Jo joutui armas aika

Kas näin, jälleen on yksi toimintavuosi paketissa. Opettajana vuodenkierto ei olekaan tammikuusta joulukuulle, vaan elokuusta toukokuulle ;)

Kesä ei tullut yhtään liian aikaisin - eikä toisaalta yhtään liian myöhään. Sellaista matalalentoa on tässä viime aikoina eletty, että kiitollisuudella otan vastaan nämä opettajan kutsumuskuukaudet, kesä- ja heinäkuun. Toivoisin voivani ja ehtiväni ommella kaikkea ihanaa (ainakin kankaita on vino pino kaikkeen ihanaan), samoin neulomisrintamalla on ollut hyvin hiljaista, joten sinne haluaisin vähän lisää vipinää. Mutta kun mietin viime kesää ja silloin ollutta omakotitalon ulkomaalausurakkaa, alan olla sitä mieltä, että jos ei tänä kesänä tarvitsisi mitään urakoida. Paitsi yläkerran remontti ja sisustaminen loppuun. Ja ehkä se ikkunaremonttikin. Ja kellarin tyhjennys...

Mutta en mieti niitä nyt, vaan keskityn nauttimaan miljoonasta eri vihreän sävystä luonnossa; lähimetsän huumaavasta kielontuoksusta; auringon lämmöstä; lasten äänistä trampoliinilla (kun jotain kuuluu, tietää, että eivät pahanteossa ole ainakaan ;) ); ihan vain olemisesta. Koska olen sen arvoinen.

Ja vielä loppuun pieni mainos.
Lämpimästi voin suositella Villa Mandalaa kaikenlaiseen rentoutumiseen ja hyvän olon hankkimiseen. Vietimme siellä työporukan kanssa virkistäytymispäivää, ja olimme kaikki sen päivän jälkeen kuin nirvanassa.  Näihin tunnelmiin...

Äiti

Jos ihan rehellisiä ollaan, niin ensimmäistä kertaa äitiyteni aikana tänään nautin Äitienpäivästä. Jos tästä eteenpäinkin kyseinen juhlapäivä sujuu näin hienosti, siitä taatusti tulee yksi suosikeistani. Lapset ovat jo selvästi sen verran vanhoja, että osaavat ja pystyvät - niin halutessaan - hoitamaan juhlavalmistelut ilman että minun tarvitsee olla vahtimassa. Ihan mieletöntä!

Päivä alkoi perinteisesti sänkyyn kannetulla aamiaisella. Se, mikä teki siitä erilaisen, oli, että me molemmat - mies ja minä - saimme nukkua. Rakas esikoinen oli herännyt jo kuudelta (!) tekemään lettutaikinaa, josta hän korkeimman omakätisesti keskimmäisen hieman avustaessa paistoi neljä taivaallisen herkullista ja ihanan rapeareunaista lettua minulle. Lisäksi - näin kuulin jälkikäteen - hän oli aamulla aikaisin kasteen vielä kostuttaessa vihrtävää nurmikkoa käynyt poimimassa minulle maljakollisen valkovuokkoja. (Avaimet olivat jääneet sisään ja ovi tietysti mennyt lukkoon, mutta kekseliäs nuorimies oli kukat kädessään kiivennyt palotikkaita pitkin huoneensa avonaisen ikkunan kautta sisälle.) Lettujen lisäksi minulle tarjottiin iso kaukalollinen teetä (keskimmäinen teki) ja iso lasillinen tuoremehua (keskimmäinen annosteli, etenkin jääpalat olivat erikoismaininnan arvoiset) sekä kaksi herrrrrrkullista juusto-kurkku-voileipää. Kyllä kelpasi herätä lauluun puoli kymmeneltä :)

Ja ne lahjat! Kuopus tykkää antaa ja saada lahjoja, joten hän oli tässä lajissa kunnostautunut hyvin. Eskarissa valmistetun lahjan (huovutettu taulu) lisäksi hän oli kääräissyt pakettiin yhden kirjan. Eikä haitannut yhtään, että kirja oli minun itse ostamani alkuvuoden alesta. Etelänlomalta isovanhempien kanssa Vapun jälkeen oli mukaan tullut äitienpäivälahjoiksi myös nimikirjainkoru sekä todella kaunis perhosjääkaappimagneetti. Ja olipa kuopus myös askarrellut minulle oman kuvakirjankin, jonka sivuille hän oli piirtänyt kuvia lomalta (palmun, hiekkarannan, lasimaalausikkunan...), teipannut simpukankuoria sekä tuliaiskaramelleja. Keskimmäinen lahjoi minua koulun käsityöntunneilla tehdyllä kännykkäpussilla. Oih! Lahjoihin luen myös kortit. Niitä sain kolmelta lapselta yhteensä neljä kappaletta. Kauniisti askarreltuja 3D-kortteja eskarilaiselta ja tokaluokkalaiselta, ja viidesluokkalaiselta hienon sydänkortin, jossa oli käytetty upeasti varjostusta korostamaan sydäntä. Runosuonikin oli sykkinyt: "Hyvää äitienpäivää! Oot paras äiti! Jos voittaisin lotos jättipotin, ostaisin sulle ja koko perheelle luksuskodin, missä palvelijat auttais ku vaa pyytäis!" sekä "Olet yhtä nätti kuin maailman kirkkain tähti! Todella hyvää äitienpäivää!" (ja tässä viimeisessä runossa i:n pisteet oli sydämiä <3)

Kyllä kyllä, nessuja olisi tarvittu jo heti aamutuimaan ;)

Loppupäivä menikin sitten lekotellen, kuten ilmeisesti pakettiin kuuluukin. Kakkuakin syötiin, ja se oli hyvää (vaikka ei ollutkaan itsetehtyä).

Näitä lisää!

Siunattu kevät!

Lempivuodenaikani on kesä, mutta kevät tulee hyvänä kakkosena. (Ja jottei syksylle ja talvelle tule paha mieli, niin ihan kivoja tekin olette, sille päälle sattuessanne.)

Kevähommia tässä on tehtykin: toppavaatteet on pesty ja varastoon henkareille ripustettu; jouluvalot on poistettu ja kaappeihin piilotettu ensi joulua odottamaan; terassille on kalusteet kannettu, puhtaaksi pyyhitty ja jo koeistuttukin; grilli on korkattu (itse asiassa jo kaksi kertaa, ei vara venettä kaada) ja edelleen toimivaksi koettu; orvokkiamppelit on ostettu ja ulos ripustettu meitä ja ohikulkijoita ihastuttamaan; jälkikompostori on pensasaidan juurille tyhjennetty ja täytetty tuoreemmalla kompostilla; jopa kesäkukan siemeniä olen kukkapenkkeihin narsissien, tulppaanien ja helmililjojen sekaan peitellyt. Ihan mahtavaa!

Ja mikäs tässä on nauttiessa, kun pitkän (pimeän ja kylmän ja erittäin runsaslumisen - joka ei kyllä ole mikään huono juttu) talven jälkeen saa paistatella auringon lämmössä ja heilutella paljaita varpaita lempeässä tuulessa. Ja niin kuin olinkin varma, että ne massiiviset kinokset eivät pihalta sula ennen juhannusta, niin ovatpa ne vain menneen talven lumia. Tänään huomasin, että koivut vihertävät!

En ole yksin tämän keväthuumani kanssa. Lapset ovat keväästä myös aivan hullaantuneet. Ei enää paksuja ulkovaatteita, ei enää painavia talvikenkiä, ei enää pipoa silmillä. Sen sijaan käytössä ovat kevyet ballerinat ja sandaalit, kesämekot ja shortsit, T-paidat ja lippikset. Pulkat on nostettu varaston hyllylle, ja niiden tilalle on kaivettu skeitit ja skuutit.

Mikäs tässä, kesälomaa odotellessa :)

Vappu juhlista jaloin

Pilkun paikastahan se riippuu, miten tuon otsikon lukee ;) Meidän perheessä vapun vietto oli maltillista. Lähinnä nautittiin ylimääräisestä vapaapäivästä sen kummemmin mitään aatetta ajattelematta. Sää oli mitä mainioin pihalla puuhasteluun, ja puuhastelun jälkeen oli hyvä istua aurinkoisella (mutta ikävän tuulisella) terassilla skumppaa siemaillen.

Jostain syystä vappu ei ole koskaan oikein napannut. Ajatus siitä, että pitäisi nauttia piknikkiä jossain tuulisella kalliolla väentungoksessa, on aika kaukana nautinnollisesta vapaapäivän vietosta. Niinpä minun vappuuni kuuluu kotona tai korkeintaan pienessä porukassa hengailu ja ihan vain normaali oleskelu, ilman mitään juhlapaineita. Tänä vuonna en edes ylppärilakkia kaapin perukoilta päähäni kaivanut. Olisihan se ollut näky, kun olisin kompostoria tyhjentänyt valkolakki päässä :D

Jotain perinteitä on sentäs. Munkkeja syödään, tottakai. Tänä vuonna ostettiin sekä Marlin simaa (tai lähinnä simajuomaa) että Fazerin tekemää "kotitekoista" simaa rusinoilla. Selvästikin olisi pitänyt aikaisemmin tehdä simaa, kun rusinat simassa olivat lapsille suuri hämmästelyn aine. Ja mieleen palasi se yksi vuosi, kun siskon kanssa teineinä löysimme perunakellarista kesällä yhden unohtuneen simapullon, ja miten se avatessa "räjähti" niin, että simaa oli koko keittiö täynnä. Ehkä tuossa on se syy, miksi en ole innokas simantekijä ollut...

Erityisen hämmästynyt olen siitä, että se valtava lumimäärä on meidän pihalta poissulanut. Vielä kuukausi sitten en olisi uskonut vappuna istuvani terassilla ilman että olisin nähnyt lunta jossain päin pihaa. Kyllä aurinko on hyvä asia! Mutta en tietenkään valita, että lumet sulivat ennen toukokuuta. Ikävämpää olisi ollut, että olisivat sulaneet vasta juhannukseksi ;)

Kesää kohti!

Hyvä mieli tulee pienistä asioista ;)

Lapsilla oli tänään mielessä vielä suklaamunat ja muut pääsiäisherkut, joten päivä oli erittäin otollinen pienelle pilailulle. Aprillipäivän hengessä tietty ;)

Parhaat aprillipilat ovat sellaisia, joissa kohde saadaan tekemään jotain eikä vain uskomaan jotain. Onnistuin siis aamutuimaan (tai no, kymmenen aikaan) huijaamaan koko perhettä, kun ollessani yksin keittiössä aloin hihkua suureen ääneen: "Voi vitsi, ihan mahtava! Tulkaa äkkiä katsomaan!!" Koko perhe juoksi keittiön ikkunan ääreen - ja minä sain aprillipilani :D Ei ehkä ihan historian paras pila, mutta minulle tuo riitti oikein hyvin.

Parista oikein hyvästä pilasta olen kuullut kyllä. Isäni teki sellaisen serkulleni taannoin kultaisella 80-luvulla: isä oli soittanut mummolaan, ja jutellut myös serkkuni kanssa puhelimessa. Kesken puhelun isä oli tokaissut: "Mikäs se tuolla saunan piipun takana oikein on?", jolloin serkkuni oli salamana lähtenyt katsomaan, mitä isäni tarkoittaa. Silloin vielä elettiin lankapuhelinten aikakautta, ja isäni soitti 300 km:n päästä ;) Serkku tuli takaisin puhelimeen ja sanoi, ettei ollut nähnyt mitään, johon isäni nauraen vastasi: "Aprillia!" Kyllä serkkua harmitti :D

Toinen pila, joka sai paljonkin ihmisiä liikkeelle, tapahtui muistaakseni 90-luvun alussa kotiseudullani Pikkukaupungissa ja sen Naapurikaupungissa. Paikallislehti julkaisi aprillipäivän aamuna jutun maailman suurimmasta helikopterista, joka olisi tulossa näytille Suomeen ja nimenomaan Naapurikaupungin rantapuistoon klo 12. Helikopteriin mahtui 50 ihmistä, ja se tekisi muutaman lentoajelun tässä kaupunkien yllä niin, että ensimmäiset 100 ihmistä pääsisivät kyytiin ilmaiseksi. Seuraavana päivänä lehti raportoi rantapuiston olleen aika täynnä ihmisiä puolen päivän aikaan ;) Kyllä mahtoi sinne asti menneitä harmittaa, että kyseessä oli vain aprillipila...

Ihanaa, että elämme jo huhtikuuta! Tosin lunta on pihalla vielä ihan liikaa, mutta jos oikein hyvä tuuri käy, se sulaa pois Vappuun mennessä. Toivossa on hyvä elää.

Koulun diskossa

Tapahtuipa männä viikolla sellaista, että esikoisen luokka järjesti koulussa diskon. Ihan sellaisen perinteisen, värivaloineen ja kaikkineen. Rahaa pitää kerätä ensi vuoden leirikoulua varten, joten me vanhemmat ajattelimme, että kinutaan sitä myös muilta koulun oppilailta ;)

Disko onnistui yli odotusten, sen voin tässä jo heti paljastaa. Kävin itsekin siellä vähän kurkkimassa, vaikka en ollutkaan yksi niistä vastuullisista aikuisista, jotka oli värvätty diskoon töihin. Tosin velvollisuudentunnosta leivoin diskon buffettiin pari pellillistä mokkapaloja, etten olisi näyttänyt ihan lusmulta. Niin joo, ja laitoinhan Miehen sinne mukaan osallistumaan järjestyksenpitoon ;)

Siellä sitten piipahtaessani musiikin jytkeessä ja värivalojen loisteessa koin miellyttävän déja vu:n. Samassa ruokalassa se minäkin ala-asteikäisenä olen pannut jalalla koreasti :D Ja useamman kerran. Kyllä silloin 80-luvun lopulla ja 90-luvullakin diskoja järjestettiin melkein kerran kuukaudessa. Eri luokat järjestivät (ja eri kouluissa) ja nuorisotoimikin järjesti. Nuorkan diskossa olikin jännä käydä, kun siellä oli nuoria koko kaupungista. Saattoi vaikka nähdä joitain uusia mielenkiintoisia ihmisiä...

Järjestelyt toimivat nyt vähän toisin kuin silloin ennen vanhaan. Ensin disko oli oman koulun 1-3 -luokkalaisille, ja heille oli järjestetty (pientä maksua vastaan, luonnollisesti) mm. ongintaa. Tanssikilpailukin siellä oli. Ja meidän perheen tokaluokkalainen voitti sen. Kyllä, olen ylpeä <3 Kuulemma takaperinvoltti sekä break dance -liikkeet varmistivat voiton ;) Kun alempien luokkien oppilaat olivat saaneet diskota, onkia ja herkutella tarpeeksi, heidät lähetettiin kotiin, ja oli oman koulun ylempien luokkien oppilaiden vuoro. Ei ollut ongintaa, vaan limbokisa. Niin, ja tanssikisa. Ja ihan yleistä diskoilua ja herkuttelua.

Olisipa se mukavaa, jos näille esiteineille vieläkin järjestettäisiin tuollaisia mukavia diskoja vähän useammin. Kuulemma ei pysty, kun nuoret eivät ole kiinnostuneita diskoilusta, vaan mieluummin päihtyvät alkoholista. Harmi. Mutta onneksi tämä ei ollut tilanne nyt, vaan kaikille jäi diskoillasta hyvä mieli.

Miljoona pikku juttua

Loma vetelee viimeisiään, ja yllätys yllätys, se oli sellainen, että kaikilla oli kivaa :) En siis ole valmiiksi uupunut, kun huomenna menen töihin, vaan hyvinkin rentoutunut ja levännyt.

Tässä loman aikana tuli mieleen, mitä kaikkea pitäisi vielä ehtiä tehdä. Siis ylipäänsä. Eli ehkä kesälomalla ;) Kellaria raivasin tänään (parempi myöhään kuin ei milloinkaan), kun tarkoitus olisi sinne perustaa oma käsityöhuone. No, ei ole mikään pikku urakka kyseessä, kun kellari on täynnä vanhempieni taakseen jättämiä tavaroita, joita heidän pitäisi tulla itse raivaamaan "ihan kohta". Aloitin tänään homman sillä, että järjestin meidän tavarat kaappeihin, ja kasasin vanhempieni tavarat yhteen kirjahyllyyn, joka on myös heidän ja poisvietävien tavaroiden listalla. Meidän tavarat on nyt siis siinä yhdessä kellarihuoneessa siististi pois silmistä, mutta ne kaapit pitäisi seuraavaksi siivota. Huoh. Löysin pari purkamatonta muuttolaatikkoakin (muutimme siis tähän v. 2008 ja vanhempani muuttivat uuteen kotiin v. 2010...). Ne oli onneksi mukavan helppo sortteerata, kun sisälsivät vain ja ainoastaan valokuva-albumeita. Uppouduin muutamaksi toviksi vanhoihin aikoihin, kun selasin albumeita läpi. Ja siinä samalla muistin, että yhdessä kenkälaatikossa on vino pino kuvia, jotka pitäisi albumeihin järjestää. Josta ajatuskulku jatkui siihen, että sitähän voisi vanhoista kuvista skannata ne parhaat (oikeasti, filmien aikakaudella otoksista osa oli tosi huonoja) ja tehdä niistä näppärän valokuvakirjan. Ja edelleen mietin, että samalla voisi tehdä lapsille omat kirjansa, ja antaa kopiot niistä mummeille ja kummeille. Ihana ajatus, mutta mistä irrottaa tuohon se skannaukseen ja kuvakirjan koostamiseen tarvittava aika? Eläkeikään on vielä niin pitkä matka, että sinne en haluaisi odottaa.

Kaapeissa muhii muitakin pikku hommia. Siellä on useita pieniä laatikoita, niitä kannellisia pahvisia "arkistolaatikoita" tms., joihin olen varastoinut vaikka mitä sälää klemmareista alkaen. Oi, kun olisi aikaa käydä kaikki arkistolaatikot läpi ja järjestää niiden sisältämät tavarat! Tosin sitten tulee vastaan se pulma, mihin kaiken tarpeettoman pikkusälän voi lahjoittaa, kun ehjää tavaraa en periaatteessa halua roskiin heittää... Niin pitkälle olen päässyt, että olen ostanut kolme vähän isompaa arkistolaatikkoa. Yhden jokaiselle lapselle. Niihin on tarkoitus kerätä valikoituja esineitä, piirrustuksia ja muita jokaiselle muistoksi lapsuudesta ja nuoruudesta. Häpeäkseni voin tunnustaa, että löysin tänään nuo laatikot vielä myyntipakkauksistaan, siis muovitettuina. Oi voi.

Ja sitten on vielä se pikkuriikkinen homma kuin kankaiden ja lankojen järjestäminen. Heräteostokset ovat pahoja, ja nyt pitäisi miettiä, miten niistä pääsee kunniallisesti eroon. En edes muista, mitä olin ajatellut tehdä mistäkin kankaasta! Ja samaan syssyyn voisin ottaa hoitaakseni äitini kangasvaraston järjestämisen.

Nyt mietin, että kesäloma koittaa äkkiä. Ei tässä ole kuin kymmenisen viikkoa siihen. Sitä ennen tosin hoidetaan töissä pari oppilasnäytöstä puvustuksineen ja tanssien tekemisineen. Pikku juttuja, joopa joo :)

(Pakko)lomaviikko

Kevät tulee hurjaa vauhtia, ja nyt jo aamuisin, kun eskarilaista vien eskariin, ei enää ole pimeä. Eikä iltaisin, kun itse lähden töihin, ole enää pimeä. Hurraa!

Perheemme juhlakausi päättyi viikko sitten keskimmäisen 9-vuotissynttärijuhliin. Nyt voi taas hetken vetää henkeä synttärikakkujen tekemisestä ja kaverisynttäreiden järjestämisestä.

Perinteisesti pian Ystävänpäivän jälkeen koittaa hiihtoloma. Niin kuin tänäkin vuonna. Minulla on mielettömästi lomasuunnitelmia: rentoutumista neuletöiden ja ompelutöiden parissa, ylimääräisten tavaroiden raivausta kierrätykseen, kaappien siivousta (liittyy tuohon edelliseen kohtaan) ja nukkumista aamuisin pitkään. Miehelläkin on paljon lomasuunnitelmia: koko perhe yhdessä laskettelemaan/uimaan/leffaan/hiihtämään/luistelemaan. Ja lapsetkin ovat suunnitelleet lomaohjelmaa: laskettelemaan/luistelemaan/uimaan/leffaan. Mielellään vaikka joka päivä. Ei varmaan ole vaikea arvata, kenen lomasuunnitelmat jäävät muiden jalkoihin...

Tässä siis on koko viikko vielä aikaa uupua täysin, kun perheen kanssa riennetään tapahtumasta toiseen. Hyvä, että ehditään kotona käydä nukkumassa syömisestä puhumattakaan. Lievää kateutta tunsin (ja myönnän sen) kun erään ystäväni FB-postauksen luin. Siinä hän kertoi, että muu perhe lähtee sukuloimaan ja hän jää yksin kotiin.

Olenko ihan kamala ihminen, jos lomaltani toivon mahdollisuutta rentoutua tekemättä mitään urheilullista?

Koittipa sekin päivä...

... kun ilmoitin tämän perheen (toistaiseksi - mistäs sitä voi varmasti tietää ;) ) alamittaisen kouluun. Huh heijaa sentään! Nessupaketti oli pöydällä läppärin vieressä, kun sähköisen tietojärjestelmän kautta naputtelin saamani avainkoodin oikeaan kohtaan. Kaksi minuuttia myöhemmin lapsi oli ilmoitettu kouluun sekä iltapäiväkerhoon. Meinasi tulla tippa linssiin: viimeinenkin vauva on kasvanut niin isoksi, että reilun puolen vuoden kuluttua se marssii tyytyväisenä isoveljien mukana koulutielle järkyttävän kokoinen reppu selässä keikkuen. Vastahan se syntyi!! (Enkä minä ole vanhentunut päivääkään siitä, tietenkään!)

Ja seuraava tunne oli ilo :) Hip hei, lapset kasvavat, oppivat uutta ja kokevat elämässään erilaisia asioita.  Itse neiti-eskarilainen odottaa koulun alkamista innoissaan, joten miksi minä sitä surisin.

Itseni tuntien tiedän, että elokuun 12. päivä maanantaina, kun saattelen viimeisenkin ekaluokkalaiseni koulun ovelle, itkeä tirautan surun/ilonkyyneleet hiljaa itsekseni kävellessäni kotiin sen jälkeen, kun se niin iso mutta silti niin pieni lapsi on mennyt luokkaan sisälle muiden samanlaisten kanssa. Ja veikkaan, että en ole ainoa ;)

Uusi vuosi

Piti taas opetella kirjoittamaan vuosiluku oikein kaikkiin tarvittaviin kohtiin :) Muistan vielä, miten vuoden 1988 ensimmäisenä päivänä tuskastelin noiden kahden viimeisen numeron kanssa. Lenkkien tasaisuus ja pyöreys ei meinannut millään onnistua, ja kyllästyin harjoittelemaan, ja siitä lähtien olen kahdeksikon tehnyt lumiukkotyyliin :) Hyvin toimii. Nyt onneksi nuo vuosiluvussa olevat numerot ovat hieman helpompia - tai sitten se on tämä ikä, kokemus ja harjoitus, jotka ovat minusta tehneet numeroiden kirjoittamisen mestarin :D

Tänä vuonna tapahtuu isoja uusia asioita. Nuorimmainenkin lähtee syksyllä kouluun. Hieman oli haikea olo eilen, kun kouluunilmoittautumiskirjeen avasin ja luin. Niin nopeasti on tämä aika mennyt, että siitä pienestä, vauhdilla syntyneestä vauvasta on kasvanut eskarilainen, joka tykkää leikkiä kavereiden kanssa aina (ja kotona on ihan tylsää), rakastaa yökyläilyjä mummolassa ja kavereilla, ei halua käyttää pitkiä housuja vaan aina vain mekkoja, on niin ihastunut korkokenkiin, että niitä pitää aina sisällä käyttää (kun vain muistaa) ja pyytää minua tekemään erilaisia kampauksia keskipitkiin vaaleisiin hiuksiinsa. Nyyh.
Toisaalta valehtelisin jos väittäisin, että en olisi yhtään helpottunut lasten kasvamisesta ja hitaasta itsenäistymisestä. Onhan se hienoa, ja juuri niin pitääkin olla, että lapset vanhemmistaan pikku hiljaa irtautuvat ja ottavat paikkansa tässä maailmassa. Eikä minusta ole ollenkaan ikävää olla vain koululaisten äiti :) (Vaikka toisaalta, en ehkä liiemmin vastustelisi vauva-ajatustakaan. Tosin itsekäs puoli minusta onneksi pistää hanttiin, sillä vauva ja pieni lapsi on sen verran sitova juttu, että surisin myös tämän nykyisen elämäni "menettämistä". Ehkä on ihan hyväkin, ettei Mies ole ollenkaan ilahtunut neljännen lapsen tekemisestä ;) )