Kyllä tämä elämä on ihmeellistä! Ja kiitän onneani siitä, että olen valinnut ammatin, jossa työt tehdään puoliksi kotona ja se toinen puoli työpaikalla illalla. Iltavirkulle järjestely sopii kuin nenä päähän, nääs. Olen antanut itselleni kertoa, että iltavirkkuus/aamuvirkkuus on geeneissä. Rytmiä voi toki hieman muuttaa, mutta silloin, kun siitä ei tarvitse kynsin hampain pitää kiinni, se luisuu siihen, mikä on kenellekin luontaista. Minulle siis se, että iltapäivällä klo 15 aikaan alkaa elämä luistaa :)
Raskasta tästä kuitenkin tekee se, että koululaiset pitää herättää usein jo klo 7 aamulla, että ehtivät kahdeksaksi kouluun. Eskarikin alkaa niin, että viimeistään puoli kymmeneltä ollaan siellä jo täydessä vauhdissa. Käytännössä unet jäävät tällä äidillä väkisinkin lyhyiksi, kun peti kutsuu vasta keskiyön paremmalla puolella, mutta herätyskello kiskoo sängystä ylös kukonlaulun aikaan.
Päiväunet eivät ole minua varten. Siitäpä vasta riemu syntyisikin, jos nukkuisin päivällä, kun olen yksin kotona vapaa-aikaani viettämässä! Valmiiksi valtavirran näkökulmasta myöhäinen rytmini menisi taatusti entistä enemmän sekaisin, ja aamuisin ei enää valokynäkään peittäisi mustia silmänalusia ja alati kasvavia silmäpusseja. Sellainen luonnollinen rytmi olisikin minulle niinkin lupsakka, että aamulla herätys olisi klo 10 ja illalla vetäisin peiton korviin 1-2 aikaan. Tulisi nukuttua mukavat 8-9 tuntia, herääminen olisi rennon letkeää ja virkeimmät tunnit käyttäisin töitä tehden tanssisalilla oppilaita ohjaamassa ja kannustamassa. Mutta ei. Koulumaailman kellon mukaan tässä on elettävä niin pitkään, että rakkaat lapsoset oppivat itse heräämään ajoissa, hoitamaan aamiaispuuhat ja lähtemään ajoissa kouluun - niin hiljaa, etten minä herää ulko-oven kolahdukseen :) Ihan kamalan luottavainen en ole siitä, että tämä ihanneolotila tulisi saavutettua ennen kuin esikoinen on lukioiässä. Ja jos merkit paikkansa pitävät, niin silloinkin se olen minä, joka huolehtii aamuherätyksistä. Esikoinen tosin on enemmän aamuvirkku kuin illanvirkku, mutta keskimmäinen on tullut enemmän minuun, kun jo kymmenen aamuina herääminen klo 9 tekee tiukkaa (ja jo nyt, vaikka vielä on mukavan valoisaa, kun kello soi), samoin kuin eskari-ikäinen kuopuskin. Joten kai se on jälleen äidin mukauduttava muun perheen tarpeisiin... Niin että mitä täällä enää hereillä hillutaan? Nukkumaan mars, niin sitä ehtii ainakin 6,5 tuntia nähdä kauniita unia.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti