Vappu - työväen ja opiskelijoiden juhla

Otsikosta päätellen Vappu olisi nimenomaan mieheni ja minun juhla: mies raataa töissä kuin hullu ja minä opiskelen (tai ainakin yritän) mahdollisimman tehokkaasti. Ei taida meidän Vappumme mennä kuten niin monella muulla, kun ollaan perheellisiä. Minua tuo ei haittaa. Olen aina ollut sitä mieltä, että Vappu on juhlista turhin. Vain yksi tekosyy muiden joukossa vetää lärvit ja olla, kuin olisi niin kivaa että. Omaan Vappuuni on kautta aikojen kuulunut lähinnä siman juonti ja tippaleipien ja munkkien syönti. Sitä paitsi Vappuna on aina vielä niin kylmä, että vilukissana olen mieluummin sisällä lämpimässä ja hyvässä seurassa kuin Ullanlinnanmäellä tungoksessa vaikkakin hyvässä seurassa. Enkä muuten jaksa uskoa, että meidän perheestä kukaan siellä edes viihtyisi.

Otettiin tänään varaslähtö Vapun viettoon. Kun minä ahersin töissä, mies kävi lasten kanssa ostoksilla. Nyt on talo täynnä ilmapalloja (myös vesisellaisia - rajoitin käytön heti alkuunsa vain pihalle tai kylppäriin) ja erilaista vappukrääsää. No, sitä ei onneksi ole paljon, kun ei ole serpentiiniä eikä vappuhuiskia. Lastenhuoneessa leijuvat Muumi ja Gorilla. Lasten tämän vuoden vappupallot. Minä ostin töistä tullessani itselleni pari tippaleipää - yksi niistä on jo syöty :)

Huomenna pidetään pihassa lapsiperheiden kesken vappukarnevaalit. Luvassa on nyyttärimeiningillä grillausta. Lupasin hoitaa paikalle kasan munkkeja. Onhan edellisestä munkinpaistosta jo vuosi vierähtänytkin. Karnevaalit alkavat päiväunien jälkeen, joten aamupäivä mennee mukavasti keittiössä rasva tiristen.

Vappu on siitä kiva, että sen jälkeen voi alkaa odottaa kesälomaa ja uintikelejä. Vaikka tänä vuonna meinaa käydä ohrasesti kesälomien kanssa. Sain eilen oppilailtani kuulla, että opetan heinäkuussa neljänä iltana viikossa. Tämä siitäkin huolimatta, vaikka olin työpaikalleni ilmoittanut olevani edelleenkin opiskeluvapaalla. Ei auta muu kuin ottaa luuri kauniiseen käteen ja soittaa pomolle. En todellakaan ole aikonut olla kaupungissa koko heinäkuuta ja opettaa tanssia iltaisin, kun muu perhe rentoutuu mökillä uiden ja aurinkoa ottaen. Kyllä opiskelijakin on lomansa ansainnut, etenkin kun muu osa kesästä tulee mitä suuremmalla todennäköisyydellä menemään opinnäytteen kirjoittamisessa.

 

Lahopää

Niin vain unohdin, että tänään oli päiväkodissa vappurieha. Ovessa oli jo maanantaina lappu, että vappukulkueeseen voi ottaa omia naamiaisvaatteita ja asusteita mukaan. Aina lapun nähdessäni nyökkäsin itsekseni ja ajattelin, että totta kai, pitääpä tuo muistaa.

Tänään lapset lähtivät päiväkotiin. Mukaan ei tullut yhtään vappuriehakamaa. Ei naamareita, ei hassuja hattuja, ei serpentiiniä, ei vappuhuiskaa, ei ilmapalloja. Ei edes saippuakuplapulloa. Kyllä saa äiti kuulla illalla kunniansa. Tyhmä äiti, oikea lahopää.

(Onneksi mies hakee lapset, kun minä olen illalla töissä. Ehkä nuo ovat nukkumaanmenoaikaan jo tuon harmituksen unohtaneet - tai sitten eivät.)

Antaa auringon paistaa

Opinnäytteen kirjoittaminen on tosi tylsää puuhaa. Yhtään asiaa ei paranna se, että vaihteluksi sille on mahdollisuus kirjoittaa harjoitteluraporttia tai esseetä ammattilaisten treenituntien pedagogisista lähtökohdista. Pitää siis keksiä vähän virkistävämpiä vaihtoehtoja, kun näpyttäminen alkaa tympäistä :)

Vaihtoehto yksi (toteutettu): pese ikkunat. Kyllä nyt on mukava katsoa ikkunasta ulos, kun näkee kirkkaasti ja selkeästi. Eikä yhtään ällötä se, kun aurinko paistaa sisään. Harmaa kalvo ikkunoiden pinnoista on jälleen poissa.

Vaihtoehto kaksi (odottaa toteutusta): leikkaa pihan ruusut. Jatkan tänäkin vuonna taloyhtiön hallituksessa ja menin lupaamaan leikata ruusupuskat ennen kunnon kasvukauden alkamista. Ajattelin, että pääsen sillä vähäksi aikaa tekemään jotain muuta kuin kirjoittamista. Tänään ei ehdi, ehkä huomenna aamupäivällä. Tai vasta Vapun jälkeen.

Vaihtoehto kolme (käytössä jatkuvasti): surffaa netissä. Sähköposteja pitää lukea, ja kun niitä ei ole luettavaksi asti, pitää lukea uusimmat juorut Iltalehden ja Iltasanomien sivuilta. Vauva-lehden keskustelupalstaa olen onnistunut välttelemään - ihan niin epätoivoinen ja tekemisen puutteessa en onneksi ole ollut.

 

Tyypillistä

Oli jotenkin ennalta arvattavaa, että kun mies lähtee Leville laskettelemaan neljäksi päiväksi, niin jotain ikävää tapahtuu täällä kotona. Niinpä sitten kävi, että heti, kun minä jään yksin lasten kanssa muutamaksi päiväksi, minuun iskee vuosisadan flunssa.

Koko viikonlopun olen yskinyt keuhkojani kunnolla pihalle. Päätä särkee, ja kaikki lihakset ovat ihan hellinä. Nenä vuotaa kuin Imatran koski ja pää on niin täynnä räkää, että on ihme, ettei sitä valu korvistakin jo ulos. Yritä tässä nyt sitten opinnäytettä kirjoittaa.

Jotain positiivistakin sentään. Lapset ovat sen verran terveitä, että ovat päivät päiväkodissa. Jos minun pitäisi tässä kunnossa vielä istuskella hiekkalaatikolla tai antaa keinulle vauhtia, niin kyllä lähtisi järki. Nyt saan kuitenkin olla rauhassa, vaikkakin koneen ääressä. Kamala rutistus päällä, kun huomiseksi pitäisi saada opinnäytettä kirjoitettua hurjasti eteenpäin. Ei kun kuumaa mehua isoon saaviin sekä paketillinen Nessuja tähän viereen, niin eiköhän tämä tästä. Atshii!!

Hyvää kuuluu :)

Kiirastorstaina puoli kahden aikaan päivällä ajattelin, miten hienolta tuntuikaan viho viimeinen koulupäivä. Päätin nauttia täysillä jäljellä olevista kahdesta ja puolesta tunnista - vaikka niihin sisältyikin monologidemo, tosin laitoksen sisäinen. Joka tapauksessa, pakollinen läsnäolo on nyt vihdoin viimein ohitse. Miten voikaan tuntua näin hyvältä tämä opiskelujen lopun häämöttäminen? Rehellisesti sanon, että vielä puoli vuotta sitten en uskonut tämän hetken ikinä koittavan.

Onhan sitä koulua vielä jäljellä. Opetusharjoittelu jatkuu vielä neljä viikkoa (kahdeksan opetuskertaa jäljellä tosin), ja kun se on ohi, siitä pitää kirjoittaa raportti. Sen lisäksi ulkopuolisilla treenitunneilla pitää käydä vielä neljä kertaa, ja sitten kirjoittaa niistä kaikista viidestätoista kerrasta essee otsikolla "Pedagogisia pohdintoja". Esseen voisin tosin kirjoittaa jo nyt, mutta perusrehellisenä en halua sitä tehdä ennen kuin kaikki treenit on käyty - ja vaikka mielessä on käynyt noiden neljän treenin väliinjättäminen ("ei sitä kukaan huomaa jos siitä ei kenellekään kerro"), niin ei vain kykene. Ja sitten on vielä tämän opinnäytteen kirjoittaminen. Mutta siis voiton puolella ollaan :)

Pääsiäinen hurahti Kutemajärven rannalla. Ihan oikeasti. Vanhempani ovat sieltä ostaneet tontin ja rakentaneet sinne kelpo mökin. Siis Kutemajärven rannalle. Lapset olivat innoissaan, kun saivat olla ulkona niin paljon kuin halusivat. Jääkin kantoi vielä, joten minäkin vetäisin sukset toista kertaa tänä vuonna jalkaan ja hiihtelin ehkä kilsan. Hiki tuli siinäkin, joten ajoi tarkoituksensa ;) Äitini hääräsi keittiössä (on mökillä kuulemma hänen lempipuuhaansa), ja minä sain neuloa, virkata ja lukea. Olin ottanut mukaani joululahjaksi saamani kirjan "Harry Potter and Half-Blood Prince", ja sen parissa vietin rattoisasti tovin jos toisenkin. Mieskin oli päätynyt jättämään läppärin kotiin, joten "pakkolomaa" pääsiäinen oli hänellekin, mitä nyt yhden 30-metrisen koivun kaatoikin isäni kanssa. Sunnuntaina esikoisella alkoi tosin olla jo hieman tylsää, kun ei kuopuksen lisäksi ollut muita leikkikavereita. Olikin sitten ihan tyytyväinen, kun maanantaina lähdimme iltapäivällä ajamaan kotia kohti. Kuopuksen sunnuntai ja maanantai menivät pienessä kuumeessa, mutta tahtia tauti ei hidastanut juurikaan.

Nyt loman jälkeen pitäisi päästä kirjoitusvireeseen, ja vääntää noin puolet opinnäytteestä edes jonkinlaiseen kuosiin, jotta voisi ensi viikolla ohjaavalle opettajalle ekan version lähettää luettavaksi. Tänään homma sujui vähän nihkeästi, kun kuopus oli kanssani kotona toipumassa. Huomenna ehkä sitten...

Oli muuten mahtavaa ajella Etelä-Savosta kotia kohti, kun lumet vähenivät sitä mukaa, mitä etelämmäksi tultiin. Torstai-iltana reissuun lähtiessämme pihassa oli vielä paljon lunta. Eilen illalla tullessamme enää pari pientä kasaa - nekin paljon jo sulaneet - oli enää jäljellä. Kun vielä se aurinko näyttäytyisi hieman pidempään ja useammin, kuin mitä on tehnyt, olisi vieläkin parempi fiilis. Sitä odotellessa...

 

Kyllä tarkenee!!

Olen palelevaa sorttia. Aina mahdollisimman paljon päällä, ettei vilu iske. Ihan eri maata kuin mies ja lapset.

Palelusta huolimatta päätin viikonloppuna, että nyt riittää! Vaikka aurinko ei vielä lämmitäkään, niin minä jätin villahousut pois. Onhan se kumma, jos pitää villahousuissa kulkea vielä huhtikuussa. Tällä kertaa villahousukausi kesti yllättävän pitkään, syyskuusta maaliskuun loppuun. Kokonaista kuusi kuukautta - tai puoli vuotta, miten sen sitten haluaakaan sanoa.

Olin rohkea. Vaikka edelleen puen joka päivä päälleni ihanan paksun villatakkini ja ulosmennessäni vielä lämpöisen villakangastakkini, niin farkkujen alla ei enää olekaan villahousuja. Toistaiseksi olen tarjennut ilman ongelmia. Siitä huolimatta toivon lämpeneviä säitä. Masentaa ajatus siitä, että juhannus olisi samannäköinen kuin mitä ulkona luonto on nyt...

 

Virvon, varvon...

Ostin Hulluilta Päiviltä Palmusunnuntaita varten herkkuja. Taloyhtiössä on sen verran paljon lapsia, että ajattelin ovikellon soivan muutamaan kertaan. Lähdettiin sitten koko perhe uimaan yhden aikaan, eikä sitä ennen yksikään noita, jänis tai muukaan peikko ollut käynyt oven takana. Kotiin tultiin viideltä, ja tähän asti ollaan saatu olla rauhassa. Jäivät herkut jakamatta. No, en sure. Sitä enemmän on minulle nameja itse pääsiäisen pyhinä :)

Meillä eivät lapset vielä osaa haluta virpomaan. Esikoinen oli kyllä päiväkodissa oksan itselleen askarrellut, mutta siihen jäi Palmusunnuntain virpomisperinne tänäkin vuonna.

Pääsiäinen on jännää aikaa. On Tuhkakeskiviikkoa, Kiirastorstaita ja Pitkää perjantaita. Vanhan suomalaisen kansanperinteen mukaan niistä lapsista, joita imetetään kolmena Pitkänä perjantaina peräkkäin, tulee velhoja. Esikoinen sai tuon arvonimen vuosi sitten, ja tänä vuonna onkin kuopuksen vuoro. Kaksi velhoa täysin jästivanhemmista, aika huimaa ;)

Ja loppuun aika masentavakin uutinen: perjantaina koulun pukukaapillani käydessäni huomasin, että sinne oli murtauduttu. Se siitä yksityisyydestä. Mitään ei ollut viety - enpä minäkään olisi ottanut niitä hikisiä treenivaatteita - mutta ovi, tai paremminkin oven karmi on sen verran mutkalla, että ovea on turha enää yrittää saada lukkoon. Toisaalta, ensi viikon jälkeen en koko pukukaappia enää tarvitsekaan, kun ei ole enää läsnäoloa vaativia kursseja. Aplodit sillekin!

 

Kurahousu-blues

Jos kurahousut olisivat naisten ja äitien keksintö, ne varmaan toimisivat hieman paremmin. Ainakaan meidän lapsilla nämä nykyiset kurahousut eivät toimi ollenkaan. Tai no, antavathan ne toki jonkinlaista kosmeettista suojaa, mutta todelliseen kuran ja märkyyden torjuntaan ne ovat ihan susia.

Ensinnäkin on ihan päivänselvää, että lapset tykkäävät läiskyttää vedessä, ja yksikin vesilätäkkö tiellä tarkoittaa sitä, että sitä ei voi ohittaa juoksematta sen läpi - ja jos vanhemman silmä välttää, siihen istahdetaan vesi roiskahtaen ja läiskytetään vähän lisää.

Kaikki tuo edellinen huomioon ottaen ei ole mikään ihme, että nämä nykyiset kurahousut eivät yksinkertaisesti toimi. Mitä järkeä on, että kurahousujen lahkeessa on kuminauha, joka rutistaa kumisaappaan vartta juuri sen verran, että vesi pääsee mukavasti hulahtamaan lahkeesta sisään? Olisi edes silikoninauha, joka pitäisi lahkeensuun tiiviisti kumisaappaan vartta vasten. Tai mitä järkeä on tehdä lapsille niin lyhytvartisia kumisaappaita, kuin mitä nämä nykyiset ovat? Riittää, että lätäkössä on kymmenen senttiä vettä, niin jo kastuvat sukat.

Jos minä saisin vapaat kädet kurahousujen suunnittelussa, niin yhdistäisin kalastussaappaat ja kuivapuvun: Saappaiden ja housujen sauman pitäisi olla yhteneväinen, jotta lahkeensuusta ei pääsisi vettä kastelemaan sukkaa, vaikka siinä vesilätäkössä nyt istuisikin jokusen tovin. Tai juoksisi monta kertaa vesilätäkön poikki. Kun kurahousut jatkuisivat kuivapuvun tavoin kainaloihin asti, ei vaatteet kastuisi, vaikka siinä lätäkössä juostessa kompastuisi ja kaatuisi mahalleen. Pitäisikö Rukkalle vihjasta, että nyt on kurahousuilla tuotekehittelyn paikka...?

 

Varma kevään merkki

Kyllä, kevät on vihdoinkin täällä, vaikka ei ulos katsoessa aina ihan uskoisi.

Varma kevään merkki ei suinkaan ole lumen sulamisnopeuden kanssa kiihtyvä koirankakkakeskustelu. Eikä se, kun kaivetaan kurahousut jälleen kaapin kätköistä esille.

Varma kevään merkki on se, kun Helsingin keskustassa näkee ensimmäisen skeittaajan. Minä näin sellaisen eilen!

Ja tämä ei ole aprillia :)