Hei, meillä sisustetaan

Jo alkoi tapahtua, kun mies keksi, että varastosta voisi tavaraa viedä kierrätykseen tai autotalliin säilytykseen. Ilmeisesti tämä vuodenvaihde on otollista aikaa kaikenlaiselle siivous- ja remontointipuuhastelulle...

Mies siis eilen innostui tyhjentämään verkkovaraston kantamalla tavarat autotalliin (odottamaan jatkotoimenpiteitä). Sen jälkeen hän kantoi tavaraa asunnosta verkkovarastoon. Esikoinen ja keskimmäinen auttoivat. Minä olin hieman sekavissa tunnelmissa kotona kuopuksen kanssa. Onhan se hienoa, että ylimääräistä tavaraa viedään huoneista varastoon. Mutta miksi ihmeessä sinne pitää viedä käytössä olevia tavaroitakin? Mies perusteli tätä sillä, että koska varasto on lämmin ja tuossa seinän takana, sinne ei ole ylivoimainen matka mennä ja hakea se tavara, mitä kulloinkin tarvitsee. Niinpä huomasin illalla, että mm. työmappini ovat siirtyneet varastoon. No, enhän minä nyt mitään töitä edes tee, mutta oudolta tuntuu silti.

Miehen siivousinnostuksen jäljet näkyvät selvästi: kun meillä aikaisemmin kirjahyllyn hyllyt olivat täynnä tavaraa, niin nyt osa hyllyistä ammottaa tyhjinä. Ongelmaksi koen asian lähinnä siksi, että se tavara, joka aikaisemmin ei mahtunut mihinkään, ei edelleenkään mahdu mihinkään. Ei hirveästi hotsita avohyllyyn tunkea erinäistä kaappeihin tungettua tavaraa. No, nyt kun on sohaistu muurahaispesää, niin homma pitää hoitaa loppuun asti.

Olen totaalisen kyllästynyt avohyllymeninkiin. Haluan asunnon, joka ei näytä opiskelija-asunnolta! Haluan asunnon, jossa säilytystilat ovat niin hyvät, että tavaraa saa ovien taakse ja laatikoihin piiloon kaikkien katseilta! Haluan asunnon, jossa tavarat eivät ole levällään lattialla, vaan varman lapsilukon takana! Haluan asunnon, jossa kukaan muu kuin minä ei koske minun tavaroihini - tai ainakin osaa kysyä luvan ennen kuin koskee! Tämän vuodatuksen kun eilen illalla miehellekin purin, hän myötämielisenä lupasi, että lähdemme etsimään uutta kirjahyllyä (jossa on ovia - paljon ovia!) sekä sopivaa lipastoa (tasoja - haluan tasoja olohuoneeseen. Ja ehkä makuuhuoneeseenkin kanssa.) heti, kun ehdimme. Sitten tietysti sohvakin kaipaisi uutta verhoilua. Onhan siinä jo kolmen lapsen jäljiltä puklut ja jotain muutakin epämääräistä, rispaantuneesta kankaasta puhumattakaan. Verhoilu tulee vain niin kalliiksi, että voisi olla järkevämpää ostaa kokonaan uusi sohva (vaikka tuo vanha onkin tosi laadukas ja hyvä).

Kunhan vuosi tästä vaihtuu, niin päästään tositoimiin. Ellei sitten ehditä muuttaa sitä ennen... ;) 

Jouluyö, juhlayö

Mitä kolmen alle kouluikäisen äiti voisi tehdä jouluyönä, kun kaikki muut ovat jo nukkumassa? No tietenkin istua rauhassa sohvalla, nauttia hiljaisuudesta, juoda glögiä ja syödä pipareita ja torttuja ja ajatella asioita. Ja neuloa aina silloin, kun muistaa sormiaan liikuttaa :)

Näin vanhemmiten joulut menevät ohi aina vain nopeampaa. Jotkut sanovat, että joulu on lasten juhla. Siten se on ainakin totta, että aikuiset hoitavat kaiken tarpeellisen: ruuat pöytään, lahjat kuusen alle, järjestyksen taloon. Täytyy myöntää, että tämä oli ensimmäinen joulu, kun koin olevani yksi noista vastuullisista aikuisista. Ja olo on kuin järjestysmiehellä ison keikan jälkeen.

Lapset olivat heti aamulla kuin tulisilla hiilillä: "Äiti, koska ne lahjat avataan, me ei jakseta odottaa!" Yritä siinä sitten selittää, että ensin käydään haudoilla, sitten saunotaan, sitten syödään paljon ja hyvin ja vasta sitten on lahjojen vuoro. Tämän joulun jälkeen minä koen olevani potentiaalinen anglikaanisen joulun kannattaja: kun kaikille on selvää, että lahjat saa vasta joulupäivän aamuna, ei ole mitään syytä kiukutella ja kitistä. Miehen kanssa ihmeteltiinkin, mikä kumma on saanut suomalaiset ryhtymään siihen, että lahjat jaetaan jo aattoiltana...? (Keskustelimme myös joulunvieton historiasta, mutta se on liian pitkä stoori kirjoitettavaksi näin jouluyön rentoutuneessa tunnelmassa :) ) Esikoinen kertoi mummolle, että joulupukkia ei ole olemassa, vaan että se on sellainen joulusatu. Mutta hyvin reippaasti lähti miehen ja keskimmäisen kanssa ulkoa vanhalta talolta katsomaan, oliko pukki kenties eksynyt, kun ei tänne kuulunut. Lahjojen jakaminen ja avaaminen sujuivat hieman rauhallisemmissa merkeissä kuin viime vuonna, jolloin tärkeintä taisi olla se, kuinka monta pakettia saa repiä auki. Tänä vuonna oli malttia katsoa, mitä paketista paljastui sekä seurata, mitä muut saivat lahjaksi. Hieman olivat lapset pettyneitä lahjojen vähäiseen määrään. No, kun menemme ottamaan uutta vuotta vastaan toiseen mummolaan, on sielläkin lahjoja odottamassa. Eikä se määrä vaan se laatu...

Kerrottakoon vielä sekin, että itse sain toivotun joogamaton lahjaksi. Siinä meni se viimeinenkin tekosyy olla treenaamatta kotona... ;)

Olen tainnut aikaisemminkin sanoa, että joulussa tätä nykyä parasta on joulunalusaika, ne kaikki valmistelut ja fiilistelyt. Hyvänä kakkosena tuleekin sitten tämä hetki, kun lapset ovat nukkumassa ja talo on hiljainen. Maassa rauha ja ihmisillä hyvä tahto. Näihin tunnelmiin :)

Viime hetken lahjatoive

Tuli eilen leivottua pipareita esikoisen ja keskimmäisen kanssa. Vartin sitä jaksoin - ja niin jaksoi keskimmäinenkin - ja kun homma alkoi mennä siihen, että piparimuottia läntättiin jo painettujen pipareiden päälle, kiitin lapsia avusta ja näytin ovea. Joo ei, en ole hyvä leipomaan lasten kanssa. Etenkään silloin, kun pikkuapulaiset eivät reagoi ohjeisiin millään tavalla.

Tästä keksinkin viime hetken lahjatoiveen: lehmänhermot aka pitkä pinna. Tai vaihtoehtoisesti lahjan voisi antaa lapsille, jolloin toivoisin heille kuulevia korvia ja tottelevaa mieltä.

No, piparit sain leivottua, samoin kuin joulutortutkin, ja tänä aamuna pakkaamisen ja hääräämisen jälkeen pääsimme lähtemään koko perhe joulun viettoon. Inkoosta kotiin tullaan Tapanina. Siihen asti nautimme rauhallisesta (?) joulusta jäättömän meren rannalla. Mieskin pääsee joulusaunasta uimaan :)

Tonttutyttö toivottaa sopivan leppoisaa joulua itse kullekin :) Kinkkua ja laatikoita ja pipareita ja silleen...

Lastenhuoneraporttia

Edellisen postauksen kommenttilootassa kysyttiin, miten lapset suhtautuivat lastenhuoneen uuteen järjestykseen. Tämä onkin mielenkiintoista, ja ansaitsee siksikin ihan oman postauksensa :)

Esikoinen sanoi ensitöikseen aamulla: "Onpa täällä siistiä!" Sen jälkeen kysyi, olinko vienyt leluja varastoon. Keskimmäinen kysyi sen jälkeen, mitä leluja olin vienyt pois. Itsekseni siinä vaiheessa mietin, ettei lastenhuoneen raivaaminen ollut mitenkään pöntömpi ajatus, kun eivät lapset edes muista, mitä leluja siellä oli ollut!

Vastausta odottamatta kumpainenkin ryntäsi leikkimään - Brion junaradalla. Ei sanaakaan siitä, miten ikävää oli, kun tuo ja tämä lelu oli viety pois. Ja kun junarataleikki oli ohi, ei palojen kerääminen ollut mitenkään tuskaisaa. Uudesta lastenhuoneesta tykkää äitikin :)

(Ja niitä poisvietyjä leluja ovat: kaikki pehmolelut, kaikki legot, kaikki dublot, kaikki pikkuautot, kaikki isot autot - paria valioyksilöä lukuunottamatta - kaikki leikkiastiat, kaikki palapelit ja kaikki palikat - myös aakkospalikat. Näiden lisäksi karsin kuopuksen leluista kaikki vauvahelistimet. Jossain vaiheessa saatan palauttaa legot ja dublot, ehkä muutaman pikkuautonkin, mutta palapelit, palikat ja pehmolelut näillä näkymin joutavat kiertoon vauvahelistinten kanssa. Astioista en ole vielä päättänyt. Voi olla, että kuopus hieman kasvettuaan haluaa niillä kovasti leikkiä. Saa nähdä.)

Pehmeitä paketteja odotellessa...

Meissä kaikissa asuu pieni...

Aikuisena on kiva olla. Voi syödä suklaata aina, kun tekee mieli (ja on rahaa sitä ostaa). Voi myös valvoa niin pitkään kuin huvittaa (vaikka aamulla silmät ristissä sitä katuukin). Lisäksi voi siivota lastenhuoneen ja kantaa sieltä noin puolet leluista varastoon vain siksi, että lapset itsepintaisesti kieltäytyvät siivoamasta omia sotkujaan.

Kyllästyin totaalisesti siihen, että ensin lastenhuoneen lattia kuorrutetaan leluilla niin, ettei siellä pysty kävelemään kompastumatta, ja sitten lapset siirtyvät leikkimään olohuoneeseen ja keittiöön ja tuovat lelut mukanaan - ja jättävät ne leikin päätyttyä jälkeensä. Olen pahoillani, mutta natsi minussa sai vallan. Kun lapset menivät nukkumaan, pääsin toteuttamaan itseäni oikein kybällä. Raivasin lastenhuoneen sentti sentiltä, ja (uhkaukseni mukaisesti) vein varastoon kaikki ne lelut, jotka edelleen, useiden siivouskehotusten jälkeen, olivat levällään lattialla. Eikä yhtään hävetä sanoa, että koin sadistista tyydytystä raivaustyötä tehdessäni. Jos ei kerran hyvällä, niin sitten pahalla. Ja nyt on lastenhuoneessa tilaa leikkiä niillä noin kymmenellä lelulla, jotka sinne hyväsydämisyyttäni jätin.

Päätin opettaa lapsille, miten tavaroista pidetään huolta. Harjoittelu aloitetaan vain muutamalla tavaralla. Kun tämä tasoista helpoin onnistuu sopivan pitkän ajan, lisätään vaikeusastetta ja tuodaan varastosta lelu tai pari lisää. Ja niin edelleen. Ja jouluhan on ihan kohta, jolloin leluvarastot todennäköisesti muutenkin täydentyvät - vaikka jos saan rehellisesti sanoa, niin arvostaisin lelupaketteja enemmän vaatepaketteja. Omat kupeitteni hedelmät tuntien taitaa kyllä käydä niin, että varastoon viedyt lelut voi ennen pitkää siirtää suoraan kiertoon ilman, että ne pääsevät takaisin meidän lastenhuoneeseen asti...

Joku joskus murjaisi, että ainoa, mikä pysyy ehjänä lasten käsittelyssä on metrin pätkä ratakiskoa. Empiiristen tutkimusten perusteella väittäisin, että myös Brion junaradan palikat pysyvät ehjänä, samoin kuin Dublotkin. Vaikka yritys niiden rikkomiseksi onkin ollut erittäin hyvä. Myös Shinkasen-sähköjunarata on aika hyvin pitänyt puoliaan kaikenlaisia koettelemuksia vastaan. Juuri eilen lapset nimittäin testasivat, miten käy, kun juna ajaa jyrkänteeltä alas *huoh*.  Miehen kanssa tänään juteltiinkin, että paras lienee heittää leluja pois sitä mukaa, kun niitä rikki menee. Mitä tuhlausta, sanon minä, mutta kai se on niin toimittava. Pakon edessä. Tässä taloudessa lisäksi täysin turhia leluja ovat olleet kaikki palapelit (äidin palapelejä lukuunottamatta - muista palat levitetään ympäriinsä ja puolet vielä hukataankin), vauvahelistimet ja pehmolelut (keräävät julmetusti pölyä vaikka ehkä söpöjä ovatkin - ja peittävät tosi tehokkaasti lattiapinta-alaa). Muutaman mainitakseni. Niistä on hankkiuduttava eroon asap. Joulunjälkeisiä kirpputoreja odotellen, siis.

Tämäniltaisen sortteeramisen jälkeen hieman jännittää huominen aamu. Toisaalta, voihan olla, että lapset eivät edes huomaa minkään muuttuneen... 

Kiitos, hyvää kuuluu

Joulu tulla jolkottaa, ja joulufiilistä yritetään hakea, vaikka maa on vieläkin ihan musta. Onneksi jouluvaloilla saa vähän kohotettua tunnelmaa, samoin kuin joululauluilla ja tietysti pipareilla. Ja suklaalla glögistä puhumattakaan. Kun vielä saisin joulukortit postiin, niin homma alkaa olla voiton puolella.

Kamalalla kiireellä ostin kuun lopulla lapsille Mauri Kunnaksen piirtämät joulukalenterit. Kuvakalenterit ihan vain siksi, etten jaksa kuunnella tappelua siitä, kun toinen ei anna omista kalenterisuklaistaan sille toiselle, joka heti ekana päivänä söi kaikki omansa. Kuinka ollakaan, kuvakalenterit ovat painuneet unholaan. Esikoinen naureskelikin, että hän avaa kaikki luukut kerralla sitten jouluaattona. Jos minä vaikka ensi jouluksi saan toteutettua sen pitkään haaveissa olleen joulukalenterin. Sellaisen kestokalenterin, kankaisen, jonka taskuihin saisi laitettua jotain pientä jokaiselle lapselle.

Joulupukista ollaan myös täällä puhuttu. Esikoinen on vahvasti sitä mieltä, että joulupukkia ei ole olemassa. Tai jos on, niin sillä on niin kiire, ettei se oikea ehdi meillä käydä, ja että ne joulupukit, joita tuolla ulkona jo näkee, ovat vain joitain miehiä, jotka ovat pukeutuneet joulupukeiksi. Minä hymistelen vieressä. Parempi olla hiljaa, jos ei halua valehdella. Tietenkin voisin kertoa joulupukin olevan vain satuolento samalla tavalla kuin Rölli on. Mutta olen päättänyt kertoa tämän suuren totuuden vasta sitten, jos sitä minulta suoraan kysytään. Mitä sitä nyt liikaa tietoa tuputtamaan...

Mies kysyi tuossa pari päivää sitten, mitä haluaisin joululahjaksi. Hieman nolona kerroin, miten olisi ihanaa saada olla yksin kotona 24 tuntia. Edellisestä kerrasta onkin vierähtänyt vajaat viisi vuotta. Onkohan tässä kyse ilmiöstä "ruoho on vihreämpää aidan toisella puolella"? Toisaalta, kaiken tämän härdellin keskellä on sellainen selittämätön kaipuu omaan rauhaan ja siihen, ettei tarvitse olla vastuussa kenestäkään muusta kuin itsestä. Mies lupasi järjestää asian keväämmällä :)

Esikoisella ja keskimmäisellä oli tällä viikolla tanssituntien jouluiset salijuhlat. Olipa hauska nähdä heitä esiintymässä :) Tulevat äitiinsä ;) Ensi viikolla on eskarin joulujuhla sekä keskimmäisen kerhon joulujuhla. Juhlia piisaa, mutta niinhän sitä sanotaan, että joulu juhlista jaloin :)

Ja kahden viikon kuluttua joulu on jo ohi.

Lasten kanssa lomalla

Tarkoitus oli juhlia Suomen 90 itsenäistä vuotta juhlallisesti, mutta toisin kävi.

Mies varasi pari viikkoa sitten meille mökin Himokselta. Oli aika viedä esikoinen ja keskimmäinen laskettelemaan. Erinäisten aikataulullisten seikkojen takia vietimme Himoksella kaksi yötä ja vain yhden kokonaisen päivän - eilisen. Mies oli sisukkaasti lasten kanssa rinteessä melkein koko päivän. sateesta huolimatta. Minäkin kävin laskemassa pulkkamäkeä kuopuksen kanssa, mutta vietin myös aikaa mökissä. Esikoinen oppi laskemaan hienosti, sekä sauvojen kanssa että ilman. Keskimmäinenkin kyllä laski lastenrinnettä ihan hyvin. Jarrutusta hän ei vain halunnut opetella, vaan laski hienosti jalat ihan yhdessä. Jos piti pysähtyä ennen kuin vauhdit loppuivat itsestään, hoitui se pyllähtämällä. Ja jos vähänkin vinkkasi siihen suuntaan, että auratakin voisi, sai takaisin sellaisen mulkaisun, että.

Mistään lomasta - siis minun kannaltani - ei tosin voida puhua, kuopus piti siitä huolen. Olimme varanneet mökin, jossa ei olisi sisällä portaita. Kattia kanssa. Eteisestä olohuoneeseen oli kolme porrasta. Siinä saikin sitten pitää vahtia aika tiiviisti. Heti saavuttuamme mökille piti keittiön ruokapöydän tuolit kaataa kumoon, ettei kuopus kiivennyt pöydälle. Roskiskaapin vieressä piti seistä lähes jatkuvasti, ettei kuopus mennyt roskista kaivaamaan. Rahin nostin suosiolla sängylle, kun sen päältä hypittiin sohvalle. Kerrossängynkin kielsin lapsilta (julma äiti), kun leikit siellä alkoivat näyttää niin hurjilta. Klinkkerilattia oli liukas, joten hippaleikeistä sisällä piti tehdä myös loppu. Kaiken huipuksi mökissä kaikui, ja kun kuopus on innostunut kirkumaan, korvissa soi vieläkin. Onneksi sentään mies oli tehnyt ruuat valmiiksi, ja ne piti vain lämmittää ennen tarjoilua. Jotain helpotusta siis.

Lapset kyllä tykkäsivät, vaikka noinkin lyhyt reissu tuntui minusta pieneltä koettelemukselta. Miehelle autossa kotimatkalla sanoin, että seuraavan kerran olen valmis vastaavanlaiselle reissulle sitten, kun kuopus on ohittanut pahimman riiviövaiheen.

Oli muuten ihana tulla kotiin - ja vielä ihanampaa, kun lapset menivät nukkumaan ja talo hiljeni :)

Sisustussuunnittelua

Nuorin lapsista on tullut apinaikään. Se on se ikä, kun kaikkialle pitäisi kiivetä, mutta järki ei pysy touhuissa mukana. Laiskana äitinä en jaksa koko aikaa kulkea toisen perässä nostelemassa korkealta pois, vaan pyrin tekemään kodista turvallisen tällaiselle apinaikäisellekin. Meillä ei siis ole kovinkaan hehkeätä, kun mm. kaikki keittiön ja lastenhuoneen tuolit makaavat lattialla pöytien alla pitkin pituuttaan. Myös keinutuoli on kokenut saman kohtalon, ja tiedättekö, pitkin pituuttaan makaava keinutuoli vie paljon enemmän tilaa kuin jalaksillaan seisova keinutuoli. Puhumattakaan siitä, miten hankalaa keinutuolissa on nyt istua.

Onneksi tämä on vain vaihe, ja mennee ohi puolen vuoden kuluttua, jos nuorimmainen tulee isosisaruksiinsa. Vaikka tiedänkin, että vaihe on vaihe ja menee ohi, en juuri nyt kyllä jaksaisi tätä vaihetta. Voisin melkein muuttaa pois täksi aikaa...

Voisi kuvitella, että olen raskaana (en todellakaan ole!), kun pesänrakennusvietti jyllää yllättävän voimakkaana. Ainakin ajatuksissa jos ei niinkään itse teoissa. Haluaisin uuden keittiön vanhan vedellessä viimeisiään. Haluaisin myös raivata kaikki kaapit ja komerot ja kiikuttaa meille turhat tavarat kirppikselle tai muuhun kierrätykseen. Haluaisin lisäksi siivota kirjahyllyn järkevämmän näköiseksi, se kun tällä hetkellä toimittaa myös hätävarasijoituspaikan virkaa (ja siksi näyttää ihan järkyltä). Itse asiassa haluaisin eroon koko kirjahyllystä, tai vähintään siirtää sen olohuoneesta pois. Ja kirjahyllyn tilalle haluaisin ison lipaston tai senkin. Kaipaisin umpilaatikoita sekä laskutilaa kynttilöille ja valokuville. Jotain kaunista siis. Mies ei ole asiasta kovinkaan innostunut. Jo sanana lipasto saa hänellä karvat pystyyn. Lipasto on kuulemma käyttökelpoinen vain juhannuskokossa. Aina en jaksaisi edes yrittää ymmärtää sitä, miksi miestä ei tämä tavaran paljous ja epäjärjestys haittaa. Minua se haittaa ihan kybällä (vaikka mietinkin, haittaisiko se yhtä paljon, jos viettäisin päivittäin enemmän aikaa kodin ulkopuolella sen sijaan, että joka päivä saan epätoivoisesti järjestää tavaroita täällä). Jatkan asiasta puhumista ja idean omaksuttamista miehelle. Ja yritän järjestää jonkun sopivan hetken kirjahyllyn siirtämiselle ja siivoamiselle.

Joulukoristelun sain sentään jo aloitettua ripusteltua jouluvalot partsille joulukuun alkamisen kunniaksi. Täysin tyytyväinen en tosin ole sommitteluuni, joten kun aika on kypsä (ja sitä on riittävästi), sommittelen valot uudelleen. Sitä odotellessa pähkäilen kynttelikköjen sijoittamista ikkunoille. Ehkä joulunalusviikolla saan jotain aikaiseksi.

Satuinpa tässä taannoin katsomaan Innoa. Tulisikohan se Marko tänne meillekin laittamaan uusiksi koko 76,5 neliötä? Kaipaisin apua - tai vaihtoehtoisesti enemmän neliöitä :)