Geenit

Minulla on ehdotus geenitutkijoille. Asia tuli mieleen luettuani uutisen tästä geenitutkimuksesta, joka sinällään oli ihan mielenkiintoinen. Nimittäin vaikuttaisi siltä, että minulla ja miehelläni on jossain historian hämärässä (n. 10 000 vuoden takaa) sama esivanhempi. Yllätys yllätys! :)

Valitettavasti siisteys- ja järjestyksenpitogeeni puhumattakaan en hukkaa tavaroitani -geenistä ei ole siirtynyt samalla tavalla sukupolvelta toiselle. Ei edes suoraan alemmalle sukupolvelle, jos meidän lapsiin on uskominen. Olen nähnyt paljon vaivaa saadakseni niin sanotusti vanhan koiran oppimaan uusia temppuja. Esimerkiksi ulko-oveen (tosin lasten silmien korkeudelle, siinäköhän vika piileekin?) olen askarrellut hienon muistutuksen avaimien ja puhelimen mukaanotosta, kun ovesta ulos kulkee.

Siitä huolimatta mies lähti tänään aamulla töihin niin, että kännykkä jäi kotiin. VAIKKA olin noin viisi minuuttia aikaisemmin muistuttanut vielä suullisestikin luurin mukaanotosta. K Ä S I T T Ä M Ä T Ö N T Ä !!!! Aikoinaan sain tarpeekseni siitä, että noin kuukauden välein jouduttiin hankkimaan herralle <3 uudet kotiavaimet, kun edelliset vain hävisivät aina jonnekin, joten ostin housuihin kiinnitettävän avainketjun, jonka ansiosta avaimien katoaminen väheni minimiin. Olen yrittänyt ehdottaa samaa systeemiä tuohon puhelimeenkin, mutta kuulemma se ei olisi katu-uskottava...

Nyt lapsetkin ovat kunnostautuneet tällä samalla saralla. Esikoisen uusi puhelin hävisi viikon käytön jälkeen - hups vain. Sitä on etsitty kissojen ja koirien kanssa niistä paikoista, missä se esikoisen mukaan "ihan varmasti voisi olla". Eipä ole löytynyt. Jätän mainitsematta, monesko kerta tämä oli. (Ja samalla käytän tilaisuuden hyväkseni hehkuttamalla simpukkapuhelinta, joka oli niin hyvää tekoa, että kun yhtenä keväänä löytyi lumikasan peittämän puupinon alta vietettyään siellä koko talven eli useamman kuukauden, se latauksen jälkeen toimi moitteettomasti. Kunnes kohtasi surullisen loppunsa menemällä hajalle lopullisesti puoli vuotta ihmepelastumisensa jälkeen.)

Jatkuvalla syötöllä puhelimien lisäksi myös avaimet ovat hukassa. Ja kummallakin koululaisella on samanlaiset avainketjut kuin isällään. Eilen etsittiin tokaluokkalaisen avaimia samoin kuin tänä aamunakin. Tultiin siihen lopputulokseen, että ne ovat todennäköisesti takin taskussa. Ja takki jäi eilen illalla kaverille. Viidesluokkalainen ihmetteli, mihin kummaan hänen pöydälle jättämät avaimet olisivat voineet hävitä. Kysyin, mitä ne pöydällä tekivät, kun pojalla oli farkut jalassa, ja farkuissa hyvät taskut sekä vyönlenkit, joihin avainketjun saa näppärästi kiinni. Sain vastaukseksi olankohautuksen. Huoh.

Siisteysgeeni on myös asia erikseen. Olen surullisena todennut, että vaikka sinisilmäisyys ja vaaleatukkaisuus onkin periytynyt minulta ja mieheltä lapsille, on todennäköisesti siisteysgeeni kuitenkin DNA:ssa niin heikko, että jää epäjärjestysgeenin yliajamaksi mennen tullen. Käytännössä tämä useamman vuoden empiiristen havaintojen tuomalla varmuudella tarkoittaa sitä, että epäjärjestysgeeniä kantava ihminen ei huomaa jättävänsä paikkoja epäjärjestykseen. Annan esimerkin: Ruokailu. Kaikki tietävät, että kun menet keittiöön ja otat jääkaapista itsellesi - sanotaan nyt vaikka - jugurtin, niin sen syömiseen tarvitset lusikan. Ja jugurtin syötyäsi viet lusikan astianpesukoneeseen ja kipon sekä sen alumiinisen kannen roskikseen. Eikö niin? Niinhän sitä luulisi! Valitettavasti ne ihmiset, joilla epäjärjestysgeeni on voimakkaampi kuin siivousgeeni, jättävät hyvin suurella todennäköisyydellä tyhjän purkin, sen kannen ja käytetyn lusikan niille sijoilleen ja poistuvat tyytyväisinä paikalta. Tai hoitavat siivouksen puolittain viemällä kyllä purkin roskikseen, mutta jättävät lusikan tiskipöydälle ja unohtavat kokonaan, että purkissa oli kansi, joka myös kuuluisi roskikseen. Eikö olekin raivostuttavaa? Minusta on. Kas näin:

Vetoankin siis tutkijoihin: voiko tällaiseen "geenivirheeseen" vaikuttaa mitenkään muuten kuin nalkuttamalla, paasaamalla ja muistuttamalla? Täällä nimittäin alkavat keinot olla vähissä...