Aika aikaansa kutakin

Sanotaan, että on kaksi tapaa päästä eroon laastarista. Ensimmäinen on
se, että sitä hivuttaa irti milli milliltä toooooooosi hitaasti ja
kauan (kivusta nauttien ;) )ja toinen on se, että kiskaisee läpyskän
kerralla irti, vaikka se vedet hetkellisesti silmiin toisikin.
Ja sitten on se kolmas tapa: hivutetaan hiljaa irti, kunnes ollaan yli puolen välin ja sitten otetaan siitä rohkeasti kiinni ja kiskaistaan. Avot!

Ai miksi minä tätä kerron? No siksi, että tein juuri äsken yhden postituslistan suhteen juuri tuolla kolmannella tavalla.

Reilut
kaksi vuotta sitten ryhmä ihania, erinomaisia, valloittavia naisia
perusti postituslistan. Alussa meitä oli lähemmäs 40, mutta aika
nopeasti ryhmä kutistui n. 30 naisen "kahvipöydäksi". Virtuaaliseksi
hiekkalaatikoksikin sitä saattoi kutsua. Aina oli olkapää sitä
tarvitsevalle, viisaita sanoja, lohtua, tukea, neuvoja. No, oli
kärhämääkin ja mustia pilviä, mutta eihän niiltä välty edes
todellisessa elämässä. Listan postimäärä oli alusta asti huikea.
Keskimäärin 100 päivässä. Vähintään.

Huomasin tuossa vuoden
vaihteen jälkeen, etten enää jaksanut millään lukea tuota postimäärää.
Välillä kirjoitin, mutta hyvästä tahdosta huolimatta tuli välillä
fiilis, että kirjoitukseni jäi muiden viestien jalkoihin. Ei mikään
mahdottomuus, viestimäärän huomioon ottaen. Eikä ainoastaan minun
viestieni kanssa. Ikävä vain tunnustaa, että kun ei ole sitä kahdeksaa
tuntia laittaa koneen ääressä istumiseen (mikäli haluaa nukkuakin
joskus ;) ), tuon listan seuraaminen alkoi olla liian iso urakka.
Niinpä vähensin seuraamista. Ja mitä tapahtui? Putosin kyydistä.


Kun ei tiedä, mitä toiset tarkoittavat puhuessaan aiheesta a, on aika
turhauttavaa lukea siitä kertovia viestejä. Tai sitten multa puuttuu
jalo taito "to mingle" ja hypätä kulloiseenkin keskusteluun, mistä
satun pienen osan kuulemaan.

Kun päätös oli nyt kypsynyt sen
puolisen vuotta (ts. olin hivuttanut sitä laastaria irti milli
milliltä), niin keräsin rohkeuteni - juu, kuumeen pehmittämällä päällä
rohkeus on erittäin hyvä kerätä :) - ja repäisin loputkin irti. Vielä
en kadu. Ainakaan hirveästi.

Rakkaat naiset. Jos te tätä
satutte lukemaan, niin tietäkää, että päätös oli yksin minun :) Aika ei
vain riittänyt, eikä ihan tahtokaan. Olette kaikki ihania silti. Ja
tiedätte, mistä minut tavoittaa, jos sattuu tulemaan asiaa :)

Viettäkää hyvä elämä ja ihana kesä!


P.S. Se eilinen kuumeeton päivä? Ei sellaista ollutkaan. Illalla
mittari näytti jälleen yli 38 astetta Celciusta. Nyt on aika pelätä
ensi viikon Lontoon matkan onnistumista... *puree kynsiään*