7.7.2005

Terveisiä lomalta!


Ollaan kotona käymässä. Mies oli aiemmin luvannut mennä auttamaan
tätiään omakotitalon rakennuspuuhissa, ja tänään ja huomenna hän
lunastaa lupauksensa. Keskeytimme siis mökkeilyn ja tulimme käymään
kotona. Ihan hyvä, saan pyykit pestyä ja kodin tuuletettua. Meillä kun
on aina kesällä (varsinkin) täällä tuskasen kuuma. Ja kun ollaan
lietsussa, ei ikkunoitakaan uskalla jättää auki, että vähän ilma
kiertäisi.



Reissattiin tuossa viikonloppuna ja alkuviikosta. Vähän kiirettä pitää,
kun nykyään meillä on kolme kesäpaikkaa, joissa pitää ehtiä käymään.
Se, missä käydään eniten, on siellä Inkoon lähellä. Toiseksi eniten
käydään Etelä-Savossa, Kutemajärvellä. Matka vain on melko pitkä, joten
siellä ei varsinaisesti piipahdeta, vaan mennään enemmän olemaan.
Kolmas, tosi kiva paikka mutta harvoin vierailtu, on Fiskarsissa, ison
järven rannalla oleva appiukon vanhempien kesäpaikka. Nykyään siellä
käydään lähinnä kutsusta - eli kerran kesässä - ja tänä kesänä tuo
visiitti sattui viime viikonlopulle. Mitä se pitikään sisällään?
Syömistä, saunomista ja uimista lähinnä :) Saunominen ja uiminen pitää
toistaiseksi hoitaa porrastetusti (ts. mies vahtii lapsia kun minä
saunon ja uin ja minä vahdin lapsia kun mies saunoo ja ui) suurimmaksi
osaksi aikaa. Toisinaan homma hoituu kyllä ihan porukallakin, kun
kuopuskin osallistuu saunomiseen - vaikkei luonnonvesissä vielä
tykkääkään uida vaan lähinnä läträtä rantavedessä.

Oli mukavan lämmintä. Sekä ilma että vesi :) Kyllä kelpasi.



Alkuviikosta palattiin Inkooseen. Sama meiniki jatkui sielläkin:
syömistä, saunomista ja uimista. Merivesikin oli +18-asteista, joten
minäkin tarkenin uida pitkään ja hartaasti. Siellä on vanha
moottorivene. Ei mikään hieno, lähinnä soutuveneestä seuraava :)
Käytiin lossiasemalla ostamassa merikortti, ja päästiin oikein
matkustamaan. Eilen aamulla lähdettiin päiväretkelle Porkkalaan.
Kuopuksen kummitädin perheellä on siellä saari, jossa vierailtiin.
Veneellä matkaan meni reilut puolitoista tuntia suuntaansa. Mikäs siinä
oli seilata, kun oli tyyntä ja aurinkoista. Sisäreittiä mentiin, ja
ohiajavien veneiden pärskeistä vähän kastuttiin. Rehellisyyden nimissä
kerron, että vähän pelotti silloin, kun ajettiin n. 2km matka selällä.
Mies kuitenkin suoriutui kipparin hommissa paremmin kuin hyvin, eikä
matkan aikana tapahtunut mitään merkittävää. Perille saareen päästiin
hienosti, ja päivä saaressa hujahti ohi. Mikäs siinä on ollessa, kun on
hyvää seuraa, ruokaa, juomaa ja tietty se sauna ja uintimahdollisuus ;)

Illalla lähdettiin veneellä takaisin Inkooseen päin, ja paluumatkakin
meni tosi hienosti. Mitä nyt kuopus vetäisi veneessä parit kunnon
itkupotkuraivarit ja esikoinen nukkui koko matkan :)



En ole mikään aurinkoihminen, sillä palan herkästi. Nyt olen ollut
kaukaa viisas ja lätrännyt joka päivä aurinkovoiteiden kanssa. Naamalle
ja käsivarsille ynnä muille herkästi palaville paikoille olen sivellyt
suojakerrointa 30 ja muualle suojakerrointa 25. Ja kas, olen
päivettynyt (uskaltaisinko sanoa, että vähän ruskettunut), mutten
palanut. Paitsi ihan vähän rajoista. Niin joo, ja ne aurinkolasit
voimakkuuksilla ovat tosi hyvä juttu. Joka päivä taputan itseäni
selkään ja kehun, miten fiksu olin, kun ne keväällä viimein hommasin :)



Viikonloppu vietettäneen jälleen Inkoossa, ja ensi viikolla mies palaa
töihin. Tosin vain viikoksi. Heinäkuun kaksi viimeistä viikkoa ovat
sitten vielä lomaviikkoja, ja niistä ainakin toinen (tai siis se
ensimmäinen) ollaan Kutemajärvellä, Kangasniemellä. Tervetuloa vain
synttärikahveille, jos siellä päin sattuu joku tuttu ajelemaan ;)





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti