Vanhassa vara parempi vs. uusi vuosi, uudet kujeet

Onpa aika mennyt nopeasti, kun jo huomenna saamme hyvästellä tämän vuoden ja ottaa vastaan uuden. Perheellinen uuden vuoden vietto eroaa suuresti niistä kerroista, joita vietettiin ilman perhettä. On tullut useampaankin kertaan hytistyä pikkukaupungin keskustassa vähissä vaatteissa ja ilman pipoa papaattien räiskymisen keskellä, kun aikoinaan se oli se tapa, jolla uutta vuotta vietettiin. Kun ikää tuli tarpeeksi, siirryttiin porukalla ravintolaan - joka lähes poikkeuksetta oli tupaten täynnä sekä ihmisiä että tupakansavua, eikä siinä tungoksessa päässyt liikkumaan eteen eikä taakse, puhumattakaan vapaasta istumapaikasta. Minusta on harvinaisen selvää, etten kovin noita aikoja kaipaa.

Parina vuonna ennen esikoisen syntymää järjestimme kotibileet uudeksi vuodeksi. Suurin osa hyvistä kavereista mukana juhlimassa, lämmintä ruokaa paljon, booliakin riittävästi, hyvää seuraa ja seurapelejä :) Tämä uudenvuodenviettotapa sopi minulle mainiosti.

Kun esikoinen syntyi, aloimme viettää ns. perheuuttavuotta. Käytännössä se tarkoittaa sitä, että olemme korkeintaan mummolassa, ammumme raketit hyvissä ajoin ennen puolta yötä, ja jos emme nukahda yhtä aikaa lasten kanssa viimeistään klo 22, saatamme lasten nukahtamisen jälkeen korkata kuohuviinipullon, istua television ääressä seuraamassa vaihtelevaa ohjelmaa ja jutella paikallaolevien aikuisten kanssa niitä näitä. Kohta alkaa ystäväpiirissäkin porukka olla sen verran lapsirutinoitunutta, että voisi olla mahdollisuus jonkinlaiseen yhteiseen uudenvuoden juhlintaan. Ei toki mitään valvojaisia, vaan sivistyneemmin vaikka uuden vuoden brunssi tai jotain muuta sellaista. Eihän tässä kukaan enää nuorru, ja läpi yön valvominen (ja ryyppääminen) ei enää samalla tavalla houkuttele, kuin joskus teininä.

Mitä sitten haluaisin mukaan vanhasta vuodesta?

Kahden lapsen äitinä oleminen on ollut tosi siistiä. Vaikka en olekaan jäänyt paitsi niistä vaikeistakaan hetkistä, jolloin toivoisi voivansa peruuttaa koko nykyisyyden. On itse asiassa ollut niin siistiä, että kolmen lapsen äitinä oleminen alkaa vaikuttaa entistä houkuttelevammalta idealta ;)

Olen solminut uusia ystävyyssuhteita, joiden toivoisin säilyvän edelleen. Sen lisäksi olen parhaani mukaan myös yrittänyt piristää joitain vanhoja ystävyyssuhteita, ja toivon, että se työ ei uuden vuoden myötä mene hukkaan.

Opiskeludraivi on kaikesta negatiivisesta huolimatta hyvä, ja toivon sen säilyvän. En vähiten siksi, että koulu olisi ohi, kun se toivottu kolmas lapsi putkahtaa maailmaan. Heti uuden vuoden alkajaisiksi pitääkin selvittää kevään opiskelusävelet. Mitä pitää tehdä ja missä tahdissa. Ja mitkä kurssit jäävät pakosta syksylle, vai jäävätkö.

Uudelta vuodelta toivon itselleni mm. hieman pidempää pinnaa. Tämä toivomus liittyy läheisesti siihen, että osaisin jakaa ajankäyttöni siten, että en joutuisi tekemään hommia niska limassa deadlinen häämöttäessä uhkaavana. Toivoisin myös, että osaisin arvostaa joka hetkeä siinä itsessään, enkä vasta jälkeenpäin katsottuna. Huomaan olleeni harvinaisen pahantuulinen tämän vuoden aikana, ja luonnollisesti toivon, että osaan jättää pahantuulisuuteni taakseni. Tähän tietty liittyy sekä tuo oman ajan käyttö sekä (mielestäni valtavan suuri) vastuunotto perheessä.

Mitään uudenvuodenlupauksia en tee! Eihän minulla ole edes paheita, joista pitäisi päästä eroon ;)

P.S. Mies innostui, ja päätti saman tien remontoida lastenhuoneen kunnolla. Nyt lastenhuone on tyhjä (ja kaikki tavarat sieltä hajasijoitettu ympäri muuta asuntoa, mm. sohva on keittiössä. No, se hyvä puoli siinä on, että enää ei keittiössä kaiu :) ), vanhat, päällemaalatut tapetit revitty irti seinistä (ja vanhat muovilistat myös) ja kolot ja reiät paikattu kitilllä. Huomenna kuulemma hiotaan ennen kuin lähdemme mummolaan uudenvuodenviettoon. Jippii! Siis sille, että on toivoa, että tämän "pilottiprojektin" myötä saisimme pikku hiljaa vähän ehostettua tätä asuntoa muutenkin. Johan tätä olen viimeiset kolme vuotta toivonutkin... :)

Tämäkin vielä

Esikoisella on ollut sitkeä yskä noin viikon. Joulun pyhinä hänellä oli myös kuumetta, joka mystisesti nousi iltaisin, oli päällä öisin, mutta aamulla jo poissa. Kun tultiin joulunvietosta kotiin maanantai-iltana, pyysin miestä viemään esikoisen lääkärille seuraavana päivänä.

Lääkärissäkäynti kesti n. 2 tuntia. Samalla käynnillä otettiin sekä verikoe että keuhkokuvat. Erittäin huonoa tuuria lienee se, että esikoisella on keuhkokuume toisen kerran seitsemän kuukauden sisällä. Tänään kävivät sitten miehen kanssa sairaalassa näytillä. Jälleen verikokeita ja keuhkokuvia. Tulehdusarvot olivat jo laskussa (esikoinen ollut 1,5 vuorokautta kuumeeton), mutta diagnoosi vahvistui siitä huolimatta keuhkokuumeeksi, ja lisänä vielä korvatulehdus. Tulivat apteekin kautta kotiin, ja huomenna olisi tarkoitus aloittaa lääkekuuri - tämänpäiväiset lääkkeet esikoinen sai jo sairaalassa. Sekä antibioottia että kortisonia että jotain inhaloitavaa. Kuurit kestävät pitkään, inhaloitavaa lääkettä pitää antaa peräti kuuden viikon ajan. Ja kun se kuuri loppuu, niin jälkitarkastukseen.

Käsittämätöntä, miten aikaisemmin niin terve esikoinen on nyt jo toista kertaa keuhkokuumeessa. Harmittaa hänenkin puolestaan tuo pitkien lääkekuurien syönti, mutta ei auta itku markkinoilla. Tärkeintä on, että hän tulee kuntoon. Nyt pitäisi miettiä, mistä tuo keuhkokuume tulee...

 

Projekti "lastenhuone"

Olen jo pitkään haaveillut toisen makuuhuoneen (ns. työhuoneen) muuttamista leikkihuoneeksi. Haaveistani olen miehellekin useaan otteeseen puhunut ja olen pyytänyt hänen apuaan projektin toteuttamiseksi, sillä yksin en sitä saa tehtyä. Ei ole aikaa eikä voimia. Olisi ihanaa saada kaikki nämä olohuoneessa pyörivät lelut pois jaloista (ja näkyviltä) jonnekin, jossa ne eivät minua häiritsisi, kun ovat kuitenkin sitten pitkin lattioita. Tulisi olohuoneestakin (minusta) viihtyisämpi, jos se ei olisi aina täynnä hujan hajan olevia leluja.

Tartuimme tuumasta toimeen eilen. Koko päivän purin työhuoneessa ollutta Lundian hyllyä. Mistä kaikki se tavara onkaan tullut, kysyn vain! Lapset pyörivät jaloissa, joten homma eteni verrattain hitaasti. Illalla seitsemän aikaan pääsimme siirtämään Lundiaa olohuoneen puolelle. Lapset auttoivat kantamalla mm. hyllylevyjä työhuoneesta olkkariin. Kun vähän ennen kymmentä saatiin lapset unten maille, alkoi kunnon tohina, eli hyllyn järjestäminen. Punkkupullon voimalla tehtävä sujui joutuisasti, ja saatiin järjestettyä jopa meidän uusi leikkihuoneemmekin ennen kuin menimme miehen kanssa nukkumaan. Projektin ensimmäinen vaihe käsitti lähinnä tavaroiden siirtämisen huoneesta toiseen. Projektin toisessa vaiheessa olisi tarkoitus maalata uuden lastenhuoneen seinät (valkoisen sijasta ovat enemmänkin harmaat, lisäksi seinissä on epämääräisiä reikiä, jotka pitäisi paikata) ja sen lisäksi maalata kappale seinää magneettiseksi liitutauluksi. On sitten lapsillakin ihan lupa piirtää seinään :) Sitä en tiedä, koska tuo toinen vaihe toteutetaan. Miehen tuntien mennee ensi vuoden puolelle...

Aamulla, kun esikoinen heräsi, hän ryntäsi saman tien uuteen lastenhuoneeseen leikkimään. (Niin, lastenhuone on edelleen ilman sänkyjä - päätimme jatkaa perhepedissä nukkumista, kun se on toistaiseksi kaikista vaivattominta niin.) Hyvin pian kuopus seurasi perässä. Ja ai että, kun tuntui hyvältä vain kuunnella sitä lelujen lattialle putoamista näkemisen sijaan! Enää ei tarvitse hermostua levällään olevista leluista. Ehei, voin vain vetää oven kiinni ;) Loistavaa, etten sanoisi.

 

Tapaninpäivän terveiset

Emme päässeet Tapaninpäivän rekiajelulle, vaikka olisikin ollut tarpeeksi lunta sen toteuttamiseksi. Sen sijaan huristelimme appiukon luo perinteisille Tapaninpäivän päivällisille.

Joulu oli mukavan rentouttava, vaikka esikoinen olikin kipeä ja minäkin kovassa nuhassa. Oltiin suunnitelmien mukaan anoppilassa, ja aattona syötiin hyvin, saunottiin hyvin ja rentouduttiin hyvin. Vesisade ei meitä haitannut juurikaan. Ja minua ei lainkaan, kun en nokkaani ulos pistänyt :) Lahjojakin tuli ihan kivasti, ja suurin osa niistä erittäin mieluisia. Lapset saivat hieman leluja, toisin sanoen juuri riittävästi, että jaksoivat niillä leikkiä.

Minä sain neulottua lähes kaikki keskeneräiset projektit loppuun. Nyt on itselläni hauska tupsupipo, treeneihin lämpöiset villasukat ja testaan, onnistunko huovuttamaan itselleni tumput, vai epäonnistunko surkeasti. Voin myös aloittaa villatakin neulomisen - langat ovat jo odottamassa. Suklaata tuli syötyä enemmän kuin laki sallii. Nyt ei teekään sitten yhtään mieli mitään makeaa, joten suurin osa lahjaherkuista jää varastoon odottamaan. Muistan, kun lapsuuteni jouluihin kuului joulupäivän aamuna aina seuraavanlainen aamupala: iso lasi kylmää maitoa ja maitosuklaalevy. Kun maito oli juotu ja suklaa syöty, otin toisen lasillisen maitoa ja join sen parin joulutortun ja -piparin kanssa. Nam :) Olen selvästi vanhentunut, kun nykyään joulupäivän aamupala koostuu järkevästi kaurapuurosta, teestä ja paahtoleivästä. Tai sitten yritän vain näyttää lapsille hyvää esimerkkiä...

Haave isosta talosta ja lämpöisen juhlavasta sukujoulusta elää edelleen. Anoppilassa joulu on kyllä lämmin, mutta ei kovin juhlava (tai en voi kutsua sitä siksi, jos jouluateriakin syödään verkkarit päällä). No, nyt joulu on tämän  vuoden osalta juhlittu ja jäämme odottamaan ensi joulua.

 

Joululoma

Mies piti sanansa, ja oli ekaa päivää joululomalla. Liekö sen kunniaksi, että esikoinen vuorostaan sairastui. Illalla hänelle nousi kuume, ja nyt onneksi nukkuu sitä pois - isänsä kainalossa :)

Minä leivoin tänään joululeivonnaisia. Valmiista pakastetaikinasta on niin hävettävän helppo leipoa, etten oikein tiedä, kehtaako tuota edes leipomiseksi sanoa... No, joka tapauksessa meillä on nyt viemisiksi joulutorttuja, pipareita ja gluteeniton maustekakku. Oli tarkoitus leipoa vielä pullataikinasta boston-pulla, mutta inspiraatio ja motivaatio loppuivat kesken. Piti myös muuten siivota ja vaihtaa lakanat, mutta en tehnyt sitäkään :)

Huomenna suuntaamme lounaisrannikolle joulunviettoon (ja hiljaa mielessäni toivon, jos vaikka ennättäisin ennen lähtöä pikaisesti imuroida. Olisi mukavampi tulla joulun jälkeen takaisin siivottuun kotiin...). Koska tämän vuoden joulu on näinkin lyhyt - vain vaivainen viikonloppu - päätimme viettää tämän joulun lähes kokonaisuudessaan anoppilassa. Tapanina käymme appiukon luona päivällisillä tosin. Viime joulun vietimme samoin lähes kokonaisuudessaan minun vanhempieni luona. Kyseessä oli ikään kuin rajapyykki. Sitä ennen reissasimme joka joulu kolmessa eri paikassa. Jos aattoa vietimme anoppilassa, joulupäiväksi ajoimme vanhempieni luo ja Tapaniksi sitten vielä appiukkoa moikkaamaan. Vanhempani ja appiukko asuvat samalla paikkakunnalla, joten se matka ei niin rasita, mutta anoppilasta vanhempieni luo - tai toisin päin - onkin sitten eri asia. Muistan eräänkin joulun, kun mies sisarustensa kanssa anoppilassa tyhjensi jouluyönä vaarin saaman konjakkipullon, ja niin vain jouduin sitten pääkallokelillä juoppokuskiksi joulupäivänä, kun meitä jo odotettiin seuraavaan kyläpaikkaan. Ei enää juoppokuljetuksia, kiitos. Teimme siis minun painokkaalla vaatimuksellani päätöksen, että lyhyet joulut pyrimme olemaan yhdessä paikassa, vaikka se vähän harmittaakin niiden puolesta, keitä ei sitten jouluna näe. Mies luonnollisesti haluaisi viettää kaikki joulut anoppilassa, missä on ne viettänyt lapsuudesta saakka, ja minä taas mielelläni olisin omien vanhempieni ja siskoni kanssa joulut, kuten olen ollut suurimman osan elämäni jouluista. Kompromissina sitten reissaamme, ja tällä hetkellä se sopii meille ihan hyvin. Haaveissa kyllä siintelee oma iso talo, jonne voisi kutsua rakkaimmat joulunviettoon. Silloin meidän ei tarvitsisi reissata, vaan me voisimme nauttia joulusta rauhassa, kun muut matkustaisivat meidän luo :) Utopiaksi tuo taitaa jäädä...

Oli miten oli, joulu alkaa nyt. Saa nähdä, ehdinkö koneelle välipäivinä. Toivotan kuitenkin tässä samalla sekä hyvät joulut että paremmat uudet vuodet!

 

Olenkohan...?

En olekaan tänne tainnut vielä kovasti ruikuttaa miehen työtahdista ja näennäisestä yksinhuoltajuudesta. Jos näin on päässyt käymään, niin teenkin sen nyt *sarkastinen hymy*

On varmaan kaikille tuttu se tutkimustulos, jonka mukaan alle kolmevuotiaiden lasten isät tekevät eniten töitä ja sen lisäksi myös mielettömiä määriä ylitöitä. Tämä pohjalla ei varmaankaan tule yllätyksenä se, että mies kuuluu tähän ryhmään. Välillä tuntuu, että jos hän saisi valita, hän olisi töissä 24/7 (ja onkin joskus). Ei, hän ei ole lääkäri eikä hän ole kansanedustaja (tekevätkö ne edes ympäripyöreitä päiviä, en tiedä), baarimikko, bändäri eikä yksityisyrittäjä. Itse asiassa hän on töissä melko pienessä it-alan firmassa, jolla on suuri (ja vaativa) asiakas, ja ilmeisesti mies on saatu uskomaan, että jos hän tekisi vain 7,5 tuntia töitä vuorokaudessa (niin kuin suurin osa järkevistä ihmisistä), koko firma menisi nurin ja mekin joutuisimme mieron tielle. Ihan oikeasti tuntuu, että ilman miestä koko firma menisi konkurssiin alta aikayksikön. Ja kyse ei todellakaan ole siitä, että hän olisi firman ainoa työntekijä - tai edes osakas. Jotkut voisivat sanoa häntä tunnolliseksi, minä sanon häntä tyhmäksi työnarkomaaniksi - tosin suurella rakkaudella ja hellyydellä. Onhan hän sentään _minun_ rakas tyhmä työnarkomaanini ;)

Oli miten oli, tilanteessa, jossa minä joudun hoitamaan (kouluni lisäksi), lapset ja kodin lähestulkoon yksin, kumppanin tyhmä työnarkomania alkaa suoraan sanottuna veetuttaa. Ei sen väliä, että hän myös (toivottavasti!) ottaa ylityötunnit rahana - vapaatahan hän ei ehdi edes pitää (toisin kuin muut firman työntekijät). Minä kun haluaisin, että meillä olisi joskus arki-iltoinakin molemmat vanhemmat yhtä aikaa kotona, tai että mies olisi joskus kotona sen verran usein ja pitkään, että huomaisi, miten raskasta on pyörittää taloutta siivoamisineen, kokkailemisineen ja pyykinpesuineen käytännössä yksin. Eipä raha siinä paljoa mieltä piristä - ellei sillä sitten palkata meille kodinhoitajaa ja kokkia ;)

Toisaalta, silloin kun mies on paljon poissa, saan minä tehdä kodista juuri sellaisen, kun haluankin. Eikä mies ole aiheuttamassa lisää sotkua jättämällä tavaroitaan "vääriin" paikkoihin tai unohtamalla viedä likapyykit likapyykkikoriin (miten sellaisen edes voi unohtaa, kysyn vain!). Eniten minua harmittaa tilanne lasten kannalta. Mietin, minkälaisen miehen- ja isänmallin mies heille antaa, kun lähes joka ilta esikoinen kysyy, saako hän valvoa siihen asti, kunnes isä tulee kotiin.

Kamalasti en viitsi tästä asiasta miehelle enää keuhkota, sillä eihän ihmistä voi muuksi muuttaa. Toivon vain, että hän huomaisi tilanteen ennen kuin on liian myöhäistä. Lapset kasvavat niin kovin nopeasti. Mitenköhän tilanne muuttuu, kun kuopuskin täyttää kolme, eikä perheessä ole alle kolmevuotiasta? Löysääköhän mies sitten töissä, vai kiristyykö tahti entisestään?

Mies tuli kotiin tunti sitten ja tokaisi, että nyt voisi aloittaa joululoman. Ääneen en viitsinyt hurrata, etten olisi kuulostanut liian ironiselta. Saa nähdä, kuin käy miehen joululoma-aikeiden, ja kauanko hän malttaa pitää näppinsä erossa töistä...

 

Näinkö tässä nyt kävi?

Tänään oli lapsilla viimeinen päiväkotipäivä ennen vajaan kolmen viikon joululomaa. Saman verran on heillä lomaa kuin minullakin. Lyhyt paluu kotiäitiyteen, siis.

Päiväkodissa kuopus oli ollut oma iloinen itsensä. Kotimatkalla bussissa oli jo vähän kränää ilmassa, ja kun päästiin kotiin, oli reppana ihan kuuma. Kuumehan se hänelle nousi - joululoman kunniaksi ilmeisesti. Ja nyt näyttää siltä, että minä seuraan perässä. Olo on ihan karmea: pää on täynnä räkää, yskä ärsyttää kurkkua ja keuhkoja jatkuvalla syötöllä ja nyt tuntuu siltä, että kuume on minullekin nousemassa. Niin että leppoisaa joulua vain meille *pöh*

Onneksi tänä jouluna menemme anopin luo kylään. Tarkoitus oli mennä jo torstaina (mikäli mies ottaa ylimääräistä lomaa - mikä kävisi oikein hyvin, on hän sen verran monta ylityötuntia tehnytkin) ja auttaa siivoamisessa ja ruuan valmistamisessa, mutta jos ollaan kipeitä, niin mennään vasta aatoksi. Se hyvä puoli tässä on, että ei tarvitse itse tehdä juuri mitään. Ei joulusiivousta, ei kuusen hankkimista, ei kinkun paistamista. Ikävää on tietysti sitten se, että kipeänä on ärsyttävä olla myös jouluna.

 

Joulukalenteri

Kun minä olin pieni, äiti hommasi minulle ja siskolleni joka vuosi uuden kuvakalenterin. Kerran saatiin suklaakalenteri (joka vielä silloin oli suuri harvinaisuus), ja sisko pentele söi ekana päivänä kaikki suklaat ja sen jälkeen kärtti joka aamu jouluun asti päästä osalliseksi minun suklaakalenteristani. Mummolla oli useana vuonna käytössä sama kuvakalenteri. Hän joulun jälkeen painoi luukut tiukasti kiinni ja laittoi kalenterin talteen seuraavaa joulunodotusta varten. Kyse ei suinkaan ollut vain piheydestä, vaan siitä, että kalenteri oli oikeasti tosi nätti. Aivan toista kuin nämä nykyajan Nalle Puh-, Puuha-Pete- ja Barbie-kalenterit.

Television joulukalenteria katsottiin silmä kovana. Ei ole Histamiinin voittanutta :) Nyt, kun olen esikoisen kanssa silloin tällöin seurannut tätä Yle kakkosen tämän vuoden joulukalenteria, niin olen kyllä sitä mieltä, että taso on laskenut. En panisi pahakseni, jos uusisivat Histamiinin joka vuosi.

Pörröllä on blogissaan kiva joulukalenteri. Helppo ja hauska lasten kanssa toteutettava askarteluvinkki jokaiselle päivälle. Meillä ei tosin joka päivä askarrella, mutta kivoja ohjeita nuo ovat silti :) Kalenterin seuraaminen on saanut minut miettimään, mitä muita erilaisia kalentereita sitä voisikaan olla.

Tanskassa yksi panimoista on lanseerannut erikoisolutkalenterin. Näin muistaakseni Hesari tiesi kertoa. Yksinkertaisuudessaan kyseessä on laatikko, jossa on 24 koloa, ja jokaisessa kolossa on yksi olutpullo. Ei kuulemma mitä tahansa olutta, vaan kaikki erilaisia (näin käsitin). Koska en olutta juo, voisin huolia vastaavan sisältäen esim. miniviinipulloja. Sekä punaista että valkoista, kiitos :) Tai sellaisen suklaakalenterin, jossa olisi 24 erisorttista pientä suklaalevyä *nam*

Entä jos kalenteri ei olisi mitään syötävää eikä juotavaa? Askartelun lisäksi kalenterissa voisi olla vitsejä tai mietelauseita. Yksi jokaiselle päivälle, paitsi jouluaatolle muutama helmi. Toinen hyvä kalenteri voisi olla tehtäväkalenteri. Yksi tehtävä - ei aina niin mieluinen - joka päivälle. Mitähän tapahtuisi, jos luukusta paljastuisi siivoustehtävä? Tai "käsky" soittaa vanhalle ystävälle, josta ei ole pitkään aikaan kuullut mitään?

Musiikkikalenterikin voisi olla aika kiva. Joka päivä pitäisi (tai saisi) kuunnella yhden erityisen musiikkikappaleen. Sekä klassista että ei-klassista. Jokaiselle jotain, ja kaikille kaikkea :) Värityskalenteri voisi olla lasten mieleen. Väritä eri kuva joka päivä. Jouluaattona kuvista saisi sitten koota taidenäyttelyn vaikka keittiön seinälle. Sitä sitten koko suku ihastelisi :)

Loistava kalenteri voisi olla palapelikalenteri: joka päivälle oma palansa, ja jouluaaton pala täydentäisi koko palapelin. Jos on oikein kätevä käsistään, tuollainen on suhteellisen helppo tehdä itse. 24-palaisia palapelejä saa toki valmiinakin, jos ei aika ja taidot riitä sellaista itse tekemään ;)

Ihmisille, jotka tykkäävät liikkua, oiva joulukalenteri olisi esim. sellainen, missä joka luukun takaa esiteltäisiin uusi Pilates- tai  Astanga-joogaliike. Ja sitten joulupäivänä (viimeistään, aatto kun usein on niin kiireinen) voisi tykönänsä suorittaa 24 liikkeen harjoitusohjelman. Mikään ei estäisi harjoitusohjelman jatkamista joulun jälkeenkin. Ja kun siihen olisi totutellut joulunodotuksen 24 päivän ajan, voisi melko helposti käydä niin, että harjoitusohjelman tekemisestä tulisi hyvä rutiini. Eikä varmasti edettäisi liian nopeasti!

Näillä ideoilla ei muuten sitten ole copyrightia, eli ovat vapaasti käytettävissä *vink vink* ;)

 

Minä itte!

Jeps, olemme taas siinä vaiheessa, kun meidän perheessä yleisin sanonta on "Minä itte!" Esikoinen sanoo sen suunnilleen näin: "Mä haluuuuun ja mä osaaan", kuopuksen versio samasta asiasta on: "miä ite!" Eikä maanittelut, suostuttelut, pienet kiristykset tai muut keinot auta, itse on annettava tehdä, tai taivas repeää.

Ei siinä mitään, jos nämä minä itte -jutut olisivat yleensä sellaisia, mistä olisi jotain hyötyäkin. Jos on kyse lelujen keräämisestä, niin ei varmasti onnistu. Pukeminen sujuu, jos ovat sillä tuulella. Yllättäen kuopus on tässä asiassa huomattavasti innokkaampi kuin esikoinen. Vaikka hänellä onkin vielä paljon vaikeuksia paitojen ja sukkisten kanssa ja vaikka hän saa raivarin heti, kun edes vihjaisee siihen suuntaan, että voisin häntä auttaa *huoh*

Jos aina olisi aikaa ja jaksua, niin totta kai saisivat tehdä itse niin paljon kuin haluaisivat. Mutta kun on oikeasti tilanteita, jolloin minä haluan vain saada hommat tehtyä ja etenemään niin kuin _minä haluan. Silloin ottaa suuresti päähän koko minä itte -touhu. Eikä auta muuta kuin joko tehdä itse ja kuunnella sitä mieletöntä huutoa, mikä siitä seuraa, tai antaa lasten tehdä, ja seurata vierestä leukaperät kireinä, naama punaisena ja savu korvista nousten. Yhden lapsen kanssa sitä keksi kaikenlaisia kompromisseja, jotta sai asiat sujumaan hieman jouhevammin. Nyt kahden  lapsen kanssa sitä on joko täysin mielikuvitukseton tai vain väsynyt (ja/tai vittuuntunut), eikä ajatus kulje senkään vertaa. Esikoisen kanssa pystyy jo vähän neuvotella asioista. Kuopuksen kanssa neuvottelu on hankalampaa, kun hänellä tuo puhe ei vielä kovin hyvin kulje. Tosin kaksisanaisia lauseita tulee enenevässä määrin (esim. "syö lettu" :) ), mutta suurin osa sanoista on vielä melko epäselviä. Koita siinä sitten neuvotella...

Tässä elämäntilanteessa ja tämän vaiheen ollessa päällä sitä osaa arvostaa aikuisseuraa puhumattakaan siitä ajasta, kun saa olla ihan yksin ja tehdä asiat niin kuin ne itse haluaakin tehdä.

 

Joulu tulla jolkottaa

Tunti sitten loppui tämän vuoden viimeinen koulupäivä, ja virallisesti pääsin joululomalle. Hurraa!! Lomafiiliksiä vähän latistaa se, että maanantaina olisi tarkoitus vielä pukertaa muutaman kirjoitustehtävän kimpussa, mutta vasta maanantaina :) Onhän tässä viikonloppukin välissä. Lapsilla viimeinen päiväkotipäivä ennen joulua on tiistaina, ja sen jälkeen olenkin taas kotiäiti tammikuun yhdeksänteen päivään asti, jolloin palaan koulunpenkille. Miehen lomista ei ole tietoa. Toivon, että hän voisi edes muutaman päivän pitää vapaata, mutta se nähdään sitten.

Eilen vein joulukortit postiin. Kaksi yötä niitä askartelin. Sitä ennen oli saatava yhdistyksen joulukorttiprojekti alta pois :) Olen täysin hurahtanut korttien askarteluun (samoin kuin neulontaan - neljäs villasukkapari työn alla, samoin kuin uusi pipo, villatakki, villahousut ja huovutetut tumput), ja nyt jo suunnittelen _ensi vuoden joulukorttien designia. Halvat on huvit, joo.

Lahjatkin ovat valmiina lähes kaikille niille, ketkä niitä meiltä tänä vuonna saavat. Ei niistä sen enempää, ettei yllätys paljastu ;) Miehelle vinkkasin eilen - Hesarista luetun perusteella - oman lahjatoiveeni, timanttisormuksen. Sanotaanko, että toiveesta ainakin 3/4 on vitsiä. Niin, Hesarissa luki muutama päivä sitten, että ei voi mennä pieleen, jos antaa naiselle lahjaksi timantin. Olisi ihan kiva tietää, miltä tuntuisi saada timantti lahjaksi. Mieluiten tietysti sellainen, jonka voi paljain silmin havaita ;)

Ihan oikeasti, tällä hetkellä minulla ei ole mitään sen kummempia lahjatoiveita. Ei ainakaan sellaisia, mitä saisi kaupasta. Lahjakortti kangaskauppaan tai lankakauppaan olisi erittäin mieluinen yllätys. Uusi 1000 palan palapelikin otettaisiin mielihyvin vastaan. Ja jos saisin varmuuden siitä, että kevään opiskelut menevät putkeen, olisin ikionnellinen lahjansaaja.

Lapset varmaan saavat taas kasapäin leluja. Parina aikaisempana vuonna olen joulukuun alussa kirjoittanut kirjeen "joulupukille", jonka mukaan lapset ovat sitten suurimman osan lahjoistaan saaneet. Tänä vuonna en ole kirjettä ennättänyt rustata. Lisäksi esikoinen alkaa olla jo sen ikäinen, ettei pahemmin perusta pehmeistä paketeista. Itse haluaisin hänen saavan uudet pussilakanat (esim. se Nalle Puh ja Möhköfantti on tosi kiva), luistimet ja kypärän (näistä on onneksi jo sovittu anopin kanssa) ja sen leikkihuoneen, joka pitäisi miehen kanssa toivottavasti ennen kesää remontoida. (Leikkihuone on muuten tosi vaikea kääriä lahjapaperiin, enkä usko, että kirjallinen lupaus sen tulemisesta esikoista kovin ilahduttaisi...) Kuopukselle toivon niin ikään uusia pussilakanoita. Taaperoautokin voisi olla kova sana - tai sitten siitä tulisi vain riitaa esikoisen kanssa *huoh* Onpas tämä vaikeaa, tämä lahjojen miettiminen.

Vaikka vietämmekin joulua poissa kotoa (anopin luona tänä vuonna), olen ajatellut viimeistään ensi viikolla leipoa satsin pipareita ja torttuja. Suunnitelmissa oli elämäni ensimmäisen (ihan totta!) piparkakkutalon tekeminen, mutta kovin suuritöisenä taitaa se siirtyä ensi jouluun. Oveen ripustin joulukranssin jo viime sunnuntaina, samoin jouluvalot on laitettu jo päälle. Parvekkeella ne ovat muovikuusessa ja keittiössä on ikkunalla perinteinen (sähkö)kynttelikkö. Heti, kun löydän meidän messinkisen joulutähden, ripustan sen makuuhuoneen ikkunaan. Voi olla, että tuokin jää ensi jouluun...Ja jotta pääsisin joulutunnelmaan, olen ajatellut siivota joululaulujen tahtiin :) Tämän tosin teen silloin, kun lapset ja mies ovat poissa kotoa. Siivoamisesta ei nimittäin tule mitään, jos paikalla on liikaa häiriötekijöitä.

Nyt kun vielä sataisi kunnolla lunta, olisi oikein mukavaa odotella joulua. Joka muuten onkin jo viikon kuluttua, kääk!