Hyviä uutisia

Esikoinen on saanut ravata lääkärissä viimeisen vuoden aikana, kun ensin hän sairasti kolme keuhkokuumetta puolen vuoden sisään (ekalla oli tiputuksessa sairaalassa, viimeisin oli jouluna, mutta siitä selvittiin lääkärissäkäynnilla ja kotihoidolla) ja sen jälkeen ollaan käyty tutkimuksissa. Viikko sitten hän kävi miehen kanssa "juoksukokeessa", eli testattiin keuhkot rasitusastman varalta, ja tänään oli allergiatestit ja lastenlääkärillä käynti.

Kuinka ollakaan, lapsi sai terveen paperit. Kaikki prick-testit olivat negatiivisia, eikä tuosta juoksukokeestakaan mitään sen kummempaa kuulemma selvinnyt. Lisäksi kesä on mennyt sairastelujen suhteen todella hyvin, kun vain satunnaisesti on ollut pientä nuhaa (saimme tehtäväksemme keväällä pitää hänen kohdallaan oirepäiväkirjaa) ja inhaloitavia lääkkeitä on jouduttu antamaan ihan vain pari kertaa kesän aikana - ja yksi kerroista oli silloin, kun ne Venäjän metsäpalosavut olivat täällä pahimmat.

Kuukauden kuluttua on vielä aika kurkku- ja korvapolille, jossa lääkäri tsekkaa kitarisat. Syynä keuhkokuumeisiin voivat nimittäin olla "ylisuuret" kitarisat, ja kun ne leikataan, ei niistä enää pitäisi olla vaivaa. Seurantakäynti tämän muun härdellin osalta onkin vasta helmikuussa, joten nyt sitten ollaan silmä tarkkana, koska mahdollinen infektiokierre alkaa. Vaikka päiväkotielämää on kesäloman jälkeen ollut jo 1,5kk, ei esikoinen vieläkään ole sairastanut tyypillistä "nenä vuotaa kuin seula" -flunssaa. Harvinaista sinänsä, sillä kahtena aikaisempana päiväkotisyksynä on tuntunut, että mitään muuta ei ole saanut tehdä kuin pyyhkiä toiselta räkää pois ylähuulelta.

Olisikin erittäin hyvä, jos noista keuhkokuumeista päästäisiin näinkin vaivattomasti.

 

Kamala kiire

Aivan käsittämätöntä, kun on koko ajan ihan kamala kiire. Tuntuu, että vuorokaudessa tunnit eivät millään riitä, kun hommaa on niin paljon. Ja kaikki pitäisi saada tehtyä ennen vauvan syntymää.

Osansa kiireen tunteeseen taitaa tuoda tuo näkemäni uni. Kummatkin aikaisemmat synnytykset kun ovat tapahtuneet lasketun ajan jälkeen, niin nyt unen jälkeen epäilyttää, että tämä nykyinen vuokralainen putkahtaakin maailmaan ennen laskettua aikaa - siis ennen kuin olen valmis.

Tämän hetken prioriteettilistalla ylimpänä ovat vaatekaapin siivous, että sinne mahtuvat vauvanvaatteet; vauvanvaatteiden järjestäminen ja tietysti vielä sen sairaalakassin pakkaaminen. No, sillä ei nyt ole varsinainen kiire, sillä edellisellä kerralla pakkasin kassin vasta, kun olimme lähdössä sairaalaan. Mutta nuo vauvanvaatteet kyllä pitäisi katsoa sekä järjestää kaappiin. Ehtisikö sitä huomenna vai jaksaako jo tänä iltana, kun lapset ovat menneet nukkumaan?

P.S. Sänky pysyi kuivana jälleen. Kuopus tosin kävi yön aikana kolme kertaa pissalla, mutta parempi pissa potassa kuin sängyssä :)

 

Jännitys tiivistyy

Ei mitään vauvauutista, sori vaan :)

Kuopus nukkuu toista yötä peräkkäin ilman vaippaa. Nyt tietysti jännitän, saanko jossain vaiheessa yöllä ryhtyä lakananvaihtopuuhiin, vai heräänkö viemään toista pissalle, kun ähinä alkaa. Tähän asti olen herännyt, ja yövaippa on pitkään ollut kuiva. Mitä tapahtuu, kun vaippa nyt jätettiin pois? Se varmaan nähdään tässä muutaman yön kuluessa. Päiväkodissa tuo on kyllä päikkärit nukkunut hienosti ilman vaippaa elokuun alusta alkaen, eikä pyykkiäkään ole kotiin tullut. Toivottavasti säästyn lakanapyykiltä - parisängyn lakanaa kun on suorastaan veemäistä lähteä vaihtamaan keskellä yötä, kun kaikki nukkuvat sen päällä.

 

Uni

Olipa jännä herätä, kun se tapahtui keskellä erittäin mielenkiintoista unta. Taisi muuten olla eka vauvauni tämän raskauden aikana - mitä se sitten merkitseekin.

Unen kulku oli seuraava: Synnytys käynnistyi, kun olimme käymässä vanhempieni luona. Koska vauva ilmiselvästi halusi ulos nyt eikä viidestoista päivä, mikäs siinä sitten auttoi. Noin vartti myöhemmin itse synnytys oli sitten ohi, ja seuraavaksi näin vauvan pötköttämässä keittiön pöydällä puhtaan ja pehmeän pyyhkeen päällä. Sukupuolesta ei voinut erehtyä, pikkuinen tyttövauva oli kyseessä. Äitini puki hänelle juuri pienenpieniä alushousuja. Vauva alkoi liikehtiä hermostuneesti, ja kysyin, oliko pissahätä. Ennen kuin ehdin lähteä häntä viemään lavuaarin päälle pissalle, huomasin pissan jo tulleen. Otin vauvalta pois märät alushousut, laitoin harsovaipan tilalle ja samalla vaihdoin kuivan pyyhkeen alustaksi, ja puin loputkin vaatteet hänelle päälle. Vauva makasi pöydällä ja tillitti minua keskittyneesti. Siinä häntä katsoessani tokaisin takanani seisseelle miehelle, että tämä päätti sitten syntyä viikkoa ennen laskettua aikaa.

Sitten heräsin.

Unen antamaan päivämäärään on vajaa viikko jäljellä. Tässähän voi tulla kiire... :)

 

 

Työnjakoa

Mies lähti juuri äsken ilmeisen pitkin hampain lasten kanssa pihalle. Nokoset sohvalla olisivat kuulemma maistuneet enemmän. Ihan varmasti. Ei minustakaan ole aina mitään herkkua seisoskella pihalla, ja silti sitä teen lähes joka ikinen arki-ilta, kun mies on töissä. Saa minun puolestani näin viikonloppuisin hoitaa pihalla seisomisen.

Meillä työnjako on selvästi luisunut siihen, että mies käy töissä, ja minä hoidan kodin ja lapset ja kaiken muun, mikä tähän rooliin sitten kuuluukin. Välillä - kuten esimerkiksi tänään ja muutamana iltana viikossa - tämä asetelma tuntuu erityisen rasittavalta. Jos minulla sattuu joskus olemaan iltameno, ja mies on lasten kanssa kotona, niin on melko varmaa, että ruokaa ei silloin ole tehty. Samoin on turha odottaa likapyykkikorin tyhjenemistä tai imurointia, mikäli minä en ole paikalla. Jos mies on lasten kanssa päässyt ulos asti, niin hyvä. Useimmiten, kun tulen iltakahdeksalta tai sitä myöhemmin kotiin, törmään hävityksen kauhistukseen (jonka raivaamiseen minulta menee hyvinkin koko seuraava päivä, jos vain jaksan vaivautua), ja saan huomata miehen istuvan nenä kiinni läppärissä ajatukset mahdollisimman kaukana kotipiiristä (ts. työasioissa). Lapset saavat tehdä, mitä keksivät. Iltamenot eivät siis hirveästi houkuttele.

Nyt tietysti mietin, onko syy minussa. Olenko minä totuttanut miehen siihen, että taloudenhoito tapahtuu ilman, että hänen pitää laittaa rikkaa ristiin? Kauhea ajatus - en minä nyt sentään miehen äiti ole!

Voisi olettaa, että vauvan syntymän jälkeen tilanne muuttuu. Mies on ainakin suunnitellut pitävänsä lakisääteisen kolmen viikon isyysloman. Toivotaan parasta ja pelätään pahinta.

 

Toimiva perustelu

Esikoinen olisi eilen halunnut lähteä ostamaan uusia leluja. En suostunut. Perusteluni oli, että kun näyttää siltä, ettei nykyisistäkään leluista oikein pidetä huolta, niin miksi niitä pitäisi ostaa lisää. Esikoinen kysyi, miten niin niistä leluista ei pidetä huolta. Sanoin sen näkyvän siinä, että lastenhuoneessa vallitsee kaaos (jo toista viikkoa - nämä meidän lapset tykkäävät edelleen leikkiä siten, että kaatavat kaikkien laatikoiden sisällön lattialle ja kiemurtelevat siellä lelujen seassa jokusen tovin ennen kuin kyllästyvät).

Hetken hiljaa oltuaan esikoinen sanoi, että hän siivoaa huoneen lauantaina (eli tänään), kun on vapaapäivä, ja sitten hän saakin lisää leluja. Sanoin: "Selvä", enkä oikeasti (hyi minua!) uskonut mitään tapahtuvan.

No, heti, kun aamun lastenohjelmat loppuivat, esikoinen ryhtyi hommiin. Tässä tulos:

Mies oli sitä mieltä, että täytynee suunnistaa lähimpään lelukauppaan... (ja juuri lähtivät).

Minä täällä saan rauhassa potkia itseäni. Tyhmä äiti, tyhmä äiti. Ei kannattaisi aliarvioida noin viisivuotiasta.

 

 

Äiti ei oikein nyt osaa

Esikoisella on verrattain paljon kavereita. On sekä näitä minulle tuttuja pihakavereita sekä sitten niitä hieman tuntemattomampia päiväkotikavereita. Olen hieman hämmentynyt, kun ilmeisesti esikoinen on tullut siihen ikään, että näitä kahta ryhmää pitäisi nyt ruveta sekoittamaan toisiinsa.

Toukokuussa vaihdoin yhden päiväkotikaverin äidin kanssa puhelinnumeroita. Tämä kaveri tosin nyt syksyllä siirtyi toiseen päiväkotiin, mutta asuu edelleen tuossa viereisessä taloyhtiössä. Ei siis ole temppu eikä mikään, että lapset tapaavat toisiaan myös vapaa-ajallaan. Yleensä meidän pihassa, kun siellä muutenkin olen lasten kanssa. Eilen tuli vaihdettua numeroita erään toisen päiväkotikaverin äidin kanssa. Tämä kaveri asuu jo kauempana, lähellä tuota päivistä. Ja ilmeinen tarkoitus puhelinnumeroiden vaihtamiselle on se, että lapset saisivat tavata ja leikkiä yhdessä myös vapaa-ajallaan.

Tunnen olevani ihan eksyksissä ja täysin vieraassa maastossa nyt. Tuntuu tosi oudolta soittaa päiväkotikaverin äidille ja pyytää lasta leikkimään esikoisen kanssa. Helpompi on soittaa silloin, kun pyytää kaveria tuohon meidän pihalle. Sen olen jo kesäloman jälkeen pari kertaa tehnyt. Huomattavasti vaikeampaa se soittaminen on silloin, kun esikoinen haluaisi mennä kaverin luo (joko pihalle tai sisälle) leikkimään. En kehtaa pyytää, että toisen lapsen äiti katsoisi minunkin lapseni perään. Pelkään vain aiheuttavani ylimääräistä vaivaa. Lisäksi kuopus haluaisi myös mennä kaverin luo leikkimään, eikä se tunnu ollenkaan sopivalta. Vaikka kyseessä on kaveri, jonka kanssa myös kuopus päiväkodissa leikkii.

Olen hyvin hämmentynyt - suoraan sanottuna ihan pihalla. Mikä mahtaa olla se "oikea" tapa toimia? Kuinka usein voi kaveria pyytää meidän pihalle leikkimään? Mitä sanoa esikoiselle, joka haluaa mennä kaverin luo leikkimään, vaikka äitiä vähän hävettää (niin, juuri niin) soitella lähes tuntemattomalle ihmiselle ja pyytää tätä huolehtimaan kahdesta (tai kolmesta, jos kuopus lasketaan mukaan) villikosta yhden sijaan parin tunnin ajan?

 

"Missä olit silloin, kun..."

Tuttu kysymys monille, arvatenkin. Missä olit silloin, kun Kennedy murhattiin? Missä olit silloin, kun ihminen astui ekan kerran kuun pinnalle? Missä olit silloin, kun kuulit Elviksen kuolemasta? Missä olit silloin, kun kuulit Persianlahden sodan syttymisestä? Missä olit silloin, kun kuulit Estonian uppoamisesta? Missä olit 11.9. 2001, kun WTC:n tornit sortuivat New Yorkissa?

Persianlahden sodan syttymisestä kuulin yhtenä lukioaikaisena aamuna. Tapani mukaan meikkasin huoneessani, ja kuuntelin samalla radiota. Kesken ripsivärin laiton alkoi ylimääräinen uutislähetys, jossa sodan alkamisesta kerrottiin. Ensimmäinen tunti koulussa oli historiaa. Tunnin aihe oli ainakin ajankohtainen...

Kun Estonia upposi 1997, olin Lontoossa opiskelemassa. Sielläkin tuo onnettomuus sai paljon palstatilaa eri lehdissä. Olin ekalla vuosikurssilla, ja meidän tuli tehdä omat soolot ikään kuin harjoitteluna kevään A-level Dance -tutkintoa varten. Jotenkin ne monet kirjoitukset lehdissä tuosta onnettomuudesta saivat minut valitsemaan sen sooloni aiheeksi. Tanssin nimeksi tuli "No way was I going to fall asleep and die", joka oli suoraan lehdestä kopsattu. Joku selvinneistä oli ajatellut juuri noin istuessaan myrskyävän meren armoilla pelastusveneessä. Musiikin miksasin itse (kasettisoittimella :) ). Pääasiassa se oli ääniefekteistä koottu, alussa myrskytuulen ulvontaa, lopussa ensin hiljaisuus, ja sitten Dingon Autiotalon lopusta otettu tipahtelevien vesipisaroiden ääni. (Mieletöntä dramatiikkaa :) )

Viisi vuotta sitten odotin esikoista ja olin kotona. Silitin pyykkiä olohuoneessa ja katsoin aamuteeveetä. Lähetys keskeytyi ylimääräisen uutislähetyksen vuoksi. Pääaiheena oli terrori-isku New Yorkin WTC:n torneihin. Näin ruudulta, kuinka lentokone törmäsi toiseen torniin. Hetken kuluttua näytettiin, miten tornit sortuivat. Seisoin silitysrauta kädessäni suu auki, enkä voinut uskoa näkemääni todeksi.

Kun elokuussa 2004 oltiin koko perhe Nykissä (miehellä oli kolmen viikon työmatka), ehdimme yhtenä viikonloppuna käydä kääntymässä tuolla Ground Zerossa. Monttu oli iso, ja sitä ympäröi teräsverkkoaita. Aitaan oli ripustettu mustavalkoisia kuvia ajalta ennen, aikana ja jälkeen WTC:n sortumisen. Silloinkin tapahtuma hiljensi, kuten se tekee nytkin. Viisi vuotta tapahtuneen jälkeen.

P.S. Jääkiekon maailmanmestaruudesta kuulin pari viikkoa tapahtuman jälkeen. Olin nimittäin silloin vielä Lontoossa, eikä missään - siis yhtään missään - siitä mainittu. Niinpä kotiin soittaessani siitä kuulin, kun älysin kysyä. Että semmoiset olivat ne bileet meikäläisellä :)

 

Koko perhe koossa taas

On ollut melkoisen jännä viikko, kun olen tiistaita lukuunottamatta vienyt lapset päiväkotiin ja hakenut myös. Mies on mennyt julkisilla töihin, joten tuo viemis- ja hakemisrumba on hoitunut normaaliin nähden hyvin helposti autolla. Lisäksi olen ollut lasten kanssa keskiviikkoiltaa lukuunottamatta yksin kaikki muut illat, kun mies on tehnyt - syystä tai toisesta - pitkää päivää, ja tullut kotiin vasta lasten nukkumaanmenon jälkeen. Melko raskasta, sanoisin.

Eilen mies oli isänsä luona ojaa kaivamassa suurimman osan päivää. Lapset hilluivat puolialasti kotona pitkään, ja ulos halusivat vasta reilusti iltapäivän puolella. Tämä sopi minulle hyvin, sillä sain yhden neuleen kokoamista vaille valmiiksi :) Kun mies sitten neljän aikaan tuli kotiin, hän otti lapset ja lähti uimaan. Kun hulinajengi oli poissa, sain rauhassa ommella itselleni järjestyksessä toiset äitiysfarkut. Lisäksi ennen porukan kotiutumista minulla oli vielä aikaa istua rauhassa töllön edessä teetä juomassa. Rentouttavaa :)

Mitä tuohon otsikkoon tulee, niin yhteiseloa ei tänään kauaa kestä. Minulla on menoa päivällä ja mies lähtee lasten kanssa maalle omppuja keräämään. Toisaalta, nyt kun mieskin on kotona, lasten riehuminen ja tappeleminen ei niin hirveästi päätä kiristä. Ja on muuten ihan hauska huomata, että ei miehelläkään mitkään loputtomasti venyvät lehmänhermot ole :) Todella vapauttavaa :)

 

Omenamehu

Saatiin omenat mehuksi. Itse asiassa jo tiistaina. Mies vei omenat ja 21 lasipulloa mehuasemalle, ja illalla haki täydet pullot kotiin. Omenoita oli kuulemma ollut 30kg, ja kun kaikki pullot olivat täynnä, ilmeisesti kaikki mehu ei ollut mahtunut niille varattuihin pulloihin.

Kolme pulloa mehua on jo juotu. Loput ovat säilössä kylmäkellarissa. Mehu on tosi hyvää! Lapsetkin tykkäävät :)

Mitä omenahilloon tulee, niin eilen sitä käytin Bostonpullan välissä. On muuten herkullista hilloa! Eikä pullastakaan tullut yhtään kehnoa :) Seuraavaksi voisi leipoa omenapiirakan. Pullataikinasta kaulitaan pellin kokoinen pohja, jonka päälle levitetään omenahilloa. Sitten uuniin. Maistuu herkulliselta, (Lapsena muuten söin tuota piirakkaa niin, että ensin nuolin hillot pois päältä, heh.)