Tulee ihan oma lapsuus ja nuoruus mieleen, kun näitä omia lapsia ja heidän puuhiaan katselee. Se kyllä on sanottava, että ennen vanhaan (hah :) ) sitä lapset (siis minä ;) ) olivat paljon kekseliäämpiä kuin nykyään.
Otetaan nyt esimerkiksi vaikka salaherkuttelu. Isäni oli aikoinaan kova leipomaan, ja meillä taisi aina olla korvapuusteja pakastimessa. Niitä oli ihana syödä puolijäisinä niin, että pussista otti aina vain sen yhden, jolloin vajaus oli vaikeampi huomata. Ja kun pusseja oli useampi, pystyi syömään useamman puustin ennen kuin mikään pusseista näytti yhtään liian vajaalta. Kekseliästä, eikö? Tai jos löysi äidin karkkikätkön, niin siitäkin otti vain vähän. Ja jos oli sellaisia herkkuja, joissa oli paperikääreet, niin tietenkin ne paperit jemmattiin roskikseen muiden roskien alle. Puhumattakaan siitä, että jos herkku oli jotain sellaista, joka vaati astioiden käyttöä, niin totta kai salaherkutteluun käytetyt astiat pestiin ja kuivattiin ja laitettiin paikoilleen.
Tässä suhteessa nämä omat "omenat" ovat hieman kauemmaksi puusta pudonneet. He nimittäin ensinnäkin syövät kaikki herkut kerralla. Senhän nyt huomaa sokeakin. Toisekseen, salaherkuttelun jälkien kätkeminen ei ihan suju: kääreet jätetään levälleen ja astiat ennemmin jemmataan sängyn alle (!) kuin pestään, kuivataan ja laitetaan takaisin kaappiin.
Mutta en viitsi nyt ohjata ja opastaa, vaan teen tässä samalla empiiristä tutkimusta aiheesta. Katsotaan, kuinka pitkään menee, että alkaa salaherkuttelu sujua kaikkien taiteen sääntöjen mukaan ;)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti