Sormet mullassa, retki ja muuta

Koitan edetä kronologisessa järjestyksessä :)

Sormet mullassa

Taloyhtiön pihatalkoot olivat maanantaina. Hallituksen jäsenenä osaanottoni oli käytännössä pakollinen ja ihan mielellänihän minä siellä mukana heiluin. Jo edellisellä viikolla olin leikannut pihan ruusupuskia (kuolleet oksat pois ja muista ekan silmun yläpuolelta - juu, laittakaa asialle ihminen, joka ei ruusuista tiedä muuta, kuin että niiden piikit pistävät. No, ihan vihreiltä ja hyvinvoivilta nuo nyt näyttävät ;) ), kun oltiin oltu lasten kanssa pihalla, joten muutaman muun kanssa päästiin heti kitkemispuuhiin. Voikukat - niin kauniita kun ovatkin - sekä muut rikkaruohot ruusujen juurilta pois, tilalle y-lannoitetta sekä kuoriketta. Pari tuntia siihen meni, siis pelkkään kitkemiseen. Lannoituksen ja kuorikkeen levittämisen hoitivat jotkut muut. Meitä oli hommissa aika lauma. Osa levitteli ruohoalueille uutta multaa kuluneiden paikkojen päälle, toiset haravoivat roskia, toiset lakaisivat kulkuteitä, toiset mylläsivät hiekkalaatikkoa (tultiin kiinteistökatselmuksessa siihen tulokseen, että hiekkalaatikko on niin kivan näköinen, ettei sitä viitsi räjäyttää, vaan kokeillaan, jos lentomurkkuongelmat häviäisivät sillä, että kaivetaan sitä maa-ainesta sieltä vähän pois) ja toiset todellakin huhkivat tuon lannotteen ja kuorikkeen kanssa. Lapsetkin olivat innolla mukana, samoin kuin ne pihan teinit ja varhaisteinit!

Pari tuntia siinä meni, viimeinen puolituntinen siideriä naukkaillessa työn lomassa :) Sitten grillattiin ja juteltiin. Ja lopuksi käytiin saunassa. Kotiin nukkumaan päästiin (tai lapset pääsivät - minähän en siis mene ikinä aikaisin nukkumaan *ja sen kyllä huomaa ;D*) vasta puoli kymmenen aikoihin. Mutta kyllä nyt on hieno piha!! Ja etenkin ne ruusupuskat näyttävät tosi hienoilta :D

Retki

Mies oli tuossa viikonvaihteessa kovassa kuumeessa. Sai maanantaina lääkäriltä kolmen päivän sairausloman, ja eilen, kun kuumetta ei enää ollut, lähdettiin ex tempore piknikille. Emme menneet mihinkään tähän lähelle, ehei, vaan me ajoimme... Porvooseen! Ennen lähtöä käytiin esikoiselle ostamassa uudet sandaalit ja kuopukselle hellehettu. Eväitäkin ostettiin. Sitten vain autoon ja ajelulle.

Meiltä Porvooseen ei kauaa kestä, mutta tottahan ne eväät piti ajomatkalla syödä :P Ei haitannut tahtia, sillä kun päästiin Vanhaan Porvooseen, jätimme auton parkkiin ja lähdimme kävellen vaeltamaan niitä kapeita ja ikivanhoja mukulakivikatuja ja kujia. Esikoinen jaksoi hienosti kävellä, mutta kuopuksen kannoin liinassa. Siellä puutalojen keskellä kävellessä tuli ihan epätodellinen fiilis. Ihan kuin olisi astunut keskelle historiaa, ja pihan porttien ohi kävellessä sitä oikein odotti näkevänsä jotain menneisyydestä. No, ei nähty menneisyyttä, mutta nähtiin noin miljoona turistibussia. Ja turisteja, jotka puhuivat venäjää, espanjaa, italiaa, saksaa... Löysimme myös kivan pienen kahvilan, jossa kävimme sitten syömässä herkullista omenapiirakkaa. Esikoinen nautiskeli jäätelöllä ja kuopus mellasti muuten vain.

Kun Vanha Porvoo alkoi tuntua liian ahtaalta (muistakaa ne miljoonat turistit), päätimme, että oli aika hypätä autoon ja huristella kotiin. Kotimatka meni leppoisissa tunnelmissa lasten nukkuessa :) Joskus vielä teen sellaisen retken Porvooseen, että ajan sinne höyryjunassa, yövyn Haikon kartanossa ja tulen takaisin kotiin laivalla. Ja pitääpä silloin käydä myös Brunbergin tehtaanmyymälässäkin... *nam*

Muuta

Tämä jää nyt kirjoittamatta, sillä äidin velvoitteet kutsuvat (ts. lapset heräsivät päikkäreiltä). Palaan tähän myöhemmin.

Hammaslääkärissä

Jälleen se aika vuodesta, jolloin lapsilla oli aika hammashoitajalle.
Tai suuhygienistille. Oli mikä oli, selvyyden vuoksi puhun nyt
hammaslääkäristä :)



Vuosi sitten, kun esikoinen kävi edellisen kerran hammaslääkärissä,
lääkäri kysyi tutista ja pullosta. Kerroin, ettemme ole pulloa juuri
tarvinneet ja että tuttikin jäi (äidin pienellä avustuksella) käytöstä
esikoisen täyttäessä kaksi. Lääkäri vaikutti hyvin tyytyväiseltä.
Seuraava kysymys koski juomia. Mitä esikoinen tavallisesti juo. Aloitin
luettelemisen vedestä ja päädyin lehmänmaidon kautta äidinmaitoon.
Lopetettuani lääkäri oli erittäin hämmästyneen näköinen. Olin jo ennen
hammaslääkärille menoa varustautunut sitä perinteistä "äidinmaito
muuttuu sokerilitkuksi, kun vauva täyttää x kuukautta eikä siitä ole
sitten enää mitään ravitsemuksellista hyötyä" -blaablaablaata vastaan,
mutta minun ei tarvinnut sanoa sanaakaan (vain hymyillä ystävällisen
maireasti) kun kuopus, silloin reilut 2kk, uinui kauniisti liinassa.
Eihän nyt hyvänen aika ole ollenkaan loogista, että samoista rinnoista
esikoisen juoma maito olisi sokerilitkua mutta kuopuksen juoma maito
juuri sopivaa ravintoa vauvalle! Eivät rinnat nyt niiiiin erinomaiset
ole, vaikka ovatkin upeat systeemit :) Hetki meni lääkärillä siihen,
että sai ajatuksensa järjestykseen.



Nyt tänä vuonna, kun kuopuskin on jo yli vuoden, olin varustautunut jopa edellistä vuotta paremmin. Olin mm. lukenut Mitoulaksen tutkimuksen maidon rasvapitoisuuden muuttumisesta sekä tankannut Satu Alaluusuan tutkimuksen abstraktia pitkän imetyksen vaikutuksista hampaisiin. Myös Brian Palmerin artikkeli oli tullut tutuksi. Ilokseni mitään noista ei tälläkään kertaa tarvittu :)



Koska hammaslääkäri ei kysynyt, mitä esikoinen juo, en tullut
kertoneeksi äidinmaidon osuudesta esikoisen nesteytyksessä. Kuopusta
imetin vastaanotolla, mutta sekään ei saanut aikaan minkäänlaisia
ihmettelyjä. Hammaslääkäri kyllä kysyi, syökö kuopus vielä öisin, johon
vastasin totuudenmukaisesti kyllä. Kerroin kuitenkin - myös
totuudenmukaisesti - etten tiedä tarkkaa imemiskertojen määrää, sillä
imetän melko unissani. No, tätä vieressänukkumista hammaslääkäri hetken
kauhisteli, mutta ei jäänyt siihen vatvomaan - mistä jälleen pisteet
lääkärille :) Yövieroituksesta hän kyllä sitten mainitsi. Sanoi, että
noin kahden vuoden iässä olisi hyvä saada yöimetykset loppumaan. Lisäsi
kyllä heti perään: "Mutta sehän on asia, joka on täysin perheen
päätettävissä". *kilinkilin* pisteitä jälleen hammaslääkärille.

Minulle jäi tuosta käynnistä hyvä mieli. Ja niin jäi esikoisellekin :)
Hänen hampaansa katsottiin siten, että hän sai mennä siihen
hammaslääkärin tuoliin istumaan. Se oli jännittävä paikka, ja ennen
kuin hän itse uskalsi istua tuoliin, piti äidin näyttää, miten siinä
ollaan. Maataan vain :) Ja jos nukahtaa, niin sitten saa kutittaa
hereille :) Tämän pienen demonstraation jälkeen esikoinen uskalsi
hienosti istua tuoliin eikä sormikaan värähtänyt, kun tuoli käännettiin
makuuasentoon. Suu aukeni pyynnöstä hienosti, ja hammaslääkäri sai sekä
laskea hampaat (yhteensä 20) että vähän tarkemmin syynätä niitä. Tähän
syynäämiseen kuului olennaisena osana hampaan pinnan kuivaus sekä
pienellä lampulla valaiseminen.



Esikoisella on hammaslääkärin mukaan kauniit ja täysin ehjät hampaat. Hyvin hoidetut :)

Kuopuksella on hammaslääkärin mukaan seitsemän hammasta. Sen enempää ei
kuopus suostunut yhteistyöhön, ja tuonkin antoi tehdä vähän nihkeästi.



Ensi vuonna taas uudestaan.

Puuha-Pete kaiken korjaa, Puuha-Pete tietenkin!

Kuinka ollakaan löysin itseni yhtiökokouksen jälkeen taloyhtiön hallituksesta :-O
Ei no, ihan tarkoituksella itseni sinne "tungin", sillä halusin ajaa lapsiperheiden asioita.

Ensimmäinen hallituksen kokous oli eilen, ja maanantaiksi sovittiiin
kiinteistökatselmus. Tahtoo sanoa, että kierrämme koko kiinteistön läpi
ja katsomme, mitkä paikat vaativat
korjaamista/parantamista/siivoamista. Hallitukseen valittiin kaksi
uutta jäsentä, ja me molemmat olemme samalla asialla :) Nyt ainakin
pihaan saadaan pienimmille muutakin kuin kaksi vauvakeinua ja
lentomurkkuja täynnä oleva hiekkalaatikko *nih*

Tuossa
pihassa ollaan muiden äitien kanssa juteltu paljonkin näistä asioista.
Yksi ehdoton olisi ulkolelulaatikko, johon saisi avaimen, mikäli
perheessä on leikki-ikäisiä lapsia. Lelut olisivat toki omia, mutta
niitä ei tarvitsisi aina roudata kotoa pihalle, vaan olisivat siellä jo
ikään kuin valmiina. Toinen pikaisesti toteutettava hanke on uusi
hiekkalaatikko. Vanha on vuosimallia -74 ja suht laho. Ja todellakin,
viime kesänä sen ympärillä pörräsi verhona lentomuurahaisia ja lisäksi
yhden päädyn alle pesän tehneet ampiaiset yltyivät liiankin
hyökkääviksi. Ei kiva. Uutta hiekkalaatikkoa siis kaivataan tosi
kipeästi.

Koska taloyhtiössä on nyt - ja pihalla
työnnettävistä lastenvaunuista sekä naisten vauvamasuista päätellen ;)
- ja myöhemminkin jonkin verran näitä "polvenkorkuisia", on tarkoitus
lobata pikkuväen leikkivälineiden puolesta. Miniliukumäki olisi aivan
ihana (kun tuo nykyinen on näille pienille aivan liian hurja) sekä
jonkinnäköinen jousikeinu yhdelle tai useammalle. 


Pihanparannukseen liittyen tulen ajamaan myös kunnon roskiksia ainakin
tuohon grillikatokseen. Ja kieltämättä ottaa aivoon ne peltipurkit
ulko-ovien pielessä. Talvella ne ovat täynnä lunta ja kesällä -
etenkin, jos on sateinen kesä - täynnä vettä. Ja alkuperäinen tarkoitus
purkeilla on toimia tupakantumppiroskiksena. Harmi vain, että
tupakoijilla ilmeisesti on niin huono sihti, että viskovat tumpit
räikeästi ohi purkin. Ja pikkukätöset sitten ne ehtivät maasta poimia
heti, kun silmä välttää. Missioni leikkivälineiden hankkimisen lisäksi
on saada kunnon tupakkaroskikset (sellaiset sylinterin malliset
pikkuroskikset) jokaisen ulko-oven pieleen. Eivät ne niin paljon voi
maksaa, ja toimivat ihan varmasti paremmin kuin nuo halvatun pelti- tai
lasipurkit. Ja olen jopa sen verran ystävällinen, ettei minulla ole
tässä omaa lehmää ojassa. Minä kun en tupakoi.

Taloyhtiössä
kohta seitsemän vuotta asuneena minun on ilmeisesti aika kääriä hihat
ylös ja ryhtyä hommiin. Kukas se kissan hännän nostaa jollei kissa
itse, sano.

valitusvirttä

Ja kyllä tänään oli niin järkyttävä päivä, että ei tosikaan.

Lapset riehuivat kuin viimeistä päivää, ja vaikka menkat ei ole vielä
alkaneet, niin väitän, että siitä huolimatta kärvistelin tänään
pahemmanlaatuisen PMS:n kourissa. Mikä kumma siinä on, että juuri
silloin, kun ihan oikeasti haluaisi päivän sujuvan ilman pahempia
kuoppia, siitä tuleekin yhtä helvettiä? Olin täysin valmis soittamaan
päivähoidon esimiehelle ja vaatimaan näille ipanoille kokopäiväpaikkoja
päiväkotiin huomisesta alkaen - ja se on paljon se.



Tuleepahan oltua ulkona, kun sisällä ei kestä olla ilman, että pää
lähes hajoaa. Ulkona ei pienet riehumiset niin haittaa, ja molemmille
mukuloille löytyy sopivaa tekemistä. Esikoinen rakastaa keinumista
(etenkin pyörövauhteja *yöks*) ja kuopus syö antaumuksella hiekkaa.
Hiekanmuruset vain ratisevat, kun vauva maiskuttaa peräti seitsemällä
hampaallaan. Ulkona nuo eivät kiusaa toisiaan jatkuvalla syötöllä, vaan
puuhaavat mukavasti omiaan. Hermolepoa uupuneelle äidille, todellakin.



Jotta vitutus olisi lähes täydellistä, kerrottakoon vielä, että se,
että mies tekee (liian) pitkiä päiviä ja käytännössä katsottuna jättää
meikäläisen yksinhuoltajaksi (tahtoo sanoa; 2h omaa aikaa viikossa, jos
sitäkään), ei yhtään auta asiaa. Ilmeisesti telepatia toimi, kun mies
a) tuli kotiin jo klo 18 ja b) lähti siltä seisomalta lasten kanssa
puistoon pariksi tunniksi.

Mikä ihana rauha!!!!

Kävin kaupassa ihan yksin. Laitoin puhtaat pyykit kaappiin ja märät pyykit kuivumaan ihan yksin. Söin jäätelöä ihan yksin. Ja ihmettelin, kuinka pitkään mies oikein lasten kanssa ulkona viihtyy...

Kun vihdoin kotiutuivat, olin kuin uusi ihminen. Seesteä, hyvällä tuulella, lähes pullantuoksuinen :)



Kuopus, joka ei ollut nukkunut päikkäreitä - ja tämä tapahtuu n. kerran
viikossa - oli ihan väsynyt. Hammaspesun jälkeen vauveliini nukahti
tissille, ja kannoin pikkuisen sänkyyn. Esikoinen söi iltapalan ja
käpertyi miehen kainaloon - ja nukahti. Olipa helppoa!

Sen jälkeen paikka miehen kainalossa oli yksin minun ;)



Ja nyt on mies jo nukkumassa, ja minä seuraan ihan just perässä.

Toivottavasti huominen jo alkaakin paremmin kuin tämä päivä. Toivossa on hyvä elää (sanoi lapamato *thih*).

Äiti, mamma, mother, maman, mutter...

Olipa jälleen äitienpäivä. Meikäläisen neljäs. Päivä sujui perinteisissä merkeissä:

Sain aamupalan sänkyyn *nam*, itsepoimittuja kukkia pienen kimpun ja
nukkua piiiiiitkään. Ah, mikä nautinto herätä - ja nukahtaa uudelleen :D

Yhdentoista aikaan alkoi hävettää sängyssä makaaminen, ja pakotin
itseni ylös. Muualla olikin jo täysi tohina päällä. Mies oli lähdössä
ulos lasten kanssa, ja koska oli tosi kaunis ilma, sanoin meneväni
perässä, kunhan saisin itseni valmiiksi. En pitänyt mitään kiirettä, ja
sain "omaa aikaa" peräti puoli tuntia :)



Päivä oli kiva, ja ensi vuonna uudestaan.

Sitä odotellessa...

Valpuria

Huh heijaa, miten aika rientää! Onneksi samalla katosi se himputin flunssa, ja äänikin on lähestulkoon jo normaali.

Se oli sitten vappu viikko sitten. Pihan kotiäitien ja lasten kanssa otettiin pieni varaslähtö vappuun, ja pidettiin vappurieha jo perjantaina. Koristeltiin pihan grillikatos ilmapalloilla ja serpentiinillä ja katettiin pöytä koreaksi. Menu oli perinteisen vappuinen: perunasalaattia, nakkeja, lihapullia, munkkeja ja simaa. Kyllä maistui! Ja oli mukavaa, kun oli kerrankin piha täynnä elämää :)

Itse vappuaattona käytiin grillaamassa kaveripariskunnan luona. Heille on esikoinen syntymässä kuukauden sisään, ja oli oikein mukavaa päästä vähän kurkkimaan, millä mielellä ovat ottamassa vauvaa vastaan ;) Imetyksestä oli ihan pakko vähän mainita, sekä mainostaa aivan verratonta imetystukipuhelinta. Synnyttämisestäkin tuli juteltua vähän niitä näitä. Omat kaksi synnytystä ovat olleet niin kivoja, että niitä haluaisin lisää ;) ja niistä on kiva kertoa. Eivät ole mitään kauhukokemuksia ollenkaan, vaan - sanoisinko - nautittavia kokemuksia. Mutta se synnytyksistä. Kylässä oli mukava katsoa, miten ovat valmistautuneet. Vauvalle oli jo sisustettu oma huone. Valitettavasti se jäi näkemättä, sillä ovi oli kunnolla lukossa. Kuulemma sisustuksesta saisi selville vauvan sukupuolen, eivätkä halua kertoa sitä vielä muille. Ihan järkevää. Saamme me muut sitten jännittää, kumpi tulee, Matti vai Maija :) Sukupuolesta puheenollen, lähes kaikki tuttavat ja ystävät ovat saaneet poikia! Aivan mieletön poikabuumi!! Mistä kummasta niille pojille löytyy vaimot sitten joskus, ihmettelen välillä...

Niin, vapusta siis ;) Aatto meni lasten ehdoilla ilmapalloja puhallellen ja grilliruokaa syöden. Kotona oltiin iltapuuhissa jo klo 20 :-O Vappupäivänä emme tehneet mitään. Eräs ystäväperhe soitteli, emmekö menekään keskustaan. Emme menneet. Oli paljon mukavampi nukkua pitkään, kuin lähteä ulos palelemaan :)

Nyt jäämme odottamaan juhannusta :)

Räkäiset terveiset

Ja niin kuin toivoin, että tältäkin räkätaudilta säästyisin, niin ehei.
Se on täällä tänään. On ollut jo pari päivää, ja merkeistä päätellen on
vielä toiset pari. Plääh. On se kyllä niin mukavaa, kun aivot valuvat
nenän kautta pihalle. Ja korvat on koko ajan ihan tukossa. No, onhan
tuosta se hyvä puoli, että melua ei niin hyvin kuule ;)



Esikoisesta tämä alkoi. Hän onneksi säästyi kuumeelta, mutta nenä vuosi
senkin edestä. Kuopukselle nousi kuume vajaa viikko sitten, ja sen
jälkeen on ollut enemmän ja vähemmän kuumeisia päiviä - ja öitä *huoh*.
Ja nyt sitten minulla tämä tauti. Ilman kuumetta. Mukavaa, kun lapsilla
on virtaa vaikka muille jakaa, mutta minä kaikista mieluiten köllisin
vällyjen välissä, niistäisin nenän tyhjäksi parin minuutin välein,
lukisin hyvää kirjaa ja joisin litrakaupalla teetä. Ei onnistu, ei.
Pisteenä i:iin päällä on vielä miehen työkiireet. Tällä viikolla hän on
jälleen paiskinut sellaisia mukavia 12 tunnin työpäiviä. Itku meinaa
illalla päästä, kun pää on halkeamispisteessä, eikä miestä vieläkään
näy *nyyh* Inhoan flunssaa!!!



Pitää kertoa vielä tähän loppuun, että vauvauinti on oikeasti ihan hyvä harrastus.

Oltiin vanhempieni luona viime viikonloppuna käymässä. Heillä on
pihassa sellainen pieni suihkulähde. Vesiallas on n. 50cm syvä ja tällä
hetkellä täynnä sulamisvesiä. Se kun talvella siis täyttyi lumesta.
Lapset olivat pihalla miehen kanssa ja innoissaan - luonnollisesti -
läträsivät vedellä. Kummallakin uudet kastelukannut, joita kävivät
altaan luona täyttämässä. Arvaatte varmaan, miten kävi. Niinpä niin.
Yhdellä kannuntäyttökerralla kuopus sitten pyllähti - ja sukelsi
hyiseen altaaseen. Ihan uppeluksiin. Mies nosti jaloista vauvan
rannalle. Pika pikaa sisälle, märät vaatteet pois ja pyyhettä
ympärille. Ainoa, mikä säästyi kuivana, oli harsovaippa (kun ei kuopus
ollut siihen vielä pissannut :) )! Kiitos vauvauinnin, kuopuksen
sukellus sujui kylmästä vedestä ja vaatteista huolimatta ihan
mallikkaasti. Että siinä meidän perheen ensimmäinen talviturkin riisuja.



*Atshii* päätän lausuntoni tähän *huikkaa käytettyjen nenäliinojen takaa*.

koko kylä kasvattaa

Nyt, kun piha on kuiva ja lumeton, alkavat muutkin lapsiperheet tulla tuohon pihalle leikkimään päivisin. Kiva juttu, kun meille kaikille (minä, esikoinen ja kuopus) on ulkoiluseuraa :) Hienosti toimii myös se, että nämä vähän isommat lapset ovat pihalla ilman vanhempiaan, kunhan vain jonkun äiti tai isä on siinä jo valmiiksi. Toisten lapsia katsotaan siinä sivussa. Ja kun tuota mahdollisuutta käyttävät kaikki vuorollaan, ei kenellekään tule sellainen olo, että saa aina seistä tuossa pihalla "puistotätinä". Aivan ihana juttu!

Koska kaikki katsovat kaikkien lapsia, myös tämä "kasvattaminen" hoituu myös yhteistuumin. Näiden pienten lasten kanssa tuo toimii verrattain hyvin. Mutta taloyhtiössä asuu myös jonkin verran esimurkkuja. "Mutta" sen takia, että kun heitä pyytää tekemään jotain, usein ennen kuin pyyntö toteutetaan, käydään siitä jonkinasteista kädenvääntöä.

Muutama esimerkki vuosien varrelta - ja pari ihan tältä keväältä:

Kun esikoinen oli 1,5v, oli kesä ja me viihdyimme pitkään ja hartaasti tuossa pihalla. Nämä isommat lapset keksivät alkaa vesi-ilmapallosotaa. He juoksivat edes takaisin yhden lapsen kodin ja taloyhtiön pihan väliä, täyttivät sisällä vesi-ilmapalloja ja pihalle päästyään heittelivät niitä. Kun sota oli ohitse, oli porukka lähdössä muina miehinä tekemään jotain muuta jonnekin muualle. Ennen kuin ennättivät lähteä, pyysin keräämään ilmapallojen rippeet maasta. Piha oli oikeasti ihan kirjavana ilmapallojen raadoista. Kyllä siinä lyhyt neuvottelu käytiin, ennen kuin alkoivat kerätä leikkinsä jämiä maasta ("Mä heitin vain yhden pallon, niin että mä keräänkin vain yhdet rippeet", "Mä näin, et sä heitit ton sinisen pallon, kerää se pois!", "Mä keräsin nämä kolme, kun mä heitin vain kolme."...) Yritin olla hymyilemättä ;)

Meidän pihalla roskikset on sijoitettu ihan hassusti, eikä grillikatoksessa ole yhtäkään kunnon roskista. Tai on yksi: vanha kurkkupurkki. Tosin se on aina kumollaan penkin alla, joten siitä ei ole juurikaan iloa siinä, mihin se on tarkoitettu. Eräänä kauniina päivänä nostin jälleen tuon purkin pystyyn ja keräsin levinneet roskat sinne takaisin. Nostin purkin myös pöydälle pois uteliaiden pikkuihmisten ulottuvilta. Vähän ajan kuluttua pihalle marssi pari poikaa, n. 10-12 -vuotiaita, jotka alkoivat harjoitella tarkkuusheittoa maalinaan tuo pöydälle nostettu roskis. Toinen osui (hurraa!), ja purkki kaatui. Kun osuma oli tullut, oli pelikin ohi, ja pojat olivat aikeissa jatkaa matkaa. Minähän heti pysäytin pojat, ja pyysin nostamaan roskiksen pystyyn sekä keräämään siitä levinneet roskat. Ihan ystävällisesti pyysin, ja silti toinen pojista punastui :-o Nostivat kyllä roskiksen ja keräsivät roskat - ja häipyivät pihasta aika vikkelään.

Tässä keväällä ennen kuin lumet olivat kokonaan sulaneet, olin jälleen lasten kanssa pihalla. Pihalle tuli myös poikajoukko, ja he aloittivat lumisodan. Meillä on pihassa sellainen 70-luvulta peräisin oleva kiipeilyteline/liukumäki. Olin lasten kanssa sen toisella puolella (siitä näkyy "läpi") ja pojat toisella. Lumipalloja alkoi lennellä huolestuttavasti meitä päin, jolloin ystävällisesti pyysin poikia heittelemään niitä muualle, etteivät osuisi minuun tai näihin pienempiin. Eka vastaus, jonka sain oli: "Joo joo". Ja pari palloa perään. Piti ihan korottaa ääntä ("Ei kun ihan oikeesti, nyt loppui tuo pallojen heittely tänne päin, kun täällä on ihmisiä, jotka eivät halua osallistua teidän lumisotaanne!"), ennen kuin tajusivat, että tämä akka oli tosissaan. Pari pojista yritti vielä jotain jankata ja vääntää, mutta ryhmän painostuksesta hiljenivät aika nopeasti - ja lähtivät etsimään itselleen jotain toista paikkaa vapaalle lumisodalle.

Ja sitten tämä viimeisin. Tänään pihalla. Meillä on pihassa iso hiekkalaatikko. Eräs taloyhtiön alle kouluikäisistä tytöistä tuli ulos parin vähän vanhemman pihakaverinsa kanssa. Kissa oli myös mukana (valjaissa, mutta näytti olevan lähinnä kannettavaa mallia). Menivät kissan kanssa ensin tuohon kiipeilyteline/liukumäkeen, josta kissa ei tykännyt ollenkaan. Kissan ulostuonut tyttö otti kissan syliinsä ja tuli hiekkalaatikolle. Kauniisti pyysin saman tien viemään kissan pois lasten hiekkalaatikolta, sillä se ei ole kissojen paikka. Mitä sain vastaukseksi? "Et sä mua määrää!" Tyynen rauhallisesti (oi, olisittepa nähneet!) kerroin tässä asiassa määrääväni. Lisäksi sanoin, että jos kissa ei hiekkalaatikolta hyvin nopeasti katoa, tulen pitämään huolen siitä, että tyttö saa henkilökohtaisesti kerätä joka ikisen kissan jätöksen, mitä siltä hiekkalaatikolta tulen löytämään. Tytön kaverit olivat jo tässä vaiheessa poistumassa takavasemmalle, mutta kissan omistaja piti pintansa. Pyysin uudelleen viemään kissan pois, vaikka nurmikolle, mutta sain vastaukseksi uhmakasta tuijotusta kulmien alta. Olin jo valmis nostamaan kissan syliini ja viemään sen itse pois, kun ilmeisesti kavereiden hiljaisen painostuksen ansiosta tyttö itse otti kissan syliinsä ja lähti pois hiekkalaatikolta. Näytti, pirulainen, vielä kieltä mennessään :-o Silloin suustani lipsahti: "Eikö äitis ole opettanut sulle käytöstapoja?", johon ihana esikoiseni - joka oli vierestäni seurannut episodia - tokaisi kirkkaalla lapsen äänellään: "No ei ole!".

Niinpä niin, koko kylä kasvattaa.

Robinson Crusoena autiolla saarella

Vähänkö iski paniikki, kun kone pimeni viikonlopun aikana. Valtava huoli siitä, ettei pääsekään virtuaaliselle hiekkalaatikolle, että tämä ennestään supistunut sosiaalinen elämä olisi täysin katkolla ennalta määräämättömän ajan, että en pääsisi lukemaan meilejäni ja ne kasautuisivat niin, että sitten joskus, kun kone taas toimisi, multa menisi kaksi vuorokautta niiden selvittämiseen. Tuskan hiki kohosi otsalle, kun vieroitusoireet alkoivat vaivata. Kääk, olen nettiriippuvainen! Ja onnellinen sellainen ;)

Onneksi, onneksi rakas ihana mieheni tänään illalla istui koneen ääreen ja selvitti umpisolmut sun muut. Ja nyt kone toimii taas. Jippii! Olipa mukava purkaa kolmen päivän viestisuma :)

Viikonlopun aikana oli tarkoitus kirjoittaa mm. kurahousuista, mutta se jääköön toiseen kertaan. Nyt lähden riiviöiden ;) väliin nukkumaan.

pupuset vs. riiviöt

Eipä sitä silloin joskus uskonut, että täällä kotona käydään tiukkaa kamppailua, taistoa, ottelua, elämää. Miksi sitä nyt haluaakin nimittää. Ottelijoina ovat nämä alle metrin mittaiset (tai vähän pidemmät) ja tuomarina, katsojana ja fanina minä, kotiäiti. Siis koko komeuden keskellä :)

Eilen ja tänään pupuset vetivät aika hyvää kaulaa riiviöihin. Kotiäidillä on (valheellinen) oletus siitä, että elämä kotona lasten kanssa on yhtä ruusuilla tanssimista ja leppoisaa yhdessäoloa. Tappelunnujakoita on ollut harvakseltaan - kuitenkin pari joka päivä, mikä on siis ihan tavallista useamman lapsen perheessä - mutta niistäkin on selvitty ilman sen suurempaa numeroa. Lapset syövät ruokansa, nukkuvat, kun ovat väsyneitä ja ulkona kuuntelevat edes auttavasti, mitä sanotaan. No, kuopuksen lempitoimintaa tällä hetkellä on heittäytyä maahan rähmälleen ja ryystää kuravettä, mutta kaikkea ei voi saada ;)

Pointti on, että elämä hymyilee ja pinna venyy, muttei pauku. Lapset ovat ihania ja suloisia ja haluan niitä lisää :D Katsotaan, miten suu pannaan sitten, kun (siis ehdottomasti kun, eikä jos) riiviöt pääsevät tasoihin tai peräti johtoon...