Kuin eläintarhassa asuisi

Eivät ole kotiäidin päivät tylsiä, kun lapset järjestävät aksöniä joka päivälle. Mm. tänään keskimmäinen laski pulkalla puuta päin. Kysyin (luonnollisesti) eikö hän nähnyt puuta, ja vastaus kuului "En, kun pidin silmät kiinni." Tietenkin. Kuka sitä nyt pulkkamäessä ympärillen katsoisi, niih.

Kuopus vaikuttaisi olevan vuorikauriin, apinan ja koiran risteytys: hän kiipeää mihin vain vuorikauriin ketteryydellä, tutkii tavaroita apinan innokkuudella ja ruokapöydässä käyttäytyy kuin koira. Tätä viimeistä pitänee hieman avata, että muutkin ymmärtävät vertauksen. Kun tyyppi on kiivennyt TripTrappiin, hän hilluu siellä ylhäällä miten sattuu. Istumaan hänet saa pitämällä lusikkaa/haarukkaa nenän edessä mutta kuitenkin riittävän kaukana ja käskemällä ("Istu!"). Ruokaa saa vasta, kun on peppu penkissä. Ja heti, kun on lusikallinen ruokaa kipattu suuhun, tyyppi on jälleen ylhäällä hillumassa. Alan epäillä suuresti Pavlovin koirien ehdollistumisen rinnastamista ihmislapsiin... Vaihtoehtoisesti lykkään kuopukselle ruokakupin lattialle. Syököön siellä, niin saa hillua rauhassa ilman, että minä olen koko ajan saamassa sydäriä. Koira mikä koira :)

Esikoiseen iskee välillä laiskiaistauti. Se on se tauti, kun takapuoli juuttuu sohvaan, eikä mitään voi tehdä, kun ei vain yksinkertaisesti jaksa. Keskimmäinen ottaa hyvää mallia esikoisesta, ja sen lisäksi on jalostanut laiskiaista vinkuintiaanin suuntaan. Ainakin sen perusteella, minkälaista ääntä hän välillä suustaan päästää.

On meillä onneksi ihan tavallisia ihmislapsiakin täällä välillä, ja niinä päivinä ei otsaani kasva minkäänlaista elämää häiritsevää elintä... Onneksi, onneksi meillä ei ole ihan oikeaa kotieläintä. Ei taitaisi tämä äiti sellaista jaksaa.

Ponille epilaattori ja K&M

Tuli tässä katsottua taas telkkaria. Viihdeohjelmia. Ei sille mitään voi, että pitää brittihuumorista eniten. Sori vain, suomalaiset viihteentekijät.

Epilaattorissa (suomalainen sketsiohjelma) nauratti pari vitsiä. Ketonen & Myllyrinne -ohjelmassa (suomalainen sketsiohjelma - terveisiä vaan Villelle :) ) nauratti yksi vitsi. Mutta brittiläinen Ponille kyytiä -ohjelma sai hihittämään lähes koko ajan. Onko se se kieli vai ideat vai molemmat, mistä viidyttävyyden ero johtuu? Oli miten oli, hyvä huumori vain on hyvää :)

Tarkka kuin kello

Olen hieman hämmästynyt. Kuopuksella taitaa olla - meistä muista poiketen - melko selvä rytmi. Ei taida sittenkään olla täysin samasta puusta veistetty hän. Hmmm.

Aamulla herätys on klo 7-7.30. Olisikohan ihan vain pari kertaa, kun unet ovat jatkuneet tuota pidempään? Nahkavekkari parhaimmasta päästä :) Ja heti, kun vauvan silmät aukeavat, tämä äiti singahtaa sängystä ylös vauva sylissä ja ryntää vessaan. Pikkuinen pika pikaa potalle, niin ei tarvitse kakkavaippaa siivota ;) Seuraava kiintopiste (minulle) rytmittömässä päivässä on päiväunet. Kuopus tykkää nukkua ne klo 13 alkaen. Välillä tuo heittää puolisen tuntia, riippuen kovasti siitä, koska ollaan herätty. Unet kestävät puolestatoista tunnista kahteen ja puoleen tuntiin. Usein ekan puolen tunnin jälkeen pitää tarkistaa, ettei äiti ole mihinkään hävinnyt (turha toivo, äiti istuu sohvalla kuin tatti ja joko surffaa netissä tai neuloo :) ), mutta kun saa rinnan suuhunsa, niin unet jatkuvat.
Illalla sitten nukkumatti kutsuu klo 20.30-21. Vaikka toista yrittäisimmekin saada nukkumaan jo klo 20, niin hyörinä muuttuu unen raukeudeksi aikaisintaan klo 20.30. Tarkka tyyppi, mistä lie kellon noin hyvin oppinut... ;)

Tähän asti päivä on yleensä sujunut ihan hyvin, ja kun talo rauhoittuu, minäkin pääsen rentoutumaan hiljaisuudessa ja rauhassa. Hermo- ja korvalepoa parhaimmillaan.

Mutta mikä ihme siinä on, että tasan kolmen tunnin kuluttua nukahtamisesta, eli klo 23.30-0.00, tyyppi hälyyttää minut makkariin? Joka ikinen ilta! Ryntään pötköttämään vauvan viereen, annan rinnan suuhun ja viiden minuutin syömisen jälkeen pääsen siirtymään takaisin tekemään mitä olin tekemässä ennen keskeytystä.
Onhan se helppoa, kun tietää, koska äitiä jälleen tarvitaan. Mutta miksi joka ikinen ilta? Ja tasan kolmen tunnin kuluttua nukahtamisesta? Miksei kahden tai neljän - tai vaikka kahden ja puolen? Ja miksi ihmeessä ekan kerran jälkeen toka vaativa äännähdys tulee kahden tunnin kuluttua ja mahdollinen kolmas kutsuhuuto - mikäli olen silloin vielä hereillä - tunnin kuluttua edellisestä?

Jos tyypistä kasvaa myöhästelijä, olen sanaton.

Kotiäiti kunnostautuu

Alan olla varteenotettava ehdokas paras vaimo ja äiti -kisaan. Eilen - sen jälkeen kun mies oli tullut humalassa viihteeltä kotiin - yllyin häntä myös kehumaan erinäisistä asioista. Vaikka olin koko päivän ollut lasten kanssa sisällä ja kuunnellut mekastusta ja riehuntaa, ja vaikka olin hoitanut iltapuuhat (ne ovatkin melkoiset tässä huushollissa) ainoana aikuisena paikalla, ei minua tippaakaan ärsyttänyt se, että mies oli alkuillasta ilmoittanut (tai no, kysyi hän ihan luvankin) menevänsä ystävänsä kanssa kaljalle. Eikä minua myöskään ärsyttänyt se, että mies tuli yöllä humalassa kotiin. Olin itse asiassa aika onnellinen :)

Ehdokkuuttani yllämainittuun kisaan puoltaa myös outo ruuanlaittoon kohdistunut innostuspyrähdys. Ihan vapaavalintaisesti kävin toissapäivänä kaupassa ostamassa keräkaalia, josta eilen tein - miehen ja itseni iloksi, lapset eivät kuopusta lukuunottamassa juurikaan välittäneet - kaalilaatikkoa. Minä. Kaalilaatikkoa. Voisin jopa väittää, että nyt ovat maailman kirjat menneet pahemman kerran sekaisin...

Kaikkea sitä tekee, kun vanhaksi elää ;)

Talven ihmemaa

Talvea, siis lumineen kaikkineen, on nyt kestänyt noin viikon. Lapset ovat olleet innoissaan: on laskettu pulkkamäkeä, tehty lumiukkoja (vähän heikko on ollut ukkojen kestävyys pakkaslumesta), kieritty lumessa, syöty lunta ja käyty luistelemassa. Ei ole ollut sellaista päivää, etteikö luistimia olisi vedetty jalkaan. Kuopuskin on ollut jäällä mukana (kypärä päässä) ja saanut mieheltä huimaa kyytiä pulkassa :) Esikoisen ja keskimmäisen luistelutaidot senkun kehittyvät, ja nykyään pysyvät jo enemmän pystyssä kuin kaatuilevat.

Säätiedotuksen mukaan tämä ilo on loppumassa vesisateen myötä. Harmi. Suksiakaan ei ehditty ostaa. Toivottavasti talvikelit jatkuvat vielä, että pääsevät lapset ladullekin. Ja minä vielä pulkkamäkeen :D

Rytmit hukassa

Loman jälkeen paluu arkeen on sitä rankempi, mitä enemmän rytmit ovat sekaisin. Esikoinen ja keskimmäinen ovat päässeet arkirytmiin ihan hyvin kiinni, vaikka aamulla herääminen klo 7.30 teki vielä hieman tiukkaa. Minulla rytmit ovat ihan totaalisen kadoksissa. Valvon pitkälle aamuyöhön, ja sitten tekisi mieli nukkua puolille päivin. Se vain ei ole mahdollista tässä huushollissa vielä moneen vuoteen, joten pelkään pikku hiljaa alkavani näyttää pandalta (= mustat renkaat silmien ympärillä). Mikä kumma siinä on, että yöllä ei väsytä? Eikä itse asiassa päivälläkään, mutta aamut ovat yhtä tuskaa (etenkin, jos erehdyn nukkumaan yli kahdeksaan - eikä sitä kovin usein tapahdu) puhumattakaan alkuillasta.

Kuopuksellakin on jokin ihme vaihe taas päällä. Ei riitä, että hän päivisin keksii apinatempuillaan ohjelmaa koko perheelle, vaan vielä yölläkin pitää temppuilla. Ensinnäkin illalla nukahtaminen on muuttunut tosi vaikeaksi. Mm. tänään illalla luulin tyypin alkavan harrastaa seinäkiipeilyä, kun niin aktiivisesti yritti kivuta makuuhuoneen seinää ylöspäin. Kun hän sitten nukahtaa, niin n. kolmen tunnin kuluttua alkaakin se varsinainen show. Venkoilua, kiemurtelua, sätkimistä, kitinää ja muuta riittääkin mukavasti koko yöksi. Tai siltä se ainakin tuntuu. Vaikeaksi homman tekee se, että kun juuri olin tottunut siihen, että myöhäisillat ovat omaa aikaa, niin nyt saan hypätä makkarissa vähän väliä toista rauhoittelemassa. Hermo menee totaalisesti.

Miksi ihmeessä lapsilla ei voi olla hyviä vaiheita kaikilla yhtäaikaisesti, vaan aina jollain joku mättää?? Just nyt tää ei jaksais yhtään.