Outo valoilmiö

Näin hiihtolomaviikon alkajaisiksi oli mukava herätä auringon kajoon. Eipä tarvitse enää vastapäisen naapurin keittiön ikkunan kautta yrittää saada pientä annosta kirkasvalolampusta, kun luonnon oma kirkasvalolamppu hoitaa homman :) Verrattuna niin moneen muuhun päivään tällainen herätys antaa ihan eri tavalla energiaa koko päiväksi. Yllätys yllätys, lapsetkin huomasivat auringon, ja nyt riehuvat sisällä kuin viimeistä päivää. Ulos eivät halua lähteä, kun ovat omien sanojensa mukaan kipeitä. Niin just. (Vaikka esikoisella toisaalta ihan oikeasti oli kuumetta perjantaina ja lauantaina.)

Keväthangilla hiihtelyn voi ilmeisesti unohtaa. Kevät tulee kyllä, mutta hankia ei juurikaan ole täällä näkynyt. Olenkin ihan vakavissani harkinnut kävelysauvojen hankkimista. Suksethan ostin pari talvea sitten, mutta niiden käyttö on (myös muista kuin minusta riippumattomista syistä) jäänyt tosi vähälle. Jos nyt vaihtaisi sivakoinnin rivakkaan kävelyyn? Idea houkuttelee, mutta bongaan heti parikin ongelmaa. Ensimmäinen on lastenhoitosellainen. Mitä teen lapsille, kun lähden itse reippailemaan? Mies kun tulee töistä verrattain myöhään kotiin, enkä viitsisi naapureita liikakäyttää lapsenvahteina. Toinen ongelma liittyy tähän ensimmäiseen: kun mies tulee myöhään, ei päivänvaloa enää silloin ole, eikä minua huvita lähteä kävelemään yksin tuonne pimeään. Ei taida sauvakävely onnistua ennen kuin lapset ovat niin isoja, että pärjäävät tunnin omin nokkinensa kotona. Sinänsä harmi, kun ei tässä nuorruta itse yhtään...

Pulinat pois, ja pihalle happea haukkaamaan. Kun ei kerran vettä sada ja ilma on aurinkoinen, niin siitä pitää nauttia :)

Kiperiä kysymyksiä ja paljon muuta

Kyllä sitä tuntee itsensä harvinaisen tyhmäksi lasten edessä, kun nämä keksivät kysyä mitä kummallisimpia kysymyksiä. Esikoinen on tässä parin viikon aikana mm. kysynyt, mikä on huumerikos, mikä on veropetos, milloin tulee kunnon talvi ja koska hän saa oman auton. Huumerikoksen ja veropetoksen osasin jotenkuten selittää, mutta kahteen viimeiseen piti rehellisesti sanoa, etten tiedä.

Kuopus vuorostaan kysyi tässä eräänä päivänä, ajavatko jäänmurtajat pimeässä vai nukkuvatko ne silloin. En valitettavasti osannut vastata. Ja kun hänen 4v-synttäreitä vietettiin viikko sitten, hän kysyi onko nyt talvi vai kevät. Kysymys juontanee juurensa siitä, että olen sanonut, että hänen synttäreidensä aikaan on ihan varmasti lunta...

*

Ystävänpäivä tuli ja meni. Olin reipas, ja askartelin kymmenelle hyvälle ystävälle ihan oikeat ystävänpäiväkortit. Minulle tuli hyvä mieli, toivottavasti myös korttien vastaanottajille :) Itse en saanut yhtäkään korttia, ja mieskin muisti koko päivän vasta illalla nukkumaanmennessään. Sain suukon. No, parempi sekin kuin ei mitään - kai.

*

Kelien ollessa mitä on, lasten haalarit ovat jatkuvasti kurassa ja ravassa. Ja jos olen ihan rehellinen, olen ollut myös aika laiska niitä pesemään. Miksi pesisin, kun heti seuraavan kerran kun haalareita käyttävät, ei niistä näe, onko ne pesty äskettäin vai kuukausi sitten. Tämä toimintatapa on nyt kostautunut. Yritin saada haalareista alkuperäistä väriä näkyviin, ja kehnosti kävi. Sappisaippua on testattu (harjasin sitä juuriharjalla kankaan pintaan, annoin vaikuttaa piiiiiitkän tovin ennen pesua pesukoneessa), ja edelleen haalareissa on tummia pinttyneen ravan läikkiä. Kuopuksen haalarin alkuperäisväri jää pitkälti arvailujen varaan, mikä on harmi, sillä sen jälleenmyynti on tässä tilanteessa huomattavasti vaikeampaa kuin puhtaan ja tahrattoman haalarin myynti. Nyt mietinkin, jaksanko kokeilla ruokasoodaa tahranpoistajana. Olen googlannut aiheesta, ja sitä hehkutetaan estoitta lähes poikkeuksetta. Sitä en tiedä, sopiiko ruokasooda yhteen Reiman tec-kankaan kanssa. Taitaa jäädä nähtäväksi.

*

Meillä alkoi hiihtoloma, mutta emme ole minnekään lähdössä. Miehen sanoin, keli ei inspiroi. Sinänsä harmi, kun olisi voinut olla kiva käydä jossain kauempana. Vaikka Oulussa. Tosin kävin siellä eilen. Edellisestä kerrasta Oulussa onkin kulunut ainakin 20 vuotta. Illalla oli hieman hassu olo, kun oli tullut matkustettua yli 1100km. Lentäen menin aamulla ja lentäen tulin illalla. Vapaaehtoistyö pitää kiireisenä :) Oli mukava nähdä vähän luntakin, vaikka ei sitä Oulussakaan ollut kuin nimeksi.

Nyt pitää enää miettiä, mitä ihmettä ensi viikolle keksisi, kun esikoinenkin on kotona kaiket päivät. Luistelun ja mäenlaskun hiihtämisestä puhumattakaan voi unohtaa. Kunhan ei vettä sada, niin emmeköhän me saa aikaamme tuolla pihalla kulumaan. Toivottavasti.

Kun maas' on hanki

Onpa ollut tympeä talvi. Niinpä heti, kun on mahdollista, pitää käyttää tilaisuus hyväkseen. Näin tein eilen, kun olin keskimmäisen ja kuopuksen kanssa pihalla aamupäivällä. Maassa kymmenisen senttiä yöllä satanutta nuoskalunta, eikä vauvaa liinassa (toisin kuin niin monena aikaisempana talvena). Kyllähän sen arvaa, mitä alkaa tehdä mieli ;)

Homma lähti liikkeelle lumilyhdystä. Pitihän sitä testata, osaanko vielä pyörittää sopivia lumipalloja. Osasin :) Ja lyhty pysyi harvinaisen pitkään ehjänäkin, vaikka pieniä jalkoja vipelsi ympärillä. Sitten tein muutaman pikkuapulaisen kanssa ison kolmen pallon lumiukon. Sain ihailevia katseita osakseni etenkin näiltä alle metrinmittaisilta. Ukon kaveriksi innostuin muovaamaan rusakon :) Kauempaa katsottuna yhdennäköisyys oli ilmeinen. Tämä tosin oli melko pönöttävä pupu, niin kuin vahtipupun pitääkin, heh.

Ja lopuksi, ennen kuin raahasin nälkäisen jälkikasvuni sisälle syömään, heittäydyin selälleni tallaamattomaan lumeen ja tein lumienkelin. Ja toisen. Lunta - jee!

No, se ilo ei pitkään kestänyt, sillä tänään suurin osa lumesta on muisto vain. Samoin kuin lumiukko ja rusakkokin. Tosin heidän kohtalokseen koitui pihan kaksi kouluikäistä tyttöä, jotka antaumuksella potkivat luomukseni kumoon eilen illalla. Näin ikkunasta. Toki aina parempi, että potkivat lumityyppejä kuin mummoja, mutta silti vähän harmittaa. Onneksi otin ukkeleista pari kuvaa. Harmi, että otin kuvat kännykällä ja että kännykän usb-piuha ei jostain kumman syystä toimi. Jää siis näyttämättä luovuuteni hedelmät. Aina ei voi voittaa.

Jos talvi oli tässä, mä en ala.

Kuin eläintarhassa asuisi

Eivät ole kotiäidin päivät tylsiä, kun lapset järjestävät aksöniä joka päivälle. Mm. tänään keskimmäinen laski pulkalla puuta päin. Kysyin (luonnollisesti) eikö hän nähnyt puuta, ja vastaus kuului "En, kun pidin silmät kiinni." Tietenkin. Kuka sitä nyt pulkkamäessä ympärillen katsoisi, niih.

Kuopus vaikuttaisi olevan vuorikauriin, apinan ja koiran risteytys: hän kiipeää mihin vain vuorikauriin ketteryydellä, tutkii tavaroita apinan innokkuudella ja ruokapöydässä käyttäytyy kuin koira. Tätä viimeistä pitänee hieman avata, että muutkin ymmärtävät vertauksen. Kun tyyppi on kiivennyt TripTrappiin, hän hilluu siellä ylhäällä miten sattuu. Istumaan hänet saa pitämällä lusikkaa/haarukkaa nenän edessä mutta kuitenkin riittävän kaukana ja käskemällä ("Istu!"). Ruokaa saa vasta, kun on peppu penkissä. Ja heti, kun on lusikallinen ruokaa kipattu suuhun, tyyppi on jälleen ylhäällä hillumassa. Alan epäillä suuresti Pavlovin koirien ehdollistumisen rinnastamista ihmislapsiin... Vaihtoehtoisesti lykkään kuopukselle ruokakupin lattialle. Syököön siellä, niin saa hillua rauhassa ilman, että minä olen koko ajan saamassa sydäriä. Koira mikä koira :)

Esikoiseen iskee välillä laiskiaistauti. Se on se tauti, kun takapuoli juuttuu sohvaan, eikä mitään voi tehdä, kun ei vain yksinkertaisesti jaksa. Keskimmäinen ottaa hyvää mallia esikoisesta, ja sen lisäksi on jalostanut laiskiaista vinkuintiaanin suuntaan. Ainakin sen perusteella, minkälaista ääntä hän välillä suustaan päästää.

On meillä onneksi ihan tavallisia ihmislapsiakin täällä välillä, ja niinä päivinä ei otsaani kasva minkäänlaista elämää häiritsevää elintä... Onneksi, onneksi meillä ei ole ihan oikeaa kotieläintä. Ei taitaisi tämä äiti sellaista jaksaa.

Ponille epilaattori ja K&M

Tuli tässä katsottua taas telkkaria. Viihdeohjelmia. Ei sille mitään voi, että pitää brittihuumorista eniten. Sori vain, suomalaiset viihteentekijät.

Epilaattorissa (suomalainen sketsiohjelma) nauratti pari vitsiä. Ketonen & Myllyrinne -ohjelmassa (suomalainen sketsiohjelma - terveisiä vaan Villelle :) ) nauratti yksi vitsi. Mutta brittiläinen Ponille kyytiä -ohjelma sai hihittämään lähes koko ajan. Onko se se kieli vai ideat vai molemmat, mistä viidyttävyyden ero johtuu? Oli miten oli, hyvä huumori vain on hyvää :)

Tarkka kuin kello

Olen hieman hämmästynyt. Kuopuksella taitaa olla - meistä muista poiketen - melko selvä rytmi. Ei taida sittenkään olla täysin samasta puusta veistetty hän. Hmmm.

Aamulla herätys on klo 7-7.30. Olisikohan ihan vain pari kertaa, kun unet ovat jatkuneet tuota pidempään? Nahkavekkari parhaimmasta päästä :) Ja heti, kun vauvan silmät aukeavat, tämä äiti singahtaa sängystä ylös vauva sylissä ja ryntää vessaan. Pikkuinen pika pikaa potalle, niin ei tarvitse kakkavaippaa siivota ;) Seuraava kiintopiste (minulle) rytmittömässä päivässä on päiväunet. Kuopus tykkää nukkua ne klo 13 alkaen. Välillä tuo heittää puolisen tuntia, riippuen kovasti siitä, koska ollaan herätty. Unet kestävät puolestatoista tunnista kahteen ja puoleen tuntiin. Usein ekan puolen tunnin jälkeen pitää tarkistaa, ettei äiti ole mihinkään hävinnyt (turha toivo, äiti istuu sohvalla kuin tatti ja joko surffaa netissä tai neuloo :) ), mutta kun saa rinnan suuhunsa, niin unet jatkuvat.
Illalla sitten nukkumatti kutsuu klo 20.30-21. Vaikka toista yrittäisimmekin saada nukkumaan jo klo 20, niin hyörinä muuttuu unen raukeudeksi aikaisintaan klo 20.30. Tarkka tyyppi, mistä lie kellon noin hyvin oppinut... ;)

Tähän asti päivä on yleensä sujunut ihan hyvin, ja kun talo rauhoittuu, minäkin pääsen rentoutumaan hiljaisuudessa ja rauhassa. Hermo- ja korvalepoa parhaimmillaan.

Mutta mikä ihme siinä on, että tasan kolmen tunnin kuluttua nukahtamisesta, eli klo 23.30-0.00, tyyppi hälyyttää minut makkariin? Joka ikinen ilta! Ryntään pötköttämään vauvan viereen, annan rinnan suuhun ja viiden minuutin syömisen jälkeen pääsen siirtymään takaisin tekemään mitä olin tekemässä ennen keskeytystä.
Onhan se helppoa, kun tietää, koska äitiä jälleen tarvitaan. Mutta miksi joka ikinen ilta? Ja tasan kolmen tunnin kuluttua nukahtamisesta? Miksei kahden tai neljän - tai vaikka kahden ja puolen? Ja miksi ihmeessä ekan kerran jälkeen toka vaativa äännähdys tulee kahden tunnin kuluttua ja mahdollinen kolmas kutsuhuuto - mikäli olen silloin vielä hereillä - tunnin kuluttua edellisestä?

Jos tyypistä kasvaa myöhästelijä, olen sanaton.

Kotiäiti kunnostautuu

Alan olla varteenotettava ehdokas paras vaimo ja äiti -kisaan. Eilen - sen jälkeen kun mies oli tullut humalassa viihteeltä kotiin - yllyin häntä myös kehumaan erinäisistä asioista. Vaikka olin koko päivän ollut lasten kanssa sisällä ja kuunnellut mekastusta ja riehuntaa, ja vaikka olin hoitanut iltapuuhat (ne ovatkin melkoiset tässä huushollissa) ainoana aikuisena paikalla, ei minua tippaakaan ärsyttänyt se, että mies oli alkuillasta ilmoittanut (tai no, kysyi hän ihan luvankin) menevänsä ystävänsä kanssa kaljalle. Eikä minua myöskään ärsyttänyt se, että mies tuli yöllä humalassa kotiin. Olin itse asiassa aika onnellinen :)

Ehdokkuuttani yllämainittuun kisaan puoltaa myös outo ruuanlaittoon kohdistunut innostuspyrähdys. Ihan vapaavalintaisesti kävin toissapäivänä kaupassa ostamassa keräkaalia, josta eilen tein - miehen ja itseni iloksi, lapset eivät kuopusta lukuunottamassa juurikaan välittäneet - kaalilaatikkoa. Minä. Kaalilaatikkoa. Voisin jopa väittää, että nyt ovat maailman kirjat menneet pahemman kerran sekaisin...

Kaikkea sitä tekee, kun vanhaksi elää ;)

Talven ihmemaa

Talvea, siis lumineen kaikkineen, on nyt kestänyt noin viikon. Lapset ovat olleet innoissaan: on laskettu pulkkamäkeä, tehty lumiukkoja (vähän heikko on ollut ukkojen kestävyys pakkaslumesta), kieritty lumessa, syöty lunta ja käyty luistelemassa. Ei ole ollut sellaista päivää, etteikö luistimia olisi vedetty jalkaan. Kuopuskin on ollut jäällä mukana (kypärä päässä) ja saanut mieheltä huimaa kyytiä pulkassa :) Esikoisen ja keskimmäisen luistelutaidot senkun kehittyvät, ja nykyään pysyvät jo enemmän pystyssä kuin kaatuilevat.

Säätiedotuksen mukaan tämä ilo on loppumassa vesisateen myötä. Harmi. Suksiakaan ei ehditty ostaa. Toivottavasti talvikelit jatkuvat vielä, että pääsevät lapset ladullekin. Ja minä vielä pulkkamäkeen :D

Rytmit hukassa

Loman jälkeen paluu arkeen on sitä rankempi, mitä enemmän rytmit ovat sekaisin. Esikoinen ja keskimmäinen ovat päässeet arkirytmiin ihan hyvin kiinni, vaikka aamulla herääminen klo 7.30 teki vielä hieman tiukkaa. Minulla rytmit ovat ihan totaalisen kadoksissa. Valvon pitkälle aamuyöhön, ja sitten tekisi mieli nukkua puolille päivin. Se vain ei ole mahdollista tässä huushollissa vielä moneen vuoteen, joten pelkään pikku hiljaa alkavani näyttää pandalta (= mustat renkaat silmien ympärillä). Mikä kumma siinä on, että yöllä ei väsytä? Eikä itse asiassa päivälläkään, mutta aamut ovat yhtä tuskaa (etenkin, jos erehdyn nukkumaan yli kahdeksaan - eikä sitä kovin usein tapahdu) puhumattakaan alkuillasta.

Kuopuksellakin on jokin ihme vaihe taas päällä. Ei riitä, että hän päivisin keksii apinatempuillaan ohjelmaa koko perheelle, vaan vielä yölläkin pitää temppuilla. Ensinnäkin illalla nukahtaminen on muuttunut tosi vaikeaksi. Mm. tänään illalla luulin tyypin alkavan harrastaa seinäkiipeilyä, kun niin aktiivisesti yritti kivuta makuuhuoneen seinää ylöspäin. Kun hän sitten nukahtaa, niin n. kolmen tunnin kuluttua alkaakin se varsinainen show. Venkoilua, kiemurtelua, sätkimistä, kitinää ja muuta riittääkin mukavasti koko yöksi. Tai siltä se ainakin tuntuu. Vaikeaksi homman tekee se, että kun juuri olin tottunut siihen, että myöhäisillat ovat omaa aikaa, niin nyt saan hypätä makkarissa vähän väliä toista rauhoittelemassa. Hermo menee totaalisesti.

Miksi ihmeessä lapsilla ei voi olla hyviä vaiheita kaikilla yhtäaikaisesti, vaan aina jollain joku mättää?? Just nyt tää ei jaksais yhtään.

Hei, meillä sisustetaan

Jo alkoi tapahtua, kun mies keksi, että varastosta voisi tavaraa viedä kierrätykseen tai autotalliin säilytykseen. Ilmeisesti tämä vuodenvaihde on otollista aikaa kaikenlaiselle siivous- ja remontointipuuhastelulle...

Mies siis eilen innostui tyhjentämään verkkovaraston kantamalla tavarat autotalliin (odottamaan jatkotoimenpiteitä). Sen jälkeen hän kantoi tavaraa asunnosta verkkovarastoon. Esikoinen ja keskimmäinen auttoivat. Minä olin hieman sekavissa tunnelmissa kotona kuopuksen kanssa. Onhan se hienoa, että ylimääräistä tavaraa viedään huoneista varastoon. Mutta miksi ihmeessä sinne pitää viedä käytössä olevia tavaroitakin? Mies perusteli tätä sillä, että koska varasto on lämmin ja tuossa seinän takana, sinne ei ole ylivoimainen matka mennä ja hakea se tavara, mitä kulloinkin tarvitsee. Niinpä huomasin illalla, että mm. työmappini ovat siirtyneet varastoon. No, enhän minä nyt mitään töitä edes tee, mutta oudolta tuntuu silti.

Miehen siivousinnostuksen jäljet näkyvät selvästi: kun meillä aikaisemmin kirjahyllyn hyllyt olivat täynnä tavaraa, niin nyt osa hyllyistä ammottaa tyhjinä. Ongelmaksi koen asian lähinnä siksi, että se tavara, joka aikaisemmin ei mahtunut mihinkään, ei edelleenkään mahdu mihinkään. Ei hirveästi hotsita avohyllyyn tunkea erinäistä kaappeihin tungettua tavaraa. No, nyt kun on sohaistu muurahaispesää, niin homma pitää hoitaa loppuun asti.

Olen totaalisen kyllästynyt avohyllymeninkiin. Haluan asunnon, joka ei näytä opiskelija-asunnolta! Haluan asunnon, jossa säilytystilat ovat niin hyvät, että tavaraa saa ovien taakse ja laatikoihin piiloon kaikkien katseilta! Haluan asunnon, jossa tavarat eivät ole levällään lattialla, vaan varman lapsilukon takana! Haluan asunnon, jossa kukaan muu kuin minä ei koske minun tavaroihini - tai ainakin osaa kysyä luvan ennen kuin koskee! Tämän vuodatuksen kun eilen illalla miehellekin purin, hän myötämielisenä lupasi, että lähdemme etsimään uutta kirjahyllyä (jossa on ovia - paljon ovia!) sekä sopivaa lipastoa (tasoja - haluan tasoja olohuoneeseen. Ja ehkä makuuhuoneeseenkin kanssa.) heti, kun ehdimme. Sitten tietysti sohvakin kaipaisi uutta verhoilua. Onhan siinä jo kolmen lapsen jäljiltä puklut ja jotain muutakin epämääräistä, rispaantuneesta kankaasta puhumattakaan. Verhoilu tulee vain niin kalliiksi, että voisi olla järkevämpää ostaa kokonaan uusi sohva (vaikka tuo vanha onkin tosi laadukas ja hyvä).

Kunhan vuosi tästä vaihtuu, niin päästään tositoimiin. Ellei sitten ehditä muuttaa sitä ennen... ;)