Kuin eläintarhassa asuisi

Eivät ole kotiäidin päivät tylsiä, kun lapset järjestävät aksöniä joka päivälle. Mm. tänään keskimmäinen laski pulkalla puuta päin. Kysyin (luonnollisesti) eikö hän nähnyt puuta, ja vastaus kuului "En, kun pidin silmät kiinni." Tietenkin. Kuka sitä nyt pulkkamäessä ympärillen katsoisi, niih.

Kuopus vaikuttaisi olevan vuorikauriin, apinan ja koiran risteytys: hän kiipeää mihin vain vuorikauriin ketteryydellä, tutkii tavaroita apinan innokkuudella ja ruokapöydässä käyttäytyy kuin koira. Tätä viimeistä pitänee hieman avata, että muutkin ymmärtävät vertauksen. Kun tyyppi on kiivennyt TripTrappiin, hän hilluu siellä ylhäällä miten sattuu. Istumaan hänet saa pitämällä lusikkaa/haarukkaa nenän edessä mutta kuitenkin riittävän kaukana ja käskemällä ("Istu!"). Ruokaa saa vasta, kun on peppu penkissä. Ja heti, kun on lusikallinen ruokaa kipattu suuhun, tyyppi on jälleen ylhäällä hillumassa. Alan epäillä suuresti Pavlovin koirien ehdollistumisen rinnastamista ihmislapsiin... Vaihtoehtoisesti lykkään kuopukselle ruokakupin lattialle. Syököön siellä, niin saa hillua rauhassa ilman, että minä olen koko ajan saamassa sydäriä. Koira mikä koira :)

Esikoiseen iskee välillä laiskiaistauti. Se on se tauti, kun takapuoli juuttuu sohvaan, eikä mitään voi tehdä, kun ei vain yksinkertaisesti jaksa. Keskimmäinen ottaa hyvää mallia esikoisesta, ja sen lisäksi on jalostanut laiskiaista vinkuintiaanin suuntaan. Ainakin sen perusteella, minkälaista ääntä hän välillä suustaan päästää.

On meillä onneksi ihan tavallisia ihmislapsiakin täällä välillä, ja niinä päivinä ei otsaani kasva minkäänlaista elämää häiritsevää elintä... Onneksi, onneksi meillä ei ole ihan oikeaa kotieläintä. Ei taitaisi tämä äiti sellaista jaksaa.

Ponille epilaattori ja K&M

Tuli tässä katsottua taas telkkaria. Viihdeohjelmia. Ei sille mitään voi, että pitää brittihuumorista eniten. Sori vain, suomalaiset viihteentekijät.

Epilaattorissa (suomalainen sketsiohjelma) nauratti pari vitsiä. Ketonen & Myllyrinne -ohjelmassa (suomalainen sketsiohjelma - terveisiä vaan Villelle :) ) nauratti yksi vitsi. Mutta brittiläinen Ponille kyytiä -ohjelma sai hihittämään lähes koko ajan. Onko se se kieli vai ideat vai molemmat, mistä viidyttävyyden ero johtuu? Oli miten oli, hyvä huumori vain on hyvää :)

Tarkka kuin kello

Olen hieman hämmästynyt. Kuopuksella taitaa olla - meistä muista poiketen - melko selvä rytmi. Ei taida sittenkään olla täysin samasta puusta veistetty hän. Hmmm.

Aamulla herätys on klo 7-7.30. Olisikohan ihan vain pari kertaa, kun unet ovat jatkuneet tuota pidempään? Nahkavekkari parhaimmasta päästä :) Ja heti, kun vauvan silmät aukeavat, tämä äiti singahtaa sängystä ylös vauva sylissä ja ryntää vessaan. Pikkuinen pika pikaa potalle, niin ei tarvitse kakkavaippaa siivota ;) Seuraava kiintopiste (minulle) rytmittömässä päivässä on päiväunet. Kuopus tykkää nukkua ne klo 13 alkaen. Välillä tuo heittää puolisen tuntia, riippuen kovasti siitä, koska ollaan herätty. Unet kestävät puolestatoista tunnista kahteen ja puoleen tuntiin. Usein ekan puolen tunnin jälkeen pitää tarkistaa, ettei äiti ole mihinkään hävinnyt (turha toivo, äiti istuu sohvalla kuin tatti ja joko surffaa netissä tai neuloo :) ), mutta kun saa rinnan suuhunsa, niin unet jatkuvat.
Illalla sitten nukkumatti kutsuu klo 20.30-21. Vaikka toista yrittäisimmekin saada nukkumaan jo klo 20, niin hyörinä muuttuu unen raukeudeksi aikaisintaan klo 20.30. Tarkka tyyppi, mistä lie kellon noin hyvin oppinut... ;)

Tähän asti päivä on yleensä sujunut ihan hyvin, ja kun talo rauhoittuu, minäkin pääsen rentoutumaan hiljaisuudessa ja rauhassa. Hermo- ja korvalepoa parhaimmillaan.

Mutta mikä ihme siinä on, että tasan kolmen tunnin kuluttua nukahtamisesta, eli klo 23.30-0.00, tyyppi hälyyttää minut makkariin? Joka ikinen ilta! Ryntään pötköttämään vauvan viereen, annan rinnan suuhun ja viiden minuutin syömisen jälkeen pääsen siirtymään takaisin tekemään mitä olin tekemässä ennen keskeytystä.
Onhan se helppoa, kun tietää, koska äitiä jälleen tarvitaan. Mutta miksi joka ikinen ilta? Ja tasan kolmen tunnin kuluttua nukahtamisesta? Miksei kahden tai neljän - tai vaikka kahden ja puolen? Ja miksi ihmeessä ekan kerran jälkeen toka vaativa äännähdys tulee kahden tunnin kuluttua ja mahdollinen kolmas kutsuhuuto - mikäli olen silloin vielä hereillä - tunnin kuluttua edellisestä?

Jos tyypistä kasvaa myöhästelijä, olen sanaton.

Kotiäiti kunnostautuu

Alan olla varteenotettava ehdokas paras vaimo ja äiti -kisaan. Eilen - sen jälkeen kun mies oli tullut humalassa viihteeltä kotiin - yllyin häntä myös kehumaan erinäisistä asioista. Vaikka olin koko päivän ollut lasten kanssa sisällä ja kuunnellut mekastusta ja riehuntaa, ja vaikka olin hoitanut iltapuuhat (ne ovatkin melkoiset tässä huushollissa) ainoana aikuisena paikalla, ei minua tippaakaan ärsyttänyt se, että mies oli alkuillasta ilmoittanut (tai no, kysyi hän ihan luvankin) menevänsä ystävänsä kanssa kaljalle. Eikä minua myöskään ärsyttänyt se, että mies tuli yöllä humalassa kotiin. Olin itse asiassa aika onnellinen :)

Ehdokkuuttani yllämainittuun kisaan puoltaa myös outo ruuanlaittoon kohdistunut innostuspyrähdys. Ihan vapaavalintaisesti kävin toissapäivänä kaupassa ostamassa keräkaalia, josta eilen tein - miehen ja itseni iloksi, lapset eivät kuopusta lukuunottamassa juurikaan välittäneet - kaalilaatikkoa. Minä. Kaalilaatikkoa. Voisin jopa väittää, että nyt ovat maailman kirjat menneet pahemman kerran sekaisin...

Kaikkea sitä tekee, kun vanhaksi elää ;)

Talven ihmemaa

Talvea, siis lumineen kaikkineen, on nyt kestänyt noin viikon. Lapset ovat olleet innoissaan: on laskettu pulkkamäkeä, tehty lumiukkoja (vähän heikko on ollut ukkojen kestävyys pakkaslumesta), kieritty lumessa, syöty lunta ja käyty luistelemassa. Ei ole ollut sellaista päivää, etteikö luistimia olisi vedetty jalkaan. Kuopuskin on ollut jäällä mukana (kypärä päässä) ja saanut mieheltä huimaa kyytiä pulkassa :) Esikoisen ja keskimmäisen luistelutaidot senkun kehittyvät, ja nykyään pysyvät jo enemmän pystyssä kuin kaatuilevat.

Säätiedotuksen mukaan tämä ilo on loppumassa vesisateen myötä. Harmi. Suksiakaan ei ehditty ostaa. Toivottavasti talvikelit jatkuvat vielä, että pääsevät lapset ladullekin. Ja minä vielä pulkkamäkeen :D

Rytmit hukassa

Loman jälkeen paluu arkeen on sitä rankempi, mitä enemmän rytmit ovat sekaisin. Esikoinen ja keskimmäinen ovat päässeet arkirytmiin ihan hyvin kiinni, vaikka aamulla herääminen klo 7.30 teki vielä hieman tiukkaa. Minulla rytmit ovat ihan totaalisen kadoksissa. Valvon pitkälle aamuyöhön, ja sitten tekisi mieli nukkua puolille päivin. Se vain ei ole mahdollista tässä huushollissa vielä moneen vuoteen, joten pelkään pikku hiljaa alkavani näyttää pandalta (= mustat renkaat silmien ympärillä). Mikä kumma siinä on, että yöllä ei väsytä? Eikä itse asiassa päivälläkään, mutta aamut ovat yhtä tuskaa (etenkin, jos erehdyn nukkumaan yli kahdeksaan - eikä sitä kovin usein tapahdu) puhumattakaan alkuillasta.

Kuopuksellakin on jokin ihme vaihe taas päällä. Ei riitä, että hän päivisin keksii apinatempuillaan ohjelmaa koko perheelle, vaan vielä yölläkin pitää temppuilla. Ensinnäkin illalla nukahtaminen on muuttunut tosi vaikeaksi. Mm. tänään illalla luulin tyypin alkavan harrastaa seinäkiipeilyä, kun niin aktiivisesti yritti kivuta makuuhuoneen seinää ylöspäin. Kun hän sitten nukahtaa, niin n. kolmen tunnin kuluttua alkaakin se varsinainen show. Venkoilua, kiemurtelua, sätkimistä, kitinää ja muuta riittääkin mukavasti koko yöksi. Tai siltä se ainakin tuntuu. Vaikeaksi homman tekee se, että kun juuri olin tottunut siihen, että myöhäisillat ovat omaa aikaa, niin nyt saan hypätä makkarissa vähän väliä toista rauhoittelemassa. Hermo menee totaalisesti.

Miksi ihmeessä lapsilla ei voi olla hyviä vaiheita kaikilla yhtäaikaisesti, vaan aina jollain joku mättää?? Just nyt tää ei jaksais yhtään.

Hei, meillä sisustetaan

Jo alkoi tapahtua, kun mies keksi, että varastosta voisi tavaraa viedä kierrätykseen tai autotalliin säilytykseen. Ilmeisesti tämä vuodenvaihde on otollista aikaa kaikenlaiselle siivous- ja remontointipuuhastelulle...

Mies siis eilen innostui tyhjentämään verkkovaraston kantamalla tavarat autotalliin (odottamaan jatkotoimenpiteitä). Sen jälkeen hän kantoi tavaraa asunnosta verkkovarastoon. Esikoinen ja keskimmäinen auttoivat. Minä olin hieman sekavissa tunnelmissa kotona kuopuksen kanssa. Onhan se hienoa, että ylimääräistä tavaraa viedään huoneista varastoon. Mutta miksi ihmeessä sinne pitää viedä käytössä olevia tavaroitakin? Mies perusteli tätä sillä, että koska varasto on lämmin ja tuossa seinän takana, sinne ei ole ylivoimainen matka mennä ja hakea se tavara, mitä kulloinkin tarvitsee. Niinpä huomasin illalla, että mm. työmappini ovat siirtyneet varastoon. No, enhän minä nyt mitään töitä edes tee, mutta oudolta tuntuu silti.

Miehen siivousinnostuksen jäljet näkyvät selvästi: kun meillä aikaisemmin kirjahyllyn hyllyt olivat täynnä tavaraa, niin nyt osa hyllyistä ammottaa tyhjinä. Ongelmaksi koen asian lähinnä siksi, että se tavara, joka aikaisemmin ei mahtunut mihinkään, ei edelleenkään mahdu mihinkään. Ei hirveästi hotsita avohyllyyn tunkea erinäistä kaappeihin tungettua tavaraa. No, nyt kun on sohaistu muurahaispesää, niin homma pitää hoitaa loppuun asti.

Olen totaalisen kyllästynyt avohyllymeninkiin. Haluan asunnon, joka ei näytä opiskelija-asunnolta! Haluan asunnon, jossa säilytystilat ovat niin hyvät, että tavaraa saa ovien taakse ja laatikoihin piiloon kaikkien katseilta! Haluan asunnon, jossa tavarat eivät ole levällään lattialla, vaan varman lapsilukon takana! Haluan asunnon, jossa kukaan muu kuin minä ei koske minun tavaroihini - tai ainakin osaa kysyä luvan ennen kuin koskee! Tämän vuodatuksen kun eilen illalla miehellekin purin, hän myötämielisenä lupasi, että lähdemme etsimään uutta kirjahyllyä (jossa on ovia - paljon ovia!) sekä sopivaa lipastoa (tasoja - haluan tasoja olohuoneeseen. Ja ehkä makuuhuoneeseenkin kanssa.) heti, kun ehdimme. Sitten tietysti sohvakin kaipaisi uutta verhoilua. Onhan siinä jo kolmen lapsen jäljiltä puklut ja jotain muutakin epämääräistä, rispaantuneesta kankaasta puhumattakaan. Verhoilu tulee vain niin kalliiksi, että voisi olla järkevämpää ostaa kokonaan uusi sohva (vaikka tuo vanha onkin tosi laadukas ja hyvä).

Kunhan vuosi tästä vaihtuu, niin päästään tositoimiin. Ellei sitten ehditä muuttaa sitä ennen... ;) 

Jouluyö, juhlayö

Mitä kolmen alle kouluikäisen äiti voisi tehdä jouluyönä, kun kaikki muut ovat jo nukkumassa? No tietenkin istua rauhassa sohvalla, nauttia hiljaisuudesta, juoda glögiä ja syödä pipareita ja torttuja ja ajatella asioita. Ja neuloa aina silloin, kun muistaa sormiaan liikuttaa :)

Näin vanhemmiten joulut menevät ohi aina vain nopeampaa. Jotkut sanovat, että joulu on lasten juhla. Siten se on ainakin totta, että aikuiset hoitavat kaiken tarpeellisen: ruuat pöytään, lahjat kuusen alle, järjestyksen taloon. Täytyy myöntää, että tämä oli ensimmäinen joulu, kun koin olevani yksi noista vastuullisista aikuisista. Ja olo on kuin järjestysmiehellä ison keikan jälkeen.

Lapset olivat heti aamulla kuin tulisilla hiilillä: "Äiti, koska ne lahjat avataan, me ei jakseta odottaa!" Yritä siinä sitten selittää, että ensin käydään haudoilla, sitten saunotaan, sitten syödään paljon ja hyvin ja vasta sitten on lahjojen vuoro. Tämän joulun jälkeen minä koen olevani potentiaalinen anglikaanisen joulun kannattaja: kun kaikille on selvää, että lahjat saa vasta joulupäivän aamuna, ei ole mitään syytä kiukutella ja kitistä. Miehen kanssa ihmeteltiinkin, mikä kumma on saanut suomalaiset ryhtymään siihen, että lahjat jaetaan jo aattoiltana...? (Keskustelimme myös joulunvieton historiasta, mutta se on liian pitkä stoori kirjoitettavaksi näin jouluyön rentoutuneessa tunnelmassa :) ) Esikoinen kertoi mummolle, että joulupukkia ei ole olemassa, vaan että se on sellainen joulusatu. Mutta hyvin reippaasti lähti miehen ja keskimmäisen kanssa ulkoa vanhalta talolta katsomaan, oliko pukki kenties eksynyt, kun ei tänne kuulunut. Lahjojen jakaminen ja avaaminen sujuivat hieman rauhallisemmissa merkeissä kuin viime vuonna, jolloin tärkeintä taisi olla se, kuinka monta pakettia saa repiä auki. Tänä vuonna oli malttia katsoa, mitä paketista paljastui sekä seurata, mitä muut saivat lahjaksi. Hieman olivat lapset pettyneitä lahjojen vähäiseen määrään. No, kun menemme ottamaan uutta vuotta vastaan toiseen mummolaan, on sielläkin lahjoja odottamassa. Eikä se määrä vaan se laatu...

Kerrottakoon vielä sekin, että itse sain toivotun joogamaton lahjaksi. Siinä meni se viimeinenkin tekosyy olla treenaamatta kotona... ;)

Olen tainnut aikaisemminkin sanoa, että joulussa tätä nykyä parasta on joulunalusaika, ne kaikki valmistelut ja fiilistelyt. Hyvänä kakkosena tuleekin sitten tämä hetki, kun lapset ovat nukkumassa ja talo on hiljainen. Maassa rauha ja ihmisillä hyvä tahto. Näihin tunnelmiin :)

Viime hetken lahjatoive

Tuli eilen leivottua pipareita esikoisen ja keskimmäisen kanssa. Vartin sitä jaksoin - ja niin jaksoi keskimmäinenkin - ja kun homma alkoi mennä siihen, että piparimuottia läntättiin jo painettujen pipareiden päälle, kiitin lapsia avusta ja näytin ovea. Joo ei, en ole hyvä leipomaan lasten kanssa. Etenkään silloin, kun pikkuapulaiset eivät reagoi ohjeisiin millään tavalla.

Tästä keksinkin viime hetken lahjatoiveen: lehmänhermot aka pitkä pinna. Tai vaihtoehtoisesti lahjan voisi antaa lapsille, jolloin toivoisin heille kuulevia korvia ja tottelevaa mieltä.

No, piparit sain leivottua, samoin kuin joulutortutkin, ja tänä aamuna pakkaamisen ja hääräämisen jälkeen pääsimme lähtemään koko perhe joulun viettoon. Inkoosta kotiin tullaan Tapanina. Siihen asti nautimme rauhallisesta (?) joulusta jäättömän meren rannalla. Mieskin pääsee joulusaunasta uimaan :)

Tonttutyttö toivottaa sopivan leppoisaa joulua itse kullekin :) Kinkkua ja laatikoita ja pipareita ja silleen...

Lastenhuoneraporttia

Edellisen postauksen kommenttilootassa kysyttiin, miten lapset suhtautuivat lastenhuoneen uuteen järjestykseen. Tämä onkin mielenkiintoista, ja ansaitsee siksikin ihan oman postauksensa :)

Esikoinen sanoi ensitöikseen aamulla: "Onpa täällä siistiä!" Sen jälkeen kysyi, olinko vienyt leluja varastoon. Keskimmäinen kysyi sen jälkeen, mitä leluja olin vienyt pois. Itsekseni siinä vaiheessa mietin, ettei lastenhuoneen raivaaminen ollut mitenkään pöntömpi ajatus, kun eivät lapset edes muista, mitä leluja siellä oli ollut!

Vastausta odottamatta kumpainenkin ryntäsi leikkimään - Brion junaradalla. Ei sanaakaan siitä, miten ikävää oli, kun tuo ja tämä lelu oli viety pois. Ja kun junarataleikki oli ohi, ei palojen kerääminen ollut mitenkään tuskaisaa. Uudesta lastenhuoneesta tykkää äitikin :)

(Ja niitä poisvietyjä leluja ovat: kaikki pehmolelut, kaikki legot, kaikki dublot, kaikki pikkuautot, kaikki isot autot - paria valioyksilöä lukuunottamatta - kaikki leikkiastiat, kaikki palapelit ja kaikki palikat - myös aakkospalikat. Näiden lisäksi karsin kuopuksen leluista kaikki vauvahelistimet. Jossain vaiheessa saatan palauttaa legot ja dublot, ehkä muutaman pikkuautonkin, mutta palapelit, palikat ja pehmolelut näillä näkymin joutavat kiertoon vauvahelistinten kanssa. Astioista en ole vielä päättänyt. Voi olla, että kuopus hieman kasvettuaan haluaa niillä kovasti leikkiä. Saa nähdä.)

Pehmeitä paketteja odotellessa...