Imetysviikko 2006: kymmenen hyvää ja sata kaunista

Imetyksen tuki ry järjesti tänään yhteistyössä mm. Arcadan ja Uudenmaan läänin kätilöyhdistyksen kanssa Imetysviikon seminaarin. Tarkoitukseni oli mennä paikalle heti aamulla kuuntelemaan myös yleisöluentoja, mutta hieman levottoman yön jälkeen pääsin typyn kanssa sen verran jähmeästi liikenteeseen, että ennätimme seminaariin mukaan vain vauvatenttiosioon.

Tentattavina olivat kansanedustajat ja -ehdokkaat seitsemästä eri puolueesta. Kaksi miestä ja viisi naista. Kuten vaalien alla kait kuuluukin, seminaariyleisö sai kuulla kymmenen hyvää ja sata kaunista lupausta siitä, miten olisi hyvä imetystä edistää ja tukea. Erityismaininnat Mikael Fogelholmille (vihr.) perusteellisesta taustatyöstä (hän oli mm. ottanut selvää imetyksen hyvistä puolista kansanterveyden kannalta), Kimmo Tiilikaiselle (kesk.) suorista vastauksista ja Leena Rauhalalle (KD) mahtavasta kannanotosta imetysklinikoiden puolesta. Kaikki läsnäolleet ehdokkaat myös olivat sitä mieltä, että imetys on päätöstasolla aivan liian näkymätöntä. Eräs epäili sen johtuvan siitä, kun miehet eivät imetä. Toinen oli taas sitä mieltä, että koska nykyisiä lakeja ja asetuksia suosituksista puhumattakaan kirjoittavat ihmiset, joille vauva-arki on aikaa sitten taakse jäänyttä elämää, ei ole enää kunnon kosketuspintaa näihin luonnollisiin vauva-asioihin. Voihan se olla näinkin. Onneksi siis on mm. Imetyksen tuki ry, joka yrittää parhaansa mukaan saada äitien äänen kuuluviin, mitä imetykseen tulee.

Hyvällä mielellä lähdin vaalitentin jälkeen kotimatkalle. Tässä vielä julkinen kiitos niille ahkerille puuhanaisille, jotka mitään kaihtamatta ;) uhrasivat voimavarojaan - jopa perhe-elämän kustannuksella - jotta tämänpäiväinen tilaisuus olisi mahdollista toteuttaa. Olisi kyllä ollut mahtavaa kuulla myös ne aamupäivän yleisöluennot...

P.S. Muuten, rintanappeja on vielä jäljellä *vink* ;)

 

Imetysviikko 2006: symboliikkaa

Tuossa maanantaina jo ennätin ihmetellä, miksi lastenhoitohuoneen symbolina niin usein näkee tuttipullon kuvan. Minusta koko lastenhoitohuonekonsepti on jotenkin absurdi. Kuinka moni aikuinen suostuisi syömään haisevassa invavessassa? Ja sitten sitä odotetaan vauvoilta. Ymmärrän toki niitä äitejä, jotka eivät halua imettää julkisesti (enkä nyt tarkoita sitä, että samalla näytetään paljasta pintaa mahdollisimman paljon) tai joiden vauvat saattavat olla - tietyn ikäisinä - hieman virike- tai asentorajoitteisia. Mutta eikö silloin olisi parempi suunnitella sellaisia hoitohuoneita, joissa syöminen olisi mukavaa? Vessa ei ole mukava paikka rauhalliselle aterialle, vaan tarkoitettu nimenomaan vaipan vaihtamiseen tai, niin, vessassa käymiseen. Miksi siis tuttipullon kuva?

Usalainen "vauvalehti" The Mothering on ihmetellyt samaa, ja julistanut symbolikilpailun. Äänestysaikaa on lokakuun loppuun asti, ja kun tulos on selvillä, tullaan toivottavasti imetysystävällisissä paikoissa näkemään imetysnurkkauksen symbolina jokin muu kuin tuttipullo. Toivon tosin, että valittavaa symbolia ei nähdä invavessojen ovissa, vaan vaipanvaihtoon tarkoitettua tilaa merkittäisiin jollain soveliaammalla merkillä...

P.S. Tulkaa ihmeessä huomenna torstaina mukaan Imetysviikon seminaariin! Luvassa mielenkiintoisia alustuksia sekä "vauvojen vaalitentti".

P.P.S. Imetysviikosta on kirjoitettu myös muualla.

Elokuvissa

Esikoisella ja keskimmäisellä oli tänään historiallinen päivä: he kävivät miehen kanssa elokuvissa elämänsä ensimmäistä kertaa. Raina oli uutuusanimaatio "Autot". Leffan traileria esikoinen oli eilen miehen läppäriltä katsonut niin monta kertaa, että viimeisellä kerralla osasi jo vuorosanat ulkoa :)

Minä olin vauvan kanssa ostoksilla sen aikaa, kun muu perhe oli leffassa. Leffan jälkeen treffattiin hampurilaispaikassa, ja sain kuulla raportin siitä, miten elokuvatuokio olikaan sujunut. Ensinnäkin namia oli syöty. No, sehän on selvä, kun kerran elokuvissa käytiin. Toisekseen, kun namia oli syöty, oli keskimmäinen ensimmäisen puolen tunnin jälkeen halunnut lähteä pesemään käsiä. Sokeri tekee kädet tahmeiksi, nääs. Kun käsienpesu ei ollut mahdollista, istui keskimmäinen loppuajan kädet ilmassa. Kolmanneksi noin tunnin elokuvaa katsottuaan esikoinen oli ilmoittanut miehelle nähneensä jo tarpeeksi. Ikään kuin elokuvan voisi sammuttaa samoin kuin kotona dvd-lastenohjelman. Eipä sekään onnistunut. Mies oli tiukkana: kun kerran ollaan maksettu, istutaan ja katsotaan koko elokuva.

Kun sitten leffan jälkeen nähtiin, olivat lapset ihan hyväntuulisia. Tosin oli ollut myös niin, että elokuvateatterin aulassa olleet autopelikoneet olivat kiinnostaneet jälkikasvua suuresti, jopa enemmän kuin itse elokuva.

Voi olla, että emme ota ihan vielä tavaksi käydä elokuvissa lasten kanssa.

 

Imetysviikko 2006: urbaanilegendoja

Aina, kun imetyksestä puhutaan, saa kuulla mitä erinäisempiä asioita. Lähinnä ne koskevat maidon riittävyyttä. Pullosta näkee helposti, mikä on input, mutta rinnasta ei. Kun se virtausmittari tai mittatikku puuttuu. Tuoreelta äidiltäkin usein kysytään - myös neuvolassa - "Riittääkö maito?" Ja jos on niin ikävästi käynyt, ettei äidille ole viimeistään sairaalassa kerrottu maidon riittämisen merkkejä, on tuon kysymyksen myötä kylvetty äidin mieleen epäilyksen siemen.

Väittäisin, että suurin osa naisista on joltain sukulaiseltaan, tuttavaltaan tai naapuriltaan kuullut näitä maidonloppumistarinoita. Yleensähän se maito loppuu, kun vauva on kolmen kuukauden ikäinen. Ja se tapahtuu ihan yhtäkkiä, yhdessä yössä. Tai paremminkin illassa. Nimittäin päivällä maitoa usein tulee hyvin, mutta illalla se sitten loppuu. Eikä sitä sen jälkeen enää tule. Tämän tarinan ansiosta moni pienen vauvan imettävä äiti sitten kauhulla odottaa sitä päivää, jolloin se maito loppuu. Ja kun raskaanaolevilta naisilta varovasti tiedustelee mielipidettä imetyksestä, lähes jokainen sanoo haluavansa imettää niin pitkään, kun maitoa vain tulee.

Eräs australialainen tutkimusryhmä on paneutunut naisten rintojen ja nimenomaan maitorauhasten ja niiden toiminnan tutkimiseen. Tutkimusten kuluessa on selvinnyt muutama tärkeä asia maidonmuodostumisen suhteen. Ensinnäkin maidon muodostuminen ei lopu kuin seinään, vaan on aina prosessi. Se, milloin tuo prosessi alkaa, vaihtelee yksilöllisesti äiti-vauva -parien välillä. Toisilla se alkaa siitä, kun jo sairaalassa vauva saa lisämaitoa desikaupalla, toisilla alkamishetkeksi voidaan sanoa se, kun vauva maistelee ensimmäistä kertaa ei-nestemäistä ruokaa. Prosessin kestokin on yksilöllistä. Jos imetys ei pääse kunnolla edes käynnistymään, prosessi usein etenee vauhdikkaasti. Jos imetystä on jatkunut useita viikkoja tai kuukausia, on prosessikin silloin hitaampi. Lyhyesti sanottuna: mitä enemmän imetystä jollain muulla korvataan, sitä vähemmän maitoa muodostuu. Niinpä ne äidit, jotka sanovat haluvansa imettää niin pitkään, kun maitoa vain tulee, voivat halutessaan kyetä imettämään useita vuosia :)

Jostain kumman syystä nimenomaan imetystä koskevia urbaanilegendoja - myyttejä ja harhaluuloja - on lukematon määrä. Lieneekö syynä imetyksen intiimiyys, mene ja tiedä. Sitä kuitenkin soisi, että edes terveydenhuoltohenkilökunnalla olisi oikeaa tietoa imetyksestä näiden myyttien ja harhaluulojen sijaan. Toisaalta, jos vain 32%:lla lastenneuvoloissa työskentelevistä terveydenhoitajista on edes jonkinlainen imetysohjauskoulutus takanaan (eikä lääkäreillä usein sitäkään), niin mitä muuta voi odottaa?

 

Rytmit hukassa

Vauva-arki on viimein alkanut, kuherruskuukausi on ohitse.

Samoin kuin kahden aikaisemmankin lapsen kanssa, tämäkin vauva saa kokea vuolaan maidontulon ihanuudet ja haitat. Kivaa on, että maitoa tulee hyvin. Ikävää on, että sitä tulee sen verran kovalla paineella, että toinen meinaa tukehtua. Ja sitten vatsassa kiertää, itkettää ja pierettää. Helpotusta - etenkin äidille - tuo se, että tietää tämän vaiheen olevan vain väliaikaista. Viimeistään neljän viikon kuluttua alkaa helpottaa, ehkä jo aikaisemminkin. Ja onneksi en ole ensimmäistä kertaa pappia kyydissä; suihkutissisyyteen on omat apukeinonsa.

Mitä noihin rytmeihin tulee, niin ne ovat hukassa sekä vauvalla että isommilla lapsilla. Vauva on innostunut nukkumaan päivisin, joten yöllä aina johonkin aikaan sitten kukutaan. Viime yönä tuo aika osui 2 ja 4 välille. Eikä riitä, että vauva on hereillä sängyssä, ehei. Syliin pitää päästä, mielellään olkapäätä vasten (= pystyyn) pimeyttä ihmettelemään. Onneksi on kantoliina ja keinutuoli. Vallan verraton yhdistelmä vastasyntyneen vauvan hoidossa. Vauva kantoliinaan ja äiti keinutuoliin keinumaan. Siinä voi muuten samalla nukkua, eikä vauva taatusti putoa minnekään, kun on liinassa :) Ja sitten, kun havahtuu ja huomaa vauvankin nukkuvan, voi hipsiä takaisin makkariin, riisua liinan, kellistää vauvan sänkyyn ja käydä itse siihen viereen nukkumaan - vihdoinkin. Yölliset imetykset eivät ole mitään verrattuna siihen, että pitää kesken unien nousta ylös toista heijaamaan...

Isommilla lapsilla rytmit ovat myös "normaaliin" verrattuna lievästi outoja. Nukkumaan mennään iltasadun saattelemana klo 21-21.30. Kun unta riittää 10-12 tuntia, on herätys luonnollisesti seuraavana aamuna joskus kahdeksan ja kymmenen välillä. Ennen kuin aamupala on masussa, kello on usein yksitoista. Ja kun ikkunasta katsoo ulos, niin huomaa, että on auttamattomasti myöhässä: taloyhtiön muut lapsiperheet ovat ulkona viimeistään kymmeneltä, ja siirtyvät sisätiloihin lounaalle viimeistään kahdeltatoista - jolloin me vasta ehdimme pihalle. Lapsilla on siis aika vähän leikkiseuraa etenkin aamuisin. Usein sitten ollaankin sisällä, kunnes iltapäiväulkoilun aika koittaa.

Nämä ei-niin-tavalliset rytmit ovat olleet pienoinen ongelma jo esikoisen vauva-aikaan. Mihinkään puistoon tai avoimeen päiväkotiin ei huvita lähteä, kun ei siellä kuitenkaan muita olisi, kun tämä kokoonpano sinne asti pääsee. Kun miehellä isyysloma loppuu tämän viikon jälkeen, paluu ihan oikeaan arkeen voi olla aika helpottavakin. Esikoinen ja keskimmäinen nimittäin jatkavat päiväkotielämää kaksi kertaa viikossa. Ainakin niinä aamuina olisi tarkoitus herätä säälliseen aikaan, että lapset ehtivät aamupäiväulkoiluun mukaan.

Rytmit sucks. Olisi paljon helpompi olla niitä ilman, ja unohtaa kellokin jonnekin.

 

Imetysviikko 2006: korvikekoodi 25 vuotta

Tänään alkoi Pohjoismainen Imetysviikko. Täällä sitä vietetään vuosittain viikolla 42, joka osuu lokakuulle. Muu maailma (tai ainakin USA) viettää Imetysviikkoa elokuussa.

Tämän vuoden teemana on "Korvikekoodi 25 vuotta". Koska korvikekoodi aikoinaan kehitettiin nimenomaan suojelemaan imetystä, Suomessa viikon teemaa on laajennettu. "Suojele imetystä" kattaa niin korvikekoodin, imetyksen edistämisen kuin myytit ja harhaluulotkin.

Korvikekoodi lyhykäisyydessään valvoo äidinmaidonkorvikkeiden myyntiä ja mainostusta. Suomi on ratifioinut siitä vain tuon korvikkeen myynti- ja mainostusosuuden, mutta täydellisenä siihen kuuluisi myös mm. tuttipullojen myynti ja mainostus. Ideana siis, että korvikkeita ei saa myydä alennuksella eikä niitä saa mainostaa tavallisille kuluttajille. Luonnollisesti terveydenhuoltohenkilökunnalle korvikkeiden mainostaminen on sallittua, sillä he ovat niitä henkilöitä, jotka voivat vauvojen vanhemmille korvikkeiden käytöstä kertoa - ja nimenomaan tarvittaessa (eikä tämä tarkoita sitä, että perhevalmennuksessa pitää kertoa myös pulloruokinnasta imetyksen ohella). Piilomainonta on muuten tavattoman yleistä, niin kuin aina terveydenhuollossa. Ei ole yksi tai kaksi kertaa, kun lääkärillä on nähnyt jonkun lääkefirman kynän tai muistilappulehtiön. Samaa harjoittavat myös korvikevalmistajat. Ja yllätys yllätys, piilomainonta myös vaikuttaa. Joku lastenneuvolan terveydenhoitaja saattaa imetystukea tarvitsevalle äidille imetystuen sijasta suositella korviketta x, kun "siinä on niitä maitohappobakteereja lisätty ja se on muutenkin niin hyvää vauvan masulle. Jos vaikka ne alun masuvaivat sillä helpottaisivat." Melko epäeettistä, sanoisin.

On muuten tavattoman yleistä, että korvikekoodia pidetään äitejä syyllistävänä. Monet luulevat, että sen tarkoituksena on tehdä korvikkeet vaikeasti saataviksi, kun niitä ei saa myydä alennuksella eikä niitä saa mainostaa. Jos imetyksen suojeleminen on äitien syyllistämistä, niin niin kai sitten. Kyse on kuitenkin vauvojen ensisijaisesta ravinnosta. Vaikka Suomessa suurin osa odottavista äideistä lähtee synnyttämään sillä mielellä, että haluaa (täys)imettää, siitä huolimatta jo kuukauden ikäisistä vauvoista vain 60% saa yksinomaan äidinmaitoa ravinnokseen. Ja kun ottaa huomioon, että täysimetyssuositus on jo vuodesta 2004 ollut yhteneväinen WHO:n linjauksen kanssa (6kk täysimetystä), niin jo nelikuisista pelkkää äidinmaitoa saa enää 34%. Se on tajuttoman vähän.

Miksi muuten lastenhoitohuoneen - siis sen paikan, jossa yleensä vaippa vaihdetaan - tunnus on monesti tuttipullo? Ja miksi tuntuu, että on hyväksyttävämpää antaa vauvalle maitoa pullosta kuin rinnasta? Miksi yli yksivuotiaan imetystä kritisoidaan usein rankastikin, kun taas toisaalta ei ole ollenkaan outoa, että vielä kaksivuotias juo iltavellinsä pullosta? Tai syö tuttia?

 

Ei sitä näköjään millään opi

Sääntö numero yksi: Älä herätä nukkuvaa vauvaa (vaikka vaippa olisi kuinka märkä), sillä ei ole takeita siitä, että vauva nukahtaa pian uudestaan.

Sääntö numero kaksi: Itseaiheutetusta väsymyksestä kärsii pään lisäksi koko ruumis.

Odotan iltaa ja nukkumaanmenoaikaa innolla *haukotus*

Voihan perhana!

Luulin keväällä tehneeni hyvät kaupat, kun menin ja ostin Stokkalta Brotherin monitoimilaitteen. Siis sellaisen, jossa tulostin, kopiokone ja skanneri kaikki samojen kuorien sisällä. Sain edullisesti, kun oli vielä kanta-asiakastarjouksenakin. Ja tarve oli juuri silloin akuutti: minua erinomaisesti palvellut, tosin n. 7 vuotta vanha Canonin mustesuihkutulostin sanoi itsensä irti.

Olin tuohon uuteen Brotheriini tyytyväinen, kunnes vaikeudet alkoivat. Syynä muste*. Tai sen puute. Tänään olin rohkea ja reipas, ja lähdin jälleen typyn kanssa Jumboon. Keskiviikkona en ollut muistanut ostaa Stokkalta uusia mustepatruunoita, joten pakko oli tänään mennä ostoksille jälleen. Kuinka ollakaan, keltainen väri oli Jumbon Stokkalta loppunut. Muut toki sain, mutten tietystikään sitä, jota tarvitsin akuuteimmin. En lannistunut, vaan päätin kiertää koko kauppakeskuksen. Ihan varmasti siellä olisi liike, jossa myytäisiin Brotherin musteita. Kaksi tuntia myöhemmin tunnustin häviöni: Brotherin musteita ei saa mistään muualta kuin Stokkalta. Raivostutti.

Musteen metsästyksen epäonnistuminen harmitti niin paljon, että mennä pläjäytin ja ostin itselleni uuden kännykän. Mikään täysin heräteostos se ei ollut, sillä ainakin vuoden olen pähkäillyt uuden luurin hankkimista. Olkoon se vaikka valmistumislahja itseltäni :) Meinasin ostaa myös gore-tex -ulkoilupuvun, mutta koska likka uinui liinassa, puvun sovittaminen olisi ollut aivan liian suuri urakka, ja niin se jäi kauppaan roikkumaan.

Ei auta kuin uusia ostosreissu kolmannen kerran joskus ensi viikolla. Tällä kertaa kyllä soitan etukäteen ja varmistan, etten tee hukkareissua.

* Kun musta muste ekan kerran loppui, menin ja tilasin lisää netistä. Ei Brotherin "omaa" mustetta vaan vastaavaa. Sen jälkeen tulostin on suostunut tulostamaan 7-10 sivua ok, ja sen jälkeen musta väri häviää. Jotta sen saa takaisin, pitää väripatruuna ensin poistaa, sitten laittaa takaisin ja sen jälkeen vielä koko härveli bootata. Tämän toimenpideryppään jälkeen saan jälleen tulostettua tuon 7-10 sivua, jonka jälkeen koko homma pitää tehdä uudestaan. Nyt, kun keltainen väri loppui, asensin laitteeseen vastaavan keltaisen mustepatruunan, mutta siis ei Brotherin omaa merkkiä. Pirun vehje ei edes tajua, että mustepatruuna on vaihdettu, vaan vaatii asentamaan keltaisen värin. Alan olla varma, että syy on nimenomaan tuossa mustepatruunassa. Todistan tämän heti, kun saan käsiini Brotherin oman keltaisen väripatruunan. Sitä odotellessa ei auta muu kuin kiroilla hampaiden välistä ja puhista...

 

Mielenkiinnolla odotan...

Huominen päivä onkin jännittävä: salliiko eduskunta hedelmöityshoidot muille kuin heteroperheille vai ei. Toivon, että sallii. Hedelmöityshoitojen kieltäminen muilta kuin mies-nais -pareilta vaikuttaa melkoiselta natsimeiningiltä. Arjalaisuutta parhaimmillaan. Niin, ja kuka takaa, että normaalin hedelmöittymisen jälkeen mies pysyy mukana kuvioissa? Siis että jos tarkoituksena on pitää ydinperhe kasassa lapsen syntymän jälkeen.

Mielenkiinnolla odotan myös tämän meidän perheen vauva-arjen kehittymistä. Pientä iltakitinää on jo ilmaantunut, ja tänään juuri muistelin esikoisen ajalta niitä melko rasittaviakin iltoja noin kuuden viikon kohdalla sekä keskimmäisen kahden viikon hulinoita. No, mieluummin iltakitinät kuin yölliset itkukohtaukset, jos saan valita :)

Mielenkiintoista on luvassa lisääkin: ensi viikolla (vko 42, 16.-22.10.) vietetään Suomessa Imetysviikkoa. Tämän vuoden teemana on "Suojele imetystä". Sitä kannattaakin suojella etenkin erinäisiltä urbaanilegendoilta, joita maailmassa piisaa. Samoin kuin asennevammaisuudelta, jonka ehkä selvin merkki on se, että vauvat laitetaan syömään vessassa. Yäk. Joko se olen minä tai sitten olen säästynyt pahimmalta, mutta koskaan ei kukaan ole pyytänyt minua siirtymään imettämään "lastenhoitohuoneeseen", joiksi hyvin usein sottaisia inva-vessoja kutsutaan. Olen myös säästynyt "kohta se maito kuitenkin loppuu" -pelottelulta, ja voinkin todeta, että minulta ei ole maito vielä kertaakaan loppunut :) Paitsi raskauden aikana, mutta se onkin sitten ihan hormonaalista ja tarkoituksenmukaistakin.

 

Hulluttelua

Kaikesta vannomisesta huolimatta* kävin sitten kuitenkin Stokkan hulluilla päivillä. En mennyt keskustaan sentään, vaan Jumboon. Typy oli erittäin hyvää ostosseuraa: hän nukkui kantoliinassa koko reissun ajan :) Puhumattakaan varsinaisesta ostosseurasta (kiitos kummitädille :) ).

Rahaa meni - ehkä liikaakin, mutta osa ostoksista löytyy jouluna sitten kuusen alta. Taisi muuten olla eka kerta, kun näin aikaisin ostan joululahjoja...

* Olen nuoruudessani ollut Stokkalla töissä, ja sitä kautta myös viisi kertaa hulluilla päivillä. Silloin vannoin, että asiakkaana en ostoksille hulluille päiville tule, kun tungos on valtava eikä eteenpäin pääse. Minulle sopii paremmin oma tila, vaikka sitten kassakoneen takana.