Nyt tuli mitta täyteen

Tällä hetkellä on sellainen fiilis, että sisäoppilaitosjärjestelmä ei olisi ollenkaan hullumpi täällä Suomessakin. Sen verran etenkin tuo 4v kiristää vannetta tämän äidin pään ympärillä. Kun jokaisesta asiasta pitää vinkua. Kun kaikki siirtymiset tuntuvat niin tuskaisen vaikeilta. Kun kaikki pyynnöt kaikuvat kuuroille korville. Kun kaikkeen, mitä 4v keksii toivoa, pitäisi suostua ilomielin ja riemulla. Ei onnistu, sori muru.

4v aloitti kerhouransa vuosi sitten. Ja nyt näyttää siltä, että se loppuu tämän päivän jälkeen. Olen niiiiin lopen kyllästynyt tappelemaan kerhoon lähtemisestä kaksi kertaa viikossa, että vihellän pelin poikki. Pohja se on minunkin säkissäni, enkä äidiksi halunnut vain siksi, että saan jatkuvasti nostattaa verenpainettani ja kähistä yhteenpuristettujen hampaitteni välistä, kun vituttaa niin saatanasti (pardon my french).

Vuoden olen touhua katsellut, ja jos minun pitää joka ikinen kerta kantaa 4-vuotiasta kainalossani osan kerhomatkaa ja vetää kädestä perässäni loput matkasta, niin kiitti mulle riitti. Seuraavan kerran 4v pääsee kerhoon, kun ruoho jo vihertää. Ja koska täällä on tällä hetkellä ainakin 20 senttimetrin lumipeite joka puolella, tuohon seuraavaan kertaan voi vierähtää jokunen tovi.

Että tällaista tänne tänään...

(Ohjaajien kanssa sovittiin, että kerhopaikka pysyy, mutta pidämme taukoa jokusen viikon. Jos tämä elämä tästä taas rauhoittuisi, ettei joka päivä olisi sellainen olo, että tekisi mieli vetää ranteet auki, noin niin kuin kuvainnollisesti.)