12.5.2005

Puuha-Pete kaiken korjaa, Puuha-Pete tietenkin!



Kuinka ollakaan löysin itseni yhtiökokouksen jälkeen taloyhtiön hallituksesta :-O
Ei no, ihan tarkoituksella itseni sinne "tungin", sillä halusin ajaa lapsiperheiden asioita.

Ensimmäinen hallituksen kokous oli eilen, ja maanantaiksi sovittiiin
kiinteistökatselmus. Tahtoo sanoa, että kierrämme koko kiinteistön läpi
ja katsomme, mitkä paikat vaativat
korjaamista/parantamista/siivoamista. Hallitukseen valittiin kaksi
uutta jäsentä, ja me molemmat olemme samalla asialla :) Nyt ainakin
pihaan saadaan pienimmille muutakin kuin kaksi vauvakeinua ja
lentomurkkuja täynnä oleva hiekkalaatikko *nih*

Tuossa
pihassa ollaan muiden äitien kanssa juteltu paljonkin näistä asioista.
Yksi ehdoton olisi ulkolelulaatikko, johon saisi avaimen, mikäli
perheessä on leikki-ikäisiä lapsia. Lelut olisivat toki omia, mutta
niitä ei tarvitsisi aina roudata kotoa pihalle, vaan olisivat siellä jo
ikään kuin valmiina. Toinen pikaisesti toteutettava hanke on uusi
hiekkalaatikko. Vanha on vuosimallia -74 ja suht laho. Ja todellakin,
viime kesänä sen ympärillä pörräsi verhona lentomuurahaisia ja lisäksi
yhden päädyn alle pesän tehneet ampiaiset yltyivät liiankin
hyökkääviksi. Ei kiva. Uutta hiekkalaatikkoa siis kaivataan tosi
kipeästi.

Koska taloyhtiössä on nyt - ja pihalla
työnnettävistä lastenvaunuista sekä naisten vauvamasuista päätellen ;)
- ja myöhemminkin jonkin verran näitä "polvenkorkuisia", on tarkoitus
lobata pikkuväen leikkivälineiden puolesta. Miniliukumäki olisi aivan
ihana (kun tuo nykyinen on näille pienille aivan liian hurja) sekä
jonkinnäköinen jousikeinu yhdelle tai useammalle. 


Pihanparannukseen liittyen tulen ajamaan myös kunnon roskiksia ainakin
tuohon grillikatokseen. Ja kieltämättä ottaa aivoon ne peltipurkit
ulko-ovien pielessä. Talvella ne ovat täynnä lunta ja kesällä -
etenkin, jos on sateinen kesä - täynnä vettä. Ja alkuperäinen tarkoitus
purkeilla on toimia tupakantumppiroskiksena. Harmi vain, että
tupakoijilla ilmeisesti on niin huono sihti, että viskovat tumpit
räikeästi ohi purkin. Ja pikkukätöset sitten ne ehtivät maasta poimia
heti, kun silmä välttää. Missioni leikkivälineiden hankkimisen lisäksi
on saada kunnon tupakkaroskikset (sellaiset sylinterin malliset
pikkuroskikset) jokaisen ulko-oven pieleen. Eivät ne niin paljon voi
maksaa, ja toimivat ihan varmasti paremmin kuin nuo halvatun pelti- tai
lasipurkit. Ja olen jopa sen verran ystävällinen, ettei minulla ole
tässä omaa lehmää ojassa. Minä kun en tupakoi.

Taloyhtiössä
kohta seitsemän vuotta asuneena minun on ilmeisesti aika kääriä hihat
ylös ja ryhtyä hommiin. Kukas se kissan hännän nostaa jollei kissa
itse, sano.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti