Opetus

Lapsille ei kannata antaa saunanameja iltapalan yhteydessä. Jos haluatte tietää syyn miksi ei, niin kokeilkaa itse.

*hakkaa päätään seinään hermot riekaleina*

Onneksi namipäivä on vain kerran viikossa, ja usein unohtuu kokonaan.

 

Navan ympärystä

Raskaus se vain etenee, mutta etova olo ei mihinkään häivy. Menisi jo, ihan tarpeeksi kauan sitä on jo kestänyt.

Viikko sitten kävin ultrassa. Täytyy myöntää, että helpotuksekseni ultran tehnyt kätilö näki vain yhden alivuokralaisen. Vilkas yksilö siitä huolimatta. Tänään oli ensimmäinen neuvolalääkäri. Olin miettinyt, josko kieltäytyisin sisätutkimuksesta (sen voi tehdä), mutta lääkäri oli niin kiva, etten sitten hennonut. On sekin syy... Joka tapauksessa, luotan tuntevani kroppani sen verran hyvin, että tässä vaiheessa raskautta sisätutkimus ei koskaan ole tuntunut tarpeelliselta. No, se tehtiin nyt sitten kuitenkin.

Lapsille kerrottiin ultran jälkeen, että äidin masussa on vauva. Esikoisen kommentti oli: "Häh, eihän äidillä ole yhtään iso maha!!" Kuopus vain naureskeli: "vauva, vauva". Eh, ei tainnut sanoma kuitenkaan mennä perille. No, tänään kun kuopus tuli pyytämään ammaa, hän samalla paineli pallean tienootani hokien vauvaa.

Mies suunnittelee kovaa vauhtia isomman auton hankkimista. Minä olen itsekseni kuolannut tila-autojen perään, mies haikailee LandCruiseria. Oli uusi auto mikä tahansa muu kuin perinteinen farmari, se ei kuitenkaan mahdu meidän autotalliin, joten auton hankkimista on turha siltä kantilta miettiä. (Joo, autotallissa on tosi matalalla katto.) Seitsemälle hengelle rekisteröity auto olisi miehenkin mielestä ihan kiva. Hän perustelee sitä sillä, että kun lapset kasvavat ja lähdetään esim. maalle, he kuitenkin haluavat kavereita mukaan. Ja kun on iso auto, sinne mahtuu myös ne kaverit. Perustelu se on sekin ;)

 

Kesää odotellessa

Kun taivaalta edelleen sataa jotain, joka muistuttaa enenevässä määrin räntää ja kun edelleen - vaikka huhtikuu kolkuttelee ovella - saa varoa liukastumasta ulkona kävellessä, alkoi mieleni tehdä jotain kesäisempää. Tein sen, mikä oli vallassani: muutin sivupohjaa :)

Kiittäkää kesäisestä ilmeestä Tiiaa. Ihan tulee hiki kuvaa katsoessa...

 

Perhevapaauudistus

Näin sitä tasa-arvon ovilla kolkutellaan, kun Sosiaali- ja terveysministeriö (STM) on keksinyt ehdottaa vallan mainiota tapaa saada isät jäämään kotiin hoitamaan pieniä vauvojaan. Äitien vanhempainraha olisi äitiyslomakaudella (=105 päivää, joista 30-50 ennen synnytystä ja loput sen jälkeen) 90% palkasta (nykyään vain 70% palkasta), mutta vanhempainrahakaudella (tuon 105 päivän jälkeen seuraavat 158 päivää) tuo avustus laskisi tuohon 70 prosenttiin palkasta, ellei isä jää siinä välissä kuukaudeksi kotiin hoitamaan vauvaa. Jolloin isä saisi peräti 80% palkasta tuon kuukauden ajan. Tämä on sitä tasa-arvoa *ironisesti*.

Mikä on vauvan etu tässä tilanteessa? Vanhempainrahakausi alkaa siinä vaiheessa, kun vauva on 2-3 kuukauden ikäinen. Silloin, jotta perheen tulot eivät oleellisesti pienenisi, pitäisi isän tulla kotiin vauvan kanssa ja äidin lähteä töihin tienaamaan. Mitä tekee imettävä äiti, jonka työpäivä matkoineen saattaa kestää jopa 10 tuntia? Yhdysvalloissa, jossa nämä Suomen pitkät "äitiyslomat" ovat jotain ennenkuulumatonta, imettävät äidit ovat tottuneet siihen, että he opettelevat lypsämään maitoaan vauvalle poissaolonsa ajaksi. Sen lisäksi useissa osavaltioissa on imetyksen turvaava työpaikkalainsäädäntö, jossa imettävälle äidille taataan rauhallinen paikka ja asiaankuuluvat tauot työpäivän aikana maidon lypsämiselle. Näin suositeltu kuuden kuukauden täysimetys ei ole noissakaan piireissä kovin harvinaista. Mutta mitä tapahtuisi Suomessa vastaavassa tilanteessa? Imetykseen täällä ei muutenkaan juuri apua saa, hoetaan vain, että kyllä korvikkeellakin kasvaa ihan hyviä ihmisiä. Sen lisäksi auliisti kerrotaan imettämisen eduista, eli miksi?, mutta huomattavasti vähemmän on mm. terveydenhuoltohenkilökunnalla tietoa siitä, _miten_ imetetään ja miten saada imetys onnistumaan niin, että äitikin on siihen tyytyväinen.

STM julkaisi vastikään uudet "imetystilastot" vuodelta 2005. Edelliset ovat vuodelta 2000, ja on totta, että jotain kasvua noissa luvuissa on tapahtunut. Kuitenkin tämä kyseisen ministeriön uusi ehdotus vanhempainrahakausien jakamisesta sekä vuonna 2004 tullut kuuden kuukauden täysimetyssuositus ovat suuressa ristiriidassa keskenään. Jos vuonna 2000 puolivuotta täysimetettyjä oli jopa 3%, niin vuonna 2005 (uuden suosituksen ollessa jo voimassa, toisin kuin vuonna 2000, jolloin täysimetyssuositus oli 4-6kk yksilöllisesti) tuo samainen luku on niinkin surullinen kuin 1%. Milläs täysimetät edes viisi kuukautta, jos pitää välillä lähteä töihin, että isä saa leikkiä äitiä kuukauden?

Tunnustan, vielä on itselleni epäselvää se, tuleeko isän pitää tuo isäkuukautensa heti äitiysrahakauden (eli 105 päivän) jälkeen, vai voiko hän pitää sen yhtä aikaa äidin kanssa tai vasta vanhempainrahakauden lopulla/jälkeen (eli kun lapsi on n. 9kk ikäinen).

Tasa-arvoa on ilmeisesti se, että naisille kasvaa munat ja miehille tissit. Just.

 

Harjoittelua

Pienten sekaannusten jälkeen opetusharjoitteluni pääsi kuin pääsikin alkamaan helmikuun puolivälissä. Silloin edessä oli yhteensä 40 balettituntia, 20 per ryhmä. Ekaan ryhmään oli ilmottautunut 6 ja tokaan peräti 9 ihmistä. Ensimmäisellä tunnilla kerroin vähän, mistä opetusharjoittelussani on kyse. En tietenkään paljastanut kaikkea, sillä toiveissa on, että oppilailla ei olisi liiemmälti ennakko-odotuksia harjoittelujakson sisällöstä. Olin jakanut nuo 20 kertaa viiteen erisisältöiseen jaksoon siten, että kussakin jaksossa on neljä balettituntia. Ensimmäinen jakso (jonka olin nimennyt tutustumiseksi) meni oikein hyvin. Itselläni oli hyvä fiilis jälleen opettaa, ja oppilaatkin tuntuivat tykkäävän.

Eilen alkoi toinen jakso. Sisältönä keinuminen ja painonvaihto. Jos on joskus jotain tanssia harrastanut, tietää, että siinä vaiheessa, kun pitäisi lähteä liikkeelle ja tehdä isojakin painonvaihtoja jalalta toiselle, kaikki alkaa tuntua hyvin vaikealta. Tiesin tämän, mutta koska kyse on opetusharjoittelusta, jolloin on lupa kokeilla erilaisia asioita, joita ei voisi kokeilla silloin, kun kyse on maksavista asiakkaista ja palkkaduunista, niin päätin antaa palaa. Tuloksena suoraa palautetta oppilailta tunnin vaikeudesta.

Tänään oli toisen jakson toinen tunti. Aloitin tunnin molemmille ryhmille pienellä puheella. Muistutin oppilaita siitä, että tämä harjoittelu on eri asia, kuin heidän normaalit tanssituntinsa. Käytin jopa laboratoriorottavertausta :) Taisivat ymmärtää, ainakin näyttivät suopeilta ja hymyilivät. Ekasta ryhmästä kolme jäi tulematta tunnille. Mahdanko nähdä niitä ihmisiä enää, mietin vain...

Harjoittelua on jäljellä enää 14 kertaa. Käytännössä seitsemän viikkoa, tosin pääsiäinen tuo lisäviikon, kun olen silloin itsekkäästi lomalla. Itselläni on edelleen hyvä fiilis tuon harjoittelun suhteen. Mitä nyt vähän latistaa tämä edelleenkin jatkuva kokoaikainen etova olo. (Ei ole hyvä olla syömättä eikä ole hyvä syödä. Tai sanotaanko, että sillä hetkellä, kun ruoka on suussa, on ihan ok-olo. Mutta se ei kestä kauaa. Saisi helpottaa jo, johan tätä on reilun kuukauden kestänyt.) Opiskelujen suhteen hyvin pyyhkii siis edelleen.

 

Ohhoh, mikä viikko!

Tuli taas mieleen viime viikolla se aika, kun olin kolmessa eri työssä yhtä aikaa. Silloin aikoinaan (ts. ennen lapsia) aamut ja päivät toimin myyjänä isossa tavaratalossa ja iltaisin joko opetin balettia tai esiinnyin Kansallisteatterin lavalla. Joskus tein molemmat samana iltana. Kun nyt viikon elin samaa tahtia kuin silloin muinoin, tajusin, ettei se todellakaan sovi minulle - enää. Viime viikolla alle 12-tuntisia päiviä ei minulla ollut. Kotona kävin kirjaimellisesti vain nukkumassa. Ei tahdo vanha sellaista menoa enää jaksaa, ei.

Jotain hyvääkin tuossa viikossa oli: produktion uusintaesitys oli lauantaina, ja sitä harjoiteltiin joka ilta sillä viikolla. Esiintyminen on kivaa (vaikka en sitä enää haluakaan juuri julkisesti tehdä), ja vielä kivempaa se on silloin, kun siitä saa kaksi opintoviikkoa :) Opinnot etenevät siis hyvää vauhtia, ja vaikka suunnitelmiin kevään osalta tuli sellainen muutos, että osallistun vielä kahden viikon (eli 1,5 opintoviikon) teatterityön kurssille, olen hyvää vauhtia valmistumassa syksyllä, niinkuin ne suunnitelmat menivätkin.

Eilen oli sitten teoriassa kotikoulupäivä, käytännössä vapaapäivä. Mies kun oli ollut lasten kanssa lähestulkoon yksin koko viikon, aloitin päiväni "lapioimalla paskat ulos". Juu, viikkoon (itse asiassa ylikin) ei meillä ollut siivottu, ja asunto oli sen näköinen. Onneksi tuo oli edes pyykkihuollosta jotenkin huolehtinut. No, minä aamiaisen syötyäni ja Hesarin luettuani ryhdyin kuuraushommiin. Neljä tuntia siihen meni, kun verkkaiseen tahtiin paikkoja siivoilin, mutta kyllä tuli hyvä mieli. Illalla autoin lapsia lastenhuoneen raivauksessa, ja sekin sujui yllättävän joutuisasti. Nyt mahtuu taas kotona olemaan :)

Viikon rankka opiskeluputki tuntuu kehossa ja mielessä. Olo on yhtä jähmeä kuin öljyllä kovassa pakkasessa. Ehkä se tästä vetryy, kun ottaa iisisti. Tällä viikolla onkin huomattavasti rennompaa, kun koulua on vain tänään ja huomenna. Saa huilata.

 

Kuinka pitkään...?

Tutkailin tänään joutoajalla hieman uutta neuvolakorttiani. Siellä oli kohta, johon th oli kirjoittanut lyhyesti tärkeimmät tiedot edellisistä synnytyksistä. Yksi sarakkeista oli "imetyksen kesto kk". Ensin tuli mieleen, että niin, nykyään se mitataan kuukausissa eikä vuosissa. Sen jälkeen kaivoin piruuttani kynän esille, ja esikoisen kohdalle kirjoitin 44kk. (Kuopuksen kohdan jätin vielä tyhjäksi, sillä hänen rinnallakäyntiään ei tunnu mikään hidastavan.) Hihitellen mietin, että mahtavat sairaalassa ihmetellä tuota lukua. Ja ei, siinä ei ole pilkkuvirhettä :)

Asiasta puheen ollen. Kun esikoinen sairasti joulun aikaan toisen keuhkokuumeensa, mies käytti häntä lastenpolilla. Muutama päivä käynnin jälkeen saimme epikriisin kotiin. Lääkäri oli kirjoittanut "perusterve lapsi, äiti imettänyt melkein 2-vuotiaaksi". 

Minä: Mistä tuo ikä on tuohon tullut?

Mies: No, etsä imettänyt esikoista vähän vajaa kaksivuotiaaksi??

Minä: En, kun esikoinen kävi rinnalla 3v8kk ikäiseksi!

Mies: Miten sä määrität imetyksen?

Minä: Imetys on sitä, kun lapsi käy rinnalla, vaikka kävisi vain kerran viikossa.

Mies: Ai jaa!! Musta imetys on sitä, kun vauva syö vaan tissiä eikä mitään muuta.

Niin että siinä selvisi, mistä tuo "melkein 2-vuotiaaksi" oli epikriisiin tullut. Silti teki silloin (ja vieläkin) mieli korjata asia niin kuin se oikeasti on. Mietin, miten paljon oikealla tiedolla heilautettaisiin imetystilastoja ;)

 

Hikilaudat

Tein perjantaina jotain, jota en uskonut enää koskaan tekeväni: ostin sukset, hienot Fisherit! Edelliset omistamani sukset olivat lukioaikaiset, ja suunnilleen saman verran on mennyt aikaa siitä, kun viimeeksi olin suksilla, ts. hiihtämässä.

Appiukko oli pyytänyt meitä tänään Vanhakylänniemeen ulkoilemaan (ja avantouimaan - emme menneet). Aikaisemmin olen luistanut vastaavista ulkoilupäivistä, kun olen ollut töissä tai ihan pienen vauvan kanssa. Tällä kertaa minulla ei ollut mitään tekosyytä olla menemättä mukaan. Niinpä päätin liittyä joukkoon :) Perjantaina marssin Intersporttiin ja pyysin myyjää myymään minulle murtsikkapaketin. Olin jälleen suksien omistaja noin 15 vuoden jälkeen. Pikkuisen nauratti :)

Tänään jännitti, kun ajoimme Järvenpäähän. Olin ihan varma, etten pysyisi pystyssä, ja kiitollinen siitä, että ensimmäinen hiihtokertani noin kahteentoista vuoteen tapatuisi tasaisella järvenjäällä. Ei siis ylä- eikä alamäkiä, joista selviytyä. Suunnitelma oli sellainen, että mies hiihtäisi appiukon kanssa sen varsinaisen lenkin, kun minä harjoittelisin pystyssäpysymistä ja hiihtämisen alkeita ja pitäisin samalla seuraa lapsille. Oltiin jo melkein perillä, kun mies muisti, että monot olivat kuitenkin jääneet autotallin hyllylle. Se siis siitä suunnitelmasta. Koska tämän lapsuksen takia (tai ansiosta) suunnitelma täysin muuttui, päätin nauttia ensimmäisestä hiihtokerrasta kunnolla. Ajattelin heittää pienen lenkin sillä aikaa, kun mies laski kuopuksen kanssa pulkkamäkeä ja esikoinen tapaili hiihtämisen alkeita omilla suksillaan. Mottona: minkä nuorena oppii, sen vanhana taitaa.

Lähdin hiihtämään tasatyönnöllä muiden ihmisten perässä järven jäälle tehtyä latua pitkin. Kuvittelin lenkin olevan jotain maksimissaan kolme kilometriä. Sukset olivat suoraan kaupan hyllyltä: luisto oli loistava, pitoa ei ollut nimeksikään. Kun yritin mennä eteenpäin vuoropotkulla, huomasin hyvin pian tekeväni sitä lähes paikoillani :) Alussa nauratti, lopussa ei niinkään. Kun olin mielestäni hiihtänyt ikuisuuden ja rillien huurtuminen alkoi toden teolla rassata, olinkin ilmeisesti vasta lenkin puolivälissä. Se siis siitä kolmen kilsan lenkistä. Kovasti teki mieleni ottaa sukset pois jalasta ja soittaa miehelle, että tulisivat hakemaan minut Järvenpään "mäkin kaarilta", mutta ei sisu antanut periksi. En myöskään uskonut hyötyväni mitään siitä, että olisin kääntynyt ympäri. Niinpä jatkoin tappavaa tasatyöntöä eteenpäin ja eteenpäin. Rillit olivat niin huurussa, että aloin pelätä hiihtäväni lähtöpaikan ohi. Se olisi ollut oikea katastrofi! Viimeiset viisisataa metriä hiihdin hokien "läskit palaa, läskit palaa". Se vähän piristi mieltä :)

Kun vihdoin pääsin lähtöpaikalle, olin kuvitellut miehen ja lasten olevan minua vastassa kuuman mehumukin kanssa. Sen sijaan sain seistä huohottamassa hyvän tovin, ennen kuin porukka tuli ulos kahvilasta. Jäi kuuma mehu saamatta. Ennen pakkautumista autoon kävin kuitenkin hakemassa lasillisen vettä. Samalla vilkaisin latukarttaa. Olin hiihtänyt noin kuuden kilsan lenkin. Aika hyvin ekalle kerralle. Se vain harmittaa, etten huomannut katsoa kellosta lähtöaikaani. Veikkaisin kuitenkin hiihtäneeni reilun tunnin :) 

Nyt väsyttää, ja vatsalihaksista huomaa, että jotain poikkeavaa on tullut tehtyä. Katsotaan, miltä tuntuu huomenna. Pahuksen bussilakko sotkee suunnitelmia sen verran, että saan lähteä kouluun aamulla junalla, ja asemalle pitäisi pystyä kävelemään kunnialla. Kuopuskin muuten pääsi kokeilemaan hiihtämistä, ja miehen mukaan homma sujui yllättävän hyvin. Pitänee ilmeisesti lähteä uudelleen suksikauppaan...

 

Lääkärissä

Esikoisella oli keskiviikkona lääkäri. Kyseessä oli jouluisen keuhkokuumeen ja korvatulehduksen jälkitarkastus. Pikaiseksi aiottu keikka venähti hieman.

Lääkäri oli verrattain nuori nainen, jolla ei valitettavasti ollut paljoakaan kokemusta lapsista. Kardinaalimoka tuli, kun hän jonkin aikaa esikoisen vasenta korvaa ronklattuaan kysyi: "Katsotaanko sitä toistakin korvaa?" Esikoinen tietysti sanoi ei. Mitä tekee lääkäri? No, hieman ärtyneenä ja tylysti vain toteaa, että kyllä se toinenkin korva pitää katsoa, pitäisihän lapsen se tietää. Oli kyllä lähellä, etten vetäissyt hernettä nenääni tuosta. Mitäs kysyy, jos ainoa oikea vastaus on kyllä.

Korvien kaivelun tulos oli: korvatulehdus edelleen. Uusi antibioottikuuri, siis. Yskä oli tullut mukaan kuvioihin reilu viikko sitten, ja keuhkoja kuunneltuaan lääkäri totesi vielä rahinaa kuuluvan. Lähetti meidät labraan verinäytteeseen ja sieltä keuhkoröntgeniin. Lupasi soittaa iltapäivällä ja kertoa tulokset.

Niinpä mentiin sitten labran luo odottamaan vuoroamme. Esikoinen jutteli samalla, miten se verikoe ei satu, vaan vähän nipistää. Kun päästiin sisälle labraan, hän sanoi taas ihan samaa - ja hienosti meni kahden veriputkilon ottaminen. Palkkioksi hän sai leijonatarran. Sieltä sitten lähdettiin toiselle terveysasemalle röntgeniin. Jälleen tovin odotettuamme tuli meidän vuoro. Esikoinen oli ollut kovin huolissaan, kun olin sanonut, etten pääse hänen mukaansa, kun vauva on masussa. Pääsin sitten kuitenkin sinne kontrollihuoneeseen, ja vilkuttelin esikoiselle pienen ikkunan takaa :) Ja hienosti meni koko homma.

Vein esikoisen päiväkotiin ja lähdin itse kouluun.

Lääkäri soitti miehelle iltapäivällä. Tulehdusarvot olivat olleet hyvät, mutta keuhkokuvista hän halusi vielä kysyä radiologin mielipidettä. Eilen hän soitti miehelle uudestaan. Radiologi oli ollut sitä mieltä, että keuhkot eivät ole ihan kunnossa. Niinpä esikoinen sai jatketun ab-kuurin mihinkäs muuhun kuin keuhkokuumeen hoitoon. Toivon todella, että tämä kuuri puree. On raastavaa, kun ei tiedä, miksi keuhkokuume ei vain parane. Esikoinen on siitä huolimatta ollut reipas oma itsensä, vaikka yskä vähän häiritseekin, jos hän oikein innostuu leikkimään. Niin, tällä kerralla keuhkokuumeeseen (jos se nyt on sitä) ei liittynyt kuumetta ainakaan siten, että me olisimme lämmönnousun huomanneet. Pelottavaa sekin.