Viimeistä viedään

Tuntuupa kummalta ajatella, että huomisesta alkaen meidän elämämme on jälleen erilaista, kuin mitä se on tähän asti ollut. Syy siihen on se, että minä lähden opiskelemaan ja lapset menevät päiväkotiin. Vielä kaksi viikkoa sitten pidin ajatusta erittäin hyvänä ja odotin innolla tätä maanantaita. Tänään on taas tuntunut siltä, että pieleen menee. Kouluun on kiva mennä pitkästä aikaa, ja suunnitelmatkin ovat suht selvät: vuosi ahkeraa aherrusta ja maisterin paperit käteen viimeistään ensi syksynä. Siltikin hirvittää.

Tällä viikolla käytiin lasten kanssa päiväkodissa tutustumassa. Esikoiselle päiväkoti on tuttu, kun kaksi vuotta sitten meni sinne vuodeksi. Kuopukselle tilanne on sikäli uusi, että hoitoaika on pidempi kuin 3 tuntia - sen verran hän on pisimmillään ollut muualla hoidossa. Minua huolettaa se, että lapset menevät eri ryhmiin, esikoinen isoihin ja kuopus pieniin. Näkevät siis toisiaan lähinnä ulkona, kun tätä ennen ovat olleet kuin paita ja peppu.

Mielettömästi asioita muistettavana. Lasten vaatteet pitää nimikoida. Koska kuopus käyttää kestovaippoja, olen luvannut kirjoittaa lyhyet käyttöohjeet avuksi hoitajille. Sadevaatteet pitää ottaa mukaan, sillä niitä tarvitaan. Minun pitää maksaa ylioppilaskunnan maksu ja käydä koululla ilmottautumassa (huomenna). Sitten pitää mennä hoitamaan matkalippuasiat kuntoon. Ja treffata proffien kanssa ja sumplia henkilökohtainen opintosuunnitelma vuodeksi. Ja selvittää, voinko mennä johonkin produktioon assariksi ja sillä kuitata produktio-opintoviikkoja. Ja miettiä, missä käyn aamutreeneissä, kun koululla niitä ei tänä vuonna oikein järjestetä.

Onneksi olen ollut kaukaa viisas ja sopinut itseäni ja lapsia varten kahden viikon pehmeän laskun. Varsinaisesti koulu ilmeisesti alkaa vasta syyskuun alussa, mutta nämä kaksi viikkoa hoitelen noita käytännön juttuja. Ja lasten ei tarvitse vielä olla päiväkodissa sitä kahdeksaa tuntia, vaan 4-6 tuntia päivässä riittää. Onnittelen itseäni tästä oivallisesta ratkaisusta :)

Viimeistä päivää kotiäitinä siis viedään. Mutta enköhän taas jossain vaiheessa tule viettämään aikaani lasten kanssa kotona ihan päätoimisesti. Mies nimittäin eilen kyseli, koska sopisi yrittää sitä kolmatta... ;)