Tottelemattomat lapset

Ha haa, jälleen kuuma aihe Iltalehden keskustelufoorumilla! Kysymys kuuluu, ovatko nykylapset liian kurittomia. Johdantona kerrotaan, miten joku toimittaja sai todistaa lasten riehumista ravintolassa, eivätkä ravintolan henkilökunta tai lasten vanhemmat puuttuneet asiaan millään tavalla.

Kurittomuus on mielestäni kaksipiippuinen juttu. Ihan pienten lasten kohdalla kyse on usein selvästi omien rajojen hakemisessa. Vähän isompien lasten kohdalla lienee sama juttu, lisäksi huomionhaku ja ryhmänpaine - tiedättehän, joukossa tyhmyys tiivistyy - ovat ilmeisesti myös "kurittomuuden" takana. Toisten mielestä kaupassa ympäriinsä juokseva lapsi ei ole ollenkaan kuriton, vaan käyttäytyy lasten tavoin, tutkimalla ympäristöään. Toiset taas eivät voi sietää sitä, että lapset saavat juoksennella vapaina, ilman tiukkaa (henkistä) talutushihnaa, josta nykäistä, kun eivät, pirulaiset, osaa olla hiljaa ja näkymättömiä. Jees, lapset on kivoja silloin, kun niitä ei näe eikä kuule. "Ei meidän lapset vain ikinä käyttäydy sopimattomasti."

Ennen omia lapsia hermot olivat aika piukassa, jos jossain julkisessa paikassa sattui eteen tilanne, että joku lapsi riehui tai rääkyi. Ihmettelin, miten voi olla niin vaikeaa saada lapsi hiljaiseksi, ettei hän häiritse muita. No, lasten synnyttyä ja kasvettua en enää niin ihmettele... Ymmärrän kuitenkin, miten ikävää on, että tuntemattomat lapset terrorisoivat käytöksellään esim. kahvilassa. Omien lasteni kanssa olen toistaiseksi vältellyt kahviloissa käyntiä sen takia, että tiedän, etteivät he jaksa siellä istua kovin montaa minuuttia paikoillaan, enkä näe mitään mieltä siinä, että pakottaisin heidät sen tekemään. Itkua ja hammastenkiristystähän siitä seuraisi, välittömästi. Lapset eivät ole pikkuaikuisia, jotka jo osaavat ja ymmärtävät käyttäytyä paikassa kuin paikassa tilaisuuden vaatimalla tavalla. Lapset eivät myöskään ole tyhmiä, vaan he oppivat asioita uskomattomalla nopeudella. Väitän, että jos vanhemmat katsovat jonkin tilaisuuden tärkeäksi, he myös samalla opettavat lapsilleen, kuinka siellä käyttäydytään. Kyllähän tuolla kaupungilla näkee enemmän siivottomasti käyttäytyviä aikuisia kuin kanssaihmisiä terrorisoivia lapsia.

Keskustelufoorumilla yllättävän moni kannatti ruumiillista kuritusta. Olen hämmästynyt! Tukkapölly, läpäsyttäminen, luunapit ja vitsa perusteltiin sillä, että on niitä itsekin saanut maistaa, ja ihan hyvä ihminen tuli silti. Aika katkeraa meininkiä, jos omat huonot kokemuksensa pitää lapsilleen siirtää sillä periaatteella, että ei ole itse niistä (näkyvästi) kärsinyt. Ja sitten ihmetellään, miksi niin paljon asioita nykyään ratkotaan silkalla väkivallalla. Vahvimman oikeus on aika huonoa oikeutta, jos se on ainoa, minkä voi luottaa toteutuvan. No, oppivatpahan lapset ainakin satuttamaan, jos ei muuta...

 

Perhe koossa jälleen

Kotiutuihan se mieskin vihdoinkin. Perjantaina lento lähti Nykistä klo 18 paikallista aikaa ja eilen hän sitten ilmaantui vanhempieni luokse puolen päivän aikoihin - kun oli sitä ennen käynyt kotona jättämässä matkalaukkunsa ja vaihtamassa autoon talvirenkaat. Olipa ihana nähdä kahden viikon eron jälkeen!! Lapsetkin olivat yhtä hymyä isänsä seurassa - ainakin pienen hetken ennen kuin jatkoivat riehumistaan ;)

Olin perjantaina koulun jälkeen hakenut lapset päiväkodista ja bussilla ja junalla matkustanut mummolaan. Matka ei kilometreissä ole huikea, jotain 15km suuntaansa, mutta kun autossa oli kesärenkaat alla eikä itselläni aikaa taidosta puhumattakaan niiden vaihtamiseen, piti turvautua julkisiin. Varttia yli kolme lähdettiin, ja viideltä oltiin perillä. Samaan matkaan kuluu autolla n. puoli tuntia. No, mikäs siinä oli matkustaessa, kun matka oli hyvin suunniteltu :)

Vietettiin viikonloppu mummolassa ja mieskin yritti päästä tähän Suomen rytmiin. Valvottuaan käytännössä vajaat kaksi vuorokautta, hän pääsi vihdoinkin saunan jälkeen nukkumaan. Ja hyvin nukkuikin. Samoin kuin päikkärit tänään kuopuksen kanssa. Meitähän ei tämä talviaikaan siirtyminen haittaa. Tunti sinne tai tänne ei tee mitään. Jos ajattelee, että miehen on sopeuduttava seitsemän tunnin aikaerosta parissa päivässä, ei tunnin aikaeroon sopeutuminen ole temppu eikä mikään.

"Hyvään" saumaan tuo miehen työmatka sitten osui. Minulla koulussa verrattain kiire ja ensiloskakin satoi maahan estäen auton käytön kokonaan. Olinkin sitten lähes joka aamu myöhässä tunneilta. Sellaista sattuu. Ensi viikosta alkaen koulutahtikin verkkaistuu, kun se tyhmä kurssi viimeinkin loppuu (ja sain kuin sainkin sen suoritettua! Taputan täällä itseäni selkään hyvästä työstä; sairastuminen osaltaan auttoi, kun sai ihan luvan kanssa vain istua ja katsoa), eikä juuri mitään tule tilalle. Ehdin ehkä kirjoittaa opinnäytesuunnitelmanikin, jotta pääsen itse opinnäytteen kimppuun heti ensi vuoden alusta.

Lapset riehuvat kuin viimeistä päivää ja mies on ihan väsynyt. Täytyykin mennä nauttimaan tuon miehen läsnäolosta. Uskaltaisikohan sitä yhden siiderin juoda, vaikka onkin antibioottikuuri päällä...?

 

Taudinkuva

No niin, angiinahan se minulla tietenkin on. Angiina, joka tyypillisesti tulee 5-15 -vuotiaille. No, tämä tuli kolmekymppiselle :) Sain onneksi antibioottikuurin, jonka aloitin heti, joten olon parantumisesta on nyt jotain toiveitakin.

Ikävää tässä on ollut se, että en ole pystynyt oikein mitään syömään. Pakkopaasto siis. Ja pieni nälkä koko ajan, joka on paaston ikävä sivuoire. Harmittaa, kun suklaakin kirvelee nielussa niin paljon, että sen syöminen alkaa muistuttaa rankkaa masokismin muotoa: "itken ja syön"

Koulussa olen käynyt normaalisti, sillä minulla ei ole kuumetta. Pieni lämpöily jäi viikonloppuun. Koska meillä on läsnäolopakko, olen ollut läsnä, mutta lähinnä istuskellut ja katsellut, kun muut treenaavat. Juuri tällä hetkellä ja tässä kunnossa en muuta oikein voisikaan tehdä. Pienikin hengästyminen tuntuu suurena kipuna nielussa. Ääntä tulee, mutta aika "vaimeana". Ja puhuminenkin jo vähän sattuu. No mikäs siinä, ollaan hiljaa :)

Mieheltä tuli tilannetiedoitus. Hän oli toivonut pääsevänsä lähtemään kotiin keskiviikkona, mutta kuulemma taitaa perjantaille kuitenkin mennä. Rassukka paiskii 15 tunnin työpäiviä vain siksi, että pääsisi pian kotiin *sydäin* Onkin odotettu henkilö. Lapset muistavat joka ilta ja aamu kysellä, koska iskä tulee kotiin, ja ne valokuvat, missä mieskin esiintyy, ovat nousseet arvoon arvaamattomaan. Ja minulla on myös kova ikävä. Sen jälkeen, kun mies tuli puolen vuoden opintokeikalta Tukholmasta takaisin Suomeen (seurustelumme melko alkuvaiheessa), emme ole olleetkaan näin pitkää pätkää erossa. Toivottavasti näistä ei tule tapaa. Yksinhuoltajan arki on tosi rankka, enkä toivoisi kokevani tätä montaa kertaa.

Perjantaita odotellessa...

 

lastenkasvatuksen perusperiaatteet

Lahjonta, kiristys ja uhkailu.

Vaikka kuinka aikoinaan päätin, että noita en tule käyttämään, huomaan kuitenkin niihin sortuvani aina uudestaan. Ja joka kerta ruoskin itseäni henkisesti. Mikä kumma siinä on, että lupaamalla jotain kivaa/hyvää, saa usein vauhtia masiinaan? Tai että uhkaamalla, että mitään kivaa ei tule, jos ei nyt tapahdu niin kuin pyydetään, homma toimii jonkin kerran?

Tosiasiahan on se, että lahjontaan, kiristykseen ja uhkailuun menee loppujen lopuksi huomattavasti enemmän aikaa kuin asioista puhumiseen ja aikuismaiseen käyttäytymiseen. Lisäksi noita käyttämällä tuottaa lähes poikkeuksetta pahan mielen niin itselleen kuin lapsellekin. Ja useinhan noihin sortuu - nimen omaan sortuu - silloin, kun on itse väsynyt ja valmiiksi pahalla tuulella. Sitä kuvittelee, että parilla valitulla sanalla saa homman kuin homman toimimaan. Valitettavan usein ne valitut sanat on väärin valittu. Ja tässä palaan tuohon aikuismaiseen käytökseen.

Jos joku kuvittelee, että minä tekisin pyytämänsä asian sillä, että minua a) lahjottaisiin karkkiaskilla/pillimehulla/keksillä/uimaan menolla/uusilla sormikkailla tai muulla vastaavalla tai b) uhkailtaisiin epämieluisilla seurauksilla (esim. että en saisi jäädä ulos leikkimään/en pääsisi uimaan/en saisi herkkuja karkkipäivänä/viimeinen kyläilykerta), niin ei enempää voisi mennä metsään. Niinpä niin, eivät lapset tyhmiä ole ;)

On ihan totta, että melko usein asioiden on vain sujuttava, oli lapsi siitä mielissään tai ei. On myös totta, että usein noissakin tilanteissa esiinnousevan ongelman voisi ratkaista muullakin tavalla kuin lahjomalla, kiristämällä tai uhkailemalla. Vaikka en ole noita kyennyt täysin välttämään (ja kuka kykeneekään? en ole sellaisesta pyhimysaikuisesta vielä kuullutkaan), onnittelen itseäni siitä, että tajuan käyttäväni niitä ja että tiedostan niiden olevan sieltä ei-niin-hyvästä päästä lastenkasvatuksen perusperiaatteita. Se jo on jotain. Lisäksi lohduttaudun sillä, että kaikki äiditkin ovat (yleensä) vain ihmisiä :)

Pakko lisätä tähän loppuun jotain ihan muuta: Esikoisen kommentti tänään ruokapöydässä, kun tuli puhetta mahan koosta: "Papalla on vauva masussa." :D Selitys: isälläni on aika... hmm... miehekäs vatsa, sellainen tynnyrimäinen ja kiinteä, ei ollenkaan tyyppiä "plösö". Kaikkea ne lapset näkevätkin... ;D

 

Imetyksestä vielä yksi hauska juttu

Tuli tuota tulevan kätilön blogia lukiessani mieleen tämänaamuinen pieni episodi kuopuksen kanssa.

Olin herännyt yhtä aikaa esikoisen kanssa, ja siirtynyt aamupuuron keittoon. Noin kymmenen minuutin kuluttua heräämisestäni makuuhuoneesta kuului kuopuksen "äiti!". Menin katsomaan, mikä oli tilanne. Kuopus raotteli unesta raukeita silmiään ja kun menin viereensä pötköttämään, hän taputti rinnustani ja hoki "amma, amma". Nostin vähän paidan helmaa, ja kuopus, ennen kuin alkoi imeä, katsoi minuun hymyssä suin ja sanoi: "nam nam" :) Niin että tuli selväksi vauvan mielipide äidinmaidosta ;)

P.S. olemme koko perhe täysin suomenkielisiä, enkä kutsu äidinmaitoa millään muilla sanoilla, vaan puhun aina maidosta. Ei hajuakaan, mistä kuopus on tuon "amma"-sanan poiminut. Mutta siis ihan asiaahan tuo puhuu... ;D

Imetysviikon kunniaksi: Imetys jatkuu :)

Eipä mitään sen ihmeempiä. Meillä imetellään edelleen, melko lapsentahtisestikin jopa. Myös öisin. Tosin se on ihan selitettävissä sekä äidin laiskuudella että päivittäisellä erolla, kun minä olen koulussa ja lapset päiväkodissa. No, näinhän sen meillä kuuluu mennäkin.

Tuli mieleeni, kun Iltalehti julkaisi netissä STT:n seulan läpi menneen tiedotteen, niin samalla sivulla oli linkki mielipidekyselyyn. Tai siis keskustelufoorumiin, missä yhtenä kysymyksenä "onko äidinmaito parasta ruokaa vauvalle?". Minusta tuohon on vain yksi vastaus: on. Äidinmaito on todistetusti vauvalle parasta ruokaa. Oliko peräti kaksi ollut kanssani samaa mieltä. Loput eivät vastanneet kysymykseen, vaan kirjoittivat imetyksen (alku)hankaluuksista, maidon loppumisesta ja siitä, miten "korvikkeellakin kasvaa ihan hyvin". Kyllä minä sen tiedän, olenhan itsekin pääasiassa korvikkeella kasvanut, enkä ole mielestäni kasvanut ainakaan huonosti. Mutta nyt kysymys oli harvinaisen selvä. Vastaavanlaisia kysymyksiä voisivat olla: "onko tupakanpoltto vaaraksi terveydelle?", "Sataako Suomen Lapissa talvella lunta?", "Onko jää liukasta?" ja vaikka "kuoleeko ihminen, jos ei saa nestettä?". Imetyksestä ei siis ollut kyse tuossa kysymyksessä, mutta lähes kaikki vastaukset sivusivat nimenomaan imetystä ja imettämättömyyttä - ja kumpaakin puolusteltiin.

Jos joku tästä nyt syyllistyy, niin feel free vain. Minusta on toisaalta yksi ja sama, imettääkö äiti lastaan vai ei. Jos imetyksessä tarvitsee apua ja/tai tukea, sitä tulisi saada. Jos taas haluaa lopettaa imettämisen esim. siksi, että itse imetys tuntuu äidistä vastenmieliseltä, niin syyhän se on sekin. Toki soisin, että kaikki vauvat saisivat äidinmaitoa ravinnokseen ensimmäisen vuoden ajan, mutta aina se ei ole mahdollista. Tai että kaikki äidit kokisivat saavansa apua ja tukea niitä mahdollisesti tarvitessaan. Ettei imetys kaatuisi noiden puutteeseen. Minusta olisi myös hyvä, että mikäli imetys loppuu, ja jos se loppuu siksi, ettei äiti tykännyt imettää, se myös kysyttäessä sanottaisiin - ja hyväksyttäisiin syyksi. Se, että hoetaan imetyksen loppuneen, koska "maito vain loppui", ei enää ole kovin uskottavaa, etenkin kun aika moni jo tietää rintojen toiminnasta ja maidonerityksen periaatteista. Vastaavasti toivoisin, että jos joku äiti haluaa imettää lastaan "pidempään kuin laki sallii" eli peräti yli yksivuotiaaksi, sen annettaisiin tapahtua. Ikävää kuulla, että yksi jos toinenkin joutuu perustelemaan. miksi ihmeessä imettää "noinkin isoa/vanhaa lasta". Eihän se nyt hyvänen aika sentään muille kuulu.

Ja nyt kaivakaa ne pienet ja suuret palkokasvit pois nenistänne ;)

 

Imetysviikon kunniaksi: maitokahveilla Wayne's Coffeessa

Eilen jäi kirjoittamatta, vaikka vakaa aikomus oli, kun tulin kipeäksi. Ei ole herkkua olla kipeä, kun mies on toisella puolella palloa. Kuumetta ei vielä ole, mutta kurkku on sitäkin kipeämpi. Ääni on lähes poissa, eikä mikään ruokakaan maistu muulta kuin sahajauhoilta. Lisäksi kaikkea on erittäin vaikea niellä. Tämä tuntuu ihan angiinalta, mutta toistaiseksi mitään ei nielussa näy. Kurjaa :(

Olin sitten kipeä tai ei, niin Maitokahveilla kävin tänään lasten kanssa kuitenkin. Kysessä oli Itun ja Uudenmaan Kätilöyhdistyksen järjestämä tilaisuus Helsingin Sanomatalon Wayne's Coffeessa. Tarjolla oli mm. tissipipareita (mausta en osaa sanoa, kun maistuivat siis ihan sahajauholta) ja erinäisiä juttuja imetyksestä ja tietysti kahvilan puolelta sai ostaa vaikka minkälaisia herkkuja. Eivät tosin maistuneet sahajauhoja kummemmilta nekään...

Palkinto imetyksen edistämisestä myönnettiin tänä vuonna tuolle kyseiselle kahvilalle. Kunniakirjassa luki näin: "Imetyksen tuki ry kiittää Sanomatalon Wayne's Coffee -kahvilaa, joka on tarjonnut vauvoille, äideille ja isillekin paikan nauttia urbaanista kaupunkielämästä äitiyslomallakin - sekä kaupungin kiireiselle uraväelle näkymän vauvojen maailmaa keskuudessaan. Erottelua vastaan, vauvamyönteisyyden puolesta."

Tuo jos mikä on hyvä juttu, siis julki-imettäminen, sen salliminen ja joissain tapauksissa myös sen sietäminen. Julki-imetystä vastustavat sanovat usein, etteivät halua nähdä muitakaan eritteitä esim. kahvilla ollessaan tai että rintojen paljastelu on sietämätöntä. Tunnustaudun julki-imetyksen puolustajaksi (yllätys yllätys ;) ) ja kerron, että hyvin harvalla äidillä on tarkoituksena ylpeillä "eritteillään" silloin, kun vauvalla on nälkä ja hänet pitää imettää. Tarkoitus ei todellakaan ole se, että maito lentäisi pitkin poikin, eikä ainakaan sinne paheksujan pöytään asti. Tarkoitus julki-imetyksessä on vauvan ruokkiminen. Toiset tekevät sen pullosta, toiset suoraan rinnasta. Pitäähän vauvojenkin syödä! Ja mitä tuohon rintojen paljasteluun tulee, niin ihan varmasti pahempaakin paljastelua näkee, kun kaupungilla ympärilleen katsoo. Jos ajatellaan jo yhden naapurivaltion vaateliikkeen mainoksia, niin niihin verrattuna julki-imetyksen paljastava osuus ei ole yhtikäs mitään. Hyvin harvalla äidillä on tarkoituksena näytellä rintojaan silloin, kun vauvaa imetetään. Päin vastoin, sitä yritetään välttää mahdollisuuksien mukaan. Imetyspaita on tässä verraton apu, sillä siinä ei näy edes niitä erittäin paheksuttavia vatsamakkaroitakaan - ettei kenenkään tarvitse lähteä vessaan antamaan ylen.

En kuitenkaan tarkoita, että kaikkien on siedätyksen vuoksi imetettävä julkisesti. Ymmärrän, että joillekin se on jo ajatuksena mahdoton. Ja jotkut vauvat ovat niin rauhattomia rinnalla, tai virikerajoitteisia, että julki-imetykset eivät millään onnistu. Onneksi näitä äiti-vauva -pareja varten on lastenhoitohuoneita ja imetysnurkkauksia vähän siellä sun täällä. Vaikka valitettavan usein lastenhoitohuoneeksi lasketaan haiseva vessa, jossa on nurkassa mikroaaltouuni. En muuten itsekään söisi tuollaisessa paikassa. En mielelläni käy edes tarpeillani haisevassa vessassa, jos saan sanoa.

Ja mitä julki-imetykseen tulee, niin kuopus kävi rinnalla sekä meno- että tulomatkalla, bussissa ja junassa :)

 

Imetysviikon kunniaksi: Ensimmäinen Big Brother -vauva

Huvittelin äsken esseen kirjoituksen lomassa lukemalla Iltasanomien nettisivuja. Törmäsin uutiseen ensimmäisestä Big Brother -vauvasta joka on syntynyt Hollannissa. Jotenkin järkyttävää. Tai ei siinä mitään, kun tuon uutisen mukaan vauvaa ei kuvata 24/7, vaan hänelle on oma huoneensa, jossa ei ole kameroita. Sopimuksen mukaan vauva saa olla linssiluteena kaksi tuntia päivässä. Sen lisäksi hän saa poistua talosta sukulaistensa kanssa.

Ja heti mietin, miten käy tämän vauvan imetyksen. Jos vauvaa ei saa kuvata kuin kaksi tuntia päivässä, mutta vauvan äidin pitäisi olla kuvattavissa 24/7,  on äidin ja vauvan yhdessäolo aika hankalaa. Ja kuka sitä vauvaa hoitaa silloin, kun hän on siellä omassa huoneessaan? Ja miten niin vauva saa poistua talosta sukulaistensa kanssa? Äitiään vastasyntynyt tarvitsee, eikä sukulaisiaan. Niih! Sääliksi käy pientä vauvaa, kun näin riistetään pois äitinsä rinnoilta *niisk, nyyh* Sanoisin tähän, että julkisuuden tavoittelullakin on rajansa.

Lisää julkkisvauvoja: Tanskan kruununprinssin poika syntyi neljä päivää sitten kaksi viikkoa ennen laskettua aikaa. Olivat sentään sairaalassa neljä päivää, joten voi olettaa, että imetykselle on annettu mahdollisuus. Onhan vauvan äiti, kruununprinsessa Mary korkeasti koulutettu ja aika vanhakin ensisynnyttäjäksi (33v.), joten voisi olettaa hänen imettävän vauvaansa. Minusta se olisi ihan korrektia. Mielenkiinnolla jään odottelemaan, josko jostain kuuluisi imetysmyönteisiä viestejä...

 

 

Imetysviikon kunniaksi: arki-imetystä

Meillä on tullut tavaksi se, että kun haen lapset päiväkodista, istun kuopus sylissä päiväkodin pihalla olevalle penkille ja annan hänelle maitoa. Esikoinen tykkää lopetella leikit ihan rauhassa, ja samalla, kun kuopus on rinnalla, on minulla mahdollisuus kysellä hoitajilta etenkin kuopuksen päivän kulusta.

Esikoisen ryhmässä on yksi lapsi, joka on tosi kiinnostunut imetyksestä. Jos häntä ei ole vielä haettu, kun minä haen omat lapseni, hän tulee aina ihmettelemään kuopuksen touhuja sylissäni. Joka kerta hän on yhtä hämmästynyt, kun kerron kuopuksen ottavan maitoa rinnasta. Yleensä hän pyytää vielä näyttämään, miten homma käytännössä tapahtuu, eikä se, että hän seisoo siinä vieressä - ja usein tosi lähellä - häiritse kuopusta ollenkaan :) Sitä en tiedä, mitä hän on tästä imetyksen tarkkailemisesta kotonaan puhunut, jos on ollenkaan.

Lasten päiväkodissakin suhtaudutaan imetykseen tosi hienosti. Hoitajista on upeaa, että kuopuksella on edelleen mahdollisuus käydä rinnalla, eivätkä he esim. arastele ollenkaan silloin, kun imetän kuopusta. Mielenkiintoista on mielestäni se, että yhtään imetystarinaa en ole hoitajilta kuullut. Yleisin skenaariohan on se, että kun äiti käy imettämään lastaan, ympärillä olevat - vähänkin tutut, tai miksei vieraammatkin - naiset alkavat heti kertoa omaa imetystarinaansa. Näin ei tuolla päiväkodin pihalla ole vielä kertaakaan tapahtunut.

Lopuksi pieni, muttei suinkaan vähäpätöinen ilmoitusasia: olin asettanut itselleni pitkän aikavälin tavoitteeksi sen, että esikoinen vierottuisi rinnasta nelivuotissynttäreihinsä mennessä. Ihan sinne asti imetys hänen kohdallaan ei kestänyt, sillä nyt voin kertoa hänen vieroittuneen. No, eipä tuosta jäänyt uupumaan kuin pari vaivaista kuukautta. Pääasia on se, että sekä minä että hän itse olemme erittäin tyytyväisiä tähän yhteiseen imetystaipaleeseemme. Ja sehän se on tärkeintä :)

 

Imetysviikon kunniaksi: Kättärin luentopäivästä

Olipa antoisa päivä tänään Kättärillä. Kannatti lintsata koulusta ;) Päivään mahtui viisi eri luentoa, joita on erittäin vaikea laittaa tärkeysjärjestykseen, joten en edes yritä.

Ensimmäisenä kätilö, IBCLC (International Board Certified Lactation Consultant - peräti ensimmäinen Suomessa!) Katja Koskinen puhui imetysviikon teemasta sekä kertoi tarkemmin, mitä tuo kirjainhirviöltäkin vaikuttava lyhenne tarkoittaa. Luento alustettiin sopivasti näyttämällä Katjan haastattelu "tuoreeltaan" videolta samalla, kun odoteltiin Katjaa saapuvaksi Ylen Aamu-TV:n lähetyspaikalta Lasipalatsin nurkalta.

Toisena luennoi Marjaana Pelkonen Sosiaali- ja terveysministeriöstä aiheenaan uudet imetyssuositukset. Kyllä oli jälleen karua nähdä vuoden 2000 imetysluvut: 68% vastasyntyneistä oli täysimetettyjä, ja määrä laski kuin lehmän häntä, sillä puolen vuoden iässä näitä täysimetettyjä oli enää 1% (eli 560 lasta) kaikista syntyneistä (arvio n. 56 000 lasta vuodessa). Ihan näihin aikoihin julkaistaan uudet, vuoden 2005 imetysluvut, ja Pelkosella oli kertoa, että 3 ja 4kk kohdilta lukuihin on odotettavissa parannusta. Jotain positiivista sentään, vaikka todennäköisesti tullaan jäämään vielä kauas naapureiden, Ruotsin ja Norjan luvuista (Ruotsissa 6kk ikäisiä täysimetettyjä oli vuonna 2000 peräti 33% vauvoista). Mielenkiintoinen yksityiskohta tuli esille: Islannin täysimetysluvut ovat tosi hyvät, ja todennäköisin syy sille on se, että niitä keskimäärin 4000 vuosittain syntyvää vauvaa kohti siellä on peräti 30 IBCLC-tutkinnon suorittanutta imetyksen ammattilaista. Muistin virkistykseksi kerrottakoon, että Suomi siis sai ensimmäisensä perjantaina.

Kolmas luento ei ollut ennakkotiedoissa, mutta oli aiheena sitäkin tärkeämpi. Kyse oli äidinmaidon korvikkeen markkinointikoodista, josta luennoi Itun Maarit Kuoppala. Tämä tuli sikäli loistavaan saumaan, että paikalla oli paljon terveydenhoitajiksi opiskelevia, joita koodi koskee siinä mielessä, että se kieltää korvikeruokinnasta kertomisen yleisesti. Tahtoo sanoa, että th ei voi perhevalmennuksessa kertoa imetyksestä ja siihen kuuluvista jutuista ja samassa tilaisuudessa kertoa myös korvikeruokinnasta, saatika mainita tuotteita nimeltä. Korvikkeista saa kertoa vain niille, ketkä juuri silloin sitä tietoa tarvitsevat, ja tällaisia ihmisiä eivät ole perhevalmennukseen tulevat ensimmäistä lastaan odottavat pariskunnat. Samasta syystä neuvoloissa ei saa olla korvikevalmistajien mainoksia yleisessä jaossa asiakastiloissa eikä korvikkeita saa mainostaa medioissa muutenkaan. Toivon, että edes tärkeimmät pointit jäivät näiden tulevien terveydenhoitajien mieleen tulevaa ammattiaan silmällä pitäen.

Neljäntenä luentovuorossa oli ylilääkäri Anna-Liisa Järvenpään luento "Äidinmaito - millaista ruokaa se oikein on?". Erittäin mielenkiintoinen tietopläjäys, sanoisinko. Ja vastaus tuohon kysymykseen oli: hyvää :) Juuri näin :)

Viimeisenä kuultiin Itun Karla Loppia ja Ritva Kuusistoa. Karlan aiheena oli "Imetys, yliarvostettua piinaa?" ja siinä tuli loistavasti esille kaikki imetykseen ja sen onnistumiseen liittyvät myytit ja harhaluulot. Oli hauska katsella edessäni istuvien vanhempien naisten (joko kätilöitä tai terveydenhoitajia tai näiden kouluttajia) nyökytystä luennon edetessä :) Täyttä asiaa oli tämäkin luento. Ritvan aihe oli sitten "Imetyksen ihanuus" ja hän hienosti jälleen kerran toi esille sen, miten tärkeää sekä äidille että vauvalle on se alkuaikojen symbioosi, joka erittäin hyvin toteutuu imetyksen kautta ja avulla. Sitä en tiedä, miten hyvin tuo avautuu niille, keillä ei vielä ole omia lapsia, mutta eturivissä istunut raskaana oleva pariskunta ainakin tuntui kuuntelevan niin Järvenpäätä, Loppia kuin Kuusistoakin korvat höröllään :)

Onnistunut päivä kertakaikkiaan, mielestäni.

 

imetysviikon kunniaksi: Äidinmaitoa ja kotiruokaa

Tällä viikolla vietetään Suomessa Pohjoismaista imetysviikkoa. Muualla maailmassa - tai ainakin USA:ssa - imetysviikkoa vietetään jo elokuussa, mutta Suomeen tuo viikko on vakiintunut lokakuulle, ja vielä tarkemmin viikolle 42. Joka siis on nyt. Imetysviikon aikana Imetyksen tuki ry järjestää parikin tapahtumaa: avoimen luentopäivän Kättärillä huomenna ja Maitokahveille-tapahtuman Sanomatalon Wayne's Coffeessa lauantaina. Lisää infoa imetysviikosta ja niiden tapahtumista voi lukea Itun sivuilta .

Tämän vuoden imetysviikon teemana on "Äidinmaitoa ja kotiruokaa". Mielestäni tosi hyvä teema. Suomihan on yksi johtavista lastenruokateollisuuden maista, ja täällä lasten valmisruokia ostetaan todella paljon. No joo, osa hedelmä- ja marjasoseista laitetaan todistetusti kääretorttuihin ja täytekakkuihin ;) mutta kyllä vauvatkin saavat osansa.

Minua jaksaa aina välillä edelleen hämmästyttää se, miten joskus tulee pinnalle ajatus siitä, että ruoka, jota muu perhe syö, ei olisi hyvää sille syömään totuttelevalle vauvalle. Että siitä puuttuisi joitain tärkeitä ravintoaineita, joita vauvan ehdottomasti pitää saada. Miten ihmeessä sillä ruualla sitten se muu perhe elää ilman vakavia puutostauteja, kysyn vain? Luulisi Martta-liitonkin älähtävän, jos joku ihan pokkana väittäisi, että kotiruoka ei ole ravitsemuksellisesti hyvää vauvalle. Tai tätähän on jo väitettykin. Taannoisessa Kotivinkin numerossa oli isokin juttu aiheesta. Vähän vain vesitti tuon jutun uskottavuutta ne puolen sivun kokoiset Piltti- ja Bona-purkkiruokien mainokset ja se, että ihminen, ketä oli haastateltu, on Nestlén palkkalistoilla. Sen lauluja laulat, kenen leipää syöt - kai.

"Äidinmaitoa ja kotiruokaa" -teema pyrkii välittämään tietoa siitä, että syöminen ja ateriat voivat olla itse pääasian lisäksi myös läheisyyttä ja yhdessäoloa. Ja että syömällä muun perheen kanssa samoja ruokia vauva saa totutella rauhassa niiden makuihin ja koostumuksiin. On aika yllättävää, että ajatus siitä, että omasta ruuastaan ottaisi vauvalle esim. sormiruokapaloja, on joidenkin mielestä täysin outo ja he suhtautuvat asiaan hyvinkin kielteisesti. Toiset perustelevat vauvanruokien ostamista sillä, että kotiruuasta vauva saa liikaa suolaa. Sanon vastalauseen tähän. Jos muu perhe käyttää suolaa säästeliäästi, ei vauvakaan sitä saa mitenkään liikaa. Lisäksi, jos ajatellaan korvikeruokittuja vauvoja, niin hehän saavat jo korvikkeen mukana enemmän natriumia kuin imetetyt vauvat. Tämä siksi, että lehmänmaidossa on luonnostaan enemmän natriumia kuin äidinmaidossa. Korvikeruokittujen vauvojen kohdalla tuon suolarajoituksen siis ymmärtää, mutta imetettyjen vauvojen suhteen mennään jo lähes hysterian puolelle.

Nippelitietona vähän lukuja. Äidinmaidon tulisi olla vauvan pääruokaa koko ensimmäisen vuoden ajan siten, että 6-9kk iässä n. 75% ja 9-11kk iässä n. 50% energiasta tulisi äidinmaidosta. Jos mennään WHO:n suositusten mukaan, jolloin siis imetystä suositellaan jatkettavaksi kunnes lapsi on kaksivuotias ja senkin jälkeen, mikäli se vain äidille ja lapselle sopii, niin 12-23kk ikäisen lapsen energiamäärästä vielä 25%  olisi hyvä tulla äidinmaidosta. Aika mahtava juttu :)

P.S. Huomenna imetyksestä puhutaan peräti kahdella valtakunnallisella kanavalla: Ylen Aamu-tv:ssä on kätilö Katja Koskinen (ILCA = International Lactation Consultant Association) klo 8.48 ja vähän myöhemmin, klo 9.21 Maikkarilla Ihanassa Aamussa on Itun pj. Anna Metsoila.  

Aikataulut sucks

Tänään, kun jälleen ravasin painava reppu selässäni kieli vyön alla paikasta toiseen muistin, mitä joskus yläasteikäisenä usein ajattelin.

Kaipauksella mietin sitä aikaa, kun ei vielä ollut koulussa (eikä päiväkodissa - äitini oli pph kunnes täytin 5v), eikä tarvinnut välittää kellosta. Sai nukkua siihen asti kuin halusi, sai syödä silloin kun oli nälkä (no joo, oli meillä jonkinlaiset ruoka-ajatkin), ei tarvinnut olla paikassa x tiettyyn, jonkun toisen määräämään aikaan. Ei ollut mikään kiire minnekään!

En ole kellon kanssa elävää tyyppiä, ja ahdistaa se, kun pitää suunnitella elämä minuuttiaikataulun mukaan. Ehkä samasta syystä olen kiinteitä aikatauluja vastaan. Meillä ei ole tiettyjä ruoka-aikoja eikä nukkumaanmenoaikoja. Nälkä kun voi olla eri aikaan eri päivinä samoin kuin väsy voi tulla toisinaan myöhemmin ja toisinaan aikaisemmin. Harmi vain, että bussit ja junat eivät liikennöi saman periaatteen mukaan...

Toisaalta, en tiedä, sopisiko minulle (tai sietokyvylleni) latinalaisen maailman mañana-tyyppinen ajattelu. Kaikesta huolimatta, jos sovitaan, että jotain tapahtuu tiettyyn aikaan tai tietyssä ajassa, niin soisin homman sitten menevänkin niin. Kunhan ei joka päivä tarvitsisi kiirehtiä bussiin veren maku suussa tai miettiä, miten pääsen perille, jos vaihtoyhteys ei toimikaan niin, kuin aikataulussa annetaan ymmärtää. Ja kunhan välillä saisi vain olla ja unohtaa ajan kulumisen. Kun se kuluu joka tapauksessa, juoksin minä sitten tai en.

Olisi mahtavaa kokea vielä se ajasta vapaa tunne, minkä lapsuudesta muistan.

 

Tilitystä

Nyt v****taa ja rankasti. Tänään oli koulussa laitoskokous ja pääsin kysymään syytä siihen, miksi aamun treenitunteja on vain nykytanssissa, muttei edes kerran viikossa baletissa. Sain kuulla tutun litanjan: ei ole resursseja järjestää kaikkea sitä, mitä opiskelijat haluavat; ei voida säveltää vain yhdelle sopivia kursseja; ei kuulu maisterin opintoihin aamutuntien järjestäminen, vaan ne pitäisi hoitaa itse jossain muualla. Siis EVVK. Tosi kiva. Tuli erittäin motivoitunut olo jatkaa opiskelua tuossa koulussa, just joo *kiroilee*

Mies sai eilen kuulla, että maanantaina pitäisi olla New Yorkissa. Työkeikka kestää arviolta kaksi viikkoa. Kysyi, haluanko lähteä lasten kanssa mukaan. Totta kai haluaisin, mutta se tarkoittaisi sitä, että kaikki ne kurssit, jotka olen tänä syksynä aloittanut, jäisivät kesken. Olisin siis hikoillut typerillä tunneilla ihan turhaan. Ja jos kurssit jäävät kesken, ei niistä saa suoritusta enkä valmistu ikinä. Sitä riskiä en voi ottaa. Minähän pusken tuon koulun läpi vaikka mikä olisi. Kele. Joten mies saa lähteä reissuun yksin. Toivon luonnollisesti paljon tuliaisia, kun hän sitten joskus kotiutuu ;) Tiedossa siis kaksi viikkoa yksinhuoltajuutta. Onneksi ensi viikko on syyslomaa. Tai olisi, jos ei olisi aamutunteja ja proggista. Lapset ovat päiväkodissa melko normaalisti lomasta huolimatta. Minäkin yritän opiskella. Helpottavaa kuitenkin, että ei ole iltamenoja. Paitsi yksi, jonne en nyt pääse. Näitä hulivilejä en suostu ottamaan iltaisin mukaan minnekään, missä pitää olla hiljaa ja rauhallisesti. Jos miehen reissu todellakin kestää sen kaksi viikkoa, pitää miettiä lasten iltahoito sen jälkimmäisen viikon osalta. Onneksi vanhempani voivat tässä asiassa auttaa, ja tekevät sen erittäin mielellään.

Esikoinen oli tänään uimakoulussa. Tämä oli kolmas kerta, enää kaksi jäljellä. Hienosti hän siellä altaassa pulikoi. Ja oli intoa täynnä kuin ilmapallo :) Kuopuksen kanssa odoteltiin uimahallin kahviossa ja katseltiin uimakoululaisia ikkunan läpi. "Tettä, tettä", kuopus hoki vähän väliä.

Huomenna olisi näytetunti. Minulle soitettiin reilu viikko sitten ja kysyttiin, olenko minä se N.N., joka opettaa balettia. Vastasin olevani. Pyydettiin antamaan näytetunti ja kysyttiin samalla, olisiko minun mahdollista tulla keväällä äitiyslomasijaiseksi. Tunteja olisi kaksi iltaa viikossa, 4 tuntia kerta. Sanoin tulevani mielelläni pitämään näytetuntia ja lupasin miettiä tuota työtarjousta. Kovasti houkuttelisi, mutta kun tiedän, että keväällä olisi tarkoitus tehdä kaksi harjoittelua (työskentelyä iltaisin) sekä kirjoittaa opinnäytetyö ja käydä koulu loppuun  - muun elämän ohella - voi olla viisainta kieltäytyä tästä mahdollisesta pestistä. En halua saada vatsahaavaa stressistä enkä halua ottaa paineita siitä, etten ehdi mitään tehdä kunnolla. Mutta erittäin hyvältä tuntui, että minuun otettiin yhteyttä. Elämää siis on olemassa opiskelunkin jälkeen ;)

 

Kiirettä pitää

Kyllä tämä opiskelu on ikävää, kun ei enää  ehdi harrastaakaan. Mälsää.

Koulu ottaa taas aivoon ihan kybällä. Tai osa siitä. Produktiosta olen ihan innoissani, se kun on juuri sitä, mitä haluankin tehdä. Mutta nuo muut kurssit. Motivaatio opiskella laskee kuin kissan häntä, ja joka päivä suunnittelen aamukamman käyttöönottoa. Siitä ainakin näkisi, monta päivää tätä tyhmää kurssia on vielä jäljellä. Onneksi päivät kuluvat joutuisaan ja kurssin loppu häämöttää jo, vaikkakin hieman liian kaukana minun makuuni.

Koska koulu vie yllättäen enemmän aikaa kuin odotin, on harrastustoiminta todellakin jäänyt vähän paitsioon. Olen aktiivisesti mukana yhden pienen yhdistyksen toiminnassa, ja nyt vähän surettaa, kun en enää saakaan tehtyä niitä juttuja samaan tahtiin kuin kotiäitiaikoina. Puhumattakaan muista jutuista, kuten ompelusta, lukemisesta ja telkan katsomisesta. Pöh.

Kylläpä aika kuluukin nopeaan. Tänään koulussa eräs kurssikaveri kysyi syytä liputukseen. Liputhan liehuivat Aleksis Kiven päivän kunniaksi. Ja meidän kihlapäivän. Tuli peräti kuusi vuotta täyteen :) Tästä on hyvä jatkaa.

Saunassa

Kuka onkaan se vääräleuka, joka on murjaissut, että saunassa on rentouttava käydä lasten kanssa? Eipä ole ollut saunassa meidän lasten kanssa...

Sekä esikoinen että kuopus tykkäävät kylpeä (meillä on kylpyamme), suihkutella ja saunoa. Ja lisäksi vesileikit on myös kivoja, niin ulkona kuin sisälläkin. Saunavuoro on kerran viikossa, ja vaikka saunominen ei siis todellakaan ole yhtään vastenmielistä, niin ei sitä rentouttavaksi voi kyllä sanoa. Ensinnäkin miehen kanssa käydään vuorotellen löylyssä. Lapset eivät tykkää löylyistä, paitsi silloin, kun saavat itse heittää vettä kiukaalle. Esikoinen osuu jo, kuopuksen heittämät vedet menevät lähes poikkeuksetta seinille :) Jos lapset ovat mukana löylyissä, on löylyvesi ennen pitkää (siis ennemmin kuin myöhemmin) valutettu, heitetty ja kaadettu pitkin lattioita. Tarkoittaa sitä, että löylyjen välissä saa rampata täyttämässä löylyvesisankoa.

Pesuhuoneessa on kaksi vesipistettä. Toinen on perinteinen suihku (itsesammuvalla hanalla - sellainen painettava malli) ja toinen on vesiletkullinen hana lähinnä löylyvesisangon täyttämistä varten. Esikoinen yltää jo laittamaan suihkun ja vesiletkun päälle, kuopus ei. Joka kerta, kun esikoinen sammuttaa vedentulon letkusta, kuopus antaa erittäin kovan äänimerkin. Korvat soiden sitä sitten ollaan pesuhuoneessa. Suihkussa on se hyvä puoli, että se pitää säännöllisin väliajoin painaa päälle. Esikoinen jaksaa tehdä sen noin kaksi kertaa, ja sitten kyllästyy. Vesiletkun taas voi laittaa päälle kerran, ja sen jälkeen vettä piisaa. Luonnollisesti saunareissun aikana pitää saunassa olevat kolme vatia täyttää ja tyhjentää noin miljoona kertaa. Jotta vettä ei tuhlattaisi ihan älyttömästi, saa olla tarkkana ja tiukkana hanankäytön suhteen.

Omat systeeminsä on sitten suihkuttelussa löylyjen jälkeen sekä hiusten pesussa. Esikoisen mielestä suihkussa on kiva olla, mutta ei silloin, kun ollaan oltu löylyssä. Ja tukkaa ei saisi kastella muut kuin hän itse. Kuopus taas rakastaa suihkuttamista, ja hyvin oikeaoppisesti suihkun alle joutuessaan pesee pepun ja kainalot. Joka kerta :)

Kun tulee poislähdön aika, saa ensin sammuttaa vesiletkun useamman kerran. Sen jälkeen pitää kuopus pyydystää noin kolme kertaa, joista viimeisellä kerralla hän huutaa jo suoraa huutoa ja edelleen pyrkii löylyyn. Esikoinen on supernopea kuivaaja, ja kun muut vasta etsivät pyyhkeitään, on esikoinen jo valmis lähtemään kotiin. Niinpä hän sitten availee pukuhuoneen ovea ja hyppää käytävässä. Yritä siinä kuivata itseäsi ja pitää kuopus pukuhuoneessa, kun ovi on levällään.

Rentoutuminen pääsee käyntiin vasta, kun tullaan saunasta kotiin ja lapset menevät nukkumaan. Ja ensi viikolla uudestaan :)

Yllätyksiä

Lapset jaksavat aina yllättää. Ihania ovat :)

Olin sunnuntaina koko päivän reissussa, ja kun tulin illalla kotiin, esikoinen juoksi ovelle vastaan.

E: "Äiti, mä ajoin ilman appareita!"

Ä: "Juksaat! Et kai..."

E: "Kyllä mä ajoin!"

M: "Joo, ajoi se. Otettiin apupyörät pois."

Olin lentää selälleni moisesta tiedosta. Itse sain nähdä, että tuo uusi taito oli totta eilen, kun mentiin illalla pihalle. Esikoisen pyörästä oli otettu apupyörät pois, ja niin vain hän ylpeyttä hehkuen hyppäsi pyörän selkään ja antoi mennä. Jos esikoisesta tuntui hyvältä, niin kyllä tuntui minustakin. En olisi ikinä uskonut, että minun pieni vauvani, nyt jo kohta nelivuotias esikoinen oppisi ajamaan ilman apupyöriä näin aikaisin. En taida sitä vieläkään oikein tajuta... ;)

Kuopuskin osaa yllättää. Pappa on ollut kova sana jo pitkään. Äitini oli lapsia hoitamassa vajaa viikko sitten, kun päiväkoti oli kiinni koulutuspäivän takia. Kuopus oli koko päivän hokenut "pappa", ja äitini oli aina korjannut: "mummi". Taisi alkaa toisto vaikuttaa, sillä eilen, kesken iltaruuan syönnin, kuopus laittoi lusikan lautaselle, katsoi minuun veikeästi ja sanoi: "Pappa. Mummi." Ja iso hymy päälle :) Kyllä mummi nyt ilahtuu, kun kuulee ;)

 

Äiti, mitä on hautaus?

Reilut kaksi viikkoa sitten mies illalla kertoi isotätinsä - Sirkka-tädin - kuolleen. Sirkka asui vanhainkodissa ja teini-iässä sairastetun keskushermostotulehduksen takia oli nyt 82 vuoden iässä lähes liikuntakyvytön. Pää kyllä toimi, vaikka hän masentunut olikin. Sirkka oli kuollut nukkuessaan, ja koska kuolinsyy ei ollut selvä, pyydettiin suorittamaan ruumiinavaus.

Sirkka oli tärkeä osa miehen lapsuutta. Kun oli tarvis, Sirkkaa pyydettiin kotiin lastenhoitajaksi. Mies on kertonut viettäneensä lähes kaikki lapsuutensa kesät Sirkan hellässä hoidossa. Sirkka oli rento myös nuorten seurassa, ja matkusteli perheen mukana paljon.

Itse tutustuin Sirkkaan 90-luvun lopulla, kun aloin seurustella miehen kanssa ja vietin ekaa joulua maalla. Silloin Sirkka vielä käveli itse kepin kanssa ja touhusi tarkkana naisena sekä keittiössä että muualla talossa. En edes tarkkaan muista, koska Sirkka lähti vanhainkotiin. Veljensä kanssa ei asuminen enää oikein luonnistunut, kun Sirkka alkoi tarvita enemmän apua liikkumiseensa ja muuhun. Kun esikoinen syntyi, oli Sirkka jo vanhainkodissa, ja häntä käytiinkin sitten myös moikkaamassa aina, kun oltiin maalle menossa. Itse hän ei maalle halunnut enää juuri koskaan tulla, vaikka siellä oli hänelle oma huone ja omat tavarat.

Parin päivän kuluttua siitä, kun mies oli minulle kertonut Sirkan poismenosta, esikoinen kysyi, missä Sirkka asui. Vedin syvään henkeä ja kerroin, että ei enää missään, sillä Sirkka oli kuollut. Kerroin myös, että tässä joku päivä mentäisiin sitten Sirkan hautajaisiin. Esikoinen oli hetken hiljaa kunnes kysyi: "Äiti, mitä on hautaus?"

Kerroin hautajaisten olevan surullinen muistojuhla silloin, kun joku läheinen on kuollut. Kerroin, että ensin mennään kirkkoon, jossa pappi tai joku toinen puhuu ja sitten lauletaan. Kerroin, että kirkossa edessä on myös arkku, johon se kuollut ihminen on laitettu makaamaan. Kerroin, että kirkon jälkeen arkku viedään kirkon pihalle ja lasketaan sinne kaivettuun kuoppaan, ja sitten hautajaisvieraat vievät kukkia kuopan ympärille. Kerroin, että hautauksen jälkeen mennään sitten vielä sisälle syömään ja muistelemaan sitä ihmistä, joka on juuri haudattu.

Eilen autossa esikoinen otti tämän hautauksen uudelleen puheeksi. Ensin hän kysyi jälleen, mitä on hautaus. Vastasin samoin kuin viimeeksikin. Hetken hiljaisuuden jälkeen hän kysyi, mitä on leikkihautaus, itten  kun kuolee, kun kaveri heittää käpypommilla. Ehdotin leikkihautaukseksi sitä, että menee makaamaan selälleen maahan silmät kiinni ihan vähäksi aikaa, ja sitten nousee ylös ja jatkaa leikkejä. Ehdotus sai hyväksyvän vastaanoton.

Tänään vietimme Sirkka-tädin hautajaisia. Tilaisuus oli kaunis vaikkakin lyhyt. Surijoina vain kaikista läheisimmät omaiset, käytännössä Sirkan veli, tämän tytär lapsineen ja näiden perheet. Yhteensä 7 aikuista ja 2 lasta. Lisäksi yksi laulaja, joka esitti Leinon runoon sävelletyn Nocturnen. Lyhyen hyvästijätön jälkeen siirryimme kahville ja sieltä maalle. Itse hautaus jäi siis tekemättä, kun Sirkka tahtonsa mukaisesti tuhkataan. Kun pääsimme maalle, saimme kuulla kuolinsyyn: keuhkokuume, joka vanhoilla ihmisillä on yleensä kuumeeton ja siksi myös vaikea todettava.

Hei hei Sirkka. Kiitos kaikesta. Lepää rauhassa.

"Ruislinnun laulu korvissani / tähkäpäiden yllä täysikuu / Kesäyön on onni omanani / kaskisavuun laaksot verhouu. / En ma iloitse, en sure, huokaa / mut metsän tummuus mulle tuokaa / puunto pilven, johon päivä hukkuu / siinto vaaran tuulisen mi nukkuu / tuoksut vanamon ja varjot veen / niistä sydämeni laulun teen.

Sulle laulan, neiti kesäheinä / sydämeni suuri hiljaisuus / uskontoni soipa säveleinä / tammenlehväseppel vehryt, uus. / En ma enää aja virvatulta / onpa kädessäni onnen kulta. / Pienentyy mun ympär' elon piiri / aika seisoo, nukkuu tuuliviiri. / Edessäni hämäräinen tie / tuntemattomahan tupaan vie."

(Eino Leino, 1903)