Traditiota tehdessä

Viime vuonna otimme uutta vuotta vastaan remontoimalla lastenhuonetta. Tänä vuonna jatkamme perinnettä emme remontoimalla vaan siivoamalla kaappeja ja varastoa :) Mistä ihmeestä sitä tavaraa niin siunaantuukaan? Joka paikka täynnä turhaa rojua, käsittämätöntä.

Siivousinto lähti liikkeelle siitä, että halusin järjestää lastenhuoneen niin, että sinne mahtuvat sekä lelut että lapset. Kävin eilen visiitillä Kodin Ykkösessä, ja ostin neljä (!) uutta lelulaatikkoa: yksi dubloille, yksi legoille, yksi isoille pikkuautoille ja yksi Brion junaradalle. On nimittäin helpompi lasten siivota lastenhuonetta, kun tavaroille on selvät paikkansa. Tai näin minä edelleen uskon :)

Kun olin eilen lelut saanut järjestykseen, katsahdin lasten vaatekaappiin. Täynnä kuin turusen pyssy. Jotain piti siis tehdä, ja mies oli samaa mieltä. Itse olisin tosin ryhtynyt hommaan joskus sellaisena päivänä, kun isommat lapset olisivat olleet muualla hoidossa, mutta mies oli sitä mieltä, että ei mitään viivyttelyjä. Niinpä laitoimme yhden lahja-DVD:istä päälle, ja lapset telkkarin eteen ;) Kävin läpi lastenvaatteita, ja sain jättikassillisen kiertoon meneviä. Keskimmäisellä on niin paljon vaatteita, että hän ei ikinä ehdi niitä kaikkia edes käyttää. Kun esikoiselta jää pieneksi, ne siirtyvät keskimmäiselle. Ja kun hän kasvaa niistä ohi, ne lähtevät kiertoon. Olen äärettömän huono kirppiskävijä, mutta nyt on syytä ryhdistäytyä. Niinpä tammikuun lopussa on tarkoitus lastata auto täyteen ja ajaa läheiselle kirppikselle myymään. Hinnoista en todellakaan tiedä, mutta veikkaan, että lasten paidat ja housut mennevät eurolla kappale. Toisaalta niitä voisi ehkä myydä hieman kalliimmalla, kun niistä on itse maksanut sen 8-15e...

Mies lähti juuri ostamaan henkaritankoja kahteen kaappiin. Yhdelle tangolle eivät kolmen lapsen henkarivaatteet mahdu mitenkään päin. Kun kaappeja on kolme, niin kolmella tangolla pärjää jo huomattavasti paremmin. Tämä tosin vaati muitakin järjestelyjä, mm. yhden kaapin totaalisiivousta. Samalla raivasin kangaslaatikkoni. Jättikassillinen kankaanrieppeitä lähtee energiajakeeksi, kunhan vain keksin, minne. Pienempi kassillinen vähän erikoisempia kangastilkkuja saanee uuden kodin päiviksestä/kerhosta. Eikös noissa vielä jonkin verran käytetä kankaitakin askarteluun?

Kun piipahdin verkkovarastossa, tajusin, että siellä on niin paljon tavaraa, että tämä kaappien siivous kotona menee lähinnä laatikoiden pyörittelyyn *huokaus* Mies tarjoutui viemään osan laatikoista autotalliin, joka sekin tosin pitää järjestää uudelleen. Mitä voi tehdä jättikassillisella pehmoleluja? Taidan kokeilla eka kirppiksellä, sen jälkeen vien myymättömät kierrätyskeskukseen tai vastaavaan. Samoin käy vaatteiden ja tavaroiden. Kyllä vain, tavaraakin on ihan liikaa. Mm. astioita ja sipulisilppureita (aivan älytöntä, meillä on kolme sipulisilppuria, joista vain yhtä käytetään. Kaksi muuta on vielä omissa pakkauksissaan. Turhaa kaapintäytettä!).

Olen järkyttynyt tiedosta, että hehkulamput kuuluvat sekajätteeseen. Lähes kaiken muun voi järkevästi kierrättää, jos on auto käytössä. Auto siksi, että Sortti-asemat ovat sellaisten matkojen päässä, ettei julkisilla huvita yrittääkään.

Raivauksen lomassa sanoin miehelle, että nyt voisin huolia sitä lastenhoitoapua. Joku toinen saisi kannella vauvaa ja viihdyttää isompia lapsia, kunhan toisi vauvan minulle imetettäväksi ajallaan. Mieskin pääsisi kunnolla hommiin. Mies tosin oli sitä mieltä, että hän voisi kyllä kantaa vauvaa, jos hankkisinkin orjan auttamaan raivauksessa. Ihan kuin miestä vähän laiskottaisi... ;)

Siivous jatkuu...

Hyvää uutta vuotta kaikille! (Toivotan nyt jo, sillä en usko ehtiväni toivottaa sitä huomenna :) )

Hengähdystauko

Joulu on ohitse, mutta ennen uuden vuoden juhlintaa on aika vetää henkeä.

Rauhallisen joulun takasivat sen vietto yhdessä ja samassa paikassa, lasten viihtyminen papan kanssa verstaassa ja pihalla sekä miehen läsnäolo ja ahkera osallistuminen vauvan hoitoon. Aivan mahtavaa! :)

Ruoka oli hyvää ja sitä riitti. Lapset eivät edes maistaneet, kun olivat niin tytinöissä lahjojen suhteen. Kuten jo aikaisemmin kerroin, "tontut" olivat jo aiemmin vieneet lahjat mummolaan. Kun lapset olivat mummin ja papan kanssa saunassa, minä järjestin lahjat kuusen alle. Ensi vuonna olen viisaampi.

Esikoinen oli hyvin pettynyt, kun osasi lukea isoimmasta paketista keskimmäisen nimen. Äitini on kertonut, että minun ja siskoni ollessa pieniä tärkeintä meille oli, että lahjoja tuli molemmille yhtä paljon. Nyt näyttäisi siltä, että esikoiselle on tärkeintä se, että he saavat keskimmäisen kanssa yhtä suuria lahjoja.

Kun sitten tuli lahjojen avaamisen aika, lahjapaperit revittiin posket punaisina. Mitään lahjaa ei oikein pysähdytty tutkimaan ennen kuin kaikki oli avattu. Esikoinen myös ilmoitti, että lahjojen avaaminen loppui aivan liian aikaisin. Niinhän se on, kaikki hyvä loppuu aikanaan :)

Lapset saivat lahjoja juuri sopivasti. Legoja, kauko-ohjattavat autot, lautaset, junarataa lisää, junavaunuja lisää, läjän DVD-elokuvia. Minä sain pari erittäin mielenkiintoista kirjaa: Tommy Hellstenin "Vanhemmuus - vastuullista vallankäyttöä" sekä Hannu Lauerman "Usko, toivo ja huijaus - rohkaisusta johdattelun kautta psykoterroriin" :D Kun vain olisi aikaa lukea rauhassa.

Tekemäni tuplalapaset saivat kiitosta osakseen. Mikäs sen mukavampaa. Tekemäni piparkakkutalo hävisi parempiin suihin joulunpyhien aikana. Kuinka ollakaan suurimman osan sain itse syödä. Hyvää oli :)

Joulutunnelmaa vähän masensi aaton keli: lämpöä +4 astetta, harmaata. Onneksi lapset eivät siitä juuri välittäneet, eikä minunkaan tarvinnut pistää nenääni ulos.

Ensi vuonna uudestaan :)

Nyt se alkaa

Vaikka lapset riehuvatkin kuin viimeistä päivää, olen valmis rauhoittumaan joulunviettoon. Piparkakkutalo on vielä ehjä (yhtä langennutta enkeliä ja kahta kaatunutta kuusta lukuunottamatta) ja suurin osa lahjoista pakattu. Eilen anoppi toi meille yhden lahjakassin - ja sai esikoisen ihan sekaisin ilosta :) Kassi tosin piti viedä varastoon, tai muuten lahjoihin olisi tutustuttu liian läheisesti hieman liian aikaisin. Nyt toivon, että muistan hakea kassin varastosta, kun huomenna aamulla suuntaamme auton nokan kohti mummolaa...

Olen luopunut toivosta saada tehtyä kaikki ne joululahjat, joita olin suunnitellut. Jouluaatoksi eivät siis ainakaan valmistu. Elättelen toiveita siitä, että saisin osan lahjoista tehtyä vielä ennen loppiaista. Silloin kun näen useammankin lahjansaajan.

Minä hiljenen - toistaiseksi. Palaan asiaan joskus joulun jälkeen. Ehkä jo välipäivinä, ehkä vasta kun vuosi on vaihtunut. Viettäkää siis rento ja itsellenne juuri oikeanlainen joulu. Niin minäkin aion tehdä :)

Kulkusten kilinää ja piparin tuoksua toivottaen.

Tadaa!!

Tässä se on. Ei mikään linna - muumitalosta puhumattakaan - mutta tuollainen ihan syötävä tölli :) Huomatkaa Nalle Puh ja Nasu (kaksin kappalein, ettei tarvitse pipareista lasten tapella).

 

 

Kun tämä nyt vielä säilyisi ehjänä jouluaattoon asti...

Päivän haaste

Kerta se on ensimmäinenkin, sanotaan. Minä päätin tänään väsätä elämäni ensimmäisen itsetehdyn piparkakkutalon :)

Tässä kun odotan uunin lämpenemistä, ehdin kirjoittaa suunnitelmani. Talon osat on jo leivottu ja odottavat paistamista. Sokerikuorrute on myöskin ostettu - laiska kun olen :) Vietin äsken noin viisi minuuttia googlettamalla eri ohjeita talon kokoamiseksi. Yksi oli koonnut sen sokerikuorrutteella, mutta minä taidan yrittää kokoamista perinteisellä sokerilla. Nyt vain mietin, voiko sokeria sulattaa teflon-pannulla. Koristenamit olen ostanut jo noin viikko sitten, ja ovat onneksi vielä syömättä ;) Saas nähdä, kuinka käy. Tuleeko talosta talo vai syödäänkö seinät jo ennen pystytystä? Pysyykö talo kasassa? Palavatko pystyttäjän näpit? Riittääkö sokerikuorrute?

Painun paistamaan piparitalon seinät. Toivottavasti eivät pala :) Kokoaminen on ohjelmassa varmaan jo tänä iltana. Odotan miestä kotiin ja ryhdyn hommiin vasta, kun hän on lastenvahtina. Piparitaikinan kaulitseminen ja osien leikkaaminen meni ihan hyvin vauva liinassa, mutta kuumalla sokerilla en ala leikkiä, jos vauva on minussa kiinni.

Toivottakaa minulle onnea :)

Joulupukki - totta vai tarua?

Esikoinen on ollut kovin huolissaan. Huoli lisääntyy mitä lähemmäksi joulua mennään.

Sunnutaina oltiin anopilla perinteisillä joulunaluspäivällisellä.  Kun anopin miehen lapset perheineen päivällisen jälkeen lähtivät koteihinsa lahjakassit mukanaan, esikoinen tuli kuiskuttelemaan miehelle, että heidänkin on nyt etsittävä omat lahjakassinsa. "Kun täältä lähtee, saa lahjakassin", esikoinen ilmoitti. Pettymys oli melkoinen, kun selvisi, että me emme saisi minkäänlaista lahjakassia mukaamme. Esikoinen vakuutti olleensa kiltti - kun sitä häneltä kysyttiin - ja kaiken järjen mukaan hänenkin kuuluisi siis lahjoja saada.

Niin kuin on jo varmaan tullut selväksi, olen neulonut melkoisesti pukinkonttiin. Olen myös kysyttäessä kertonut, että neulon joululahjoja. Miehen kanssa olemme lasten kuullen myös keskustelleet, mitä voisimme antaa kenellekin sukulaiselle lahjaksi. Eilen ja tänään esikoinen on monta kertaa jo kysynyt, olenko tehnyt hänelle vielä lahjaa. En ole tehnyt. Vastaukseni saa viisivuotiaan alahuulen hieman väpättämään.

Lapsille on joululahjoja toki hankittu. Olen vain ollut ovela - ja yritän minimoida lahjojen tutkimista etukäteen - ja paketoinut ne jo sekä toimittanut vanhempieni luo, missä joulun tulemme viettämään. Yksi lahjakassi on vielä autotallissa "jemmassa". Se nostetaan autoon lauantaina, kun lähdemme joulunviettoon. Koska esikoinen ei ole nähnyt muita kuin muille meneviä paketteja, on hän nyt siinä uskossa, että hän ei saa yhtään joululahjaa. Voi reppana.

Olen tietoisesti ollut kertomatta satuja Joulupukista. En myöskään uhkaile tontuilla, jotka vahtivat lapsia ja kertovat Joulupukille, ovatko lapset tuhmia vai kilttejä. Näiden viiden vuoden aikana meillä ei ole kertaakaan käynyt Joulupukki, vaan lahjat on laitettu kuusen alle, josta ne on sitten jaettu saajilleen. Joulupukki on kuitenkin jollain tavalla tuttu. Jos ei muuten, niin muiden lasten puheista.

Nyt vaikuttaisi siltä, että minun on joko kerrottava totuus Joulupukista tai ylläpidettävä illuusiota partasuusta, joka tuo lahjat jouluna. Valitsin jälkimmäisen - tosin melko riisutun version sadusta. Tapahtui tänään: Esikoinen itkuisella äänellä ihmetteli, missä hänen joululahjansa ovat ja eikö hän saakaan yhtään lahjaa, vaikka on ollut niin kovin kiltti. Päätin kertoa puolet totuudesta, hieman väritetysti tosin. Kerroin, että tänään oli tullut postissa lappu, jossa kerrottiin, että meidän lasten lahjat ovat tontut jo toimittaneet mummolaan jouluaattoa odottamaan. Esikoiselta pääsi helpotuksen huokaus :)

Mitäpä sitä ei tekisi lapsen ilon vuoksi...

Rento lauantai

Olipa rento lauantai - kipeästä suusta huolimatta (johon nappasin yhden Buranan iltakasilta). Mies lähti iltapäivällä ostoksille, ja minä jäin lasten kanssa kotiin. Esikoinen ja keskimmäinen tosin olivat pihalla leikkimässä, ja minä hengasin (ts. pesin pyykkiä ja imuroin) sisällä vauvan kanssa.

Kun isommat lapset tulivat sisälle, tarjosin välipalaa. Syötyään keskimmäinen halusi katsoa lastenohjelmia (Aristokatit videolta) ja esikoinen pelata Unoa. Minulla ei ollut mitään kumpaakaan tekemistä vastaan, joten teimme niin. Esikoinen on ollut melkoisen pettynyt siihen, ettei ole voittanut jokaista pelaamaamme Uno-peliä. Keksin ehdottaa pelaamista "avoimin kortein", ja siitä tuli hitti. Voi oikein kuulla, miten aivot raksuttavat, kun esikoinen miettii seuraavaa siirtoaan ja silmäilee sekä minun että omia korttejaan. Unosta tulikin shakkia :) Näin pelasimme Unoa melko pitkän tovin kunnes havahduin siihen, että minulla oli nälkä. Ruuanlaitto ei napannut yhtään (ei minulla sentään niiiiiin kova nälkä ollut), joten tilasin meille pitsan. Hurraa ja eläköön kotiinkuljetus :) Jatkoimme pelaamista samalla, kun odotimme ovikellon soittoa. Kun pitsa saapui, pidimme lyhyen ruokatauon (pitsaa ja Lordi-limppaa ;) ), ja jatkoimme pelaamista heti, kun viimeisetkin muruset oli saatu huuhdottua limulla kurkusta alas. Samalla tyhjensimme pussin vaahtokarkkeja. Meillä on lauantaisin karkkipäivä, nääs.

Mies kotiutui illansuussa, kun kaupat olivat menneet kiinni. Tunnelma kotona oli rento ja mukava. Huomasin, että Unoa pelaamalla saadaan rauha näiden seinien sisäpuolelle - eläköön sillekin havainnolle :) Siirsin vastuun lastenhoidosta ja -viihdytyksestä miehelle ja kannoin ompelukoneen ja saumurin keittiön pöydälle. Tunti ja vartti myöhemmin olin uuden jouluisen imetyspoolon onnellinen omistaja. Esikoinen oli kärsimätön ja odotti Uno-pelikortit kädessään, kun kannoin ompelukonetta ja saumuria takaisin kaappiin. Yhden pelin - ja ainakin viidennen voittonsa - jälkeen lähti mukisematta hammaspesulle. Nukutettuani vauvan kantoliinaan istahdin sohvalle ja viimeistelin järjestyksessä viidennen joululahjaneulomuksen.

Talo on ollut hiljainen - televisiota lukuunottamatta - kohta neljä tuntia. Taitaa olla minunkin aika vetäytyä yöpuulle. Suukipu alkaa palailla, ja nukkuessa sitä ei niin selvästi huomaa. Huomiseksi on luvattu pikkupakkasta ja maanantaille lumisadetta. Sitä odotellessa...

Joulun odotusta

Ihanaa, kun tulee joulu!!! Vaikka joululahjat ovat vielä vaiheessa ja vaikka maa ei olekaan valkoinen. Seuraa jouluhehkutusta :)

Joulussa ihanaa on ruoka. Olen sitä lajia, joka tykkää perinteisestä jouluruuasta. Aaton aterialla kasaan lautasen täyteen rosollia, laatikoita (kaikki käyvät, vaikka porkkanalaatikko on suosikkini) ja kinkkua. Herkuttelen myös lihapasteijoilla ja lihaliemellä. Glögi kuuluu jouluun olennaisena osana myöskin. Ja ehdottomasti rusinoiden ja _kokonaisten_ manteleiden kera. Ei siis muruja tai hiutaleita minun glögiini, kiitos vain! Jälkiruuaksi joulutorttuja, pipareita, luumukiisseliä kermavaahdolla ja tietysti suklaata :) Jouluaattona ennen saunaa olemme perinteisesti herkutelleet riisipuurolla. Niin tänäkin vuonna. Joulupäivän aamupalani taas on jo pitkään koostunut joulutortuista, pipareista, suklaalevystä ja isosta lasillisesta kylmää maitoa. Siitä vain mallia lapsille näyttämään... ;) Herkkuja on monenlaisia, ja ihanaa, että niitä saa myös napostella ilman mitään ruoka-aikoja. Manteleita ja rusinoita on kulhossa olohuoneen pöydällä, isossa korissa sivupöydällä vuorostaan on karkkia: Fazerin parhaita, kettukarkkeja, Dumbleja ja Marianneja. Välipalaksi voi nappailla lisäksi myös punakylkisiä omppuja ja makeita satsumia/klementiinejä, jos tekee mieli jotain terveellistä.

Joulussa on ihanaa myös pelkkä oleilu. Mitään ei tarvitse tehdä. Voi vain olla, kuunnella joululauluja, katsoa jouluisia ohjelmia telkkarista tai vaihtoehtoisesti ulkona satavaa lunta (jos niin hyvä tuuri käy) ja - niin - herkutella.

Ihanaa on nähdä lasten into. Meillä ei edelleenkään puhuta joulupukista, ja lapset tietävät, että olen sormet rakkuloilla neulonut joululahjoja. Taitavat nuo tietää myöskin, että joululahjat tulevat eri ihmisiltä, eikä miltään tontuilta. Silti se jännitys, odottamisen ilo, kaikki lahjoihin liittyvä (no, kuka lapsi ei nyt lahjoja odottaisi...). Sitä on hauska seurata vieressä. Ja on mahtava nähdä saamiseen liittyvä ilo, joka osaltaan myös lisää sitä antamiseen liittyvää iloakin.

Joulussa on ihanaa kiireettömyys. Kun aloitamme joulunvieton, heitämme kellot nurkkaan. Tänä vuonna joulu tietää peräti viittä kiireetöntä päivää. Mahtavaa!

Joulustressiä en ilmeisesti kuitenkaan ole kyennyt välttämään. Kortit sain postiin jo torstaina, samoin kuin ne pari lahjaakin, jotka piti antaa postin vietäviksi. Ja kun tänä vuonna joulua vietetään vanhempieni luona, riittää, että ilmestymme paikalle ja autamme äitiäni sitten pöydän kattamisessa. Ei siis huolta ruuista tai herkusta sen kummemmin. Osa joululahjoista on vielä vaiheessa, mutta todennäköisesti valmistuvat suht ajallaan. Etenkin kun monet vielä tekemättömistä lahjoista ovatkin Loppiaislahjoja. Siitä huolimatta suu on kipeä. Ja miten se stressiin liittyy? No, olen sitä sorttia, joka reagoi kiireeseen suulla: huulten sisäpinnat ja kieli ovat jälleen kerran täynnä kipeitä aftoja. Puhuminen sattuu syömisestä puhumattakaan. Kaikista mukavinta olisi vain roikottaa kieltä suun ulkopuolella, mutta se ei näyttäisi kovin fiksulta. Onneksi kohta on joulu.

Taivasasiaa

Esikoinen selitti äsken miehelle Perusasioita:

Taivaan isä on Jeesus, ja se on enkeli. Me ollaan jumalia.

Että silleen :)

Mietteitä kakasta :)

Tosi hehkeetä - miettiä nyt kakan koostumusta. Toisaalta, kakka on aihe, joka vauvaperheissä usein puhuttaa, ravinnonlaadun ohella.

Vauva käy nykyään pöntöllä* kakalla. No, tulee tahroja vaippoihinkin, mutta lähes päivittäin ne isot satsit (kerrasta kahteen päivässä) putoavat pyttyyn. Kakka on siitä jännä juttu, että määrä tuntuu vaihtelevan suuresti, oli se vaipassa tai pytyssä. Empiirisiä tutkimuksia on vaikea tehdä, mutta veikkaan, että se pieni määrä kakkaa, mikä yleensä vauvalta tulee pyttyyn, on melkoisen iso kakka siellä vaipassa. Tasaisesti levittyneenä pitkin haaroja ja alaselkää.

Sama se oli aikoinaan keskimmäisen kanssa. Noin kahden kuukauden iästä eteenpäin hän alkoi säännöllisesti kakata vatiin, ja kakkavaipat jäivät historiaan. Yllättäen myös kakan määrä tuntui pienenevän siinä samalla...

* Ai miksi pöntöllä? No siksi, että pottaa on ikävä pestä puhtaaksi maitokakasta, vadista puhumattakaan. Nyt, kun kakkaamispaikka on vessanpytty, toimituksen jälkeen riittää, että pyyhkii vauvan pepun paperilla ja vetää vessan. Jälleen asia, joka sopii laiskalle äidille kuin nenä päähän :)

Joulupukin pajassa pitää kiirettä

Heräsin tänään tajuamaan, että jouluaattoon on enää 14 päivää - tämä päivä mukaan luettuna. Kääk!! Ajanhallintaan liittyvä moka on täysin omani; mitäs aloitin lahjapuuhat liian myöhään (ja mitäs sain kolmannen lapsen juuri tähän aikaan vuodesta :-P ). Olin järkevä ja luovuin ajatuksesta askarrella joulukortit itse. Ensi vuonna sitten. Askarrella tosin sain, kun liukuhihnatyyliin leimailin 74 joulukorttia. Eivät tosin tulleet omaan käyttöön.

Tänä vuonna on tarkoitus antaa lahjaksi lähinnä omien kätten töitä. Puikot ovat kilkattaneet yömyöhään. Tosin naisille tyypillisesti olen samaan aikaan tehnyt ainakin kahta muutakin asiaa: nukuttanut vauvaa kantoliinaan tanssahtelemalla paikoillani olohuoneessa ja katsonut televisiota. Toisinaan neljäntenä sopassa mukana on ollut iltapalan syöminen - ja nuo kaikki yhdessä tietää kyllä tekevänsä töitä ;)

Toistaiseksi valmiina suunnitelluista monista neulelahjoista on vasta kolme. Kaksi lahjaa on puolivälissä. Tekemättä on vielä yhdeksän lahjaa. Se tarkoittaa 1,5 lahjan valmiiksi saamista per päivä, jos haluan saada kaikki tehtyä ennen jouluaattoa. Melko epätodennäköistä, sanoisin. Onnekseni noista yhdeksästä vielä tekemättömästä lahjasta kuusi pääsee saajansa syliin vasta loppiaisena. Se tietää minulle, joulupukin täystyöllistetylle pikku apulaiselle, ylimääräistä 14 päivää. Mikäs sen mukavampaa :)

Lapsille lahjat löytyvät kaupasta. Onneksi.  

Väsymyksestä

Hesarissa oli pari viikkoa sitten artikkeli siitä, miten suomalaisvauvat saavat tosi herkästi lisämaitoa jo synnytyssairaalassa. Tutkijan mukaan suomalaisista (terveinä ja täysiaikaisena syntyneistä) vauvoista peräti 77% sai sairaalassa lisämaitoa, kun ruotsalaisista vauvoista vain 15% sai lisämaitoa. Itse en jaksa uskoa, että suomalaiset ja ruotsalaiset vauvat eroaisivat niin kovin toisistaan, että se selittäisi tuon lisämaidon antamisen eron. En myöskään usko, että kyse on suomalaisten ja ruotsalaisten äitien maidonmuodostamiskyvystä. Veikkaan, että suurin syy lisämaidon antamiselle on sairaalan käytännöissä sekä yleisessä ilmapiirissä.

Kun vauva syntyi, hän oli rinnalla jatkuvasti. Tiesin nimittäin, että mitä useammin vauva imee ensimmäisen vuorokauden aikana, sitä enemmän maitoa tulee kolmantena vuorokautena. Siihen seurantalappuun sairaalassa sitten tunnin välein kirjoitin "imetys klo se ja se". Verensokereita häneltä mitattiin, koska oli täysiaikainen mutta alle kolmikiloinen. Toimenpide oli ohjeiden mukainen eikä mitenkään rutiinisti tehty. Tiheät imetykset tekivät sen, että vaikka verensokerit hieman heittelivät, ne pysyivät kuitenkin alarajan yläpuolella, eikä lisämaitoa (minun tapauksessani ehdottomasti omaa lypsettyä) tarvittu. Kolmantena päivänä - kun olimme jo kotona - maitoa sitten tulikin runsaasti. Pääsi keskimmäinenkin helpottamaan maitotulvaa :)

Sairaalassa sain kunnian jakaa huoneeni kolmen muun äidin kanssa. Kun minut ohjattiin huoneeseen, siellä oli vain yksi äiti esikoisensa kanssa. Ensimmäisen yön aikana sinne tuotiin kaksi muuta äitiä vauvoineen. Illalla, ennen kuin huone oli täyttynyt, kuulin verhon takaa, miten hoitaja tälle ensimmäiselle äidille sanoi, että heillä äidit saavat nukkua, ja että vauva voidaan ottaa kansliaan vaikka koko yöksi, jos äiti niin halusi. Hiljaa mielessäni mietin, että vaikka tuon äidin vuorokauden ikäinen viedäänkin kansliaan, ei se tarkoita sitä, että kyseinen äiti saisi yönsä nukkua kunnolla. Minä nimittäin aioin pitää vauvani luonani :) Niinhän siinä sitten kävi, että yhden aikaan - aikansa huokailtuaan - tuo toinenkin äiti haki vauvansa kansliasta luokseen. Vaikea se on nukkua, jos samassa huoneessa toinen vauva kitisee ja opettelee imemään. Imetin kylkimakuulla, joten itse sain kyllä torkuttua ja levättyä :)

Seuraavana yönä huone oli "täynnä" kitiseviä vauvoja. Luovutin, ja hain rauhallisen imetyspaikan maitohuoneesta. Siellä oli mukavat nojatuolit, jossa pystyi torkahtamaan vauva rinnalla imetystyynyllä :) Muut äidit hakivat lisämaitoa kansilasta, kun oma maito ei vielä ollut noussut. En halua olla ilkeä tai arvostella, mutta kukaan hoitajista ei sairaalassa äideille sanonut, että vauvan ottaminen viereen/ihokontaktiin nopeuttaisi maidon nousemista (kun vauva saisi imeä enemmän). Niinpä vauvat saivat viettää yönsä "akvaariosängyissä" kitisemässä. Eräälle äidille jopa sanottiin, että kannattaa imettää kolmen tunnin välein, ettei verensokeri pääse laskemaan liikaa. Ihan hyvä neuvo, ei siinä mitään, mutta sen voisi sanoa myös niin, että useamminkin kannattaa imettää, mutta vähintään kolmen tunnin välein.

Lisämaidon antamista perustellaan useilla eri tavoilla: äiti saa levätä; oma maito ei ole vielä noussut; vauva on iso/pieni tai että vauva nukkuu liikaa. Oikeasti lisämaidon antamiselle on olemassa myös lääketieteelliset perusteet. Näitä ovat suuri/pienipainoisuus raskauden kestoon nähden, todistetusti alhainen verensokeri (mitattu), äidin raskausdiabetes, tai jokin muu lääketieteellinen tila, esim. tulehdus vauvalla.

Maito nousee, kun imettää. Poikkeuksia toki on, mutta noin niin kuin pääsääntösesti. Pelkkä rinnan lutkutus ei riitä, vaan vauvan pitää myös niellä kunnolla. Jos imuote on pielessä, maitoa ei rinnoista kunnolla poistu, eikä sitä myöskään ala kunnolla muodostua. Jos imuote on pielessä, imetys on äidille kivuliasta. "Totuus" siitä, että nännien haavautuminen ensimmäisinä päivinä on normaalia, ei ole totuus ollenkaan. Tavallista se saattaa olla, mutta ei millään muotoa normaalia, vaan lähes poikkeuksetta merkki huonosta imuotteesta. Ja jos imuote on huono, ei vauva voi mitenkään saada tarpeeksi maitoa, jolloin jossain vaiheessa, mikäli otetta ei korjata, tarve lisämaidolle on ihan todellinen.

Jos vauva nukkuu liikaa, hän saattaa nukkua niin sanotusti onnensa ohitse. Nukkuvan vauvan herättämiseksi ainoa keino ei ole antaa lisämaitoa pullosta. Sitä ennen voi kokeilla ihokontaktia, vaatteiden vähentämistä, vauvan hieromista, valojen himmentämistä (vauvojen silmät voivat olla valolle vielä kovin herkät, ja kun kirkkaassa valossa silmät menevät kiinni, vauva nukahtaa helpommin) sekä pystyasennossa pitämistä. Jos mikään noista ei auta eikä saa vauvaa imemään ahkerammin ja tiheämmin, voi olla lisämaidon paikka. Muistan äidin, jonka vauva oli kääritty untuvapeittoon eikä suostunut rinnalle. Hoitaja tuli katsomaan tilannetta ja totesi, että vauva nukkuu, annetaan lisämaitoa. Ei puhettakaan vaatteiden vähentämisestä ja ihokontaktista. Siinä sai sitten äiti tippa linssissä antaa untuvapeittoon kapaloidulle nukkuvalle vauvalle kymmenen milliä lisämaitoa pullosta. Itku meinasi minultakin päästä :(

Voisiko sanoa, että olen ollut niin onnekas, että synnytykseni eivät ole millään muotoa olleet rankkoja ja väsyttäviä. Olen voinut pitää vauvan heti alusta asti vierihoidossa, eikä imetys ole minua myöskään sairaalassa millään muotoa rasittanut. Myöhemmin kyllä, mutta se onkin sitten asia erikseen ;) Olen säästynyt rikkinäisiltä rinnanpäiltä, vaikka esikoisen ja tämän vauvan kanssa ensimmäisen vuorokauden aikana imemisotetta opeteltiin jonkin verran. Sairaalan ilmapiiriä en voi imetyksien onnistumisista kiittää. Sen sijaan kiitokseni lähtevät niille, ketkä ovat tarjonneet tietoa ja tukea. Tieto on ensisijaisesti tullut imetyskirjallisuudesta (ensin Imetystukilistalta, sittemmin lähinnä englanninkielisistä tietokirjoista), tuki imetystuki-ihmisiltä.

Miten tämä liittyy väsymykseen? Usein oletetaan, että imetys on äidille se väsyttävin asia vauvan kanssa. Isä haluaa antaa maitoa pullosta, että äiti saisi levätä. Joku toinen haluaa hoitaa vauvaa, että äiti saisi levätä. Kovin usein vain tuo lepo tarkoittaa jotain muuta: siivousta, ruuanlaittoa, järjestelemistä. En kuitenkaan kiellä, etteikö äiti saisi levättyä paremmin, jos joku muu hoitaa vauvan ruokkimisen. Monesti vain luonto tekee tässä asiassa tepposet: äiti lepää parhaiten vauva kainalossa. Niin äidit on ohjelmoitu :) Itselleni imetys ei ole se väsyttävin asia, vaan kodinhoito imetyksen ohella. Koska olen päättänyt, että imetys on minun yksinoikeuteni, ei se tarkoita sitä, että kodinhoitokin olisi minun yksinoikeuteni ;) Mielihyvin otan apua vastaan, jos se koskee ruuanlaittoa, siivousta tai isompien ulkoiluttamista. Harvoin noihin vain apua tarjotaan, mikä on sääli.

En minä telkkaria katso...

Kiinnostus televisioon menee sykleinä. Tällä hetkellä on jälleen aktiivinen kausi päällä. Kaloreita kuluu samalla, kun useimmiten keinuttelen keskellä olkkarin lattiaa vauva kantoliinassa ja neulon (joululahjoja). Yllättäen hyviä ohjelmia tulee melkein joka päivä. Ehdoton suosikkini on näin torstai-iltaisin tuleva House. Se on pakko nähdä, siitä en tingi. Torstaisin mies saa hoitaa lasten iltapuuhat tai jos minä ne hoidan, ne tehdään hyvissä ajoin, että saan rauhassa ja keskeytyksettä katsoa lempisarjani.

Toinen, johon olen jo jäänyt koukkuun on perjantai-iltaisin tuleva Num3rot. Vaikuttaa oikein lupaavalta :) Harmi vain, että se tulee samaan aikaan kuin karaokeohjelma Tartu mikkiin. Musiikin tahtiin on mukavampi keinutella, nääs :)

Lauantaisin olisi mukava katsoa Nevada, mutta se tulee meidän perheen aikatauluihin nähden liian aikaisin. Ensimmäisen jakson näin, ja pidin näkemästäni suurimmaksi osaksi. Lauantain ohjelmalistaan kuuluvat myös Uutisvuoto ja Frasier. Puolen yön tienoilla näytettävä poliisisarja (jonka nimi koostuu kirjaimista samoin kuin CSI:nkin nimi, mutta ei kuitenkaan ole tuo CSI - enkä jälleen muista, mikä tuon lauantai-illan sarjan nimi onkaan, joten, pahus, syytän jälleen imdeä) on myös yksi suosikkini.

Ylen lastenohjelmia tykkään katsoa lasten kanssa. Muutama on ihanan nostalginen, kuten esim. Matti ja Miisu, sekä perjantaisin (hei, se on huomenna!) Postimies Pate. "Minun aikanani" tunnari tosin laulettiin vielä englanniksi. Nythän se on käännetty suomeksi. Samalla on hyvä neuloa. Harmi vain, että toisinaan pitää samaan aikaan tehdä ruokaa, jolloin jäävät lastenohjelmat näkemättä. Eikä neulominenkaan oikein hyvin silloin onnistu.

Huomaan itsessäni samoja piirteitä kuin - yllätys yllätys - äidissäni: töllö auki vain, kyllä sieltä aina jotain katsottavaa tulee. Nyt on siis tämä vaihe menossa.

 

Pitkittynyt oraalivaihe

Olen pitkään hiljaa mielessäni ihmetellyt, miksi ihmeessä nämä meidän vanhemmat lapset edelleen laittavat kaiken mahdollisen suuhunsa. Oli kyseessä sitten vaate tai tavara, niin sen pitää vähintään käydä suussa. Kiviä (ja leluja) on kiva makustella, lunta syödä, hanskoja nuolla (puhumattakaan liukumäestä - yök) ja kuravettä hörppiä. Aivan käsittämätöntä.

Esikoinen sai synttärilahjaksi Autot-cd:n, eli äänikirjan. Ihmettelin tänään sen heikkoa kuuluvuutta ja hyppelehtimistä. Ehdin jo ajatella, että levyä on niin kovin käytetty leikeissä mukana, että se on ihan naarmuinen, eikä siksi toimi oikein. Otin levyn pois soittimesta ja katsoin, missä vika. Ei ollut naarmuja, vaan selviä nuolemisjälkiä. Esikoinen oli halunnut pestä levyn - kielellään. Voi elämän kevät!

Keskimmäinen (tutiton) oli vauvana hauska: Kun mies tuli kotiin ja potkaisi kengät jalastaan, niin keskimmäinen konttasi kenkien luo ja kirjaimellisesti nuoli niiden pohjat. Siedätyshoitoa ilmeisesti. Eipä tuo ole juurikaan ollut kipeänä näiden noin kolmen vuoden aikana.

Vauva on löytänyt kätensä. Eilen illalla ainakin lutkutti niitä antaumuksella. Mies oli sitä mieltä, että vauva halusi rinnalle. Kun tarjosin sitten vauvalle ammaa, hän työnsi rinnan pois kielellään, katsoi minuun närkästyneenä - ja tunki nyrkin suuhunsa. Yllätin itseni ajattelemasta tutin hankintaa :-o

Yksi tutillinen ja yksi tutiton kappale vauvoja, ja ihan samalla tavalla tavarat menevät suuhun. Liekö sillä tutilla siis mitään merkitystä nyt myöhemmin...?

Erään aikakauden loppu

Esikoisen 5v-synttäreitä juhlittiin lauantaina. Käsittämätöntä, miten nopeasti aika kuluu! Vastahan tuo oli vastasyntynyt ja minä ihan pöllämystynyt esikoisen äiti, joka ihmetteli, miksi vauva ei viihdy vaunuissa nukkumassa tai yksin lattialla, niin kuin olin kuvitellut vauvojen tekevän. Nyt hymyilyttää, mutta viisi vuotta sitten muutaman kerran tuli ajateltua, josko vauvan saisi palautettua jonnekin...

Esikoinen oli odottanut  synttäreitään kuin kuuta nousevaa. Kavereita oli kutsuttu juhliin kuusi, mutta heistä vain kolme pääsi paikalle. Olikin yllättävän rauhalliset lastenkutsut, vaikka täällä olikin viisi melkoista pyörremyrskyä. Lastenkutsujen jälkeen oli kutsuttu sitten mummit ja kummit, ja juhlat jatkuivat iltamyöhään asti :) Lahjat olivat erityisen mieluisia, ja yllätys yllätys, yksikään niistä ei ole vielä rikki!

Lastenhuone sai muutakin täydennystä kuin leluja. Pappa oli verstaassaan rakentanut esikoiselle oman sängyn ja se oli yksi lahjoista. Kun sänky oli tuotu sisään ja kasattu, piti sitä heti päästä testaamaan, luonnollisesti. Se myös piti heti pedata ja valmistaa iltaa varten, tottakai. Kun viimeisetkin vieraat Uno-pelin jälkeen iltayhdeksältä lähtivät, oli aika mennä nukkumaan. Se olikin ensimmäinen yö, kun esikoinen nukkui kokonaan jossain muualla kuin perhepedissä (jos sairaala-aikaa puolitoista vuotta sitten keuhkokuumeisena ei lasketa). Näin tämän perheen täysperhepeteily on nyt muuttunut osittaiseksi :) Äidillä olo on sekä haikea että helpottunut ;) Keskimmäinenkin kun halusi tuon yön nukkua lastenhuoneen sohvalla. Yllättäen makuuhuoneen jättisänky tuntui meille kolmelle (mies, vauva ja minä) kamalan isolta. Toisaalta, pidetään sänky isona, niin siinä on tarvittaessa tilaa lapsille, jotka vaeltavat keskellä yötä lastenhuoneesta makuuhuoneeseen nukkumaan... :)

Kauan se kestikin

Ostin lapsille joulukalenterit pari viikkoa sitten. Olivat itse mukana, ja saivat valita mieleisensä. Tarjosin vain kuvakalentereita, sillä sitä jokapäiväistä suklaanmussutusta en olisi jaksanut (ellei sitä sitten tee minä itse, jolloin se on ihan hyväksyttävää ;) ). Valitsivat samanlaiset kalenterit, mikä oli ihan hyvä juttu. Samanlaisuus minimoi tappeluita, nääs.

Jemmasin kalenterit ylähyllylle. Olin kerrankin kaukaa viisas. Tänään avasin kalenteripaketit ja lapset saivat kumpikin avata ensimmäisen luukun omista kalentereistaan. Tämä tapahtui aamulla puoli kymmeneltä.

Nyt iltapäivällä kahdelta kävin lastenhuoneessa, jonka pöydälle olin kalenterit (hienot 3D-kalenterit kaiken lisäksi) jättänyt. Esikoisen kalenteri oli pöydällä. Keskimmäisen kalenterista vain osa oli pöydällä. Ihmettelin tilannetta, jolloin keskimmäinen itkuisella äänellä sanoi rikkoneensa kalenterin ja nyt haluavansa uuden. Halut ne ovat hiirelläkin. Olisin toki suonut kalenterin säilyvän ehjänä (ja tallessa - osa kalenterista on hävinnyt jonnekin) vähän pidempään, mutta olisihan tämä pitänyt arvata.

Sitten vain odotellaan ensimmäistä riitaa, mikä syntyy esikoisen kalenterista. Tai tarkemmin siitä, että hänen kalenterinsa on tallessa ja ehjänä...