Tuntuisi siltä, että mieskin alkaa pikku hiljaa sisäistää sen, että minä olen ihan oikeasti lähdössä opiskelemaan enkä enää ole kaikkia päiviä kotona. Yllättäen kotona ei enää vallitsekaan järjestys, vaan melkoinen sekasotku. Pyykit ehdin iltaisin pestä ja ruuat tehdä (vaikka en haluaisi, kun en ruuanlaitosta juurikaan tykkää), mutta muuten jäävät kaikki muut kotityöt kyllä tekemättä. Tai siis eivät jää, kun minä ärsyynnyn siitä, että lelut ovat jatkuvasti levällään, tiskit sikin sokin pöydällä ja vaatteita hujan hajan pitkin asuntoa.
Toistaiseksi, eli n. viikon ajan, homma on toiminut siten, että minä vien ja haen lapset. Aamulla ollaan syöty aamupala täällä kotona, eli olen joka aamu keittänyt puuron, huolehtinut, että siitä syödään ainakin osa ja sitten kiikuttanut astiat pesuun. Iltapäivällä, kun tullaan lasten kanssa kotiin, ollaan leikitty hetki tuossa pihalla muiden lasten kanssa. Sitten olen ottanut kuopuksen mukaani ja mennyt tekemään ruokaa. Ruuan jälkeen olen tiskannut ja pyyhkinyt pöydän. Illalla ennen nukkumaan menoa olen antanut lapsille iltapalan ja hoitanut hammaspesun ja nukutuksen. Alkaa olla pikkuisen liikaa töitä yhdelle ihmiselle, sanoisin.
Eihän kenenkään tarvitsisi tehdä 9-11 tunnin päiviä, eihän? En yhtään ihmettele, että mies on työpäivän jälkeen väsynyt, kun lähtee aamulla seitsemän aikaan töihin ja tulee illalla seitsemän aikaan kotiin. Onneksi mulla nämä koulupäivät ovat vielä kevyitä ja lyhyitä ja lähinnä selvittelyä ja organisointia, mutta mitä sitten, kun ihan oikeasti aloitan tuon koulunkäynnin. Eilen sain tehtyä jonkinlaisen lukkarin. Näyttää ihan siedettävältä, mutta johonkin väliin pitäisi änkeä harjoittelut, produktioassarointi sekä opinnäytetyön kirjottaminen. Ja vaikka me naiset olemmekin aivan tajuttoman erinomaisia ;), jossain vaiheessa kuitenkin tulee se raja vastaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti