7.8.2007

Tyhjiä lupauksia


Anoppi on unitutkija. Tuli vain tuossa männä viikolla maalla saunassa puhetta henkilökohtaisesta vuorokausirytmistä ja unentarpeesta ja sen sellaisesta.


Minä kun lähes päivittäin itselleni noin kolmen aikaan iltapäivällä lupaan mennä illalla säädylliseen aikaan nukkumaan, niin aika katteettomiksi nuo lupaukset kyllä jäävät. Tähän aikaan vuorokaudesta kun ei väsytä enää yhtään - tai ei väsyttäisi, jos en ajattelisi sitä, että vauva herättää aamulla viimeistään klo 8 (usein jo n. tuntia aikaisemmin). Väsymys tulee iltapäivällä vähän kolmen jälkeen. Armoton väsymys. Onneksi silloin usein lähdetään lasten kanssa pihalle, missä raitis ilma pitää hereillä. Väsymystä kestää noin iltaseitsemään, joka on aivan liian aikainen hetki mennä yöunille. Ja olisihan se perin hassua, jos minä menisin silloin jo nukkumaan ja jättäisin lapset selviämään iltatoimista miten parhaiten taitaisivat. Kun sitten viimeistään puoli kymmeneltä illalla viimeinenkin keskenkasvuinen on unten mailla, minä virkoan ja alan nauttia hiljaisista ja rauhallisista tunneista. Enkä malta mennä nukkumaan ennen aamukahta.


Tyhmästä päästä kärsii koko ruumis. Huomenna taas haukotuttaa niin, että meinaa leuat mennä sijoiltaan. Pahus. Kun olisi tässä vielä kaikenlaista pientä hommaa...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti