Geenit

Minulla on ehdotus geenitutkijoille. Asia tuli mieleen luettuani uutisen tästä geenitutkimuksesta, joka sinällään oli ihan mielenkiintoinen. Nimittäin vaikuttaisi siltä, että minulla ja miehelläni on jossain historian hämärässä (n. 10 000 vuoden takaa) sama esivanhempi. Yllätys yllätys! :)

Valitettavasti siisteys- ja järjestyksenpitogeeni puhumattakaan en hukkaa tavaroitani -geenistä ei ole siirtynyt samalla tavalla sukupolvelta toiselle. Ei edes suoraan alemmalle sukupolvelle, jos meidän lapsiin on uskominen. Olen nähnyt paljon vaivaa saadakseni niin sanotusti vanhan koiran oppimaan uusia temppuja. Esimerkiksi ulko-oveen (tosin lasten silmien korkeudelle, siinäköhän vika piileekin?) olen askarrellut hienon muistutuksen avaimien ja puhelimen mukaanotosta, kun ovesta ulos kulkee.

Siitä huolimatta mies lähti tänään aamulla töihin niin, että kännykkä jäi kotiin. VAIKKA olin noin viisi minuuttia aikaisemmin muistuttanut vielä suullisestikin luurin mukaanotosta. K Ä S I T T Ä M Ä T Ö N T Ä !!!! Aikoinaan sain tarpeekseni siitä, että noin kuukauden välein jouduttiin hankkimaan herralle <3 uudet kotiavaimet, kun edelliset vain hävisivät aina jonnekin, joten ostin housuihin kiinnitettävän avainketjun, jonka ansiosta avaimien katoaminen väheni minimiin. Olen yrittänyt ehdottaa samaa systeemiä tuohon puhelimeenkin, mutta kuulemma se ei olisi katu-uskottava...

Nyt lapsetkin ovat kunnostautuneet tällä samalla saralla. Esikoisen uusi puhelin hävisi viikon käytön jälkeen - hups vain. Sitä on etsitty kissojen ja koirien kanssa niistä paikoista, missä se esikoisen mukaan "ihan varmasti voisi olla". Eipä ole löytynyt. Jätän mainitsematta, monesko kerta tämä oli. (Ja samalla käytän tilaisuuden hyväkseni hehkuttamalla simpukkapuhelinta, joka oli niin hyvää tekoa, että kun yhtenä keväänä löytyi lumikasan peittämän puupinon alta vietettyään siellä koko talven eli useamman kuukauden, se latauksen jälkeen toimi moitteettomasti. Kunnes kohtasi surullisen loppunsa menemällä hajalle lopullisesti puoli vuotta ihmepelastumisensa jälkeen.)

Jatkuvalla syötöllä puhelimien lisäksi myös avaimet ovat hukassa. Ja kummallakin koululaisella on samanlaiset avainketjut kuin isällään. Eilen etsittiin tokaluokkalaisen avaimia samoin kuin tänä aamunakin. Tultiin siihen lopputulokseen, että ne ovat todennäköisesti takin taskussa. Ja takki jäi eilen illalla kaverille. Viidesluokkalainen ihmetteli, mihin kummaan hänen pöydälle jättämät avaimet olisivat voineet hävitä. Kysyin, mitä ne pöydällä tekivät, kun pojalla oli farkut jalassa, ja farkuissa hyvät taskut sekä vyönlenkit, joihin avainketjun saa näppärästi kiinni. Sain vastaukseksi olankohautuksen. Huoh.

Siisteysgeeni on myös asia erikseen. Olen surullisena todennut, että vaikka sinisilmäisyys ja vaaleatukkaisuus onkin periytynyt minulta ja mieheltä lapsille, on todennäköisesti siisteysgeeni kuitenkin DNA:ssa niin heikko, että jää epäjärjestysgeenin yliajamaksi mennen tullen. Käytännössä tämä useamman vuoden empiiristen havaintojen tuomalla varmuudella tarkoittaa sitä, että epäjärjestysgeeniä kantava ihminen ei huomaa jättävänsä paikkoja epäjärjestykseen. Annan esimerkin: Ruokailu. Kaikki tietävät, että kun menet keittiöön ja otat jääkaapista itsellesi - sanotaan nyt vaikka - jugurtin, niin sen syömiseen tarvitset lusikan. Ja jugurtin syötyäsi viet lusikan astianpesukoneeseen ja kipon sekä sen alumiinisen kannen roskikseen. Eikö niin? Niinhän sitä luulisi! Valitettavasti ne ihmiset, joilla epäjärjestysgeeni on voimakkaampi kuin siivousgeeni, jättävät hyvin suurella todennäköisyydellä tyhjän purkin, sen kannen ja käytetyn lusikan niille sijoilleen ja poistuvat tyytyväisinä paikalta. Tai hoitavat siivouksen puolittain viemällä kyllä purkin roskikseen, mutta jättävät lusikan tiskipöydälle ja unohtavat kokonaan, että purkissa oli kansi, joka myös kuuluisi roskikseen. Eikö olekin raivostuttavaa? Minusta on. Kas näin:

Vetoankin siis tutkijoihin: voiko tällaiseen "geenivirheeseen" vaikuttaa mitenkään muuten kuin nalkuttamalla, paasaamalla ja muistuttamalla? Täällä nimittäin alkavat keinot olla vähissä...

Hyvä työ

En ajatellut kirjoittaa päivän hyvästä työstä, vaan omasta työstäni. Siitä, mistä palkka minulle maksetaan. Kai sekin on "hyvä työ" siinäkin mielessä, että se saa myös muut kuin itseni hyvälle tuulelle ja iloiseksi. Ainakin mitä oppilaita on uskominen ;)

Työssäni on monta hyvää puolta. Ensinnäkin työaika. Aamut ja päivät saan viettää miten haluan, ja iltaisin sitten hypin ja hillun tanssisalilla 4-5 tuntia kerrallaan. Iltavirkun unelmajobi ;) Työ on kuitenkin kaksiosainen. Aamulla ja päivällä hoidan suunnittelun ja illalla sitten sen suunnittelun toimeenpanon. Suunnittelussa on hommaa kyllä. Musiikit tulevat cd-levyiltä ja jokaiseen liikesarjaan pitää valita tunnelmaltaan, tempoltaan ja rytmiltään sopiva musiikki. Ja mielellään riittävän pitkä tai sopivan lyhyt. Käytännössä siis yhden tanssitunnin suunnitteluun menee n. puolitoistakertainen aika. Ihan itse voi kukin laskea, kuinka paljon suunnittelua vaativat ne 17 viikottaista opetustuntia ;) Ei se kuitenkaan niin kamalaa ole, kuin tuo antaa ymmärtää, nimittäin lähestulkoon samoilla suunnitelmilla mennään 3-4 viikkoa.  Jos olisi se pianisti tunnilla, ei tarvitsisi musiikkia niin miettiä, vaan voisi suunnitella hieman vapaammin. Mutta jos jossitellaan, niin lehmätkin lentää...

Toisekseen työn laatu. Töissä ei juurikaan istumaan ehdi. Käytännössä tulee liikuttua vähintään tuo 17 tuntia viikossa. Ei tahti joka viikko tai joka tunti ole sellainen, että hiki opettajaltakin lentää, mutta jos olisi askelmittari, niin siinä kyllä numerot vaihtuisivat rivakkaan tahtiin :) Varmaan ymmärrettävää, että liikkuva työ vaatii rauhalliset harrastukset :D Viikonloppuisin ja lomilla mieluiten vain olisin ja löhöäisin, jos saisin valita. Kolmen aktiivisen lapsen äitinä valinnanvapaus on tosin harvinainen käsite. Niinpä olen onnellinen rauhallisista aamuista ja päivistä, kun saan olla rauhassa kotona lasten ollessa koulussa ja eskarissa. Jos en silloin tunteja suunnittele, niin mukavasti menee aika sohvalla tai ompelukoneen ääressä istuessa. Eikä harmita yhtään :)

Kolmanneksi on ihan pakko mainita ne opettajien kutsumuskuukaudet, kesä- ja heinäkuu. Loma-ajat ovat ihan samat kuin koululaisilla. Viikon syysloma, mukavan pitkä joululoma, viikon talviloma, pääsiäisvapaa, vappuna sekä aatto että päivä vapaat ja kaiken kruununa kymmenen viikon kesäloma. Mutta tässä loma-asiassa on myös se varjopuolensa: löhöilyyn ei ole aikaa, kun muukin perhe on lomalla ja vaatii yhteisiä aktiviteetteja. Olen useamman kerran miettinyt, miksi yhteistä aikaa ei voisi viettää myös sohvalla loikoilemalla, vaan aina tekemällä jotain aktiivista yhdessä...

Neljäntenä ja viidentenä tulevat sitten ihanat oppilaat ja upea työympäristö. Ei haittaa, että toimipisteitä on useampi, kun jokaisessa niissä tuntee olevansa kuin kotonaan ;) Tunne tosin saattaa tulla myös siitä, että samoissa saleissa hengasin nuoruusvuosinani useamman tunnin viikossa...

Kaikkea tätä hyvää tasapainoittavat sitten ne ei niin kivat puolet. Matala palkka näyttäisi olevan pysyvä ja muuttumaton osa taiteellisella alalla toimivien työtä. Niin, ja sosiaalinen elämä on kutistunut huomattavasti ja tapahtuu pääosin verkossa. Kun itse on kaikki arki-illat kiinni töissä ja ystävät vuorostaan työskentelevät päivisin, ei tapaamisiin juurikaan jää aikaa. Onneksi sentään on netti! Ilman sitä olisi varmasti vieläkin yksinäisempää.

Yhtään syyllisyyttä en pode kuitenkaan siitä, että NAUTIN päivistä yksin kotona. Tai siitä, että nyt on miehen vuoro hoitaa lapset iltaisin. Onhan se nyt paljon helpompaa, kun lapset ovat kouluikäisiä kuin mitä oli silloin, kun talo oli täynnä alle kouluikäisiä ja he olivat kotiäidin - eli minun - vastuulla ja hoidossa koko päivän heräämisestä nukkumaanmenoon. Kun ekat 7 vuotta ne hommat hoidin minä, niin en suostu syyllistymään siitä, että nyt on miehen vuoro. Hänhän on ollut pääasiallisessa hoitovastuussa nyt vasta 3,5 vuotta. Kyllä siihen vielä muutama vuosi mahtuu ;)

Remontti jatkuu

Muutto vanhaan omakotitaloon reilut 4 vuotta sitten oli varma merkki siitä, että aika ei asukkailla käy pitkäksi. Aloitimme remontoinnin heti, kun vanhempani, siis talon entiset asukkaat, saivat uuden talonsa valmiiksi ja muuttivat sinne. Joka vuosi on tehty jotain sillä saralla, ja nyt olemme päässeet jo siihen pisteeseen, että yläkertaan rakennetaan kolmatta makuuhuonetta viikon kuluttua 6-vuotta täyttävän eskarilaisen iloksi. Tähän astihan hän on saanut jakaa toisen yläkerran (isoista) makuuhuoneista veljensä kanssa, ja yhteiselo ei aina ole ollut kovin auvoista eikä sopuisaa. Mutta kohta siihen tulee muutos :)

Viikko sitten mies ja isäni aloittivat homman:

Uudesta makkarista tulee selvästi pienempi kuin mitä ne kaksi aikaisempaa ovat. Näin saatiin säilytettyä lasten olkkari ja minun työtilani - joka juuri tällä hetkellä on remonttivarastona, joten saan töitä tehdä "evakossa". Hmph. Huoneeseen mahtuu kyllä sänky, vaatekaappi ja kirjoituspöytä, ja vapaata lattiapintaa jää n. 1,5 neliön verran. Mutta pikkuneidille se kuulemma riittää, ja hyvä niin. Ja ainahan on mahdollisuus vaihtaa jomman kumman veljen kanssa huonetta. Ei mihinkään kiveen ole hakattu, kuka missäkin huoneessa majailee :)

Saman viikonlopun aikana miehet saivat uuden seinän levytettyäkin:

Eilen mies kittasi ruuvienpaikat ja saumat, ja tänään olisi tarkoitus pohjamaalata tuo uusi seinä, jos illalla  aika riittää. Itse olen töissä, enkä pääse maalausurakkaan osallistumaan. Voi harmi.

Kun huone on jossain vaiheessa (ennen joulua) saatu valmiiksi, alkaa portaidensiirto-operaatio. Alkuperäinen idea oli vaihtaa portaat uusiin niin, että niiden kulkusuuntakin vaihtuisi. Tarjouksiakin uusista portaista ehdittiin pyytää, kun isäni keksi, että siirretään portaita vain vähän "taaksepäin" niin, että ylös tulee tasanne ja alas tulee tasanne. Vanhat portaat siis tuunataan uusiksi. Ja tämä toki sopi meillekin. Kyllä siinä muutaman euron säästää ;) Toistaiseksi siis talonväki mahtuu tuosta kapeasta portaiden ja uuden seinän väliin jääneestä raosta kipittelemään, mutta kohta ei tarvitse enää vetää vatsaa sisään, kun tasanne kasvaa kokoa. Ja saman operaation jälkimainingeissa saan vihdoinkin kauan kaipaamani siivouskaapin portaiden alle.

Melkein voisi sanoa, että ennen kuin pitää aloittaa uusi remonttikierros, viimeisiä viedään. Kesän ulkomaalauksen jälkeen seuraavat maalit vedetään laudoitukseen joskus 10-15 vuoden kuluttua, joten sillä saralla saamme hengähtää. Sisällä remonttia kaipaavat tämän urakan jälkeen vielä vessat sekä ylhäällä että alhaalla. Ja tietysti se kellarin tyhjennys, joka tuntuu olevan läpipääsemätön urakka...

Askel kerrallaan siis, kun ei ole vaihtoehtoja :) Ottaen huomioon, että edelleen osa tavaroista on "väliaikaissäilytyksessä" (hah, kenelle yritän tuota uskotella!), homma on sujunut ihan hyvin. Seinät ovat edelleen paljaat, kun kaikki taulut, valokuvat ja muut on muuttolaatikossa jossain, mutta siihen tulee pian muutos. Tilasin nimittäin seinille piristystä sisustustarroja myyvästä nettikaupasta. Meinasi mopo karata käsistä, mutta onneksi tarrojen hinnat olivat sitä luokkaa, että se vähän hillitsi naksuttelua :)

Valmista tulee, vaikkakin hitaasti.

Rytmi geeneissä

Kyllä tämä elämä on ihmeellistä! Ja kiitän onneani siitä, että olen valinnut ammatin, jossa työt tehdään puoliksi kotona ja se toinen puoli työpaikalla illalla. Iltavirkulle järjestely sopii kuin nenä päähän, nääs. Olen antanut itselleni kertoa, että iltavirkkuus/aamuvirkkuus on geeneissä. Rytmiä voi toki hieman muuttaa, mutta silloin, kun siitä ei tarvitse kynsin hampain pitää kiinni, se luisuu siihen, mikä on kenellekin luontaista. Minulle siis se, että iltapäivällä klo 15 aikaan alkaa elämä luistaa :)

Raskasta tästä kuitenkin tekee se, että koululaiset pitää herättää usein jo klo 7 aamulla, että ehtivät kahdeksaksi kouluun. Eskarikin alkaa niin, että viimeistään puoli kymmeneltä ollaan siellä jo täydessä vauhdissa. Käytännössä unet jäävät tällä äidillä väkisinkin lyhyiksi, kun peti kutsuu vasta keskiyön paremmalla puolella, mutta herätyskello kiskoo sängystä ylös kukonlaulun aikaan.

Päiväunet eivät ole minua varten. Siitäpä vasta riemu syntyisikin, jos nukkuisin päivällä, kun olen yksin kotona vapaa-aikaani viettämässä! Valmiiksi valtavirran näkökulmasta myöhäinen rytmini menisi taatusti entistä enemmän sekaisin, ja aamuisin ei enää valokynäkään peittäisi mustia silmänalusia ja alati kasvavia silmäpusseja. Sellainen luonnollinen rytmi olisikin minulle niinkin lupsakka, että aamulla herätys olisi klo 10 ja illalla vetäisin peiton korviin 1-2 aikaan. Tulisi nukuttua mukavat 8-9 tuntia, herääminen olisi rennon letkeää ja virkeimmät tunnit käyttäisin töitä tehden tanssisalilla oppilaita ohjaamassa ja kannustamassa. Mutta ei. Koulumaailman kellon mukaan tässä on elettävä niin pitkään, että rakkaat lapsoset oppivat itse heräämään ajoissa, hoitamaan aamiaispuuhat ja lähtemään ajoissa kouluun - niin hiljaa, etten minä herää ulko-oven kolahdukseen :) Ihan kamalan luottavainen en ole siitä, että tämä ihanneolotila tulisi saavutettua ennen kuin esikoinen on lukioiässä. Ja jos merkit paikkansa pitävät, niin silloinkin se olen minä, joka huolehtii aamuherätyksistä. Esikoinen tosin on enemmän aamuvirkku kuin illanvirkku, mutta keskimmäinen on tullut enemmän minuun, kun jo kymmenen aamuina herääminen klo 9 tekee tiukkaa (ja jo nyt, vaikka vielä on mukavan valoisaa, kun kello soi), samoin kuin eskari-ikäinen kuopuskin. Joten kai se on jälleen äidin mukauduttava muun perheen tarpeisiin... Niin että mitä täällä enää hereillä hillutaan? Nukkumaan mars, niin sitä ehtii ainakin 6,5 tuntia nähdä kauniita unia.

Muutto

Tervetuloa uudet ja vanhat lukijat :)

Hyppäsin Vuodatuksesta nyt kokonaan Bloggerin puolelle turhamaisuussyistä: täällä on paremmat sivupohjat :D

Kuvia vanhoihin kirjoituksiin palautan sitä mukaa kun ehdin - eli aika pian ;)

Hengissä ollaan

... vaikka samaa ei voi ihan sanoa tästä blogista. Jopa ne muutamat kuvat vuodesta 2009 eteenpäin ovat hävinneet kuin tuhka tuuleen ilmeisesti Vuodatuksen palvelinta kohdanneen onnettomuuden seurauksena. No, kuvat ovat minulla kyllä tallessa, ehkä saan ne tänne joskus siirrettyä uudelleen.



Kesä tuli, oli ja meni. Käsityöblogiini kirjoitinkin paljon siitä, mitä tein keväällä. Nimi kyllä kertookin... ;) Huhti-toukokuussa oli työn puolesta kiireistä mutta ihanaa aikaa. Toteutin yhden pitkäaikaisista haaveistani ja ompelin alusta loppuun itse tutu-puvun. Se on siis se klassisen baletin esityksissä käytetty lyhyt tyllistä tehty hame, joka leviää tanssijan lanteilta kuin lautanen. Innostuin niin, että tilasin Jenkeistä vinot pinot hienoja tanssipuvuissa käytettyjen korsettien kaavoja. Olin niin urhea, että poljin pyörällä kamalassa vastatuulessa Naapurikaupungin Eurokankaaseen ostamaan taftia ja tylliä ja sifonkia ja rigilene-nauhaa ja hakasia, että sain tehtyä lisää esiintymispukuja :D Minkäs sitä ihminen luontaiselle maanisuudelleen mahtaa ;)



Nyt on siis arki jälleen edessä. Opettajan kutsumuskuukaudet ovat takanapäin, ja täytyy sanoa, että töiden alkamista en olekaan pitkään aikaan näin paljoa odottanut. Pää pursuaa ideoita ja kropallakin on kamala tarve päästä jo tekemiseen käsiksi. Puhumattakaan siitä, että yhteisen 10 viikon loman jälkeen tiiviisti perheen kanssa - lukuunottamatta miehen kanssa Roomaan tekemäämme 4 päivän matkaa ennen juhannusta ja 3 päivän Lontoon työmatkaa heinäkuun alussa - on aivan i-h-a-n-a-a!! saada jälleen päivisin omaa aikaa silloin, kun lapset ovat koulussa ja eskarissa. Ne tunnit ovatkin sitten arvokkaita! Osa niistä menee luonnollisesti töiden tekoon, kun tämä työ nyt on tätä, että puolet tehdään yksin kotona ja puolet oppilaiden kanssa tanssisalissa, mutta noin joka toinen viikko päivän tunnit ovat vähemmän työpainotteisia, eli saan ommella! Tai lukea! Tai katsoa televisiota! Tehdä mitä haluan - rauhassa!



Lapsista koulun alkaminen ei ole kivaa. Esikoinen on - niin sanoakseni - aivan kypsä. Keskimmäinen on vähän innostuneempi, onneksi. Kuopus olisi halunnut jo tällä viikolla päiväkotiin kavereita moikkaamaan, ja oli tänäänkin hirveän pettynyt, ettei menty. Eskari siis on vanhan päiväkodin yhteydessä, ja moni päiväkotikavereistakin siirtyy samaan eskariin. No, tulee lisää lomia. Syyslomakin on jo 10 viikon kuluttua. Ja siitä joululomaan on "vain" kahdeksan viikkoa. Aika menee niin nopeasti - kuten on huomattu - että ei sitä huomaakaan ;)



Ai, mutta tehtiinhän me kesällä muutakin kuin lomailtiin! Tämä vanha talo sai uuden maalipinnan. Ensin skrapattiin vanha maali pois alakerran vaakalaudoituksesta. Sitten pestiin yläkerran pystylaudoitetut seinät, joissa maali oli vielä hyvässä kunnossa. Ihmekö tuo, kun lauta on siellä uudempaa, vasta 90-luvun alusta, kun alakerran kohdalla lauta on 50-luvun alusta. Sitten maalattiin. Ei me mitään telineitä hankittu, tikkailla keikuttiin, ja hyvin se niinkin sujui :) Enkä usko, että aikaakaan olisi säästetty yhtään. Sää ei maalareita suosinut, joten koko urakka kesti ensimmäisestä skrapanvedosta maalausvälineiden puhdistamiseen vajaan kuukauden verran. Kraah! Siihenhän se kesä sitten menikin :-P Jännä, miten päällimmäisenä mielikuvana tästä kesästä on sää. Nimenomaan selvästi kurjempi sää, jos vertailukohtana ja tavoitteena pitää kahden viime vuoden kesiä. Minäkin tilasin toukokuussa nettikaupoista ihania hellemekkoja. Ehkä kaksi kertaa tarkenin niissä olla. Pöh. Nyt täytyy toivoa intiaanikesää ;) Kelpaisi sitä keskipäivän vapaat tunnit viettää aurinkoisella terassilla istuen ja päivää paistatellen... :)

Lunta tulvillaan

 Tulihan sitä sitten, vihdoinkin! Siis lunta. Ja kuulemma lisää on vielä luvassa. Alkaa olla se aika vuodesta, kun jalkakäytävät ovat vain kolmanneksen normaalileveydestään. Harmittavasti niitä myös hiekoitetaan, joten pulkalla nuorimmaisen vieminen päiväkotiin ei ole enää mikään yksinkertainen homma. 

Ei minulla ole mitään lunta vastaan. Pakkanenkin on ihan ok, sillä pukeutumiskysymyshän se vain on. Käytössä ovat siis jo olleet paksut neulepaidat, villasukat sekä toppahousut. Sormet pysyvät lämpöisinä, kun normihanskojen päälle vetää huovutetut tumput :)

Tältä meidän pihassa näyttää nyt:

Huolimaton talonmies (siis minä ;) ) jätti puutarhakalusteet terassille syksyllä. Klaffituolit laitoin kyllä kasaan ja tuulikaapin seinustalle, mutta pöytää en ehtinyt purkaa ja viedä kellariin talvisäilytykseen. Niinpä kun katolta tuli lumet alas loppiaisen jälkeen, pöytä jäi kasan alle ja toimii nyt jälkikasvun "pikku-Alppien" huippuna. Olin kesällä ajatellut kolaavani terassin lumesta sitten kun sitä tulee, mutta ajatukseksi se jäi. Katolta alashumahtava lumi vain on niin painavaa, että sitä ei normikolalla kolata. Täytyy siis odotella kevättä ja lumien sulamista itsekseen. Harmi sinänsä. Ja täytyy toivoa, että terassi on suht hyvässä kunnossa säilynyt tuolla lumien alla.

Meidän perheen lokakuun alussa alkanut juhlakausikin osoittaa päättymisen merkkejä. Hätänumeropäivänä syntynyt keskimmäinen juhli kaverisynttäreitään oikeana päivänä, mutta kakkukahvit sukulaisille ja kummeille järjestetään vasta hiihtolomaviikon päätteeksi. Sitten onkin aika hengähtää juhlien järjestämisten suhteen ja keskittyä työasioihin ;)

Kulttuuria ja sivistystä

 Jo työnikin puolesta minun pitäisi päästä "sivistämään" itseäni lähinnä balettiesityksiin katsomaan. Joulukuun alussa kävin katsomassa Kansallisbaletin Don Quijoten ja hurmaannuin näkemästäni. Innostuin varailemaan lippuja eri tapahtumiin sekä vain itselleni että koko perheelle. Niinpä tammikuun toinen päivä suuntasimme kulkumme koko konkkaronkka Helsinkiin Kansallisteatteriin. Ohjelmassa oli Saiturin joulu, tuo klassikkojoulusatu. Tykkäsimme kaikki! (Tunnetta ei vähentänyt yhtään se, että kuopuksen kummisetä oli esiintymässä, ja tietysti hänelle vietiin myös kukkia :) )

Tänään vein kuopuksen (5v.) ja kummityttöni (6v.) katsomaan Pähkinänsärkijä ja Hiirikuningas -balettia. Ykköset päällä, ja väliaikatarjoilu jo varattuna, tietysti ;) Vietimme mukavan baletti-iltapäivän yhdessä. Esitys oli loppuunmyyty, ja samanlaisia pikkuneitejä ja -herroja oli katsomossa runsaasti. Niinpä kummityttöni kirkkaalla lapsenäänellä sanotut kysymykset eivät ihan hirveästi - toivottavasti - haitanneet. Yritin olla hymyilemättä, kun 6v kysyi "Koska se baletti alkaa?", kun ensimmäinen kohtaus oli hyvin miiminen. Muita kysymyksiä olivat mm. "Ovatko nuo aikuisia vai lapsia?" (kun juhlakohtauksessa tanssivat ensin lapset ja sitten myöhemmin aikuiset juhlavaatteissaan), "Miksei tuolla hiirikuninkaalla ole seitsemää päätä?" (kun satukirjan hiirikuninkaalla oli), "Kuoliko se oikeasti?" (kun Hiirikuningas sai surmansa ja hävisi näyttämöltä) ja "Miten noi pystyy hyppäämään noin ylös?"

Samalla tuli moneen kertaan opastettua, että esityksen aikana ei ole kohteliasta puhua muuten kuin kuiskaamalla ja vain silloin, jos on todella tärkeää asiaa :) 

Kotimatkalla sain kuulla: "Tää oli tylsä, kun tässä ei puhuttu ollenkaan." Mutta myöhemmin neidit kyllä leikkivät balettia: "Ole sä se tyttö ja mä olen se prinssi ja pyöritän sua näin kun sä olet spagaatissa." :D Jotain siis selvästi oli retkestä jäänyt mieleen....

En kysymyksistä ja kommenteista kuitenkaan lannistunut, vaan taatusti vien tytöt uudelleenkin balettia katsomaan. Ja koko perheelle on tarkoitus varata liput Kansallisen Fedja-setä, kissa ja koira -näytelmään tälle keväälle.

Juhlapäiviä

 Tänään esikoisen syntymästä on kulunut 10 vuotta. Aika on mennyt ihan mielettömän nopeasti! Vastahan tuo syntyi, ja nyt on jo noin iso. Itse sen sijaan en tietenkään ole vanhentunut tuosta päivääkään ;)

Meillä on tullut ihan tavaksi juhlia useampaa asiaa samana päivänä. Näin:

Esikoisen syntymäpäivä ja isovanhempieni hääpäivä osuvat samalle päivälle. 10 vuotta sitten oli meidänkin tarkoitus mennä mummolaan juhlimaan heidän 50-vuotishääpäiväänsä, mutta vietimme sen sitten kuitenkin sairaalan synnärillä :) Tänään he juhlivat kotona 60-vuotishääpäiväänsä, mutta me emme valitettavasti pääse paikalle. Onneksi puhelin on keksitty.

Keskimmäinen on syntynyt helmikuussa samana päivänä, kun on setäni syntymäpäivä. Näitä ei juhlita kimpassa, kun setä asuu Keski-Suomessa ja me täällä etelämmässä. 

Nuorimmaiseni sekä siskoni myös jakavat syntymäpäivän lokakuun alussa. Ikäeroa heillä on tasan 30 vuotta :) Näitä juhlia on juhlittu yhtä aikaa aina välillä. Ja kummallakin sankarilla on luonnollisesti oma kakkunsa. Kynttilöiden puhaltamisessa siskoni saa pinnistellä aina vain enemmän :D

Miehen ja siskoni miehen syntymäpäivä on myös samana päivänä lokakuussa. Heillä on kuitenkin vuosi ikäeroa, emmekä näitä merkkipäiviä ole ikinä juhlineet samaan aikaan. Eivät ole juhlivaa sorttia nuo sankarit...

Uutta vuotta vietetään isäni syntymäpäivien merkeissä. On ihan mukava ajatella, että isäni kunniaksi ammutaan räiskyviä raketteja ;)

Ja sitten vielä pisteenä i:iin päällä meidän hääpäivämme ja keskimmäisen kutsumanimen nimipäivä osuvat samaan kohtaan. Liputuspäivä vielä, kelpaa siinä juhlia ;)

 

Syyslomalla siivotaan

 Näin ajattelin, kun viikon syysloma häämötti nurkan takana. Ja näin olen tämän viikon tehnytkin. Mitään perussiivousta ei kyllä ole tehty, vaan kaappien ja varastojen raivausta. Kellarissa yhdessä huoneessa (nykyisin ehkä pohjapiirroksessa tuo merkittäisiin askarteluhuoneeksi) oli meidän muuttolaatikoita vino pino tyhjentämistä odottamassa. Samaisessa huoneessa on yhä edelleen mun vanhempien varastoimaa tavaraa. Päätin, että nyt on hyvä aika käydä läpi nuo muuttolaatikot ja hankkiutua eroon sellaisista tavaroista, joita emme tarvitse. Jos roina on yli 3 vuotta ollut laatikoissa ilman, että sitä on kukaan kaivannut, sitä ei varmastikaan enää tarvita...

Oikeassa olin! Laatikoita oli kaiken kaikkiaan 13 tuolla kellarissa. Kolmessa niistä (olivat vajaita, toim. huom. ;) ) oli vanhoja valokuva-albumeita, jotka vihdoin toin kirjahyllyyn. Helpompi niitä on selata, kun ovat saatavilla kuin että ovat muuttolaatikkovuoren alimassa laatikossa ;) Lopuista 10 laatikosta vain noin puolen laatikollisen verran säästin. Muut lajittelin ja lahjoitin kierrätykseen. Samalla vimmalla kävin läpi myös yläkerran vaatehuoneen tavarat. Ihanaa, sinne vihdoin pääsee kävelemään sisään! 

Pikku-kaupungin Fida ei juurikaan ota tavaraa vastaan, joten en sinne noita meille turhia mutta ehjiä ja siistejä kamoja lähtenyt edes tarjoamaan. Sen sijaan pakkasin miehen kanssa kuomullisen peräkärryn, ja suuntasimme nokan kohti Kierrätyskeskusta. Tarvitseeko edes sanoa, miten hyvä mieli tuli tuosta keikasta? :) Sinne meni peräkärryllinen tavaraa paikkaan, josta se hyvin suurella todennäköisyydellä päätyy ihmisille, jotka noita tavaroita todella tarvitsevat. 

Kierrätyskelvotontakin tavaraa toki löytyi. Vanhat videokasetit ja C-kasetit pakkasin jätesäkkiin, joka viedään jossain vaiheessa Kiertokapulan jätekäsittelyasemalle. Todennäköisesti nekin jossain vaiheessa lämmittävät riihimäkeläisiä koteja polttoenergian muodossa ;) Liinavaatteita ja pyyhkeitä kävin läpi myös, ja hieman rispaantuneet tai käytössä tummuneet pakkasin yhteen jätesäkkiin, jonka kiikutan paikallisen kennelin/löytöeläinkodin käytettäväksi. Hyvää mieltä kaikille luvassa siis :)

Nälkä kasvaa syödessä, ja nyt pitäisi seuraavaksi perehtyä vessojen kaappien saloihin. Mitä kaikkea sieltä löytyykään...