Terveisiä Lontoosta!

Menin, olin ja tulin takaisin.

Olipa mukava visiitti Lontooseen, vanhaan kotikaupunkiini ;) Kahdeksan
vuotta sitten muutin sieltä takaisin Suomeen, ja kuusi vuotta sitten
kävin siellä viimeeksi piipahtamassa. Jännä fiilis, kun ikään kuin
mikään ei olisi muuttunut, mutta on kuitenkin. Vanhojen aikojen
kunniaksi kävin kävelemässä Angelin alueella, jossa aikoinaan asuin.
Amwell Streetin ja Lloyd Streetin kulmassa ollut pieni "maitokauppa"
oli laittanut lapun luukulle. Ilmeisesti sitä pitänyt vanha rouva on
kuollut. Muuten kaikki näytti samalta kuin silloin ennen :)



Visiittini ajan asuin vanhan ystäväni luona. Viime kerrasta on kohta
peräti neljä vuotta. Olin silloin hänen häissään morsiusneitona.
Skotlannissa. Emme tainneet lakata puhumasta muuten kuin nukkuaksemme
ja syödäksemme :D Aivan mahtavaa, kun näinkin pitkän ajan jälkeen
tuntuu, että ei ole ollut erossa ollenkaan. Juttu luisti ikään kuin ei
olisi koskaan tauonnutkaan. Mieletöntä!



Oli ihan pakko käydä myös koululla. Yllättäen koko paikka näytti paljon
pienemmältä kuin muistin. Ja huomattavasti rapistuneemmalta. Lisäksi
opettajat ovat yhtä lukuunottamatta vaihtuneet. Kiersimme ystäväni
kanssa kuitenkin katsomassa vanhoja tanssisaleja, ja näimme myös
nykyisten oppilaiden treenaavan. Vaikea uskoa, että siitä on todellakin
jo kahdeksan vuotta aikaa, kun itse tuolla treenasin. Poislähtiessämme
päätin, että en enää mene käymään koululla, ellen ole menossa sinne
opettamaan. Ei ole mitään järkeä käydä paikoissa, joissa on joskus
ollut, jos menneisyydellä ja nykyisyydellä ei ole mitään muuta yhteistä
nimittäjää. Opiskeluvuodet Lontoossa eivät koskaan enää palaa...



Koko reissu ei suinkaan ollut noin surumielinen. Oli meillä hauskaakin
:) Sunnuntai vietettiin Lontoon keskustassa ostoksia tehden. Pienellä
budjetilla tehdään pieniä ostoksia, etenkin kun en omista
"rouva-visaa". Rahat riittivät kuitenkin ihan hienosti, mitä nyt en
tänään oikein saanut enää ostettua syötävää ;) Tulipahan ostettua
tuliaisia sekä itselle että perheelle, ja se on tärkeintä :) Lontoon
keskusta on mukavan kompakti, joten kävelemällä pääsee kätevästi
paikasta toiseen. Jo silloin 90-luvun puolivälissä :) Turistia en
leikkinyt shoppailua enempää, mutta onpahan ainakin yksi syy lisää
käydä Lontoossa uudelleen ;) Ja seuraavalla kerralla taidankin ottaa
miehen ja lapset mukaan. Vaikka erittäin mukavaa oli olla reissussa
ihan yksin.



Ai niin, olipa hyvä, että muistin pakata rintapumpun mukaan. Ilman sitä
olisin ollut kirjaimellisesti hätää kärsimässä. Pumppasin n. kaksi
kertaa päivässä, aamulla ja illalla, ja joka kerta tuli saaliiksi n.
3dl maitoa. Viemäriin vain, vaikka vähän maidon haaskuu 
harmittikin. Eipä sillä olisi mitään muutakaan käyttöä ollut.



Kotijoukoista sitten. Kun minä lähdin lauantaina puolenpäivän aikaan
lentokentälle, mies pakkasi lapset autoon ja hurautti kesämökille.
Tekstiviestein oltiin reissun aikana yhteydessä, ja kuulemma ihan
hienosti heillä oli mennyt. Esikoinen oli tosin jo lauantai-iltana
kysellyt, koska äiti tulee kotiin :) Kuopuksen ruokahuollosta en tiedä.
Oli mies ottanut pakkasesta lypsymaitoja mukaan, mutta sitä en tiedä,
tuliko niille käyttöä. Todennäköisesti :) No, nyt ei pakkasmaitoja
tarvita. Odottelen vain, että kuopus vähän havahtuisi, jotta saisin
pingotusta vähän pois. Ei pelkoa maidon loppumisesta parin päivän
reissun aikana ;)



Jepulis jee, huomenna koittaa arki. Ei siinä mitään pahaa, itse asiassa
odotan huomista innolla :) Kannattaa käydä välillä vähän kauempana ja
ottaa etäisyyttä tähän kotielämään. *janka suosittelee -leima*

Poistun petiin armaitteni väliin nukkumaan. Ja ihan varmasti näen unta englanniksi :)

Raporttia sairastuvalta

Voiton puolella ollaan!



Oma kuumeeni kesti viikon. Lauantaista lauantaihin. Sunnuntaina oli eka
kuumeeton päivä, ja maanantaina pääsin jo uloskin. Tai sisään. Menin
nimittäin sairaalaan esikoisen luo. Vaihdettiin miehen kanssa vain
lapsia. Minä jäin esikoisen seuraksi ja mies otti kuopuksen ja tuli
kotiin tekemään töitä. Illalla vaihdettiin takaisin, ja mies jäi
esikoisen kanssa yöksi sairaalaan ja minä huristin autolla kuopuksen
kanssa kotiin nukkumaan. Tiistaina tehtiin ihan samoin. Keskiviikkona,
kun esikoinen oli jo paljon paremmassa kunnossa, olimme koko perhe koko
päivän sairaalassa. Esikoinen pääsi irti tippaletkusta ja sai
ulkoiluluvan. Niinpä tallustimme sairaalan pihan pienelle
leikkipaikalle ja päästimme lapset irti :) Mikäs siinä oli
istuskellessa, kun aurinko lämmitti. Kävimme myös piknikillä.
Esikoinenkin innostui syömään, mikä oli tosi hyvä juttu.



Tänään esikoinen sai kotiinlähtöluvan. Voi sitä iloa ja riemua!!! Kun
päästiin kotipihaan ja esikoinen näki kaverinsa pihassa, hän ilmoitti
jäävänsä ulos. No, mikäs siinä. Onkin koko päivä mennyt tuossa pihalla
ollessa.



Muitakin hyviä uutisia: meillä on lastenhoitaja. Juu, netissä näin
koulutytön ilmoituksen lastenhoitoavusta, ja tartuin siihen kuin kala
syöttiin. Sovittiin, että hän käy ulkoiluttamassa meidän lapsia 2
kertaa viikossa 2-2,5 tunnin ajan. Tänään on lastenhoitopäivä, ja minä
saan olla yksin sisällä. Kohta
tosin menen ulos ja päästän tytön kotiin. Mutta tämä kaksituntinen
yksin sisällä on kyllä ollut luksusta! Tarkoitus oli ommella, vaan
toisin kävi. Otin imurin ja imuroin kahden viikon pölyt pois. Heti tuli
viihtyisämpää :) Ensi kerralla kyllä ompelen - tai vain makaan sohvalla
ja syljeskelen kattoon ;D



Kahden yön kuluttua suuntaan kulkuni Helsinki-Vantaan lentokentälle ja
sieltä Finskin koneella Lontooseen!! Matka toteutuu, kun esikoinen
pääsi sairaalasta kotiin. Voi ihanaa, en malta odottaa sitä hetkeä, kun
pääsen reissuun. Reissu on lyhyt (kaksi yötä) mutta sitäkin odotettu.
Ja hartaasti toivottu. Ja ihan varmasti sitä sitten muistellaankin
suurella hartaudella ;)



Reissutunnelmissa...

Aika aikaansa kutakin

Sanotaan, että on kaksi tapaa päästä eroon laastarista. Ensimmäinen on
se, että sitä hivuttaa irti milli milliltä toooooooosi hitaasti ja
kauan (kivusta nauttien ;) )ja toinen on se, että kiskaisee läpyskän
kerralla irti, vaikka se vedet hetkellisesti silmiin toisikin.
Ja sitten on se kolmas tapa: hivutetaan hiljaa irti, kunnes ollaan yli puolen välin ja sitten otetaan siitä rohkeasti kiinni ja kiskaistaan. Avot!

Ai miksi minä tätä kerron? No siksi, että tein juuri äsken yhden postituslistan suhteen juuri tuolla kolmannella tavalla.

Reilut
kaksi vuotta sitten ryhmä ihania, erinomaisia, valloittavia naisia
perusti postituslistan. Alussa meitä oli lähemmäs 40, mutta aika
nopeasti ryhmä kutistui n. 30 naisen "kahvipöydäksi". Virtuaaliseksi
hiekkalaatikoksikin sitä saattoi kutsua. Aina oli olkapää sitä
tarvitsevalle, viisaita sanoja, lohtua, tukea, neuvoja. No, oli
kärhämääkin ja mustia pilviä, mutta eihän niiltä välty edes
todellisessa elämässä. Listan postimäärä oli alusta asti huikea.
Keskimäärin 100 päivässä. Vähintään.

Huomasin tuossa vuoden
vaihteen jälkeen, etten enää jaksanut millään lukea tuota postimäärää.
Välillä kirjoitin, mutta hyvästä tahdosta huolimatta tuli välillä
fiilis, että kirjoitukseni jäi muiden viestien jalkoihin. Ei mikään
mahdottomuus, viestimäärän huomioon ottaen. Eikä ainoastaan minun
viestieni kanssa. Ikävä vain tunnustaa, että kun ei ole sitä kahdeksaa
tuntia laittaa koneen ääressä istumiseen (mikäli haluaa nukkuakin
joskus ;) ), tuon listan seuraaminen alkoi olla liian iso urakka.
Niinpä vähensin seuraamista. Ja mitä tapahtui? Putosin kyydistä.


Kun ei tiedä, mitä toiset tarkoittavat puhuessaan aiheesta a, on aika
turhauttavaa lukea siitä kertovia viestejä. Tai sitten multa puuttuu
jalo taito "to mingle" ja hypätä kulloiseenkin keskusteluun, mistä
satun pienen osan kuulemaan.

Kun päätös oli nyt kypsynyt sen
puolisen vuotta (ts. olin hivuttanut sitä laastaria irti milli
milliltä), niin keräsin rohkeuteni - juu, kuumeen pehmittämällä päällä
rohkeus on erittäin hyvä kerätä :) - ja repäisin loputkin irti. Vielä
en kadu. Ainakaan hirveästi.

Rakkaat naiset. Jos te tätä
satutte lukemaan, niin tietäkää, että päätös oli yksin minun :) Aika ei
vain riittänyt, eikä ihan tahtokaan. Olette kaikki ihania silti. Ja
tiedätte, mistä minut tavoittaa, jos sattuu tulemaan asiaa :)

Viettäkää hyvä elämä ja ihana kesä!


P.S. Se eilinen kuumeeton päivä? Ei sellaista ollutkaan. Illalla
mittari näytti jälleen yli 38 astetta Celciusta. Nyt on aika pelätä
ensi viikon Lontoon matkan onnistumista... *puree kynsiään*

Kotiäiti sairastaa

Jos joku haluaa tietää, mistä saa elämääkin suuremmat sympatiat sairastavalle kotiäidille, niin täältä!


Viikko mennyt kovassa kuumeessa. Viime lauantaina se alkoi, ja
satunnaisesti on helpottanut aina n. 45min Burana 600mg:sen jälkeen.
Tänään taitaa olla eka kuumeeton päivä - mihin seinään rasti piirretään?


En oikeasti ymmärrä,  miten kukaan voi parantua, jos pitää samalla
huolehtia a) terveistä lapsista tai b) sairaista lapsista. Minä en
ainakaan. Onneksi, kun kuume alkoi, oltiin kaikki mun vanhempieni
luona. Kerroinko jo, että myös esikoinen ja kuopus sairastuivat?
Sunnuntai meni nukkuessa - ja yskiessä. Kuopus vetäisi valehtelematta
24 tunnin unet. Ja minä melkein kanssa. Kun sunnuntai-iltana päästiin
takaisin kotiin, menin lasten kanssa heti petiin. Onneksi mies jäi
maanantaina kotiin meitä hoitamaan. Hänhän oli ollut jo viime viikolla
kovassa kuumeessa. Vaikka oli jo yksi hoitaja, niin siitä huolimatta
sain minäkin hoitaa osani sairaista lapsista, itseni lisäksi. Ei tunnu
kivalta olla juuri nukahtanut, kun joku parkaisee vieressä ja sen
jälkeen on joko huudettava mies auttamaan tai haettava itse sitä, mitä
lapsi on vailla. Usein juotavaa. Maanantaista selvittiin näin.
Tiistaina äitini tuli auttamaan, ja kuopus alkoi olla suht kunnossa.
Esikoisen kova kuume ja vielä kovempi yskä vain jatkuivat. Mies oli
tosin jo maanantaina käyttänyt esikoisen lääkärissä, josta saadut
ohjeet olivat: kuumeen perushoitoa ja yskänlääkettä yskään. Väkisin
piti toista yrittää juottaa, sillä vaikka oli jano, ei suostunut
ottamaan kuin pieniä huikkia kerrallaan :(

Keskiviikkona olin
yksin päivän lasten kanssa, ja aika romuna, kun mies kotiutui n. klo
17. Ei kun suoraan petiin. Kuopus oli elämänsä kunnossa, mutta tosi
kiukkuinen leikkikaverin puuttuessa. Esikoinen kun virui pedissä
kuumeen sahatessa ylös-alas. Niin, ja kaiken lisäksi pelästyin saaneeni
jo korvatulehduksenkin! Järkyttävän kipeä oikea korva. Painetta
pirusti, eikä tukkoisuus aukea sitten millään. Tuli kyllä elävästi
mieleen kotimatka USA:sta viime kesänä, kun kuljin tukkoisin korvin
vielä 3 päivää kotiintulon jälkeen... *huh*

Eilinen sitten.
Kauniisti pyysin miestä jäämään kotiin, että saisin minäkin levätä
mahdollisimman paljon. Hän jäi, ja minä lepäsin. Kuuden aikaan illalla
tuli nälkä, ja raahauduin telkkarin ääreen syömään. Kuopuksessa riittää
virtaa kuin Duracell-pupussa, mutta esikoinen, raukka-parka, on ihan
nuutuneena sänkyssä korkeassa kuumeessa jälleen :(

Yöllä
hikoilin kuin pieni porsas, joten kuumetta vielä silloin. Tänä aamuna
erittäin huonosti nukutun yön jälkeen voin jo paljon paremmin.
Huolissani esikoisen jatkuvasta kuumeesta pyysin miestä käyttämään
lapsen lääkärissä. Kaksi tuntia myöhemmin mies soittaa ja ilmoittaa,
että ovat sairaalassa lastenpolilla, esikoisella keuhkokuume ja menossa
tiputukseen. Voi sitä itkun määrää!!! Voi sitä itsesyytösten tulvaa!!!!
Minkälainen äiti minä oikein olen, kun en edes osaa viedä lastani
ajoissa lääkäriin? No, tässä kunnossa ei ole sairaalaan mitään asiaa
(onpa ironista, olen väliinputoaja), mutta onneksi mies voi olla siellä
esikoisen kanssa, myös yön.
Nyt minun tehtäväni on parannella
itseäni ja vahtia ylivilkasta vauvaa :) Jos esikoisen luo pääsisi
käymään viimeistään sunnuntaina, ellei hän jo silloin pääse kotiin. Mun
pieni rakas esikoinen. Vasta 3,5v ja jo sairaalassa yötä. Nyyh :´(
Kuumeen kotihoitoa ja yskänlääkettä, my ass...



Kaiken lisäksi, esikoinen ei ole tämän taudin (ts. tämän viikon) aikana
käynyt rinnalla kuin kerran! Siis vain yhden kerran. Vaikka hiljainen
tarkoitus on ollut vieroittaa toinen ennen 4v-päivää, tuntuu tosi
julmalta se, ettei hän kipeänä - juuri silloin, kun rinnasta olisi
eniten hyötyä mm. vasta-aineiden ja läheisyyden muodossa - ole halunnut
käydä rinnalla. Olen kyllä tarjonnut. Sen sijaan hän on aina halunnut
"kylmää lehmänmaitoa jääkaapista". Tiistainako se oli, kun kysyin, eikö
hän enää halua tissimaitoa. Vastaus oli ei. Kysyin, että eikö edes
sitten, kun on terve. Sama vastaus. Kolmas kysymykseni oli, eikö hän
halua tissimaitoa edes kesällä mummin ja papan mökillä. Jälleen sama
vastaus. Nyyh tällekin :´( Jos tämä oli vieroitus, niin mielestäni se
tapahtui aivan liian nopeasti. En mä ollut yhtään valmistautunut. Mutta
katsotaan, jahka tuo tervehtyy.

Mutta siis, tähän pieneen
päähäni ei mitenkään tämän kokemuksen valossa mahdu se, miten kotiäiti,
jolla ei ole apujoukkoja, sairastaa kuolematta. Ei, enkä edes halua
tietää. Sillä silloin, kun minä olen kipeä, ehdottomasti vaadin, että
minua hoidetaan. Tai ainakin joku muu kuin minä pitää lapsista huolen.
Ei siis supermutsia täällä.

Sairastaminen pitäisi lailla kieltää.

Sormet mullassa, retki ja muuta

Koitan edetä kronologisessa järjestyksessä :)

Sormet mullassa

Taloyhtiön pihatalkoot olivat maanantaina. Hallituksen jäsenenä osaanottoni oli käytännössä pakollinen ja ihan mielellänihän minä siellä mukana heiluin. Jo edellisellä viikolla olin leikannut pihan ruusupuskia (kuolleet oksat pois ja muista ekan silmun yläpuolelta - juu, laittakaa asialle ihminen, joka ei ruusuista tiedä muuta, kuin että niiden piikit pistävät. No, ihan vihreiltä ja hyvinvoivilta nuo nyt näyttävät ;) ), kun oltiin oltu lasten kanssa pihalla, joten muutaman muun kanssa päästiin heti kitkemispuuhiin. Voikukat - niin kauniita kun ovatkin - sekä muut rikkaruohot ruusujen juurilta pois, tilalle y-lannoitetta sekä kuoriketta. Pari tuntia siihen meni, siis pelkkään kitkemiseen. Lannoituksen ja kuorikkeen levittämisen hoitivat jotkut muut. Meitä oli hommissa aika lauma. Osa levitteli ruohoalueille uutta multaa kuluneiden paikkojen päälle, toiset haravoivat roskia, toiset lakaisivat kulkuteitä, toiset mylläsivät hiekkalaatikkoa (tultiin kiinteistökatselmuksessa siihen tulokseen, että hiekkalaatikko on niin kivan näköinen, ettei sitä viitsi räjäyttää, vaan kokeillaan, jos lentomurkkuongelmat häviäisivät sillä, että kaivetaan sitä maa-ainesta sieltä vähän pois) ja toiset todellakin huhkivat tuon lannotteen ja kuorikkeen kanssa. Lapsetkin olivat innolla mukana, samoin kuin ne pihan teinit ja varhaisteinit!

Pari tuntia siinä meni, viimeinen puolituntinen siideriä naukkaillessa työn lomassa :) Sitten grillattiin ja juteltiin. Ja lopuksi käytiin saunassa. Kotiin nukkumaan päästiin (tai lapset pääsivät - minähän en siis mene ikinä aikaisin nukkumaan *ja sen kyllä huomaa ;D*) vasta puoli kymmenen aikoihin. Mutta kyllä nyt on hieno piha!! Ja etenkin ne ruusupuskat näyttävät tosi hienoilta :D

Retki

Mies oli tuossa viikonvaihteessa kovassa kuumeessa. Sai maanantaina lääkäriltä kolmen päivän sairausloman, ja eilen, kun kuumetta ei enää ollut, lähdettiin ex tempore piknikille. Emme menneet mihinkään tähän lähelle, ehei, vaan me ajoimme... Porvooseen! Ennen lähtöä käytiin esikoiselle ostamassa uudet sandaalit ja kuopukselle hellehettu. Eväitäkin ostettiin. Sitten vain autoon ja ajelulle.

Meiltä Porvooseen ei kauaa kestä, mutta tottahan ne eväät piti ajomatkalla syödä :P Ei haitannut tahtia, sillä kun päästiin Vanhaan Porvooseen, jätimme auton parkkiin ja lähdimme kävellen vaeltamaan niitä kapeita ja ikivanhoja mukulakivikatuja ja kujia. Esikoinen jaksoi hienosti kävellä, mutta kuopuksen kannoin liinassa. Siellä puutalojen keskellä kävellessä tuli ihan epätodellinen fiilis. Ihan kuin olisi astunut keskelle historiaa, ja pihan porttien ohi kävellessä sitä oikein odotti näkevänsä jotain menneisyydestä. No, ei nähty menneisyyttä, mutta nähtiin noin miljoona turistibussia. Ja turisteja, jotka puhuivat venäjää, espanjaa, italiaa, saksaa... Löysimme myös kivan pienen kahvilan, jossa kävimme sitten syömässä herkullista omenapiirakkaa. Esikoinen nautiskeli jäätelöllä ja kuopus mellasti muuten vain.

Kun Vanha Porvoo alkoi tuntua liian ahtaalta (muistakaa ne miljoonat turistit), päätimme, että oli aika hypätä autoon ja huristella kotiin. Kotimatka meni leppoisissa tunnelmissa lasten nukkuessa :) Joskus vielä teen sellaisen retken Porvooseen, että ajan sinne höyryjunassa, yövyn Haikon kartanossa ja tulen takaisin kotiin laivalla. Ja pitääpä silloin käydä myös Brunbergin tehtaanmyymälässäkin... *nam*

Muuta

Tämä jää nyt kirjoittamatta, sillä äidin velvoitteet kutsuvat (ts. lapset heräsivät päikkäreiltä). Palaan tähän myöhemmin.

Hammaslääkärissä

Jälleen se aika vuodesta, jolloin lapsilla oli aika hammashoitajalle.
Tai suuhygienistille. Oli mikä oli, selvyyden vuoksi puhun nyt
hammaslääkäristä :)



Vuosi sitten, kun esikoinen kävi edellisen kerran hammaslääkärissä,
lääkäri kysyi tutista ja pullosta. Kerroin, ettemme ole pulloa juuri
tarvinneet ja että tuttikin jäi (äidin pienellä avustuksella) käytöstä
esikoisen täyttäessä kaksi. Lääkäri vaikutti hyvin tyytyväiseltä.
Seuraava kysymys koski juomia. Mitä esikoinen tavallisesti juo. Aloitin
luettelemisen vedestä ja päädyin lehmänmaidon kautta äidinmaitoon.
Lopetettuani lääkäri oli erittäin hämmästyneen näköinen. Olin jo ennen
hammaslääkärille menoa varustautunut sitä perinteistä "äidinmaito
muuttuu sokerilitkuksi, kun vauva täyttää x kuukautta eikä siitä ole
sitten enää mitään ravitsemuksellista hyötyä" -blaablaablaata vastaan,
mutta minun ei tarvinnut sanoa sanaakaan (vain hymyillä ystävällisen
maireasti) kun kuopus, silloin reilut 2kk, uinui kauniisti liinassa.
Eihän nyt hyvänen aika ole ollenkaan loogista, että samoista rinnoista
esikoisen juoma maito olisi sokerilitkua mutta kuopuksen juoma maito
juuri sopivaa ravintoa vauvalle! Eivät rinnat nyt niiiiin erinomaiset
ole, vaikka ovatkin upeat systeemit :) Hetki meni lääkärillä siihen,
että sai ajatuksensa järjestykseen.



Nyt tänä vuonna, kun kuopuskin on jo yli vuoden, olin varustautunut jopa edellistä vuotta paremmin. Olin mm. lukenut Mitoulaksen tutkimuksen maidon rasvapitoisuuden muuttumisesta sekä tankannut Satu Alaluusuan tutkimuksen abstraktia pitkän imetyksen vaikutuksista hampaisiin. Myös Brian Palmerin artikkeli oli tullut tutuksi. Ilokseni mitään noista ei tälläkään kertaa tarvittu :)



Koska hammaslääkäri ei kysynyt, mitä esikoinen juo, en tullut
kertoneeksi äidinmaidon osuudesta esikoisen nesteytyksessä. Kuopusta
imetin vastaanotolla, mutta sekään ei saanut aikaan minkäänlaisia
ihmettelyjä. Hammaslääkäri kyllä kysyi, syökö kuopus vielä öisin, johon
vastasin totuudenmukaisesti kyllä. Kerroin kuitenkin - myös
totuudenmukaisesti - etten tiedä tarkkaa imemiskertojen määrää, sillä
imetän melko unissani. No, tätä vieressänukkumista hammaslääkäri hetken
kauhisteli, mutta ei jäänyt siihen vatvomaan - mistä jälleen pisteet
lääkärille :) Yövieroituksesta hän kyllä sitten mainitsi. Sanoi, että
noin kahden vuoden iässä olisi hyvä saada yöimetykset loppumaan. Lisäsi
kyllä heti perään: "Mutta sehän on asia, joka on täysin perheen
päätettävissä". *kilinkilin* pisteitä jälleen hammaslääkärille.

Minulle jäi tuosta käynnistä hyvä mieli. Ja niin jäi esikoisellekin :)
Hänen hampaansa katsottiin siten, että hän sai mennä siihen
hammaslääkärin tuoliin istumaan. Se oli jännittävä paikka, ja ennen
kuin hän itse uskalsi istua tuoliin, piti äidin näyttää, miten siinä
ollaan. Maataan vain :) Ja jos nukahtaa, niin sitten saa kutittaa
hereille :) Tämän pienen demonstraation jälkeen esikoinen uskalsi
hienosti istua tuoliin eikä sormikaan värähtänyt, kun tuoli käännettiin
makuuasentoon. Suu aukeni pyynnöstä hienosti, ja hammaslääkäri sai sekä
laskea hampaat (yhteensä 20) että vähän tarkemmin syynätä niitä. Tähän
syynäämiseen kuului olennaisena osana hampaan pinnan kuivaus sekä
pienellä lampulla valaiseminen.



Esikoisella on hammaslääkärin mukaan kauniit ja täysin ehjät hampaat. Hyvin hoidetut :)

Kuopuksella on hammaslääkärin mukaan seitsemän hammasta. Sen enempää ei
kuopus suostunut yhteistyöhön, ja tuonkin antoi tehdä vähän nihkeästi.



Ensi vuonna taas uudestaan.

Puuha-Pete kaiken korjaa, Puuha-Pete tietenkin!

Kuinka ollakaan löysin itseni yhtiökokouksen jälkeen taloyhtiön hallituksesta :-O
Ei no, ihan tarkoituksella itseni sinne "tungin", sillä halusin ajaa lapsiperheiden asioita.

Ensimmäinen hallituksen kokous oli eilen, ja maanantaiksi sovittiiin
kiinteistökatselmus. Tahtoo sanoa, että kierrämme koko kiinteistön läpi
ja katsomme, mitkä paikat vaativat
korjaamista/parantamista/siivoamista. Hallitukseen valittiin kaksi
uutta jäsentä, ja me molemmat olemme samalla asialla :) Nyt ainakin
pihaan saadaan pienimmille muutakin kuin kaksi vauvakeinua ja
lentomurkkuja täynnä oleva hiekkalaatikko *nih*

Tuossa
pihassa ollaan muiden äitien kanssa juteltu paljonkin näistä asioista.
Yksi ehdoton olisi ulkolelulaatikko, johon saisi avaimen, mikäli
perheessä on leikki-ikäisiä lapsia. Lelut olisivat toki omia, mutta
niitä ei tarvitsisi aina roudata kotoa pihalle, vaan olisivat siellä jo
ikään kuin valmiina. Toinen pikaisesti toteutettava hanke on uusi
hiekkalaatikko. Vanha on vuosimallia -74 ja suht laho. Ja todellakin,
viime kesänä sen ympärillä pörräsi verhona lentomuurahaisia ja lisäksi
yhden päädyn alle pesän tehneet ampiaiset yltyivät liiankin
hyökkääviksi. Ei kiva. Uutta hiekkalaatikkoa siis kaivataan tosi
kipeästi.

Koska taloyhtiössä on nyt - ja pihalla
työnnettävistä lastenvaunuista sekä naisten vauvamasuista päätellen ;)
- ja myöhemminkin jonkin verran näitä "polvenkorkuisia", on tarkoitus
lobata pikkuväen leikkivälineiden puolesta. Miniliukumäki olisi aivan
ihana (kun tuo nykyinen on näille pienille aivan liian hurja) sekä
jonkinnäköinen jousikeinu yhdelle tai useammalle. 


Pihanparannukseen liittyen tulen ajamaan myös kunnon roskiksia ainakin
tuohon grillikatokseen. Ja kieltämättä ottaa aivoon ne peltipurkit
ulko-ovien pielessä. Talvella ne ovat täynnä lunta ja kesällä -
etenkin, jos on sateinen kesä - täynnä vettä. Ja alkuperäinen tarkoitus
purkeilla on toimia tupakantumppiroskiksena. Harmi vain, että
tupakoijilla ilmeisesti on niin huono sihti, että viskovat tumpit
räikeästi ohi purkin. Ja pikkukätöset sitten ne ehtivät maasta poimia
heti, kun silmä välttää. Missioni leikkivälineiden hankkimisen lisäksi
on saada kunnon tupakkaroskikset (sellaiset sylinterin malliset
pikkuroskikset) jokaisen ulko-oven pieleen. Eivät ne niin paljon voi
maksaa, ja toimivat ihan varmasti paremmin kuin nuo halvatun pelti- tai
lasipurkit. Ja olen jopa sen verran ystävällinen, ettei minulla ole
tässä omaa lehmää ojassa. Minä kun en tupakoi.

Taloyhtiössä
kohta seitsemän vuotta asuneena minun on ilmeisesti aika kääriä hihat
ylös ja ryhtyä hommiin. Kukas se kissan hännän nostaa jollei kissa
itse, sano.

valitusvirttä

Ja kyllä tänään oli niin järkyttävä päivä, että ei tosikaan.

Lapset riehuivat kuin viimeistä päivää, ja vaikka menkat ei ole vielä
alkaneet, niin väitän, että siitä huolimatta kärvistelin tänään
pahemmanlaatuisen PMS:n kourissa. Mikä kumma siinä on, että juuri
silloin, kun ihan oikeasti haluaisi päivän sujuvan ilman pahempia
kuoppia, siitä tuleekin yhtä helvettiä? Olin täysin valmis soittamaan
päivähoidon esimiehelle ja vaatimaan näille ipanoille kokopäiväpaikkoja
päiväkotiin huomisesta alkaen - ja se on paljon se.



Tuleepahan oltua ulkona, kun sisällä ei kestä olla ilman, että pää
lähes hajoaa. Ulkona ei pienet riehumiset niin haittaa, ja molemmille
mukuloille löytyy sopivaa tekemistä. Esikoinen rakastaa keinumista
(etenkin pyörövauhteja *yöks*) ja kuopus syö antaumuksella hiekkaa.
Hiekanmuruset vain ratisevat, kun vauva maiskuttaa peräti seitsemällä
hampaallaan. Ulkona nuo eivät kiusaa toisiaan jatkuvalla syötöllä, vaan
puuhaavat mukavasti omiaan. Hermolepoa uupuneelle äidille, todellakin.



Jotta vitutus olisi lähes täydellistä, kerrottakoon vielä, että se,
että mies tekee (liian) pitkiä päiviä ja käytännössä katsottuna jättää
meikäläisen yksinhuoltajaksi (tahtoo sanoa; 2h omaa aikaa viikossa, jos
sitäkään), ei yhtään auta asiaa. Ilmeisesti telepatia toimi, kun mies
a) tuli kotiin jo klo 18 ja b) lähti siltä seisomalta lasten kanssa
puistoon pariksi tunniksi.

Mikä ihana rauha!!!!

Kävin kaupassa ihan yksin. Laitoin puhtaat pyykit kaappiin ja märät pyykit kuivumaan ihan yksin. Söin jäätelöä ihan yksin. Ja ihmettelin, kuinka pitkään mies oikein lasten kanssa ulkona viihtyy...

Kun vihdoin kotiutuivat, olin kuin uusi ihminen. Seesteä, hyvällä tuulella, lähes pullantuoksuinen :)



Kuopus, joka ei ollut nukkunut päikkäreitä - ja tämä tapahtuu n. kerran
viikossa - oli ihan väsynyt. Hammaspesun jälkeen vauveliini nukahti
tissille, ja kannoin pikkuisen sänkyyn. Esikoinen söi iltapalan ja
käpertyi miehen kainaloon - ja nukahti. Olipa helppoa!

Sen jälkeen paikka miehen kainalossa oli yksin minun ;)



Ja nyt on mies jo nukkumassa, ja minä seuraan ihan just perässä.

Toivottavasti huominen jo alkaakin paremmin kuin tämä päivä. Toivossa on hyvä elää (sanoi lapamato *thih*).

Äiti, mamma, mother, maman, mutter...

Olipa jälleen äitienpäivä. Meikäläisen neljäs. Päivä sujui perinteisissä merkeissä:

Sain aamupalan sänkyyn *nam*, itsepoimittuja kukkia pienen kimpun ja
nukkua piiiiiitkään. Ah, mikä nautinto herätä - ja nukahtaa uudelleen :D

Yhdentoista aikaan alkoi hävettää sängyssä makaaminen, ja pakotin
itseni ylös. Muualla olikin jo täysi tohina päällä. Mies oli lähdössä
ulos lasten kanssa, ja koska oli tosi kaunis ilma, sanoin meneväni
perässä, kunhan saisin itseni valmiiksi. En pitänyt mitään kiirettä, ja
sain "omaa aikaa" peräti puoli tuntia :)



Päivä oli kiva, ja ensi vuonna uudestaan.

Sitä odotellessa...

Valpuria

Huh heijaa, miten aika rientää! Onneksi samalla katosi se himputin flunssa, ja äänikin on lähestulkoon jo normaali.

Se oli sitten vappu viikko sitten. Pihan kotiäitien ja lasten kanssa otettiin pieni varaslähtö vappuun, ja pidettiin vappurieha jo perjantaina. Koristeltiin pihan grillikatos ilmapalloilla ja serpentiinillä ja katettiin pöytä koreaksi. Menu oli perinteisen vappuinen: perunasalaattia, nakkeja, lihapullia, munkkeja ja simaa. Kyllä maistui! Ja oli mukavaa, kun oli kerrankin piha täynnä elämää :)

Itse vappuaattona käytiin grillaamassa kaveripariskunnan luona. Heille on esikoinen syntymässä kuukauden sisään, ja oli oikein mukavaa päästä vähän kurkkimaan, millä mielellä ovat ottamassa vauvaa vastaan ;) Imetyksestä oli ihan pakko vähän mainita, sekä mainostaa aivan verratonta imetystukipuhelinta. Synnyttämisestäkin tuli juteltua vähän niitä näitä. Omat kaksi synnytystä ovat olleet niin kivoja, että niitä haluaisin lisää ;) ja niistä on kiva kertoa. Eivät ole mitään kauhukokemuksia ollenkaan, vaan - sanoisinko - nautittavia kokemuksia. Mutta se synnytyksistä. Kylässä oli mukava katsoa, miten ovat valmistautuneet. Vauvalle oli jo sisustettu oma huone. Valitettavasti se jäi näkemättä, sillä ovi oli kunnolla lukossa. Kuulemma sisustuksesta saisi selville vauvan sukupuolen, eivätkä halua kertoa sitä vielä muille. Ihan järkevää. Saamme me muut sitten jännittää, kumpi tulee, Matti vai Maija :) Sukupuolesta puheenollen, lähes kaikki tuttavat ja ystävät ovat saaneet poikia! Aivan mieletön poikabuumi!! Mistä kummasta niille pojille löytyy vaimot sitten joskus, ihmettelen välillä...

Niin, vapusta siis ;) Aatto meni lasten ehdoilla ilmapalloja puhallellen ja grilliruokaa syöden. Kotona oltiin iltapuuhissa jo klo 20 :-O Vappupäivänä emme tehneet mitään. Eräs ystäväperhe soitteli, emmekö menekään keskustaan. Emme menneet. Oli paljon mukavampi nukkua pitkään, kuin lähteä ulos palelemaan :)

Nyt jäämme odottamaan juhannusta :)