Kunnon rykäisy

Pääsinpä (miehen avustuksella) sanoista tekoihin: hankkiuduin eroon silmälaseista. Mainoslause piti kohdallani paikkansa, toimenpide oli nopea ja kivuton. Uhkakuvista huolimatta silmät ovat operaation jälkeen olleet vain hieman kuivat silloin tällöin. Kosteuttaville silmätipoille on ollut käyttöä, mutta se on pieni paha, kun ajattelee, että syksyllä saan tehdä töitä ilman, että pitää varoa rillien singahtamista salin toiselta puolelta toiselle kesken piruetin, tai että pääsen vihdoinkin lasten kanssa uimaan niin, että myös näen, missä ne mennä vilistävät. Ikänäköön operaatio ei vaikuta, mutta jos nyt saan sen kymmenenkin vuotta nauttia lasittomuudesta (ja senkin jälkeen pidän laseja vain lukiessani), niin ehkä mä kestän ;)

 

Ja kun kerran uudistumisen aloitin, niin kävin samalla kampaajalla. Sinne salongin lattialle jäikin n. 20 cm hiuksistani. Kasvavat takaisin, jos oikein ikävä tulee. Ei tosin ole vielä tullut ;)

 

Työrintamaltakin kuuluu hyvää. Lyhyet työmatkat, sopivasti haastetta ja mukavat työkaverit. Mitä muuta sitä voi toivoa? Huomenna käyn vielä tapaamisessa, jos vaikka muutama keikkapäiväkin sitä kautta onnistuisi. Tärisen innostuksesta ja haluaisin aloittaa jo nyt enkä vasta viiden kuukauden päästä. No, onneksi on tuota aikaa, sillä lasten hoitokuviot on vielä selvittämättä. Eivät päässeet siihen liikuntapainotteiseen päiväkotiin, johon hakemukset vein loppuvuodesta, joten nyt katsotaan, pääsevätkö kunnalliseen lähipäiväkotiin vai jonnekin muualle. Todennäköisesti jonnekin muualle, asuinalueemme kun on muutto- ja lapsiperhevoittoista.

 

Niin, ja talonrakennusprojekti on nyt todenteolla alkanut. Viime viikolla kaivettiin takapihalle talon paikka (tai siis kaivuri kaivoi, me katsoimme tapahtumaa lasten kanssa yläkerran ikkunasta), ja tänään miehet kävivät paaluttamassa alueen. Talopaketti tulee tontille heti pääsiäisen jälkeen, joten ehkä jo uskaltaisi alkaa suunnitella vanhan talon remonttia...

 

Loppuhuipentumana todetaan, että kyllä, kevät on tulossa :) Hyvä mieli sen kun lisääntyy lisääntymistään. Kerrankin näin päin.

 

Hokkus pokkus

Meillä on ollut jonninverran taikuutta ilmassa viime aikoina. Esikoinen kun sai joululahjaksi taikurintarvikkeet, ja nyt on kovasti innostunut illuusion tekemisestä. Mikäs siinä, onhan se mukavaa muiden hommien lomassa päästä katsomaan "taikaesityksiä" :) Samalla näkee, miten innoissaan toinen on, ja miten paljon voi lyhyessäkin ajassa oppia, kun vain on riittävästi kiinnostusta.

Tänään kylässä oli yksi koulukavereista, ja hänellekin esikoinen esitteli innoissaan uusia taitojaan. Hieman veti meikäläisellä suupieliä ylöspäin, kun lastenhuoneesta kuului: "Miten sä ton teit??" ja esikoisen riemullinen käkätys (ja laajat selitykset tempun kulusta) perään ;)

Taikuutta ei kyllä ole sitten se, että lihakset ovat tuskasen kipeät. Mitäs innostuin jälleen kerran hiihtämään Tuusulanjärven jäällä kuuden kilsan lenkin suksilla, joissa ei ollut pitoa kuin nimeksi. Jos tarkkoja ollaan, niin toisessa suksessa pitoteippiä oli jäljellä päkiästä hieman eteenpäin, kun toisesta teippi oli jo kokonaan irronnut. On selvääkin selvempää, että jalkaterät normaalisti ovat hieman enemmän ulospäin kuin normaali-ihmisellä. Sen verran paljon sain tehdä töitä lonkanlähentäjillä (että sain sukset pysymään ladulla suoraan eteenpäin). Ja lonkankoukistajat huutavat myös apua joka kerta, kun nousen istumasta seisomaan. Kiitos lipsuvien suksien, sain tehdä ihan tosissani niillä lihaksilla töitä.

Hulluutta on monenlaista. Siitä todisteena tämäniltainen kauppareissuni, jolta ostin mm. uuden paketin pitoteippiä. Jos nyt kerran hiihdetään, niin tehdään se sitten kunnolla. Saa nähdä, ehdinkö enää Tuusulanjärven jäälle näillä lumilla, vai pitääkö tyytyä sivakoimaan Lapissa Vappuna ;)

Ja minä kun elävästi muistan, miten lukion viimeisen hiihtoa sisältäneen liikuntatunnin jälkeen vannoin, etten IKINÄ enää hiihdä...