Nyt, kun piha on kuiva ja lumeton, alkavat muutkin lapsiperheet tulla tuohon pihalle leikkimään päivisin. Kiva juttu, kun meille kaikille (minä, esikoinen ja kuopus) on ulkoiluseuraa :) Hienosti toimii myös se, että nämä vähän isommat lapset ovat pihalla ilman vanhempiaan, kunhan vain jonkun äiti tai isä on siinä jo valmiiksi. Toisten lapsia katsotaan siinä sivussa. Ja kun tuota mahdollisuutta käyttävät kaikki vuorollaan, ei kenellekään tule sellainen olo, että saa aina seistä tuossa pihalla "puistotätinä". Aivan ihana juttu!
Koska kaikki katsovat kaikkien lapsia, myös tämä "kasvattaminen" hoituu myös yhteistuumin. Näiden pienten lasten kanssa tuo toimii verrattain hyvin. Mutta taloyhtiössä asuu myös jonkin verran esimurkkuja. "Mutta" sen takia, että kun heitä pyytää tekemään jotain, usein ennen kuin pyyntö toteutetaan, käydään siitä jonkinasteista kädenvääntöä.
Muutama esimerkki vuosien varrelta - ja pari ihan tältä keväältä:
Kun esikoinen oli 1,5v, oli kesä ja me viihdyimme pitkään ja hartaasti tuossa pihalla. Nämä isommat lapset keksivät alkaa vesi-ilmapallosotaa. He juoksivat edes takaisin yhden lapsen kodin ja taloyhtiön pihan väliä, täyttivät sisällä vesi-ilmapalloja ja pihalle päästyään heittelivät niitä. Kun sota oli ohitse, oli porukka lähdössä muina miehinä tekemään jotain muuta jonnekin muualle. Ennen kuin ennättivät lähteä, pyysin keräämään ilmapallojen rippeet maasta. Piha oli oikeasti ihan kirjavana ilmapallojen raadoista. Kyllä siinä lyhyt neuvottelu käytiin, ennen kuin alkoivat kerätä leikkinsä jämiä maasta ("Mä heitin vain yhden pallon, niin että mä keräänkin vain yhdet rippeet", "Mä näin, et sä heitit ton sinisen pallon, kerää se pois!", "Mä keräsin nämä kolme, kun mä heitin vain kolme."...) Yritin olla hymyilemättä ;)
Meidän pihalla roskikset on sijoitettu ihan hassusti, eikä grillikatoksessa ole yhtäkään kunnon roskista. Tai on yksi: vanha kurkkupurkki. Tosin se on aina kumollaan penkin alla, joten siitä ei ole juurikaan iloa siinä, mihin se on tarkoitettu. Eräänä kauniina päivänä nostin jälleen tuon purkin pystyyn ja keräsin levinneet roskat sinne takaisin. Nostin purkin myös pöydälle pois uteliaiden pikkuihmisten ulottuvilta. Vähän ajan kuluttua pihalle marssi pari poikaa, n. 10-12 -vuotiaita, jotka alkoivat harjoitella tarkkuusheittoa maalinaan tuo pöydälle nostettu roskis. Toinen osui (hurraa!), ja purkki kaatui. Kun osuma oli tullut, oli pelikin ohi, ja pojat olivat aikeissa jatkaa matkaa. Minähän heti pysäytin pojat, ja pyysin nostamaan roskiksen pystyyn sekä keräämään siitä levinneet roskat. Ihan ystävällisesti pyysin, ja silti toinen pojista punastui :-o Nostivat kyllä roskiksen ja keräsivät roskat - ja häipyivät pihasta aika vikkelään.
Tässä keväällä ennen kuin lumet olivat kokonaan sulaneet, olin jälleen lasten kanssa pihalla. Pihalle tuli myös poikajoukko, ja he aloittivat lumisodan. Meillä on pihassa sellainen 70-luvulta peräisin oleva kiipeilyteline/liukumäki. Olin lasten kanssa sen toisella puolella (siitä näkyy "läpi") ja pojat toisella. Lumipalloja alkoi lennellä huolestuttavasti meitä päin, jolloin ystävällisesti pyysin poikia heittelemään niitä muualle, etteivät osuisi minuun tai näihin pienempiin. Eka vastaus, jonka sain oli: "Joo joo". Ja pari palloa perään. Piti ihan korottaa ääntä ("Ei kun ihan oikeesti, nyt loppui tuo pallojen heittely tänne päin, kun täällä on ihmisiä, jotka eivät halua osallistua teidän lumisotaanne!"), ennen kuin tajusivat, että tämä akka oli tosissaan. Pari pojista yritti vielä jotain jankata ja vääntää, mutta ryhmän painostuksesta hiljenivät aika nopeasti - ja lähtivät etsimään itselleen jotain toista paikkaa vapaalle lumisodalle.
Ja sitten tämä viimeisin. Tänään pihalla. Meillä on pihassa iso hiekkalaatikko. Eräs taloyhtiön alle kouluikäisistä tytöistä tuli ulos parin vähän vanhemman pihakaverinsa kanssa. Kissa oli myös mukana (valjaissa, mutta näytti olevan lähinnä kannettavaa mallia). Menivät kissan kanssa ensin tuohon kiipeilyteline/liukumäkeen, josta kissa ei tykännyt ollenkaan. Kissan ulostuonut tyttö otti kissan syliinsä ja tuli hiekkalaatikolle. Kauniisti pyysin saman tien viemään kissan pois lasten hiekkalaatikolta, sillä se ei ole kissojen paikka. Mitä sain vastaukseksi? "Et sä mua määrää!" Tyynen rauhallisesti (oi, olisittepa nähneet!) kerroin tässä asiassa määrääväni. Lisäksi sanoin, että jos kissa ei hiekkalaatikolta hyvin nopeasti katoa, tulen pitämään huolen siitä, että tyttö saa henkilökohtaisesti kerätä joka ikisen kissan jätöksen, mitä siltä hiekkalaatikolta tulen löytämään. Tytön kaverit olivat jo tässä vaiheessa poistumassa takavasemmalle, mutta kissan omistaja piti pintansa. Pyysin uudelleen viemään kissan pois, vaikka nurmikolle, mutta sain vastaukseksi uhmakasta tuijotusta kulmien alta. Olin jo valmis nostamaan kissan syliini ja viemään sen itse pois, kun ilmeisesti kavereiden hiljaisen painostuksen ansiosta tyttö itse otti kissan syliinsä ja lähti pois hiekkalaatikolta. Näytti, pirulainen, vielä kieltä mennessään :-o Silloin suustani lipsahti: "Eikö äitis ole opettanut sulle käytöstapoja?", johon ihana esikoiseni - joka oli vierestäni seurannut episodia - tokaisi kirkkaalla lapsen äänellään: "No ei ole!".
Niinpä niin, koko kylä kasvattaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti