuunottamatta. Syksyllä myös juhlimme anopin mummon 100-vuotispäiviä...

2004

... ja tammikuussa hautasimme hänet. Helmikuussa tulin äidiksi toisen kerran. Synnytys oli helppo, mutta arki kahden lapsen kanssa rankka, kun mieskään ei voinut minkäänlaista isyyslomaa pitää. Esikoinen kävi päiväkodissa toukokuulle asti 2 kertaa viikossa 5 tunnin ajan kerrallaan. Hyvä ratkaisu koko perheelle. Keskimmäisen kanssa imetys, kantoliinat ja kestovaipat olivat ihan vanha juttu ja sujuivat omalla painollaan, uutena innostuksen kohteena aloitin vessahätäviestinnän harrastamisen vauvan kanssa. Elokuu vierähti USA:ssa miehen työmatkalla. Ensin 3 viikkoa New Yorkissa, jossa tutustuin lasten kanssa leikkipuistotarjontaan hotellista käsin miehen tehdessä 14 tunnin työpäiviä, ja vikaksi vielä 1 viikko Chicagossa miehen vanhojen ystävien kanssa lomaillen. Kotiäitiys jatkui koko vuoden.

2005

Kesällä tavallista rankempi flunssa kävi meillä kylässä, ja seurauksena esikoinen sai keuhkokuumeen ja oli tiputuksessa viikon. Keuhkokuume uusitui syksyllä samoihin aikoihin kun palasin opiskelemaan, ja molemmat lapset menivät päiväkotiin. Tällä kertaa ei tuntunut yhtä pahalta kuin aikaisemmin, ja keskimmäinenkin sopeutui tilanteeseen tosi hyvin. Esikoinen vieroittui rinnasta samoihin aikoihin. Opiskelu Pedalla sujui suunnitelmien mukaan. Loppusyksystä hautasimme anopin isotädin, jota olimme usein käyneet vanhainkodissa näiden vuosien aikana katsomassa. Lasten kasvamisen myötä leikkipuistot sekä taloyhtiön oma piha tulivat tutuiksi, ja uusia äitikavereita löytyi ihan naapurista.  Täytin pyöreitä vuosia ilman mitään sen kummempia kriisejä.

2006

Kalenteri kädessä mietimme miehen kanssa kolmatta lasta, ja aika pian tärppäsikin. Otin opinnoissa loppukirin ja keväällä (makasiinien palamisen aikoihin) olin vanhassa työpaikassani suorittamassa opetusharjoittelua, josta myös kirjoitin opinnäytettäni. Heinäkuu oli lomakuukausi, ja teimme perheen kanssa viikon reissun Ahvenanmaalle juuri silloin, kun helteet alkoivat. Ihan mahtava viikko! Koska raskaus ei pahemmin vaivannut, rutistin opinnot päätökseen viikkoa ennen kuin kuopus kirjaimellisesti ryntäsi ulos kohdustani, siskoni 30-vuotispäivänä lokakuun alussa. Loppuvuosi meni ihmetellessä maailman rauhallisinta vauvaa :) Imetys, kantoliinat, kestovaipat, vessahätäviestintä - kaikki tuttua ja turvallista ja toimivaa. Vuoden lopussa keskimmäinen vieroittui rinnalta.

2007

Paluu kotiäidiksi, tanssitaiteen maisterina tosin :) Huhtikuussa anopin isä - iso-vaari - saatettiin haudan lepoon. Kesä ja syksy menivät pihalla istuen, lasten touhuja seuraten ja naapurin naisten kanssa juoruten. Ah, niitä aikoja! Syksyllä esikoinen aloitti eskarin. Ja saimme toisen suru-uutisen: anopin aviomies menehtyi rajuun sydänkohtaukseen elokuun alussa. Samalla meillä miehen kanssa kypsyi päätös naimisiinmenosta, ja aie toteutettiin lokakuussa kihlapäivänä hyvin pienimuotoisin menoin, yhdentoista yhteisen vuoden jälkeen.

2008

Keväällä teimme suuren päätöksen muutosta ja lapsuudenkotini ostamisesta. Oma asuntomme saatiin myydyksi vasta joulukuussa, mutta jo elokuussa muutimme Pikkukaupunkiin, koska halusimme esikoisen saavan aloittaa koulunsa täällä. Kotiäitiys jatkui, koska en halunnut liian montaa muutosta lapsille samanaikaisesti. Omakotitaloasujan yksinäisyys yllätti: lapsille ei löytynyt seuraa puistoista minusta puhumattakaan. Elokuusta alkaen asuimme vanhempieni kanssa samaa taloutta, jossa siinäkin oli totuttelemista.

2009

Tammikuun alussa vanhempani saivat rakennusluvan, ja hommat käynnistyivät maansiirtotöillä maaliskuun alussa. Kesä meni rakennuksilla auttaessa - tai mies auttoi, ja minä neuloin, vahdin lapsia ja hoidin ruokapuolen. Elokuussa esikoisesta tuli tokaluokkalainen ja keskimmäinen ja kuopus menivät päiväkotiin. Ja minä palasin työelämään pitkästä aikaa. Voi sitä onnen määrää! Syksy oli melkoisen rankka, kun keskimmäisellä oli päiväkotiinsopeutumisvaikeuksia ja itselläni kamala kiire tanssikoulun 30-vuotisnäytösten valmistelussa ja muutenkin työelämään tottumisessa. Pahimmiltä sairasteluilta onneksi vältyttiin. Ja niin päästiin vuodenvaihteeseen...

2010

Tietää lisää työtä ja siitä nauttimista. Oman talon remontointia. Keskimmäisen eskaria. Rakkautta ja onnea. Yhteisiä hetkiä. (Ja todennäköisesti myös hermojen menetystä ja väsymystä, mutta kyllä ne kestää.)