Matalapainetta vähän joka suunnalla

Ei riitä, että ulkona on pääsääntöisesti kurja ilma (paitsi tänään - aivan mahtavaa!). Myös sisällä ukkospilvet kasautuvat ja välillä salamoi kovastikin. Kesäloma, aivan yliarvostettu juttu.

Esikoinen ja keskimmäinen tekevät kaikkensa saadakseen minut hulluksi. Mitään ei kuunnella, mitään ei totella, mutta kaikki pitäisi saada mielellään heti eikä kohta. Alkaisi jo koulu ja kerho!

Juhannuskin on nurkan takana, mutta minua ei nappaa sekään yhtään. Näillä näkymin ollaan vain oman perheen voimin Inkoossa pitämässä sadetta. Lapset riekkuvat kuitenkin sisällä eivätkä halua mennä pihalle sateeseen ja kylmään. Olisi edes poutaa. Lämmintä saa, kun pukeutuu riittävän hyvin.

Olen salaa alkanut haaveilla jopa töihinpaluusta. Ei tarvitsisi joka päivä koko päivän kuunnella tappelemista, riehumista ja vinkumista. Pääsisi vähän eroon kotiympyröistä ja rentoutumaan (just niin!). Mutta kolikolla on kääntöpuolensakin: kahta työtä en jaksaisi kyllä tehdä, kun kotitöiden hoitaminen jäisi kuitenkin minun kontolleni.
Ei taida ruoho olla sen vihreämpää aidan toisella puolen...

Myyntitykki

Asunnonvaihto on ollut suunnitelmissa jo pitkään. Uusi kotikin on jo katsottuna ja remontoimaan päästään kunhan se ensin vapautuu. Mutta koska emme miehen kanssa ole mitenkään rikkaita, emme voi pitää tätä nykyistä asuntoa, vaan se pitää myydä.

Tuumasta toimeen siis. Kuvia asunnosta räpsittiin urakalla alkuviikosta, isännöitsijätodistus tilattiin ja haettiin loppuviikosta ja perjantaina kirjoitin myynti-ilmoituksen asunnostamme nettiin. Minusta ilmoituksesta tuli hyvä, kuvat ovat onnistuneita ja tekstikin ihan ok. Ja jos kuvien perusteella olisin asuntoa ostamassa, tämä nousisi ihan selvästi kärkikaartiin. Hyvä asunto tämä on, valoisa ja avara. Huoneet ovat nykymittapuun mukaan suuria. Onhan tämä 70-luvun talo. Jos emme niin kipeästi tarvitsisi lisätilaa (sekä ihmisille että niiden tavaroille), niin tokihan me tähän vielä jäisimme. Ihana piha lasten leikkiä, kaikki palvelut lähellä. Mutta kun tila ei vain riitä. Viidelle hengelle yksi vessa on ihan liian vähän. Sauna olisi kiva, samoin oma piha, vaikka ihan pikkuinenkin. Ja esikoinen ihan varmasti kohta haluaa oman huoneen ja pian sen jälkeen keskimmäinenkin. Ja minä haluan ompeluhuoneen, jossa olisi kunnon pöytä ja tilava hyllykkö. Pöydällä saisin pidettyä ompelukoneen ja saumurin "aina valmiina", hyllykössä olisi paikat kangaslaatikoille, ompelulaatikolle ja lankalaatikoille. Kaikki sievästi järjestyksessä yhdessä paikassa. Ja mies haluaisi kotiteatterihuoneen. Niin.

Ensiesittely oli tänään. Mies lähti lasten kanssa Inkooseen jo eilen illalla, ja minä aloitin järjestelyt. Siivosin tavaraa laatikoihin ja laatikoita kaappeihin ja varastoon. Aamulla jatkoin ikkunoiden pesulla, pintojen pyyhkimisellä, vessan ja keittiön siivoamisella. Lopuksi imuroin ja pesin lattiat. Näyttö oli ilmoitettu alkavaksi puoli neljältä. Koti kiilsi ja paperit olivat järjestyksessä keittiön pöydällä kun aloin odotella ovikellon soimista ja ostajaehdokkaiden kysymyksiä. Odotin 45 minuuttia, sen jälkeen kävin poistamassa esittelylaput alaovelta ja kotiovelta ja korjasin paperit keittiön pöydältä.

Vähän harmittaa, ettei meidän hieno kotimme kiinnostanut tänään ketään. Toisaalta nyt saan nauttia aherrukseni tuloksesta vielä hetken, ennen kuin muu perhe kotiutuu ja "pommi räjähtää".

Tiistaina on uusi näyttö, ja tietysti jos joku ottaa yhteyttä, niin sopimuksen mukaan.

Koti odottaa ostajaa...

Pikku Picasso

Keskimmäinen on innostunut piirtämään ihmisiä. Jos joku on meillä kylässä, hän piirtää vieraalle "omakuvan". Ja ne näyttävät suunnilleen kaikki tältä:



Eikö olekin ihan ihmisen näköinen? :)

Tämä taitaa olla mies. Pippelin piirtäminenkin siis onnistuu. Ja koska ihmiset eivät kirmaile nakuina ympäriinsä, piirtää keskimmäinen kaikille miehille pippelin lisäksi myös pikkarit. Ne ovat tuo suurempi "pussi" tuossa pippelin ympärillä ;)

Sotasuunnitelma

Esikoinen on helppo saada ärsytetyksi (kehen lie tullut...?). Naapurinpoika on huomannut saman, ja käyttääkin tilannetta törkeästi hyväkseen: kun riittävästi ärsyttää lällättämällä, sanomalla ettei oteta leikkiin mukaan, nimittämällä vauvaksi tms., niin esikoinenhan suuttuu. Ja läpsii, valitettavasti. Viime viikolla tilanne meni niin pahaksi, että naapurinpojan äiti kielsi lastansa leikkimästä esikoisen kanssa. Näin.

Juttelimme tilanteesta kotona. Kerroin havainneeni, että ärsyttäessään esikoista naapurinpoika siirtää huomion häneen, jolloin oma typerä käytös (mm. meidän pihassa ei ketään saa haukkua ja kaikkien kanssa leikitään) jää huomioitta. Haukut ja toruthan menevät sille, joka satuttaa, ei sille, joka puheilla kiusaa.

Sovittiin sitten esikoisen kanssa, että tästä lähtien joka kerta, kun naapurinpoika aloittaa haukkumisen tai muun typerän käytöksen, asiasta tullaan sanomaan minulle. Minä voin sitten torua aiheellisesti sitä, joka ei osaa itseään hillitä. Ja jos oikein pahaksi haukkuminen ja verbaalinen kiusaaminen menee, ryhdyn perusteellisemmin juttusille naapurinpojan äidin kanssa. Ja siinä sitä onkin niin topakka täti, että oksat pois. (Ehkä siinä on myös osasyy sille, miksi esikoista vastaan tämä toinen niin hyökkää... mene ja tiedä.) Toivotaan, että kiusaaminen loppuu, kun rangaistukset alkavat kohdistua haukkujaan itseensä.