valitusvirttä

Ja kyllä tänään oli niin järkyttävä päivä, että ei tosikaan.

Lapset riehuivat kuin viimeistä päivää, ja vaikka menkat ei ole vielä
alkaneet, niin väitän, että siitä huolimatta kärvistelin tänään
pahemmanlaatuisen PMS:n kourissa. Mikä kumma siinä on, että juuri
silloin, kun ihan oikeasti haluaisi päivän sujuvan ilman pahempia
kuoppia, siitä tuleekin yhtä helvettiä? Olin täysin valmis soittamaan
päivähoidon esimiehelle ja vaatimaan näille ipanoille kokopäiväpaikkoja
päiväkotiin huomisesta alkaen - ja se on paljon se.



Tuleepahan oltua ulkona, kun sisällä ei kestä olla ilman, että pää
lähes hajoaa. Ulkona ei pienet riehumiset niin haittaa, ja molemmille
mukuloille löytyy sopivaa tekemistä. Esikoinen rakastaa keinumista
(etenkin pyörövauhteja *yöks*) ja kuopus syö antaumuksella hiekkaa.
Hiekanmuruset vain ratisevat, kun vauva maiskuttaa peräti seitsemällä
hampaallaan. Ulkona nuo eivät kiusaa toisiaan jatkuvalla syötöllä, vaan
puuhaavat mukavasti omiaan. Hermolepoa uupuneelle äidille, todellakin.



Jotta vitutus olisi lähes täydellistä, kerrottakoon vielä, että se,
että mies tekee (liian) pitkiä päiviä ja käytännössä katsottuna jättää
meikäläisen yksinhuoltajaksi (tahtoo sanoa; 2h omaa aikaa viikossa, jos
sitäkään), ei yhtään auta asiaa. Ilmeisesti telepatia toimi, kun mies
a) tuli kotiin jo klo 18 ja b) lähti siltä seisomalta lasten kanssa
puistoon pariksi tunniksi.

Mikä ihana rauha!!!!

Kävin kaupassa ihan yksin. Laitoin puhtaat pyykit kaappiin ja märät pyykit kuivumaan ihan yksin. Söin jäätelöä ihan yksin. Ja ihmettelin, kuinka pitkään mies oikein lasten kanssa ulkona viihtyy...

Kun vihdoin kotiutuivat, olin kuin uusi ihminen. Seesteä, hyvällä tuulella, lähes pullantuoksuinen :)



Kuopus, joka ei ollut nukkunut päikkäreitä - ja tämä tapahtuu n. kerran
viikossa - oli ihan väsynyt. Hammaspesun jälkeen vauveliini nukahti
tissille, ja kannoin pikkuisen sänkyyn. Esikoinen söi iltapalan ja
käpertyi miehen kainaloon - ja nukahti. Olipa helppoa!

Sen jälkeen paikka miehen kainalossa oli yksin minun ;)



Ja nyt on mies jo nukkumassa, ja minä seuraan ihan just perässä.

Toivottavasti huominen jo alkaakin paremmin kuin tämä päivä. Toivossa on hyvä elää (sanoi lapamato *thih*).