Mukava ilta

Itse asiassa kaksi peräkkäin - mihin seinään rasti piirretään?

Toissailtana käytiin miehen kanssa ravintolassa syömässä. Mies vei lapset suoraan päiväkodista anopille, kun minä olin shoppailemassa Hesassa (lapsille ostin kesävaatteita, itselleni yritin etsiä äitiysfarkkuja, mutten löytänyt sopivia). Treffattiin sitten Stockkan kellon alla, ja mentiin pihvipaikkaan syömään. Olipa kiva istua kahdestaan ja jutella kaikista asioista - muustakin kuin lapsista. Syötiin pitkän kaavan mukaan, alkuruoka, pääruoka ja vielä jälkkäri. Mikä oli syödessä, kun ruoka oli hyvää ja seura vieläkin parempaa :) Kotona oltiin jo yhdeksältä. Hieno homma sinänsä, sillä saatiin lapset nukkumaan "ihmisten aikaan".

Eilen illalla, kun olin laittanut lapset nukkumaan, katsottiin miehen kanssa ensin Suomi-Valko-Venäjä -lätkämatsi loppuun ja sen jälkeen vielä Lordin esitys Euroviisujen karsinnassa. Ei mikään kiire minnekään, vaan saatiin olla ihan rauhassa kahdestaan. Nämä hetket tuntuvat nyt olevan kortilla, joten niistä pitää nauttia kunnolla, silloin kuin voi.

Kyllä nyt tuntuu hyvältä!

 

Koulun kanssa menee hermo!

Laitoksen sihteeri oli ystävällinen, ja lähetti pyynnöstäni eilen sähköpostin liitteenä opintorekisteriotteen. Minun on ollut pakko seurata opintojen karttumista suurennuslasilla, sillä tällaisena poikkeusopiskelijana (linjalla, jolla lisäkseni opiskelee neljä muuta, ja joka on kokeiluasteella ja integroitu varsinaisen linjan sisälle; sekä kaksi kertaa äitiyslomalla olleena), joka tekee kursseja sellaisessa järjestyksessä, kuin sattuu itselle sopimaan, mokia on sattunut aikaisemminkin. Kuten esim. kandin opintojen aikana - tosin ne mokat menivät laitoksen johdon piikkiin.

Omien laskujeni mukaan rekisteröimättömiä opintoviikkoja on enää 8. Puolet tulee syventävästä harjoittelusta, joka päättyi lauantaina ja puolet opinnäytteen kirjallisesta osiosta, jonka toivottavasti saan valmiiksi viimeistään elokuussa. Koska tanssinmaisteriksi pääsee 60 opintoviikolla, pitäisi rekisterissä siis olla merkittynä yhteensä 52 opintoviikkoa. No, ei ole kuin 49,5.

Laitoskokouksessa joskus maaliskuussa laitoksen vastaava johtaja kertoi, että lain mukaan opiskelijoiden oikeusturva edellyttää kurssimerkintää kahden viikon kuluessa kurssin loppumisesta. Minulta puuttuvat merkinnät kolmesta kurssista, jotka kaikki ovat päättyneet yli kuukausi sitten. Lisäksi, kun olin eilen yhteydessä opettajiin, kävi ilmi, että yksi kursseista, jonka olin kuvitellut olevan kahden opintoviikon arvoinen, ei nyt olekaan sitä, mikäli tuo 60ov tulee täyteen ilman sitä. Mielenkiintoista, että tehdystä työstä ei annetakaan merkintää, ellei sille ole akuuttia tarvetta. Vain taitelijapiireissä näin voi tapahtua. Kahden muun kurssin osalta opettajat kirjaavat suoritukset rekisteriin lukukauden lopussa. Niin että se siitä kahden viikon säännöstä. Nyt vain toivon, että saan noista kahdesta kurssista tuon merkinnän. Sitten opintoviikkoja olisi kasassa 53, ja tulossa siis ne kahdeksan. Eli ilmeisesti alkeellisenkin laskutaidon mukaan saan kasaan ainakin 60ov, eikä mikään voi sen puolesta enää mennä vikaan.

Käsittämätöntä pelleilyä! Ja tämä on siis toinen kerta, kun tällaista sattuu. Miten voi olla tällainen meininki korkeakoulussa, minä vaan kysyn? Onneksi, onneksi valmistun ihan kohta, ja pääsen pois tällaisen mielivallan alta. Aivan käsittämätöntä. Meni eilinen ihan pilalle, kun olin asiasta niin vihainen. No, nyt on vähän parempi mieli, kun kaiken järjen mukaan homman pitäisi sujua ilman enempiä mutkia. Saisi vain tämän opinnäytteen kirjoitettua valmiiksi. Paras siis jatkaa näpyttelyä...

 

Äitienpäivä

Meillä vietettiin äitienpäivää tänään sanan varsinaisessa merkityksessä: päivä oli todellakin täysin äidin vastuulla, aina aamupalasta iltanukutukseen saakka. Mies oli töissä. Ja on itse asiassa vieläkin. Tuolla määrittelyllä taidan nauttia melkoisesta ylellisyydestä, kun meidän perheessä lähes jokainen päivä on äidinpäivä...

Ei siitä sitten sen enempää. Lähden lasten viereen nukkumaan.

Vika harjoittelupäivä

Nyt on kaiken kaikkiaan 40 opetusharjoittelutuntia takana. Ja ihan tajuttoman hyvä fiilis koko jaksosta, vaikka välillä homma tuntui erittäin rasittavalta ja työläältä. Koen, että pääsin asettamiini tavoitteisiin, ja tästä onkin hyvä jatkaa opinnäytetyön kirjoittamista. Oppilaat olivat ahkeria pitämään tuntipäiväkirjoja, ja niiden litteroinnin aloitan heti ensi viikolla. Olen niitä vähän jo ehtinyt selata, enkä voi kieltää, etteikö itsetuntoa hivelisi ne kehut, mitkä sieltä olen saanut lukea ;) Vikan tunnin jälkeen tänään sain vielä pukuhuoneessakin palautetta tästä "vallankumouksellisesta" tavastani opettaa, ja mikä voisi tuntua opettajasta paremmalta. Olin erittäin yllättynyt, kun sain oppilailta vielä lahjojakin!

Sairastamisen osalta kuuluu ihan hyvää, vaikkakin lapset ovat ihan heikkopäisiä, kun eivät pääse normaalisti pihalle. Eilen, kun vein lapset pihan läpi puistoon, niin heti sain kuulla noottia pihan muilta äideiltä. Sain toivottavasti järkeä meininkiin muistuttamalla, että vesirokko tarttuu jo kolme päivää _ennen rakkuloiden ilmestymistä, joten jos tauti on tarttuakseen, on se tehtävänsä tehnyt jo viime viikonloppuna. Tiistai-iltana olin lasten kanssa pihalla yhtä aikaa muiden lapsiperheiden kanssa, joten viimeistään silloin tartunta on tapahtunut, kun samana iltana esikoiselle ne rakkulat ilmestyivät. (Niin, se puisto on pieni pläntti taloyhtiön takana, eikä siellä yleensä ole lapsia leikkimässä - kuten ei eilen iltapäivälläkään. En siis tarkoituksella vie vesirokkopotilaita muiden lasten seuraan, joten sitä on turha epäillä.)

Nyt kun parantuisivat kunnolla (ja ovat hyvää vauhtia paranemassa - tai siis esikoinen on, kun kuopus on edelleen täysin pilkuton) pääsen ensi viikolla kunnolla opinnäytteen pariin. Aikaa kirjoittamiseen on kuutisen viikkoa - heinäkuu on pyhitetty lomailulle :)

 

Diili jälleen

Elokuussa kirjoitin Diilistä yhden postauksen. Eilen lehteä lukiessani huomasin, että kolmas tuotantokausi käynnistyy. Illalla puoli 11 olin linnottautunut sohvalle tuoppi vettä toisessa kädessä, suklaapatukka toisessa ja neule vieressä (jota teinkin heti suklaan syötyäni). Ah ja voih, Diili on kyllä Frendien jälkeen lempisarjani, ehdottomasti.

Tuossa samaisessa postauksessa kerroin muuttuvani pikku hiljaa televisionkatsojaksi. No, niin ei käynyt. Nykyään en katso edes uutisia, jotka aikaisemmin kuuluivat päiväohjelmaani melko kiinteästi. Tulee nyt sentään jotain katsottua: lastenohjelmia. Kuopus haluaa ammaa yleensä heti, kun päästään päiväkodilta kotiin, ja kun lastenohjelmat tulevat samaan aikaan, istun sohvalle, ja otan kuopuksen ammalle.

Olen yrittänyt addiktoitua muutamaan tv-sarjaan, mutta huonolla menestyksellä. Kun ei ole aikaa eikä kiinnostusta, niin en jää koukkuun. Diili tulee siinä mielessä hyvään aikaan, että meilläkin lapset jo siinä vaiheessa nukkuvat sikeästi, ja minulla on siis mahdollisuus ja aikaa istuutua sohvalle nauttimaan erikoislaatuisesta työhaastattelusta. Kesäloma tulee ilmeisesti hieman sotkemaan suunnitelmiani katsoa sarjan joka jakso, mutta ehkä siitäkin selviää. Nyt kun vielä muistaisi, että Diili tulee keskiviikkoiltaisin kolmoselta klo 22.30, niin kaikki olisi täydellistä :)

 

tautipäivitystä

Piti tänään illalla oikein soittaa Terveysneuvontaan ja kysellä tarkemmin tuosta vesirokosta. Esikoisen näppylät ovat nimittäin jo kaikki ruvella. Ei ole näppylöitä, jotka olisivat vielä vesikellovaiheessa. Eikä ole kuumetta, ei edes pientä lämpöilyä. Eivätkä näppylät ole kutisseetkaan ollenkaan. Ihan eri tavalla tämä tauti meni, kuin mitä olen vesirokosta kuullut (vaikka äitini kyllä on kertonut, että itse aikoinaan samaa tautia sairastaessani minusta ei näppylätöntä kohtaa löytynyt, kun taas siskollani oli peräti kaksi lähes huomaamatonta näppylää).

Taisin päästä aivan liian helpolla, jos tämä nyt oli oikeasti vesirokkoa. Eilen illalla selässä olleet näppylät olivat kyllä hieman vesikellomaisia, vaikkakin pieniä, puolikkaan nuppineulanpään kokoisia. Yöllä esikoinen oli hieman kuumeisen oloinen, mutta tänään hän on ollut täysin "normaali". Ja koska nuo näppylät ovat jo rupivaiheessa, Terveysneuvonnasta sanottiin, että huominen kannattaa vielä pitää kotona ja katsoa, tulisiko lisää vesikelloja. Jos ruvetkin hälvenevät eikä lisää vesikelloja tule, voi esikoinen mennä päiväkotiin jo perjantaina.

Nyt sitten jännitetään kuopuksen puolesta, tuleeko tauti hänellekin vai ei. Terveysneuvonnan tyyppi sanoi, että tauti tulee viikon kuluessa, jos on tullakseen, mutta ennen taudin puhkeamista hänkin voi päivät olla päiväkodissa. En oikein tiedä, uskoako tuota vai pidänkö kuopuksen eristyksissä kotona viikon. Toisaalta, kun tarkemmin muistelen, tuossa alkutalvesta kuopuksella oli samalla tavalla yhtenä iltana näppylöitä selässä, mahassa ja vähän kasvoissa, jotka seuraavana päivänä olivat jo rupia, ja silloinkin mietin, oliko kyseessä vesirokko vai ei. Tämä tapahtui viikonlopun alussa, joten maanantaina lapset menivät ihan normaalisti päiväkotiin.

Ei tässä muuten, mutta näiden kanssa on tosi vaikeaa olla koko päivät sisällä, kun ovat ihan kunnossa näppyläistä ihoa lukuunottamatta. Hermo menee kaikilla. Täytyy varmaan huomenna kysellä pihan muilta äideiltä, miten nämä suhtautuvat vesirokkoon omassa perheessä, ja jos suhtautuminen on myönteistä, niin me olemme huomenna koko päivän pihalla. Helpompi niin, vaikka en saakaan silloin yhtään opinnäytettä eteenpäin - vai kehtaisinko kirjoittaa sitä hiekkalaatikon reunalla? Läppäri senkin mahdollistaisi... ;)

 

Tauti

Vihdoinkin, kauan odotettu vesirokko saapui meidänkin perheeseen!

Eilen illalla iltapesun aikana huomasin, että esikoisen selkä oli täynnä pieniä punaisia näppyjä. Hän myös tuntui hieman lämpöiseltä ja valitteli kylmyyttä. Ei kun Ataraxia annos ja nukkumaan. Tänään näppylöitä on ilmaantunut myös kasvoihin sekä mahaan. Päiväkotiin soitin heti aamulla ja kerroin tilanteen. Olemme siis linnottautuneet sisään ainakin viikoksi. Ehkä pidemmäksikin aikaa, mikäli kuopus näppylöityy myöhemmin.

Ihan hyvään saumaan tämä tauti osui. Mulla ei ole koulussa pakollista läsnäoloa vaativia kursseja, ja ilmatkin ovat kuulemma hieman kylmenemään päin :) Kunhan eivät lapset nyt ihan täyttä kuukautta sairastaisi...

 

Vihreää siellä, vihreää täällä

Taisi olla eilen, kun havahduin siihen, että ympäristö oli kokenut värinmuutoksen. Likaisenruskeat sävyt olivat kadonneet, ja niiden tilalle oli tullut erisävyisiä vaaleanvihreitä. Kyllä kevät on ihanaa aikaa!

Samoihin aikoihin havahduin huomaamaan, että lapsilla ei ole juurikaan sopivia kesävaatteita. Esikoisen sandaalit ovat kirjaimellisesti riekaleina ja ainakin kahta numeroa liian pienet (siis miten voi lapsen jalka kasvaa noin paljon vuoden aikana!?). Kesävaatteita ei ole kuin nimeksi, ja uikkaritkin ovat miehen mukaan jääneet pieniksi. Ennen kuin nämä helteet ovat kokonaan ohi, pitää asialle tehdä jotain. Niinpä minä tänään - sen sijaan, että olisin käyttänyt aikani järkevästi opinnäytettä kirjoittaen - lähdin vaateostoksille. Nyt on lapsille uudet sandaalit sekä läjä kesävaatteita, joissa kelpaa leikkiä. Itselleni ostin myös uudet kesäkengät, herkullisen vaaleanvihreät nekin :)

Oman vaatetukseni suhteen tilanne on myös melko harmillinen. Toistaiseksi suurin osa vanhoista vaatteistani on jäämässä pieniksi, kun taas kaikki omistamani äitiysvaatteet ovat vielä aivan liian isoja - mahan kohdalta. Ärsyttävää kärvistellä yhdellä hameella ja kaksilla farkuilla. Paidat nyt sentään suurimmaksi osaksi vielä sopivat, vaikka alkavatkin olla mallia makkarankuori. Olen kranttu äitiysvaatteiden suhteen, myönnän. Kaupoista en ole paria hassua vaatekappaletta lukuunottamatta kahden aikaisemmankaan raskauden aikana löytänyt mitään kelvollista päällepantavaa. Toisaalta, en ole juurikaan kaupoissa kierrellyt, kun se ei vain huvita (mahdanko olla poikkeuksellinen naissukupuolen edustaja, mene ja tiedä). Sen sijaan olen marssinut kangaskauppaan, ostanut mieleistä kangasta ja kaivanut ompelukoneen kaapin kätköistä. Itse tekemällä saa taatusti mieleisiä vaatteita. Alkaa kohta näköjään olla aika suunnata kulku jälleen kangaskauppaan...

Mutta ei nyt. Yritän jatkaa opinnäytteen kirjottamista (vaikka suoraan sanottuna ei yhtään huvita) :)

 

 

Nähtävyys ja herätys

Eilen illalla töistä tullessani näin Sanomatalon yllä valtavan savupatsaan. Kaikki muutkin liikkeelläolijat sen näkivät - tai ainakin kulkivat pää takakenossa. Itselläni oli kiire bussiin, joten en liiemmin ehtinyt savupatsasta ihailla. Bussilla kesti kymmenen minuuttia päästä Elielinaukiolta Hakasalmen huvilan kohdalle. Normaalisti siihen matkaan menee 2-3 min. Tällä kertaa piti kiertää Sokoksen ja Postitalon välistä ja Kiasman edestä, sillä monet poliisi- ja paloautot olivat tukkineet normaalin reitin.

VR:n makasiinien Sanomatalon puoleinen pääty (se, missä aikoinaan oli Ruohonjuuren liike) oli ilmiliekeissä.

Ihmisiä oli kerääntynyt valtaviksi laumoiksi Mannerheimintielle Kiasman kohdalta Makasiineille. Kamerakännykät ja digikamerat olivat ahkerassa käytössä, ja turisteillakin oli ihmettelemistä. Joukossa tyhmyys myös näköjään tiivistyy, kun jotkut ihmiset hyppivät ajoradalle kuin paraatipäivänä ikään. Ainakin kolmella oli onnea matkassa, ja bussi ennätti jarruttaa ennen lähikontaktia näiden ihmisten kanssa. Aivan älytöntä menoa!

Mitä tuohon herätykseen tulee, niin ekologinen omatuntoni koki sellaisen erittäin vahvana lumien sulettua. Sen roskamäärän nähdessään ei voi muuta kuin herätä. Kaikki nurmialueet täynnä roskaa; juomatölkkejä, pahvinrippeitä, muovikasseja, karkkien käärepapereita, koirankakkaa... Ihan oikeasti tulee tunne, että ihmiset ovat todella harvinaisen tyhmiä heittäessään roskia maahan. Vai johtuuko se ennemminkin siitä, ettei roskiksia ole juuri silloin lähellä, kun tulee tarve päästä jostain tavarasta eroon? Mene ja tiedä. Sama meininki oli eilen Kiasman edessä, vaikka siellä lumien sulaminen tapahtui monta päivää sitten. Aivan käsittämätöntä meininkiä. Ilmeisesti ajatellaan, että kyllä Joku ne roskat korjaa. Mutta entä jos ei korjaakaan? Ei menisi kauaa, kun eläisimme kaikki kuin kaatopaikalla. Se se vasta olisi masentavaa. Kaikki kiitos ja kunnia Roska päivässä -liikkeelle. Tosin yhden roskan kerääminen tässä sotkussa on vähemmän kuin pisara meressä. Tosi turhauttavaa.

 

Kesästä

Muistin kuin muistinkin selvittää kesätuntisotkun. Lopputulos on meidän perheen kannalta oikein hyvä, työpaikan kannalta vähän huonompi. No aina ei voi kaikki voittaa. Tärkeintä on kuitenkin se, että minä saan olla hyvin ansaitsemallani lomalla koko heinäkuun - niin kuin oli vähän suunnitelmiakin.

Oppilaat kuulemma harmistuvat, kun olisivat riemusta kiljuen ottaneet minut jälleen opettajakseen. Kiva kuulla, mutta nyt sallin itseni olla itsekäs ja asettaa oma ja perheeni hyvinvointi etusijalle. Ehkä vuoden päästä kesällä sitten :)