Mukavia juttuja

Mielenkiintoista huomata, että tänne tulee ehkä liiankin usein kirjoitettua niistä ikävistä asioista, kuten hermojen menetyksestä, lasten riehumisesta ja miehen toisinaan liian pitkistä työpäivistä. Onneksi elämä ei kuitenkaan ole niin synkkää, kuin mitä joistain teksteistä voisi olettaa :)

Mukaviakin juttuja sattuu ja tapahtuu. Esimerkiksi se on erittäin mukavaa, kun vauva nukahtaa kantoliinaan ja nukkuu levollisesti (kuten juuri nyt - uskallankohan jo siirtää toisen sänkyyn nukkumaan...). Mukavaa oli myös ensilumen sataminen, vaikka vesikeli nyt illalla ja pakkanen yöllä tietävät huomiseksi erittäin liukasta ajokeliä. Esikoinen muuten otti heti Stigan käyttöön :) Erityisen mukavaa on olla kolmen lapsen äiti. Heikkoina hetkinä - kuten esimerkiksi nyt - mietin, miltä tuntuisi olla neljän lapsen äiti. Hormonihuuruissa täällä huokailen, ilmeisesti. (Neljän lapsen äitinä oleminen tulisi melko kalliiksi: uusi auto, jonne mahtuu seitsemän henkeä; uusi asunto, jonne mahtuu kuusi henkeä; vaatteita neljälle - jossain vaiheessa teini-ikäiselle - lapselle; harrastukset; ruoka...) Mukavaa on myös se, että koulut on käyty ja tulevaisuus on auki. Nyt ensin nautin kotonaolosta enkä kiirehdikään töihin. Sitten, kun tulee aika palata työelämään, voin valita, minne haluan mennä (tai ainakin mistä haluan töitä hakea). En ole sidottu mihinkään tiettyyn paikkaan. Sopii minulle :)

Erityisen mukavaa on nähdä lasten kasvavan. Vähiten siksi, että kohta ne jo muuttavat pois kotoa ;) Vastuu näistä pienistä ihmisistä voi olla musertava, joten on mukavaa, että sitä vastuuta voi alkaa kohta siirtää lapsille itselleen. Esikoinenkin opettelee kovaa kyytiä lukemaan, ja kirjaimet piirtyvät paperille yllättävän hyvin. Nolona tunnustan vasta vähän aikaa sitten huomanneeni hänen alkaneen piirtää "pääjalkaisia". Missä ihmeen välissä hän on noin kasvanut? Hurjaa!

Elämä on mukavaa ja kivaa, ja vaikka välillä ketuttaa ja tuntuu, että voisi muuttaa autiolle saarelle asumaan joksikin aikaa (eli saisi keskittyä vain itseensä), niin tosi kliseisesti totean, että päivääkään en vaihtaisi pois (joitain tunteja kyllä ;) ).

 

Valkoista

Sataa lunta. Se jää kauniisti puiden oksille, ja kesän kuumuudessa puoliksi kuivunut kuusi (jossa on meidän pihan jouluvalot) ei näytä enää niin karsealta. Maa on aivan valkoinen, ja jalanjäljistä näen, että lumipeite on ainakin sentin paksuinen, ellei paksumpikin.

Lapset ovat innoissaan. Mikäli lumi ei heti sula pois, iltaulkoilun ajaksi kaivetaan pulkat esiin :)

Onneksi mies vaihtoi sunnuntaina talvirenkaat. Tänään on autolle jälleen käyttöä. (Pahus vain, että tallin sijasta se on autopaikalla - pitääkin miettiä, missä on lumiharja.)

Ensilumi lokakuun vikana päivänä. Viime vuonna se satoi tänne (räntänä tosin) muutamaa päivää aikaisemmin. Muistan, koska luin sen omasta blogimerkinnästäni juuri äsken :)

Nyt syömään pipareita ja juomaan glogiä - kun lapsetkin nukkuvat.

Atshii, atshii aivastus

Pärskintää, tyrskintää. Minua aivastuttaa, keskimmäistä aivastuttaa ja vauvaa aivastuttaa.

Minua on aivastuttanut viime helmikuusta asti. Ajattelin sen johtuvan ensin raskaudesta (ts. limakalvot myös nenässä jotenkin kumman kuivat tms.) sitten katupölystä toukokuussa, sitten siitepölystä kesällä. Mutta kun aivastelu vain jatkuu, syy on varmaan jokin ihan muu.

Keskimmäinen on ollut melko räkäinen viimeiset pari viikkoa. "Äkää!" kuuluu keskimmäisen suusta aika usein ja surkealla äänellä. Koska niistäminen ei ole vielä hallussa, jää siistiminen lähinnä nenänalusen pyyhkimiseen. Onneksi tuo ottaa vielä ammaa, ja saa siitä sitten vasta-aineita. Ei tauti ylly toivottavasti kovinkaan pahaksi.

Koska keskimmäinen on kova pusuttelija ja koska vauvakin on saanut pusuista (märistä ja toisinaan melko räkäisistäkin) osansa, on vauvakin nyt nuhassa. Mietin täällä hiljaa mielessäni, mikä kumma siinä on, että päivisin nukkuminen onnistuu - myös vaakatasossa - ihan hienosti, mutta yöllä ei sitten millään. Ei, vaikka sängyn päätyä on vauvan kohdalta vähän kohotettu. Jos jostain saisi sellaisen "Äiti on vähän väsynyt" -imetyspaidan, ostaisin sen viivana ja päälleni pukisin. Pitäisiköhän opetella nukkumaan päikkäreitä?

Muistuu mieleeni esikoisen ensimmäinen joulu. Hän oli silloin kolmisen viikkoa nuori. Ja sai nuhan. Joulun välipäivät nukuin kotona sohvan nurkassa puoli-istuvassa asennossa esikoinen kantoliinassa. Muistelen, että esikoinen nukkui silloin paremmin kuin minä... Mieletön deja vù tämä.

Putki on avattu

Näin saatiin toden teolla päätös kuuden vuoden opintoputkelle: valmistujaisjuhlat, maisteriskahvit. Ruoka oli hyvää (vaikka itse sanonkin ;) ), ja sitä oli riittävästi. Suuri kiitos kaikille teille, jotka tulitte käymään. Teitte päivästä mahtavan! :)

Juhliminen ei toki tähän lopu, ehei. Seuraavaksi vietämme vauvan ristiäisiä. Jos vain papille sopii, niin jo kolmen viikon kuluttua. Sitten joulukuun alussa juhlimme esikoisen 5-vuotissynttäreitä. Siitä kolmen viikon päästä onkin jo joulu ja uusivuosi. Talven viimeiset juhlat vietetään helmikuussa, kun keskimmäinen täyttää kolme. Onneksi sekä isän- että äitienpäivää meillä juhlitaan hieman pienimuotoisemmin. Jos silloinkin olisi isot bileet, alkaisi vanha jo väsyä tähän ainaiseen juhlimiseen ;)

Tämänpäiväisen juhlan jäljet on päällisin puolin siivottu. Ehtii hyvin vetää henkeä ja  huilata ennen ristiäisjärjestelyjen aloittamista...

Keittiössä on ruuhkaa

Eilinen päivä meni sujuvasti keittiössä. Koko perhe vietti siellä aikaansa tungokseen asti. Meidän keittiö kun ei ole suuren suuri. Mies ahkeroi perunasalaatin teossa, minä väsäsin täytekakkupohjia. Tänään aherrus jatkuu, kun täytekakut täytetään ja koristellaan ja sen lisäksi paistovalmiit herkut paistetaan, pöytä katetaan ja lopulta illalla juhlien jälkeen sotkut siivotaan.

Kiirettä pitää, vaikka vieraat tulevat vasta kolmen tunnin kuluttua. Ruuhka keittiössä jatkuu. Mielenkiintoista nähdä, miten noin kolmekymmentä aikuista ja reilut viisitoista lasta mahtuvat tänne meille, kun neliöitä on alle 80. Onneksi vieraat eivät kaikki tule samaan aikaan.

 

5,8 hehtaarin saappaat

Viime aikoina on paljon puhuttu (jälleen) tästä ekologisesta jalanjäljestä. Kävin (jälleen) tekemässä Ekotallaaja-pelin. Oma ekologinen jalanjälkeni on häpeälliset 5,8 hehtaaria. Muikkarit tulevat kulutushyödykkeistä, ruuasta ja liikkumisesta.

Pyrimme kierrättämään kaiken mahdollisen. Biojätteet, paperi ja kartonki on helppoja. Metalli vaikeaa. Lähin metallinkeräyspiste on jossain kaukana, jonne ei pääse, ellei ole omaa autoa käytössä. Tosi ekologista. Vaatteet laitetaan UFFille tai vastaavaan. Tosin itse en ole kirpputori-ihmisiä, ja ostan vaatteeni uusina. Tiedän, huono homma.

Ruokakaupassa en juurikaan mieti hintoja. Ostan sitä, mitä kauppalistalla lukee tai tekee mieli. Yritän suosia kotimaista. Joskus jopa luomua. Harmi, että se on jonkin verran kalliimpaa. Olen ostanut kangaskasseja, mutta jostain kumman syystä ne ovat aina kotona, kun kauppaan on asiaa. Miinusta tulee muovikasseista, joita ostetaan, jotta ostokset saadaan kannettua kotiin. Onneksi toisinaan ostamme myös niitä paperikasseja (joissa on hyvä viedä lehdet kierrätykseen). Meidän ulko-ovessa ei vielä ole "ei mainoksia" -tarraa, vaikka kovasti olen sellaisen hankkimista/tekemistä harkinnut. Pitäisi varmaan ryhtyä tuumasta toimeen, sillä ilmaisjakelulehtiä ei kuitenkaan tule luettua. Hesari on toistaiseksi riittänyt paremmin kuin hyvin. (Toisaalta, jotenkin perverssiä lienee se, että tykkään lukea mm. Clas Ohlsson -liikkeen mainoslehtisiä. Tulisiko niitä, jos ovessa lukisi "ei mainoksia"? Ei varmaan.)

Meillä on auto. Vieläpä paheksuttu city-maasturi. Lisäksi sitä käytetään verrattain ahkerasti. Viimeeksi tänään, kun kävin lasten kanssa läheisessä kauppakeskuksessa ostoksilla. Vaikka julkisetkin yhteydet toimivat täällä maailmankolkassa ihan hyvin, auton kanssa on tietyissä tilanteissa huomattavasti helpompi liikkua. Kuten mm. silloin, kun mukana on kolme lasta ja kaupasta ostetaan paljon tarvikkeita valmistujaisjuhlia varten.

Harrastukseni vievät vähän rahaa ja tilaa. Tai no, silloin kun pyrin pitämään ammattitaitoani yllä ja käymään treenitunneilla, tarvitaan tilaa vähän enemmän kuin silloin, kun istun sohvalla ja neulon. Ja viehän tämä tietokoneen ääressäkin istuminen jotain. Sähköä lähinnä. Ei niin ekologista - toisin kuin ne kehitysmaihin vietävät kampimikrot. Keksinkin: jos esikoisen ja keskimmäisen ylimääräisen energian saisi valjastettua tietokoneen käyttämiseksi, niin varmaan saappaat pienenisivät ;)

Taputan itseäni selkään tosin siitä, että lapset ovat käyttäneet lähes yksinomaan kestovaippoja. Esikoisen aikana yövaippoina oli Pampersit, mutta sen jälkeen emme olekaan ostaneet vaippapakettia (paitsi muutama vuosi sitten USA:n reissulla, kun United Airlines ystävällisesti jätti matkatavaramme JFK:n lentokentälle vaikka lennätti meidät Chicagoon. Matkalaukkuun oli pakattu myös keskimmäisen - silloin 5kk ikäinen - vaipat, ja kun vaippoja ei ollut, piti turvautua kaupan antimiin). Pyykkiä pestään noin 2,5 kertaa viikossa ja yleensä kuivataan narulla sisällä. Toisinaan käytän hyväkseni talopesulan ilmaista kuivuria ja silloin tällöin, jos sattuu olemaan euron kolikoita, pyöräytän koneellisen pyykkituvassa. Euron hintaan.

Pitäisi varmaan kuitenkin pyrkiä kutistamaan tuota jalanjälkeä. Että olisi jotain jättää lapsille perinnöksikin...

Tuotetestausta

Olen pitkään harmitellut ensinnäkin sitä, että lasten kumisaappaiden varret ovat niin lyhyet. Toisekseen olen harmitellut sitä, että kumisaappaita ei ole yhdistetty kurahousuihin. Jälkimmäinen on kuulemma sen verran vaikea toteuttaa, ettei se tule ilmeisesti ikinä onnistumaan (kun lapsilla on erikokoisia jalkoja, vaikka ovatkin ehkä samanpituisia), mutta entä jos lapsetkin saisivat kalastajansaappaita? Varret nivusiin asti.

Kerroin aikaisemmin, että lapsille ostettiin Reiman tec-vaatteet. Tänään niitä testattiin sitten oikein urakalla mm. verrattain syvässä lätäkössä istumalla. Pitiväthän ne vettä, mutta sitä hulahti sitten saappaan varresta ja housunkauluksesta sisään. Eipä tuo menoa haitannut. Hyvin toimivat nuo vaatteet. Kannatti pistää rahat noihin kiinni. Enää pitää saada lapset uskomaan, että ne eivät ole mitään uimapukuja, vaikka vettä pitävätkin.

Sataa, sataa ropisee, pili pili pom

Tuo otsikossa oleva Nalle Puhin sadelaulu on etenkin keskimmäisen suosiossa. Sopii hyvin tämänhetkiseen säätilaan. Ja ilmeisesti huomisenkin.

Huomiselle olisi siis hyvä keksiä jotain järkevää tekemistä. Ulos toki voisi mennä. Varusteet ainakin ovat huippuluokkaa. Lapsille käytiin muutama viikko sitten ostamassa Reiman tec-puvut. Ja jos on mainokseen uskominen, puvut ovat Rukkan sadevaatteiden veroiset. Minua ne eivät tosin juuri auta, sillä vauvan ollessa kantoliinassa edes oma Rukkan punainen sadetakkini ei mahdu kunnolla kiinni. On siis turvauduttava sateenvarjoon. Ja jos myrskyää, varjo on minun tuurillani ulkoilun jälkeen sen tuhannen solmussa. Pili pili pom, vaan.

Onneksi huomiseen on vielä jokunen tunti.

Joulupukki matkaan jo käy

Ensimmäiset joulukuvastot kolahtivat postiluukusta tällä viikolla. Hyvänen aika sentään, onhan nyt jo lokakuun loppu. Aika alkaa valmistautua keskitalven juhlaan...

Lapset ovat riidaksi asti selanneet suurta lelukirjaa. (Eilen sain tarpeekseni tappelusta, ja nostin lehden ylähyllylle - eivät siis selaa enää.) Robotit ja muut hilavitkuttimet on osoitettu ja kerrottu selvin sanoin, että niitä halutaan lahjaksi. Mieluiten jo heti tänään. Kuka sitä nyt jouluun odottaisi. Kun lehti tuli, selasin sen itsekin, ja miehelle ehdotin erinäisiä leluja lapsille lahjaksi. Yksi, mitä kovasti ihmettelin, oli ensiläppäri, joka opettaa lasta ääntämään suomenkieltä oikein. Mietin, eikö lapsille enää puhuta, kun pitää kone hankkia, jotta ääntämys tarttuisi. No, tämä nyt oli sivuseikka. Meille ei leluläppäreitä hankita, se on miehen ja minun yhteinen päätös.

Tänään selasin Hobby Hallin uutta joulukuvastoa. Jostain syystä olen heikkona liinavaatteisiin. Yhä vain haaveilen satiinilakanoista ;) Olisi kiva tietää, onko niissä oikeasti liukas nukkua. Satiineita en tosin hanki, ennen kuin sänky on jälleen vain minun ja miehen nukkumispaikkana. Niin kauan kuin samassa sängyssä nukkuu koko perhe, on tyytyminen tylsään puuvillaan.

Vakavasti puhuen, nyt alkaa olla aika aloittaa joulukorttien tekeminen, jos ne meinaa itse tehdä. Etenkin, jos on tapana lähettää kortteja noin viidellekymmenelle taholle. Tilasinkin kortteja varten leimasimia. Kun ensin saan valmistujaisjuhlat juhlittua alta pois, ryhdyn vapaa-aikoinani askartelemaan. Mieletön kortti-idea on muhinut pääkopassa jo jonkin aikaa, ja alkaa olla aika testata idean toteutusta. Beware, ystävät rakkaat ;)

Meillä ei muuten puhuta tontuista, jotka kyttäävät ikkunoiden takana. Ei meillä puhuta joulupukistakaan. Mitä sitä lapsille valehtelemaan. Tosin lahjojen alkuperää ei ole vielä kerrottu, eikä kerrota, elleivät itse sitä kysy. Ai niin, taisi äitini viime jouluna sanoa, että he papan kanssa auttavat pukkia lahjojen hankinnassa.

Tulisi vielä sitä lunta, ettei olisi niin kamalan pimeää.

 

Naps naps

Ostin tänään siiderin. Edellisestä onkin reilut 9 kuukautta aikaa. Voi vinde, miten suu napsaa. Odotan tässä, että lapset menevät nukkumaan, sitten korkkaan ja nautin *aah* :) (Mikäli en nukahda sitä ennen - toivottavasti en)

Miehellä oli synttärit noin viikko sitten. Annoin hänelle lahjaksi Paha maa -dvd:n. Jos sen vaikka katsoisi illalla siideri kourassa... En muuten enää muista, miltä maistuu Fazerin sininen päärynäsiiderin vauhdittamana. Sitäkin pääsen muistelemaan tänään ;)

Paineiden purkua

Esikoinen ja keskimmäinen purkivat paineita koko päivän. Mieletöntä riehumista, kiljumista ja riekkumista. Mikseivät voi leikkiä "nätisti", ihmettelen vain? Pelotteluleikki on pop, ja siihen kuuluu keskimmäisen korvia vihlova kiljunta. Vauva onneksi ei ole äänistä moksiskaan, mutta minun pääni meinaa meteliin hajota. Ja kun olen sitä tarpeeksi kauan kuunnellut ilman, että sanomisiani mitenkään noteerataan, hermo menee. Tällä kertaa mieskin - kun istui läppärin ääressä ikään kuin ei huomaisikaan riehuntaa - sai osansa. Huomautin minä-kielellä lähinnä siitä, että olisi niin mukavaa, että kahden aikuisen perheessä taloudenhoitoon osallistuisivat molemmat aikuiset. Samalla siivosin keittiötä ja tein pyykkihuoltoa (vauva liinassa). Mies havahtui ja vei lapset pihalle kaatosateeseen jatkamaan äänekkäitä leikkejään.

Itse olen päästänyt höyryjä ulos mm. shoppailemalla. Kaupoissa kiertely ei juurikaan huvita, joten olen hoitanut ostokset netissä. Tyypilliseen tapaani en ole ostanut mitään itselleni (paitsi pari metriä kangasta - ai niin, ja yhden kalvopuvun :) ), mutta sitäkin enemmän vauvalle. Kestovaipat ovat muuttuneet yhä ihanammiksi, joten pitäähän niitä tilata muutama kappale testattavaksi ;) Vaikka harsotkin ovat ihan hyviä ja kaikkea, niin nyt tekee mieli kokeilla muitakin, myös pikkuvauvalla.

Kamalaa sinänsä huomata, että mitä enemmän lapset riehuvat, sitä enemmän minulla palaa rahaa nettikaupoissa. Pitänee varmaankin viettää paljon aikaa pihalla, ettei lapsilla riitä niin paljon energiaa sisällä riehumiseen. Säästyvät vähäiset roponi - ja miehen kanssa ;)

 

Leikkuriin

Esikoinen kävi miehen kanssa kurkku-, nenä- ja korvapoliklinikalla männä viikolla. Tuloksena antibioottikuuri korvatulehdukseen (lääkäri epäili jopa liimakorvaa - esikoisen huonolle kuulolle lienee siis ihan oikea selitys) ja leikkuriaika. Viisi päivää ennen kuin tyyppi juhlii 5v-synttäreitään hän pääsee eroon ylisuurista kitarisoista. Ne lienevät keuhkokuumeiden, nuhien, kuorsauksen ja korvatulehdusten (piilevien) syy, ei onneksi seuraus.

Kun kotona puhuttiin leikkaukseen menosta, esikoinen vaikutti vähän pelästyneeltä. Hän tosin ilahtui silminnähden - ja oli valmis lähtemään leikkaukseen vaikka heti ;) - kun kuuli, että sen jälkeen "pitää" syödä vain jätskiä pari päivää :) Onneksi, onneksi hän ei ole (ainakaan vielä) lääkärikammoinen.

Toivon totisesti, että tämä leikkaus auttaa. Se tosin nähdään reilun kuukauden kuluttua.

Itkua ja naurua

Keskimmäisen elämä lienee sittenkin järkkynyt melkoisesti vauvan syntymän johdosta. Päättelen tämän raivarien intensiteetistä ja määrän kasvusta. Käsittämätöntä, miten noin pienestä lapsesta voikin lähteä niin kova ääni - ja niin pitkään. Esikoiselle tilanne on sikäli tuttu, että hänellä jo oli pikkusisarus. Keskimmäiselle tilanne on ihan uusi, ja vaikka yritän parhaani sylin jakamisessa, ei se aina onnistu niin kuin lapsi toivoisi. Täytyy ilmeisesti kaivaa kuulosuojaimet kaapista...

Päivän rasittavuutta lisäsi lasten riehumisen ja keskimmäisen raivarien lisäksi miehen itseaiheutettu huono olo ja päänsärky. Kun yöllä puoli viiden aikaan kävin vessassa vaihtamassa vauvan vaipan, meinasin kompastua vessan lattialla uinuvaan mieheen. Vasta illalla viiden jälkeen alkoi miehen poskilla olla terve väritys ja silmät pysyivät auki suht hyvin. Kun tyyppi kömpi ulos makkarista, tapahtui se lievästä painostuksesta, sillä olin uhannut muuttaa pois kotoa vähäksi aikaa, jos lööbailu ei lopu. Osaan yleensä pitää suuni kiinni, mutta tänään oli pakko ilmoittaa, että toinen voisi herätä henkiin ja auttaa arjen pyörittämisessä, ja että ihan itse hän sitä juomaa kurkkuunsa kumosi. Mies ryhdistäytyi, ja ilta meni vähän paremmin ja rauhallisemmissa merkeissä kuin muu päivä.

Illalla ennen iltapalaa leikimme esikoisen pyynnöstä leikkiä, jonka hän oli oppinut liikkarissa. Leikki on varmasti erittäin kiva ja toimiva silloin, kun osallistujia on enemmän kuin kolme :) Nyt leikki meni ainakin omalta kohdaltani hysteerisen hihityksen puolelle. Jos muitakin tämä leikki kiinnostaa, niin tässä ohjeet: ensin hypitään ympäri huonetta, sitten mennään kyyryyn lattialle, ja leikin johtaja (liikkarissa vetäjä) peittää yhden osallistujista peitolla. Sitten muut saavat nostaa päät ylös ja pitää arvata, kuka on piilotettu peiton alle. Kun oikea nimi huudetaan, peitto vedetään kyseisen osallistujan päältä naurun säestyksellä, ja hyppiminen alkaa uudestaan. Meidän versiomme leikistä meni näin: Esikoinen ja keskimmäinen hyppivät ympäri huonetta, minä vauva sylissä ja mies pääkipuisena otimme hieman maltillisemmin. Sitten piti mennä kyyryyn, ja esikoinen hoiti tuon peittämisen. Hän peitti vuorotellen yhden meistä kolmesta, ja kahden muun piti sitten arvata, kuka oli piilotettu. Oli siis todellakin vaikeaa pitää pokka, eikä se lopuksi oikein onnistunutkaan :) Hauska leikki, ja esikoinen päättikin, että samaa leikkiä leikitään myös huomenna. Keskimmäinen peesasi tätä päätöstä.

 

Imetysviikko 2006: syyllistymistä ja syyllistämistä

Yksi Suomen lastenlääkäriliiton perustelu sille, miksi eivät voi suositella kuuden kuukauden täysimetystä on se, että se syyllistää niitä äitejä, jotka eivät voi tai halua imettää. Imetyksestä puhumista vältetään usein sen takia, että se syyllistää äitejä. Olen antanut itselleni kertoa, että monet äidit - ikään katsomatta - tuntevat syyllisyyttä siitä, että eivät (täys)imettäneet lapsiaan syystä x tai y. Lisää suolaa haavoihin hierotaan sitten luonnollisesti silloin, jos tulee puhetta siitä, mikä on suositusten mukaista nykyään, ja etenkin, jos miniä on vakuuttunut siitä, että tekee "oikein" tehdessään eri tavalla kuin anoppi. Esimerkiksi.

Tässä olen itsekseni miettinyt, syyllistetäänkö samalla tavalla alkoholisteja, ylipainoisia, tupakoitsijoita, peliriippuvaisia, huumeriippuvaisia ja mitä nyt milloinkin? Onko terveysvalistus syyllistävää, jos puhutaan ylipaino-ongelmasta ja siitä, että ylipaino lisää mm. kakkostyypin diabetekseen sairastumisen riskiä? Entä, jos varoitellaan alkoholin ja tupakan vaaroista? Syyllistyvätkö viinan (suur)kuluttajat tai tupakkaa polttavat noista puheista?

Lähes poikkeuksetta äidit haluavat antaa lapsilleen parasta. Ei kukaan halua, että oma lapsi joutuisi kärsimään tai muuten vain saisi huonoa kohtelua osakseen. Jos imetyksessä on solmuja ja koko homma takkuaa, on helppo sanoa, että kasvavat ne lapset korvikkeellakin, ja ettei imetys ole äitiyden mitta. Molemmat ovat ihan totta: korvikkeessa ei ole mitään vikaa, eikä imetys tee äidistä sen parempaa kuin imettämättömyyskään.

Lajityypillisesti ajateltuna imetys on luonnollisin tapa ruokkia nisäkkään poikanen. Voisiko syyllistyminen imetyksen epäonnistumisesta tulla siitä, että ongelmatilanteessa ei aina ole ketään, kenen puoleen kääntyä? Ja sitten, kun saa tietää, miten olisi voinut toimia tai keneltä olisi voinut pyytää apua, kokee kohtaavansa syyllistämistä? Kun ei kukaan auttanut, kun ei kukaan kertonut, mistä olisi voinut kysyä apua.

Eilisessä seminaarissa eräs vaalitentissä ollut kansanedustaja otti esiin käsitteen "good enough parent". Niinpä, kukaan ei ole täydellinen, eikä sitä onneksi vaaditakaan. Riittää, että on tarpeeksi hyvä. Toisaalta, muutama näistä mukanaolleista naiskansanedustajista esittelyssään muisti tuoda esille sen, että syystä tai toisesta täysimetys ei ole onnistunut omalta kohdalta. Vaikka paikalla oli paljonkin imetysmyönteistä väkeä (joku vääräleuka voisi sanoa imetysfanaatikoiksi), yksikään kivi ei lentänyt.

 

Saas nähdä...

Mies päätti pitää varpajaiset. Kolmen lapsen edestä, kun ei ole aikaisemmin oikein ehtinyt. Kutsui tekstiviestillä noin 20 kaveriaan baariin mukaan juhlimaan kolmeakymmentä varvasta. Lupasi tarjota kaikille mukaantulijoille sikarin ja konjakin. Sikarit kävi ostamassa alkuviikosta. Ovat kuulemma suklaan makuisia (jaa, en tiennytkään, että sikareita myös syödään...;) ). Lähti Helsinkiin kuuden jälkeen, ja lähtiessään sanoi "nähdään huomenna!".

Totisesti toivon, ettei käy samoin, kuin reilu vuosi sitten erään kaverinsa varpajaisissa...

Imetysviikko 2006: kymmenen hyvää ja sata kaunista

Imetyksen tuki ry järjesti tänään yhteistyössä mm. Arcadan ja Uudenmaan läänin kätilöyhdistyksen kanssa Imetysviikon seminaarin. Tarkoitukseni oli mennä paikalle heti aamulla kuuntelemaan myös yleisöluentoja, mutta hieman levottoman yön jälkeen pääsin typyn kanssa sen verran jähmeästi liikenteeseen, että ennätimme seminaariin mukaan vain vauvatenttiosioon.

Tentattavina olivat kansanedustajat ja -ehdokkaat seitsemästä eri puolueesta. Kaksi miestä ja viisi naista. Kuten vaalien alla kait kuuluukin, seminaariyleisö sai kuulla kymmenen hyvää ja sata kaunista lupausta siitä, miten olisi hyvä imetystä edistää ja tukea. Erityismaininnat Mikael Fogelholmille (vihr.) perusteellisesta taustatyöstä (hän oli mm. ottanut selvää imetyksen hyvistä puolista kansanterveyden kannalta), Kimmo Tiilikaiselle (kesk.) suorista vastauksista ja Leena Rauhalalle (KD) mahtavasta kannanotosta imetysklinikoiden puolesta. Kaikki läsnäolleet ehdokkaat myös olivat sitä mieltä, että imetys on päätöstasolla aivan liian näkymätöntä. Eräs epäili sen johtuvan siitä, kun miehet eivät imetä. Toinen oli taas sitä mieltä, että koska nykyisiä lakeja ja asetuksia suosituksista puhumattakaan kirjoittavat ihmiset, joille vauva-arki on aikaa sitten taakse jäänyttä elämää, ei ole enää kunnon kosketuspintaa näihin luonnollisiin vauva-asioihin. Voihan se olla näinkin. Onneksi siis on mm. Imetyksen tuki ry, joka yrittää parhaansa mukaan saada äitien äänen kuuluviin, mitä imetykseen tulee.

Hyvällä mielellä lähdin vaalitentin jälkeen kotimatkalle. Tässä vielä julkinen kiitos niille ahkerille puuhanaisille, jotka mitään kaihtamatta ;) uhrasivat voimavarojaan - jopa perhe-elämän kustannuksella - jotta tämänpäiväinen tilaisuus olisi mahdollista toteuttaa. Olisi kyllä ollut mahtavaa kuulla myös ne aamupäivän yleisöluennot...

P.S. Muuten, rintanappeja on vielä jäljellä *vink* ;)

 

Imetysviikko 2006: symboliikkaa

Tuossa maanantaina jo ennätin ihmetellä, miksi lastenhoitohuoneen symbolina niin usein näkee tuttipullon kuvan. Minusta koko lastenhoitohuonekonsepti on jotenkin absurdi. Kuinka moni aikuinen suostuisi syömään haisevassa invavessassa? Ja sitten sitä odotetaan vauvoilta. Ymmärrän toki niitä äitejä, jotka eivät halua imettää julkisesti (enkä nyt tarkoita sitä, että samalla näytetään paljasta pintaa mahdollisimman paljon) tai joiden vauvat saattavat olla - tietyn ikäisinä - hieman virike- tai asentorajoitteisia. Mutta eikö silloin olisi parempi suunnitella sellaisia hoitohuoneita, joissa syöminen olisi mukavaa? Vessa ei ole mukava paikka rauhalliselle aterialle, vaan tarkoitettu nimenomaan vaipan vaihtamiseen tai, niin, vessassa käymiseen. Miksi siis tuttipullon kuva?

Usalainen "vauvalehti" The Mothering on ihmetellyt samaa, ja julistanut symbolikilpailun. Äänestysaikaa on lokakuun loppuun asti, ja kun tulos on selvillä, tullaan toivottavasti imetysystävällisissä paikoissa näkemään imetysnurkkauksen symbolina jokin muu kuin tuttipullo. Toivon tosin, että valittavaa symbolia ei nähdä invavessojen ovissa, vaan vaipanvaihtoon tarkoitettua tilaa merkittäisiin jollain soveliaammalla merkillä...

P.S. Tulkaa ihmeessä huomenna torstaina mukaan Imetysviikon seminaariin! Luvassa mielenkiintoisia alustuksia sekä "vauvojen vaalitentti".

P.P.S. Imetysviikosta on kirjoitettu myös muualla.

Elokuvissa

Esikoisella ja keskimmäisellä oli tänään historiallinen päivä: he kävivät miehen kanssa elokuvissa elämänsä ensimmäistä kertaa. Raina oli uutuusanimaatio "Autot". Leffan traileria esikoinen oli eilen miehen läppäriltä katsonut niin monta kertaa, että viimeisellä kerralla osasi jo vuorosanat ulkoa :)

Minä olin vauvan kanssa ostoksilla sen aikaa, kun muu perhe oli leffassa. Leffan jälkeen treffattiin hampurilaispaikassa, ja sain kuulla raportin siitä, miten elokuvatuokio olikaan sujunut. Ensinnäkin namia oli syöty. No, sehän on selvä, kun kerran elokuvissa käytiin. Toisekseen, kun namia oli syöty, oli keskimmäinen ensimmäisen puolen tunnin jälkeen halunnut lähteä pesemään käsiä. Sokeri tekee kädet tahmeiksi, nääs. Kun käsienpesu ei ollut mahdollista, istui keskimmäinen loppuajan kädet ilmassa. Kolmanneksi noin tunnin elokuvaa katsottuaan esikoinen oli ilmoittanut miehelle nähneensä jo tarpeeksi. Ikään kuin elokuvan voisi sammuttaa samoin kuin kotona dvd-lastenohjelman. Eipä sekään onnistunut. Mies oli tiukkana: kun kerran ollaan maksettu, istutaan ja katsotaan koko elokuva.

Kun sitten leffan jälkeen nähtiin, olivat lapset ihan hyväntuulisia. Tosin oli ollut myös niin, että elokuvateatterin aulassa olleet autopelikoneet olivat kiinnostaneet jälkikasvua suuresti, jopa enemmän kuin itse elokuva.

Voi olla, että emme ota ihan vielä tavaksi käydä elokuvissa lasten kanssa.

 

Imetysviikko 2006: urbaanilegendoja

Aina, kun imetyksestä puhutaan, saa kuulla mitä erinäisempiä asioita. Lähinnä ne koskevat maidon riittävyyttä. Pullosta näkee helposti, mikä on input, mutta rinnasta ei. Kun se virtausmittari tai mittatikku puuttuu. Tuoreelta äidiltäkin usein kysytään - myös neuvolassa - "Riittääkö maito?" Ja jos on niin ikävästi käynyt, ettei äidille ole viimeistään sairaalassa kerrottu maidon riittämisen merkkejä, on tuon kysymyksen myötä kylvetty äidin mieleen epäilyksen siemen.

Väittäisin, että suurin osa naisista on joltain sukulaiseltaan, tuttavaltaan tai naapuriltaan kuullut näitä maidonloppumistarinoita. Yleensähän se maito loppuu, kun vauva on kolmen kuukauden ikäinen. Ja se tapahtuu ihan yhtäkkiä, yhdessä yössä. Tai paremminkin illassa. Nimittäin päivällä maitoa usein tulee hyvin, mutta illalla se sitten loppuu. Eikä sitä sen jälkeen enää tule. Tämän tarinan ansiosta moni pienen vauvan imettävä äiti sitten kauhulla odottaa sitä päivää, jolloin se maito loppuu. Ja kun raskaanaolevilta naisilta varovasti tiedustelee mielipidettä imetyksestä, lähes jokainen sanoo haluavansa imettää niin pitkään, kun maitoa vain tulee.

Eräs australialainen tutkimusryhmä on paneutunut naisten rintojen ja nimenomaan maitorauhasten ja niiden toiminnan tutkimiseen. Tutkimusten kuluessa on selvinnyt muutama tärkeä asia maidonmuodostumisen suhteen. Ensinnäkin maidon muodostuminen ei lopu kuin seinään, vaan on aina prosessi. Se, milloin tuo prosessi alkaa, vaihtelee yksilöllisesti äiti-vauva -parien välillä. Toisilla se alkaa siitä, kun jo sairaalassa vauva saa lisämaitoa desikaupalla, toisilla alkamishetkeksi voidaan sanoa se, kun vauva maistelee ensimmäistä kertaa ei-nestemäistä ruokaa. Prosessin kestokin on yksilöllistä. Jos imetys ei pääse kunnolla edes käynnistymään, prosessi usein etenee vauhdikkaasti. Jos imetystä on jatkunut useita viikkoja tai kuukausia, on prosessikin silloin hitaampi. Lyhyesti sanottuna: mitä enemmän imetystä jollain muulla korvataan, sitä vähemmän maitoa muodostuu. Niinpä ne äidit, jotka sanovat haluvansa imettää niin pitkään, kun maitoa vain tulee, voivat halutessaan kyetä imettämään useita vuosia :)

Jostain kumman syystä nimenomaan imetystä koskevia urbaanilegendoja - myyttejä ja harhaluuloja - on lukematon määrä. Lieneekö syynä imetyksen intiimiyys, mene ja tiedä. Sitä kuitenkin soisi, että edes terveydenhuoltohenkilökunnalla olisi oikeaa tietoa imetyksestä näiden myyttien ja harhaluulojen sijaan. Toisaalta, jos vain 32%:lla lastenneuvoloissa työskentelevistä terveydenhoitajista on edes jonkinlainen imetysohjauskoulutus takanaan (eikä lääkäreillä usein sitäkään), niin mitä muuta voi odottaa?

 

Rytmit hukassa

Vauva-arki on viimein alkanut, kuherruskuukausi on ohitse.

Samoin kuin kahden aikaisemmankin lapsen kanssa, tämäkin vauva saa kokea vuolaan maidontulon ihanuudet ja haitat. Kivaa on, että maitoa tulee hyvin. Ikävää on, että sitä tulee sen verran kovalla paineella, että toinen meinaa tukehtua. Ja sitten vatsassa kiertää, itkettää ja pierettää. Helpotusta - etenkin äidille - tuo se, että tietää tämän vaiheen olevan vain väliaikaista. Viimeistään neljän viikon kuluttua alkaa helpottaa, ehkä jo aikaisemminkin. Ja onneksi en ole ensimmäistä kertaa pappia kyydissä; suihkutissisyyteen on omat apukeinonsa.

Mitä noihin rytmeihin tulee, niin ne ovat hukassa sekä vauvalla että isommilla lapsilla. Vauva on innostunut nukkumaan päivisin, joten yöllä aina johonkin aikaan sitten kukutaan. Viime yönä tuo aika osui 2 ja 4 välille. Eikä riitä, että vauva on hereillä sängyssä, ehei. Syliin pitää päästä, mielellään olkapäätä vasten (= pystyyn) pimeyttä ihmettelemään. Onneksi on kantoliina ja keinutuoli. Vallan verraton yhdistelmä vastasyntyneen vauvan hoidossa. Vauva kantoliinaan ja äiti keinutuoliin keinumaan. Siinä voi muuten samalla nukkua, eikä vauva taatusti putoa minnekään, kun on liinassa :) Ja sitten, kun havahtuu ja huomaa vauvankin nukkuvan, voi hipsiä takaisin makkariin, riisua liinan, kellistää vauvan sänkyyn ja käydä itse siihen viereen nukkumaan - vihdoinkin. Yölliset imetykset eivät ole mitään verrattuna siihen, että pitää kesken unien nousta ylös toista heijaamaan...

Isommilla lapsilla rytmit ovat myös "normaaliin" verrattuna lievästi outoja. Nukkumaan mennään iltasadun saattelemana klo 21-21.30. Kun unta riittää 10-12 tuntia, on herätys luonnollisesti seuraavana aamuna joskus kahdeksan ja kymmenen välillä. Ennen kuin aamupala on masussa, kello on usein yksitoista. Ja kun ikkunasta katsoo ulos, niin huomaa, että on auttamattomasti myöhässä: taloyhtiön muut lapsiperheet ovat ulkona viimeistään kymmeneltä, ja siirtyvät sisätiloihin lounaalle viimeistään kahdeltatoista - jolloin me vasta ehdimme pihalle. Lapsilla on siis aika vähän leikkiseuraa etenkin aamuisin. Usein sitten ollaankin sisällä, kunnes iltapäiväulkoilun aika koittaa.

Nämä ei-niin-tavalliset rytmit ovat olleet pienoinen ongelma jo esikoisen vauva-aikaan. Mihinkään puistoon tai avoimeen päiväkotiin ei huvita lähteä, kun ei siellä kuitenkaan muita olisi, kun tämä kokoonpano sinne asti pääsee. Kun miehellä isyysloma loppuu tämän viikon jälkeen, paluu ihan oikeaan arkeen voi olla aika helpottavakin. Esikoinen ja keskimmäinen nimittäin jatkavat päiväkotielämää kaksi kertaa viikossa. Ainakin niinä aamuina olisi tarkoitus herätä säälliseen aikaan, että lapset ehtivät aamupäiväulkoiluun mukaan.

Rytmit sucks. Olisi paljon helpompi olla niitä ilman, ja unohtaa kellokin jonnekin.

 

Imetysviikko 2006: korvikekoodi 25 vuotta

Tänään alkoi Pohjoismainen Imetysviikko. Täällä sitä vietetään vuosittain viikolla 42, joka osuu lokakuulle. Muu maailma (tai ainakin USA) viettää Imetysviikkoa elokuussa.

Tämän vuoden teemana on "Korvikekoodi 25 vuotta". Koska korvikekoodi aikoinaan kehitettiin nimenomaan suojelemaan imetystä, Suomessa viikon teemaa on laajennettu. "Suojele imetystä" kattaa niin korvikekoodin, imetyksen edistämisen kuin myytit ja harhaluulotkin.

Korvikekoodi lyhykäisyydessään valvoo äidinmaidonkorvikkeiden myyntiä ja mainostusta. Suomi on ratifioinut siitä vain tuon korvikkeen myynti- ja mainostusosuuden, mutta täydellisenä siihen kuuluisi myös mm. tuttipullojen myynti ja mainostus. Ideana siis, että korvikkeita ei saa myydä alennuksella eikä niitä saa mainostaa tavallisille kuluttajille. Luonnollisesti terveydenhuoltohenkilökunnalle korvikkeiden mainostaminen on sallittua, sillä he ovat niitä henkilöitä, jotka voivat vauvojen vanhemmille korvikkeiden käytöstä kertoa - ja nimenomaan tarvittaessa (eikä tämä tarkoita sitä, että perhevalmennuksessa pitää kertoa myös pulloruokinnasta imetyksen ohella). Piilomainonta on muuten tavattoman yleistä, niin kuin aina terveydenhuollossa. Ei ole yksi tai kaksi kertaa, kun lääkärillä on nähnyt jonkun lääkefirman kynän tai muistilappulehtiön. Samaa harjoittavat myös korvikevalmistajat. Ja yllätys yllätys, piilomainonta myös vaikuttaa. Joku lastenneuvolan terveydenhoitaja saattaa imetystukea tarvitsevalle äidille imetystuen sijasta suositella korviketta x, kun "siinä on niitä maitohappobakteereja lisätty ja se on muutenkin niin hyvää vauvan masulle. Jos vaikka ne alun masuvaivat sillä helpottaisivat." Melko epäeettistä, sanoisin.

On muuten tavattoman yleistä, että korvikekoodia pidetään äitejä syyllistävänä. Monet luulevat, että sen tarkoituksena on tehdä korvikkeet vaikeasti saataviksi, kun niitä ei saa myydä alennuksella eikä niitä saa mainostaa. Jos imetyksen suojeleminen on äitien syyllistämistä, niin niin kai sitten. Kyse on kuitenkin vauvojen ensisijaisesta ravinnosta. Vaikka Suomessa suurin osa odottavista äideistä lähtee synnyttämään sillä mielellä, että haluaa (täys)imettää, siitä huolimatta jo kuukauden ikäisistä vauvoista vain 60% saa yksinomaan äidinmaitoa ravinnokseen. Ja kun ottaa huomioon, että täysimetyssuositus on jo vuodesta 2004 ollut yhteneväinen WHO:n linjauksen kanssa (6kk täysimetystä), niin jo nelikuisista pelkkää äidinmaitoa saa enää 34%. Se on tajuttoman vähän.

Miksi muuten lastenhoitohuoneen - siis sen paikan, jossa yleensä vaippa vaihdetaan - tunnus on monesti tuttipullo? Ja miksi tuntuu, että on hyväksyttävämpää antaa vauvalle maitoa pullosta kuin rinnasta? Miksi yli yksivuotiaan imetystä kritisoidaan usein rankastikin, kun taas toisaalta ei ole ollenkaan outoa, että vielä kaksivuotias juo iltavellinsä pullosta? Tai syö tuttia?

 

Ei sitä näköjään millään opi

Sääntö numero yksi: Älä herätä nukkuvaa vauvaa (vaikka vaippa olisi kuinka märkä), sillä ei ole takeita siitä, että vauva nukahtaa pian uudestaan.

Sääntö numero kaksi: Itseaiheutetusta väsymyksestä kärsii pään lisäksi koko ruumis.

Odotan iltaa ja nukkumaanmenoaikaa innolla *haukotus*

Voihan perhana!

Luulin keväällä tehneeni hyvät kaupat, kun menin ja ostin Stokkalta Brotherin monitoimilaitteen. Siis sellaisen, jossa tulostin, kopiokone ja skanneri kaikki samojen kuorien sisällä. Sain edullisesti, kun oli vielä kanta-asiakastarjouksenakin. Ja tarve oli juuri silloin akuutti: minua erinomaisesti palvellut, tosin n. 7 vuotta vanha Canonin mustesuihkutulostin sanoi itsensä irti.

Olin tuohon uuteen Brotheriini tyytyväinen, kunnes vaikeudet alkoivat. Syynä muste*. Tai sen puute. Tänään olin rohkea ja reipas, ja lähdin jälleen typyn kanssa Jumboon. Keskiviikkona en ollut muistanut ostaa Stokkalta uusia mustepatruunoita, joten pakko oli tänään mennä ostoksille jälleen. Kuinka ollakaan, keltainen väri oli Jumbon Stokkalta loppunut. Muut toki sain, mutten tietystikään sitä, jota tarvitsin akuuteimmin. En lannistunut, vaan päätin kiertää koko kauppakeskuksen. Ihan varmasti siellä olisi liike, jossa myytäisiin Brotherin musteita. Kaksi tuntia myöhemmin tunnustin häviöni: Brotherin musteita ei saa mistään muualta kuin Stokkalta. Raivostutti.

Musteen metsästyksen epäonnistuminen harmitti niin paljon, että mennä pläjäytin ja ostin itselleni uuden kännykän. Mikään täysin heräteostos se ei ollut, sillä ainakin vuoden olen pähkäillyt uuden luurin hankkimista. Olkoon se vaikka valmistumislahja itseltäni :) Meinasin ostaa myös gore-tex -ulkoilupuvun, mutta koska likka uinui liinassa, puvun sovittaminen olisi ollut aivan liian suuri urakka, ja niin se jäi kauppaan roikkumaan.

Ei auta kuin uusia ostosreissu kolmannen kerran joskus ensi viikolla. Tällä kertaa kyllä soitan etukäteen ja varmistan, etten tee hukkareissua.

* Kun musta muste ekan kerran loppui, menin ja tilasin lisää netistä. Ei Brotherin "omaa" mustetta vaan vastaavaa. Sen jälkeen tulostin on suostunut tulostamaan 7-10 sivua ok, ja sen jälkeen musta väri häviää. Jotta sen saa takaisin, pitää väripatruuna ensin poistaa, sitten laittaa takaisin ja sen jälkeen vielä koko härveli bootata. Tämän toimenpideryppään jälkeen saan jälleen tulostettua tuon 7-10 sivua, jonka jälkeen koko homma pitää tehdä uudestaan. Nyt, kun keltainen väri loppui, asensin laitteeseen vastaavan keltaisen mustepatruunan, mutta siis ei Brotherin omaa merkkiä. Pirun vehje ei edes tajua, että mustepatruuna on vaihdettu, vaan vaatii asentamaan keltaisen värin. Alan olla varma, että syy on nimenomaan tuossa mustepatruunassa. Todistan tämän heti, kun saan käsiini Brotherin oman keltaisen väripatruunan. Sitä odotellessa ei auta muu kuin kiroilla hampaiden välistä ja puhista...

 

Mielenkiinnolla odotan...

Huominen päivä onkin jännittävä: salliiko eduskunta hedelmöityshoidot muille kuin heteroperheille vai ei. Toivon, että sallii. Hedelmöityshoitojen kieltäminen muilta kuin mies-nais -pareilta vaikuttaa melkoiselta natsimeiningiltä. Arjalaisuutta parhaimmillaan. Niin, ja kuka takaa, että normaalin hedelmöittymisen jälkeen mies pysyy mukana kuvioissa? Siis että jos tarkoituksena on pitää ydinperhe kasassa lapsen syntymän jälkeen.

Mielenkiinnolla odotan myös tämän meidän perheen vauva-arjen kehittymistä. Pientä iltakitinää on jo ilmaantunut, ja tänään juuri muistelin esikoisen ajalta niitä melko rasittaviakin iltoja noin kuuden viikon kohdalla sekä keskimmäisen kahden viikon hulinoita. No, mieluummin iltakitinät kuin yölliset itkukohtaukset, jos saan valita :)

Mielenkiintoista on luvassa lisääkin: ensi viikolla (vko 42, 16.-22.10.) vietetään Suomessa Imetysviikkoa. Tämän vuoden teemana on "Suojele imetystä". Sitä kannattaakin suojella etenkin erinäisiltä urbaanilegendoilta, joita maailmassa piisaa. Samoin kuin asennevammaisuudelta, jonka ehkä selvin merkki on se, että vauvat laitetaan syömään vessassa. Yäk. Joko se olen minä tai sitten olen säästynyt pahimmalta, mutta koskaan ei kukaan ole pyytänyt minua siirtymään imettämään "lastenhoitohuoneeseen", joiksi hyvin usein sottaisia inva-vessoja kutsutaan. Olen myös säästynyt "kohta se maito kuitenkin loppuu" -pelottelulta, ja voinkin todeta, että minulta ei ole maito vielä kertaakaan loppunut :) Paitsi raskauden aikana, mutta se onkin sitten ihan hormonaalista ja tarkoituksenmukaistakin.

 

Hulluttelua

Kaikesta vannomisesta huolimatta* kävin sitten kuitenkin Stokkan hulluilla päivillä. En mennyt keskustaan sentään, vaan Jumboon. Typy oli erittäin hyvää ostosseuraa: hän nukkui kantoliinassa koko reissun ajan :) Puhumattakaan varsinaisesta ostosseurasta (kiitos kummitädille :) ).

Rahaa meni - ehkä liikaakin, mutta osa ostoksista löytyy jouluna sitten kuusen alta. Taisi muuten olla eka kerta, kun näin aikaisin ostan joululahjoja...

* Olen nuoruudessani ollut Stokkalla töissä, ja sitä kautta myös viisi kertaa hulluilla päivillä. Silloin vannoin, että asiakkaana en ostoksille hulluille päiville tule, kun tungos on valtava eikä eteenpäin pääse. Minulle sopii paremmin oma tila, vaikka sitten kassakoneen takana.

Lomalla

Isyysloma on kiva asia. Etenkin silloin, kun mies sen todellakin käyttää. Kahden ensimmäisen lapsen kohdalla työkiireiden vuoksi mies piti peräti päivän isyysloman. Nyt tämän lapsen kohdalla hän päätti, että isyysloma pidetään niin pitkänä, kuin laki sallii. Mies on siis yhteensä kolme viikkoa kotona - ja näistä viikoista on vielä puolet jäljellä.

Koska vauva on itse rauhallisuus ja edelleen lähinnä syö ja nukkuu, olen vaihteeksi saanut imetyksen ohella lähinnä pyöritellä peukaloitani. Mies hoitaa isommat lapset ja kodinhoidon lähes kokonaan itse. Tai no, osa kotitöistä jaetaan, ja ehkä tasapuolisemmin kuin yleensä. Vauvan hoito ei myöskään ole yksin minun asiani, vaan etenkin päivisin mies on innokas vaipanvaihtaja.

Vanhemmat lapset viihdyttävät toisiaan ja keksivät mitä mielenkiintoisempia leikkejä. Lähinnä meluisia. Minä käytän aikani siis imettämiseen ja neulomiseen. Pitäähän sitä nyt jotain järkevääkin tehdä, kun pelkkä löhöily ei juuri houkuttele :)

Optinen harha

Mielenkiintoinen ilmiö tämä masun poistuminen. Siitä huolimatta aamulla menee enemmän kuin muutama minuutti vaatteiden valitsemisessa. Normaalit housut eivät vielä mahdu, ja äitiyshousut alkavat olla hieman liian isoja. Peilistä kun omaa kroppaansa katsoo, se näyttää hyvin normaalilta. Ilmeinen optinen harha siis kyseessä. (Mikä sinänsä on ymmärrettävää, eihän synnytyksestä ole vielä viikkoakaan.)

Mitä vaatteisiin tulee, niin lastenvaatekaappiin on kuin yllättäen ilmestynyt vaaleanpunaisia vaatekappaleita. Minua ei haittaa, että tyttövauva on puettu myös vaaleansinisiin vaatteisiin, mutta poikavauvaa en yhtä helposti lähtisi vaaleanpunaisiin pukemaan. Lähiaikoina lienee ohjelmassa vanhojen vauvanvaatteiden läpikäyminen. Tämä typy on näillä näkymin tämän perheen viimeinen vauva (veto-oikeus miehellä ja minulla toki säilyy ;) ), joten kun säilytystilaa on vähän, on ihan järkevää koittaa päästä eroon - tai laittaa kiertoon - sellaisia vaatekappaleita, joita ei vähään aikaan tule tarvitsemaan. Voi olla, että tuo koskee myös äitiysvaatteita...

Enemmän kuin tuhat sanaa

Kaikille vauvakuumeisille makupala ;)

(typy, ikää 1vrk)

 

Vauvan kello

Jos joku ei ole vielä kuullut sanaparista "vauvan kello", kehotan lukemaan siitä kertovan jutun vaikka Imetystukilistan sivuilta. Meillä ei vielä elellä ihan tuossa aikataulussa, mutta sitä odotellessa...

Typy näyttäisi toistaiseksi - vajaan 3 vuorokauden iässä - olevan ns. oppikirjavauva: hän syö ja nukkuu. Seurusteluakin on, tosin erittäin lyhyitä aikoja kerrallaan. Jos tämä olisi esikoiseni, olisin onnesta soikeana. Näin helppo vauva! Mieskin on ihan ihmeissään, kun vauva on näin rauhallinen. Onneksi esikoinen ja ...ööh... keskimmäinen pitävät menoa täällä yllä, ettemme ihan vaivu nirvanaan tässä vauva-arjessa ;)

Niin, kiitos kaikille onnittelijoille onnitteluista :)

Jännitystä elämään

Ilmiselvästi elämä alkoi olla aika tylsää, joten joku päätti, että pikkuinen (kirjaimellisesti) yllätysmomentti olisi tarpeen.

Lyhyestä virsi kaunis: vauhtimimmi - uutuuskansalainen - syntyi maanantaina 2.10. klo 17.13. Niin, sinällään tuo ei liene yllättävää jännittävästä puhumattakaan, mutta kun kerron, että synnytyksen viralliseksi ajaksi merkittiin 73min, typy oli syntyä autoon ja että sairaalassa ehdittiin olla peräti 5min ja ponnistin takki päällä (housut onneksi ehdin kätilön auttamana riisua) tilanne muuttuu :)

Niin. Mitä sitä nyt tuntikaupalla synnyttämään - ei siitä tuntipalkkaa makseta ;)

Neiti on pieni: 2820g ja 46cm, mutta erittäin hyvinvoiva. Minäkin voin erinomaisesti (selviydyin hommasta pienellä hiellä) ja mies on järkytykseltään toipunut :)

Yksikätisenä näppiksellä kirjoittaminen on sen verran hankalaa (ennen kuin siihen tottuu), että palaan asiaan - ehkä - myöhemmin.

 

Luettua

Eilen appiukolla selasin uusinta Valitut palat -lehteä. Satuin lukemaan pari ihan mielenkiintoista pikkujuttua.

Ensimmäinen oli se, että jos miehet tekisivät enemmän taloustöitä, he voisivat myös ehkä elää pitempään. Miten taloustyöt liittyvät elämän pituuteen? No, jos tulisi miehillekin enemmän arkiliikuntaa sohvalla makoilun, television katselun tai baarissa oleilun sijaan, kroppa voisi kokonaisvaltaisesti paremmin. Kun tästä "uutisesta" kerroin miehelle, hän oli sitä mieltä, että hän voisi paremmin, jos voisi käydä useammin baarissa (vitsi). Minä totesin siihen, etten ole tähän päivään asti hänen baarissakäyntejään rajoittanut, mutta eihän hän voi käydä baarissa, kun hänellä ei ole vapaa-aikaa: aina töissä tai sitten nukkumassa (puolitotuus).

Toinen uutinen liittyi vuorostaan lapsiin. Kuulemma jokin suuri vaippafirma on tuonut markkinoille ei pintakuivan vaan pintakostean vaipan. Kun kuivaksioppiminen on lapsilla vain myöhentynyt, sen epäillään johtuvan liian kuivantuntuisista vaipoista, jotka eivät kannusta lasta tekemään tarpeitaan housujen sijasta pottaan/pyttyyn. Nyt tuon pintakostean vaipan kanssa lapsi paremmin tunnistaa pissantulon, ja mm. ehdollistumisen kautta haluaakin pitää housunsa kuivana ja tehdä tarpeensa jonnekin muualle kuin vaippaan. Mielenkiintoista tässä on se, että kestovaippoja vauvoilleen ja lapsilleen pukevat vanhemmat kyllä tietävät tämän asian. Nyt sen näköjään tietävät myös vaippafirmatkin. Rahanmenoa ei voi estää - tosin meillä vauvat ja lapset on vaipatettu harsoihin, jotka eivät siis ole pintakuivia.

Päätän uutiskatsauksen tähän :)