Kerran vuodessa

Naistenpäivä tuli ja meni, ja vietin sen lähes yksinomaan naisten parissa. Mies lähti kahden vanhemman lapsen kanssa maalle, ja minä jäin kuopuksen kanssa kotiin. Päivä meni hyvässä seurassa kokoustaessa, joten käyhän se näinkin :)



Aiheesta on Petra blogannutkin kivasti jo. Ja minä ajattelin vähän jatkaa :)
Kotiäitinä sitä huomaa kotona vallitsevan epäjärjestyksen huomattavasti helpommin kuin silloin, kun työskentelee kodin ulkopuolella ja käytännössä käy vain kotona nukkumassa. Koska koti on työpaikkani, haluan luonnollisesti, että tavarat on järjestyksessä ja pois lattioilta niin, että pääsen kävelemään ympäriinsä kompastumatta. Mies on tätä "siivousvimmaani" säännöllisin väliajoin ihmetellyt, enkä tiedä, tajuaako asiaa yhtään sen paremmin, kun vertaan kotia hänen työpaikkaansa. Kyllä sielläkin siivooja kutsutaan paikalle, jos joltain kahvit kaatuvat lattialle. Mutta jos oma työpiste on kuin hävityksen kauhistus, niin tokkopa se samainen siivooja sitä hoitaa kuntoon. Yllättäen täällä meillä ei ole siivoojaa - ainakaan sellaista, joka saisi tehdystä työstä palkkaakin. Niinpä oletuksena on, että jokainen siihen kykeneväinen siivoaa omat sotkunsa pois muiden tieltä.

Valitettavasti ilmeisesti samasta syystä kuin lapsissa ei ole off-nappia, ei myöskään muissa perheenjäsenissä ole sellaista default-nappia, jota painamalla tuo yllämainittu oletus toteutuisi. Harmi sinänsä. Tässä taas eräänä päivänä uhosin jättäväni muiden sotkut viikoksi siivoamatta, jos vaikka sitten oppisivat huolehtimaan yleisestä siisteydestä hekin. Itseni tuntien vaan ei taida tuo onnistua: jos pitää muiden sotkujen keskellä toimia parikin päivää, niin minusta tulee niin v-mäinen ämmä, etten itsekään nahoissani viihdy.

Onneksi tuolta Petran blogi-entryn kommenteista sain korvan taakse parikin hyvää vinkkiä, jos tilanne ihan epätoivoiseksi muuttuu :) Rakastavana vaimona ja äitinä voin tilanteen niin vaatiessa painokkaasti osoittaa siivoamisen tärkeyden ja välttämättömyyden yleisen viihtyvyyden puolesta mm. keräämällä kaikki likaiset vaatteet lattialta esim. parvekkeelle. Näin viimeistään siinä vaiheessa, kun alusvaatelaatikot huutavat tyhjyyttään, veikkaan, että omista vaatteista aletaan pitää hieman parempaa huolta kuin mitä tähän asti on tehty.

Onneksi sentään kerran vuodessa huomio on naisissa. Ne loput 364 päivää vuodessahan me olemme melkoisen näkymättömiä, tai enemmänkin itsestäänselvyyksiä. Tai siltä se ainakin välillä tuntuu.